Sähköskootterit / sähköpotkulaudat

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 621
Olet aivan oikeassa enkä varsinaisesti niin ole edes tekemässä. Uskottavuus katosi viimeistään tosiaan jarrujen myötä. Mutta toisaalta kiinnostaa, mistä syntyy ajatus sen sähköisen jarrun säätymisestä kahvan asennon mukaan. Ei siinä 10 metrin jarrutuksessa ehdi ainakaan kovin paljon havaintoja tekemään.

Kyllä ainoa oikea tapa toteuttaa tuollainen on kahvan mukaan säätyvä jarruteho. En ainakaan itse haluaisi ajaa laitteella joka "arpoo" jollakin perusteella sen, miten paljon jarruttaa. Ja samasta syystä saisi mieluusti olla nopea tapa kytkeä se sähköinen päälle ja pois.

Ja onhan sähköllä saavutettavassa jarrutuksessa omat rajoituksensa. Miten paljon valmistajat haluavatkin tuollaiseen panostaa, tehokkaimmin kun se lauta pysähtyy kuitenkin ihan normilla levyjarrulla jarrutuksen pysyessä samalla täysin sen ajajan hallittavana.
Onhan se selvästi ongelmallista käytännön esimerkkienkin puolesta. Ylikuormitusta ja paskoontumisia jossain yleisessä mallissa on esiintynyt. En nyt muista varmaksi, oliko peräti M365.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
481

Ongelmallisuus tulee pääasiassa vain ja ainoastaan surkeasta suunnittelusta. Kyllä se elektroniikka on mitoitettavissa niin että joko kestää tai sitten varustettava järkevillä suojauksilla. Tosin jälkimmäisessä lopputulos on toki pitkässä / jyrkässä alamäessä sen sähköjarrun katoaminen kun joko virrat tai lämmöt kasvavat liiaksi. Eikä toisaalta akkuun voida syöttää rajattomasti virtaa. Eli äkkiä tulee mukaan jarruvastustenkin käyttö. Siitä kohden taas voidaan todeta ajatuksen järjettömyys. Miksi ajaa jarruenergia vastuksiin ja lämmöksi kun saman voi tehdä levyjarruilla.

Ja M365 Prosta ainakin itseltä paloi kontrolleri. Jo aikoja olen täällä aiheesta maininnut ja mielestäni myös siitä, mitä ja miten sieltä hajoaa. Tosin epäilen edelleen syyksi ylikuumenemista ja kärähtämistä sen vuoksi. Nyt uudella palikalla ja laadukkaalla tahnalla ei ole ongelmia vaikka vähän orggista vähän enemmän onkin tehoa ulos otettu.
Edit: Ainakin oma oli korjattavissa eli välttämättä uutta ei edes tarvitse. Mutta halusin varaosan ja tosiaan yllättäen ties minkä maalainen myyjä vastasi kuluista. Kaivan kivien tiedot jos jotakuta kiinnostaa aihe.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.06.2020
Viestejä
112
Tässä molemmilla pyörillä vetävät/jarruttavat laudat on erittäin hyvä vaihtoehto. Päälle vielä levyjarrut edessä ja takana. Toppaa kun seinään, mutta pysyy kyydissä, kunhan pitää tiukasti tangosta kiinni ja nojaa hieman taaksepäin.
Juuri näin, olen huomannut saman itse
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
132
Ongelmallisuus tulee pääasiassa vain ja ainoastaan surkeasta suunnittelusta. Kyllä se elektroniikka on mitoitettavissa niin että joko kestää tai sitten varustettava järkevillä suojauksilla. Tosin jälkimmäisessä lopputulos on toki pitkässä / jyrkässä alamäessä sen sähköjarrun katoaminen kun joko virrat tai lämmöt kasvavat liiaksi. Eikä toisaalta akkuun voida syöttää rajattomasti virtaa. Eli äkkiä tulee mukaan jarruvastustenkin käyttö. Siitä kohden taas voidaan todeta ajatuksen järjettömyys. Miksi ajaa jarruenergia vastuksiin ja lämmöksi kun saman voi tehdä levyjarruilla.

Ja M365 Prosta ainakin itseltä paloi kontrolleri. Jo aikoja olen täällä aiheesta maininnut ja mielestäni myös siitä, mitä ja miten sieltä hajoaa. Tosin epäilen edelleen syyksi ylikuumenemista ja kärähtämistä sen vuoksi. Nyt uudella palikalla ja laadukkaalla tahnalla ei ole ongelmia vaikka vähän orggista vähän enemmän onkin tehoa ulos otettu.
Edit: Ainakin oma oli korjattavissa eli välttämättä uutta ei edes tarvitse. Mutta halusin varaosan ja tosiaan yllättäen ties minkä maalainen myyjä vastasi kuluista. Kaivan kivien tiedot jos jotakuta kiinnostaa aihe.
Kyllä sen jarruenergian keruun voi oikeinki tehdä. Toimiihan se monessa laitteessa. En tiedä tarkalleen miten ohjainboksit on suunniteltu mutta esimerkiksi jos se toimii kuten arvelen että transistorit vaihtavat
johtavuussuuntaa kun energiaa kerätään. Trankut vaihtaa tilaa liian hitaasti josta seuraa lämpöä ja trankut alkavat lyömään läpi jolloin ne palavat. Viilaamalla softaa ja parempia transistoreja tilalle niin alkaa luultavasti toimimaan ja jos akku on täys pitäisi virta kierrättää tai käyttää johonki tehovastukseen.
 
En tiedä, missä kohden luit minun sanoneen, etteikö voisi tehdä. Tottakai voi eikä kyse edes ole mistään erikoisesta tekniikasta. Ja jos viisastellaan niin trankkujahan noissa ei ole mutta oikein suunnitellussa ei läpilyöntikään ole se ongelma. Eikä edes nopeus.

Ja kuten jo lainaamassasi viestissä kirjotin, ei akkuun voi aina ja kaikissa tilanteissa hävittää riittävää määrää tehoa. Eli mihin ajattelit kierrättää sen virran? Hokkuspokkus ja katoaa johonkin?
Vastuksesta mainitsin myös kuten huomaat jos luet lainaamasi viestin uudelleen.

Mitään ongelmaa toteutuksessa ei olisi. Jarruun tunnistin joka antaa asentotiedon. Järkevä elektroniikka syöttämään akulle sen, mitä akku ottaa vastaan ja loppu vastuksille. Plus järkevästi toteutettu raja, jossa sähköisen jarrun toimintaa rajoitetaan jottei tule ongelmia. Mutta suunnitellaanko laudat mäkiseen maastoon? No ei varmasti joten miksi tehdä mitään extraa kun tasamaalla riittää lähes mikä tahansa.
 
Liittynyt
12.06.2020
Viestejä
112
Ja siellä omalla pihatiellä tietenkin, ettei laittomuuksiin olla ketään yllyttämässä.
Mukava myös olisi jos olisi tielle jotenkin merkitty selvästi se 15m matka.
Mielenkiinnolla odottelen videota.
Voin vetää spray-maalilla näkyvät viivat asfalttiin ja tietenkin omalla tiellä ☺
 
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
32
Jännityksellä videota odotellen. Lupaan maksaa ruhtinaallisen summan rahaa skuutista, jolla tuo toteutetaan. Minulle kelpaa hyvin se hitaampikin FLJn malli, mikäli etsii edelleen uutta omistajaa ja tuon saman speksin täyttää prosentuaalisesti huippunopeuteen suhteuttaen.
 
Tänään ollaan video menossa kuvamaan, se vanhempi FLJ malli vaihdettii Major Maikkiin, eli ei etsi enään uutta omistajaa. Jos Ja kun toteutan tuon jarrutuksen muillekkin niin ostatko tän laudan jolla se toteutetaan?
 
Liittynyt
15.06.2020
Viestejä
10
Kellään kokemuksia Segway Ninebotin e22e? On päivitetty versio es1 sarjan laudasta. Lähinnä mietityttää vaa onko johdot ja controlleri korjattu ettei kärähä enää yht helpost ku aiemmis malleis.
 
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
32
@ Tommy Goldfish
Ajattelin, että täällä olisi täyspäistä porukkaa, jolle ei tarvitsisi tätä tarkentaa, mutta väärässä olin.
 
living_death

★ Still alive ™
Tukijäsen
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
3 554
Kävin katsomassa kaljakelluntaa ja sain kunnon huippunopeudet :D

Palasin takaisin paikallisjunalla :lol:

potkis.png
[/SPOILER]
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
157

jooh toi sovellus on älyttömän hyvä mut vähä ärsyttää toi kyl ettei noihin mitattuihin nopeuksiin täysin voi aina luottaa :D varmaa riippuu vähä puhelimestakin.

Alikulut saattaa katkasta GPS signaalin niin siksi tulee tommosia huippunopeuksia.
tuntuu et muutenkin jotain heittoo nois on, joku randomi jähmettyminen gps paikannuksessa ja kelaa sit sijainnin tuplanopeudella paikalleen joka vääristää nopeuksia tjs.
 
living_death

★ Still alive ™
Tukijäsen
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
3 554
Spoilerin taakse laitoin, että palasin takaisin paikallisjunalla ja siitä se nappasi huippunopeuden.
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
157
onko kukaa btw testannu sitä et mahtuuko noi lähi/kaukojunien penkkien alle/puoliks jotenkin järkevästi ettei blokkais vieressäistujan paikkaa. segway max siis. ylähyllylle ei pahdu ja jos mahtuis ni ei jakselis alkaa nostelee ja paikallisjunissa noi ny menee nätisti ku tilaa on seistä
 
living_death

★ Still alive ™
Tukijäsen
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
3 554
onko kukaa btw testannu sitä et mahtuuko noi lähi/kaukojunien penkkien alle/puoliks jotenkin järkevästi ettei blokkais vieressäistujan paikkaa. segway max siis. ylähyllylle ei pahdu ja jos mahtuis ni ei jakselis alkaa nostelee ja paikallisjunissa noi ny menee nätisti ku tilaa on seistä
Eikö nyt korona-aikana kannattaisi muutenkin varata itselleen myös viereinen istumapaikka? Sen kaiketi pitäisi olla mahdollista.
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
157
Eikö nyt korona-aikana kannattaisi muutenkin varata itselleen myös viereinen istumapaikka? Sen kaiketi pitäisi olla mahdollista.
naah. tulisi tällänen käytäntö kalliiksi ku helsingissä tulee oltua alvariinsa. käytän expressbusseja muutenkin enemmän mis ei oo pelkoa et viereen istuis joku ja busseis saa ny laudan heitettyy sinne matkatavaralootaan. junia tulee nyt käytettyä ajoittain jos ne on helpompia vaihtoehtoja palata takas tre. silmämääräsesti vaa katellu niitä tiloja mitä penkin alla on ollu et mahtuisko, anakin hilkulla olis et mahtuis.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
2 575

Ylähyllylle mahtuu junassa jos sinne aikuinen ihminenkin mahtuu menemään.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
3 948
Mitä muuten arvioitte oikean jarrutusmatkan olevan kuivalla asfaltilla, jos jarruissa on tehoa lukkojarrutukseen asti?
Henkilöautolla 60km/h vauhdista menee vähän reilu autonmitta tyypillisesti(joitain satoja kertoja olen tehnyt hätäjarrutestejä) ja 85km/h menisi melkein tuplasti.

Sähköpotkulaudalla, jos jarrutehot riittää niin seuraavaksi pitäisi saada painopiste niin taakse ja matalalle kuin pystyy, jotta tehoja voisi käyttää. Epärealistista tositilanteessa saada aikaan optimisuoritusta toki.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
30

Meinaat että auto pysähtyy noin viidessä metrissä kuudenkympin nopeudesta? Taitaa 15m olla lähempänä totuutta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
64
Tuo on ainakin ihan tavallinen mekaaninen jarru (jarruvaijeri) eikä hydraulinen. Orggisjarrullakin saa takarenkaan lukkoon, joten tuosta ei ole mitään hyötyä. Aito hydraulinen jarru on käyttötuntumaltaan kevyempi, mutta ei sekään M365 Pron hidastuvuutta paranna pelkässä takarenkaassa käytettynä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
3 948
Meinaat että auto pysähtyy noin viidessä metrissä kuudenkympin nopeudesta? Taitaa 15m olla lähempänä totuutta.
Ei sentään viidessä, mutta "vähän reilu autonmitta" saattoi olla liian lavea termi.
Tuollaista 15m kaaviot lupailee 60km/h kuivalla asfaltilla. Käytännössä tuntuu kuitenkin olevan lyhyempi matka kun jarrutuksen tekee täystehoisesti. Jotain 9m-14m välille arvioisin.

Mutta taaskin sähköpotkulaudalla oikeasti yllättävässä tilanteessa menee tuo 15m ennenkuin edes aloittaa jarrutuksen ja senkin jälkeen voi laskea mukaan vielä paniikkisekunnin kun haetaan sitä oikeaa jarrun asentoa suhteessa pitoon. Suurimpana lisänä on vielä korkean painopisteen tuoma kuperkeikkaongelma...
 
Liittynyt
12.06.2020
Viestejä
112
Ei kai sattunut vahinkoa kun video jäi tulematta?
Poliisithan ne tuli pysäyttää kuvaukset ja huvit, joku ohikulkija oli soittanut että 2 mopoilijaa hurjastelee ja kiihdyttelee älytöntä vauhtia. 3 yritys ja sieltä kulman takaa kurvaa Maija paikalle ja tuli sanomaa että tullut soittelua että täällä ajellaan laittomasti, vastattiin että ei ne me oltu ne oli jotai kevari tyyppei, sanoivat takas viellä että eihän noilla voi edes ajaa laittoman nopeasti, uskoivat meitä ja kysyivät mihin päin kevari tyypit lähti, (ei tainnu poliisi sedät tietää tosiasiaa) tänään uutta yritystä, ei viitsinyt jäädä paikalle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
654

Hieno tarina :D
 
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
203

Eikös se pitäny yksityisellä tiellä kuvata?
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
559

Tässä saksalaiset testailee asfaltilla laudalla, jossa on hydrauliset jarrut edessä ja takana 35 km/h vauhdista pysähtymiseen menee 5,4 metriä. (kohdasta 10:20 eteenpäin)

Elikkäs jossain 70km/h vauhdissa jarrutusmatka on jo sellaiset +20 metriä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.06.2020
Viestejä
10
Tuollaisia uudempia Makseja on Voi:n firmal jossain mais vuokralla. Ei kuluttajille myynnissä.

tuollainen jousituksienkaa ois kyl unelma
 
Liitteet

Liittynyt
13.06.2019
Viestejä
12
Onko kellään tiedossa mikä tuon Augmentin ES One 10 malli on muualla? Kiinnostaisi hommata tuohon toinen lisäakku, mutta nuo Augmentin hinnat ovat melkoisen korkeita. Mietin jos löytyisi jostain halvemmalla.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
481
Tuo on ainakin ihan tavallinen mekaaninen jarru (jarruvaijeri) eikä hydraulinen. Orggisjarrullakin saa takarenkaan lukkoon, joten tuosta ei ole mitään hyötyä. Aito hydraulinen jarru on käyttötuntumaltaan kevyempi, mutta ei sekään M365 Pron hidastuvuutta paranna pelkässä takarenkaassa käytettynä.
Siis mielestäsi täysin mekaaninen vs mekaanishydraulinen ovat täsmälleen sama asia? Kyllä niissä nyt vaan tuntumassa on selkeä ero. Ja tässä kohden myös jarrupaloissa on eroa vs alkuperäiset.

Enkä muuten sanonut missään kohtaa hidastuvuuden paranevan. Totesin "kahden sormen jarrun" olevan se, minkä lautaan haluaisin. Tuolla tai vastaavalla on mahdollisuus päästä lähemmäs, jarruletkua en varmuudella ala jarrukahvalta asti vetämään ja kahvaa vaihtamaan.

Juu ”omalla” tiellä, vieres sellai tehdasalue mihin meillä luvat oleskella.
Koska kyse ei mitä ilmeisemmin ole suljetusta alueesta, meni tämäkin metsään ja samalla juuri, kuten arvelin. Niillä laudoilla kohelletaan juuri niin älyttömästä ties missä kuin arvata saattoi. Kohta ihmetellään sitten, miksi kaikkein harrastamista rajoitetaan ja saadaan vielä joku pakollinen potkulautakortti á 500€ ja voimassa 5 vuotta kerrallaan. Plus vakuutukset, kypärä jne.

Tarinasi poliisista on mitä varmimmin satua mutta voidaan leikkiä sen olevan totta. Ota siis jo tarinasta opiksesi. Poliisia kun ei kiinnosta joku suljetulla alueella tapahtuva varsin äänettömällä laitteella ajaminen. Eli kyllä se poliisi voi oikeasti puuttua ja aivan aiheesta puuttuukin jos perseillään huolella. Eikä se poliisi myöskään ole tuollaisessa kohdassa tyhmä. Kyllä se lauta lähtisi satavarmasti ajoon ja nopeuden tsekkaus tutkalla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 621
Onko kellään tiedossa mikä tuon Augmentin ES One 10 malli on muualla? Kiinnostaisi hommata tuohon toinen lisäakku, mutta nuo Augmentin hinnat ovat melkoisen korkeita. Mietin jos löytyisi jostain halvemmalla.
Ainakin Levy Plus taitaa olla sama ehkä eri pyörillä. Joku Blaupunkt-brändätty myös mainittu ketjussa. Ja Turboant X8.

Näille on pienempi sisarmalli olemassa, ja siinäkin on vaihtoakku vaikka ei ehkä siltä näytä. Varo ettet väärää osaa tilaa.
 
Liittynyt
12.06.2020
Viestejä
112
Siis mielestäsi täysin mekaaninen vs mekaanishydraulinen ovat täsmälleen sama asia? Kyllä niissä nyt vaan tuntumassa on selkeä ero. Ja tässä kohden myös jarrupaloissa on eroa vs alkuperäiset.

Enkä muuten sanonut missään kohtaa hidastuvuuden paranevan. Totesin "kahden sormen jarrun" olevan se, minkä lautaan haluaisin. Tuolla tai vastaavalla on mahdollisuus päästä lähemmäs, jarruletkua en varmuudella ala jarrukahvalta asti vetämään ja kahvaa vaihtamaan.

Koska kyse ei mitä ilmeisemmin ole suljetusta alueesta, meni tämäkin metsään ja samalla juuri, kuten arvelin. Niillä laudoilla kohelletaan juuri niin älyttömästä ties missä kuin arvata saattoi. Kohta ihmetellään sitten, miksi kaikkein harrastamista rajoitetaan ja saadaan vielä joku pakollinen potkulautakortti á 500€ ja voimassa 5 vuotta kerrallaan. Plus vakuutukset, kypärä jne.

Tarinasi poliisista on mitä varmimmin satua mutta voidaan leikkiä sen olevan totta. Ota siis jo tarinasta opiksesi. Poliisia kun ei kiinnosta joku suljetulla alueella tapahtuva varsin äänettömällä laitteella ajaminen. Eli kyllä se poliisi voi oikeasti puuttua ja aivan aiheesta puuttuukin jos perseillään huolella. Eikä se poliisi myöskään ole tuollaisessa kohdassa tyhmä. Kyllä se lauta lähtisi satavarmasti ajoon ja nopeuden tsekkaus tutkalla.
ei niin äänettömälle mutta kun luulivat että siellä ajelee kevareita. Ei poliisit meille mitää pahaa sanonut
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
95 611
Viestejä
1 917 939
Jäsenet
40 546
Uusin jäsen
Porvarinen

Hinta.fi

Ylös Bottom