Oli tuo ainakin vielä maanantaina voimassa kun soitin Helenin aspaan ja tein sopparin.Löytyisikö linkkiä tähän tarjoukseen?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Oli tuo ainakin vielä maanantaina voimassa kun soitin Helenin aspaan ja tein sopparin.Löytyisikö linkkiä tähän tarjoukseen?
Ei taida olla enää voimassa ellei sitten puhelimella saa eri hintoja.Oli tuo ainakin vielä maanantaina voimassa kun soitin Helenin aspaan ja tein sopparin.
Ei taida olla enää voimassa ellei sitten puhelimella saa eri hintoja.
Vastasin tuonneEi varsinaisesti kuulu tähän ketjuun, mutta koska liittyy niin läheisesti sähkön hintaan, ajattelin muistuttaa asiasta.
Siirryttiin tän kuun alusta pörssisähköön ja sen seurauksena tietenkin autojen lataukset siirtyi yöaikaan ja samoin lämmitys varaa hieman lämpöä lattiaan öisin.
Eilen vasta hoksasin että nyt yökulutus on todella merkittävä osa kokonaiskulutuksesta, joten kurkkasin Carunan hinnastoa ja Yösähkö-sopimus on heittämällä kannattava. Testasin Liukurilla edellisen vuoden ja silloinkin olisi jo tullut satasen säästö vuoden aikana, nyt säästö tulee olemaan vielä suurempi.
Joten muistakaa tarkistaa että on oikeanlainen siirtosopimus, sillä voi olla suurempi vaikutus kuin jollain sentin kymmenyksillä sähkön hinnassa.
Pörssisähkön perusmaksut 6 kk 0 € | Helen tLöytyisikö linkkiä tähän tarjoukseen?
Riippuu, paljonko laskee oman työn hinnaksi.Mikähän aivopieru tuo nyt oli?
Totta kai sähkösopimuksista kannattaa valita edullisin vaihtoehto, miksi maksaa ylimääräistä? Sähkö on tuote, jossa hinta ei vaikuta sähkön laatuun.
Mikä ihmeen kyttäily ja stressaaminen?Riippuu, paljonko laskee oman työn hinnaksi.
Jos kyttäilyyn menee aikaa esim 5 minuuttia päivässä ja tietää, että voisi tehdä jotain, josta saa esim maltillisen 15e/ tunti sen ajan, niin 30 X 5min= 150min -> 37,5e
Eli jos sähkösopimus ei vaadi ajankäyttöä, niin se saa maksaa tuonverran enemmän / kuussa, niin päästään käytännössä samaan hintaan.
Toki jos aikaa on yli, jottta se on ilmaista tai omasta mielestä kyttäily ja stressaaminen asialla on suorastaan hauskaa, niin silloinhan kyse on harrastuksesta ja se saa jopa maksaa..
Talvi kiinteällä, kesä pörssillä. Paras ainakin itselle sähkölämmitteisessä harakanpesässä.Kyllä vaikka itse miten miettii, että en varmasti kyttäile hintoja ja elän ihan normaalisti, niin kyllähän sitä silti tulee kytättyä. Ja vähän salaa ahdistuttua, jos joku perheenjäsen lyökin saunan päälle silloin, kun niin ei oikein pitäisi tehdä.
Itse olen vähän miettinyt juuri tämän takia ainakin talvikuukausille kiinteää. Vaikkei ole sähkölämmitystä, niin tuo sauna kun aina tuppaa osumaan niille illan kalleille tunneille. Ja talven pakkasillahan ne voivat huonolla tuurilla olla kovinkin kalliita.
Ei se rakennusautomaatio niitä hintoja pienemmäksi saa. Pörssisähkön kun "myin" muulle perheelle sillä, että mitään ei tarvitse kytätä ja elää voi kun ennenkin. Siihen ei oikein sovi se, että lauantai-iltana menenkin kertomaan, ettei saunaa nyt voikaan lämmittää.Saan puhelimeen ilmoituksen jos hinta ylittää tietyn rajan. Ei tarvitse kytätä.
Lisäksi rakennusautomaatio on keksitty. Tervetuloa nykyaikaan.
Riippuu, paljonko laskee oman työn hinnaksi.
Jos kyttäilyyn menee aikaa esim 5 minuuttia päivässä ja tietää, että voisi tehdä jotain, josta saa esim maltillisen 15e/ tunti sen ajan, niin 30 X 5min= 150min -> 37,5e
Eli jos sähkösopimus ei vaadi ajankäyttöä, niin se saa maksaa tuonverran enemmän / kuussa, niin päästään käytännössä samaan hintaan.
Toki jos aikaa on yli, jottta se on ilmaista tai omasta mielestä kyttäily ja stressaaminen asialla on suorastaan hauskaa, niin silloinhan kyse on harrastuksesta ja se saa jopa maksaa..
Mikä ihmeen kyttäily ja stressaaminen?
Katella kellon aikoja milloin laittaa sähkösauna päälle ja milloin ei. 2e tunnilla sitten ollaan ilman valojakin kärjistettynä. Ja kyllä, minulla on pörssisähkö.
Kyllä vaikka itse miten miettii, että en varmasti kyttäile hintoja ja elän ihan normaalisti, niin kyllähän sitä silti tulee kytättyä. Ja vähän salaa ahdistuttua, jos joku perheenjäsen lyökin saunan päälle silloin, kun niin ei oikein pitäisi tehdä.
Itse olen vähän miettinyt juuri tämän takia ainakin talvikuukausille kiinteää. Vaikkei ole sähkölämmitystä, niin tuo sauna kun aina tuppaa osumaan niille illan kalleille tunneille. Ja talven pakkasillahan ne voivat huonolla tuurilla olla kovinkin kalliita.
Talvi kiinteällä, kesä pörssillä. Paras ainakin itselle sähkölämmitteisessä harakanpesässä.
Saan puhelimeen ilmoituksen jos hinta ylittää tietyn rajan. Ei tarvitse kytätä.
Lisäksi rakennusautomaatio on keksitty. Tervetuloa nykyaikaan.
Ei se rakennusautomaatio niitä hintoja pienemmäksi saa. Pörssisähkön kun "myin" muulle perheelle sillä, että mitään ei tarvitse kytätä ja elää voi kun ennenkin. Siihen ei oikein sovi se, että lauantai-iltana menenkin kertomaan, ettei saunaa nyt voikaan lämmittää.
Meillä on sähköauto, joka latautuu halvoilla tunneilla. Eli keskiarvo on joka tapauksessa suurella todennäköisyydellä alle pörssin keskiarvon. Silti ne hintapiikit tuntuu pahalta.
Oomin viikonlopputarjous, voimassa 14.10. klo 8 saakka:
Sähkösopimus ja sähkön hinta - tee sähkövertailu 💡 - Oomi
Sähkösopimus heti helposti ja vaivattomasti kaikkialle Suomeen. Katso Oomin sähkösopimukset ja sähkön hinnat. Tee sähkövertailu ja valitse sinulle sopivin!oomi.fi
Hyvä kwh-hinta, mutta kannattaa muistaa erittäin tyyris kk-maksu, esim 1000kwh :n kk-kulutuksella laskennallinen hinta jo noin 8,8snt per kwh. Ja pienemmillä määrillä vieläkin kovempi.
Toisinaan saa, esim. Keravan Energian 12 kk perusmaksuton pörssisähkö.Ilman kk maksuja ei sopimuksia saa, eli tuokaan vertailu ei ihan tasavertainen ole.
Tuossa vähän ylempänä 6kk heleniltäToisinaan saa, esim. Keravan Energian 12 kk perusmaksuton pörssisähkö.
Helenillä taisi olla jossain vaiheessa kk-maksut -50 % koko sopimusajalle (kun olivat ensin hilanneet 5,99 euroon kk:ssa). Kyllähän noihin hiluihinkin kannattaa ainakin pienikulutuksisen kiinnittää huomiota.12kk ja 24kk Kiinteähintaisia sopimuksia en ole nähnyt yhtäkään vuosiin ilman kk maksua, x määrä voi kyllä olla ilmaisia kuukausia.
Henkilöstöetuohjelmien kautta on Keravan Energialla ainakin ollut koko sopimusajalta kuukausimaksuttomia.12kk ja 24kk Kiinteähintaisia sopimuksia en ole nähnyt yhtäkään vuosiin ilman kk maksua, x määrä voi kyllä olla ilmaisia kuukausia.
Oli jo pari viestiä ylempänä.tarjous olikin jo yllä..
12kk ja 24kk Kiinteähintaisia sopimuksia en ole nähnyt yhtäkään vuosiin ilman kk maksua, x määrä voi kyllä olla ilmaisia kuukausia.
Lumme Energia 12 kk kiinteä sopimus, hinta nyt 8,99 snt/kWh ja koko vuosi ilman perusmaksuja. Tarjous voimassa sunnuntaihin 8.9. saakka.
Sähkösopimus ja sähkön hinta 🔌 – Vertaile sopivin sopimus
Sähkösopimus kuntoon muutamassa minuutissa! Vertaile sähkösopimuksia ja löydä edullinen ja sinulle paras vaihtoehto. Katso päivän tarjouksemme!www.lumme-energia.fi
Just tein lumme kaa diilin 12kk ilman maksuja, pl tietenki sähkö12kk ja 24kk Kiinteähintaisia sopimuksia en ole nähnyt yhtäkään vuosiin ilman kk maksua, x määrä voi kyllä olla ilmaisia kuukausia.
Paljonko oli sähkön hinta? Varmaan kyseessä tämä:Just tein lumme kaa diilin 12kk ilman maksuja, pl tietenki sähkö
Kiitoksia, taidan napata tämän. Jos vuosi sitten olisin ottanut vastaavan niin olisin säästänyt pörssiin verrattuna.Oomin viikonlopputarjous, voimassa 14.10. klo 8 saakka:
Sähkösopimus ja sähkön hinta - tee sähkövertailu 💡 - Oomi
Sähkösopimus heti helposti ja vaivattomasti kaikkialle Suomeen. Katso Oomin sähkösopimukset ja sähkön hinnat. Tee sähkövertailu ja valitse sinulle sopivin!oomi.fi
Cheap Energyltä tuli otettua 6 kk perusmaksut 0€ ja marginaali 0,41 snt/kwh hintainen pörssisähkö. Tämähän oli vissii joku koijarifirma? No katsotaan miten kuseen tämän kanssa joutuu.
Ei ole varmaan soppariin kirjattu, että tuo 0,41 kestää sopimuksen loppuun:Cheap Energyltä tuli otettua 6 kk perusmaksut 0€ ja marginaali 0,41 snt/kwh hintainen pörssisähkö. Tämähän oli vissii joku koijarifirma? No katsotaan miten kuseen tämän kanssa joutuu.
Cheap Energyltä tuli otettua 6 kk perusmaksut 0€ ja marginaali 0,41 snt/kwh hintainen pörssisähkö. Tämähän oli vissii joku koijarifirma? No katsotaan miten kuseen tämän kanssa joutuu.
Liity Lassi Lampaan mukana henkeäsalpaavaan seikkailuun pelastaaksesi laitumet ahneilta energiavarkailta.
No ei varmaan. Mutta sittenhän pitää vaihtaa muualle, jos hinta nousee.Ei ole varmaan soppariin kirjattu, että tuo 0,41 kestää sopimuksen loppuun:
Turku energia tai Väre johtivat ainakin 1.10. halvin marginaali -kisaa: Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)Mitenkäs se marraskuu, kun sähkön käytöstä maksettiin pörssissä 50snt/kWh? Jos siis yksittäinen poikkeuspäivä pitää esiin nostaa?
Välillä aiheestakin, mikä on marginaaliltaan halvin pörssisopimus? PKS:n etuna on kiinnitysmahdollisuus, siksi voi maksaa ekstraakin hiukan.
24.11.23 jäin 13€ tappiolle. Taitaa olla Väre halvin näistä oikeista sähköyhtiöstä, Pörssihinta + 0,38 snt/kWh marginaaliVälillä aiheestakin, mikä on marginaaliltaan halvin pörssisopimus? PKS:n etuna on kiinnitysmahdollisuus, siksi voi maksaa ekstraakin hiukan.
Harvinaisen typerä päätös tukea koijariksi tiedettyä firmaa, ja vieläpä tiedostaen, että kyseessä on koijarifirma. Ja tämmöinen nähtävästi jonkin täysin merkityksettömän hintaeron takia, kosla asennne "halvin eli paras"?Cheap Energyltä tuli otettua 6 kk perusmaksut 0€ ja marginaali 0,41 snt/kwh hintainen pörssisähkö. Tämähän oli vissii joku koijarifirma? No katsotaan miten kuseen tämän kanssa joutuu.
Kannattaa kytätä sitten jokainen lasku ja se asiakaslehti läpikotaisin muutosten varalta. Eivät ilmoittele mistään mitään suoraan, jos heille on siitä jotain etua.Siksi se kuulosti tutulta. Taidan siisn valita tuon KSS energian 6kk sopparin. Kiitos.
Siis kysehän on 6kk määräaikaisesta sopimuksesta? Eihän sellaista edes voi sähköyhtiö muuttaa yksipuolisesti kesken sopimuskautta. Vai mitä muutoksoa tarkoitat?Kannattaa kytätä sitten jokainen lasku ja se asiakaslehti läpikotaisin muutosten varalta. Eivät ilmoittele mistään mitään suoraan, jos heille on siitä jotain etua.