Robottiruohonleikkuri kokemuksia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Olen jonkun verran eri komboja testaillut, mielestäni paras leikkaustulos tulee shakkilautakuviolla ja 0,6m/s 12cm leveydellä. Ajallisesti tuo ei kestä paljoa sen kauempaa kuin perusasetuksilla yhteen suuntaan leikkaus.
Miten pihan muoto ja esteiden määrä vaikuttaa? Jos on simppeli piha missä voi ajaa pitkiä suoria vs. sokkeloinen ja paljon no-go zoneja?
 
Varmasti lisää leikkuuaikaa jos on paljon kierrettäviä esteitä, varsinkin kun menee johonkin kapeaan väliin vetämään siksakkia. Mutta itselle ei tuolla ajalla ole merkitystä, kunhan vaan siistiä tulee. Pääasiassa leikkuri kuitenkin suoriutuu yhdellä välilatauksella päivän hommista, joten kun aamuksi kahdeksalta on ajastettu niin iltapäivällä on valmista jossain kohtaa.
 
Olen jonkun verran eri komboja testaillut, mielestäni paras leikkaustulos tulee shakkilautakuviolla ja 0,6m/s 12cm leveydellä. Ajallisesti tuo ei kestä paljoa sen kauempaa kuin perusasetuksilla yhteen suuntaan leikkaus.
Minä olen ajanut nyt 0.4m/s ja 10cm leveydellä. Silti tuntuu että jättää siellä täällä raitoja. Rtk on katolla, mutta korkeat talot robotin ympärillä varmaan vaikuttavat vähän. Montako kiertosta leikkaatte reunoja? Minusta vähän näyttää, ettei 2 kierrostakaan tahdo riittää, ettei leikkaamattomia kohtia jäisi.

Esteet, esim tramboliini kyllä hidastaa paljon tekemistä, ainakin ilman no-go alueita.

Minulla on kyllä liian pieni akku tälle pihalle. Menee koko päivä jos riittääkään. Neliöitä ei ole hirmuisesti, mutta paljon kulmia ja kapeita alueita.

Edit. Juuri hoksasin, että useampi reunakierros vastaavasti lyhentää zig-zagin pituutta. Eli ei se auta siihen jos zig-zagin ja reuna-ajon väliin jää tupsuja. No, tää on mitä tällä rahalla saa.
 
Viimeksi muokattu:

Itse olen pitänyt kolme kierrosta reunoille. Koitin vähentää yhteen silloin kun se tuli sovelluksessa mahdolliseksi, mutta mielestäni silloin se ei lisännyt tuota zigzag pituutta yhtään. En ole sen jälkeen edes yrittänyt kun totesin vähän turhaksi, ehkäpä siihen on sitten tullut uusissa päivityksissä muutos.
Oletko jakanut pihaa alueisiin? Jos nyt menee päivä koko pihaan, niin esimerkiksi kolmeen alueeseen jaettuna niitä voisi vuoropäivinä leikata.
 
On mulla 6 aluetta, mutta kolme niistä on melko pieniä, esim. kadun reunus.

Täytyypä vielä tarkkailla tuota, että pitäiskö se koittaa kolmella kierroksella vielä ajaa reunat. Ehkä tein liian hätäsen päätelmän.

Entä käytättekö esteiden tunnistusta? Normaalilla olen ajanut ja äsken huomasin että keskelle nurmikkoa teki haamutunnistuksen, joten ajattelin sitä koittaa ottaa pois päältä myöskin. Pitää varmaan vaan trampoliinin jalat merkitä kielletyksi alueeksi. Edellinen leikkuri ainakin niihin törmäilyn seurauksena oli jatkuvasti ongelmissa.
 
Esteiden tunnistus on normaalilla. Huomasin myös tänään että robotti näki ihan omiaan ja väisteli yhteen suuntaan mennessään jotain olematonta, mutta palatessaan paineli suoraan. Tunnistuksen kun ottaa pois, niin saattaa törmäillä aitoihin sun muihin reunoja leikatessaan, riippuen tietysti kuinka läheltä on alun perin kartoitettu. Itse vetelen kerran viikossa reunat trimmerillä, niin eipä se haittaa vaikka paikoitellen leikkuri tuntuu pelkäävän aitojen liki ajamista.
 
Yuka kokeilut jatkuu. Esteiden tunnistusta ei omalla pihalla voi ottaa pois kokonaan. Ilman sitä törmäilee ihan tyhmänä keula edellä aitaan ja tätä jatkaa parin kymmenen sentin välein. Vaatisi varmaan kartoituksen kauemmas aidasta toimiakseen.

Lisäsin kolmeen reuna-ajot. Sillä näyttäisi, ettei jää leikkaamatonta kohtaa reunan ja zigzagin väliin (ajoleveys 10cm). Panin merkille, että 0.3m/s vauhdilla aivan kuin pysyisi paremmin reitillä, koska ehtii paremmin korjaamaan suuntaa. Ehkä tulee parempaa jälkeä - tiedähäntä. Muutamia raitoja nimittäin nurmikkoon jäi tänään pykälää nopeammalla vaihteella.
 
Alkaa olemaan sellainen fiilis, että joku muu voisi nurmikon ajelun. Nurmikon pinta-ala noin 1500-2000 neliötä, pari rakennusta, paljon marjapuskia, puun alkuja sekä muutama isompi puu seassa.
Rajakaapeleita ei oikein huvittaisi lähteä pujottelemaan tuolle alalle, joten langatonta leikkuria olen miettinyt.

Dreame A1 Pro, Stiga A1000 ja Ecovacs GOAT G1 ollut mietinnässä, mutta aika heikosti tuntuu löytyvän kokemuksia kyseisistä malleista.
Ecovacs sinänsä kiinnostaisi eniten rajaustolppasysteeminsä ansiosta, kun hieman epäilyttää gps/rtk toimivuus puuston ja rakennusten takia. Ecovacsilla on tosin ilmeisesti aika onneton asiakaspalvelu ja varaosasaatavuus laitteilleen.

Olisiko kenelläkään noista kokemusta, tai ehdottaa jotain vastaavaa?
 
Noista ainakin Dreame perustuu LIDARiin, eli ei vaadi taivasta (gps) tai näkyvyyttä rtk-majakkaan.

Tarkista vielä vaatiiko noi jatkuvan yhteyden wifi-verkkoon tai mobiililinkin.
 
Dreame A1 Pro, Stiga A1000 ja Ecovacs GOAT G1 ollut mietinnässä, mutta aika heikosti tuntuu löytyvän kokemuksia kyseisistä malleista.
Dreame A1 Pro pyörinyt nyt pihalla vajaan viikon ja ensimmäiset havainnot:

- Lidar toiminut hyvin ja tarkasti. Ei ole karannut minnekään ja todella tarkasti tietää sijainnin. Helppo oli kartoittaa leikkuualue ja tehdä no-go zonet, joita minulla riittää paljon. (Isoin syy laitteen ostoon.)
- Vajaavetoiseksi kulkee yllättävän hyvin. Yhdellä sivulla pihaa rinnettä ja paljon löytyy monttuja sekä juurenniskoja eikä kertaakaan ole jäänyt kiinni. Nujuaa kyllä pahimmissa paikoissa ja käännöksissä, jos keula tarraa johonkin, mutta viimeistään peruuttamalla on lähtenyt irti.
- Ei kokemusta muista roboteista, mutta aikansa menee, että on nurmikko leikattu. Aukeilla paikoilla ihan mukava vauhti, mutta sitten kun alkaa tulla paljon väisteltävää ja kapeita ajokaistoja, niin hidastaa paljon mikä on ihan ymmärrettävää. Lohkoin alueen 3 osaan, että sain omat "tehokkaimmat" ajosuunnat kullekin alueella. Kaikki kierrettävät kohdat tein no-go zoneksi heti alkuun, kun oletin, että tämä nopeuttaa leikkuuta.
- Mammotion Luba AWD 1500 oli mielessä nelivedon takia, mutta hinta olisi karannut jo pariin tonniin, kun tämä oli alle 1400e.

Vielä ei ole kaduttanut osto ja nurmikko ei ole koskaan ollut noin nätti. 6 senttiä lyhyemmäksi en ole alkanut leikkaamaan. Jos voikukka pysyy pois ja sammal vähenee, niin hieno homma. Alkusäätöjen jälkeen ei ole tarvinnut perässä kulkea ja vahdata. Wifi minulla yltää telakalle, joten kännykällä saa komennettua robotin töihin, kun nurmikko ajoa kaipaa. (Jos ei Wifiä, niin BT:llä taitaa saada ohjattua tai ihan napilla koneesta.) Ajastuksiin en ole vielä perehtynyt.
 
Dreamen isoimmat ongelmat, päivitykset loppui A1:lle, valmistaja taisi pudottaa turhan nopeasti tuen keskeneräiseksi softan puolesta jääneeltä laitteelta, en ehkä sen puolesta suosittele valmistajan tuotteita. Mutta itse laite toimii hyvin huonollakin pihalla, kunhan se on suunniteltu sopimaan tälle, mm. alle 1m levyisiä käytäviä tai välejä ei saa olla. Lisäpainoa tuo kaipaisi, jos ei kääntele suuntaa, se tekee käännökset samassa paikassa ja kuopii ruohon rikki. Takapäässä alla olisi hyvä tila kiinnittää lisäpaino, en ole vielä saanut aikaiseksi, mutta ilmeisesti se, ja paremmat renkaat tekee tästä tosi hyvän.
 
Hmmm, olisi ehkä pitänyt lukea ohjeet, mutta itsellä tuli tehtyä alle 1m välejä Dreame A1 Prolle (reunan ja no-go zonen sekä kahden no-go zonen välille) eikä tuo tainnut ajoraportissa herjata. Pitääpä katsoa nuo kohdat tarkemmin ensi ajokerralla, että jääkö ajamatta vai mitä tekee...

Tuollaisen pienen lyijypainon voisi perään kiinnittää testiksi mistä bowtie81 yllä mainitsi.
 
Movassa on sama lidar kuin tuossa Dreamessa. Se on välillä vähän liiankin tarkka, jättää pläntin nurmikolle ajamatta jos siinä kasvaa yksikin korkeaksi päässyt heinänkorsi.

Olen sitten leikkuun jälkeen mennyt ruohosaksilla läpi pihan ja katkonut tuollaset pitkät heinät ja seuraavalla ajolla Mova veteleekin jo normaalisti sen kohdan.
 
Meillä on viitisen vuotta vanhasta Worx M700:sta kulunut molempien pyörien vaihteet. Muuta vikaa tuossa ei ole ja uudet maksaisivat noin 160e.

Mietin samalla vaihtoehtona koko laitteen uusimista rajalangattomaan malliin. Onko tarjolla laitetta joka leikkaisi hyvin läheltä pystysuoraa estettä, kukkapenkin reunustaa siten, että trimmerille olisi mahdollisimman vähän käyttöä? Nykyinen laite hoitaa tällaisen paikan yllättävän siististi, koska terä on laitteen reunassa. Nurmikkoa on noin 400 m2, joten pärjäisin aika pienellä mallilla.
 
Stokkerilta irtosi kaksi kappaletta vaihteistoja yhteishintaan 61,48€.
 
Tässä hiukan ruvennut nuo robottileikkurit kiinnostamaan kun näitä rajakaapelittomia malleja on markkinoille tullut. Oma piha on maks 500m2 nurmikkoa joten periaatteessa joku 500/600 malli voisi mennä. Varman päälle 800m2 malli. Kauhean epätasaista/vaikea piha ei ole, jotain kuoppaa lukuunottamatta ja jos tarvisi koukata myös ojan nurmikkokin nätiksi.

On melkosen valinnan vaikeudet edessä, kun hintaa saisi olla 1000-1500euroa. Ajattelin tuota Yuka 800 miniä tai Luba (2) mini 800. Voisi se olla myös Dreame A1 Pro:kin? Mitäs mieltä raati on Segwayn H800 tai i108e malleista, niistä aika vähän juttua ollut?

Entäs miten tarkkaa on virittää nuo RTK:t tms? Itselläni pitäisi Mesh kattaa koko tontin eli wifillä menisi. Tarviiko vielä 4g tai RTK?

Myös näiden huoltaminen kiinnostaa, löytyykö Satakunnasta kaikille edellä mainituista jonkinlaista huolto paikkaa vai pitääkö lähetellä kauemmas?
 
Minulla yuka mini 600 ja neliöitä vajaa 500m2. RTK:n ja robotin välisestä yhteydestä ei tarvitse välittää, koska se toimii Loralla eikä tarvitse näköyhteyttä tms. Ei haittaa vaikka on talo välissä. Itselläni on se talon takana ja kadunvartta ajaessa on vielä autotallikin välissä. Itse pelasin varman päälle ja ruuvasin sen räystäslautaan kiinni paremman taivasnäkymän takia. Ei tarvi johtoa latausaseman ja RTK:n väliin. Ei muuta kuin töpseli seinään.

Ominaisuuksia ja asetuksia riittää kiinalaiseen tapaan. Pakko ei ole mitään säätää - kaikki on kuitenkin tehty todella helpoksi ja sovellus opastaa kaiken suomeksi kuvien kera. Ainoa ero 800 malliin on akun koko. Tämä pienin mallikin hoitaa hommansa, mutta aikaahan se ottaa kun pitää ladata monta kertaa. Laskeskelin itse niin, että jos haluan nopeutta lisää, tilaan vain isomman akun siihen. Tällä ratkaisulla saisin käytännössä sen pienemmän akun kaupan päälle, eli kannatti koittaa ensin pienemmällä. Valmistajahan sanoo mallista 600 että max 800m2.

Asiakaspalvelu pelasi tosi hyvin ja nopeasti, kun ennen tilausta kyselin yksityiskohtia. Lisäksi nyt jälkikäteen kyselin vielä virtalähteen mallista (osoittautui ihan samaksi kuin muilla Suomesta ostaneilla) mutta asiakaspalvelu ilmoitti lähettävänsä minulle toisen mallin - jännä nähdä mitä sieltä tulee. Mutta siis palvelu pelaa, ja voin suositella tilaamista suoraan Mammotuonilta edullisempaan hintaan (849e katoksella). On hintansa väärti.
 
Mä en tiedä muusta kuin tosta H800:sta ja hyvä laite on. 3 vuotta kesti akku ja sit sai uuden takuuseen. Muita varsinaisia vikoja ei ole ollut. Kyllä navimowia jengillä on, mutta keskustelu on aktiivisempaa fb-ryhmissä kuin täällä. Mä odotan softalta/applikaatiosta vielä paljon enemmän, mutta ei ole tavallaan mitään mitä tolla ei vois jo tehdä. Leikkuujälki hyvää ja työskentely loogista ja sovitun mukaista.

Huoltamisesta ehkä sen verran, että näitä mitään huolleta ellet siis tarkoita takuukorjausta yms. Segway menee ainakin jämyn kautta ja valmistaja itsekin edistää jos jämyn toiminta on hidasta. Mutta siis huoltoina ainakaan Segwaylle ei tehdä mitään muuta kuin ajetaan päivityksiä kun niitä tulee, vaihdetaan teriä ja välillä hutaistaan laite vesiletkun alla.
 
Eka roboleikkuri Yuka mini 800 ollut nyt reilun kuukauden eikä nurtsi ole ollut koskaan näin siisti. Lueskelin jonkun verran aiempia viestejä ja ihmettelen kyllä miksi ihmiset yhä hommaavat rajalangallisia vehkeitä. Yuka toiminut hyvin n. 350 m2 pihalla, jossa useita no-go zoneja ja aika jyrkkiä mäkiäkin. Pari kertaa jäänyt jumiin mutta kaiken kaikkiaan olen kyllä alle tonnin peliin todella tyytyväinen! Jos jostain täytyisi valittaa niin sadetunnistin on vähän kökkö, leikkaa turhankin ahkerasti sateessa. Renkaat ovat mielestäni leikkureiden parhaimmistoa ainakin omalle ryteikölle. 3D-tulostamalla saisi vielä piikikkäämmät versiot, mutta toistaiseksi näin. Etähallinta voisi olla kiva (vaikka mökiltä) mutta en ole kokenut ongelmaksi ja lienee mahdollista joskus.
 
koska 300€ brucken leikkurilla saat saman jäljen kun tonnin vehkeellä
 
joo sen ymmärrän mutta tuntuu ett
koska 300€ brucken leikkurilla saat saman jäljen kun tonnin vehkeellä
joo sen ymmärrän mutta joku hinta kai silläkin on ettei tarvitse taistella rajalankojen kanssa? no toki jokaisen itse päätettävissä, oma pointti lähinnä nyt uutta miettiville, että tonnin, jos on valmis pulittamaan, niin hyvää jälkeä ja suht helppoa elämää vähän mäkiselläkin tontilla.
 
Ei ne rajalangat ole mikään murhekryyni. 6 vuotta tulee nyt hussella täyteen. 4462kilometriä painanut menemään. Akun vaihdoin viime vuonna.
Varmasti painaa vielä toiset 6 vuotta
Kyllä ite jouduin vähintään joka kevät lankojen kanssa värkkäämään. Tänä keväänä ei jaksanut enää. Lisäksi kaikki värkkääminen kun alue muuttuu. Hyvä jos langallisistakin on hyviä kokemuksia, mutta en kyllä suosittele oman 4 vuoden Bosch kokemuksella.
 
Sama täällä. Luontaisesti jos oma nykyinen langallinen leikkuri toimii, niin ei voi olla aavistustakaan langattomien leikkurien muista hyödyistä. Sitten kun sellaisen hankkii, niin paluuta ei ole. Tuskin 5 vuoden sisällä nähdään langallisia enää juuri laisinkaan, vaan niiden käyttökohteet sitten vaikeissa olosuhteissa missä esim. taivasnäkyvyys heikko. Vähän sama kuin joku ostaisi robotti-imurin ilman radaria.
 
Ei ne rajalangat ole mikään murhekryyni. 6 vuotta tulee nyt hussella täyteen. 4462kilometriä painanut menemään. Akun vaihdoin viime vuonna. Varmasti painaa vielä toiset 6 vuotta
Tämä riippuu varmasti kanssa siitä nurmikosta, että minkä kokoinen ja mallinen se on. Aikanaan pihassa kävi Hussen myyjä ja sanoi heti, että ehkä onnistuu kahdella leikkurilla. Jos langattomien speksejä katsoo, niin en näe mitään ongelmaa, miksei onnistuisi nykyään yhdellä. Meillä siis laittaisin nurmen kuuteen zoneen, lisäksi no-go -alueiden määrä erilaisten istutusten jne. vuoksi on huomattava. Ja siihen kun ottaa vielä mukaan sen, että istutukset jne. voivat muuttua vuosittain, niin ei nykyisillä rajalangattomien hinnoilla ei kyllä ole mikään valintakysymys.
 
Ainoa ero 800 malliin on akun koko. Tämä pienin mallikin hoitaa hommansa, mutta aikaahan se ottaa kun pitää ladata monta kertaa. Laskeskelin itse niin, että jos haluan nopeutta lisää, tilaan vain isomman akun siihen. Tällä ratkaisulla saisin käytännössä sen pienemmän akun kaupan päälle, eli kannatti koittaa ensin pienemmällä. Valmistajahan sanoo mallista 600 että max 800m2.

Tämä olikin hyvä pointti, ei siis Yuka Mini malleissa ole muuta eroa kuin akun kapasiteetti? Sittenhän sitä voisi lähteä kokeilemaankin 600:sta koska itelläkin on maks 450m2 nurmikko alue. Myöhemmin jäisi pienempi akku vara-akuksi :tup:

Eka roboleikkuri Yuka mini 800 ollut nyt reilun kuukauden eikä nurtsi ole ollut koskaan näin siisti. Lueskelin jonkun verran aiempia viestejä ja ihmettelen kyllä miksi ihmiset yhä hommaavat rajalangallisia vehkeitä. Yuka toiminut hyvin n. 350 m2 pihalla, jossa useita no-go zoneja ja aika jyrkkiä mäkiäkin. Pari kertaa jäänyt jumiin mutta kaiken kaikkiaan olen kyllä alle tonnin peliin todella tyytyväinen! Jos jostain täytyisi valittaa niin sadetunnistin on vähän kökkö, leikkaa turhankin ahkerasti sateessa. Renkaat ovat mielestäni leikkureiden parhaimmistoa ainakin omalle ryteikölle. 3D-tulostamalla saisi vielä piikikkäämmät versiot, mutta toistaiseksi näin. Etähallinta voisi olla kiva (vaikka mökiltä) mutta en ole kokenut ongelmaksi ja lienee mahdollista joskus.
Hyvää luettavaa ja kiva lukea näitä positiivisia kokemuksia. Alkaa kyllä olemaan melko selvä mihin laitteeseen kallistun. Tuo Luba tietysti olisi nelivetona ja ulkonäöllisesti siistimpi mutta 500euroa niistä ei kyllä ole wörttiä. Tuo Segway ihan yli kallis, oli malli H:ta tai i10xe.

Kiitos näistä infoista
 
Tuo on totta, että satelliittivastaanottimelle pitää löytää hyvä avoin paikka. Itse väkersin suosiolla talon katolle, missä paras 360-näkyvyys. Puita on tontilla, mutta ei ole Yukan menoa haitannut. Seuraan jonkun verran Yukan FB-ryhmää ja joillakin on ongelmia satelliittinäkyvyyden kanssa. Ja olen aika varma, että muutaman vuoden sisään enää aniharvat pelaavat rajalankojen kanssa, sen verran helppoa tämä niihin verrattuna.
 
Jos ostaisin uuden koneen, olisi se mitä luultavimmin rajalangaton. Mutta koska nykyinen leikkuri on puskenut menemään vuosia ilman suurempia ongelmia eikä langoistakaan ole koitunut ongelmia, en näe vielä mitään syytä vaihtaa langattomaan.
Mukava lukea näitä kokemuksia uusista leikkureista ja mielenkiinnolla seuraan mihin maailma on näiden osalta menossa. Erityisesti näiden nykyisten leikkureiden kesto, huolto ja varaosien saatavuus kiinnostaa.
Tämän hetken langallisen plussat ja miinukset:
+ Langat maassa ja satunnaisesti leikkaavan jälki on hyvä
+ Gardenan varaosien saatavuus ja leikkurin kestoikä
+ Sade ei haittaa
- ei awd, rinteet pitää leikata käsin
- eri alueisiin kykenevällä koneella voisi hoitaa yläpihan nurmikon, nyt pitäisi olla kaksi leikkuria
- Gardenan LONA on yksi vitsi tässä langallisessa vehkeessä

Kyllähän kaikki uusi kiinnostaa, sitä ei voi kieltää, mutta järki (ja lompakko) estää toimivan kombon vaihtamisen ihan vaan testaamisen iloksi.
 
Minulla yuka mini 600 ja neliöitä vajaa 500m2. RTK:n ja robotin välisestä yhteydestä ei tarvitse välittää, koska se toimii Loralla eikä tarvitse näköyhteyttä tms. Ei haittaa vaikka on talo välissä. Itselläni on se talon takana ja kadunvartta ajaessa on vielä autotallikin välissä. Itse pelasin varman päälle ja ruuvasin sen räystäslautaan kiinni paremman taivasnäkymän takia. Ei tarvi johtoa latausaseman ja RTK:n väliin. Ei muuta kuin töpseli seinään.

Ominaisuuksia ja asetuksia riittää kiinalaiseen tapaan. Pakko ei ole mitään säätää - kaikki on kuitenkin tehty todella helpoksi ja sovellus opastaa kaiken suomeksi kuvien kera. Ainoa ero 800 malliin on akun koko. Tämä pienin mallikin hoitaa hommansa, mutta aikaahan se ottaa kun pitää ladata monta kertaa. Laskeskelin itse niin, että jos haluan nopeutta lisää, tilaan vain isomman akun siihen. Tällä ratkaisulla saisin käytännössä sen pienemmän akun kaupan päälle, eli kannatti koittaa ensin pienemmällä. Valmistajahan sanoo mallista 600 että max 800m2.

Asiakaspalvelu pelasi tosi hyvin ja nopeasti, kun ennen tilausta kyselin yksityiskohtia. Lisäksi nyt jälkikäteen kyselin vielä virtalähteen mallista (osoittautui ihan samaksi kuin muilla Suomesta ostaneilla) mutta asiakaspalvelu ilmoitti lähettävänsä minulle toisen mallin - jännä nähdä mitä sieltä tulee. Mutta siis palvelu pelaa, ja voin suositella tilaamista suoraan Mammotuonilta edullisempaan hintaan (849e katoksella). On hintansa väärti.

Noniin, tää oli kyllä niin hyvä myynti puhe että ostohousut meni jalkaan ja tilasin 600m2 mallin katoksella vielä kun kerkesi enkä 800m2. Tuo akun vaihto oli se game changer eli jos tarvii enemmän neliöitä niin n. 200eurolla isompaa akkua ja vaihtokin käy näissä käden käänteessä :tup: Eikös tämä 600m2 ollut valkoinen eli se olisi se toinen eroavaisuus 800m2 malliin?

Jostain videosta luin että RTK ei olisi enää pakollinen, ainakaan Saksassa ja UK:ssa kun päivittää firmiksen 112.950.118:hin. Toimisi siis Wifi yhteydellä iNavin kanssa. Onko vielä Suomessa mutta varmasti ajan kanssa. Ei tarvi sitten "ressata" sen RTK tolpan kanssa sitten ihan niin justiinsa....?

Mitä tarkoittaa LORA?

Sitten vanha vetävä Einhelli eläkkeelle ja robottia odottelemaan, ensimmäinen kokemus, saas nähä tuliko valittua sopivin :giggle:
 
Kannattaa huomioida, että se alueen koko taisi olla softassa rajoitettu eli vaikka isomman akun ostaa ei sillä isompaa aluetta saa leikattua, mutta toki yhdellä leikkauksella saa enemmän kerralla.

Noissahan on todella hitaat laturit mikä hävittää suurimman hyödyn isompaan akkuun vaihdosta kun se lataus vie vastaavasti pidempään isolla akulla. Jos siis osuu niin, että sillä isolla akulla saa lopetettua ennen latausta ajot niin onhan se nopeampi kuin pienempi akku jos se on latauksessaa ja toinen voi sitten yön/päivien aikana rauhassa latautua seuraavaan ajoon.
 
Itse lueskelin Yuka mini 600:n kokemuksia ja aika moni oli pettynyt juuri leikkaus- / latausaikasuhteeseen. Siksi pulitin suosiolla omalle 350 m2:lle 200 e ylimääräistä. Nyt leikkaa alueen päivässä helposti. Olisi se 600:kin ehkä riittänyt, mutta aika paljon sadellut nyt ja joutunut keskeyttämään leikkuun vähäksi aikaa. Robon voi myös softalla pakottaa leikkaamaan vajaalla akulla niin saa sitten sateen jälkeenkin vielä kaiken leikattua. Pointti: mukavuuden ja helppouden vuoksi suosittelen mielummin vähän isompaa, kuin ns. pakko. Tuo 200 e lisää ei omalla kohdalla merkinnyt niin paljoa. Yukat ei leikkaa alle 15 % varaustasolla, ainakaan tällä hetkellä. Ja ei kai se pieni sade haittaa, mutta omaan mäkiseen ja paikoin vielä sammaleiseen nurtsiin tulee renkaista kuoppia silloin helpommin, siksi vältän.
 
Eipä tuota pysty kunnolla lataamaan jos ei ole robotissa kiinni ja muutenkin kauhea sähläys jos irrottelee välillä akkua kesken ohjelman tms.
Onko tuosta sata varmuutta että softa rajoitettu? Voihan se olla että kun nää alkaa yleistymään niin tulee jonkun firmis päivityksen mukana joskus kun kerta SOFTA, kai se valmistaja kuulustelee käyttäjiä, ei luulisi olevan ihmeellinen homma vaikka saattaahan se syödä teoriassa 800 mallin asiakkaita :) :thumbsup:
Itse lueskelin Yuka mini 600:n kokemuksia ja aika moni oli pettynyt juuri leikkaus- / latausaikasuhteeseen. Siksi pulitin suosiolla omalle 350 m2:lle 200 e ylimääräistä. Nyt leikkaa alueen päivässä helposti. Olisi se 600:kin ehkä riittänyt, mutta aika paljon sadellut nyt ja joutunut keskeyttämään leikkuun vähäksi aikaa. Robon voi myös softalla pakottaa leikkaamaan vajaalla akulla niin saa sitten sateen jälkeenkin vielä kaiken leikattua. Pointti: mukavuuden ja helppouden vuoksi suosittelen mielummin vähän isompaa, kuin ns. pakko. Tuo 200 e lisää ei omalla kohdalla merkinnyt niin paljoa. Yukat ei leikkaa alle 15 % varaustasolla, ainakaan tällä hetkellä. Ja ei kai se pieni sade haittaa, mutta omaan mäkiseen ja paikoin vielä sammaleiseen nurtsiin tulee renkaista kuoppia silloin helpommin, siksi vältän.
Eihän tuo oma nurmikon alue tuosta kasva vaikka softalla ei (alkuun) saisi isompaa aluetta kuin 600m2 tai 600 mallin maks 800m2 aluetta. Eikös 800 mallille luvata jopa 1200m2 maksimissaan? Isomman akun etu tosiaan se että kerralla enemmän leikkaa ja sitten tämä 600 malli on jo kuin 800 mallinen. Uusi akku maksaa sen n. 200euroa. No, aika näyttää :tup:
 
Luba 2 Mini 1500 4x4 tuli elisalta tilattua mutta siinä on taas toimitusaika avoin, aiemmin vielä luki että saapuisi varastoon 30.6.

Tällä menolla pääsee perumaan tilauksen jossei tälle kesälle kerkeä.
 
Eikös tämä Dreamen vajaan 1400 + kaupanpäälliskatos (179e) ole aika lyömätön tarjous jos pitäisi leikata alle 1000- 2000m2?
Ei Rtk- asemaa, pelkkä lidar.

Gigantti

On hyvä vehje. Ajellut nyt vajaan kuukauden ja ei moitittavaa. Meillä oli lopulta vaan reilu 500m2 tuota ajettavaa ja sen se ehtii ajella hyvin päiväsaikaan.
 
Ymmärrän että otetaan varman päälle mutta että noinkin paljon. Ostetaan laite mikä on tarkoitettu 1000-2000m2 alueelle ja todellisuudessa tarvetta vaan n. 500m2. Helpolla se laite ainakin pääsee tuossa tapauksessa :tup:

Onko tuo Dreamen sieltä parhaasta päästä?
 
Tuo 2000 neliötä on leikkuuteho vuorokaudessa. Oma Dreame on pari viikkoa touhunnut 800 neliön nurtsilla, pari ihme jumia on tullut. Kerran tipahti/liukui alueelta pois ja ilmoitti olevansa jumissa
Ongelma korjaantui etänä, käskin palata telakalle ja kun oli tunnetulla alueella, käskin palata töihin. Tämä auttoi tähän. Toinen ongelma on liian kapeat leikkuu käytävät, tämä tuli vastaan kun muutin laitteen visioimaa leikkuu kulmaa. Yrittää leikata liian kapeaa käytävää kulmittain ja jää jumiin kun ei omasta mielestä pääse liikkumaan tarpeeksi. Tämäkin korjaantui käskemällä leikkuri telakkaan.

Hyvä ostos omasta mielestä :)
 
Ymmärrän että otetaan varman päälle mutta että noinkin paljon. Ostetaan laite mikä on tarkoitettu 1000-2000m2 alueelle ja todellisuudessa tarvetta vaan n. 500m2. Helpolla se laite ainakin pääsee tuossa tapauksessa :tup:

Onko tuo Dreamen sieltä parhaasta päästä?

Parempi noin mielestäni eli ei tartte ajella 24/7 eikä edes 12/7 vaan vähemmänkin riittää. Säästyy ne kuuluisat siilitkin sitten. :) Lisäksi hintaero johonkin 600/800/1000m2 vehkeeseen niin pieni. Niin paljon luin tuosta A1 Prosta hyvää niin ei oikeastaan tullut paljoa muita edes katsottua.

Itsellä onneksi mahdollisuus ajeluttaa naapurin nurmikot samalla, jos alkaisi tuntua siltä, että leikkuri istuisi liikaa telakassa.

Itse kanssa kapeat käytävät marjapensaiden ympäriltä laitoin no-go zoneen ja ne hoituu trimmaammalla kuten aiemminkin.
 
Onhan se mutta jos vähempikin riittää niin miksi maksaa turhasta 🙂 Jos tuntuu et tuo värkki tulee harrastamaan liikaa liikuntaa niin isompaa akkua ja saan sen "800:sen" mallin. Tässä ei suuria menetä koska leikattavaa on se maks 450m2 ja tällä 600:lla leikkaa maks 800m2 alueen kun taas 800 mallilla 1200m2 alueen. Isompaa akkua vaan kehiin n 200eurolla niin problem solved. Jos taas tuo vakio akku riittää niin säästyy 200euroa ;)

Jos mennään vähän tulevaisuuteen niin mikä on sellainen tulevaisuuden ominaisuus? Onko se tuo Lidar? Jos mennään ajassa taaksepäin n 3v kun nää tuli niin hinnat oli kovemmat mut oliko joku ominaisuus mitä sillon ei ollut ja nyt on mutta halvemmalla?
 
Joo siis väri on myös erona akun lisäksi 🙂

Tosi paljon riippuu esteiden määrästä kauanko kestää, mutta minulla yuka 600 ennustaa leikkuuseen 420 minuuttia ja alue on 390 neliötä. Tuosta ajasta kyllä väittäisin puuttuvan lataukseen käytetty aika, joka on kyllä useita tunteja, jos kaikki alueet putkeen ajaa. Itsellä on 6 aluetta, joita vuoron perään ajelen, enkä samana päivänä vielä ole kaikkea ajanut kertaakaan. Mutta kyllä tuo varmastikin 12 tuntiin menisi kaikkinensa.

Ohjelmisto rajoittaa kyllä leikkualueen kokoa, mutta valmistaja sanoo 600:n maksimi alueeksi 800m2, eli ei olla lähelläkään sitä. Isompi akku vähentäisi latauskertoja kuitenkin, ja kun ajan vaikka tuota etupihaa (210m2), niin menisi ilman latausta ja pienentäisi varmaan puoleen leikkuuajan.

Leikkuaikaan vaikuttaa tietenkin leikkuunnopeus ja kuinka paljon robotti siirtyy sivuttain. Näitä molempia saa yukassa säädettyä (kuten montaa muutakin 👍). Itselläni on maltillinen 0.3m/s ja 11cm, maksimien ollessa 0.6m/s ja 12cm. Näillä tulee minusta parempi jälki. Ehkä nopeutta voisi koittaa nostaa nyt kun on nurmikko tasaantunut. Mutta eipä tuo hitaalta tunnu, kun sitä ei tartte olla tökkimässä henkiin toisin kuin edellistä Boschia.
 
Juuri noin kuin Mobility tuossa toteaa, ehdottomasti mielestäni 800 n. 300-600 m2 alueelle. Pienemmälle ehkä 600 ja isommalle harkitsisin jo Lubaa. Muutoin latailuun/leikkuuseen kuluu pieni ikuisuus. Paras tulos tulee kuitenkin päivittäisellä tai lähes päivittäisellä leikkuulla.
 
Mutta sitä et huomannut, ettei tuosta tarvitse välittää kun sitä ei tarvitse holhota 😉👌 Antaa pyöriä mitä pyörii. Tietenki jos piha on vaikka aktiivisessa pelailussa harvasen päivä, niin sitte merkkaa. Jos/kun tuo akku hyytyy joskus, niin sitten tilaan varmaan sen isomman kun hintaeroa ei paljoa ole. Nyt en näe tarvetta isommalle, en ainakaan tuolla hintaa.
 
Tässä alkanut tosissaan pohtimaan roboleikkuria ajettavan tilalle, leikkuu alue n.2000m2 + 300m2 erillinen alue.
Tasainen savimaa
Tosi tästä osa istutuksia ja puita joiden juurella ympyrä joko kivituhkalla tai puuhakkeella peitettynä. Saattaa nuo takavetoleikkurit jäädä tähän jumiin :hmm:

Luba 2 3000x awd voisi olla vaihtoehto, mutta kuinkahan on varaosien saanti ja jääkö takuuajan jälkeen käteen tyhjäarpa..
Dreamen a2 lidar tekniikalla olisi gigantilla nyt tarjouksessa, paketissa mukana 81kpl vaihtoteriä, saakohan noita vaihtaa siis viikottain😅
 
Mutta sitä et huomannut, ettei tuosta tarvitse välittää kun sitä ei tarvitse holhota 😉👌 Antaa pyöriä mitä pyörii. Tietenki jos piha on vaikka aktiivisessa pelailussa harvasen päivä, niin sitte merkkaa. Jos/kun tuo akku hyytyy joskus, niin sitten tilaan varmaan sen isomman kun hintaeroa ei paljoa ole. Nyt en näe tarvetta isommalle, en ainakaan tuolla hintaa.
Tämä just, jos homma rokkaa niin antaa olla. Kyllä sen sitten varmaan huomaa että onko riittävä.
Hienoa, jos toimii! Lähinnä vinkkinä niille, jotka pohtivat 600 vs. 800 sanoin mielipiteeni.
Aina voi mielipiteensä tuoda esille 👍Kerron sitten miten omalla kohdallani käy kun sen aika on. On se 200euroakin paljon rahaa, etenkin jos se osoittautuisi turhaksi tuhlata hommaamalla ennemmin 800:sen mallin kun 600:kin olisi riittänyt. 🙂
Tässä kun sitä ilmastonmuutosta tapahtuu kokoajan eli kun mennään lämpimään suuntaan niin kyllä tuota voi käyttää melkein joka päivä kun ei sada mutta toisaalta tulee pitkiä välejä kun nurmikko ei vaan yksinkertaisesti kasva kun on kuumaa ja kuivaa. No joo, se siitä.
Vielä joutuu odottamaan jonnekkin ensi viikkoon vai kuinka nopeasti Mammotion Europesta paketit tänne pohjolaan saapuilee?
 
Vanha Landroid päätti hukata rajalangan ja se katkaisi kamelin selän, kun ei mitään selkeää paikkaa mistä olisi mennyt poikki. Ei riittänyt motivaatio lähteä metsästämään katkosta, kun muutenkin sai melkein päivittäin käydä potkimassa jostain jumista liikenteeseen. Eli uutta piti saada.

GPS/RTK pohjaiseen leikkuriin en uskaltanut lähteä kun paljon isoa puustoa blokkaamassa signaalia ja tontilla sen verran rinnettä mihin ei vanhalla Landroidilla ollut edes asiaa niin nelivetoinen oli myös kriteereissä. Eli tilaukseen lähti LUBA Mini awd LiDAR.

Toivottavasti on voitava valinta. Käytännön kokemustahan tuosta ei maksettuja? testejä lukuunottamatta vielä taida löytyä mistään.

Ja eiköhän tuo Landroidkin vielä löydä itsensä töihin mökille, helppoa ja tasaista aluetta hoitamaan.
 
Tämä just, jos homma rokkaa niin antaa olla. Kyllä sen sitten varmaan huomaa että onko riittävä.

Aina voi mielipiteensä tuoda esille 👍Kerron sitten miten omalla kohdallani käy kun sen aika on. On se 200euroakin paljon rahaa, etenkin jos se osoittautuisi turhaksi tuhlata hommaamalla ennemmin 800:sen mallin kun 600:kin olisi riittänyt. 🙂
Tässä kun sitä ilmastonmuutosta tapahtuu kokoajan eli kun mennään lämpimään suuntaan niin kyllä tuota voi käyttää melkein joka päivä kun ei sada mutta toisaalta tulee pitkiä välejä kun nurmikko ei vaan yksinkertaisesti kasva kun on kuumaa ja kuivaa. No joo, se siitä.
Vielä joutuu odottamaan jonnekkin ensi viikkoon vai kuinka nopeasti Mammotion Europesta paketit tänne pohjolaan saapuilee?
Oisko se viikon tai vähän yli ottanut. Suht nopea kuitenkin.
 
Eli tilaukseen lähti LUBA Mini awd LiDAR.
Tästä tuli tosiaan melkein heti viestiä sähköpostiin kun olin yukan laittanut tilaukseen. Ei sillä että olisin ostanut, varmasti mahtava peli kun Lubaakin mietein vaihtoehdoksi ja nyt olisi LiDar mallikin siitä. No, harjoitellaan ensin yukalla ja sitten joskus tollasta ellei tule sitten markkinoille jotain parempaa 😁
Laita sitten ihmeessä kokemuksia, onneksi se on vielä nuin kallis niin ei harmittanut yukan osto :D
 
Osaavatkohan nuo Movat (ym rajalangattomat joissa on näitä kameroita yms antureita), väistää siilejä jos niitä päiväsaikaan sattuu olemaan liikkeellä?
Näin ainakin Gigantin sivulta, mutta kuvan esimerkkinä nyt siiliin verrattuna melko kookas lemmikki.

Omalle asuinalueelle on ilmeisesti yli 20 vuoden tauon jälkeen ilmaantunut jälleen siilejä ja tarkoitus on toki suojella kyseisiä piikkipalloja. Roboa ei tule hämäräaikoina muutenkaan käytettyä, mutta ei nyt houkuttaisi mitään yllätyksiä päiväsaikaan tämän tiimoilta koettua.

1751445757177.png
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Täällä Yuka mini 800 väistää about siilin kokoista pehmo pandaa joka kerran , kun olen testiksi sen laittanut reitille.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 580
Viestejä
5 102 673
Jäsenet
81 669
Uusin jäsen
padre931

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom