Ilahduin, kun luin Rondo-lehden kolumnin.
Olli Virtaperko kirjoittaa woke-ja sananvapausasioista etenkin taidepiireissä ja toteaa esimerkiksi näin:
Olli Virtaperko kirjoittaa woke-ja sananvapausasioista etenkin taidepiireissä ja toteaa esimerkiksi näin:
Virtaperkon kirjoitus on raikas tuulahdus nykyisessä keskustelussa. Kiitettävää siviilirohkeutta ex-Ultra Bra -jäseneltä.Taiteilijoiden ja taidepiirien moraalisäännösten halutaan olevan tiukemmat kuin heidän yleisönsä ja ympäröivän yhteiskunnan, ja tämän ajattelun suurimpia – ja ainoita – vaatijoita ovat taiteilijat itse, tarkemmin sanottuna heidän poliittisesti vihervasemmistolaisen identiteetti- ja blokkipolitiikan ytimeen asemoitunut taiderajat ylittävä äänekäs vähemmistönsä.
Taiteilijoiden vihervasemmistolaisen wokeismin siipi on palauttanut hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän retoriikan taidepuheeseen. Se on tehnyt sen moralismia ja vihaa tihkuvalla tavalla, johon sosiaalisen median ihmisiä toisiaan vastaan ajava ja blokkeihin jakava algoritmitodellisuus on antanut oman kuorrutuksensa. Woke-taiteilijoiden ”narratiivi” muistuttaa monilta osin puolen vuosisadan takaista moraalista esikuvaansa, taistolaisuutta. Molemmissa toteutuu selkeä hyvä ja paha -asetelma. Taiteen tärkein tehtävä on ideologinen, sen tulee edistää oman identiteettipolitiikan mukaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia tavoitteita, ja kaikki sellainen taide, joka ei priorisoi poliittista agendaa taiteellisen agendan edelle näyttäytyy pahana – ei siis vain ”huonona taiteena ” vaan nimenomaan ”pahana taiteena” sanan moraalis-eettisessä merkityksessä.