Robottiruohonleikkuri kokemuksia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Nyt jos leikkuri toimii taas, niin käske sen ajaa hakulanka läpi. Silloin sen pitäisi seurata lankaa niin kauan, että se osuu rajalankaan ja näin löydät kohdan missä liitos on tehty. Tietysti jos siellä on määritelty eri aloitus pisteitä g1 kaapelille, niin kauimmaista pistettä voi joutua muuttamaan, niin että leikkuri kohtaa rajalangan eikä erkane hakulangasta aiemmin.
Tuo ei toimi G1 hakukaapelin kanssa koska se on totaalisen pimeä. G2:sta seuraa ihan kiltisti loppuun asti. Tämän olen todennut silläkin että olen laittanut G1 toisen rajakaapelin tilalle niin asema alkaa vilkuttamaan sinistä. Jos laitan G2:sen niin pysyy vihreänä. Lisäksi kaivoin tuota g1:stä esiin sieltä mihin se on menossa ja mittasin sillä kaapelitesterillä tuleeko siihen virtaa ja ei tullut. Se kaapeli on rikki jo jostain aiempaa kohtaa siis. Mutta se mihin se on liitetty rajakaapeliin on mulle täysi mysteeri ja ala on kuitenkin sen verran iso että koko reunaa en viitsisi kaivaa auki. Jäin pohtimaan tuota ehdottamaasi vetää kaapeli telakalta asti maasta, voisi toimia.

Nähtävästi nyt taas toimii ok mutta lyön vetoa että yön aikana tulee vähintään yksi ei aluesignaalia herja kun on kosteaa. Tuo tosiaan voisi viitata että vesi pääsee johonkin mikä aiheuttaa häiriöitä.
 
Aloin tuota kaapelia nyt repimään, olit Mustang oikeassa että kohtuu helposti se lähtee, mutta ei toki ehjänä sillä välillä katkeaa. No eipä tuolla väliä kun uuden laitan joka tapauksessa.

Robo on painanut duunia koko sen ajan, välillä käynyt huilimassa. On nää kyllä pelejä mutta ehkä taas vähän valoa tunnelin päässä. Ehkä.
 
Eli kone tulee telakasta ulos, alkaa leikkaamaan siinä telakan ulkopuolella ja pyörii randomisti? Löytääkö takaisin telakkaan kun akku tyhjä?
Mulla meni viime vuoden kartta solmuun keväällä, muisti kaikki no-go-zonet ja alkuperäiset aloituspisteet. Ne vaan ei näkyneet kartalla tai softassa, eikä niitä voinut poistaa saati määriteltyä uusiksi. Poistin kartan ja kaikki asetukset, sillä lähti taas toimimaan normaalisti.
Poistelin kanssa nyt kartan ja lähti pelaamaan. Kiitokset vinkistä, meinasin jo ruveta kaivelemaan tota hakulankaa pois...
 
Robo on painanut duunia koko sen ajan, välillä käynyt huilimassa. On nää kyllä pelejä mutta ehkä taas vähän valoa tunnelin päässä. Ehkä.
Päivän toimi hyvin kunnes yöllä virheilmoitukset alkoivat ja nyt ei kuulemma enää halua oikein toimia. IMG-20230815-WA0001.jpgIMG-20230815-WA0002.jpg

Olen myös jotenkin alkanut miettimään voiko nurmikko mikä jää koneeseen kiinni niin aiheuttaa antureihin jotain häikkää ? Joka kerta kun olen putsannut koneen niin on sen jonku aikaa toiminut mutta sitten alkanut temppuilemaan..nurmikko kasvanut tässä ihmetellessä nii paljon että väkisin tuo on täynnä paskaa aika nopeasti..
 
tuliko nämä virheilmoitukset sillä toisella alueella vai tuolla missä on hakukaapeli poikki?
edit. Anturi ei ainakaan Gardenassa roskasta piittaa
 
En sitä vielä toiselle alueelle pistänyt ajelemaan vaan ihan tuolla missä se yleensä ja jossa hakukaapeli rikki. Sitä myös eilen kaivelin pois, pieni pätkä vielä niin tänään ajattelin sen hoitaa pois alta niin näkee missä kunnossa se liitin on.
 
20230815_185628.jpg

Sain revittyä hakukaapelin pois maasta ja tuossa on liitos. Mun mielestä vaikuttaa ihan hyvältä mutta parempi kai uusia. Ei tartte miettiä miksi hakukaapeli oli pimeänä, yksi kohta oli ihan poikki ja vähän matkaa tästä niin alkoi kutistesukkasarja, yhteensä 4 jatkoskohtaa lyhyenmatkan päästä toisistaan ja välillä oli jopa käytetty mustaa kaapelia. Itse en tekisi noin monta liitosta vanha omistaja kertoi että sillä alueella tehtiin joskus jotain maansiirtotöitä niin siinä nuo menneet poikki, en jotenkaan jaksa uskoa että rajakaapeliin olisi koskettu mutta eihän sitä tiedä, pitää sekin kaiketi varmistaa ja kysyä.

Leikkuri on tänäänkin temppuillut pitkin päivää ja ulkona ollut 25 astetta lämmintä eikä pisaraakaan vettä. Kävin hussen huollossa kysymässä mielipidettä niin pohtivat sitä loop sensoria ja toki kehottivat tämän kaapeliliitoksen tsekkaamaan.

Nyt pitäisi uusi hakukaapeli asentaa. Tämä vanha oli liitetty hieman erikoiseen paikkaan mielestäni, mutta se varmaan kannattaa laittaa samassa paikassa niin ei tule sitten lisää liitoksia.
 
Joo ei se vika varmaan tuossa liitoksessa ole kertomasi perusteella, mutta kun uutta hakukaapelia olet tekemässä, niin laita uusi samaan kohtaan. Joka tapauksessa tuo liitin on helppo vaihtaa uuteen nyt kun se on esillä, niin kannattaa se tehdä. Ylimääräiset liitokset kannattaa minimoida, mutta ei niitä toisaalta voi vuosien aikana välttää. Tärkeintä on laittaa itselle ylös missä kohtaa löytyy korjauksia/uusia liitoksia, niin ne löytyy helposti myöhemmin jos tulee uudestaan ongelmia. Mutta asiaa voisi myös ajatella niin, että jos hakulangalle löytyisi parempikin paikka muualta, niin tällä tyylillä tulisi vain yksi uusi liitos ja siltikin liitoksia löytyy vähemmän, kuin mitä tuolla monesta palasta rakennetulla hakukaapelilla oli.
 
Mutta asiaa voisi myös ajatella niin, että jos hakulangalle löytyisi parempikin paikka muualta, niin tällä tyylillä tulisi vain yksi uusi liitos ja siltikin liitoksia löytyy vähemmän, kuin mitä tuolla monesta palasta rakennetulla hakukaapelilla oli.
No jos itse olisin hakukaapelin asentanut niin olisin vetänyt suoraa reittiä kauimmaiseen kulmaan, tämä vanha teki keskellä aluetta kiepin rajan suuntaan ja sinne liitettiin.

Laitan vielä yöksi/huomiseksi tuon ajelemaan tonne toiselle alueelle niin näen tuleeko vikoja esiin jotka voisivat viitata johonki muuhun ku kaapeleihin.
 
20230815_185628.jpg

Ei tartte miettiä miksi hakukaapeli oli pimeänä, yksi kohta oli ihan poikki ja vähän matkaa tästä niin alkoi kutistesukkasarja, yhteensä 4 jatkoskohtaa lyhyenmatkan päästä toisistaan ja välillä oli jopa käytetty mustaa kaapelia. Itse en tekisi noin monta liitosta vanha omistaja kertoi että sillä alueella tehtiin joskus jotain maansiirtotöitä niin siinä nuo menneet poikki...
Osui silmään tuo maansiirtotyö. Eli ilmeisesti kaivuri käynyt pyörimässä alueella? Liekö ajellut siinä samalla rajalangan yli? Jos ongelmat jatkuvat eikä laitteesta löydy vikaa niin rajalanka voi olla menossa poikki. En yhtään ihmettelisi jos korjaukset on tehty tuolla tavalla. Liitin näyttää täysin ehjältä.
Meillä kävi mökillä kannonjyrsijä ja tuon vierailun jälkeen sai korjata rajalankaa. Vika oli helppo paikallistaa kun seurasi renkaan jälkiä. Vilkutti vihreä -sininen komboa aika tiheään kun kaapeli oli enää muutamalla karvalla kiinni
 
Joo, vanha omistaja kertoi että paikallinen kaukolämpöfirma teki kaivantoja tuosta kohtaa ja "korjasi" tuon hakukaapelin. Minä epäilen että on ollut jo pitempään pimeänä koko hakukaapeli ja vanha omistaja ei ole tiennyt asiasta mitään sillä kone osaa tuolta jotenkin kotiin kuitenkin ja hussessahan ei mikään oikeastaan kerro jos hakukaapeli on rikki paitsi ne anturiarvot mutta sitä tuskin on seurattu. Kuten sanoin sillä mentaliteetillä ollaan nähtävästi menty että jos kone leikkaa ja lataa niin kaikki ok, mitään ylimäärästä ei itse olla tekemässä.

Tuli joo mieleen että lieneekö rajakaapeliakin rikottu siinä samalla, olisi ehkä loogista.. Voisi sen tsekata siltä alueelta missä nuo g1:sen paikkaukset oli.
Onko sellanen kutistesukkaliitos varmempi ylipäätään kuin tuo hussen käyttämä 3m silikoniliitin?
 
Mä olen käyttänyt molempia liittimiä, vähän sen mukaan mitä on ollut saatavilla. Viime ajat mennyt noilla 3M:n geelilittimillä (tuli ostettua Amazonista pari pussillista). Pari liitosta olen joutunut uusimaan, molemmilla kerroilla syy on ollut liitoksien tekijässä (eli itsessä). Liittimiä menee kun tuonne puutarhaan ilmestyy vähän väliä joku puska tai puu, joka pitää rajata tai sitten otetaan vanhoja rajauksia pois.
 
Leikkurit ovat nyt yli 12h leikanneet toistensa alueilla ja minkäännäköstä häiriöö ei kumpikaan anna vaan normitoimintaa. Sadettakin yöllä ollut. Noh katson vielä uudemman kerran iltapäivällä kun olen kotona.

En oikein nyt tiedä miksi tuo 430x temppuilee omalla alueellaan. Onko kellään kokemusta millä tavalla se front loop sensor oikuttelee jos siinä on vikaa? Meinaan jos siinä on vähänkin vikaa niin lieneekö mahdollista että kun isommalla alueella on suht iso väli rajakaapeleilla niin se signaali jotenkin tökkii? Muttakun niitä saarekkeita on pari kpl tuolla niin luulisi niistä signaalin ottavan kuitenkin. Niin ja se ei töki pelkästään niissä saarekkeilla vaan ihan muuallakin. Ja periaatteessahan kun leikkuri on rajalla niin se pysähtyy mutta terät pyörivät koko ajan, tässä kone menee johonki limbmodeen (saattaa tulla se ei aluesignaalia virheilmoitus) ja sitten arpoo ja saattaa tuurilla jatkaa matkaa ja terät lähtevät käyntiin.
 
Eilen vaihdoin hakukaapelin ja nyt ainakin se toimii. Mutta 430x tökkii edelleen omalla alueellaan.. toisella alueella toimi ilman virheitä ja 310 toimi myös tuolla 430x:n alueella ilman virheitä. Onpa aika kummallinen vika..voi olla jotain yksinkertaista tai sitten jotain harvinaisempaa..
 
On ollut pitkään mielessä piikit renkaisiin, sen verran mäkinen tontti on, että kaikki apu on tarpeen. Netistä löytyisi suoraan kylkeen ruuvattavat levyt, mutta ei ole vielä raaskinut laittaa 50€ niihin kiinni. Pihinä miehenä hain Tokmannilta kateruuveja (25mm pitkiä) parilla eurolla ja tutkailin josko ne saisi ruuvattua kiinni renkaisiin. Renkaan ja korin välillä ei ole oikeassa yhtään ylimääräistä tilaa, mutta renkaan ulkosyrjällä näytti olevan vähän enemmän kuin sisäpuolella. Ei muuta kuin koppa irti ja renkaat pois. Kuusi ruuvia per rengas ja romut kiinni. Nurkissa pyörii edellisen Gardenan jäämistöä, joten uhrasin extra renkaat kokeiluun.
Parin tunnin leikkauksen jälkeen olen tulokseen erittäin tyytyväinen:
- kone kiipeää rinteet suoraan, ei sudi ylimääräistä, eikä lähde menemään kylki edellä
- turha sutiminen katosi pehmeissä kohdissa
- peruutus rinteessä menee suoraan

Sateita odotellessa, mutta tähän mennessä kaikki on toiminut ok.

Kone on Gardena Sileno Life, mutta toiminee varmasti muissakin malleissa. 20230817_134854.jpg
 
Liitteet

  • 20230817_134843.jpg
    20230817_134843.jpg
    659,1 KB · Luettu: 150
Vois kuvitella ettei siinä leikkurissa ole massaa painaa tuollaisia sinne maahan, ja siksi ei auta. Pitäisi olla joku hyvin piikkimäinen tai tuollainen joka sitten ylittäisi renkaan oman kuvion.
 
Oma robottileikkuri vianetsintä on edennyt siihen pisteeseen että huoltoliike löysi hapettumaa pääpiirikortista, ja jopa heinää oli päässyt koneen sisälle. Ja kuulemma kosteutta on ollut jonkin verran jopa. Lähdetään nyt siitä että vaihdetaan uusi pääpiirikortti, ja jos ei pelitä niin tuo etusensori voi myös olla viallinen, se ainakin on paremmassa kunnossa kun tuo pääpiirikortti. Parempi tuo piirikortti ainakin vaihtaa jos kerran hapettunut.

Seuraavaksi pitäisi miettiä että mistä sinne on kosteus päässyt sisälle. Mitään selkeää näkyvää ei kuulemma ole rungossa. Itselle tuli mieleen ne johdot mitkä menee pohjasta sinne sisälle, niissä on ne tiivistetutit kuitenkin mutta jos ne on kärsineet..

Tuo pääpiirikortti on yli neljän sadan euron osa mutta silti reippaasti halvempaa kuin uusi kone. Taitaa olla niitä harvoja laitteita jossa korjaus on oikeesti halvempaa kuin uusia koko kone.
 
taidettu säästää tehtaalta pinnoitteessa kerran kosteus päässy paljaaseen piirikorttiin asti. yleensä ulkovehkeissä on aimo kerros pinnoitetta että ei kosteus pääse läpi.
 
Oma robottileikkuri vianetsintä on edennyt siihen pisteeseen että huoltoliike löysi hapettumaa pääpiirikortista, ja jopa heinää oli päässyt koneen sisälle. Ja kuulemma kosteutta on ollut jonkin verran jopa. Lähdetään nyt siitä että vaihdetaan uusi pääpiirikortti, ja jos ei pelitä niin tuo etusensori voi myös olla viallinen, se ainakin on paremmassa kunnossa kun tuo pääpiirikortti. Parempi tuo piirikortti ainakin vaihtaa jos kerran hapettunut.

Seuraavaksi pitäisi miettiä että mistä sinne on kosteus päässyt sisälle. Mitään selkeää näkyvää ei kuulemma ole rungossa. Itselle tuli mieleen ne johdot mitkä menee pohjasta sinne sisälle, niissä on ne tiivistetutit kuitenkin mutta jos ne on kärsineet..

Tuo pääpiirikortti on yli neljän sadan euron osa mutta silti reippaasti halvempaa kuin uusi kone. Taitaa olla niitä harvoja laitteita jossa korjaus on oikeesti halvempaa kuin uusia koko kone.

Meillä on toi Husqvarna 305 ollut laina-ajalla tämän kesän hapettumaa piirikortissa sekoili viime kesän ja keväällä ei toiminu lainkaan. Huollossa rapsuttivat hapettumat pois ja sanoi liikkuu sen aikaa mitä liikkuu uus kone seuraavaksi. Ei kannata 4700h ajettuun ja jostain 2010 luvulta oleva kone. Ostin käytettynä seuraavaksi uutta tilalle.
 
Niin no tuo omani on 2016-2017 vuosimallia ja mitä nyt äkkiseltään netistä kattelen niin uusi 430x on n. 2500€, Nera on 3500€ ja jos vielä haluaa parempaa niin Neraan vielä epos systeemi 1300€.

Joo onhan niitä kaikkia muitakin kun hussea, mutta se nyt sattuu olemaan näiden koneiden edelläkävijä ja huolto ainakin on kattava ja varaosia löytyy.
 
Tuo on totta isoilla pihoilla koneiden hinta nousee. Ostan uuden husqvarna seuraavaksi tähän 600m2 pihaan seuraavaksi kun tuo lakkaa toimimasta.
 
McCullochin (S800) latausasema jumiutui jotenkin eco-moodiin. Vihreä valo vilkkui telakassa, eikä mitkään säädöt tai resetoinnit auttaneet. Putsailin liittimiä, ja lopputulos oli se, että vihreä vilkutus loppui, eli merkkivalo on pimeänä.

Jos irrotan hakukaapelin, punainen valo alkaa vilkkumaan. Jos irroitan reunakaapelin, niin sininen valo alkaa vilkkumaan. Jos kaikki piuhat kiinni, niin merkkivalo on pimeänä.
Leikkuri ei osaa kertoa muuta kuin että hakusignaali puuttuu.

Onkohan tuolle mitään tehtävissä, vai meneekö aseman piirikortti vaihtoon?
Sama latausasema on käytössä Gardenalla ja Husqvarnalla.
Näyttää olevan samanlainen kuin tuossa Gardenan Sileno Lifessa. Mulla on tuommoinen ylimääräisenä, jos tarvetta testata toisella. Ei ole tommosta vikaa itelle tullut vastaan.
 
Uusi pääpiirikortti & päivitykset eivät korjanneet vikaa. Kone saattaa edelleen pysähtyä ihan yhtäkkiä, samalla moottori pysähtyy. Eli ihan samat oireet kuin ennenkin.
Taas tsekkasin lukemia samalla kun kone ajaa ja kaikki menevät sekunniksi nollaan kun vika ilmenee. Vielä ei ole tullu toki virheilmoituksia mutta tarpeeksi kauan kun kone arpoo ja yrittää lähteä niin sellainen varmaan tulee.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuossa pari videonpätkää. Kerron täällä ihan huvikseni tarinaa tästä vehkeestä, näkeepähän ainakin muutkin millaisia vikoja näissä saattaa olla. Huomenna taas soittoa huoltoliikkeelle mutta en oikein käsitä mitä nekään enää voivat tehdä ainakaan heidän tiloissaan kun kone toimi ihan hyvin myös niiden alueella. Tosin en tiedä vaatiiko tuo oikeesti isompaa aluetta että vika tulee ilmi. Niin ja kerrotakoon vielä että pienempi leikkuri toimii ihan fine tuolla alueella, joten en osaa sanoa varmaksi voiko olla kaapelivika.
 
Mitä telakan led näyttää sillä hetkellä kun tuo häiriö ilmenee? Nollaan meneminen on merkki siitä, että kone kadotti rajalangan signaalin.
Mä veikkaan edelleen sitä kaapelivikaa. Perustan väitteeni siihen, että kone toimii muilla alueilla moitteetta. Noissa koneissa voi olla eroja siinä, miten sietävät pieniä katkoksia ja pätkäisyjä. Huomasin, että toi kotona pörräävä Sileno Life stoppaa heti jos otan piuhan irti telakasta. Vanhempi Sileno+ taas rullaa ehkä sekunnin ennen kuin pysähtyi. Isoin ero näkyy käytännössä siinä, että Life herjaa jokaisesta sähkö räpsystä, kun taas plussa ei noista nopeista räpsyistä piittaa.
 
Telakassa palaa vihreä koko ajan, tämä todettiin puolisonkin kanssa kun kahdestaan seurattiin.
Olen pannut merkille että kone stoppaa aikalailla aina tuolla keskellä. Jos siirrän sitä kauemmas niin lähtee taas liikenteeseen. Koskaan ei ole jumittanut tuolla kauimmaisella alueella tai reunoilla. Ja välillä saattaa päästä ulos tuosta limbmodesta ja välillä saattaa tuntikausia olla tuossa pyörimässä, akkuakaan ei tietenkään kulu kun moottori ei pyöri.

Kaapelivika tietysti edelleen mahdollinen mutta en tiedä mistä etsiä niin pitäisikö sitten asentaa kokonaan uusi, sekin maksaa rahaa jonkun verran sillä metrejä on. Ja toisekseen tuo meidän hussen 310 toimii moitteetta tuolla lukuunottamatta sitä että alue on liian iso sille. Jos kaapeli pätkisi niin eikös se näkyisi ainakin jossain vaiheessa myös tuossa ? Tosiaan jos siinä onkin noin isoja eroja kuin sanoit niin..en tiedä :D

Ja tuosta pääpiirikortista, pitäisikö tuosta nyt saada vähintään jotain hyvitystä koska kone meni alunperin vianhakuun ja sillä se ei tullut kuntoon? toki se meni "tarpeeseen" kun vanha oli hapettunut niin ajan kysymys koska se olisi korkannut..

Edit:

Huoltoliike huomasi piirikortin vaihtamisen jälkeen autocheckissä että akun kunto on "keltaisella alueella" eli vissiin piakkoin vaihtamisen tarpeessa. Sanoi myös että olisi takuunalaisen koneen akun vaihtanut takuuseen suoraan. Mutta sanoi että saattaa päästä tämän kauden loppuun ja ehkä jopa ensikesän. Nyt aamulla ennenkuin lähdin töihin niin näin että leikkuri oli pysähtynyt. Jälkiä pyörimisestä ei ollut ja oli tullut akku tyhjä ilmoitus. Muita virheilmoituksia ei ole tullut, edes "ei aluesignaalia". Koskaan ennen akku ei ole tuolla loppunut kesken. Kovin kaukana laturista ei oltu ja hakukaapelit ehjät..eli akku oikeasti nyt ehtoopuolella?
 
Viimeksi muokattu:
Näyttää olevan samanlainen kuin tuossa Gardenan Sileno Lifessa. Mulla on tuommoinen ylimääräisenä, jos tarvetta testata toisella. Ei ole tommosta vikaa itelle tullut vastaan.

Kiitos tarjouksesta. Käytin laitetta huollossa, ja vaihtoivat telakan tornin. Nyt kun laite toimii, niin pääsin katsomaan signaalitietoja:
IMG_7008.PNG

Tietääkö joku, mikä tuo N-hakusignaali on, ja onko normaalia että se poikkeaa noin paljon muista? Välillä näytti nollaa, välillä vähän plussaa tai miinusta.
 
N-signaali :
Latausaseman lähisignaali, joka ulottuu noin
1 metrin etäisyydelle. Sen tuottaa latausaseman
pohjalevyssä oleva kaapeli. N-signaali ohjaa
Automower®-leikkurin oikein latausasemaan,
jotta kontaktikiskot saavat kosketuksen
 
Telakassa palaa vihreä koko ajan, tämä todettiin puolisonkin kanssa kun kahdestaan seurattiin.
Olen pannut merkille että kone stoppaa aikalailla aina tuolla keskellä. Jos siirrän sitä kauemmas niin lähtee taas liikenteeseen. Koskaan ei ole jumittanut tuolla kauimmaisella alueella tai reunoilla. Ja välillä saattaa päästä ulos tuosta limbmodesta ja välillä saattaa tuntikausia olla tuossa pyörimässä, akkuakaan ei tietenkään kulu kun moottori ei pyöri.

Kaapelivika tietysti edelleen mahdollinen mutta en tiedä mistä etsiä niin pitäisikö sitten asentaa kokonaan uusi, sekin maksaa rahaa jonkun verran sillä metrejä on. Ja toisekseen tuo meidän hussen 310 toimii moitteetta tuolla lukuunottamatta sitä että alue on liian iso sille. Jos kaapeli pätkisi niin eikös se näkyisi ainakin jossain vaiheessa myös tuossa ? Tosiaan jos siinä onkin noin isoja eroja kuin sanoit niin..en tiedä :D

Ja tuosta pääpiirikortista, pitäisikö tuosta nyt saada vähintään jotain hyvitystä koska kone meni alunperin vianhakuun ja sillä se ei tullut kuntoon? toki se meni "tarpeeseen" kun vanha oli hapettunut niin ajan kysymys koska se olisi korkannut..

Edit:

Huoltoliike huomasi piirikortin vaihtamisen jälkeen autocheckissä että akun kunto on "keltaisella alueella" eli vissiin piakkoin vaihtamisen tarpeessa. Sanoi myös että olisi takuunalaisen koneen akun vaihtanut takuuseen suoraan. Mutta sanoi että saattaa päästä tämän kauden loppuun ja ehkä jopa ensikesän. Nyt aamulla ennenkuin lähdin töihin niin näin että leikkuri oli pysähtynyt. Jälkiä pyörimisestä ei ollut ja oli tullut akku tyhjä ilmoitus. Muita virheilmoituksia ei ole tullut, edes "ei aluesignaalia". Koskaan ennen akku ei ole tuolla loppunut kesken. Kovin kaukana laturista ei oltu ja hakukaapelit ehjät..eli akku oikeasti nyt ehtoopuolella?
Onko sulla muuten ECO -tila päällä? Akku vaikuttaa olevan parhaat päivänsä nähnyt, mutta en vielä ekan hyytymisen jälkeen vaihtaisi
 
Tälleen mututuntumalta heittäisin, että vikaa saattaisi olla myös telakan piirikortissa. On tullut vastaan vanhoja isompia asennuksia, joissa signaali on alkanut heikkenemään telakan piirikortin hapettumisen vuoksi. Ja ilmenee nimenomaan Ei aluesignaalia -ongelmana asennuksien keskivaiheilla.
 
Ääni tälle. Kun tuon McCullochin telakka alkoi sekoilemaan, niin välillä tuli tilanteita joissa telakassa paloi vihreä valo, mutta silti leikkuri sanoi ettei aluesignaalia. Ja kun meni asetuksista katsomaan, niin aluesignaali näytti nollaa.
 
ECO-tila ei ole päällä. Ja joo itselläkin käynyt mielessä tuo telakan piirikortti. Pitää siitäkin kysellä..Vehje oli lataustelakkoineen huollossa mutta en tiedä tutkivatko lataustelakkaa lainkaan.
 
Vaihdetaan nyt vielä se front loop sensor. Ei se tässä konkurssissa enää tunnu se 60€ osa. Lienee parempi vaihtaa jos kerran pääpiirikorttikin oli saanut kosteutta.

Sieltä kyllä huoltoliikkeestäkin mainittiin että kaapelit voivat pätkiä eikä sitä huomaa latausasemasta sillä se voi tosiaan olla salamannopeeta niinkuin Starpoint täällä jo on maininnutkin.

Kyllä nuo rajalangattomat robot taitavat olla taas askel parempaan, vai mahtaako niissä sitten olla omat ongelmansa..
 
Onko kellään kokemusta Husqvarna Aspire R4:sta? Pihaa on n. 200-300m2 ja suht simppeli ja tasainen. Varmaankin riittää toi malli.
 
Päivä 34 kun Goat on ollut poissa pelistä. En voi suositella kenellekään tätä laitetta. Ellei hae elämyksiä ja haasteita. 2000€ kankkulan kaivoon ja kesä ohi.

Itse asiassa koko tästä kesästä tämä goat on ollut 2kk pois pelistä. Muutaman viikon se leikkasi ja kaiken muun ajan ollu ruikulla. On kyllä yks paskimmista ostoksista ikinä.
 
Kiitos kokemuksesta. Edelleen ihmetyttää, miksi ihmiset ostavat Husqvarnoja sun muita vempaimia, mistä on netti pullollaan ihmisten valituksia ja kokemuksia kalliista ja hitaista huolloista. Tarjolla on myös Worxin kaltaisia lähes pomminvarmoja edullisempia laitteita, mitkä vain toimii eikä tarvi valittaa huoltojen hinnoista tai nopeuksista, kun laite ei käy huollossa.
 
Tuo GOAT kuulosta alkuajan Worxilta joka tuli mökkikaupan yhteydessä. Nyt 3 kesää Gardena toiminut samalla alueella kuin junan vessa, jopa paremmin kuin tuo junan vessa.
 
Goat vaikutti paperilta ja käytännössäkin varsin pätevältä laitteelta. En halua vetää kaapelia tontilleni ja alkaa niiden vianetsintää harrastamaan, koska sekin on todellista. Worxissä kun ei ole älynpalaa yhtään, kuten ei myöskään näissä muissakaan lankamalleissa. Ne vetää satunnaisesti nurmikkoa, mutta ehkäpä tämä maailma ei tarvi älyä. Mutta tuskin lankamallit olisi saanut pihaa ajettua hyvin tonttimuodon takia.

Ajattelin että robottileikkuri helpottaisi arkea ja saisi jättää 95% pois koneleikkuusta. Väärin ajattelin. On tullut lykittyä ja sadateltua joka kerta kun tuota nurmikkoa leikkaan. Ja nämä loppukesän sateet on tuonut taas sen, että nurmikko kasvaa 10cm viikossa. 3x joutuu tuon 1300-1400m2 jos haluaa hyvänä pitää. Yritin palauttaa giganttiin koko paskan, mutta eivät antaneet palauttaa. Yksikin pieni vika tämän huoltoreissun jälkeen työnnän tuon goatin vaikka väkisin gigantin myyjälle ja rahat palautuu tavalla tai toisella.
 
20230815_185628.jpg

Sain revittyä hakukaapelin pois maasta ja tuossa on liitos. Mun mielestä vaikuttaa ihan hyvältä mutta parempi kai uusia. Ei tartte miettiä miksi hakukaapeli oli pimeänä, yksi kohta oli ihan poikki ja vähän matkaa tästä niin alkoi kutistesukkasarja, yhteensä 4 jatkoskohtaa lyhyenmatkan päästä toisistaan ja välillä oli jopa käytetty mustaa kaapelia. Itse en tekisi noin monta liitosta vanha omistaja kertoi että sillä alueella tehtiin joskus jotain maansiirtotöitä niin siinä nuo menneet poikki, en jotenkaan jaksa uskoa että rajakaapeliin olisi koskettu mutta eihän sitä tiedä, pitää sekin kaiketi varmistaa ja kysyä.

Leikkuri on tänäänkin temppuillut pitkin päivää ja ulkona ollut 25 astetta lämmintä eikä pisaraakaan vettä. Kävin hussen huollossa kysymässä mielipidettä niin pohtivat sitä loop sensoria ja toki kehottivat tämän kaapeliliitoksen tsekkaamaan.

Nyt pitäisi uusi hakukaapeli asentaa. Tämä vanha oli liitetty hieman erikoiseen paikkaan mielestäni, mutta se varmaan kannattaa laittaa samassa paikassa niin ei tule sitten lisää liitoksia.

Löytyy 415X kotoa 3 vuoden ajalta ja gardenan/husqin laitteita on muutama tullut työnpuolesta asennettua. Kuvasta vähän hankala nähdä, mutta voi olla että ainakin kuvasi liittimessä johdot eivät ole perillä asti, joka VOI aiheuttaa ongelmia pidemmässä juoksussa. Jos jollain välillä on pätkittynä enemmän kuin tarve, korvaisin tämän kohdan kokonaan uudella kaapelilla , vähentäen pätkän liittimet samalla kahteen kappaleeseen, hävittäen kutistesukka viritykset myös.

Liitteenä pari kuvaa miltä ks.liittimen pitäisi näyttää oikein laitettuna, eli johdon ollessa perillä asti se kuultaa läpi koko liittimen pituuden.

20230824_151726[1].jpg20230824_151719[1].jpg
 
Tuo GOAT kuulosta alkuajan Worxilta joka tuli mökkikaupan yhteydessä. Nyt 3 kesää Gardena toiminut samalla alueella kuin junan vessa, jopa paremmin kuin tuo junan vessa.
Sama täällä, kolmatta vuotta Gardena pyörinyt sekä mökillä, että kotona. Yksi huoltokäynti mökin koneella, kesto 3 pv. Kaverilla pyörii Huso ties monettako vuotta, akku vaihdettu kerran ja telakasta piirilevy. Goatista ei ole kokemusta, eikä näissä nykyisissä ole valittamista, mutta kun tulee uuden hankinnan aika niin mitä luultavimmin rajalangaton vehje tulee testiin.
 
Löytyy 415X kotoa 3 vuoden ajalta ja gardenan/husqin laitteita on muutama tullut työnpuolesta asennettua. Kuvasta vähän hankala nähdä, mutta voi olla että ainakin kuvasi liittimessä johdot eivät ole perillä asti, joka VOI aiheuttaa ongelmia pidemmässä juoksussa. Jos jollain välillä on pätkittynä enemmän kuin tarve, korvaisin tämän kohdan kokonaan uudella kaapelilla , vähentäen pätkän liittimet samalla kahteen kappaleeseen, hävittäen kutistesukka viritykset myös.

Liitteenä pari kuvaa miltä ks.liittimen pitäisi näyttää oikein laitettuna, eli johdon ollessa perillä asti se kuultaa läpi koko liittimen pituuden.

20230824_151726[1].jpg20230824_151719[1].jpg
Juu asensin kokonaan uuden hakukaapelin ja katkasin johdot tuosta liittimestä ja laitoin uuden liittimen. Laitoin pohjaan asti kyllä uuden.

Tänään asennan uuden loop sensorin kun huoltoliikkeellä ei ollut aikaa, meinasivat vaan että vaatii ohjelmoinnin mutta minä olen erimieltä. Youtubessa porukka on noita vaihtanut ja kovaa ajoa vaan. No kohta nähdään.
 
Automower tuntuu nyt pelittävän hyvin front loop sensorin vaihdon jälkeen. Katsellaan aamulla taas. Mutta ei haittaa vaikka pääpiirikortti myös vaihdettiin, siinä oli sen verran hapettumaa kyllä. Kalliiksi tuli mutta ei niin kalliiksi kuin uusi robottileikkuri, tai toki tuolla hinnalla olisi varmaan jonkun kiinalaisen saanut.

Tässä vielä kuva etusensorista ja robotin sisällöstä. En osaa sanoa tuosta etusensorista, ei nyt niin pahalta mielestäni näytä (kun en piirilevyistä mitään tiedä:D), mutta uusi on toki puhtaamman näköinen.

jälleenmyyjä vaihtoi runkotiivisteen ennenkuin kasasi koneen uudestaan niin sekin on ok. IMG-20230824-WA0003.jpegIMG-20230824-WA0001.jpeg
 
Ikävä kuulla Matolaatikon huonosta kokemuksesta GOATin kanssa. Itsellä on pelittänyt kyllä erittäin hyvin ja olen todella tyytyväinen.
 
Moro

Meidän Husku 430 X on nyt varmaankin 5 vuotta leikannut ja tunteja kertynyt 3735 ja kilsoja 5916,tähän asti pelannut kuin se kuuluisa junan vessa,kuinka muilla on kokemuksia ko. laitteesta,koska ja mitä ongelmia on ikääntyessä odotettavissa.
Meillä on nurmikkoa kahdessa osassa ja hakulankoja myös kaksi,pihat ovat aika monimutkaisia marjapuskineen sun muuta,kaikkia ei ole rajalangalla kierrelty eli törmäys "ohjausta" on ainakin toisella osalla paljon.
 
Entinen omistaja kun on ollut niin pihi/ei ole kiinnostunut robotin seuraamisesta niin ei koskaan hankkinut tuohon 430x:ään sitä automower connect palikkaa. Mitä mieltä, kannattaako enää 6-7v vanhaan laitteeseen sitä mennä ostamaan vai onko ihan puhtaasti mielipideasia? Ei ole ollut mielessä kylläkään vaihtaa konetta jos ei ole aivan pakko, osia kun husselta saa joka lähtöön mitä tossa koneessa on niin parempi pitää se kunnossa. 299€ + asennushinta tuossa connectissa vaan mietityttää, mutta toisaalta kyllästyttää kytätä ikkunasta/lähteä etsimään roboa jos on jäänyt johonkin jumiin tai muuten vaan sekoilee..ja asetuksiakin saa kätsysti muutettua puhelimella..
 
Jos tuo kone on nimenomaan 430X, niin siinä pitäisi olla jo tehtaalta Connect-ominaisuus olemassa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 730
Viestejä
5 107 258
Jäsenet
81 693
Uusin jäsen
kyyross

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom