Kiitos tästä! Minulla on vastaavaa vähän epätasaista tonttia jota yritän pitää villiintymästä ajamalla silloin tällöin etuleikkurilla. Miettinyt onnistuisiko rajalangaton 4WD robo pitämään tuota niitettynä. Millainen epätasaisuus tuolle Luballe on vaikein? Kuinka usein ajat tuon alueen Luballa?
Kokemusta on vielä vähän, kun olen vasta määritellyt ja leikannut 4 erillistä aluetta kertaalleen, mutta kaikki leikkuukerrat ovat menneet kerrasta ongelmitta alusta loppuun. Se on jo paljon enemmän kuin Landroidin kanssa koskaan, koska aina ensimmäisen ajokerran kohdalla rajalankaa piti siirtää jossain kohdissa tai jotain tasotteluja tehdä jonnekin.
Mutta noin yleisesti olen kuullut sanottavan että tuo pärjää siinä missä tavallinen työnnettävä leikkurikin. En oikein osaa sanoa mikä on vaikein, viimeisin alue jonka määritin on sellainen kolmionmallinen alue jonka toisella reunalla on loivareunainen oja, ja josta nyt ajoin vielä lähempänä sitä ojaa (tai siis vettä siellä ojassa) kuin missä rajakaapelit vanhastaan olivat. Ja kolmion kärjessä on vähän jyrkempikin kohta... Laitoin leikkurin vähän ehkä liiankin luottavaisena töihin kun lähdettiin asioille, ja kun tultiin takaisin, homma oli valmis ja Luba latausasemassa. Katsoin että siellä kolmion kärjessä oli kyllä niin jyrkkä kumpare ennen syvemmällä olevaa ojaa, että Landroid olisi joko jumittunut vatsastaan kiinni siihen tai liukunut suoraan ojaan, mutta niin vain Luba oli siitäkin leikannut... Pitää vähän tarkkailla jos tulee enemmän sateita ja ojassa veden pinta nousee että jätetään sitten väliin tuon alueen leikkaaminen
Tämän leikkurin kanssa kyllä koko nurmikonleikkuufilosofia muuttuu enemmän takaisin siihen mitä perinteisellä leikkurillakin oli, eli leikataan harvemmin, esim. kerran viikossa (tai kahdessa, riippuen fiiliksestä). Perinteisillä rajalankavehkeillähän homma perustui siihen, että leikkurit leikkasivat käytännössä koko ajan, joka päivä, jotta nurmikko pysyi siistinä, koska leikkuri vaihtoi aina rajalankaan törmättyään suuntaa satunnaisesti. Jolloin käy tietysti niin, että saattaa kulua monta päivää ennenkuin viimeinenkin ruohotupsu keskeltä nurmikkoa häviää, kun satunnaisesti leikkuri sattuu juuri siitä kohdasta ajamaan yli. Mutta Luba vetää järjestelmällisesti kuin robotti-imuri, jolloin koko alue tulee leikattua joka kerta, eli siistiä jälkeä tulee jo yhden ajon jälkeen. Tämän vuoksi alueita ei tarvitse ajaa päivittäin, vaan esim. kerran viikkoon, riippuen vähän miten ruoho kasvaa. Hellejaksoina voi pitää pidempääkin taukoa.
Mutta olen tässä samalla miettinyt myös että jos hoitaisi näitä "kunnan alueita" enemmänkin Luballa... Meillä on talo sellaisen "silmukkatien" reunalla, eli asfalttitie kiertää silmukan, jonka keskellä on kunnan metsikkö ja reunoilla kolme asuintonttia joista yksi meidän. Periaatteessa se kuuluisi asukkaiden tehtäviin hoitaa sen tien reunaakin, esim. sen silmukan sisäreunaa, ja eilen naapuri ilmoitti että oli innostunut ja leikannut "meidänkin osuuden" sen ympyrän sisäreunasta. Mutta minähän voisin määrittää periaatteessa kulkureitin Luballe sinne, ja antaa sen ajaa jatkossa silloin tällöin sitä silmukan sisäreunaa ja tasoitella rikkaruohot pois. Ainoa mikä mietityttää on että kuka korvaa jos sattuukin auto ajamaan leikkurin yli kun se ylittää tietä...
