Robottiruohonleikkuri kokemuksia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Ostin käytetyn Stihl Mri 522c. Eilen langan asennuksen jälkeen masiina tulille ja toimi. Tarkisti langan ja meni kotiasemaan. Laitoin leikkaamaan 2 tunnin ajaksi. Nyt kun kokeilen uudelleen laittaa käyntiin sanoo kansi jumiutunut. Oisko antaa vinkkiä mitä katsoa? Ei mikään vaikuta olevan jumissa.
 
Viimeksi muokattu:
Oliko tähän siilihommaan muutes jotain lähteitä? Joo urbaania legendaa taitaa olla mutta tieto lisää tuskaa.
Saa olla varmaan aika vanhoja leikkureita, että siilin murjovat, kun tyhmää Gardenaakin on saanut pelastaa välillä jopa ruohomättään päältä ja matalat maanpinnan suuntaiset juuretkin piti rajata pois leikkuualueelta. Uusissa kameralla varustetuissa malleissa alkaa olla tuota esteentunnistusta, jolloin jopa liian pitkäksi päässyt ruoho jää leikkaamatta.
 
tätä mammotion yuka mini 800 katselin, leikkuualuetta tulisi joku 100-150m2 periaatteessa ylite tuon 800m2 (en kovin tarkkaa mitannut kun suurinpiirtein mapsista) mutta voisiko vielä olla mahdollista? Takapiha on kyllä vähän kaltevainen että periaatteessa sen voisi hoitaa perinteiselläkin leikkurilla vielä.
 
mini 800 max leikkuu alue tais olla 1200m2, ja kaikki nogo zonet pienentää aluetta minkä laskee itsellensä leikuualueeksi
 
Okei, tuota 800m2 näytti monet myyntisivustot mainostavan, toki tässä vielä pohdin että olisiko tuo Mammotion Luba 2 Mini 800 AWD kuitenkin parempi kun ei koko piha ihan tasaista nurmikkoa ole niin voisi nelivedosta olla apua?
 
Tuolle luba mini 2 800 4x4 lupaavat kovasti 324m2/h nopeutta. Oliko teillä tuota leikkuria että pitääkö paikkaansa, netissä taas monet kommentoinut että menisi taas vuorokausi jos ollaan lähempänä tuota leikkurille luvattua 800m2 aluetta.
 
Aikaa vie oma yuka ko istuu laturissa saman 3h noin mitä leikkaa, ni tuhrautuuhan siinä äkkiä aikaa... Laturi näissä sais siis olla pal tehokkaampi
Ja hiukan turhia kuvio liikkeitäkin ottelee ko koittaa saaha järjestystä pysymään
 
Mikäs kiire sulla tai leikkurilla on että tarvii nopeemman laturin? Akku kestää kauemmin ja leikkuri leikkaa kummiskin sen 12/7 niin kyllä se kerkeää ilman kiireitä leikkaamaan.
 
Jos laitat sikssak ja sakki kuvion päälle ni menee pari päivää! Toki ei mulla niin kiire ja piha näyttää kivalta, mut tupsuja on. Ko htää päättää kierrellä enempi toisella suunalla ja sakki kuvio on lähes tuplat aikaan
Edit edellenin 856m2 alue. Vei kolme vuorokautta, ko välil oli ojassa ja ko töistä pääsin vapauttaan halus laturiin, ko kuluttanu akkunsa ko kaikki päällä kokoajan vaikka jumissa.. works sentään osas sammuttaa ittensä ko vartin ollu jumissa.
Riitti ko kävi namiskoilla. Joilla tälläkin si tarvee käydä, tai kantaa kotio ko akku jo kuollu
 
Yukan äly kyllä kaipais virittämistä, esteet lähtee kiertää turhan kaukaa ja koittaa si palata likemmältä takas. Sekä välillä ko suunnitelma saa osan alueesta tehtyä voi siirtyä yhtäkkiä ihan pihan toisaalle puolelle tekee seuraavaa (yhdessä alueessa koko piha mutta mo tekee sen oman raidotus suunitelman)
Esteitähän sais säädettyä herkkä tai normaali, mutta ko jo on normaali ni uskalla aatella ees monenko metrin päästä lähtis väiatään
Ei sillä kelpo peli on ja pääosin toimiva, mutta aina pitää jotain narista 😁🤣
 
Tuli ostettua ilmeisesti typeryyttäni yuka mammotionin omasta kaupasta. Laatikossa tuli maadoittamaton virtalähde x 2. Voisko joku nopeasti vahvistaa, että Suomesta ostetussa on maadoitettu liitin johdon päässä? Täytyy varmaan semmosta alkaa kyselemään mammotionilta seuraavaksi. Ei taas ollut säästön väärti…

Edit. Aika nopeasti customer support chatissa vastasi. Katotaan nyt vielä mikä on lopputulema. Heidän storessaan kuitenkin kuvassa on maadoitettu johto.
 
Maadoittamaton on Elisan verkkokaupasta ostetun Mammotion Yuka Minin mukana.
 
Tuli ostettua ilmeisesti typeryyttäni yuka mammotionin omasta kaupasta. Laatikossa tuli maadoittamaton virtalähde x 2. Voisko joku nopeasti vahvistaa, että Suomesta ostetussa on maadoitettu liitin johdon päässä? Täytyy varmaan semmosta alkaa kyselemään mammotionilta seuraavaksi. Ei taas ollut säästön väärti…

Edit. Aika nopeasti customer support chatissa vastasi. Katotaan nyt vielä mikä on lopputulema. Heidän storessaan kuitenkin kuvassa on maadoitettu johto.
Saitko vielä vastausta? Itsellänikin on Elisan kautta tilatussa maadoittamaton mukana.
 
Miksi sen pitäisi olla maadoitettu? Ei kai se virtalähde metallikuorinen kuitenkaan ole?
Vaikkei siinä mitään metallisia osia ulospäin olisikaan, niin ei se pahitteeksi olisi tuollaiselle ulkona pidettävälle laitteelle olisi. Toisaalta pelkkä johto ei tee siitä maadoitettua.
 
Jos siinä ei metallisia osia ole, niin mitä siinä tarkalleen ajattelit maadoittaa? Eiköhän tuo nopeimmin selviä katsomalla virtalähteen merkinnät. Jos siinä ne kaksi sisäkkäistä neliötä on, niin kyseessä on luokan II laite.

Ei ole Gardenankaan virtalähde maadoitettu, ainoastaan IP44 takia on schuko-tyylinen tulppa ilman maadoitusliuskoja.
 
En ole vielä saanut vastausta Mammotionilta, mutta juuri tietäjä kertoi tuota samaa, eli ei tarvitse olla maadoitettu jos on tuplaeristetty virtalähde. Kilvessä pitäisi olla tosiaan merkki jossa on kaksi sisäkkäistä neliötä. Pitää tarkistaa kotona.
 
Tuli ostettua ilmeisesti typeryyttäni yuka mammotionin omasta kaupasta. Laatikossa tuli maadoittamaton virtalähde x 2. Voisko joku nopeasti varmistaa, että Suomesta ostetussa on maadoitettu liitin johdon päässä? Täytyy varmaan semmosta alkaa kyselemään mammotionilta seuraavaksi. Ei taas ollut säästön väärti…
Ihan mielenkiinnosta että mitä ja koska suoraan tilaamalla säästi? Oliko joskus parempi tarjous kun tuo "1099€ ja katos kaupanpäälle" kuten monissa suomikaupoissakin. Ja esim Elisalta kun tilaa osamaksulla 30,52€ x 36kk niin tulee loppuhinnaksi 1098,80€
 
Elisalta sai jäsenenä viel satkun pois
 
En ole vielä saanut vastausta Mammotionilta, mutta juuri tietäjä kertoi tuota samaa, eli ei tarvitse olla maadoitettu jos on tuplaeristetty virtalähde. Kilvessä pitäisi olla tosiaan merkki jossa on kaksi sisäkkäistä neliötä. Pitää tarkistaa kotona.
Kaksoiseristetty luokan II laite näyttäisi olevan.

20250624_091956(1).jpg
 
Ihan mielenkiinnosta että mitä ja koska suoraan tilaamalla säästi? Oliko joskus parempi tarjous kun tuo "1099€ ja katos kaupanpäälle" kuten monissa suomikaupoissakin. Ja esim Elisalta kun tilaa osamaksulla 30,52€ x 36kk niin tulee loppuhinnaksi 1098,80€
Yuka mini 600 maksoi 849e katoksella kotiin tuotuna. Kuten sanottu, ei välttämättä ollut sen väärti.
 
ok eli vain jos on elisalta joku kk-maksullinen liittymä/palvelu. Eri asia kuin "asiakasetuhinta"
Tuon -100e lisäalennuksen saa kuulumalla Elisan Etuohjelmaan. Siihen voi liittyä jos on jokin kk-laskutettava palvelu. Itsellä on Elisa-Viihde, millä pääsi alimmalle eli hopeatasolle.
 
Luotto on kyllä suuri, kun supervisor on Shenzhen Mammotion. :) ja tosiaan vaikka pistokkeessa olisikin maata, niin sehän ei tosiaan takaa mihin se tuolla laitteessa kytkeytyisi.
Onhan siinä TÜV GS kyljessä, niin on sen testilabrakin tsekannut. Hieman silti edelleen ihmetyttää, että mihin sen maadoituksen tuollaisessa muovimötikässä olisit vetämässä.
 
Tilaisin 9.6. mammotion luba 2 3000x awd mallin, mutta kun toimitus alkoi siirtymään eteenpäin niin peruin tilauksen. Ei siis tullut seurantakoodia 14 päivän sisään. Ensin sen piti olla lähetettevissä 16.6, sitten juhannuksen jälkeen, sitten 1.7... Peruin sitten viimeisenä etämyyntipäivänä... Ehkä onnekseni. Just luin että tuosta luba ministä on tullut lidar versio. Ehkä odotan vielä vähän.
 
En ole vielä saanut vastausta Mammotionilta, mutta juuri tietäjä kertoi tuota samaa, eli ei tarvitse olla maadoitettu jos on tuplaeristetty virtalähde. Kilvessä pitäisi olla tosiaan merkki jossa on kaksi sisäkkäistä neliötä. Pitää tarkistaa kotona.
Tuplaeristetty oli minunkin virtalähde. Mammotionilta jo vastasivatkin, että vain jokin vanhempi malli on ollut maadoitettu - uudet eivät ole missään. Asia siis kunnossa.

Tänään laitoin vehkeen ekan kerran töihin. Varmuuden vuoksi laitoin RTK:n katon rajaan kiinni. Tähän asti näyttää hyvältä.
 
Tilasin Etsystä Yuka miniin uuden terälautasen jo useampi viikko sitten, ja pitää kyllä sanoa että on todella paljon parempi kuin laitteen mukana tullut. Alkuperäisestä sai jatkuvasti olla putsaamassa ruohoa terien alta vaikka olin ottanut prikatkin pois. Tässä parannellussa versiossa en ole kertaakaan joutunut teriä putsaamaan, eikä myöskään ole ollut sellaista kovaa vihreää kertymää terissä. Ei voi muuta kun suositella. Samassa listauksessa on mallit muillekin mammotionin leikkureille:
 
Mammotionin lidar versiota googlaillessa törmäsin Lymow leikkuriin. Lymow One - Robotic Lawn Mower with Brain and Brawn ja kickstarterissa

On ilmeisesti aloittamassa massatuotantoa eli onhan tuollaisen hankkimisessa riskinsä. Vaikutti tehokkaammalta kuin Luba 2 awd ja on halvemp (2keur)i. Toki vain rtk+vslam eikä lidar, mutta tehokas ja nopea sekä järeämmillä terillä varustettu eli myös silppuaa alle.
 
On siinä 3D-tulosteella hintaa. Hyvät kuvat, vois kopioida testiksi omaan käyttöön
 
Ei se vihree terissä teräpöydästä johdu vaan siitepolystä, loppukesästä ei enää tuu ja kostealla jos ajaa putsaantuu.
 
On siinä 3D-tulosteella hintaa. Hyvät kuvat, vois kopioida testiksi omaan käyttöön
Juu pitää ihan paikkaansa. Maksoin itse jonkun 40€ postikulujen kanssa kun oli 20% alessa. Ajattelin että varaosa on hyvä olla jos käy joku vahinko, ja halvempi tuo oli sitten kuin mammotionilta tilattu alkuperäinen.
 
Mammotionin lidar versiota googlaillessa törmäsin Lymow leikkuriin. Lymow One - Robotic Lawn Mower with Brain and Brawn ja kickstarterissa

On ilmeisesti aloittamassa massatuotantoa eli onhan tuollaisen hankkimisessa riskinsä. Vaikutti tehokkaammalta kuin Luba 2 awd ja on halvemp (2keur)i. Toki vain rtk+vslam eikä lidar, mutta tehokas ja nopea sekä järeämmillä terillä varustettu eli myös silppuaa alle.
Tuollaiset "perinteiset" ruohonleikkurinterät sais kyllä yleistyä muissakin merkeissä, sais lehdetkin silpuksi
1750861676398.png

1750861703115.png
 
Tuplaeristetty oli minunkin virtalähde. Mammotionilta jo vastasivatkin, että vain jokin vanhempi malli on ollut maadoitettu - uudet eivät ole missään. Asia siis kunnossa.

Tänään laitoin vehkeen ekan kerran töihin. Varmuuden vuoksi laitoin RTK:n katon rajaan kiinni. Tähän asti näyttää hyvältä.
Kiinasta kuuluu kummia. Mammotion pahoitteli ja kertoi lähettävänsä minulle oikean virtalähteen… nykyinen on kyllä ihan sama mikä teillä muillakin on. Mielenkiintoista nähdä mikä sieltä tulee.
 
Tuollaiset "perinteiset" ruohonleikkurinterät sais kyllä yleistyä muissakin merkeissä, sais lehdetkin silpuksi
1750861676398.png

1750861703115.png
Nämä myös nostaisi ruohon pystyyn, jolloin voisi pitää ruohon vähän pidempänäkin ja voikukan lehdetkin leikkautuisi paremmin. Mutta ei riitä voima eikä akku noissa roboissa pyörittämään näitä.
 
Sorruin tovi sitten Gigantin tarjoukseen Mova 600 robotista. Ihan kivetön ja ruusuinen ei alkutaipale ole ollut, mutta toisaalta leikkuutulos on yleisesti ottaen paremman näköinen mitä itse kelaleikkurilla sain aikaiseksi.

Appi on ehkä hieman laginen ja suomenkielisenä ilmoitukset voi välillä aiheuttaa hämmennystä, ovat varmasti konekäännetyt. Mutta toisaalta kartan määritys sujui pääosin intuitiivisesti ja asetuksia on helppo rukata.

En meinannut saada koko roboa käyntiin, kun se oli heti sitä mieltä että nyt asennetaan firmware-päivitys, mutta ei kuitenkaan kyennyt lataamaan sitä. Eikä antanut edetä vanhalla firmisversiolla. Meni siinäkin pari iltaa tapellessa. (Loppuviimeksi kyse oli siitä, että yritti ladata sen venäläiseltä palvelimelta ja olen blokannut verkkoliikenteen Venäjälle ja Venäjältä.)

Leikkuut sujuivat pari kertaa ihan malliikkaasti, se käy itsekseen latailemassa telakassa ja jatkaa hommaansa, mutta nyt pari kertaa on alueleikkaus kokonaan keskeytynyt parista onnistuneesta välilatauksesta huolimatta ja robo löytynyt akku tyhjänä metriä ennen telakkaa ja 90 astetta väärään suuntaan marjapuskan alta.

Huomasin tässä yksi päivä rinnakkain mobiiliapin karttaa ja itse masiinaa katsoen että jos sen vetävät renkaat ovat sutineet jossain kohtaa, niin kone luulee olevansa hiukan eri kohdassa. Jos siinä kerran on LIDAR tutka, niin miksei se lennosta osaa korjata tietoisuuttaan sijainnistaan? Esimerkiksi jos sen omasta mielestään pitäisi olla nyt aitaa vasten, mutta tutkan perusteella aitaan on vielä metrin verran matkaa, niin se kääntyy kuitenkin metrin päästä aitaa taas tulosuuntaansa eikä "korjaa" tuota sijaintiheittoa. Toi telakasta eksyminenkin saattaa selittyä tällä "accidental offsetillä".

Pistin yhden G3 Instant kameran tallin viereen kyttämään, niin saan nauhalle mitä se oikein sekoilee, ja kenties keksin jotakin noihin harha-askeleisiin.

Kojeelle ei ilmeisesti voi sanoa, että "jatka äsköistä keskeytynyttä alueleikkausta" vaan se haluaa aloittaa leikkuu-urakan aina alusta.

Ihan en ole vielä varma onko hintansa arvoinen vehje. Toiveena oli, että kesäloman aikana tuo hanskaisi nämä leikkuut itsenäisesti, mutta tämä puskan alle kuoleminen pitää jotenkin ratkaista..
 
Päädyin nyt tilaamaan Proshopista Gardena smart Sileno city 500 kun on hyvän hintainen siellä. Tarkoitus oli ensiksi ostaa mahdollisimman halpa Gardena Sileno city 250, mutta kun saa melkein samaan rahaan isommalle pihalle tarkoitetun ja missä on tuo smart ominaisuus niin se oli siinä sitten.
Gardenahan on Husqvarnan omistama. Melko paljon on samaa ulkonäköä automower 105:sen kanssa. Olisikohan rauta samaa tavaraa?
Hyvä nosto tuosta Gardena smart -mallista, itsellä oli samat mallit harkinnassa viime kesänä. Meillä piha on vähän monimuotoisempi ja halusin varmistaa, että leikkuri osaa liikkua kunnolla kapeammissakin väleissä ja löytää telakkaan luotettavasti.

Törmäsin silloin tähän sivuun, josta löytyi hyvin koottua tietoa siitä, mikä robottileikkuri kannattaa valita eri pihatilanteisiin. Oli ainakin itselle hyödyllinen ennen ostopäätöstä.
 
Kellään kokemusta McCullochin R600 Robomovista ja tilanteesta että leikkuri ajelee kyllä pitkin pihaa, mutta terä ei pyöri? Tuo on nyt viimeaikoina muutenkin satunnaisesti oikutelllut, ajaa keskelle pihaa ja väittää olevansa jumissa latausasemassa jne...
 
Ymmärrystä aiheeseen on hyvä toki hakea, mutta kyseessä on puhdas mainos eli sen verran varauksella kannattaa lukea.
Jep, aika suppea otanta (Tässä artikkelissa vertailemme Uittokaluston valikoimassa olevia robottiruohonleikkureita), mutta faktaa valintojen tueksi löytyy.
 
Kellään kokemusta McCullochin R600 Robomovista ja tilanteesta että leikkuri ajelee kyllä pitkin pihaa, mutta terä ei pyöri? Tuo on nyt viimeaikoina muutenkin satunnaisesti oikutelllut, ajaa keskelle pihaa ja väittää olevansa jumissa latausasemassa jne...
Mulla teki R1000 tuota ajelua ilman terämoottoria muutaman kerran. Boottaus auttoi (tässäkin). Leikkurista löytyy myös huoltovalikko mistä voit ohjata sähkömoottoreita mm. terämoottoria. En muista nyt ulkoa millä näppäin yhdistelmällä sinne pääsi = avaa leikkurin menu valikko ja sen jälkeen paina näppäimiä 7 ja 9 yhtäaikaa kunnes aukeaa extra valikko. Lisään tänne jos löydän sen. Näet ainakin sitä kautta onko se moottori ehjä. Jos latausaseman hakukaapeli on paikalla oikeaoppisesti ja ehjä niin ei pitäisi olla ongelmia telakoinnissa.
 
Onko joku testannut enemmän eroja Yuka Minin nopeuksilla ja leikkuuleveyksillä? Itse nostin nopeuden nyt 0,3 -> 0,5m/s ja leikkuuleveyden 10 -> 11cm enkä huomannut kummempaa eroa leikkuujäljessä.
 
Olen jonkun verran eri komboja testaillut, mielestäni paras leikkaustulos tulee shakkilautakuviolla ja 0,6m/s 12cm leveydellä. Ajallisesti tuo ei kestä paljoa sen kauempaa kuin perusasetuksilla yhteen suuntaan leikkaus.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 598
Viestejä
5 103 105
Jäsenet
81 670
Uusin jäsen
Kipi_

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom