Sulta meni pointti täysin ohi.
Marin puolusti puheessaan Paasikivi-seurassa tiivistä Nato-kumppanuutta, mutta ei nähnyt tarvetta sotilasliiton jäsenyydelle.
Marin pitää tärkeänä EU:n vahvistamista ulko- ja turvallisuuspoliittisena toimijana.
www.is.fi
Eli ei ole NATOn kannalla.
Ja hkultala kiteytti tämän täydellisesti:
Marinin puheet ovat ristiriidassa keskenään ja te ette halua nähdä tätä ristiriitaa. Tästä on kyse.
Kyllä, mutta puheen ajankohtahan oli juuri ennen myös sen TP Niinistön mielenmuutosta. Tilannehan saattoi molemmillakin muuttua siinä joulukuun puolella, tai vaikka tammikuussa, tai 24.2.2022.
[edit. luin vielä sen puheen, eikä mun silmiini Marin ottanut siinä minkäänlaista kantaa, vaan lähinnä totesi sen hetken Suomen aseman.
Tämä ei ole yllätys. PM:n ei olisi tuossa vaiheessa sopinut omaa kantaansa, on se ihan mikä hyvänsä, missään julkisessa puheessa sanoakaan.)
Toinen vaihtoehto toki on, että Marin on pääministerinä ja puolueen puheenjohtajana toistanut valtion virallista linjaa tai puolueen puheenjohtajana ns. demariliturgiaa.
Ristiriitaiset puheet kuuluvat muutenkin politiikkaan. Ongelmallisia ne on lähinnä silloin, kun samassa yhteydessä, yhdellä puhekertalla ollaan ristiriitaisia (ääriesimerkki: vaikkapa halutaan samaan aikaan
leikata budjettia, mutta
lisätä menoja ja silti myös
vähentää lainanottoa ja
keventää verotusta).
Tämä taas ei liity Marinin tai kehenkään muuhun poliitikkoon henkilökohtaisesti, mutta yleisesti ottaen kaikkien poliitikkojen puheet ja lausunnot kannattaa aina ottaa siten, että
- saattaa joskus sanoa jopa sen, miten aidosti ja oikeasti itse ajattelee
- saattaa sanoa, kuten ajattelee, että halutaan sanovan
- saattaa puhua puolueen virallista liturgiaa
- saattaa kohdistaa viestinsä omille äänestäjilleen, tai jos on vaalit tulossa, pyrkiä haistelemaan, mitä ne haluavat kuulla jotta äänestäisivät
- saattaa sanoa sen, millä ajattelee aiheuttavansa pienimmät otsikot
- saattaa sanoa (jos on tarve) sen, millä ajattelee aiheuttavansa suurimmat otsikot
- saattaa kohdistaa kilpakumppaneilleen luoden yhteistä siltaa
- saattaa sanoa sen, millä voi haastaa kilpakumppanit (joskus toisen puolueen, joskus oman puolueen sisäiset)
- saattaa sanoa sen, minkä voi (ajattelee sitten itsekin niin tai toisin), tämä koskee erityisesti ministereitä, valiokuntien puheenjohtajistoa, puhemiehistöä ja tp:ta, mutta joskus myös puolueiden puheenjohtajia muutenkin
- yms. vaikuttavat seikat, listaa voisi varmaan jatkaa loputtomiin
Ja kun katsotaan taaksepäin, poliitikon kannattaa yleensä aina ottaa kunnia onnistumisista (on ne sitten muiden tai omia onnistumisia), vierittää epäonnistuneiden tai kiusallisten juttujen syytä muille, ja korostaa olleensa itse oikeassa ensimmäisenä tai ainakin ennen muita.
Edit. Joillekin se toki on ongelmallista. Edellisen pj. Sipilän kehonkieli ja mikroilmeet näyttivät televisiossa varsin usein siltä, että ko. politikointi ja jaskanpauhanta oli hänelle varsin epämiellyttävää. Vaikka joutui sitä jonkin tekemään.