QHD / WQHD näytöt (2560×1440)

Mitäs mieltä porukka on ylipäätään noista kaarevista näytöistä ? Onko on oikeasti järkeviä vai onko tämä joku samalainen villitys kuin oli telkkareissa aikoinaan.

Itse sellainen tunne että vastaava kuin TV:issä tuo 3D ominaisuus mitä on useita kertoja jo yritetty tuoda ja rummuttaa lävitse mutta eipä ole vielä tarttunut.
Varsinkin tekstinkäsittely, netin selaaminen jne. vaatinee totuttelua mutta jos on oikeasti jotain ultrawidea (mikä lienee hieman harvemman ostama monitorityyppi muutenkin) sillä saa helpommin toteutettua sen perinteisen "3-monitoria, 1 isompi keskellä, 2 pienempää sivuilla" tyyppisen toteutuksen ja esim. tietyissä ajo/autoilu peleissä tuo varmaan näyttää parhaimmalta ja sellaisiin voi oikeasti tuoda lisää imersiota.
 
Kaarevuus liittyy monitorin levyyteen ja katseluetäisyyteen eikä niinkään kuvasuhteeseen tai pikselimäärään. Esim. 49" 32:9 kuvasuhteella jopa 1800R kaarevuus ei ihan riitä omaan makuun. 27" 16:9 taas saa mielellään olla se lankku, mutta 55" 16:9 vaatii jo kaarevuutta (etäisyys 1-1.5m). Yksi suora näyttö on pakollinen, jos tekee mitään graafista työtä.

Asian voisi ajatella myös siten, että mitä vähemmän eroavaisuutta matkassa monitorin pinnalta silmään on, sen parempi. Ideaalisti siis monitori olisi muodoltaan pallosektori, jonka polttopisteessä silmät ovat. Ongelma tuossa on sitten se, että kaverin katselukokemus on aivan hirveä.
 
Onko kellään tästä näytöstä kokemusta? Olisi edullinen ja kiire saada näyttö pelkästään pelaamiseen ja youtuben kahteluun. Huonoja ja hyviä puolia?
 
Liitteet

  • D5011F73-F85B-4F49-AA87-4CCEBE0F6F3C.jpeg
    D5011F73-F85B-4F49-AA87-4CCEBE0F6F3C.jpeg
    117,9 KB · Luettu: 99
Samsung Odyssey G7 laatuongelma mikä ei tullut vastaan, kun selasin pari sivua takaperin. Toi säätönamiska näytön alapuolella menee rikki siten, ettei OSD menusta voi säätää mitään muuta kuin input sourcen. Näyttöä ei saa edes kiinni. Siellä on siis sellainen "nänni" mikä eri suuntiin liikuttaessa tekee eri juttuja ja jota voi painaa. Mutta tää vika saa sen aikaan, että se rekisteröi vaan sivuille vetäessä, ei painamista. Tämä iski itselle viikko sitten ja näköjään samaa muilla: reddit Toimii välillä ja välillä ei. Kylmällä näytöllä toimii todennäköisemmin.

Täytyy analysoida vähän tota vikaa, jos en käytä USB hubia, laitan RGB:t kiinni, toimiiko HDMI kautta. Mutu tuntuma on kumminkin, että toi on fyysinen vika tossa nappulassa. Harmittaa lähettää takuuseen. Helvetin hyvä paneeli omassa yksikössä.
 
Viimeksi muokattu:
Ideaalisti siis monitori olisi muodoltaan pallosektori, jonka polttopisteessä silmät ovat. Ongelma tuossa on sitten se, että kaverin katselukokemus on aivan hirveä.
Ongelmahan on vähän sama kuin maanosan/yli kattavissa kartoissa, mutta toiseen suuntaan.
Tasokuva pallopinnalla ei oikein ole luonnollinen.
 
Onko kellään tästä näytöstä kokemusta? Olisi edullinen ja kiire saada näyttö pelkästään pelaamiseen ja youtuben kahteluun. Huonoja ja hyviä puolia?
Vanhemmissa erissä tuossa oli ilmeisesti eri paneeli ja nykyään myytävissä sama kuin omistamassani VG271UP:ssa, mutta ilman HDR:ää. Voisin kuvitella noiden olevan aika tasoissa. Ei absoluuttisesti paras näyttö pelaamiseen, mutta kohtalainen ja hyvä värientoisto. Pieni input lagi, mutta keskiverto vasteaika. IPS glowia löytyy tyypillisesti, mutta itseä ei ole häirinnyt. Kontrasti heikohto IPS-näytöille tyypillisesti. Hyvä näyttö mielestäni tuohon hintaan, mutta vaatii erillisen monitorivarren jos haluaa säätömahdollisuuksia. Lievästi toki vanhentunutta teknologiaa (144 Hz).

Täältä voi lukea lisää:
 
Mitäs mieltä porukka on ylipäätään noista kaarevista näytöistä ? Onko on oikeasti järkeviä vai onko tämä joku samalainen villitys kuin oli telkkareissa aikoinaan. Nehän tulivat hirveällä rummutuksella ja katosivat sitten vauhdilla ja nyt ovat vähän "ongelmajätettä".

Viiemeksi kun näyttöä hommasin niin nämä kaarevat sampat oli kanssa harkinnassa, mutta kantti ei riittänyt sillä kertaa valita kaarevaa Jotkut kirjoittivat että kaarevuus on liian suuri ja se on häiritsevä. Nopealla vilkaisullahan ne näyttävät ihan ok, mitä powerissa on ohikulkiessaan vilkaissut biitä. Onko tämä van tottumiskysymys ?

Samsunggihan näitä aina markkinoille syytää, onko heillä jokin tuotantolinjassa vialla kun ei meinaa suoraa tavaraa tulla uunista ulos ?
TV:ssä ongelmana oli lähinnä se ettei sitä katsota aina suoraan edestä kuten näyttöä. Näytössä kaarevuus parantaa 3 ulotteisuutta, sillä kuvan etäisyys silmistä on tasaisempi, tai näin ainakin itse koen, eiköhän tuo ole tullut jäädäkseen, suoraa haluaville löytyy myös suoria paneeleita. Samsung G7:sta tulee myös suora versio.
 
Nykyinen näyttö alkaa olla 9-vuotias joten tekisi mieli päivittää vähän modernimpaan, kumpikohan näistä olisi parempi?
LG 32GN600-B | 32 Inch Gaming Monitor | LG HK
Lenovo Gaming 27" QHD Monitor: G27q-20 | Lenovo Pakistan
Redditissä moni väitti että IPS olisi paljon parempi kuin VA, pitääkö paikkansa?
Nykyinen näyttö on Samsung S27A850T joka aikoinaan oli huomattavasti kalliimpi, onkohan näissä huonompi vai parempi kuvanlaatu?
Mikä on käyttötarkoitus?

Jos pelaaminen, niin vaikka tuo Lenovo onkin IPS se ei ole ollenkaan varmaa onko itse LCD-matriisi sama kuin Y27Q-20:ssä, jonka paneeli on vasteajoissa yksi nopeimmista IPS:stä.
Värivaruus kun on vanha alin yhteinen nimittäjä sRGB, niin epäilen että paneeli voi olla muutenkin joku halvempi ja vanhempi malli.

Tuo LG taas on VA:na kyllä reilusti paremmalla kontrastilla ja siis mustan tasolla, jos hämärämpää huonetta suosit.
Mutta paria Samsungia lukuun ottamatta kaikki VA:t ovat hitailla tumman pään siirtymien vasteajoilla aiheuttaen "black smearina" tunnetun ilmiöän.
(samoin horisontaalinen gamman muutos aiheuttaa "black crushina" tunnetun tummien sävyjen mustumisen ja tummimpien sävyjen yhteen sulautumisen)
IPS häviää reilusti kontrastissa ja kuvan näyttävyydessä hämärämmässä, mutta on vapaa noista.

Nykyinen näyttösi on IPS.
 
Tuo LG taas on VA:na kyllä reilusti paremmalla kontrastilla ja siis mustan tasolla, jos hämärämpää huonetta suosit.

Mitä muuta hyötyä tuosta VA-paneelien paremmasta kontrastista on, kuin mustempi musta? Itse käytän pimeässä huoneessa näyttöä iltaisin, ja ainakin omaan käyttöön nämä IPS-paneelien ~1000-1300 kontrastit riittäneet hyvin. Esim. AMD:n ja Nvidian omista softista voi vielä himmentää kirkkautta ja kontrastia lisää, jos näytön omat säädöt ei siihen riitä (tässä G27q-20 riittää, mutta helpompi vaihtaa softasta).
 
Mitäs mieltä porukka on ylipäätään noista kaarevista näytöistä ? Onko on oikeasti järkeviä vai onko tämä joku samalainen villitys kuin oli telkkareissa aikoinaan. Nehän tulivat hirveällä rummutuksella ja katosivat sitten vauhdilla ja nyt ovat vähän "ongelmajätettä".

Viiemeksi kun näyttöä hommasin niin nämä kaarevat sampat oli kanssa harkinnassa, mutta kantti ei riittänyt sillä kertaa valita kaarevaa Jotkut kirjoittivat että kaarevuus on liian suuri ja se on häiritsevä. Nopealla vilkaisullahan ne näyttävät ihan ok, mitä powerissa on ohikulkiessaan vilkaissut biitä. Onko tämä van tottumiskysymys ?

Samsunggihan näitä aina markkinoille syytää, onko heillä jokin tuotantolinjassa vialla kun ei meinaa suoraa tavaraa tulla uunista ulos ?

Telkkareihin erona monitoripuolella aika moni muukin valmistaja näyttäisi olevan kelkassa mukana, joten sikäli varmaan käyttö "normalisoituu" toisin kuin telkkareissa. Itsellä kokemusta molemmista, telkkarissa se tuntui kuriositeetilta josta ei ehkä ollut hyötyä jos ei haittaakaan, mutta monitoreissa pidän itse ihan hyvänä juttuna. En tosin niin hyvänä, että se vaikuttaisi pääasiallisena tekijänä hankintapäätökseen välttämättä.
 
Olisi haussa PS5 kaveriksi näyttöä. TV poissa laskelmista koska katseluetäisyys sen verran lyhyt, että tarvitsen n.32-37" näytön eikä sopivaa TV:tä jossa 100/120hz näyttö Full-HD:nä tai 4K:nä ole tullut vastaan.

Nyt vaihtoehtoina:

LG 32GN600-B - 367,04 €
Gigabyte G32QC - 349,00 €
Samsung Odyssey C32G55TQWU - 399,00 €

Noista ilmeisesti LG tasainen näyttö, Gigabyte jonkin verran kaareva ja Samsung kaikkein kaarevin.
Gigabyten ja Samsungin välillä ei ilmeisesti juurikaan muuta eroa ole.
Minkä noista valitsisitte vai jokin muu vaihtoeho?

Katsoin myös että
Lenovo G32qc-10 on tarjouksessa 249,00 € mutta puutunee ainakin tuo HDR (onko edes iloa?). Eli kannattako tuota harkita?
 
En tiedä paljoa konsoleista, mutta sen muistan että ainakin vielä jossain kohtaa PS5 ei tukenut 1440p resoluutiota?
Meneekö siinä siis 1440p näytöllä pikselit hyvin epäoptimaalisesti, riippumatta upsamplaako 1080p tai downsamplaa 4K?

Kiinnostaa tämä tieto itseäkin, kun vaikka PC:llä pelailen niin multakin kysytty noista PS5 näytöistä.

Olenkin netin lukemisen perusteella päätynyt siihen, että mieluiten 1080p tai 4K näyttö.
Jos 4K, niin vissiin tarvii vielä odotella HDMI 2.1 näyttöjä jotta saa hertsit irti. siinä toki tulee hintaakin jo melko iloisesti.

Joten kyllä hassua ettei resoluutiota tueta, kun melko monikin tuntuu pelaava monitoreilla ja 1440p kategoriasta löytyy jo hyvin edullista high hz kamaa.

Toisaalta onko netin jutut ihan huuhaata, ja todellisuudessa ihan passelilta näyttää upsample/downsample?
 
Mikä on käyttötarkoitus?
Pelaamisen takia päivitys mielessä, nykyinen samppa on työpöytä käytössä ok mutta peleissä tekisi mieli kokea freesync ja isompi refresh rate.
On kyllä vaikea päätös, parempi mustan taso olisi kyllä jees mutta youtube videoiden perusteella black smear vaikuttaa aika isolta ongelmalta.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Onneksi on vielä hetki aikaa miettiä, lenovo on ensiviikolla tarjouksessa hulluilla päivillä niin sieltä koitan napata jos siihen päädyn. (Toivottavasti eräkoko ei ole naurettavan pieni)
 
Onko mahdoton ajatus löytää 24" 1440p 144hz flat ips paneelia freesync / freensync premium tuella?
 
Saapui tuossa eilen Odyssey G7 27". 60 Hz näyttöä tähän mennessä käyttäneenä tämä mieletön sulavuus (Esim. hiiren liike, ikkunoiden siirtäminen, sivujen vieritys) vaatii hieman totuttelua :cool: Kaarevuus vähän jännitti etukäteen, mutta ei tuo tunnu juuri yhtään pahalta. Oikeastaan tykkään tästä kaarevuudesta :thumbsup: Luulin, että olisi ollut paljonkin käyrempi näyttö.
Väritkin on kohtuullisen kohdillaan, mutta täytyy tässä vielä kuitenkin näyttö kalibroida lähitulevaisuudessa.

Lyhyellä käytöllä vaikuttaa hyvältä ostokselta.

Edit:
Miinuksena nyt lähinnä tämä hemmetin suuri jalka. Vie aika paljon pöytätilaa sivuilta. Täytyy katsella jossain vaiheessa josko ostaisi erillisen pöytään kiinnitettävän jalan.
 
Viimeksi muokattu:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Vaikea löytää oikeilla spekseillä näyttöjä, mutta joutuu varmaan päivittämään tuumakokoa ylöspäin.
Oon tätä vähän silmäillyt, että voisi olla kova hankinta:
3x Lenovo G27q-20 27" -pelinäyttö 319,90
 
Nuo näytöt on muuten ensi viikolla powerilla hullut päivät tarjouksena hintaan 222e
 
Nuo näytöt on muuten ensi viikolla powerilla hullut päivät tarjouksena hintaan 222e

Siinä on kyllä hinta kohdillaan QHD 165hz IPS-paneelilla. Tuolla hinnalla tulee menemään hetkessä kaikki. Suoraan sanottuna tyhmää bisnestä Powerilta, koska nämä näytöt ovat käyneet erittäin hyvin kaupaksi Suomessa myös ~300e hinnoilla. Lähes kaikkialta Suomesta nämä näytöt ovat olleet maaliskuun ajan loppuunmyyty, tai saatavuus erittäin vähäistä. Helppo ymmärtää, koska näillä spekseillä tämä Lenovo g27q-20 on ~300 eurolla todella kova ''ryöstö''. Vieläkään ei tosin löydy ammattilaisen arvostelua tästä paneelista, jotta voisi nähdä esim. vasteajat ja muut tarkalleen mitattuna. Silloin tietäisi että onko tämä näyttö budjettiluokassa ryöstö, vai äärimmäisen kova ryöstö ;)

Sen verran lisään aiemmista havainnoistani, että tämän Lenovon paneelin pinnoite ei ole se kaikista heijastamattomin, eli ns. täysin mattapintainen, vaan enemmän kiiltävän ja mattapintaisen välimaastoa. Kesällä esim. auringon heijastukset voi siis haitata tässä paneelissa enemmän. Itsellä on kaikissa olohuoneen ikkunoissa sälekaihtimet, ja kesäksi laitan vielä verhot tappamaan viimeisimmätkin säteen pilkistykset, joten ei varmasti ongelma täällä, mutta jollekkin voi olla.

Eikä tämän Lenovon katselukulmat ole kovin hyvät IPS-paneeliksi, lähinnä horisontaalinen (esim. seisaaltaan näyttöä alaspäin katsoessa) on sumea, mutta katselukulmat on kyllä aivan turha asia pelinäytöissä, joita katsotaan aina edes suunnilleen edestäpäin. En tiedä mitään käyttöskenaariota miksi näyttöä olisi pakko katsoa niin sivusta että katselukulmat huononee. Tai niin ylhäältäpäin. Hyvä korkeudensäätö mahdollistaa tämän näytön sijoittamisen lähes mille tahansa tasolle, säilyttäen ergonomisen katselukorkeuden.
 
Tämä on hyvä pointti, koskin mitä tahansa monitoria. Jos käyttö on puhdasta PC käyttöä , sitä tuskin katsellaan muuta kuin suoraan edestä. Monesti täällä skippaillaan hyviä näyttöjä pelkästään paneelityypin katselukulmien perusteella. Mielestäni siinä vaiheessa kannattaa katselukulmiiin kiinnittää huomiota jos monitori myös muuhunkin käyttöön, ja sitä katsellaan milloin mistäkin kulmasta&suunnalta. Mutta tietystihän se on hienoa jos onnistuu saamaan kaikki ominaisuudet samassa paketissa. Mutta on hyvä muistaa , että ei se paperilla oleva paneelityyppi kerro koko totuutta, on olemassa hyviä ja huonoja paneeleita, paneelityypistä riippumatta.
 
Siinä on kyllä hinta kohdillaan QHD 165hz IPS-paneelilla. Tuolla hinnalla tulee menemään hetkessä kaikki. Suoraan sanottuna tyhmää bisnestä Powerilta, koska nämä näytöt ovat käyneet erittäin hyvin kaupaksi Suomessa myös ~300e hinnoilla. Lähes kaikkialta Suomesta nämä näytöt ovat olleet maaliskuun ajan loppuunmyyty, tai saatavuus erittäin vähäistä. Helppo ymmärtää, koska näillä spekseillä tämä Lenovo g27q-20 on ~300 eurolla todella kova ''ryöstö''.

Ei tossa varmaan ole Powerilla perimmäisenä intressinä varsinaisesti saada Lenovojoa liikkeelle. Todennäköisesti valmistaja ensinnäkin osallistuu tempauksen viuluihin (haluaa voittaa markkinaosuutta hinnalla millä hyvänsä) ja toisekseen noilla sisäänheittotarjouksilla pyritään saamaan jengiä sisään mille voi sitten myydä palveluita (teleoperaattorit/sähköyhtiöt/vakuutusyhtiöt etc.) joista saa isommat katteet myyntipalkkioiden muodossa.
 
Joo sisäänheittotarjouksena Power tuota varmasti käyttää. Jotta valmistaja olisi mukana tuossa, niin sitten varmaan pitää löytyä isompi erä näyttöjä, jotta voi kunnon markkinaosuuksia vallata. Saa nähdä minkä kokoinen erä siellä Powerilla on.
 
No nyt tuli pöydälle kys. näyttö. Mun käyttö on lähinnä pelaaminen, lähinnä competive pelejä ja ennen tätä ollut lähinnä 240 hz 1080p 24" tn paneeleita ja nyt viimeisimpänä oli aoc:n 1440p 144 hz 24"

Löytyykö tästä näytöstä sisäänrakennettuja OSD-tähtäimiä?
 
Prkl, niinpä tietysti...

Nyt saisi sitten ehdotella ~300e hintaluokassa olevaa ei-kaarevaa 2560x1440 resoluution omaavaa näyttöä about 27" koossa.
 
Nyt vasta tämän huomasin.
Onkohan tietoa, että oliko tämä joku päivätarjous joka meni jo? Vai liekkö vielä tulossa.

Powerin sivut ei oikein tyhjentävästi kerro tätä ko. tuotteen osalta LENOVO G27Q-20 27" QHD PELINÄYTTÖ - Power.fi
Muistaakseni alkoi aamu 7, 300kpl erä. Eiköhän mennyt jo.
Juu, se oli jo eilen klo 07:00.
Muistaakseni eilen joskus klo 9-10 välissä kävin katsomassa, niin oli jo loppunut.

Prkl, niinpä tietysti...

Nyt saisi sitten ehdotella ~300e hintaluokassa olevaa ei-kaarevaa 2560x1440 resoluution omaavaa näyttöä about 27" koossa.
Sama näyttö normihintaan jos hintaluokka 300? :D

Tosin pakko sanoa tuosta näytöstä, että huolestuttavan paljon löytyy juttua kuolleista tai jumissa olevia pikseleistä. Myös tässä ketjussa.
Saattaisin itse kytätä "parempia" paneeleja alennuksista.
Tietenkin säkällä ei ole mitään vikaa, ja siihen nähden hinta on hyvä.

Toisaalta ehkä ei mene kauaa kun tämä on taas alessa, ehkä jossain muualla.
Tuntuu että nämä Lenovon pelinäytöt on usein alennuksissa, omakin eli pykälän ylempi malli Y27q-20 on vähän väliä alessa.
 
Juu, se oli jo eilen klo 07:00.
Muistaakseni eilen joskus klo 9-10 välissä kävin katsomassa, niin oli jo loppunut.

Sama näyttö normihintaan jos hintaluokka 300? :D

Tosin pakko sanoa tuosta näytöstä, että huolestuttavan paljon löytyy juttua kuolleista tai jumissa olevia pikseleistä. Myös tässä ketjussa.
Saattaisin itse kytätä "parempia" paneeleja alennuksista.
Tietenkin säkällä ei ole mitään vikaa, ja siihen nähden hinta on hyvä.

Toisaalta ehkä ei mene kauaa kun tämä on taas alessa, ehkä jossain muualla.
Tuntuu että nämä Lenovon pelinäytöt on usein alennuksissa, omakin eli pykälän ylempi malli Y27q-20 on vähän väliä alessa.

Joo aika paljon kommenttia pikseleistä löytyy.
Mutta en nyt perhana maksa 300e jos sen on saanut lähes kolmasosan halvemmalla :D

Pitänee koittaa kyttäillä aleja, itsellä vaa nmenee moiset ohi aika helposti.
 
Tosin pakko sanoa tuosta näytöstä, että huolestuttavan paljon löytyy juttua kuolleista tai jumissa olevia pikseleistä. Myös tässä ketjussa.
Saattaisin itse kytätä "parempia" paneeleja alennuksista.
Tietenkin säkällä ei ole mitään vikaa, ja siihen nähden hinta on hyvä.

No eihän tästä nyt niin paljon ole ollut juttua. Moni hankki tämän Lenovon jo aiemmin, ja kommentoi toisissa ketjuissa kaiken toimivan. Myös redditin perusteella hyviä kokemuksia. En ikinä lähtisi yksittäisten nettikirjoittelujen perusteella tekemään suurempia johtopäätöksiä, koska negatiivisia kirjoitetaan aina paljon herkemmin kuin positiivisia tai neutraaleja. Muuten voisi luulla, että Nvidiallakin on valtavasti ajuriongelmia, kun tiettyjä ketjuja lukee.

300 euron hintaluokasta ei montaa IPS QHD 144hz -näyttöä löydy. Jimmsillä oli se yks Acer tarjouksessa, voi olla vieläkin. Muuten nämä 300e tai alle QHD 144hz -näytöt on lähes aina VA-paneeleita, joissa etenkin tumman pään vasteajat on todella isoja. Eikä värit ja kirkkauskaan Samsungin halvemmissa tuppaa olemaan kovin hääviä. Ja aivan taatusti myös noissa on mahdollisia pikselivikoja joidenkin yksilöiden kohdalla. Mutta testaa + palautusoikeus sisältyy lähes kaikissa verkkokaupoissa, eli niistä viallisista pääsee eroonkin.
 
Se on ihan totta mitä sanoit, että netissä aina nousee esille enimmäkseen nega.
Kunhan pisti vain silmään, ei vain täällä, että kuinka monella tuntui olevan pikselivikaa.

Ei mullakaan ole lähes minkään kanssa kanssa, ainoana tulee mieleen työkäytössä oleva Lenovon telakka mutta telakat tuntuu olevan muutenkin omanlaisensa Pandoran lipas.

Hinta on tosiaan normihinnallakin varsin kova, kun aiemmin melko edullinen Y27q-20 on peräti satasen kalliimpi.
Juurikin tässä QHD IPS 144Hz+ kategoriassa.

Ei siinä, voisin minäkin ja varmasti suosittelenkin tuota heti ekana kavereille ketkä näiden speksien näyttöjen pariin haluaa siirtyä.
Kunhan toin vaan esille noi pikselit, kun en Y27q-20 kohdalla ihan vastaavalla tavalla ole juttuihin törmännyt.
Ainahan näytön voi kauppaan palauttaa jos kävi huono säkä, kuten sanoit. :)
 
Tuli hankittua Powerin alennuksesta Lenovon G27Q-20 27", nopealla tarkastuksella ei löytynyt viallisia pikseleitä sekä mielestäni ips glow on erittäin maltillista. Ensi tuntumalta näyttö on erinomainen päivitys vanhan benq tn-paneelin korvaajaksi! Nyt kysyisinkin teiltä, keneltä tämä näyttö jo löytyy, että minkälaisia asetuksia olette pitäneet tässä? Oletteko löytäneet jostain jotain kalibroituja asetuksia tähän, vaikka tietenkin jokainen paneeli on yksilö ja kalibroinnit eivät ole universaalit :D Kiitos avusta!
 
Ensinnäkin onnittelut paneeliloton voitosta. Tuolla Powerin tarjoushinnalla tämä näyttö on aivan totaalinen ryöstö :thumbsup: Itse olen näytön kalibroinut ensin Windows asetusten kautta (löytyy win-hakukentästä kalibroi), sieltä saa säädettyä ja kalibroitua sen gammatason jota ei näytön asetuksista löydy (Win-säädöt voi tosin nollaantua win-päivityksissä), ja sitten tässä on parempi Single-page version kirkkauden ja kontrastin sekä kaikkien värien kalibrointiin.

Mutta koska nämä on viime kädessä vähän makuasioita ja täydelliset säädöt riippuu käytöstä, niin viimeisin viilaus säätöihin kannattaa tehdä siinä omassa käytössä, eli vaikka pelaamisessa. Itse olen käyttänyt näytön Gamemodesta FPS2 -profiilia (ei vaikuta FPS vaan kirkkaus jne.), joka tarjoaa puhtaan ja ei-haalistuneen kuvan, ja sitten säätänyt tarvittaessa hämäriin peleihin Radeon Softwaresta lisää kirkkautta ja kontrastia. Nvidian puoleltakin löytyy säädöt sieltä heidän ohjelmasta.

Ainakin Radeon Softwarella on miljoona kertaa nopeampi säätää kirkkautta jne, kuin näytön omilla napeilla valikosta. Harmittavasti näytöstä ei löydy pikavalintoja esim. 2 eri profiilin välille. Lenovolta löytyy oma softa, mutta se ei Redditin mukaan toimi vielä kuin Legionin näytöillä. Toisaalta tarviiko sitä edes, kun PC:lle saa muitakin ohjelmia säätämiseen.
 
Tuli hankittua Powerin alennuksesta Lenovon G27Q-20 27", nopealla tarkastuksella ei löytynyt viallisia pikseleitä sekä mielestäni ips glow on erittäin maltillista. Ensi tuntumalta näyttö on erinomainen päivitys vanhan benq tn-paneelin korvaajaksi! Nyt kysyisinkin teiltä, keneltä tämä näyttö jo löytyy, että minkälaisia asetuksia olette pitäneet tässä? Oletteko löytäneet jostain jotain kalibroituja asetuksia tähän, vaikka tietenkin jokainen paneeli on yksilö ja kalibroinnit eivät ole universaalit :D Kiitos avusta!
Näytöstä sRGB päälle ja Windowsin kalibroinnista gammat ja värit kohdilleen, eipä muuta. Tällä kombolla voi monen mielestä värit jäädä vähän pliisuiksi, mutta mun silmään kaikki näyttää korrektilta ja toimii niin peli kuin työpöytä käytössä.
 
Minäkin hankin Powerin tarjouksesta samaisen Lenovon G27Q-20 näytön ja yllätyin kyllä suuresti kuinka hyvältä näyttö näyttää. Hyvin vähän ips-glowta nurkissa ja kuolleita pikseleitä ei ole vielä silmiin osunut vaikka. Näytön kalibrointi on pakko tehdä sillä värit on tehtaan jäljiltä aivan hukassa. Tästä ostoksesta jäi kyllä hyvä mieli.
 
Näytöstä sRGB päälle ja Windowsin kalibroinnista gammat ja värit kohdilleen, eipä muuta. Tällä kombolla voi monen mielestä värit jäädä vähän pliisuiksi, mutta mun silmään kaikki näyttää korrektilta ja toimii niin peli kuin työpöytä käytössä.

Tässä näytössä ei mitään erillistä sRGB-valintaa tai profiilia näytön omissa valikoissa ole, ja se ei ole mikään menetys, koska nuo profiilit on kaikissa ainakin mun omistamissa näytöissä a) nimenomaan haaleita, pliisuja ja ylikirkkaita, ja b) blokkaa näytön kirkkauden säädön. Mitään lisäarvoa en ole sRGB-valinnasta missään näytössä nähnyt tai kuullut, mutta varmaan hyviä sRGB-profiilejakin jostain näytöistä löytyy. Mutta jos haluaa erinomaisen kuvan, niin manuaalisella profiililla kannattaa yleensä mennä. Tai sitten valmiilla profiililla, mutta sellaisella joka ei blokkaa manuaalisia säätöjä.

Windowsin kalibrointikuvat on aika surkeita btw. Ei niillä kovin tarkasti kalibroida mitään. Ainoa tärkeä siellä on se gamman-säädin, mutta gammakin kannattaa melkein säätää jotain kunnon kalibrointikuvia käyttäen. Suuntaa-antavana nuo windowsin kalibrointikuvat toimii, ja kaikki ei toki jaksa hifistellä..
 
Erikoista, kyl multa löytyy tämä valinta:

IMG_20210331_061409535_HDR.jpg

En ole muista pointeista eri mieltä, tuolla kuitenkin pääsee kahdessa minuutissa aika lähelle totuutta, jos ei jaksa sen enempää aikaa käyttää niin toimii.
 
Itsekin tuli laitettua Lenovon G27q-20 Powerista toisen 1440p näytön rinnalle. Yhtään kuollutta pikseliä ei löytynyt kun tarkastin ja IPS-glow erittäin vähäistä. Tuota sRGB:tä en kyllä laita päälle kun blokkaa samalla kirkkauden säädön. Mutta mielestäni todella hyvä ostos tuohon hintaan. Varsinkin kun samaan aikaan kauppapaikalla myydään vanhoja 1440p näyttöjä 300€ hinnalla.

Edit. Pitääpä laittaa yksi huono puolikin. HDMI:llä en nimittäin saanut mitenkään laitettua 60Hz isompaa virkistystaajuutta. Acer VG271UP näytöllä sama kaapeli toimii ongelmitta. Yritin myös ilman freesynciä ja HDR pois päältä mutta ei onnistu pienemmälläkään resoluutiolla.
 
Joo löyty se tosiaan täältäkin, mulla oli gameprofile 2 -näytöstä valittuna, ja tuota kuvan valikkoa ei ollut näkyvillä. Joo ihan hyvältä tuo sRGB -profiili näyttää, mutta mun makuun liian kirkas ja kontrastiakin liikaa. Mutta makuasioitahan nämä, ja riippuu myös käyttöympäristöstä ja sen valoisuudesta. Hyvä että tässä näytössä on iso maksimikirkkaus, kesällä siitä tulee olemaan hyötyä.
 
Itsekin tuli laitettua Lenovon G27q-20 Powerista toisen 1440p näytön rinnalle. Yhtään kuollutta pikseliä ei löytynyt kun tarkastin ja IPS-glow erittäin vähäistä. Tuota sRGB:tä en kyllä laita päälle kun blokkaa samalla kirkkauden säädön. Mutta mielestäni todella hyvä ostos tuohon hintaan. Varsinkin kun samaan aikaan kauppapaikalla myydään vanhoja 1440p näyttöjä 300€ hinnalla.

Edit. Pitääpä laittaa yksi huono puolikin. HDMI:llä en nimittäin saanut mitenkään laitettua 60Hz isompaa virkistystaajuutta. Acer VG271UP näytöllä sama kaapeli toimii ongelmitta. Yritin myös ilman freesynciä ja HDR pois päältä mutta ei onnistu pienemmälläkään resoluutiolla.
Ei taida olla tuossa Hdmi 2.0 joka tarvitaan 144hz ulos saantiin 1440p näytöistä.
Edit: Väärää tietoa.
DP piuhalla kovaa ajoa vaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ei taida olla tuossa Hdmi 2.0 joka tarvitaan 144hz ulos saantiin 1440p näytöistä. DP piuhalla kovaa ajoa vaan.

Jos tähän uskominen, niin kyllä tuo HDMI 2.0 on. Toki kuitenkin kannattaa DP-piuhaa käyttää jos vaan mahdollista.

1617265681962.png
 
Ei taida olla tuossa Hdmi 2.0 joka tarvitaan 144hz ulos saantiin 1440p näytöistä. DP piuhalla kovaa ajoa vaan.
Lenovon oman speksisivun mukaan on HDMI 2.0.

1617265619169.png

Välilehti Specifications:

Itse sain Lenovo Y27q-20 toimimaan 144Hz HDMI kautta, siinä vastaavasti listattu HDMI 2.0.
Ei siinä toki mitään järkeä ole jos näyttöä käyttää peli-PC:n kanssa, eli DP:llä tietenkin.
 
Siinä on vain se kun tarvitsen kaksi porttia eri tietokoneille. Kyllähän tuota mieluummin ottaisi näyttöön 2xDP kuin 1xHDMI ja 1xDP. Nyt nimittäin joutuu vaihtelemaan DP-kaapelia oman koneen ja työläppärin välillä, mutta eipä tuo toisaalta ole iso vaiva.

Ja kyllähän jotkut sanoo että työpöytäkäytössä hertseillä ei ole väliä, joten käytä 60Hz HDMI:n kautta mutta itse olen eri mieltä. Sen verran joutuu specsheettejäkin selailemaan että paljon mieluummin ottaa 144Hz.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
297 557
Viestejä
5 074 526
Jäsenet
81 333
Uusin jäsen
Jollikolli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom