No esimerkiksi G30 on laadukas ja kestää sekä kuljettaa 120 kg. Siihen ei kannata liiaksi hirttäytyä, mitä ohjekirja tai myyntipuhe sanoo kuormauskyvyksi. Ei esimerkiksi ne nusuimmat entry level -rimpulat kunnolla vie sitä 80 tai 100 kiloa, mikä maksimiksi ilmoitetaan.
Mäennousukyky on aina kovin vaikeasti määriteltävissä. Normaalit mäet G30 kyllä vie läskiäkin, mutta vauhti tietysti laskee. Kaikkia jyrkimpiä ei nouse ellei ihan pieni lapsi ole ohjastamassa. Onko tämä sitten ongelma? Ei mikään normaali mainstream-kuluttajaskuutti jaksa koko ajan 25 km/h mäkisillä kaduilla. Toki se voi tuntua turhauttavalta, mutta minua ei haittaa jos 1% matkasta ajetaan 13 km/h. Enkä itse paina kuin alle 100 kg(olen lyhyt läski), tiedän vaan empiirisesti että isommatkin ihmiset Maxilla pärjäävät. 4 barin täyttöä tuntuvat monet suosittelevan isoille ja kai sen uskaltaisi vielä vähän ylittääkin. Oma säätöarvo vaihdellut 3,5-4 enkä ihan lopullisesti ole osannut päättää. Ja voihan aina umpikumiinkin siirtyä jos pitää tärkeänä ettei voi puhjeta. Rajallinen on niidenkin kestävyys, mutta ei liene kovin mahdollista että yllättäen ajokelvottomaksi paskoontuvat.