Niin, kyllähän se talousoppi vanhemmilta on ollut täysin ei mitään. Tänäkin päivänä taitaa vanhemmilla olla enemmän vaikeuksia oman taloutensa kanssa ja varsinaisesta säästämisestä ei voida puhua. Lähinnä siitä että selviydytään seuraavaan kuukauteen ja ehkä hyvällä tuurilla jää jotain ylitse jotka sitten tuhlataan johonkin ns. ylimääräiseen. Koulusta en muista mitään talousoppia, korkeintaan matematiikan tunnilla on joskus ollut soveltavaa kysymystä jossa kysytty mitä summa x on korkojen jälkeen jos sijoitetaan niin ja näin y korkoiselle tilille. En tiedä mikä on tilanne nykyään, toivottavasti parempi. Sosiaalisessa mediassa taas tuntuu olevan kaikenlaista äkkirikastumiselle click baittaavaa kaveria, joten en tiedä onko tuo "tiedon" saatavuus hyvä vai huono asia nuorten kannalta. Tietoa on kyllä saatavilla ihan eri tavalla, mutta niin on myös ihan huuhaa tietoaTeoriatasolla ehkä joo, käytännössä sitten onkin jo aika karkea yleistys.
Jos vaikkapa meidän ikäpolvea mietitään, niin pääasiassa alaikäisten talousoppi on varmaankin tullut omilta vanhemmilta. Siinä voi sitten funtsia, että mimmosta talouskasvatusta vaikkapa rekkakuskin ja partuurikampaajan (härskit stereotyyppiset yleistykset, älkää ottako itteenne) mukelo saa kotonaan vs. vaikkapa Oksaharjun vanhemmat. Melkoset tyhjästä revityt lapsuustalousfiksaatiot saa olla pinnassa, että vapaa-aikaansa käyttää pullojen keräämiseen ja pesämunan kasvattamiseen, saatika että jotkut ekat kesätyörahat osaisi säästää lähes täysipainoisesti vaikkapa elämänsä ekan harrastevälineen hankkimisen sijaan.
Itellekin vanhemmat mantramaisesti hoki että kannattaa säästää, mutta vasta kolmikymppisenä tajusi että se meinaa muutakin kuin Roope-Setämäistä tylsää kolikon hilloamista.
Nykynuorille toki rahapodien yms. somematskun myötä varmasti asia on tuotu huomattavasti lähemmäksi ja varmasti olematon talouskasvatus kouluissakin on kehittynyt, mutta en jaksa uskoa että tuo iso kaava on vielä merkittävän suuresti muuttunut.
Eli "myöhässä" on aloitettu täälläkin kun ei kukaan koskaan ole yrittänyt kertoa että sitä rahaa voisi sijoittaakin. Tosin eipä tuolla omalla kohdalla varmasti olisi ollut vaikutusta vaikka olisi aiemmin ollut liikkellä. Mutta lähinnä kun tulotaso nousi ja euroja alkoi kertymään tilille niin aika nopeasti sitä siinä vaiheessa lähti etsimään vaihtoehtoa lähes nollakorkoiselle pankkitilille. Välissä on myös sukellettu sen verran että tuskinpa vaatimattomat roposet 15 vuotiaasta asti olisivat päässeet kasvamaan sieltä tähän päivään asti vaan kaik ois mennyt kun elämä lyö vasaralla päähän eikä mamma betalarit pelasta. Hyvä jos joku tajuaa sieltä jo alaikäisestä säästää eikä joudu tilanteeseen missä säästöihin joutuisia kajoamaan, mutta tuo tuskin onnistuu nolla supportilla ja ilman niitä kuuluisia tukiverkkoja - voi tietenkin onnistua mutta oddsit ovat vähän niin ja näin
Ei näillä lähtökohdilla kyllä hirveästi unelmoida yli miljoonan varallisuudesta palkkatöissä 40v mennessä. Ei edes puolesta miljoonasta..
Nallekarkit ei vaan mee tasan suomessakaan vaikka eräät kuinka koittaa tasapäistää politiikan kautta


