Olen huomannut täällä samaa ongelmaa. Meillä myös C muotoinen piha ja nyt tuntuu jääneen väliin muutaman kerran ALUE 3 joka kauimmaisena. Ihan ekoilla kerroilla aloitti 3 alueesta mutta nyt tuntuu ettei se sinne jostain syystä mene.
Saitko jollain säädöllä, esim prosentteja muuttamalla tilannetta korjattua?
Olen huomannut vähän samaa vikaa omassa. Alueet jaettu niin, että aloituspisteen pitäisi olla minimaaliset 4% ja siltikin tuntui siltä, että aloitti vähintään joka toisen kerran pyörimällä parin metrin päästä telakasta tai milloin mistäkin.
Seurailin tuota toimintaa yhden päivän ja huomasin, että konehan seurailee hakulankaa ihan miten sattuu. Ohjekirjassa luki, että hakulangan minimi etäisyydet pitää olla vasemmalta 30cm rajalangasta ja oikealta 60cm. Siltikin tuo rakkine kiersi hakulankaa yli metrin päästä (parhaimmillaan yli 1.5m) oikealla ja kolahteli milloin mihinkin. Toki palasi useimmiten hakukaapeliin ja jatkoi matkaansa, mutta joskus aloitteli siitä kohtaa leikkaukset missä oli eksynyt.
Hakukaapelin kalibroinnissa kone siirtyi telakasta metrin verran, kääntyi oikealle, pyöri ja hyöri paikalla, palasi hakukaapelille ja ilmoitti kalibroinnin onnistuneen tai epäonnistuneen, vuoron perään.
Ärsyyntyneenä vedin hakukaapelin uusiksi ja jätin oikealle extra paljon tilaa, purin smart -yhteyden ja nollasin leikkurin asetukset. Sen jälkeen laitoin koneen takaisin telakkaan (ilman mitään aluemäärityksiä tai smart -yhteyttä) ja suoritin tuon kalibroinnin uusiksi. Nyt kone laahusti hakukaapelin loppuun asti inhimillisen etäisyyden päässä ja kalibrointi meni kerrasta läpi. Sen jälkeen palautin Smart -yhteyden ja nyt kone vaappuu aloituspaikkoihin ilman ylimääräistä törmäilyä.
Kone on viime vuonna hankittu Gardena Sileno Smart, joku 1150 neliölle tarkoitettu versio, 14h leikkuuajalla.
On kyllä ollut mahtava peli, nytkin päästellyt menemään tuolla rankka sateessa ilman ongelmia. Rajalankojen virittämisen kanssa ollut kantapään kautta harjoittelua, mutta nyt laite rullannut viikon päivät ilman isompia ongelmia. Smart on myös näppärä niinä kertoina kun on jäänyt jumiin tai kun on halunnut muuttaa lennosta aikatauluja, keskeyttää leikkuun (esim. pihatöiden takia) tai muuttaa painotuksia eri alueilla.
Gardenan SensorControl on taas sarjassamme "kiva mutta ei toimi meillä". Vähän samanlaisia kokemuksia kuin yllä mainittu vastaavasta toiminnosta eri valmistajalla. Pitäisi muka tunnistaa ruohon kasvu ja sovittaa leikkuut sen mukaan. Viikon kokeilin ja tuloksena oli 2-3 leikkuu kertaa per päivää, ihan random ajankohtina (kerran haahuili kahden maissa yöllä pitkin pihaa) ja nurmikko oli kaukana siististä.