Liekkö oikea ketju kysellä, mutta..
Meillä on ollut pienehkön taloyhtiön (lukitussa) portaikossa pari sähköpyörää koskematta pidemmän aikaa. Kävimme nyt kyselemään niille omistajia sekä nykyisistä että entisistä asukkaista, mutta kukaan ei ilmoittanut omakseen. Eivät ole runkonumeron perusteella myöskään ilmoitettu varastetuksi, joten poliisin sanoin voi toimittaa löytötavaroihin tai toimia taloyhtiön ohjeistuksen mukaan.
No, ohjeistusta meillä ei ole, mutta sijaintinsa puolesta jäävät yhtiön omistukseen. Paitsi että. Meillä ei luonnollisesti ole noihin latureita, ei akkujen avaimia eikä toiseen sen tarvitsemaa näyttöä.
Viimeisimmän näyttää saavan varaosana, varmaan vaikka rtechiltä. Sama pyörä kaipaa myös muutoin aika paljon huoltoa, voi olla syy miksi hylätty. Mutta onko noille akkujen lukoille mitään helppoa temppua? Sarjoitetut avaimet saisi ilmeisesti jos olisi kuitti/yksi avain josta kooodi, mutta tässä tapauksessa ei ole. Akut saa toki ladattua paikallaan ollessaankin; kävin verkkiksestä hakemassa tuollaisen 4in1 -laturin, niin näkee missä kunnossa akut ovat. Mutta onko noihin lukkoihin jotain ”yleisavaimia” tai muuten hyväksi todettuja käytäntöjä, jolla saisi irrotettua lukkoa rikkomatta? Toki vaihtoon se lukkopesä varmaan menee joka tapauksessa, jos haluaa akun irrottamista hyödyntää..
Mielenkiintoisesti meillä on useamman taloyhtiön yhteisellä sisäpihalla kolmaskin sähköpyörä, joka seisoi ulkona paikallaan ainakin pari vuotta säiden armoilla. Sitäkään ei ollut ilmoitettu varastetuksi, mutta oli sentään lukittu. Siitä vaan on ohjauslaitteet hajonneet/ruostuneet/hapettuneet, joten lienee ongelmajätettä akkuineen. ”Partio hakee jos ehtii, mutta voitte itsekin toimittaa löytötavaroihin”