Voi kun moni muukin tiedostaisi ja muistaisi tämän asian. Tässä vaiheessa myönnän, että kuulun itse puolueeseen ja olen puolueaktiivi. Enkä ole kaikesta politiikasta Marinin kanssa samaa mieltä, mutta suurimmasta osasta kyllä. Esim. itseäni en koskaan kuvailisi punavihreäksi, vaan esim. Tannereilaiseksi.
Miksi toin ilmi tuon, johtuu yksinkertaisesti siihen että en halua esittää "puolueetonta"
Tykkään todella paljon Marinista. Nuori ja karismaattinen todella järkevä nainen. Orpo oli esim. A-studiossa maskigaten aikaan täysin helisemässä. Mestarikin vain katsoi vierestä ja katsoi kun Orpo odotti, että Hallis rientää apuun. Ilmeestä näkyi kuinka hän yllättyi kun sitä ei tapahtunut
Yksi syy miksi perustin myös tämän langan oli se, että tiedostan sen että puolueemme aktiivit eivät puhu puolueesta eivätkä sen teoista netissä. Eikä myöskään muut ihmiset. Vaikuttaminen tapahtuu myös arkielämän lisäksi täällä interwebsissä, sitä eivät ole aikaisemmat dinosaurukset oikein tajunneet. Eli olen myös kanssasi samaa mieltä siitä, että meille on käynyt melkein "keskustat"