Retkeily, vaellus ja telttailu

Olisi suunnitelmana tehdä jonkinlainen hiihtovaellus keväämmällä, ja pitäisi alkaa vähitellen suunnitella varusteita. Kohde on vielä auki, mutta luultavasti jokin lapin kansallispuistoista tai erämaa-alueista. Pääasialliset vaihtoehdot suksiksi ovat ilmeisesti perinteiset metsäsukset ja sitten tuollaiset "tunturisukset", ja kolmas vaihtoehto sellaiset liukulumikengät. Olisikohan parasta suunnitella ensin reitti, ja miettiä sen jälkeen että mikä noista olisi paras vaihtoehto?

Toinen kysymys on varmaankin, että kannattaisiko tavaroita varten ottaa mukaan ahkio ja pikkureppu, vai rinkka? Tuokin ehkä riippuu vähän maastosta, ahkio on kuulemma avotunturissa aika kätevä, mutta tiheämmässä metsässä se voi olla vähän tympeä.

Kesäaikaan on tullut tehtyä useita vaellusreissuja, joista kaksi oli yli viikon mittaisia, mutta tällaisesta talvivaelluksesta ei oikein ole kokemusta. Armeijassa jouduttiin vähän hiihtämään rinkkojen ja ahkioiden kanssa, mutta kokemus rajautuu tuohon. Latuhiihtoa kylläkin tulee harrastettua, mutta se on hieman eri laji.

Varustevalinnat on aika henkilökohtaisia juttuja, mutta kirjoittelen omia mielipiteitä alle. Varmaan tulee myös erilaisia näkemyksiä.

Liukulumikenkiä en ostaisi, jos ei ole tarkoitus painaa pusikossa. Mulla oli tämän vuoden hiihtovaelluksella ensimmäistä kertaa 230cm Peltosen Metsäsukset 200cm pitkällä karvalla. Aiemmat vaellukset mennyt OAC KAR147 liukulumikengillä. Todella paljon kevyempää menoa ja ennen kaikkea mahdollistaa etenemisen umpihangessa. Monta kertaa kehuin ääneen suksia kaverilleni.

Rinkan kanssa joutuu karsimaan mukaan otettavaa tavaraa, joten en tiedä, että lähtisinkö ensikertalaisena sen takia rinkalla liikkeelle. Mulla on 230 litrainen ahkiopussi ja ei sinne paljon tyhjää tilaa jää. Pelkästään talvimakuupussi(t) ja teltta on hemmetin isoja. Lisäksi meno on huojuvampaa ja mielestäni myös raskaampaa. Mitä enemmän autiotupia hyödyntää, niin sitä vähemmällä tietysti pärjää. Tupiinkaan ei vaan voi luottaa, jos keli heittää pahaksi tai tulee joku muu este etenemiselle. Tupakin voi ainakin teoriassa olla täynnä, ainakin, jos ei lattiapaikka maistu.

Ahkioita toki saa vuokralle, jos tutuilla ei ole lainata. Pääsisi kokeilemaan kuinka sellainen istuu omaan tekemiseen.
 
Olisi suunnitelmana tehdä jonkinlainen hiihtovaellus keväämmällä, ja pitäisi alkaa vähitellen suunnitella varusteita. Kohde on vielä auki, mutta luultavasti jokin lapin kansallispuistoista tai erämaa-alueista. Pääasialliset vaihtoehdot suksiksi ovat ilmeisesti perinteiset metsäsukset ja sitten tuollaiset "tunturisukset", ja kolmas vaihtoehto sellaiset liukulumikengät. Olisikohan parasta suunnitella ensin reitti, ja miettiä sen jälkeen että mikä noista olisi paras vaihtoehto?

Toinen kysymys on varmaankin, että kannattaisiko tavaroita varten ottaa mukaan ahkio ja pikkureppu, vai rinkka? Tuokin ehkä riippuu vähän maastosta, ahkio on kuulemma avotunturissa aika kätevä, mutta tiheämmässä metsässä se voi olla vähän tympeä.

Kesäaikaan on tullut tehtyä useita vaellusreissuja, joista kaksi oli yli viikon mittaisia, mutta tällaisesta talvivaelluksesta ei oikein ole kokemusta. Armeijassa jouduttiin vähän hiihtämään rinkkojen ja ahkioiden kanssa, mutta kokemus rajautuu tuohon. Latuhiihtoa kylläkin tulee harrastettua, mutta se on hieman eri laji.
Kerran olen Lapissa ollut talvivaelluksella. Silloin valtaosalla porukasta (myös minulla) oli intin ahkiot ilman reppua. Yhdessä ahkiossa oli kahden-kolmen ihmisen yhteisromuja jaettuna kuorman tasaamiseksi. Yhdellä trangia, toisella ruokaa ja kolmannella telttaa tms. Joku oli löytänyt jonkun pikkuahkion ja heillä oli rinkat molemmilla. Helpommin se pieni ahkio oli kumossa. Ei merkittävää eroa etenemisessä, suurin ärsytyksen aihe oli liian kevyellä kaverilla liian ison painoluokan intin sukset, mitkä hankaloitti tunturin kiipeämistä. Muuten niillä oli hyvä edetä. Nukuttiin tavallisissa tunneliteltoissa ja nukkumispuolen alla oli vielä erillinen koko teltan pohjan kokoinen solumuovi eristeenä.
 
Mä lähtisin purkamaan tätä sen hankalimman asian kautta, eli veden. Jos vesi sulatetaan lumesta, niin kahden hengen telttakunta käyttää reilun litran bensaa vuorokaudessa. Veden keittely teltan ulkopuolella on tympeää (tunturissa tuulen takia jopa mahdotonta) ja teltassa keittely vaatii keitinlaatikon, jos sen haluaa tehdä turvallisesti. Pakkasessa vesi tuppaa jäätymään joten päivän vedet pakkaa mielellään termareihin. Lämmin lounas on kiva, mutta keittimien virittely sitä varten etenkin tuulisena päivänä ongelmallista, joten lounaan tekee mielellään aamulla ruokatermariin (jälleen lisää kannettavaa) tunturi vaatii tukevat teltat, lapiot yms. jos retki suuntautuu kauemma avusta, niin jotain varavälineitäkin tarvitsee (esim aika riski lähteä ilman varakeitintä liikenteeseen) Suomessa puhelin kuuluu kohtuu hyvin, mutta etenkin Ruotsin-Lapissa voi olla tilanteita että kenttää ei ole moneen päivään tarjolla. Kaloreitakin tarvitaan talvella huomattavasti kesää enemmän.

Olen kuullut että jotkut vetää talvivaelluksia rinkalla, mutta itse en siihen pystyisi. Ja tunturi voi kovalla kelillä olla oikeasti hengenvaarallinen paikka, eikä aina tarvitse mennä niin kauaskaan kuten muutaman viikon takaiset Pallastunturin kuolemat muistutti - talvivaellus vaatii taitoa/opiskelua ja kunnon varusteet. Kevät on helpompi, mutta sekään ei takaa sitä että kelit pysyisivät turvallisena koko vaelluksen.
 
Viimeksi muokattu:
Kohta se ois taas aika kaivaa eräkamat kellarista esiin. Kyllä sitä aina odottaa talven jälkeen et pääsee mettään :D Alkukesästä olis aikomus lähtä koloveden kansallispuistossa taas pyörähtämään.
Onko muilla jo retket kesälle suunniteltu?
 
Aina sitä jokunen yhden yön reissu tulee tehtyä rinkan, vaimon ja Bilteman pienen kylmälaukun kanssa (9x0.33) :btooth:

Nyt haaveillut vähän semmoisesta että lähtisi kesälomalla Puolan ja Slovakian rajalle Tatran kansallispuistoon (karpaatit). En tiedä tuleeko edes mietittyä telttailua siellä mutta jos autolla lähtisi niin ainakin kamat kulkisi mukana.

Talven telttailut jääneet kun aina keksinyt jonkun tekosyyn. :btooth:
 
Vätsärin erämaasta aloitin 2v sitten, Muotkatunturin erämaa viime vuonna niin olisko se Hammastunturin erämaa tai UKK itäosa tänä vuonna? Oikeasti tekisi kyllä mieli Vätsäriin uusiksi, koska epäilen vahvasti sen olevan paras erämaa Suomessa, mutta koitetaan nyt olla urautumatta heti yhteen paikkaan.
 
Ei tuo talvitelttailu täälläkään hirveesti ole innostanut, välillä se käy mielessä mut kai sitä sen verran mukavuudenhaluinen on..
 
Vätsärin erämaasta aloitin 2v sitten, Muotkatunturin erämaa viime vuonna niin olisko se Hammastunturin erämaa tai UKK itäosa tänä vuonna? Oikeasti tekisi kyllä mieli Vätsäriin uusiksi, koska epäilen vahvasti sen olevan paras erämaa Suomessa, mutta koitetaan nyt olla urautumatta heti yhteen paikkaan.
Lappiin olis kyllä polte päästä mutta ihan täällä etelärannikolla asuessa on välimatka ja pienet lapset vielä toistaiseksi pidempien reissujen esteenä. Kyllä se aika vielä tulee kun pääsee. Ja juurikin tuo Vätsäri kiinnostaisi.
 
Kyllähän sitä suunnitelmia jo rupeaa olemaan...

Ekana kunhan kevät tulee niin täytyy tässä jossain lähellä käydä yhden yön reissu tekemässä ja testata uutta ostosta, eli tätä:

Ja elokuussa sitten kutsuu taas lappi, vielä vähän auki mihin mennään. Vaihtoehtoina joko Käsivarren erämää tai Kaldoaivi mutta jompaan kumpaan semmonen noin viikon vaellus.
 
Erämaahan tekisi itselläkin mieli kesävaellukselle, mutta taitaa kuitenkin käydä taas niin, että viikon retkiloma menee pyörän kanssa.

Suksien kanssa olisi vielä tarkoitus käydä yhden yön lähiretki jossain eteläisen Suomen kohteessa. Tarkoitus olisi testata miten uudet leirikengät pelaa. Tilasin Aflan päällissaappaat, jonne olisi tarkoitus laittaa telttatossut yms. Löytyi tarpeeksi isossa koossa armeijaylijäämä kohtuuhintaan, uudet kun on sen 250€. Overboot Alfa Norway Insulating BLACK

Kyllähän sitä suunnitelmia jo rupeaa olemaan...

Ekana kunhan kevät tulee niin täytyy tässä jossain lähellä käydä yhden yön reissu tekemässä ja testata uutta ostosta, eli tätä:

Ja elokuussa sitten kutsuu taas lappi, vielä vähän auki mihin mennään. Vaihtoehtoina joko Käsivarren erämää tai Kaldoaivi mutta jompaan kumpaan semmonen noin viikon vaellus.

Mistä hommasit tuon Enigman? Suoraan sivuilta tullien kera?
 
Mistä hommasit tuon Enigman? Suoraan sivuilta tullien kera?

Itseasiassa ihan suomesta ostin, eli täältä:

Tuolta jonkin verran muutakin tavaraa tullut hommattua.
 
On tosi edullinen, monasti nähnyt käytettyjäkin menevän kalliimmalla.

Kohtahan sitä päästään taas haukkumaan Kajkaa, liikaa painoa, kuka kehtaa Fjällräveniä kantaa, edullisempiakin löytyy jne. Vaan onpa tuo kohta kymmenen vuotta matkassa kulkenut, eikä siitä ole mitään rikkoutunut. Vaikka on heitelty, raahattu ja pakattu autoon työntämällä tiukkaan. Lennoille ostin ison kuivasäkin johon menee sisälle, tuskin ehjänä selviäisi lentoasemien tavarankäsittelystä.
 
Juu, samaa mietin että eiköhän joku sitä ehdi haukkua mutta ei tunnu kukaan tulevan...

Itsekkin nyt Kajkaa muutaman vuoden kantanu ja en kyllä ihan heti ole pois vaihtamasta. Ainakin omaan selkään tuo sopii todella hyvin plus on kyllä pomminvarma niinkuin sanoitkin.
 
Kajkan 85:n löytyy ja ihan jees kampe. Painavahan se vähän on, mutta omat reissut ollu lähivuosina sellaisia vkl reissuja, että repussa painaa eniten olut ja eväät. Eli ehkä jossain muussa voi ainakin itse säästää painossa :) Se mikä oman porukan Kajka käyttäjiä häiritsee, on nuo olkaviilekkeiden puolelle avautuvat sivutaskut. Niihin ei ole mitään tarvetta päästä liikkeellä ollessa ja leirissä reppu nojaa puuhun tai on maassa... ja tällöin vetoketjut on juuri väärällä puolen eikä niihin pääse käsiksi.
 
Pitihän se laittaa tilaukseen, tuolla hintaa ei korkealta putoa. Savotan Jääkäri L ei ole ihan täysin ollut omaan mieleen, joten kokeillaan millainen tuo Kajka 75 on.

Josko sitä kävisi viikon päästä Teijossa kokeilemassa vuoden ensimmäisellä telttareissulla, bongaamassa uuden kansallispuiston ja samalla kertaa uuden makuupussin sisäänajo. (Warmpeace Viking 600 wide)
 
Kajka testattu ja hyväksi koettu joten Jääkäri lähti uudelle omistajalle uusiin seikkailuihin.

Pienen speksailun jälkeen myös teltta koki päivityksen. Naturehike Cloud Up2 vaihtui Durstonin X-Mid 2:een. Tai ei vaihtunut, sillä taidan tuon Naturehiken pitää kaapissa jos tulee tilanne että joutuu jossain ahtaammassa paikassa yöpymään.

20240418_184016.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Niin ja tässä omatkin suunnitelmat on jo pitkällä kesän suhteen. Eli jos mitään erikoista ei tapahdu niin elokuussa kutsuu Kaldoaivin erämaa.

Suunitelma tällä hetkellä näyttää että lähtö Sevettijärveltä, siitä kohti Näätämöjokea ihan tuota reitti pitkin. Sitten alkaa "mielenkiintoisempi" osuus eli tarkoitus olisi poistua reitiltä jossain kohtaa ja lähteä kohti Ylä-Pulmakijärveä ja siellä lähellä olevia kohteita kohti (eli Adolfin kammi ja Junkers Ju-52 raato). Seuraava kohde olisi sitten tod.näk. Tsaarajärvi ja sieltä sitten reittiä pitkin takaisin Sevettijärvelle.

Jos joku tuolla suunnalla on pyörinyt niin vinkit/neuvot/yms otetaan kyllä ilolla vastaan.

Ja tosiaa nytkun tämä kevät ehkä oikeasti alkaa niin täytyy tosiaan tuo yhden yön retki täällä tehdä ja tuota Quilttia käydä testaamassa ennen tuota lapin reissua.
 
Puolison kanssa retkeilyyn Hilleberg anjan 3, mutta sooloilua ja pyöräilyä varten vielä hieman justeerausta luvassa. Ajatuksena riippari kiinnostaa.

Olen jokseenkin kranttu nukkuja ja aiemmin riippumattojen vierastaminen johtunut mielikuvasta, jossa nukkumisasento olisi banaanimaisen kaareva. Tämä lienee kuitenkin epätosi, ainakin oikeanlaisella asemoitumisella korjattavissa oleva asia. Kalustoa tutkiessani joku myös mainitsi asymmetrisen maton olevan hieman "flätimpi", eli ei halaa käyttäjää niin paljoa. Tämä mahdollistaisi kenties myös maisemien katselun laitojen yli.

Helposti lähestyttävä malli olisi esim Mavaja Sirius, warbonnet blackbird ja Hennessey hammockin ultralightit, joista ensimmäinen vaikuttaa olevan tarpeeksi karsittu sisältäen kuitenkin olennaiset. Mavaja brändinä ei ole tuttu ja kauppa enemmänkin keskittynyt muiden valmistajien tuotteiden kaupusteluun. Kyseessä siis joku knock-off -tuote?

Tarppi löytyy omasta takaa. Untuvaista underquiltia katselin Cumulukselta, kesäkäyttöön jopa tuollainen 3/4 pituinen? Makuupussikin pitäisi kesäkäyttöön päivittää, STS Spark sp3 on turhan tuhti. Mietin myös topquilt-tyyppistä ratkaisua, mutta näissä jalkopään vetskarit yleensä alaspäin ja hieman karsastan tätä riippumattokäytössä, josko löisikin läpi. Avattava jalkatila olisi kuitenkin plussaa, varpaat usein eniten kuumenevat.

Ehdotuksia ja kokemuksia riippumattoseteistä otan vastaan.
 
Ehdotuksia ja kokemuksia riippumattoseteistä otan vastaan.
Dutchwarelta saa minusta parhaimmat, mutta kalliiksi tulee kun tullit lätkähtää päälle. Niillä on myös sellaisilla päätykepeillä olevat riipparit, jos haluaa sitä leveyttä ja tasaisuutta riippariin lisää. Hyvältä tuntuvat, mutta painoa tulee vähän lisää ja paketti ei ole niin pieni. Chameleon on toki erinomainen myös.
 
Puolison kanssa retkeilyyn Hilleberg anjan 3, mutta sooloilua ja pyöräilyä varten vielä hieman justeerausta luvassa. Ajatuksena riippari kiinnostaa.

Olen jokseenkin kranttu nukkuja ja aiemmin riippumattojen vierastaminen johtunut mielikuvasta, jossa nukkumisasento olisi banaanimaisen kaareva. Tämä lienee kuitenkin epätosi, ainakin oikeanlaisella asemoitumisella korjattavissa oleva asia. Kalustoa tutkiessani joku myös mainitsi asymmetrisen maton olevan hieman "flätimpi", eli ei halaa käyttäjää niin paljoa. Tämä mahdollistaisi kenties myös maisemien katselun laitojen yli.

Helposti lähestyttävä malli olisi esim Mavaja Sirius, warbonnet blackbird ja Hennessey hammockin ultralightit, joista ensimmäinen vaikuttaa olevan tarpeeksi karsittu sisältäen kuitenkin olennaiset. Mavaja brändinä ei ole tuttu ja kauppa enemmänkin keskittynyt muiden valmistajien tuotteiden kaupusteluun. Kyseessä siis joku knock-off -tuote?

Tarppi löytyy omasta takaa. Untuvaista underquiltia katselin Cumulukselta, kesäkäyttöön jopa tuollainen 3/4 pituinen? Makuupussikin pitäisi kesäkäyttöön päivittää, STS Spark sp3 on turhan tuhti. Mietin myös topquilt-tyyppistä ratkaisua, mutta näissä jalkopään vetskarit yleensä alaspäin ja hieman karsastan tätä riippumattokäytössä, josko löisikin läpi. Avattava jalkatila olisi kuitenkin plussaa, varpaat usein eniten kuumenevat.

Ehdotuksia ja kokemuksia riippumattoseteistä otan vastaan.
Minulla on ollut käytössä 2019 vuodesta asti Dutchware Chameleon asymmetrisellä hyttysverkolla ja Beetle buckle ripustusliinoilla. Nukkumisasennon saa lähes vaakatasoon kun makaa matossa oikeaoppisesti ns. diagonaalisesti. Mutta koska pituutta itsellä lähes 190 cm niin välillä hieman toivoisi enemmä pituutta matolle. Oikeastaan mitään muuta kritiikkiä vaikea antaa kun riippari on toiminut niinkuin pitääkin ilman ongelmia. Aikoinaan kun tuon ostin niin oli hieman selkäongelmia aina kun heräsi teltasta. Jostain syystä riippumattoyön jälkeen selkä on täysin vetreä ja samanlaisia kokemuksia olen kuullut muiltakin.

Aluspeittona saman ikäinen Hammock Gear:in Incubator. Tässäkään ei mitään valittamista, tekee minkä pitää kunhan vain pitää riittävän kireällä ripustukset. Makuupussin käytöstä luovuin kokonaan kun aloin käyttämään topquilt:a mikä on myös Hammock Gear:n tekele. Kaikki edellämainitut ovat kuitenkin melko arvokkaita kun pitää tilata Ameriikoista tai kun itse hankin niin ei ollut jälleenmyyjiä EU:n alueella. Toisaalta kerran se kirpaisee ja kuitenkin suht kovalla käytöllä ollut eikä edelleen mitään hajoamisen merkkejä. Toisaalta viime vuosina pidemmät reissut pääosin suuntautunut puuttomille alueille niin teltalle on tullut enemmän öitä.
 
Dutchware olikin uusi tuttavuus. Kustomointimahdollisuudet ainakin kunnossa kameleontin kanssa. Pitänee ehkä ensin vuokrata parin yön reissulle matto, niin hahmottuu asiat, mitä kaipaa omasta
 
Vaelteleeko kukaan matalavartisilla kengillä? Mitä vetreitä varsikenkiä mid/full suosittelette jäykkänilkkaiselle? Käytetyt Haixit?
 
Mulla vaihtu pari vuotta sitten Alpina Trapper -saapas Altran Lonepeak -polkujuoksulenkkariin. Hyvin kulki viime kesänä 18kg rinkan kanssa UKK puistossa mäet ja joet.
 
Haixin black eaglet on omassa retkeily ja kalastuskäytössä, ja tykännyt noista kovasti. Ovat vähän sellaiset korkeavartiset lenkkarit.

Varsinaisesti en ole noilla vaeltamassa vielä kerennyt käydä, mutta lapsia kannellut kantorinkassa päiväretkillä kivikoissakin, enkä ole vielä ainakaan saanut nilkkojani nurin.
 
Vaelteleeko kukaan matalavartisilla kengillä? Mitä vetreitä varsikenkiä mid/full suosittelette jäykkänilkkaiselle? Käytetyt Haixit?

Kyllä mä aikanaan olen yhden lapin retken käynyt heittämässä matalavartisilla kengillä, mutta ostin sen jälkeen nilkkapituiset tilalle.

Kävely niiden kanssa onnistui ihan hyvin, mutta ongelmana oli se että märissä paikoissa hörppäsivät herkästi vettä sisään ja kivikoissa sekä ryteiköissä sai nilkat vähän osumaa. Omaan makuun muutenkin mukavampi mennä tanakammalla kengällä kun on painava rinkka selässä, repulla tai ilman lastia taas lenkkarimalli on ketterä, mutta nämä on puhtaasti makuasioita kuinka tukevasta tykkää.

Tollanen perinteinen nilkkurimallin vaelluskenkä on aika hyvä yleiskäyttöpeli, sillä pystyy ylittämään vähän märemmänkin paikan kuivin jaloin (jos on vedenpitävät siis) ja antaa pikkuisen lisäsuojaa sekä tukea nilkalle.

Nuorempana kun enemmän reissasin panostin Haglöfsin nahkaisiin goretex-kenkiin sen reilut pari sataa euroa ja ne oli kyllä loistavat pelit. Nykyään kun "retkeily" tarkoittaa yleensä lyhyitä lenkkejä lähimetsissä ja useimmiten vieläpä lasten kanssa niin en ole enää ostanut yhtä arvokkaita kenkiä, vaan kaapista löytyy parit Salomonin goretexit hintaluokasta noin satanen jotka löytynyt edukkaasti alennuksesta (about puoleen hintaan). Toiset kengät on keinokuitupinnalla ja toiset nahkaa. Toimivat kyllä nekin sen verran hyvin että hyvillä mielin vois jonkun pidemmänkin reissun noilla heittää.

Jos vetreitä kenkiä hakee niin tuollainen keinokuitupintainen on sen verran mukava jalassa että niiden kanssa olen käynyt jopa hölkkäämässä kun keli on talvella ollut tyyppiä "nilkkaan asti loskaa" ja kaikilla juoksukengillä kastuis jalat. Omat kengät on jo muutaman vuoden vanhaa mallia, mallinumeron kanssa google antaa tulokseksi näköjään Hillrock Mid GTX mallin joka on jo poistunut, mutta vastaavaa varmaan saa nykyäänkin kaupasta.

Retkeilykengissä kyllä pätee se totuus että rahalla saa laatua. Jos sattuu löytämään jotkut oikein laatupelit alennuksesta niin siinä saa kyllä vastinetta rahalle. Täydellä hinnallahan nuo on usein aika karun hintaisia.

Kokonaan toinen keskustelu on taas kalvo vs ei kalvoa. Kalvottomat kengät ei kestä vettä, kun taas kunnon goretexeillä voi kahlata pienempien purojenkin yli kastelematta jalkoja, märistä suoalueista puhumattakaan. Kalvottomat toki hengittää paremmin, mutta niiden kanssa pitää olla varovaisempi ettei kastele kenkiä läpi. Sen mä vaan sanon, että jos kalvokenkää ostat niin osta se Goretex tai joku muu huippukalvo, ei mitään pilipalitexejä. Niissä on eroa.
 
Paras kombo mihin olen päätynyt on kumisaappaat ja kevyet goretex polkujuoksukengät. Nyt Salomon xa pro 3d. Kuivina hetkinä paljakalla ja poluilla kevyt kenkä hyvä ja muutoin aina kumpparit jalassa.
 
Ite oon noi Lapin vaellukset menny ihan Hanwagin vaelluskengillä (sit vesien ylityksiin/leiriin on crocsit matkassa)

Sit täällä kotoseudulla jos tekee pienempiä reissuja niin oon yleensä ihan Salomonin SpeedCrosseilla menny. Toki oon miettiny että täytyiskö vaihtaa kevyempiin kenkii jokapuolella mutta en oo päätöstä tehnyt sen suhteen.
 
Mun mielestä tukevuutta tarvitaan kivikkoiseen maastoon ja/tai raskaille kantamuksille. Metsämaastossa pärjää usein kevyemmilläkin kenkillä, mutta raskas rinkka kivikossa vaatii jo tukevampaa monoa - eteneminen on rennompaa ja sitä kautta mukavempaa tukevilla kengillä. Mulla on ruotsin/norjan vuorivaelluksilla jalassa Lundhagsit, jotka on ihan karmeat kävellä kovilla ja hyvillä alustoilla (esim teillä), mutta hankalassa maastossa pääsevät oikeuksiinsa. Etelä-Suomen viikonloppuvaellukset kevyillä kamoilla menee sitten tukevilla lenkkareilla. Harkinnassa on ollu myös kevyempien vaelluskenkien hankinta, mutten ole löytänyt noille vielä riittävästi perustetta.
 
Mun mielestä tukevuutta tarvitaan kivikkoiseen maastoon ja/tai raskaille kantamuksille.
Jep. No mitä vähemmän vaeltanut niin sen vähemmän nilkat luultavasti kestää rasitusta. Jos on kokenut vaeltaja niin kyllä ne kivikotkin menee lenkkarityyppisillä. Siinä on toki sellainen juttu että ne pohjat ei voi olla silloin ohuet, saa meinaan olla aika karaistuneet jalat jos hyppii esim viikon kivillä ohuilla kengillä. Kaikelle on paikkansa, mutta riippuu myös menijästä.
 
Varaudun mieluummin tukevilla kengillä jos tiedossa kivikkoa, olen sitten vaeltanut vaikka ympäri vuoden. Toki voi kahtia kenkiä mukana kuljettaa, mutta Lundhagsit ovat menneet nyt useampana vuonna monessa paikassa, varmasti mukavampia kenkiä on markkinoilla ja olen niitä myös käyttänyt.

Aika paljon on tullut lenkkarien pohjia kairassa vastaan, mikähän mahtaa olla syy? :giggle:
 
Itse tykkään kengän ja saappaan välimuodosta - eli perinteiset maiharit. Tukee nilkkaa ja pitää vettä oikein rasvattuna. Vaikka on ns. kalvomaiharit, hiostaa jonkin verran, mutta itseä ei juurikaan häiritse. Itsellä käytössä Jalas Fantom Drylock, yli 4 vuotta käytössä jo sama pari ja loppua ei näy. Toimii myös talvikenkinä jos ei tartte edustaa.

Pienet matalan vesistön ylitykset menee lahkeet maiharinvarteen narulla tai jesarilla kiristäen ja "juosten" yli - mutta eihän nuo tietenkään kahlaamisessa saappaalle pärjää.
 
Tarjoaako Suomessa kukaan kantaja-palveluja vaeltajille? Suuressa maailmassa en varmaan ole yksin mielipiteineni, että vaellus voisi olla ihan mukavaa, kunhan ei tarvitsisi itse kanniskella tavaroita. Siitä liikeidea jollekin Lappi-fanille.
 
Rouva oli muutama vuosi sitten firman ruskaretkellä, jossa painoivat pelkät päiväreput selässä Ylläksen nurkilla jokusen yön vaelluksen ja joku palveluntarjoaja siirsi niiden painavat tavarat autolla/mönkkärillä seuraavalle yöpymispaikalle. Eli siis jossain määrin toimintaa on, mutta taitaa kohderyhmänä olla enemmän yritykset kuin yksityiset.
 
Tarjoaako Suomessa kukaan kantaja-palveluja vaeltajille? Suuressa maailmassa en varmaan ole yksin mielipiteineni, että vaellus voisi olla ihan mukavaa, kunhan ei tarvitsisi itse kanniskella tavaroita. Siitä liikeidea jollekin Lappi-fanille.
Mitä siitä sitten oikeastaan jää jäljelle jos joku muu järjestää ja kuljettaa tavarat, kävely? Kannattaako oikeastaan kävelläkään, kun perille pääsee fillarilla tai autolla? Tai jos kävelisi sitten vaan kaupungilla, voisi käydä snägärillä kun on nälkä ja sitten hotelliin tai himaan yöksi, ei tarvitse kantaa mitään?
Retkeily on mun mielestä aika kokonaisvaltainen homma, johon nimenomaan kuuluu myös se repun kantaminen.

Luulen kyllä, että kyllä sen kantajan saa perässään kävelemään sinne metsään ja reppua kantamaan kun lyö rahaa peliin, ei se varmaan mikään ongelma ole, varmaan onnistuu myös teltan pystyttäminen ja trangian sytytys maksusta, niin ei itse tarvitse niitäkään hoitaa.
 
Sitä voi olla hankala ymmärtää muiden tarpeita jos itse ja lähipiiri fyysisesti täysissä voimissaan.
Kaikki eivät myöskään välttämättä liiemmin nauti rinkan kantamisesta tai vaikka talon rakentamisesta ja ovat näistä työsuoritteista toisille valmiita maksamaan.
 
Jos on esim paha astma, ja vähänkään lämpimämpi, niin se rinkka laittaa kehon lämpeämään ja kuormittumaan siihen malliin että hengittäminen alkaa ahdistaa. Näin esimerkkinä. Voisin veikata että esim keskikesällä perus Karhunkierroksen ym kiertäminen olisi heille paljon nautittavampaa ilman rinkkaa. Etenkin kun näitä pitkiä kuumia hellejaksoja alkaa olla nykyisin enemmän.
 
Onhan se tuettuna kulkeminen vähän eri laji kuin perinteinen vaellus. Siitä jää pois se fiilis, mikä on oikeastaan eräilyssä aika siistiä, että olet ainakin rajallisen ajan omavarainen, ruoka, majoitus, vaatteet yms. mitä tarvitset hengissä pysymiseen kulkevat sulla itsellä mukana.

Mutta sit muuten tuo voi olla silti ihan mielekästä ja kivaa. Kilimanjaro oli tosi kiva pikkureppuvaellus kun kantajat roudas kamat, pisti teltat pystyyn ja kokkasi safkat. Sai keskityttyä komeissa maisemissa tallusteluun. Ja Skotlannin West Highland Waylla oltiin B&B:ssä kaikki yöt, ja majoituslogistiikan kannalta oli fiksumpaa olla useampi yö aina samassa mestassa; siellä B&B yön hintaan kuuluu kuljetus ja haku polun varresta, joten osan öistä rinkan saattoi vaan jättää sinne ja käppäillä pikkurepussa. Sit kun tulit päiväetapin päähän, kilautit noudon ja sit seuraavana aamuna ne heitti sut samaan pisteeseen takas. Mut eihän tuo tosiaan ole mitenkään samanlaista hommaa kuin kadota erämaahan useaksi päiväksi rinkan ja kamojen kanssa.

Jotenkin Suomessa tuntuu "väärältä" käyttää jotain noita erämestojen matkailupalveluita, mutta tavallaan se on hölmöäkin; joka kerran kun niitä on käyttänyt, ne on olleet tosi asiallisia. Joskus otettiin keskelle vaellusta joku koskenlaskusetti, oli tosi hyvin järjestetty, kivaa, hintaan kuului hyvät safkat jne, ja oli hyvää vaihtelua käppäilylle. Ja sitten ulkomailla, alpeilla, dolomiiteilla yms on ihan normaalia esm. ottaa majoitukset ja safkat jostain refugioista.
 
Niin ja tässä omatkin suunnitelmat on jo pitkällä kesän suhteen. Eli jos mitään erikoista ei tapahdu niin elokuussa kutsuu Kaldoaivin erämaa.

Suunitelma tällä hetkellä näyttää että lähtö Sevettijärveltä, siitä kohti Näätämöjokea ihan tuota reitti pitkin. Sitten alkaa "mielenkiintoisempi" osuus eli tarkoitus olisi poistua reitiltä jossain kohtaa ja lähteä kohti Ylä-Pulmakijärveä ja siellä lähellä olevia kohteita kohti (eli Adolfin kammi ja Junkers Ju-52 raato). Seuraava kohde olisi sitten tod.näk. Tsaarajärvi ja sieltä sitten reittiä pitkin takaisin Sevettijärvelle.

Jos joku tuolla suunnalla on pyörinyt niin vinkit/neuvot/yms otetaan kyllä ilolla vastaan.

Voi olla itsestäänselvyyksiä mutta sama kai näitä on mainita... Kaldoaivin ylängöllä maasto on suurimmaksi osaksi helppokulkuista, ei ole puusto haittaamassa suunnistusta :) Kivirakkaa siellä täällä ja korkeuseroja tietenkin, mutta muuten on helppo suunnistaa ja siirtyä. Puita, edes vaivaiskoivua, ei ole monissa paikoissa ollenkaan, eli keittelyt omilla polttoaineilla ja majoitteessa kepit mukana (kommentti lähinnä jos on tottunut laavuun tms tekeen kepit paikan päällä). Avoin maasto tietenkin pitää ottaa huomioon, säät voi vaihdella paljon ja kovalla tuulella suojaa ei välttämättä ole. Muuten elokuu on hyvä aika kyllä, ei sentään räntää ole odotettavissa ja pahin räkkä on ohi. Puhelimet ei tietenkään suurimmaksi osaksi kuulu...
 
Onko kellään kokemusta tästä tai 30 litran versiosta? Sen verran uus tuote ettei netistä löydy juurikaan arvosteluita.
 
Voi olla itsestäänselvyyksiä mutta sama kai näitä on mainita... Kaldoaivin ylängöllä maasto on suurimmaksi osaksi helppokulkuista, ei ole puusto haittaamassa suunnistusta :) Kivirakkaa siellä täällä ja korkeuseroja tietenkin, mutta muuten on helppo suunnistaa ja siirtyä. Puita, edes vaivaiskoivua, ei ole monissa paikoissa ollenkaan, eli keittelyt omilla polttoaineilla ja majoitteessa kepit mukana (kommentti lähinnä jos on tottunut laavuun tms tekeen kepit paikan päällä). Avoin maasto tietenkin pitää ottaa huomioon, säät voi vaihdella paljon ja kovalla tuulella suojaa ei välttämättä ole. Muuten elokuu on hyvä aika kyllä, ei sentään räntää ole odotettavissa ja pahin räkkä on ohi. Puhelimet ei tietenkään suurimmaksi osaksi kuulu...
Elokuu on hyvä aika kulkea räkkäkauden osalta, mutta räntää voi kyllä olla tarjolla. Olisikohan ollut 2017 tai 2018 kun elokuun puolenvälin paikkeilla oli yölämmöt lähempänä nollaa ja maanpinnassa jopa hallan puolella. Eli ilta-aikaan ja aamulla oli kyllä hanskavarustus ihan paikallaan. Toki päivällä lämpö nousi kympin paremmalle puolelle, mutta pohjoistuuli teki tuostakin melko viileää hommaa.
 
Olet oikeassa, on se mahdollista elokuun loppupuolella, mutta aika epätodennäköistä. Tuo pohjoistuuli on hyvä muistutus, jos ei ole liikkunut aiemmin noin pohjoisessa. Kun pohjoistuuli tulee mereltä, niin siellä voi olla kyllä tosi kylmä ilman sitä räntääkin. Oma tuntuma on myös että säätiedotukset tuolla tuolla inari-utsjoki akselilla ei pidemmällä esim viikon jaksolla välttämättä pidä kovin hyvin paikkaansa. Liekö meren läheisyydellä tekemistä, tai muuten vaan oma vääristynyt mutu, mutta joka tapauksessa kannattaa eri keleihin varautua vaikka säätiedotus näyttäisi lämmintä poutasäätä.
 
Omien kokemuksien perusteella elokuu on kyllä mainio vaelluskuukausi. Ei itikoita (elokuu loppupuolisko), telttayöt mukavia yölämpötilan suhteen, ruskaruuhka alkaa vasta syyskuun puolella. Vaikka aurinko porottaisi, ilma harvoin on läkähdyttävän kuumaa verrattuna kesä- ja heinäkuuhun. Tietty varustus tulee olla hyvin lähellä syysvaellusta eli kevytuntuvatakki ja pipo voi olla elokuussakin parhaita kavereita.
 
Juu, kyllä ihan tarkoituksella mekin tuo elokuu on ajankohdaksi valittu. Vaikkakin alussa mennään niin kyllä ainakin tässä viime vuodet suurimmat ötökkämäärät on jo olleet poissa.

Samoin lämpötilat on olleet oikein mukavat, yöllä saattaa viileää vähän olla mutta ainakaa toistaiseksi ei vielä oikeasti kylmää ole ollut missään vaiheessa.
 
Parhaat vaelluskohteet nyt kevään aikana? Suuntana Lappi tai joku Kainuun korpi. Kevät ei ole kovin pitkällä, joten märkää lienee. Ei ole tarkoitus tehdä yön yli retkiä, vaan palata aina samanpäivän aikana tukikohtaan.
 
Jos puhe on suht lähiaikoina tapahtuvasta niin lapissahan vielä tällä hetkellä on hiihtovaelluskelit...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 263
Viestejä
4 518 671
Jäsenet
74 583
Uusin jäsen
Toutsi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom