• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Presidentinvaalit 2024

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 079
Mua Aaltolassa häiritsee etenkin tuo, että iltapaskat yrittää väkipakolla puskea sitä presidentiksi. Ihan niin kuin nuo lehdet olisivat todenneet “Me tarvitaan vähän lisää ehdokkaita, hei, käviskö tää tyyppi jolta me ollaan jatkuvasti kysytty kommentteja ulkopolitikkasta?”.
Minua häiritsee tämä vielä enemmän ja vaikka päähinä näyttääkin foliolta niin ei ehkä sattumalta ollut joka mediassa. Sellaisella voimalla tuota tunnuttiin tuutattavan julkisuuteen että herää epäilys että siellä oli joku muu taho suunnitelmallisesti puskemassa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 358

Jotenkin näitä viimeaikaisia kohuja seuranneena kun päättäjien yksityisyydelle haetaan taas rajoja, tuntuu kaiken maailman "salaliitot" tällaiselle teknologian harrastelijalle jatkuvasti vain hankalammilta toteuttaa nykymaailmassa. Yksityisyys alkaa olla pelkkä illuusio, vaikka toisaalta teknologia myös palvelee ja helpottaa kaikenlaista verkostoitumista.
Itselleni ei vielä Aaltolasta ihan tuollaista fiilistä tullut, mutta vittuilematta mielenkiinnosta kysyn, että osaatko sanoa mitä ne puskevat tahot saattaisi olla? Mediatalo(jen) omistajat kenties? :think:
 
Viimeksi muokattu:

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 079
Itselleni ei vielä Aaltolasta ihan tuollaista fiilistä tullut, mutta ihan vittuilematta mielenkiinnosta kysyn, että osaatko sanoa mitä ne puskevat tahot saattaisi olla? Mediatalo(t) kenties? :think:
En viitsi teorisoida kun vaatisi vielä lisäkiekkoja foliota päähineeseen.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 091
Aaltola on ottanut kantaa myös rasismiin. Minulla on kuitenkin mielikuva että vasemmisto ei hänestä tykkää. Minulle aika tuntematon ja ilmeisesti muutkaan eivät oikein tiedä millainen hän olisi presidenttinä. Uskoakseni kuitenkin olisi kelvollinen. Ilmeisesti haluaa olla jämäkkä mutta viimeaikojen uutiset kertovat että hänellä voi nousta menestys hattuun.
1691132738886.png
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 362
Aaltola kai jotenkin sumplittiin Ulkopoliittisen instituutin johtoon jonkun jo päätetyn kaverin ohi. Oli jenkeissä mukana pressanvaalikampanjassa. Media pakottaa tätä ns. tyhjästä ilmestynyttä tyyppiä. Leivottaisiinko jotain vastavoimaa Halla-aholle, mene ja tiedä.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Aaltolan ehdokkuus on ihan fiksu temppu henkilöbrändin kannalta, kun tilaisuus siihen tarjoutui ammatillisen substanssiosaamisen kautta hopeatarjottimella, kansan kaivatessa sodan yllättämänä, kuten autoilijat talven, juuri niitä sanoja joita hänellä oli tarjota.

Presidenttiä ei Aaltolasta varmaan kannata odottaa sen enempää kuin vassareiden tai persujen ehdokkaista, joille vaali tarjoaa vain näyteikkunapaikan oman poliittisen ideologian mainostamiselle. Mutta erittäin hyvin maksavasta puhujakeikasta ei Aaltolalla varmaan tule olemaan pulaa sitten kun tutkimusorganisaation johtaminen alkaa kyllästyttää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 898
Media pakottaa tätä ns. tyhjästä ilmestynyttä tyyppiä. Leivottaisiinko jotain vastavoimaa Halla-aholle, mene ja tiedä.
Melkoista salaliittoa pukkaa. Ei tarvitse myöskään leipoa mitään kun Haavisto pyyhkii Halla-aholla lattiaa kaikissa gallupeissa. Halla-aholla ei nähdäkseni ei ole mitään toivoa päästä presidentiksi, oli vastassa ihan kuka tahansa toisella kierroksella. Vastustaja tulee saamaan todella massiiviset protestiäänet oikealta ja vasemmalta. Siihen ei Aaltolaa tarvita.

Miksi sitten Aaltolasta kirjoitetaan? Koska jutut keräävät klikkauksia. Aaltolasta tuli suosittu kun kommentoi asiallisesti Ukrainan sotaa päivästä toiseen. Hän on hyvä esiintyjä ja kansa halusi häntä kuunnella. Hänen ehdokkuutensa on poikkeuksellinen, joten tarina myy hyvin. Ei ihme, että saamme hänestä lukea. Tyhjästä hän ei ilmestynyt, vaan on jo pidempään esiintynyt asiantuntijana mediassa. Jo ennen sotaa.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 079
Jos Aaltola ja Haavisto ovat toisella kierroksella tai vähän tätä ennen jos yhtäkkiä tyhjästä syntyy joku kohu tyyliin että joku alaikäinen poika tulee esiin kuinka Haavisto seksuaalisesti hyväksikäytti jota kukaan ei sitten pysty kieltämään tai varmentamaan niin alan ainakin itse vetämään kunnolla kierroksia foliota pipon ympärille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 898
Aaltola nousi julkisuuteen samalla tavalla kuin ne koronan ajan asiantuntijakommentaattoritkin. Ympäripyöreää yleispätevää liipalaapaa mummoille.
Millä tavalla Aaltolan kommentointi asiantuntijana on "ympäripyöreää yleispätevää liipalaapaa"? Miten Venäjän sodan kommentointi edes voi olla "yleispätevää". Onpahan outo luonnehdinta. Millaista sen kommentoinnin pitäisi olla, ettei se ole "ympäripyöreää yleispätevää liipalaapaa"? Musta hän taas on käyttänyt asiantuntijaksi ihan voimakkaitakin ilmaisuja sotaa ja Putinia kommentoidessaan. Ei ole jäänyt epäselväksi, mitä mieltä on.
 
Viimeksi muokattu:

B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 710

No eipä meidän mielipiteet muutenkaan satu yksiin edes etäisesti, niin menköön tämä Aaltolan hyvyys tai huonous samaan sarjaan.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 903
Ainakin itselleni Aaltolasta välittyy sellainen limaisen opportunistinen, Kokoomuslainen viba. Näköjään vedetään myös vahvan populistisella otteella. Viimeinkin meillä ehdokas, joka on perusarvojen ja kaikkien suomalaisten puolella, toisin kuin kaikki muut ehdokkaat. Ei haluaisi tehtävään, mutta pakko kun Suomesta ei löydy ketään parempaakaan.

Kävipäs meillä äänestäjillä tuuri kun uusi messias syntyi näin hädän hetkellä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 898
No eipä meidän mielipiteet muutenkaan satu yksiin edes etäisesti, niin menköön tämä Aaltolan hyvyys tai huonous samaan sarjaan.
Kyllä noita ympäripyöreitä heittoja voisi silti vähän koettaa perustella. Tulee vähän kiinnostavampaa keskustelua kun avaa niitä ajatuksia hiukan. Parempi olla perustellusti eri mieltä kuin perustelemattomasti.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 710
Kyllä noita ympäripyöreitä heittoja voisi silti vähän koettaa perustella. Tulee vähän kiinnostavampaa keskustelua kun avaa niitä ajatuksia hiukan.
No lue vaikka tuo ylempänä oleva Aaltolan rasismikannanotto. Onko tehty jollakin generaattorilla, vai ihan itse keksinyt?

Lähinnä tarkoitan sitä, että Aaltolan tarinat muistuttavat mielestäni sitä mitä chatgpt tekee. Geneeristä liirumlaarumia, joka yrittää olla juuri sitä, mitä geneerinen kuulija haluaisi kuulla.
 
Varmaan itse? En näe sitä mitä sinä näet. Ei näytä ChatGPT:ltä. Kun katsoo Aaltolan twiittejä, on siellä esim. tällaisia kommentteja, jotka ovat kaukana "geneerisestä liirumlaarumista" tai "ympäripyöreästä yleispätevästä liipalaapasta". Mutta tietenkin jos jonkun mielestä Scripta-tyylinen retoriikka raiskausfantasioineen on se tavoiteltava referenssitaso, niin epäilemättä pettyy Aaltolaan. Itse en sellaista kaipaa, vaan halveksun sitä. Halveksun halua provosoida ja näyttää asiat mustavalkoisina. Sellaisesta hyvä esimerkki on Jussi Halla-aho. Olisiko hänen retoriikkansa enemmän sitä mitä sinä toivot?

Aaltolan twiittejä:

Wagnerin joukot tuhotaan, jos NATO-rajan väkivalloin ylittävät. En näe varteenotettavana uhkana. Soluttautumisen vaara tietysti jää. Myös Suomessa kannattaa olla näiden Venäjän terroristien kanssa valppaana. Kapinan jälkeen heille annettu uusi missio.
Miettikää tätä hävittäjäkuurupiiloa Ukrainan puolustuksen kannalta. Melko turhauttavaa heidän näkökulmastaan. Jos sota halutaan saada voitetuksi, siihen tarvitaan tehokkaita asejärjestelmiä. Muuten Venäjä jatkaa ukrainalaisten tappamista.
Täällä [Twitter]saattoi joskus seurata uutisia. Nyt alusta on muuttunut, läpinäkymätön ja manipuloitavissa.Boostia saavat vääristeleviä huhuja levittävät kiihdyttäjät, ja Venäjän propagandakoneisto. Älä muodosta käsitystäsi tapahtumista täällä.
Uhmakas asenne ei ole päättynyt. Rajojen kunnioittamattomuus on normalisoitunut osaksi naapurustomme strategista kommunikaatiota. Vastenmielisiä uutisia kokouksesta.
Presidenttinä Aaltola ei voisi käyttää noin voimakasta kieltä vaan joutuisi harkitsemaan huomattavasti enemmän. Tai kuka tahansa presidentti. Onneksi siellä on monta kadidaattia, jotka osaavat tarpeen vaatiessa hillitä kieltään.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 518
Tämä on ihan loistava :D. Toki en usko pätkääkään, että Paavo on itse tuon keksinyt.
Siis täysin uskon, että Paavo on voinut itse keksiä tuon. Lista Arhinmäen heikkouksista poliitikkona on vaikka kuinka pitkä, mutta yksi asia minkä Paavo on aina osannut, on politiikan komedia täydellisellä ajoituksella. Vetää tuossa vertoja jopa Benkulle.
Tästä ehkäpä parhaimpana esimerkkinä tämä klassikko:
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342

Paavolla, niinkuin monella muullakin poliitikolla on melkoinen avustaja-armeija taustalla. Ne hoitaa. Vähän itse epäilen, että osaakohan Paavo nykyisin edes lukea, saati kirjoittaa... Maalata se kuitenkin osaa.
No se offtopikista. Olli Rehn mielestäni tällä hetkellä ainoa kelpo ehdokas presidentiksi.
 
Avustaja-armeijat auttaa niissä kaikissa etukäteen valmisteltavissa jutuissa. Mutta Paavo on osoittanut, että siltä onnistuu myös nuo ex-tempore piikit. Tuo video on mainio esimerkki siitä, Paavo sattuu kävelemään eduskuntataloon juuri kun Soinia haastatellaan. Paavo arvaa oikein, että kyse on juurikin siitä asiasta, mistä Persut olivat juuri tehneet U-käännöksen hallituksessa. Joten Paavo päättää kääntää takkinsa Soinin selän takana, tietäen, että se päätyy siihen uutislähetykseen jossa Soinia haastatellaan. Tuossa ei auta ne avustaja-armeijat, vaan se on täydellistä tilanteen- ja huumorintajua Paavolta.
 
Siinä taisi tuossa takinkääntötilanteessa olla Paavon huippuhetki poliitikassa.
Tai ehkä vielä kuvaavampaa olisi ollut jos olisi hajonnut siinä taustalla kahteen osaan ;P
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 689
Aaltolan suurin vahvuus ja samalla heikkous on se, että hän ei ole minkään puolueen tms politrukki, mutta tavan kansalainen tuskin ulkopolitiikkaa (tietysti presidentille tärkeä asia) lukuunottamatta tietää Aaltolan kannoista ja mielipiteistä yhteiskunnallisiin asioihin juuta eikä jaata. Työsarkaa on paljon, mutta jos onnistuu vaalikampanjassaan, niin hän voi hyvinkin pyyhkiä lattiaa monella muulla nimekkäällä ehdokkaalla, mikä ei sekään ole huono tulos, mutta ei sillä vaaleja voiteta.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 574

Suurin ongelma Aaltolassa on, ettei tiedä kenen asialla hän on ja millä asialla hän on.

Moni mietti aikoinaan, mikä saa Sveitsissä asuvan monimiljonaarin Anna Bernerin lähtemään Suomen politiikkaan ja Keskusta-puolueen liikenneministeriksi Sipilän hallitukseen. Kuvio ja motivaatiot paljastuivat, kun Berner lähti heti hallitustaipaleen alussa yksityistämään Suomen maantieverkostoa, rautatieverkostoa ja jopa meriväyliä. Veronmaksajien onneksi mikään näistä hankkeista ei onnistunut Bernerin kovasta yrityksestä huolimatta. Valitettavasti Berner onnistui tuhoamaan Suomen taksiliikenteen.

Aaltolalla on ollut aika tavalla median buffia takanaan, vaikka hän on periaatteessa virkamies vailla puoluekoneiston tukea. Tällaisissa asioissa uskon huonosti sattumiin ja ilmaisiin lounaisiin.
 
Viimeksi muokattu:

B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 710
Offtopic, mutta Bernerin lauseista jäi korvamadoksi ikuisiksi ajoiksi, kuinka liikenteen kilometrivero ja gps-seuranta ”avaa fantastisia bisnesmahdollisuuksia” (laitevalmistajille ja palveluntuottajille).

Myyrä mikä myyrä. Aaltola ei ehkä ole, vaan luulisin että saanut useamman 15 minuuttisensa julkisuudessa lausumillaan ja siitä innostunut.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
"Ilmapiirin tulehdusarvot kohoavat algoritmien syöttäessä myrkkyä mieliin, pahansuopaisuuden voimat nousevat eheyden kustannuksella ja veistävät kansakunnan tajuntaan ammottavan railon."

f26Boen.png

Hyvän parodian tunnistaa siitä, että on vaikea tunnistaa onko se parodiaa.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 710
Puita tekemässä. Yläruumis ja naamakin ihan ilmeisesti kuorisilpussa, mutta housut puhtaat. En sano että lavastettu, mutta ei ole oman kokemuksen mukaan tuollaista halonhakkuu, mutta ilmeisesti minulla huonompi tekniikka ja kirveskin on Ruotsalainen.

Ehkä hakannut halkoja munasillaan ja kuvausta varten vetänyt housut jalkaan? :hmm: Ei tuo oikein muuten selity.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
kirveskin on Ruotsalainen.
"Geopoliittisessa ristitulessa pienikin voi kohottaa suuria asioita historian näyttämölle. Ruotsi on aina ollut Suomelle strateginen syvyys, ja tämä kohtalonyhteys ei häviä mihinkään. Kannamme taakkaamme avaten pohjolan latua fennisellä ylpeydellä, kunnes läntisen rauhan hanki kantaa."
 
  • Tykkää
Reactions: B12
Liittynyt
29.07.2019
Viestejä
178
Aaltola on varmaan monille (itsellenikin) edelleen melkoinen kysymysmerkki, vaikka onkin yhden teeman osalta ollut paljon esillä. Menestykseen vaikuttaa paljon se, miten onnistuu kampanjassaan, vaalikeskusteluissa ym. Jos onnistuu ja pääsee kakkoskierrokselle, niin voi olla kova vastus Haavistolle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 358
"Ilmapiirin tulehdusarvot kohoavat algoritmien syöttäessä myrkkyä mieliin, pahansuopaisuuden voimat nousevat eheyden kustannuksella ja veistävät kansakunnan tajuntaan ammottavan railon."

Hyvän parodian tunnistaa siitä, että on vaikea tunnistaa onko se parodiaa.
Vaikea jäsentää mitä tästä pitäisi ajatella. Nyt ei ehkä ole paras aika profiloitua tällä tavalla monestakaan syystä.
13-3-9900755.jpeg

Toisaalta taas raikas tuulahdus, jos joku pystyy pysymään nykyään puoluepolitiikan ulkopuolella.
Yksi syy miksi itse äänestin pienpuoluetta oli, jotta pystyn puhtaalla omatunnolla arvostelemaan mm. täällä niin oppositiota, kuin hallitustakin ja Aaltolalla on tässä oikein pelattuna valttikortti muihin ehdokkaisiin nähden.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 299
Aaltola näyttää olevan keltainen neste päässä. Noussut ”vähän” hattuun ja nyt pitäisi valita puoli. ”Kannattajat” saattavat vähän ajaa omaa etuansa. On kyllä säälittävät ehdokkaat kaikkinensa. Niinistö jättää niin isot saappaat että sääliksi käy seurajaa. Niinistö ihan arvauksena ja tietojen mukaan täysi mulkku väiillä, mutta karsimaa pitää olla pienellä maalla. Halla-Aho presidenttiä ja edistämään Suomen Nato-jäsenyyttä? Näyttää muutenkin ihan housuunsa paskoneelta. Hyvä että ei tarvitse hävetä ja aika meni siitä jo ohi.
 
En tajunnut kaikkia lauseita. Mutta musta kisaan on ilmoittautunut jo kolme hyvää ehdokasta, jotka mielestäni kaikki voisivat toimia ihan hyvällä menestyksellä presidenttinä: Haavisto, Rehn ja Aaltola. Veikkaan, että joku näistä kisan myös voittaa. Ei tarvise ketään hävetä ja kaikki osannevat toimia kansainvälisissä piireissä. Aaltolalla ehkä vähiten kokemusta.
 
Kenelläkän ehdokkaista ei ole karismaa. Aaltola on ihan hyvä vitsi ehdokkaana. Vähän sellainen Musk. Haavisto on paras ehdokas kokemukseltaan, mutta aivan liian pehmeä. Nimeä edes yksi karismaattinen kotimainen (tulevaisuuden) poliitikko. Aaltolalla ei ole mitään kokemusta. Vähän väärä posti työharjoitteluun. Onneksi ei tule valituksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 898
Kenelläkän ehdokkaista ei ole karismaa. Aaltola on ihan hyvä vitsi ehdokkaana. Vähän sellainen Musk. Haavisto on paras ehdokas kokemukseltaan, mutta aivan liian pehmeä. Nimeä edes yksi karismaattinen kotimainen poliitikko.
Ok, musta heillä kaikilla on sellaista karismaa, jota presidentiltä odotan: kuiva, asiallinen, ei trollaa, ei jauhottele, tietää mistä puhuu. Antaisitko esimerkin ihan kenestä tahansa henkilöstä, jolla on sellaista karismaa jota sinä haluat presidentille? Saisi paremmin kiinni, mitä oikein haet.
 
Marin, siitäkin huolimatta että en ole demari ja en pidå kys. henkilöstä. Jos jatkaa politiikassa niin varmasti tuleva presidentti aikanaan jos haluaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
159
Jotenkin tuntuu, että Aaltolan momentun oli ja meni mutta seurataan tilannetta. Mitä vaan voi vielä tapahtua.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 373
Marin, siitäkin huolimatta että en ole demari ja en pidå kys. henkilöstä. Jos jatkaa politiikassa niin varmasti tuleva presidentti aikanaan jos haluaa.
:srofl:
Pihatonttukin on parempi pressa kuin Marin. Tyyppi lupailee mitä sattujaa, uhriutuu kritiikistä, eikä ota vastuuta tekemisistään ja sanomisistaan. Luonut itselleen henkilökultin ja käyttää jatkuvasti naiskorttia.
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 362
Miksi sitten Aaltolasta kirjoitetaan? Koska jutut keräävät klikkauksia. Aaltolasta tuli suosittu kun kommentoi asiallisesti Ukrainan sotaa päivästä toiseen. Hän on hyvä esiintyjä ja kansa halusi häntä kuunnella. Hänen ehdokkuutensa on poikkeuksellinen, joten tarina myy hyvin. Ei ihme, että saamme hänestä lukea. Tyhjästä hän ei ilmestynyt, vaan on jo pidempään esiintynyt asiantuntijana mediassa. Jo ennen sotaa.
Oliko tämä kommentti jotain sarkasmia, not sure... Varmaan niitä juttuja klikattaisiin vaikka asiantuntijana olisi (välillä) joku muukin kuin Aaltola. Ehdokkuus on poikkeuksellinen toki, ruvettu leipomaan tyypistä ehdokasta jo hyvissä ajoin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 898
Oliko tämä kommentti jotain sarkasmia, not sure...
Ei, väännän rautalankaa. (Enkä tajua miten ton saa väännettyä sarkasmiksi...). Siis ensin Aaltolasta tuli suosittu koska hänen kommentointitavastaan ja osaamisestaan pidettiin TV-lähetyksissä. Sitten kun hän on suosittu, hänestä tehtyjä juttuja halutaan klikata, joten hän saa palstatilaa enemmän. Suosio alkoi TV-esiintymisistä.

Totta kai muidenkin asiantuntijoiden juttuja arvostetaan. Toverista tuli myös aika suosittu juuri sodan aikana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 689
Jotenkin tuntuu, että Aaltolan momentun oli ja meni mutta seurataan tilannetta. Mitä vaan voi vielä tapahtua.
Aaltolan momentum meni aika lailla tasan vuosi sitten, mutta hyvällä kampanjalla voi pyyhkiä lattiaa monella ammattipoliitikolla. Ei sillä vaaleja voiteta, mutta ei huono tulos siltikään, siitä voi halutessaan tavoitella eduskuntapaikkaa kokoomuksen riveissä 4 vuoden päästä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
376
Ei, väännän rautalankaa. (Enkä tajua miten ton saa väännettyä sarkasmiksi...). Siis ensin Aaltolasta tuli suosittu koska hänen kommentointitavastaan ja osaamisestaan pidettiin TV-lähetyksissä. Sitten kun hän on suosittu, hänestä tehtyjä juttuja halutaan klikata, joten hän saa palstatilaa enemmän. Suosio alkoi TV-esiintymisistä.

Totta kai muidenkin asiantuntijoiden juttuja arvostetaan. Toverista tuli myös aika suosittu juuri sodan aikana.
Olisikin Aaltola pysynyt asiantuntijan roolissaan ja esiintymistavassaan. Mutta sitten alkoi herralta tulla tuutin täydeltä hempeää filtteröityä vaimo- ja vauvakuvaa siirappisine saateteksteineen someen ja iltapäivälehtiin, yläruumis paljaana poseerausta, kehnohkoja dramaattisen kuuloisia aforismejä vähän mutu-meiningillä twitteriin. Itselläni Aaltolan pisteet romahtivat näihin, jää mielikuva epäaitoudesta ja jonkinlaisesta pyrkyryydestä ja mielistelystä. Enemmän fiilisasia myönnettäköön, mutta ei maistu. Toveri ei sentään ruvennut ilman paitaa halkoja hakkaamaan lehtien sivuilla.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 299
:srofl:
Pihatonttukin on parempi pressa kuin Marin. Tyyppi lupailee mitä sattujaa, uhriutuu kritiikistä, eikä ota vastuuta tekemisistään ja sanomisistaan. Luonut itselleen henkilökultin ja käyttää jatkuvasti naiskorttia.
Kyllä. Osaa poikkeuksellisen hyvin pelata mediaa. Harvinaista mediakentässä. Suomen kuuluisin poliitikko ulkomailla? Ulkopolitiikassa saattaa olla tärkeäkin asia että on tunnettu, vaikka syyllä ei väliä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 014
Marin saattaa olla vielä varteenotettava ehdokas, mutta tuskin ainakaan pariin seuraavaan vaaliin. Ongelmana tosin sama juttu kuin Halla-aholla, eli turhan paljon mielipiteitä jakava ehdokas. Tietty 12v päästä voi usealla vähän mielipiteet pehmetäkin, kun siihen väliin tulee uusia inhokkeja ihan kaikille.
 
Nimenomaan, nyt ei ole uskottavuutta. Jos Marin pelaa kortit oikein ja haluaa, niin voi olla tuleva presidentti aikanaan. Saa taas nimetä toisen suomalaisen nousevan politiikan tähden tilalle. Kaikkihan me tiedämme että saavutuksia ei kukaan lopulta muista. Niinistökin kovin suosittu vaikka uran varrelta muisteltavaa.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 460
Itse en välttämättä halua nähdä "twerkkaavaa" presidenttiä jolle soppa maistuu aikalailla. Mutta tämähän on vain minun mielipide. Katsotaan sitten uudestaan kun aika on tuonut hiukan lisää kypsyyttä.

Mistä sitä tietää, että mitä jauhijengiläisiä ja pinkkitukkia linnassa pyörisi bilettämässä?
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 738

Ja voisihan sitä presidentti instituutiota hiukan ravistella, turhan boomer meininkiä ollut viimeiset satavuotta. ;)
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 297
:srofl:
Pihatonttukin on parempi pressa kuin Marin. Tyyppi lupailee mitä sattujaa, uhriutuu kritiikistä, eikä ota vastuuta tekemisistään ja sanomisistaan. Luonut itselleen henkilökultin ja käyttää jatkuvasti naiskorttia.
Hmm, kuulostaa melkein siltä kuin puhuisit persuista demarin sijaan. Lukuunottamatta naiskorttia.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 195
Viestejä
4 248 701
Jäsenet
71 301
Uusin jäsen
muikkeli

Hinta.fi

Ylös Bottom