• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Sähköenergian tuotanto, taustatekijät, hintatason määräytyminen, yms yleinen keskustelu aiheesta

Saksan ensi vuoden futuurihinnat raketoinut ihan kivasti. Ensi vuodelle jo noin 1€ /kWh.

1661686453324.png
 
Tulevana talvena tarvitaan resilienssia ja yhteishenkeä.

Erikoisinta tässä on että tämä on täysin EU:n itse itselleen aiheuttama kriisi. Tällä ei ole mitään tekemistä Ukrainan sodan kanssa. Venäjä ei ollut lopettamassa minkään energian toimittamista, joten mitään kriisiäkään ei olisi syntynyt.

Sen sijaan todellisuudesta irti olevat EU -johtajat halusivat katkaista kaiken energian Venäjältä, ilman että olivat ENNALTA varmistaneet että tilalle saadaan korvaava energia muualta ja samaan hintaan. Uho oli kova, tulos paha pannukakku.

Euroopalle tuhoisan päätöksen tehneet yrittävät nyt syyttää itää, mutta sieltä ei pakotettu tekemään tällaista päätöstä. Perusteluhan oli että kun EU lopettaa energian ostamisen niin Venäjän talous kaatuu ja sota Ukrainassa loppuu. Miten tässä EU onnistui?

Venäjän tulot energian viennistä ovat kasvaneet 38% vuoden 2022 aikana, vaikka viety määrä on pienempi kuin 2021 vastaavana aikana, koska hinnat ovat nyt huimat, 3200€/1000 m3 kaasua pörssissä eilen. Pakotteet eivät kaataneet Venäjän taloutta, eivätkä vaikuttaneet mitenkään Sotaan Ukrainassa, mutta laittavat ensi talvena EU -maat pahempaan itseaiheutettuun energiakriisiin kuin 1970 -luvun öljykriisi.

Kaikista hulluin ajatus, jota Suomenkin vihreät yhä yrittävät, oli EU:m Repower EU -hanke. Ensin ajateltiin katkaista energia Venäjältä ja muutamassa kuukaudessa korvata siitä iso osa tuulella ja aurinkopaneeleilla, vaikka tällainen kestäisi vuosikymmenen. Arkijärkeä ei ole havaittavissa.

Ei yhdelläkään energian tuottajamaalla ole mitään halua olla rahastamatta nyt omilla pakotteillaan tämän kriisin aiheuttaneita maita omasta tyhmyydestään. Ei OPEC+ -maita kiinnosta menettää yhtään taalaa, vaan ylläpitää energiakriisiä niin pitkää kuin mahdollista.
Samaan aikaan Venäjä vie kaasua (myös LNG) ja öljyä Aasiaan enemmän kuin koskaan. Viimeksi Japani unohti pakotteet ja ilmoitti haluavansa Sakhalinin kaasua jatkossakin.

Entä jos talvella joudutaan pahoihin ongelmiin, niin tulisiko Venäjä silloin apuun?

Miksi Venäjä auttaisi siihen vihamielisesti suhtautuvia maita, jotka ovat käyneet yli 10 vuotta Venäjää vastaan 3/4 3. maailmasotaa Venäjää vastaan, eli taloussotaa, infosotaa ja poliittista sotaa. Nyt olemme jo 3,5/4 koska Ukrainassa NATO sotii ukrainalaisia käyttämällä Venäjän kanssa.

Me olemme nyt tilanteessa, jotta ei välttämättä korjaa edes EU -johdon kasvojen menetys. Syy edellä. Typerästi toimimalla EU aiheutti itselleen kriisin, ilman että saattiin mitään vaikutusta sodan loppumiseen Ukrainassa.
Pitkä postaus, mutta koko lähtöasetelma on väärä. Virhe tehtiin jo, kun nojauduttiin Venäjään energian myyjänä, kun olisi pitänyt panostaa omavaraisuuteen. Nyt nuo riskit realisoituivat ja Venäjä-riippuvuuden katkaiseminen tulee kirpaisemaan ihan helvetisti, mutta se on pakko tehdä, ellei haluta imperialistisen diktatuurin sanelevan meidän tekemisiämme. Ukrainaan lähetettävän aseavun määrä pitäisi moninkertaistaa ja sanoa avoimesti, että tavoitteena on Venäjän murskaaminen ja rauhan palautus Eurooppaan.

Yhtäkään ydinvoimalaa ei pitäisi enää sulkea ja pitäisi selvittää, onko jo suljettuja mahdollista palauttaa käyttöön järkevin kustannuksin.
 
Mistä näkee tämänhetkiset sähkön futuurihinnat ensivuodelle Suomen osalta?
 
Tuskin valtio tienaa juurikaan enempää ALV:tä kuin ennen. Aikaisemmin ne rahat olisi käytetty palveluihin, ruokakauppaan, alkoholiin jne. Nyt ne samat rahat menevät sähkölaskuihin -> samat alvit niistä kertyy.
Aivan varmasti tienaa, koska nyt on köyhien pakko käyttää viimeisetkin säästöt

Kotitaloudet kulutti 2020 n.60 terawattiatuntia (1 terawatti on 1014557823.1292517 kilowattia.)
Kun hinta on noussut 10snt/Kwh=> veroa 2,4snt=> lisäveroa kertyy 24,35miljoonaa/tWh
=> kotitaloudet maksavat nyt lisää verojen muodossa tuosta 10snt/kWh korotuksesta 1461 miljoonaa.
Jos oletetaan kaikkien energialähteiden hinnan nousuksi toi 10snt/kWh
-HUOM! toi siis vain se 10snt korotuksesta aiheutuva alv. osuus ja se loppu 76% = 4,626 miljardia euroa siirtyy energiayhtiöille, josta iso osa siirtyy eteenpäin pois Suomesta

Eikä toi 10snt korotus taida olla edes keskimäärin riittävä (eikä varsinkaan sähkölämmittäjille)

Tuosta seuraa, että kun köyhien ja köyhtyneiden keskituloisten eurot loppuvat valtion talous alkaa horjua, kun monet eivät enää uskalla ostaa (jos on millä ostaa) muuta kuin sen mikä on aivan välttämätöntä => valtion alv. tuloverot laskevat.
 
Mistä näkee tämänhetkiset sähkön futuurihinnat ensivuodelle Suomen osalta?

Ongelma on lähinnä, että alue-erotuotteiden hinnanmuodostus ei oikein toimi, koska kauppaa ei käydä. Esimerkiksi nyt 2023 osalta
Sys: ENOFUTBLYR-23 on 279 €/MWh
epad: SYHELFUTBLYR-23 on 25 €/MWh

Eli Suomen aluehintaan noin 300 €/MWh (alvillisena noin 37,2 snt/kWh). Elokuun aikana tämä on karkeasti tuplaantunut.
 
Ens yönä taas pitkästä aikaa järkevän hintasta pörssisähköä tarjolla klo 1:00-5:59, noin 1c/kwh. Hiukan jo päivähinnatki laskenu.
 
Tuosta seuraa, että kun köyhien ja köyhtyneiden keskituloisten eurot loppuvat valtion talous alkaa horjua, kun monet eivät enää uskalla ostaa (jos on millä ostaa) muuta kuin sen mikä on aivan välttämätöntä => valtion alv. tuloverot laskevat.
Alkaa tuossa horjua aika moni muukin asia, jos kokopäivätyössä olevilla ei ole varaa pitää pirttiä lämpimänä. Voidaan puhua valtiovallan täydellisestä epäonnistumisesta, jos poliittisilla päätöksillä on ajettu maa (tai tässä tapauksessa koko maanosa) sellaiseen tilanteeseen, että kansalaisilla on pulaa perushyödykkeistä. Euroopassa on ajettu ydinvoima-vastaista, omavaraisuutta rapauttavaa ja Venäjä-myönteistä politiikka se kaksi vuosikymmentä ja nyt alkaa hinta näkyä. Toivottavasti tämän kriisin jälkeen saadaan vastuulliset tilille ja perustavanlaatuinen muutos koko EU-alueen omavaraisuutta koskevaan politiikkaan.
 
Lainaan toisesta ketjusta, kun kuuluu selkeästi tänne:
Vaikka noin muuten olen kilpailun kannalla, niin vesi ja sähkö pitäisi olla asioita joista kilpailua pitäisi ainakin rajoittaa. Ja vesi nyt varsinkin täytyy olla julkisessa omistuksessa koska kukaan ei selviä kuin maks päivän hengissä ilman juomavettä. Ilman sähköä nyt selvinnee hengissä jotenkin, mutta koko yhteiskunnan olemassaolon voi lopettaa helposti katkaisemalla sähköt vähäksi aikaa.
Sähkön kohdalla kilpailua on rajoitettu jo vuosikymmeniä poliittisilla päätöksillä, jotka suosivat tiettyjä tapoja tuottaa sähköä ja sähkön tuontia EU-alueen ulkopuolelta. Esim. Saksassa ydinvoima tuotti vielä 90-luvulla jopa 30% kaikesta kulutetusta sähköenergiasta, mutta siitä piti päästä eroon puhtaasti poliittisista syistä.
 
Kansalaisethan niin Saksassa halusivat. Saksassa ydinvoiman vastainen kansanliike on ollut aivan tolkuttoman vahvasti esillä vuosikymmeniä.

Tämä on ollut aivan jokapäiväinen näky Saksan katukuvassa vaikka kuinka ja pitkään - harva se päivä näkee autojen puskureissa ja ympäri ämpäri näitä logoja.

Eivät poliitikot olisi näitä päätöksiä tehneet jos ne olisivat olleet vahvasti kansan tahdon vastaisia. Olen asunut vuosikausia Saksassa ja tässä tapauksessa Saksan kansa saa minusta syyttää ihan itseään. Harmillisesti heidän idioottimaiset päätöksensä ovat kyllä ajaneet muutkin kriisiin, joten koko manner kärsii.
 
Tämä nyt alkajaisiksi kannattaa käydä allekirjoittamassa, jos sähkön hinnan moninkertaistuminen häiritsee.

Tämä nyt alkajaisiksi kannattaa käydä allekirjoittamassa, jos sähkön hinnan moninkertaistuminen häiritsee.

Nämä hintakatot nyt on edelleenkin ihan älyvapaa ajatus. Kuten täällä on aiemminkin selitetty niin sitten sitä oikeaa pulaa tulee lähes takuuvarmasti ja joudutaan katkomaan sähköjä osasta maata, tai sitten se sähkön hinta maksetaan verojen kautta.
 
Tämä nyt alkajaisiksi kannattaa käydä allekirjoittamassa, jos sähkön hinnan moninkertaistuminen häiritsee.

Nimmari tuli heitettyä.
 
Hintakatto aiheuttaa sähkökatkoja. Mutta nyt olisin valmis hyväksymään sähkökatkoja jos se olisi hinta siitä että sähkön hinta menisi lähemmäksi normitasoa.
 
OL3 muuten pörähti käyntiin.

Ja tuotantosuunniteöma päivitetty ahkerasti illan aikana. Onko kukaan seurannut miten suunnitelma on muuttunut? Viime kerralla matala tuortotason tunnit venyi ja venyi ja venyi ja sitten tuli tieto että laitos ajetaan alas.

Nyt tuntui alussa että tehot nostettiin suunniteltua nopeammin... Mutta tosiaan, onko kukaan seurannut tarkemmin?
 
Hintakatto aiheuttaa sähkökatkoja. Mutta nyt olisin valmis hyväksymään sähkökatkoja jos se olisi hinta siitä että sähkön hinta menisi lähemmäksi normitasoa.
Ei ole toivottava tilanne tuotannon ja kulutuksen epätasapaino, joka johtaa sähkökatkoihin. Jos ei nimittäin silloin toimenpiteet riitä, niin pahimmillaan kaikilta lähtee sähköt ja palautus voi kestää.

Sähköpulan sähkökatkot on riskialtis tapa säätää hintaa. Jokin muu keino olisi syytä löytää.
 
Hiukan himmailtiin alun lukemista. Aluksi oli että huomenna klo 12 eteenpäin tehoja olisi 897MW, nyt 837MW.
 
Hintakatto aiheuttaa sähkökatkoja. Mutta nyt olisin valmis hyväksymään sähkökatkoja jos se olisi hinta siitä että sähkön hinta menisi lähemmäksi normitasoa.
Sekin on hyvä muistaa, että jos talvella kovien pakkasten aikaan tulee pari isompaa tuotantohäiriötä, niin sähkö loppuu, vaikka on koko kesän maksanut euron per kWh ja talvella viisi euroa per kWh :) Tai siis pörssihinta on ollut sen verran, harvahan niitä hintoja suoraan maksaa.
 
Sähkön hintakehitystä on tilastoitu vuodesta 1992 alkaen. IS:n vanhassa jutussa (2019) ihan mielenkiintoinen graafi, eli sähkön hinta on noussut selvästi kuluttajahintaindeksiä nopeampaa, eli voisiko sanoa, että kuluttajien ostama sähkö ei ole ollut ainakaan alihinnoiteltua viimeisen 30 vuoden aikana?

Ei ole toivottava tilanne tuotannon ja kulutuksen epätasapaino, joka johtaa sähkökatkoihin. Jos ei nimittäin silloin toimenpiteet riitä, niin pahimmillaan kaikilta lähtee sähköt ja palautus voi kestää.

Sähköpulan sähkökatkot on riskialtis tapa säätää hintaa. Jokin muu keino olisi syytä löytää.

Niin että paremmin niin että sähköt katkotaan ennen kuin tuotanto oikeasti loppuu?
 
Niin että paremmin niin että sähköt katkotaan ennen kuin tuotanto oikeasti loppuu?
Ei vaan säästämiseen kykenevät ihmiset säästävät sähköä, kaikki tuotanto raavitaan markkinoille, teollisuus/palvelut/julkinen sektori säätää käyttöään normaalia aktiivisemmin ja kantaverkkoa sekä naapuriyhteyksiä hoidetaan viimeisen päälle. Noilla konsteilla tuotanto ja kulutus voisivat kohdata koko ensi talven eikä pätkimisiin mentäisi.
 
Paljos kotitaloudet voi oikeasti säästää kokonaispotista? Oliko niin, että vajaa kolmannes koko kulutuksesta on kotitalouksien kulutusta ja selvästi suurin osa siitä on hyvin pitkälti pakollista, eli se säästöpotentiaali on aika köykäinen.
 
Niin on, mutta pienikin määrä niistää hintaa alaspäin ja pienentää riskiä. Lisäksi kannattaa huomioida, että talviaikaan kotitalouksien osuus kulutuksesta on vuoden keskimääräistä osuutta suurempi. Muistelen joskus kuulleeni luvusta 30-35% kovien pakkasten aikaan.

Mitä olen seurannut ihmisten sähkön käyttämistä, niin suurimmalla osalla säästökohteita kyllä on, itselläni myös. Lähdetään liikkeelle vaikka 20 asteen huonelämpötilasta + villapaidoista ja -sukista. Ei tarvita 23-25 astetta.
 
Kotitalouksille on sadellut neuvoja. Käymme lyhyissä suihkuissa, pidämme huoneet kylmänä ensi talvena ja ajamme vähän ja teen sen ihan mielelläninettwi tarvitse rahoittaa kansanmurhan puolelle kääntyvää hyökkäyssotaa. Mutta misså viipyvät yritysten ulostulot uusista energiansäästöinvestoinneista? Väitetään että jotain energiansäästö- tai talteenottotoimia voitaisiin tehdä ihan kustannustehokkaasti ja nyt kun hinnat ovat korkealla ja hintariski suuri sen luulisisi kannattavan vielä paremmin? Ja yritysten todellakin kannattaisi mainostaa vähäisistäkin energiatehokkuuden parantumisista.
 
voisiko sanoa, että kuluttajien ostama sähkö ei ole ollut ainakaan alihinnoiteltua viimeisen 30 vuoden aikana?

Ei kai tuosta voi mitään tuollaista päätellä. Voi olla, että sähkö on ollut pitkään hirvittävän alihintaista ja siksi nousee yleistä inflaatiota nopeammin. Tai sitten ei ole ollut alihintaista ja silti nousee nopeammin. Määrittele "alihintainen"? Jutun mukaan Suomessa ei ole eurooppalaisittain mitenkään kallis sähkö.
 
Johonkin pitää yrittää verrata ja keskimääräinen hintatason kehitys on vain yksi tapa, siihen perustin ali- ylihinnoittelun tällä kertaa. Se että sähkö olisi ollut liian halpaa aiemmin, ei oikein sovi kuvaan mielestäni. Sama graafi esim. kulutuselektroniikan, kodinkoneiden, lentomatkustamisen tai vaatteiden osalta voisi taas näyttää vähän erilaiselta, eli niitä voisi sanoa "alihinnoitelluiksi" ja kovakaan nousu ei vielä olisi mikään ylilyönti, vaan lähinnä korjausliike. Sähkön hintanousu taas on selvä ylilyönti :)

Mutta joo, vertailuja voisi tehdä myös kansainvälisesti. Tai ottaa mukaan muita mittareita. Vuoden 1992 taso ei liene mikään täydellisen maailman optimitaso kulutustuotteiden osalta, se on totta.
 
Viimeksi muokattu:
Minkäslaiseen matematiikkaan tämä perustuu ? Eikö yksi terawatti olekaan 1 000 000 000 kilowattia ?
Otin ton jostain googlella, joten en osaa sanoa, liekkö jotain mystisiä kertoimia kuten voimissakin (siinä maan vetovoiman kiintyvyys)? Tai sitten vain mokani :)
Mutta asian kannalta sillä ei tässä ole juurikaan käytännön merkitystä. Laskelma oli muutenkin niin alakantiin (eli maksamme valtiolle ja voimayhtiöille selkeästi enemmän jos pakkasta on normaaliin malliin talvella.
 
Muistaakseni Fortum ei saanut lupaa loviisa 3 koska sillä olisi liian suuri siivu suomen sähköntuotannosta.

Tosiasiassa Fortum ei saanut lupaa Loviisa3lle koska Keskusta keksi käyttää ydinvoimalupapolitiikkaa siltarumpupolitiikan/aluepolitiikan välineenä. Loviisa oli liian etelässä, Keskusta halusi työpaikkoja pohjoisemmaksi.

Tekosyitä toki voi sitten olla keksitty.

Loviisa 3:sen piti korvata vanhat yksiköt loviisa 1 ja 2 joiden käyttö piti päättyä 2027 ja 2030. Eli aika plus miinus nolla olisi tilanne

Meklkoisen ristiriitaisia on nyt nämä selitykset.

Kapasiteetti ei olisi muka lisääntynyt mutta olisi silti ollut liian suuri yhdellä toimijalla. Kertoo hyvin kuinka kyse oli vain tekosyistä.

, Fortumhan kaavaili 1200-1700MW laitosta.

Lähdettä tälle koolle?

Nyt kun Loviisa 1 ja 2 käyttölupia haetaan vuoteen 2050 asti niin ei tässä nyt kauheesti ydinvoima kapaa tämän takia ole jäänyt syntymättä. Se mikä on sääli että Fennovoima valitsi Rosatomin laitostoimittajaksi ja se että TVO heitti hanskat tiskiin OL4 kanssa, koska OL3 oli pahasti myöhässä eikä halunnut kahta työmaata.

Fennovoima valitsi Rosatomin koska useampi Fennovoiman alkuperäisistä yhteistyökumppaneista vetäytyi hankkeesta typeristä syistä - oleellisena tekijän saksallainen E.ON, mutta myös esim S-ryhmä. Ja E.ONin ja s-ryhmän vetäydyttyä hankkeesta rahoitus ei riittänyt ilman Venäjältä tulevaa rahoitusta jonka ehtona oli Venäläinen reaktorityyppi.

Eli saksalaiset kusi myös Suomen ydinvoiman lisärakentamisen, täysin Putinin pussiin.
 
Tämä nyt alkajaisiksi kannattaa käydä allekirjoittamassa, jos sähkön hinnan moninkertaistuminen häiritsee.

Tämä jos mikä vasta katastrofi olisikin.

Eli typerät populistit haluavat varmistaa, että se sähkö oikeasti loppuu kesken, kun varmistetaan että sitä kallista varavoimaa ei ajeta ylös kun se olisi taloudellisesti epäkannattavaa.
 
Hintakatto aiheuttaa sähkökatkoja. Mutta nyt olisin valmis hyväksymään sähkökatkoja jos se olisi hinta siitä että sähkön hinta menisi lähemmäksi normitasoa.

Kukaan ei estä sinua henkilökohtaisesti kytkemästä sitä omaa pääsulaketta pois päältä aina kun se sähkön hinta menee oman kipurajasi yli.

Mutta melkoisen typerää, että halutaan tehdä sen varavoiman tuottamisesta epäkannattavaa että muutkin joutuvat kärsimään niistä sähkökatkoista.
 
Nyt vaan vielä pari tuntia odotellaan että nähdään miten vaikuttaa hintoihin.

Onkohan OL3 sähköt myyty päivän sisäisellä markkinalla? Aamuyöllä hinta alimmillaan -35€/MW intraday.

Edit:
Jaa ei, tuulivoimaa tullut paljon ennusteita enemmän.
 
Tämä jos mikä vasta katastrofi olisikin.
Ei sinänsä välttämättä, riippuen miten toteutetaan.

varmistetaan että sitä kallista varavoimaa ei ajeta ylös kun se olisi taloudellisesti epäkannattavaa
Siellähän luki "On siirryttävä aikaan, jossa valtio säätelee elintärkeitä sähkömarkkinoita ja hillitsee voiton tavoittelua".

Jos Suomi eläisi umpiossa niin olisi helppo toteuttaa kuvio, jossa määrättäisiin kattohinta sähkölle, josta voisi saada poikkeuksen mikäli kattohinta ei kattaisi tuotantokustannuksia ja investointikustannuksia kohtuullisella voitolla. Näinhän toimitaan jo sähköverkkojen kanssa. Jos kattohinta olisi esim. 10 snt/kWh niin kalliina tunteina ydin-, vesi- ja tuulivoima maksaisisvat tuon verran ja kallis säätövoima sitten enemmän. Ostajat maksaisivat sitten esim. 12 snt / kWh eli sen mitä myydyn sähkön määrällä painotettu keskihinta olisi. Tämä siis pienentäisi mm. ydin-, vesi- ja tuulivoimalta niiden Ukrainan sodan johdosta saamaa lottovoittoa, mutta eivät tekisi mistään tuotantomuodosta lähtökohtaisesti kannattamatonta.
 
Viimeksi muokattu:
Tosiasiassa Fortum ei saanut lupaa Loviisa3lle koska Keskusta keksi käyttää ydinvoimalupapolitiikkaa siltarumpupolitiikan/aluepolitiikan välineenä. Loviisa oli liian etelässä, Keskusta halusi työpaikkoja pohjoisemmaksi.

Tekosyitä toki voi sitten olla keksitty.

Meklkoisen ristiriitaisia on nyt nämä selitykset.

Kapasiteetti ei olisi muka lisääntynyt mutta olisi silti ollut liian suuri yhdellä toimijalla. Kertoo hyvin kuinka kyse oli vain tekosyistä.

Lähdettä tälle koolle?

Fennovoima valitsi Rosatomin koska useampi Fennovoiman alkuperäisistä yhteistyökumppaneista vetäytyi hankkeesta typeristä syistä - oleellisena tekijän saksallainen E.ON, mutta myös esim S-ryhmä. Ja E.ONin ja s-ryhmän vetäydyttyä hankkeesta rahoitus ei riittänyt ilman Venäjältä tulevaa rahoitusta jonka ehtona oli Venäläinen reaktorityyppi.

Eli saksalaiset kusi myös Suomen ydinvoiman lisärakentamisen, täysin Putinin pussiin.
”Fortum valmistautuu jo Loviisan vanhojen ydinvoimaloiden pysähtymiseen. Loviisan ensimmäisen reaktorin toimilupa loppuu 2027 ja toisen kolme vuotta myöhemmin. 1977 ja 1980 käynnistyneet atomimyllyt pitää korvata hyvissä ajoin uudella kapasiteetilla.”
Loviisa 1 ja 2 olisi siis purettu ja korvattu loviisa 3:lla.

Jostain syystä X TVO:n sivulla Fortumin Loviisa 3:sta info pläjäys jossa lukee: ”Arvioinnissa on tarkasteltu laitostyyp- pivaihtoehtoina kiehutus- ja paineve- sityyppisiä kevytvesireaktorilaitoksia. Loviisa 3 -laitoksen sähköteho olisi 1 000 - 1 700 megawattia, vuotuinen käyttöaika 7 000 - 8 000 tuntia ja suunniteltu käyttöikä 40 - 60 vuotta.”
 
Siellähän luki "On siirryttävä aikaan, jossa valtio säätelee elintärkeitä sähkömarkkinoita ja hillitsee voiton tavoittelua".

Valtion säätely on nimenomaan se syy, miksi tässä kusessa ollaan.

Ilman sitä valtion säätelyä yritykset olisivat jo kauan sitten rakentaneet tänne tarpeeksi ydinvoimaa että mitään ongelmia ei olisi, ja ilman valtion säätelyä meillä olisi runsaasti turpeeseen pohjaavaa säätövoimaa.

Mutta, valtio on
1) rajoittanut ydinvoimalupia poliittisista syistä sekä
2) vääristänyt energiamarkkinoita tukemalla tuulivoimaa, joka ei tuota sähköä silloin kun sitä eniten tarvitaan
3) Kieltänyt/rajoittanut turpeen käyttöä ja maksanut turpeentuotantokaluston romuttamisesta.

Markkinataloudessa homma toimii siten, että kun tekee hyödyllisiä asioita, siitä saa voittoa. Tämä johtaa siihen, että tehdään hyödyllisiä asioita ja yhteiskunta toimii, kaikki hyötyy.

Jos Suomi eläisi umpiossa

Mutta kun ei elä. Olemme osa pohjoismaisia sähkömarkkinoita, mikä on oikein hyvä asia, yhteistyö norjan ja ruotsin kanssa tasaa tilannetta

niin olisi helppo toteuttaa kuvio, jossa määrättäisiin kattohinta sähkölle, josta voisi saada poikkeuksen mikäli kattohinta ei kattaisi tuotantokustannuksia ja investointikustannuksia kohtuullisella voitolla. Näinhän toimitaan jo sähköverkkojen kanssa. Jos kattohinta olisi esim. 10 snt/kWh niin kalliina tunteina ydin-, vesi- ja tuulivoima maksaisisvat tuon verran ja kallis säätövoima sitten enemmän. Ostajat maksaisivat sitten esim. 12 snt / kWh eli sen mitä myydyn sähkön määrällä painotettu keskihinta olisi. Tämä siis pienentäisi mm. ydin-, vesi- ja tuulivoimalta niiden Ukrainan sodan johdosta saamaa lottovoittoa, mutta eivät tekisi mistään tuotantomuodosta lähtökohtaisesti kannattamatonta.

Ei todellakaan olisi helppo, koska tuo "voisi saada poikkeuksen" ja "kohtuullisen voiton" määritelmät on liian hataria. Johtaisi vaan entistä luovempaan kirjanpitoon.
Ja edelleenkään se, että laki kieltää kunnollisen katteen saamisen demotivoi tehokkaasti investointeihin.
Esim. joidenkin sähkönvarastointimekanismien kehittäminen ja valmistaminen voi olla aika kallista, mutta nillä voidaan oikeasti ratkoa aika hyvin monia ongelmia.

Ja on ihan täysin oikein, että ydinvoimaan ja vesivoimaan investoineet yritykset saavat nyt kunnollisia tuottoja sijoituksilleen. Ainoa ongelma vaan on se, että ydinvoimaan eivät ole voineet investoida kaikki, jotka siihen ovat halunneet investoida.
 
Viimeksi muokattu:
Valtion säätely on nimenomaan se syy, miksi tässä kusessa ollaan.

Ilman sitä valtion säätelyä yritykset olisivat jo kauan sitten rakentaneet tänne tarpeeksi ydinvoimaa että mitään ongelmia ei olisi, ja ilman valtion säätelyä meillä olisi runsaasti turpeeseen pohjaavaa säätövoimaa.

Mutta, valtio on
1) rajoittanut ydinvoimalupia poliittisista syistä sekä
2) vääristänyt energiamarkkinoita tukemalla tuulivoimaa, joka ei tuota sähköä silloin kun sitä eniten tarvitaan
3) Kieltänyt/rajoittanut turpeen käyttöä ja maksanut turpeentuotantokaluston romuttamisesta.

Markkinataloudessa homma toimii siten, että kun tekee hyödyllisiä asioita, siitä saa voittoa. Tämä johtaa siihen, että tehdään hyödyllisiä asioita ja yhteiskunta toimii, kaikki hyötyy

1) Joo, tosin tuskin sitä tässä viimeiseen 20 vuoteen olisi rakennettu hirveästi enemmän vaikka ei olisikaan tuota poliittista tanssia taustalla. Fortum olisi rakentanut varmaan yhden lisää.
2) Tosin tuulivoiman rakentaminen on kiihtynyt entisestään sen jälkeen kun ne eivät enää ole saaneet tukia. Lisäksi tuulivoima laskee merkittävästi sähkön kokonaishintaa, vaikkakin on niitä muutamia piikkejä jolloin se ei riitä kattamaan sähkön tarvetta.
3) No valtio tekee paljon muutakin joilla pyritään suojelemaan niin luontoa kuin ilmastoa. Joten tuosta en kyllä lähtisi valtioita syyttämään.
 
Valtion säätely on nimenomaan se syy, miksi tässä kusessa ollaan.
Syy miksi tässä kusessa ollaan on ihan ensisijaisesti se että tuli tilanne johon markkinat eivät olleet valmistautuneet ja johon reagoimisessa kestää. Samoin monet moittimasi poliittiset päätökset ovat johtuneet siitä että vastaan tullutta tilannetta ei osattu ennakoida.

Jälkiviisaana on toki helppo sanoa että oltaisiin nyt vähemmän kusessa jos tuo tai tämä päätös vuosia sitten oltaisiin tehty toisella tavalla.

Nyt pitäisi todeta että "okei, tilanne on nyt tämä" ja keskittyä miettimään mitkä olisi lyhyellä ja pitkällä aikavälillä järkevimmät toimet miten voitaisiin edetä. Jos jonkinlainen poliittinen päätös olisi esim. lyhyellä ratkaisulla kokonaisjärkevä, ei sitä kannata hylätä vain sen takia että osa menneisyydessä tehdyistä poliittisista päätöksistä on ollut huonoja.

En myöskään ole sokeasti kannattamassa minkäänlaista markkinoiden säätelyä, mutta olen esittänyt metodin joka voisi tietyin reunaedellytyksin toimia. Itsekin veikkaan että se metodi ei toimi esimerkiksi siksi että Suomi ei ole erillinen saareke.
 
Viimeksi muokattu:
Syy miksi tässä kusessa ollaan on ihan ensisijaisesti se että tuli tilanne johon markkinat eivät olleet valmistautuneet

Ei, vaan valtion harrastama säätely ei ollut valmistautunut.

Markkinat olisivat olleet tähän valmiita mikäli valtion säätely ei olisi tuhonnut niiden valmistautumista.

ja johon reagoimisessa kestää.
Reagoinnissa kestää kun mm. hallitus määräsi turvetuotantokaluston tuhottavaksi. Nyt on muka "markkinoiden vika" että niillä ei ole kapasiteettia turpeen käyttöön energiaksi?

Melkoista huuhaata kyllä tämä markkinoiden syyttäminen hallituksen (ja joidenkin aiempien hallitusten) katastrofipolitiikasta

Jälkiviisaana on toki helppo sanoa että oltaisiin nyt vähemmän kusessa jos tuo tai tämä päätös vuosia sitten oltaisiin tehty toisella tavalla.

Olen aina kannattanut paljon vapaampaa ydinvoimalupapolitiikkaa sekä turpeen käyttöä energiana, että tämä ei ole minulta mitään jälkiviisastelua.

Jos itse tajuaa ongelman vasta kun paska osuu tuulettimeen, ei kannata olettaa, että kaikki muut ovat olleet yhtä tyhmiä, ja syyttää muita omasta tyhmyydestään.
 
Onko turpeessa myos sama 10 senttia kwh co2 vero kuin hiilessa? Jos on niin ei silla turpeella ole enaa mitaan mahdollisuuksia tehda voittoa muuta kuin tilanteissa joissa on markkinahairioita. Ehka varalla pitaminen olisi tullut halvemmaksi veronmaksajille kuin nykyinen tilanne mutta ei tuo Venajan sotakaan ollut kauhean helppo arvata eli ihan lottoamista olisi ollut ja ilman sotaa olisi ulvottu etta verorahoja jaetaan Keskustan tuella maakuntiin.
 
Olen aina kannattanut paljon vapaampaa ydinvoimalupapolitiikkaa sekä turpeen käyttöä energiana, että tämä ei ole minulta mitään jälkiviisastelua.
No juu, ei minulla siitä ole mitään epäilystä etteikö tätäkin skenaariota pelänneitä olisi ollut näkemyksiään esittämässä kaikkia päätöksiä tehtäessä. Pointtinani tuossa jälkiviisaudessa oli että tätä toteutunutta skenaariota on pidetty niin epätodennäköisenä että sille ei ole pantu paljoa painoa ja nyt voi sitten sanoa että "olisi pitänyt".

No nythän sitten kaikki venäjän riskeistä varoitelleet voivat olla siltä osin tyytyväisiä että ovat olleet koko ajan oikeassa.

Itsekin olen aina kannattanut ydinvoimaa ja energiaomavaraisuutta etenkin Venäjän osalta, tosin en niiden puolesta ole kirjelmöinyt poliitikoille tai muutenkaan tehnyt siitä numeroa, joten en voi sanoa että kannatuksestani mitään hyötyä olisi ollut.
 
Reagoinnissa kestää kun mm. hallitus määräsi turvetuotantokaluston tuhottavaksi. Nyt on muka "markkinoiden vika" että niillä ei ole kapasiteettia turpeen käyttöön energiaksi?

Melkoista huuhaata kyllä tämä markkinoiden syyttäminen hallituksen (ja joidenkin aiempien hallitusten) katastrofipolitiikasta

Tosin valtiohan suojeli pitkään kotimaista turvetuotantoa antamalla sille verotukea. Jos valtio olisi kohdellut turvetta samaan tapaan kuin kivihiiltä ja maakaasua, niin todennäköisesti tänne olisi rakennettu vain enemmän hiili- ja kaasuvoimaa. Ja nyt oltaisiin niiden osalta samassa nesteessä kuin Saksa.
 
OL3 tuotantosuunnitelma päivitetty aamulla klo 9:29.

Muutokset:
10:00 836 -> 705
11:00 836 -> 750
Loppupäivä: 836 -> 800

Ensin irto osia .. sitten turbiinin ohjaus oli pielessä... Mitähän nyt kun sähkötehoa tulee odotettua vähemmän?
 
Siitä se herkistyy kun lämpenee.
 
Fennovoima valitsi Rosatomin koska useampi Fennovoiman alkuperäisistä yhteistyökumppaneista vetäytyi hankkeesta typeristä syistä - oleellisena tekijän saksallainen E.ON, mutta myös esim S-ryhmä. Ja E.ONin ja s-ryhmän vetäydyttyä hankkeesta rahoitus ei riittänyt ilman Venäjältä tulevaa rahoitusta jonka ehtona oli Venäläinen reaktorityyppi.

Eli saksalaiset kusi myös Suomen ydinvoiman lisärakentamisen, täysin Putinin pussiin.

Sehän Fennovoima valitse lopulta Rosatomin, koska länsimaisilta reaktorinvalmistajilta, kuten Toshibalta ja Arevalta ne tarjouksen hinnasta olivat luokkaa 10 miljardia euroa ja venäläinen Rosatom tarjosi sitten voimalaa miljardeja euroja halvemmalla ja vielä rahoituksen lupasi järjestää.
 
Ja nyt sitten ajoivat Olkiluoto 3:sen alas. Ei näytä hyvältä ei, mutta toivotaan, että laitos lähtee toimimaan kunnolla jossakin vaiheessa.
 
Mikähä nyt tuli
,
Ja nyt sitten ajoivat Olkiluoto 3:sen alas. Ei näytä hyvältä ei, mutta toivotaan, että laitos lähtee toimimaan kunnolla jossakin vaiheessa.
Tunti sitte katoin OL3 sivuilta että jatkuvasti puskisi 800MW ainakin keskiviikkoon asti, mutta nopeasti näyttää tilanteet muuttuvan. Aika huolestuttavaa että joutuivat ajamaan alas tehot noin pikaisesti eivätkä vähentäneet tehoa pikkuhiljaa
 
Juu siis aika nopeesti tiputtivat

1661764758484.png

Näkyy aika selvästi myös taajuudessa: (Ruotsin aikaa eli tunti vähemmän tossa 10:54)
1661764808800.png
 
Onko turpeessa myos sama 10 senttia kwh co2 vero kuin hiilessa? Jos on niin ei silla turpeella ole enaa mitaan mahdollisuuksia tehda voittoa muuta kuin tilanteissa joissa on markkinahairioita. Ehka varalla pitaminen olisi tullut halvemmaksi veronmaksajille kuin nykyinen tilanne mutta ei tuo Venajan sotakaan ollut kauhean helppo arvata eli ihan lottoamista olisi ollut ja ilman sotaa olisi ulvottu etta verorahoja jaetaan Keskustan tuella maakuntiin.
Kyllä, turpeen päästöt ovat luokkaa 380g/kWh (lämpötehoa) ja kun päästöoikeus maksaa juuri nyt luokkaa 90€/tonni, niin 35% hyötysuhteella sähkön tuotannossa päästöä kertyy about 1kg/kWh tai nykyhinnoin 9snt/kWh
 
"The OL3 power plant disconnected from the main grid due to turbine disturbance starting 10:54"

Turbiiniohjaus reistailee vielä?
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 200
Viestejä
4 417 633
Jäsenet
73 328
Uusin jäsen
quusamoapple

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom