Postin kulkemisen vaikeus

Mjahash. Nyt sitten jäi ensimmäistä kertaa alta kympin amazon.de tilaus joka tuli amazonin kauppapaikalta. Tuote lähetettiin briteistä ja pyydellään minulta jostain syystä tuota 2.9e "käsittelymaksua" ja alveetäkin päälle.

Invoicesta kuitenkin näkyy että amazon perinyt täysin normaalit 24% ja myyjältä asiaa tiedusteltaessa kaikki pitäis olla IOSS:n mukaan hoidettu. Lähestytty tullia "vanhalla" lentoposti at tulli josta vastauksena vaan rebouncena että me ei enää vastailla sähköpostiin vaan ne maksut tuplana.
...
Itse kanssa tilasin alkukesästä Amazon.de:stä muksulle jotain leluja. Postilta tuli ilmoitus että pitää tehdä tulli-ilmoitus EU:n ulkopuolelta tulleesta paketista. No eipä se auttanut kuin mennä tullin sivuille tekemään ilmoitus. Ensimmäinen ongelma oli, että ei ollut hajuakaan mistä tuo on lähetetty ja tulli kyselee lähetysmaata. Soitin tulliin että mistäs tuon lähetysmaan tietää, kun mielestäni en sitä EU:n ulkopuolelta tilannut ja lähetystunnusksessa komeilee NL. Tulli oli sitä mieltä että Hollannista on tullut ja pitää olla Postiin yhteydessä, että saa vapautettua. Posti kertoi että oikeasti on tullut Kiinasta vaikka onkin Hollannin tunnus. Seuraavaksi piti sitten kysyä myyjältä IOSS-numero, joka tulikin helposti. Tullauskustannukset oli 0€, joka hieman ihmetytti. No tuli kuitenkin viesti, että tulli-ilmoitus hyväksytty maksa 2,9€ käsittelymaksu. Parisen viikkoa sen on ollut nyt kuljetuksessa ja eilen status muuttui "Matkalla kohdemaahan". Soitto Postille ja epäili virhettä, että pitäisi olla saman päivän aikana noudettavissa ja lupasi soitella takaisin. Ei ollu noudettavissa, eikä ole soiteltu.
 
Teitkö vapautuspyynnön Postille?

Jos saat Tullilta ilmoituksen, ettei lähetyksestä tarvitse maksaa veroja, siitä ei tarvitse maksaa Postin käsittelymaksua. Tee meille vapautuspyyntö käsittelymaksusta osoitteessa posti.fi/palaute. Kirjaa lomakkeelle lähetyksen lähetystunnus, kerro että pyydät vapautusta käsittelymaksusta ja lisää liitteeksi Tullilta saamasi tullauspäätös.
 
Teitkö vapautuspyynnön Postille?

En tehnyt mitään erillistä vapautuspyyntöä, vaan maksoin sen 2.9€ jonka Posti halusi ja sen pitäisi olla sillä selvä.
Just soitin uudelleen Postille ja totesivat että heidän moka ja opasti mistä saa hakea tuonkäsittelymaksun takaisin. Sitähän ei millään voi palauttaa muuten kuin täyttämällä hakemuksen Postin nettisivuilla ja se hakemus on piilotettu sellaiseen paikkaan että ei sitä sieltä ihan helposti löydä. Itse en ainakaan ensimmäisenä olisi lähtenyt etsimään kohdasta yrityksen tiedot.
 
1628760881341.png

Nyt on kyllä joko Prisma tai Posti vetänyt vahvasti. 3.8. tehdylle tilaukselle tuli jo ennestään käytössä ollut lähetystunnus ja lopputulos on tässä.
Postin aspa ohjeisti olemaan lähettäjään yhteydessä mutta Prismasta ei ole pariin yhteydenottoon vastattu mitenkään. Nyt ei ole tietoa milloin tämä paketti liikkuu ja mihin suuntaan.
 
Postin prosesseissa tuntuisi olevan parantamisen varaa. Kirjattu kirje x 2 jaettiin tavallisena postina postiluukkuun.
 
Postin prosesseissa tuntuisi olevan parantamisen varaa. Kirjattu kirje x 2 jaettiin tavallisena postina postiluukkuun.
Ehdottomasti reklamaatio. Maksettu palvelu ja kirjattu kirje lisäksi iso ongelma jos jaetaan ilman allekirjoitusta. Täysin sääntöjen vastaista toimintaa.
 
Postin prosesseissa tuntuisi olevan parantamisen varaa. Kirjattu kirje x 2 jaettiin tavallisena postina postiluukkuun.

Jos tuo on Kiinasta tullut ”kirjattu kirje” niin nykyään Postin ohjeistus on, että luukkuun mahtuvat jaetaan sinne päiväpostin mukana.

Jos taas Suomi-Suomi kirje niin väärin tehty.
 
Ei ollut kiinakirje, mutta EU:n ulkopuolelta kyllä. Postilta tuli ilmoitus että pitää selvittää tullaus eli maksoin alv:n ja postin maksun 90 snt. Omapostissa on edelleen että tulliselvitys on ns. vaiheessa. Heräsikin kysymys, että olisiko tuo jaettu joka tapauksessa, vaikka tullaselvitysviesti tuli ja olisin nonsenleerannut sen?

Huomasin uutisvirrasta, että Posti muuttaa takaisin Postitaloon Helsingin keskustaan. Kysyn vain, että kannattiko sieltä yleensä ottaen lähteä. Keskeinen paikkal, johon kaikki helsinkiläiset ja suomalaiset pääsevät kaikilla liikennevälineillä. Postimaksujen korottamista odotellessa.
 
Viimeksi muokattu:
Unohdin jälleen, miksi en tilaa mitään Postin kotiinkuljetuksella... Maanantaina tilattu paketti, torstaina lähtenyt ja tänään perjantai-aamuna klo 7 tulee viesti: Lähetyksesi on kohta ovella! Valitse toimitusaika: Ja ensimmäinen vaihtoehto on maanantai klo 11.

Paketti on rekisteröity tänne jo tuolloin klo 7 mutta nyt se lojuu viikonlopun yli jossain varastossa ilman että voin edes sitä itse noutaa. Helvetin hienoa.

E: jotain positiivista; otin postin chattiin yhteyttä ja sieltä sanottiin, että voin noutaa paketin terminaalista tai he voivat terminaalista ehkä toimittaa noutopisteeseen. Terminaalista soitettiin että ei ehdi enää lähettämään, mutta voin tulla noutamaan sieltä paketin.
 
Viimeksi muokattu:
Tein 6.8. Oma Postissa sen uuden digitaalisen tullauksen ja ALVin yhteydessä maksoin sen 0,90e käsittelymaksun. Virhe.

8.8. päivittyi 2 kertaan tieto seurantaan tullauksen hyväksynnästä. Tullauspäätöstä ei ole tullut nähtäväksi. 13.8. paketti on edelleen jumissa ja Oma Postissa komeilee palkki "tullaus on käynnissä". Vastaanottajaakin on muka uudelleen tavoiteltu sähköpostitse (ei ole tullut yhtään uutta sähköpostia aiheeseen liittyen, ei myöskään roskaposteihin). Postiin on kokeiltu olla yhteydessä kaikilla mahdollisilla tavoilla mutta siellä keskitytään muniin puhalteluun.

Kävin myös katselemassa Tullista näkyisikö siellä tuota tullaustapahtumaa omissa tullauksissa mutta näemmä ne ei sinne listaudu, kun Posti on tehnyt tullauksen.

Nyt sitten kukaan ei tunnu tietävän miksi tullaus on hyväksytty ja samaan aikaan ei ole hyväksytty. VMP.
 
Itsellä OmaPosti jäi tuohon "Tullaus on käynnissä" -tilaan vaikka tullaus hyväksyttiin, sain tullauspäätöksen OmaPosti-kirjeenä, ja paketti toimitettiin ihan normaalisti. Eli se ei välttämättä vaihdu vaikka kaikki muuten toimisikin.
 
Kauanko sinulla meni saada tullauspäätös? Viikossa eivät sitä ole saaneet ilmestymään tuonne.
 
Mikä siinä on, että 95% smartpostiin tialtuista lähetyksistä menee tiskille, kun lokeroissa ei ole tilaa...tämä ei ole mikään uusi juttu, joten pystyisikö tähän varautumaan? Luulisi olevan halvempaakin?

Tiskille kun menee, niin kestää n. päivän pitempään saapuminen ja joutuu toki jonottamaan välillä.

Se että jengi ei nouda paketteja ajoissa smartposteista. Ne on yksinkertaisesti täynnä vaikka säilytysaikaa lyhennettiin kahdesta viikosta viikkoon. Itse en tätä ymmärrä mut näin se toimii, porukka jättää kaiken viimeseen päivään tai sitten jättävät hakematta koko lähetystä. Niitä palautuu järjettömästi takas.

Kaippa se riippuu paikasta meneekö tiskille heti vai seuraavana päivänä. Ainakin Tampereella on vuosikausia viety paketit samana päivänä noudettavaks johkin tiskille, viimeistään illalla "pääpostiin".
 
Itselläni meni lähikaupan automaattiin tilatuista paketeista yli puolet aina alueen asiamiespostiin, mutta sen jälkeen kun kaupan automaatin kapasiteetti tuplattiin niin kaikki lähetykset ovat tulleet sinne. Eli kyse lienee ihan puhtaasti automaatin käyttöasteesta ja siitä kuinka nopeasti paketit haetaan automaatista.
 
On tämä postin kulku Suomessa päätä huimaavan nopeaa. Päästäänköhän kohta kuukauden toimitusaikaan Helsingistä Pirkanmaalle. Tullit ja käsittelymaksut maksoin 10min niiden saapumisen jälkeen.

27.07.2021 08:02
Lähetys on saapunut kohdemaahan.
HKI VANTAA, ULKOMAANTERMINAALI

27.07.2021 19:32
Lähetys on rekisteröity.

27.07.2021 19:49
Lähetys on rekisteröity.

04.08.2021 20:59
Lähetys on lajiteltu.
VANTAA

04.08.2021 21:07
Tulli-ilmoitus on hyväksytty

04.08.2021 21:18
Lähetyksen käsittelymaksu maksettu Postille

11.08.2021 21:37
Lähetys on rekisteröity.
Tietojen tallennus

12.08.2021 07:22
Lähetys on rekisteröity.
Tietojen tallennus
 
Kauanko sinulla meni saada tullauspäätös? Viikossa eivät sitä ole saaneet ilmestymään tuonne.
Se tuli heti (tai ainakin samana päivänä) kun seurantaan tuli "Tulli-ilmoitus hyväksytty", joka tuli ilmeisesti aika pian sen jälkeen kun paketti saapui Suomeen, josta taas ei tällä kertaa tullut erillistä merkintää.

Alla seuranta. Tein digitullauksen 27.7., sain tuolloin OmaPosti-kirjeenä kuitin tullauksesta, ja tullauspäätös tuli 31.7. OmaPosti-kirjeenä. Kyseessä oli kirjattu kirje Hong Kongista.
  • Lähetys on luovutettu vastaanottajalle.
    04.8.2021 klo 15:59
  • Lähetystä kuljetetaan vastaanottajalle.
    04.8.2021 klo 15:17
    TAMPERE
  • Lähetys on rekisteröity.
    03.8.2021 klo 01:01
    TAMPERE
  • Lähetys on rekisteröity.
    02.8.2021 klo 20:53
    HELSINKI
  • Lähetys on rekisteröity.
    02.8.2021 klo 10:35
  • Tulli-ilmoitus on hyväksytty
    31.7.2021 klo 13:36
  • Tulli-ilmoitus on hyväksytty
    31.7.2021 klo 10:42
  • Lähetyksen käsittelymaksu maksettu Postille
    31.7.2021 klo 10:42
  • Lähetys on lähtenyt lähtömaasta
    28.7.2021 klo 15:10
    Skannaus ulkomailla IPS
  • Lähetys on otettu kuljetukseen lähtömaassa.
    27.7.2021 klo 16:14
    Skannaus ulkomailla IPS
  • Lähetyksen vastaanottajaa on tavoiteltu OmaPostissa
    27.7.2021 klo 15:21
 
Se tuli heti (tai ainakin samana päivänä) kun seurantaan tuli "Tulli-ilmoitus hyväksytty", joka tuli ilmeisesti aika pian sen jälkeen kun paketti saapui Suomeen, josta taas ei tällä kertaa tullut erillistä merkintää.

Noniin, eli koska se ei ole viikkoon tuonne tullut, niin kyllä siellä jotain häsläystä on tullauksen kanssa. Tämä on kirjattu kirje Briteistä.
 
Miksette tee tullausta itse Tullin sivuilla, vaan maksatte Postille, että joku siellä Postilla näpyttelee ne samat tiedot sinne? Tullin itsetullaus menee läpi samantien eikä se mene mihinkään käsittelyyn, kuin poikkeustapauksessa ja vapautuspyyntö lähtee Postille välittömästi.
 
UK tullut ebay paketti, alvit maksettu myyjän palvelussa ja IOSS koodi annettu tullille. Postille tehty vapautuspyyntö mutta silti kinuavat 2.9€ käsittelymaksua? Mitäs ihmettä.
 
UK tullut ebay paketti, alvit maksettu myyjän palvelussa ja IOSS koodi annettu tullille. Postille tehty vapautuspyyntö mutta silti kinuavat 2.9€ käsittelymaksua? Mitäs ihmettä.
Kannattaa ne postin sivut lukea ja täälläkin sama asia kerrottu

Jos saat Tullilta ilmoituksen, ettei lähetyksestä tarvitse maksaa veroja, siitä ei tarvitse maksaa Postin käsittelymaksua. Tee meille vapautuspyyntö käsittelymaksusta posti.fi/palaute -lomakkeella. Kirjaa lomakkeelle lähetyksen lähetystunnus, kerro että pyydät vapautusta käsittelymaksusta ja lisää liitteeksi Tullilta saamasi tullauspäätös.
 
Miksette tee tullausta itse Tullin sivuilla, vaan maksatte Postille, että joku siellä Postilla näpyttelee ne samat tiedot sinne? Tullin itsetullaus menee läpi samantien eikä se mene mihinkään käsittelyyn, kuin poikkeustapauksessa ja vapautuspyyntö lähtee Postille välittömästi.
Koska Postin digitullaus on halvempi (0,90€ vs 2,90€) ja minulla se on toiminut nopeammin kuin Tullin kautta tehty.

Nopeutta tulee myös siitä, että sen voi tehdä jo paketin ollessa matkalla eikä paketin tarvitse jäädä Suomen päässä enää odottamaan tullauspyyntöä ja tullaustani, jota en välttämättä ehtisi tehdä ennen iltaa.
 
Postin tullauspalvelu maksaa siis vain 0,90€ ja silloin eivät peri "käsittelymaksuaan" siitä että vastaanottaja tekee tullauksen itse? Mikä logiikka tuossa on? Veloittavat vähemmän siitä, että heiltä tilaa jonkun palvelun ja rankaisevat siitä, jos ei tilaa?

Alan siis itsekin tilaamaan tullauspalvelun Postilta.
 
Postin tullauspalvelu maksaa siis vain 0,90€ ja silloin eivät peri "käsittelymaksuaan" siitä että vastaanottaja tekee tullauksen itse? Mikä logiikka tuossa on? Veloittavat vähemmän siitä, että heiltä tilaa jonkun palvelun ja rankaisevat siitä, jos ei tilaa?
Postin digitullauksen voi tehdä vain, jos paketin lähetystiedot ovat sääntöjenmukaiset. Postille on tullut kustannuksia epäselvien lähetysmerkintöjen tulkitsemisesta. Tällä maksulla kannustetaan muun muassa huolehtimaan lähetysmerkintöjen asianmukaisuudesta.
 
Niin vastaanottajan kustannuksella! :smoke:
Vastaanottajahan se, jolle tämä maksu lankeaa, niistä lähetysmerkinnöistä huolehtii...
 
Eilen tuli omakohtainen ennätys, 17 päivää kesti sähkölaskun kulkeminen. "economy" Posti Oy - pääsääntöisesti neljänteen päivään mennessä.
 
Nyt sitten odotellaan kuinka kauan Posti hautoo tuota pakettia.
Ei kannata odottaa, että niitä kiinnostaa noiden jakeleminen.

Screenshot 2021-08-17 at 20-24-45 OmaPosti.png

Tänään Postin aspassa osasivat sanoa kaikkien tullimuodollisuuksien olevan kunnossa ja paketin olevan vapautettu tullin puolesta. Kysellessäni mikähän tässä nyt sitten mahtaa kestää, niin aspa totesi "koska se on sellainen Briteistä tuleva pikakirje". No ei tunnu kovin pikaiselta minusta.
 
Vähän jumitti seurantapalvelu. Maanantai aamusta alkaen äskeiseen asti Logistiikkakeskuksessa, nyt noudettavissa. Logistiikkakeskuksen ja noutopisteen välissä on vielä yksi lajittelupiste, jossa se olisi normaalisti ainakin kahdesti vielä rekisteröinnyt tapahtuman.
 
Jahas, nyt pääsin testailemaan OmaPostin kuuluisaa itsepalvelutullausta ("digitullausta") ensimmäistä kertaa. Vähemmän yllättävästi eipä ollut täysin sujuva kokemus.

Ensinnäkin lähetyksen lähettäjäksi oli merkitty ytimekkäästi "XX XX", joten piti harrastaa vähän päättelyä, ennen kuin pystyin aloittamaan operaation.

Hieman kyllä hämmensi, että nyt piti täyttää samat tiedot ja enemmänkin kuin Tullin sovelluksessa. Käsittääkseni tilausvahvistus tms. oli pakko liittää mukaan toisin kuin Tullilla, ja kaikkein järkyttävintä oli että JOKAISELLE tavaralle piti arpoa erillinen paino. Voinen tässä luottamuksellisesti tunnustaa, että hihasta tuli nuo vedettyä...

Käyttökokemus oli muutenkin huonompi kuin Tullin sovelluksessa, varsinkin alkuperämaiden listaa piti manuaalisesti selata pitkään jokaisen tavaran kohdalla.

No lopuksi kun olin korttimaksun maksanut, niin tuli joku virheilmoitus "pieleen meni" tms., mutta kun etenin siitä, niin sitten softa julistikin operaation onnistuneen?
Ilmeisesti onnistuikin, sillä nyt seurannassa näkyy Tullin tullauspäätös (eli ihan sellainen tullin logolla varustettu "virtuaalinen lomake").

Pienenä outoutena paketin seurannassa kellonajat ovat miten sattuu, eli näyttää että olisin maksanut maksuni kolme tuntia aiemmin kuin oikeasti tein tullauksen. Pikkuvikoja...

Lopulta vielä sellainen huomio, että nyt OmaPostissa näkyy kaksi "kirjeeksi" luokiteltua tähän liittyen, toinen tuo edellä mainittu tullauspäätös, ja toinen on Postin kuitti digitaalisesta tullauksesta. Niissä vain on semmoinen outous, että Postin kuitissa sanotaan "Tullin perimät maksut 16.99 €", kun taas tullauspäätöksessä näkyy "Kannettava määrä (€) 16,97". Kai tälle on joku selitys, mutta eipä kyllä (tämäkään) lisää luottamusta näihin systeemeihin.

Nyt sitten enää jännätään, miten paketin tarina jatkuu fyysisessä maailmassa. :)
 
Viimeksi muokattu:
Vähän jumitti seurantapalvelu. Maanantai aamusta alkaen äskeiseen asti Logistiikkakeskuksessa, nyt noudettavissa. Logistiikkakeskuksen ja noutopisteen välissä on vielä yksi lajittelupiste, jossa se olisi normaalisti ainakin kahdesti vielä rekisteröinnyt tapahtuman.

Vähän tökkii joo pääkaupunkiseudulla, kaksi pakettia jumissa, tai toinen nyt vihdoin tulossa, pari ylimääräistä päivää otti sieltä läpimeno.
 
Nyt sitten odotellaan kuinka kauan Posti hautoo tuota pakettia.
Tuntuu aika tuuripeliltä. Pahimmillaan hautoivat lajittelussa 4 viikkoa lähetystä, ja nyt sit viimeisin lähetys tulikin parissa päivässä tullauksen jälkeen. Postin digitullausta en oo kokeillut, sujuvin vaihtoehto näyttää olevan edelleen Tullin nettitullaus.
 
Vähän tökkii joo pääkaupunkiseudulla, kaksi pakettia jumissa, tai toinen nyt vihdoin tulossa, pari ylimääräistä päivää otti sieltä läpimeno.
Viime viikon perjantaina paketti saapui Suomeen Logistiikkakeskukseen, eikä ole liikkunut sieltä mihinkään.

Selkeästi ongelmia pk-seudulla, kuten sanoit.

Torstaiedit. Ei liiku niin ei liiku ‍
 
Viimeksi muokattu:
Posti toimitti suoraan kotiin kohtuu sutjakasti tilaamani Eccon sandaalit (tuntemattomasta syystä Ecco kauppa lähetti kotiinkuljetuksella ilmainen toimitus paketin). Jostain syystä tosin kuljetusta ei edelleenkään saa samalla päivälle vaan kotiinkuljetus viivästyttää paketin toimitusta vuorokaudella. Hetken päästä kuskin lähdettyä
tuli tekstiviesti: "Hyvä asiakkaamme X X, lähetyksenne KOODI on toimitettu. Kiitos, että valitsitte palvelumme. Arvioi suorituksemme ja kerro mielipiteesti tämän linkin kautta. Terveisin Posti." Mitään linkkiä tosin ei ole. Ainakaan negatiivista palautetta ei kyllä tällä metodilla saa.
 
Lähetin auton osan Puolaan korjausta varten.
Posti lupaa hienosti: "Pohjoismaat 2–5 työpäivää, muu Eurooppa 3–8 työpäivää, muu maailma 6–14 työpäivää. "

Kyllähän siinä helposti saa sen 8 päivää kulumaan toimituksessa, kun kaksi päivää menee ensin samalla paikkakunnalla mähmiessä pakettia, että mitäs tälle tehtäis.
Paketin osoitetiedot ja kaikki on kunnossa ja tehty etukäteen ja pudotettu pakettiautomaattiin.
Kuljetuksessa
19.08.2021 08:38
Lähetys on lajiteltu.
Posti Logistiikkakeskus
18.08.2021 18:03
Lähetys on lajiteltu.
KUOPIO
16.08.2021 11:31
Lähetys on vastaanotettu kuljetettavaksi.
Postin automaatti, ABC Pitkälahti

Eihän siinä muuten mitään, mutta kun olis hieman kiire ja auto seisoo... :facepalm:
 
Täällä kaksi pakettia olleet samassa tilassa viime perjantaista lähtien, toinen lajiteltu vantaalla ja toinen vapautettu kuljetettavaksi tullista ja yksi paketti ollut kuljetettavana tilassa 10 päivä lähtien. Ei nyt oikein toimi taas postilla tämä paketin kuljetus
 
Mitähän hittoa taas. Lähetyksen tiedoissa lukee ensimmäisenä:
"Lähetyksen ALV on maksettu ostovaiheessa. Posti hoitaa tulli-ilmoituksen puolestasi."
Lähetys on saapunut maahan kolme viikkoa sitten ja sen jälkeen sitä on muutaman kerran pyöritelty ja rekisteröity, mutta ei ole saatu liikkeelle. Nyt seurannassa lukee, että paketti pitäisi tullata ja vastaanottajaa on tavoiteltu kirjeitse. Eikö tämän pitänyt jo olla valmiiksi maksettu paketti? Mitä ne siellä vielä kaipaa?
 
Lähetys, jolle tein Postin oman digitullauksen (ja Posti jopa sen säädyllisessä ajassa toimitti perille) alkoi nyt saamaan sähköposti- ja tekstiviestimuistuksia siitä, että lähetys tulee tullata. Upea järjestelmä.
 
Juu, pikkuisen voisi koittaa fiksailla tuota Postin järjestelmää. Minulle tuli maanantaina sähköinen saapuisilmoitus (eli tekstari, omapostin ilmoitus jne.) ja noudin paketin pari tuntia ilmoituksen jälkeen. No, perjantaina tuli paperinen saapumisilmoitus ja olin jo melkein kenkiä vetämässä jalkaan kun kurkkasin tarkemmin tuota paperia. No, sehän oli siitä jo maanantaina haetusta paketista. Samoin se tullauksen vapautuspyyntö voisi kyllä mennä mielestäni jotenkin automaattisesti, turhaan vaan ylimääräistä manuaalista työtä ja sekoilun mahdollisuuksia. Samoin joskus saapuneet paketit jäävät kummittelemaan OmaPostiin jopa viikoiksi. Noista vaikka voisi aloittaa tuon järjestelmän parsimisen, eiköhän sitä muutakin fiksailtavaa vielä olisi...
 
Hetken päästä kuskin lähdettyä
tuli tekstiviesti: "Hyvä asiakkaamme X X, lähetyksenne KOODI on toimitettu. Kiitos, että valitsitte palvelumme. Arvioi suorituksemme ja kerro mielipiteesti tämän linkin kautta. Terveisin Posti." Mitään linkkiä tosin ei ole. Ainakaan negatiivista palautetta ei kyllä tällä metodilla saa.
Tekstiviestissä oli aiemmin linkki, mutta siitä tuli Postille palautetta, että se muistuttaa liikaa kalasteluviestejä, joita on Postin nimissä lähetetty. Olisiko linkki poistettu, mutta viestiä ei ole muuten muistettu muokata.
 
Ensimmäistä kertaa itselläni kävi niin, että paketti jäi Postin logistiikkakeskukseen "ikuiseen luuppiin". Eli seurantaan tuli jatkuvalla syötöllä samanlaisena toistuvia rivejä (joku 40+) muutaman päivän ajan. Asiakaspalvelu totesi ongelman ja korjasi asian. Paketin pitäisi seuraavassa lajittelussa päästä eteenpäin. Ensi kerralla tajuan heti ottaa yhteyttä kun tulee samanlaista toistoa. Nyt uskoin sinisilmäisesti, että se olisi ollut normaalia.
 
Kenelläkään kokemusta vastaavasta tilanteesta:

Paketit jotka kulkevat Postin kyydillä ja joihin on valittu toimitusosoitteeksi pakettiautomaatti, eivät kuitenkaan koskaan tuonne pyydettyyn automaattiin päädy, vaan ohjautuvat postien omien sanojen mukaan ns. "ylivuotopisteeseen". Mulla on jo ainakin kahden kuukauden ajan käynyt kaikkien postin kautta toimitettujen pakettien kanssa siten, ettei niistä mikään ole päätynyt toivottuun automaattiin, ei edes vaikka olen yrittänyt jo viiteen eri lähellä olevaan automaattiin niitä pyytää. Osan näistä luulisi olevan sellaisia, mitkä eivät lähtökohtaisesti ole kauhean ruuhkaisia, mutta siitä huolimatta paketit ohjautuvat tuonne ylivuotopisteeseen, joka omassa tapauksessani tarkoittavat postin varsinaista omaa toimipistettä täällä Jyväskylässä. Ei ole väliä onko kotimaan toimitus tai paketti ulkomailta. Aina päätyvät tuonne postin omaan pisteeseen. En jotenkin jaksa uskoa, että joka kerta on sama tilanne, että kaikki automaatit ovat täynnä. Nytkin on tulossa kaksi eri pakettia, joihin itse asiassa valitsin kaksi eri automaattia, kummastakin tuli jo heti Vantaan lajittelun jälkeen viestiä, että kummatkin automaatit ovat täynnä ja ohjautuvat tuonne Postin omaan noutopisteeseen. Yhdessä paketissa luki jopa teksti, että paketti ohjataan Postin noutopisteeseen "henkilökohtaista luovutusta varten", mutta silloinkin se meni postissa olevaan automaattiin, eikä sinne tiskin taakse. Aivan älytöntä toimintaa.
 
Juu, ihan normaalia että paketit menee ylivuotopisteisiin. Viime syksynä oikeastaan täällä Tuusula/Kerava -alueella alkoi tuo pahemmin eli ehkä joka kymmenes paketti päätyi automaattiin, loput johonkin random-ylivuotoon lähialueella. Nyt kesä/heinäkuun aikoihin tuo on tuntunut vähän helpottavan, yli puolet on ruvennut tulemaan haluttuun automaattiin mutta luultavasti kun kohta alkaa taas joulupakettihässäkkä niin täälläkin siirrytään taas pelkästään vuotamaan yli.

Ärsyttävimpiä paketteja tuossa ylivuototilanteessa on ne, joita ei edes voi ennalta ohjata haluttuun asiamiespostiin vaan paketti yrittää tulla pelkästään osoitteen perusteella, jolloin se lingotaan ainakin täälläpäin randomilla johonkin kolmesta paikasta. Itse taas kohta alan varautumaan jouluhässäkkään ja koitan tilata kaiken yhteen haluamaani asiamiespostiin ettei joutuisi ihan niin paljon sinkoilemaan pitkinpoikin.

edit:
Toimiiko se postin mikälie ohjaus haluttuun toimipisteeseen/automaattiin ollenkaan? Itselläni on ollut ohjaus erääseen pakettiautomaattiin pari vuotta ja ainakaan viimeiseen vuoteen ei ole ensimmäinenkään paketti mennyt sinne. Jokunen aika sitten vielä tarkistinkin että tuo ohjaus on oikeasti päällä.
 
Viimeksi muokattu:
Automaattien käyttöaste on ilman ihan eri tasoa nyt korona-aikana. Ihmiset tilailee netistä enemmän ja monet ei varmaan hae pakettejaan mahdollisimman pian vaan odottaa esim seuraavaan kauppareissuun (sekä koronavarovaisuuden takia että muuten vain).

Vain murto-osa saapuvista paketeistani on tullut valitsemaani automaattiin viimeisen 1,5 vuoden aikana.
 
En tehnyt mitään erillistä vapautuspyyntöä, vaan maksoin sen 2.9€ jonka Posti halusi ja sen pitäisi olla sillä selvä.
Just soitin uudelleen Postille ja totesivat että heidän moka ja opasti mistä saa hakea tuonkäsittelymaksun takaisin. Sitähän ei millään voi palauttaa muuten kuin täyttämällä hakemuksen Postin nettisivuilla ja se hakemus on piilotettu sellaiseen paikkaan että ei sitä sieltä ihan helposti löydä. Itse en ainakaan ensimmäisenä olisi lähtenyt etsimään kohdasta yrityksen tiedot.
Nyt on aikaa kulunut jonkin verran ja viimeviikolla piti soittaa uudelleen ja kysellä missähän mahtaa viipyä tuo palautus maksusta. Lupasi hoputtaa maksua.
Just äsken soitti ja piti kuulemma lähettää heille tilinumero, joka oli kyllä siinä hakemuksessa jo kertaalleen. :sbsmile:
 
Juu, ihan normaalia että paketit menee ylivuotopisteisiin. Viime syksynä oikeastaan täällä Tuusula/Kerava -alueella alkoi tuo pahemmin eli ehkä joka kymmenes paketti päätyi automaattiin, loput johonkin random-ylivuotoon lähialueella. Nyt kesä/heinäkuun aikoihin tuo on tuntunut vähän helpottavan, yli puolet on ruvennut tulemaan haluttuun automaattiin mutta luultavasti kun kohta alkaa taas joulupakettihässäkkä niin täälläkin siirrytään taas pelkästään vuotamaan yli.

Ärsyttävimpiä paketteja tuossa ylivuototilanteessa on ne, joita ei edes voi ennalta ohjata haluttuun asiamiespostiin vaan paketti yrittää tulla pelkästään osoitteen perusteella, jolloin se lingotaan ainakin täälläpäin randomilla johonkin kolmesta paikasta. Itse taas kohta alan varautumaan jouluhässäkkään ja koitan tilata kaiken yhteen haluamaani asiamiespostiin ettei joutuisi ihan niin paljon sinkoilemaan pitkinpoikin.

edit:
Toimiiko se postin mikälie ohjaus haluttuun toimipisteeseen/automaattiin ollenkaan? Itselläni on ollut ohjaus erääseen pakettiautomaattiin pari vuotta ja ainakaan viimeiseen vuoteen ei ole ensimmäinenkään paketti mennyt sinne. Jokunen aika sitten vielä tarkistinkin että tuo ohjaus on oikeasti päällä.

Siinä tapauksessa, ettei haluttua toimitusosoitetta ole voinut tilatessa valita, niin niissä paketeissa ei ole tosiaan omalla kohdallanikaan ohjaus toiminut enää pidempään aikaan. Joskus tuon lanseeraamisen aikaan se vielä toimi.

Saa nähdä kuinka kauan saa lotota, että onko tässä lähialueellani mitään automaattia, joka ei postin omien sanojensa mukaan olisi aina täynnä. Toistaiseksi sellaista ei ole löytynyt. Ärsyttää se, että ne minun tapauksessani päätyvät täällä Jyväskylässä keskustan postiin, josta ne pitää ainakin isompien pakettien ollessa kyseessä hakea autolla ja autolla ei edes pääse ihan postin viereen ja luonnollisesti pysäköinnistä saa maksaa vielä erikseen. Parhaassa tapauksessa pääsee vielä pidemmäksi ajaksi odottelemaan myymälän jonoon, jos paketti on siellä tiskin takana.

Kyselin postista tuota ylivuotoasiaa ja kuulemma nykyään päättelevät kohdeautomaatin tilanteen jo mahdollisesti päiviä etukäteen, eli paketin ei tarvitse edes sinne automaatin lähelle päätyä, vaan laittavat suorilta paketin ohjautumaan uudelleen, mikäli automaatin "laskennallinen kapasiteetti" on täynnä.
 
Ärsyttää se, että ne minun tapauksessani päätyvät täällä Jyväskylässä keskustan postiin, josta ne pitää ainakin isompien pakettien ollessa kyseessä hakea autolla ja autolla ei edes pääse ihan postin viereen ja luonnollisesti pysäköinnistä saa maksaa vielä erikseen. Parhaassa tapauksessa pääsee vielä pidemmäksi ajaksi odottelemaan myymälän jonoon, jos paketti on siellä tiskin takana.

Jyväskylässä ei montaa postia tosiaan ole, tuo keskustan posti taitaa siten kattaa aika laajan alueen. Kun nyt eivät tuota sulkisi, sekin on vissiin paljon mahdollista.

Mutta sen verran täytyy sanoa, että keskustan postilla on ilmaiset pysäköintipaikat siinä rakennuksen sivussa. Ne ovat toki usein täynnä ja ovat 15min paikkoja eli ruuhka-aikoina (jouluna) ei välttämättä kerkeä postista pakettia hakemaan tuossa ajassa, mutta yleensä ajavat kuitenkin hyvin asiansa. Minkäänlaista jonotusta tuo parkkipaikka ei kestä eli jos vapaita paikkoja ei ole, ei autoa saa oikein mihinkään sivuun/syrjään että voisi odottaa paikkojen vapautumista. Se on sitten oma seikkailu selvitä tuosta parkkipaikalta pois, joudut kiertämään postin rakennuksen ja ajamaan rakennusten välistä ("ali") ja parin eri jalankulkuväylän yli (tai piha-aluetta tuo enemmänkin on, ei mitään oikeita jalankulkuväyliä). Lopulta kun pääset kääntymään takaisin tielle niin kannattaa varoa, se kynnys/ramppi on paljon tavallista korkeampi eli kannattaa kääntyä rauhassa. Jokusen kerran olen tuossa katsellut kun joku vetää hiukan vauhdikkaammin ja siinä voi parhaimmillaan tulla osumaa autoon. Urheiluautolla ei kannata keskustan postia kokeilla :)

Itselleni tuo keskustan posti on hyvällä paikalla joten tilaan suosiolla kaikki paketit tuonne sen jälkeen kun pari vuotta yritin automaatteja käyttää joihin paketit saapuivat korkeintaan satunnaisesti. Sama tilata kaikki tuonne niin tietää aina ilman arpomista mistä hakea.
 
Täällä tuli kerrankin paketti Amazin.de haluttuun pakettiautomaattiin 500m päähän, kiitos.

Aiempina kertoina ovat juoksuttaneet ties missä automaatissa, kun ei ollut muka tässä tilaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
288 909
Viestejä
4 952 862
Jäsenet
79 553
Uusin jäsen
s168

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom