Postin kulkemisen vaikeus

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 320
Miten kauan tuossa yleensä kestää, että pakettiautomaattiin viety paketti näkyy järjestelmässä? Reilu tunti sitten viety paketti ei näy vieläkään järjestelmässä (Lähetys ei ole vielä saapunut Postille, odotathan). Kuvittelin tuon olevan melkein reaaliaikainen, kun automaatista kyse?
Käsittääkseni rekisteröityy vasta kun se noudetaan automaatista. Silloin ne vasta pystyy vahvistamaan, että heillä on oikeasti paketti hallussa eikä vaan tyhjä lokero.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
Jep, Postin appsi kyllä huutelee sillä hetkellä kun paketti menee automaattiin, mutta mitään varsinaista leimausta siellä ei ole. Tämä on tapahtunut ainakin Androidin sovelluksella silloin kun olen itse lähettänyt jotain tai jos minulle tuleva paketti on yksityishenkilön toimesta laitettu pakettiautomaattiin.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
534
Vituttaa kun Posti vie pakettia mihin sattuu kun automaatti on täynnä.

Ohjasivat paketin 4km päähän valitusta pakettiautomaatista. Ei tässä muuten mitään, mutta tuo pakettiautomaatti sijaitsee nyt sitten kaupungin ydinkeskustassa ostoskeskuksen sisällä. Paketti painaa 23kg. Vitun kiva alkaa sieltä ostarista raahaamaan tuollaista pakettia autolle jonka saa ehkä johonkin 1km säteelle.

Postin aspasta vaan sanottiin että paketti on siellä ja sillä hyvä, uudelleenohjauksia ei tehdä kun on niin täyttä kaikkialla. Pitänee yrittää huomenna uudestaan toisen asiakaspalvelijan kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 320
Jep, Postin appsi kyllä huutelee sillä hetkellä kun paketti menee automaattiin, mutta mitään varsinaista leimausta siellä ei ole. Tämä on tapahtunut ainakin Androidin sovelluksella silloin kun olen itse lähettänyt jotain tai jos minulle tuleva paketti on yksityishenkilön toimesta laitettu pakettiautomaattiin.
Varmaan ilmoittaa siitä sähköisestä ennakkosanomasta.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
370
Kokeiltu uutta tullin tullaus palvelua ja maksettu tullaus, nyt lopussa lukee:

Mitä seuraavaksi?
Tulli on ilmoittanut Postille, että lähetyksesi on tullattu. Posti toimittaa lähetyksen sinulle. Voit seurata lähetystä Postin saapumis- tai lähetystunnuksella Postin lähetysseurannassa. Jos sinulla on kysyttävää kuljetuksesta tai sen aikataulusta, ota yhteyttä Postiin.
Löydät tässä palvelussa aiemmin tekemäsi tullaukset Omat tullaukseni -osiosta. Tullaustietoja säilytetään palvelussa 90 päivän ajan.
Käsittelymaksu
Muista, että sinun pitää maksaa lähetyksesi käsittelymaksu Postille. Posti ei vapauta lähetystä, jos sitä ei ole maksettu.
Maksu ei koske Åland Postin asiakkaita.

Täh, miten maksan tän käsittelymaksun?
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420

"
Maksu ja maksun suuruus
Käsittelymaksu on 2,90 € (ALV 0%) yksittäiseltä lähetykseltä. Maksu on kertamaksu, joka kohdistuu lähetykseen, joka on tullut Suomeen ja ohjautunut tulliselvitettäväksi. Maksun voi suorittaa pankki- tai luottokorteilla, jotka on mainittu palvelussa. Käsittelymaksu tulee olla lisättynä Tullille tehtävän tulliselvityksen Kuljetus- ja käsittelykuluihin alkaen 15.3.2020. Lähetystunnusta, josta on maksettu käsittelymaksu, ei voida jälkikäteen muuttaa (esim. kirjoitusvirheen korjaus). Maksaja vastaa siitä, että lähetystunnus on oikein kirjoitettu. Maksamattomat tai lunastamatta jääneet lähetykset toimitetaan takaisin lähettäjälle. Käsittelymaksua ei palauteta."

Näin postin sivulla sanotaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Kokeiltu uutta tullin tullaus palvelua ja maksettu tullaus, nyt lopussa lukee:
Ei kai itse netissä tehtävään tullaukseen mitään uutta tullut? Olennaista on vain tuo että pitää Postillekin vielä maksaa suojelurahoja, siinä samassa "Saapumisilmoitus tullattavasta lähetyksestä"-ilmoituksessa on maksuohjeet tuolle 2,90e.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231

Ei vaan kyse tuosta postin maksusta. Ei tullin toimintaan mitään muutoksia ole tullut.
 
tombe0

Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
591
Onko kukaan kyseenalaistanut tätä käsittelymaksua, että millä perusteella valtion "monopoli" saa sitä periä kun yksityisiltä toimijoilta se kiellettiin? Kyse siis siitä kun itse teet tullauksen netissä. Olisi mielenkiintoista kuulla kuluttaja-asiamiehen kanta tähän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Onko joku jo päässyt testaamaan sitä Postin digitalista huolintaa, missä piti huhujen mukaan saada 0,9e hintaan Posti hoitamaan tullaushommat sun puolesta? Vai oliko se pelkkä kusetus minkä verukkeella saatiin tuo 2,90e maksu runnottua läpi itsetullattaviin paketteihin?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Mulla ainakin kaverilla tuli paketti italiasta ja meni tulliselvitettäväksi niin joutui maksamaan tuon 2,9€ vaikka paketin todettiin tulleen eu:sta eikä mitään tulli tai alv velvollisuuksia ollut. Että sellanen uudistus...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
En tiedä kun ei ollut oma tilaukseni, mutta tuttu tilasi jotain joka jäi sitten tulliin. En tiedä olisiko voinut jonkun 0,9€ homman tehdä, mutta 2,9€ juttu piti tehdä tullauksen jälkeen. Ongelmana se että ainoa tapa maksaa tuo on kortti, tutullani ei ole kuin electron joka ei tuolla käy ja mitään muuta korttia ei saakaan.

Aika ikävää että ennen koko maksun voimaantuloa tilattu tavara ja sitten yhtäkkiä tulee joku maksu jota ei saa maksettua kun posti hyväksyy vain maksutapoja joita ei voi käyttää ja tavaraa säilytetään vain hetken ja lähetetään takaisin.

Aika 0/5 toimintaa postilla kyllä.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231
Mulla ainakin kaverilla tuli paketti italiasta ja meni tulliselvitettäväksi niin joutui maksamaan tuon 2,9€ vaikka paketin todettiin tulleen eu:sta eikä mitään tulli tai alv velvollisuuksia ollut. Että sellanen uudistus...
Ei tarvitse maksaa. Postin sivuilla ohjeet esillä miten toimitaan jos tavaran arvo tai muuten ei kuulu tullattavaksi.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
370
Kyllä tuo tullin tullauspalvelu ainakin netissä on uudistunut, meni nopeammin ja jouheammin tullaus.
Muoks. nyt kokeiltu myös tuo postin rahastus, ensin räpyttelet luottokorttitiedot JA sitten vielä erikseen tunnistaudutaan pankkitunnuksillakin.
 
Liittynyt
25.09.2019
Viestejä
330
Kukas suomessa toimittaa SFC-alkuiset seurantakoodit perille asti? Tai siis, ei vissiin kukaan..

Kiinan seurannan mukaan 5.2 saapunut Helsinki-Vantaalle, sen jälkeen ei merkintöjä. Postin seurannassa ei näy.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Mulla ainakin kaverilla tuli paketti italiasta ja meni tulliselvitettäväksi niin joutui maksamaan tuon 2,9€ vaikka paketin todettiin tulleen eu:sta eikä mitään tulli tai alv velvollisuuksia ollut. Että sellanen uudistus...
Kyllähän sitä voi sille postille antaa halutessaan rahaa, mutta mitään syytä ei ole. Itse jouduin jo pariviikko sitten tekemään vapautuspyynnön tullille EU:n ulkopuolelta tulleesta paketista, joka jäi alle 22€. Tuostakin toki tuli ne laput, että pitää tullata jne. Reipas viikko kun tulli vapauttu posti toimitti paketin perille.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
717

Jos lähetyksen arvo on enintään 22 euroa, eikä se sisällä alkoholia tai tupakkatuotteita, voit lähettää tullille vapautuspyynnön osoitteeseen lentoposti@tulli.fi. Liitä mukaan tilausvahvistus tai muu selvitys sen arvosta sekä saapumistunnus. Muistathan tällöinkin maksaa Postin käsittelymaksun.
 
Luetaan nyt se tiedote loppuun, eikä aloteta kesken kaiken huutelemaan: "HUOM! Uusi käsittelymaksu ei koske EU:n sisältä tulevia tavaralähetyksiä eikä EU:n ulkopuolelta tulevia lähetyksiä, joissa yhden lähetyksen arvo on pääsääntöisesti alle 22 €. "

Ihan kokeiltu käytännössä henkilökohtaisesti tämän kuun puolella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
827

Toi tiedote on kyllä mielenkiintoisesti kirjoitettu, minusta tuo "Jos lähetyksen arvo on enintään 22 euroa, eikä se sisällä alkoholia tai tupakkatuotteita, voit lähettää tullille vapautuspyynnön osoitteeseen lentoposti@tulli.fi. Liitä mukaan tilausvahvistus tai muu selvitys sen arvosta sekä saapumistunnus. Muistathan tällöinkin maksaa Postin käsittelymaksun." kumoutuu täysin tuolla huomautuksella.

Mitkä lähetykset tuossa sitten saa vapautettua niin että joutuu kuitenkin maksamaan käsittely maksun?
 
Jyrmo

Volvo
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
311
Liekkö postnordin vuotavan tietoja tai jotain. Aamulla tuli viesti että toimitus tulee huomenna ja muutamaa tuntia myöhemmin toisesta numerosta tuli skämmiviesti puuttuvasta palvelumaksusta ja toimitusta ei toimiteta ennen maksua
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
716
Ihan sattumaa, tänään on valunut varmaan lähes satatuhatta spämmiä tekstiviestinä Postnordin nimissä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
295
Toi tiedote on kyllä mielenkiintoisesti kirjoitettu, minusta tuo "Jos lähetyksen arvo on enintään 22 euroa, eikä se sisällä alkoholia tai tupakkatuotteita, voit lähettää tullille vapautuspyynnön osoitteeseen lentoposti@tulli.fi. Liitä mukaan tilausvahvistus tai muu selvitys sen arvosta sekä saapumistunnus. Muistathan tällöinkin maksaa Postin käsittelymaksun." kumoutuu täysin tuolla huomautuksella.

Mitkä lähetykset tuossa sitten saa vapautettua niin että joutuu kuitenkin maksamaan käsittely maksun?
Ristiriitaista tietoa kyllä tuolla tiedotteella. Kuvittelisin tuon tiedotteen perusteella sen menevän näin:
- Tavaran hinta on alle 22€ ja tulli se ei jää tulliin, eli tulee suoraan postilaatikkoon, käsittelymaksua ei (tietenkään) tule
- Jos paketti menee tulliin, vaikka tavaran hinta olisikin alle 22€, käsittelymaksu pitää silti maksaa.

Ennen kuin tulee selkeämmät ohjeet, saa varmaan vielä molemmissa tilanteissa ilman maksuja, ainakin pienen väännön jälkeen, kunhan vetoaa tuohon epäselvään tiedotteeseen.

Minne muuten on hävinnyt se vaihtoehto että posti suorittaa tullauksen jolloin hinnan piti olla 0,90€? Tätähän ainakin viime vuonna vielä mainostettiin.
Ja miten tämä eroaa esim. DHL:n perimästä maksusta itsetullauksesta, jonka kuluttajavirasto ilmeisesti kielsi(?)
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
Ei ainakaan kaverilla tullut uutta maksua kun ottivat lähetyksen tulliselvitettäviin, siellä oli alle kympin kiinaromu sisällä eikä tullut mitään maksamista tietenkään Tullille, eikä myöskään Postille.

Ohje on kyllä äärimmäisen epäselvä, toivottavasti parantavat sitä.
 
Jyrmo

Volvo
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
311
Ihan sattumaa, tänään on valunut varmaan lähes satatuhatta spämmiä tekstiviestinä Postnordin nimissä.
Ei tullut postnordin nimissä tai numerosta lainkaan. Puhuttiin vain tulevasta toimituksesta. 76654 oli numero josta tuli. Ensimmäinen skämmiviesti minulle ja tosiaan vain 3h viestien välillä.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Toi tiedote on kyllä mielenkiintoisesti kirjoitettu, minusta tuo "Jos lähetyksen arvo on enintään 22 euroa, eikä se sisällä alkoholia tai tupakkatuotteita, voit lähettää tullille vapautuspyynnön osoitteeseen lentoposti@tulli.fi. Liitä mukaan tilausvahvistus tai muu selvitys sen arvosta sekä saapumistunnus. Muistathan tällöinkin maksaa Postin käsittelymaksun." kumoutuu täysin tuolla huomautuksella.

Mitkä lähetykset tuossa sitten saa vapautettua niin että joutuu kuitenkin maksamaan käsittely maksun?
No joo on kyllä mielenkiintoisesti kirjoitettu. Alle 22€ lähetyksistä ei tietenkään makseta, kuten tossa Huom. kohdasta voi lukea. Varmaan osittain ihan tahallaan kirjoitettu noin, niin moni menee sen maksamaan. Äkkiä tulee ihan reilusti rahaa. Jos nyt oikein ymmärsin, niin mitään lähetystä ei saa vapautettua maksamalla pelkästään tuota käsittelymaksua. Kun 22€ asti ei tarvitse maksaa ja yli 22€ pitää maksaa vähintään alvit, joihinkin sitten vielä tullit (tuon käsittelymaksun lisäksi). Alkoholi ja tupakka tuotteista maksat aina riippumatta arvosta.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
^ nuo isommat ovat tosiaan kalliimpia sovelluksesta kuin tiskiltä, en tiedä logiikkaa, ehkä se, että eivät mahdu smarttibokseihin ja ohjataan ihmiset viemään ne tiskeille?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
276
Miten tuo huhuttu 0,9€ tuontimaksu omapostista otetaan käyttöön?
Laitettuna Postille huolinta ilmoitus spostiin.
Näin lukee Tullaus-ilmoituksessa:
Jos et tee Tullausilmoitusta itse, lähetä tämä toimeksianto Postille viimeistään 2 päivää ennen palatusajan päättymistä. Käsittelymaksu sisältyy toimeksiannon hintaan. (Tämä on kaiketi se 90 snt hinta) Toimi näin:
1. Kerää tarvittavat liitteet. (1) tilausvahvistus, kauppakirja tai kuitti, (2) henkilötunnus tai yritystunnus ja (3) selvitys lähetyksen sisällöstä. Myös vientitullauspäätös (palautuslähetykset), proformalasku ja alkuperäistodistus saatetaan tarvita.
2. Lähetä liitteet ja tullaustoimeksianto täytettynä huolinta@posti.com tai Posti Oy/Huolinta, PL 611, 00111 POSTI
Tässä alla kentät yllä pyydetyille infoille.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184
On kyllä melkosta, että pitäs sähköpostilla pistää nuo menemään eikä ole tehty tuonne OmaPostiin jostain sivustoa, jonka kautta tuon voisi hoitaa. Voipi olla tuo laatikko tukossa ku kaikki sinne lähettelee liitteitä sun muita. OmaPostin kautta olis tunnistautuminenkin tehty valmiiksi, niin luulis olevan tuon käsittely helpompaa. Ei Posti ole ajatellut yhtään tätä asiaa ja menee kyllä niin perseelleen että...
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
518
Ristiriitaista tietoa kyllä tuolla tiedotteella. Kuvittelisin tuon tiedotteen perusteella sen menevän näin:
- Tavaran hinta on alle 22€ ja tulli se ei jää tulliin, eli tulee suoraan postilaatikkoon, käsittelymaksua ei (tietenkään) tule
- Jos paketti menee tulliin, vaikka tavaran hinta olisikin alle 22€, käsittelymaksu pitää silti maksaa.

Ennen kuin tulee selkeämmät ohjeet, saa varmaan vielä molemmissa tilanteissa ilman maksuja, ainakin pienen väännön jälkeen, kunhan vetoaa tuohon epäselvään tiedotteeseen.

Minne muuten on hävinnyt se vaihtoehto että posti suorittaa tullauksen jolloin hinnan piti olla 0,90€? Tätähän ainakin viime vuonna vielä mainostettiin.
Ja miten tämä eroaa esim. DHL:n perimästä maksusta itsetullauksesta, jonka kuluttajavirasto ilmeisesti kielsi(?)
Tuo "epäselvyys" kertonee lähinnä postin toiminnan tahallisesta käärmeilystä. Esitetään asia tahallisesti epämääräisesti ja väärin että ihmiset saataisiin lankeamaan kusetukseen ja hyväksymään lampaina lainvastaiset mafialisät. Siinä vaiheessa kun general popula "ok meemittää" maksut ja maksun osuus saatu ns "vakiinnutettua" alkaa maksujen korotus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
On kyllä melkosta, että pitäs sähköpostilla pistää nuo menemään eikä ole tehty tuonne OmaPostiin jostain sivustoa, jonka kautta tuon voisi hoitaa. Voipi olla tuo laatikko tukossa ku kaikki sinne lähettelee liitteitä sun muita. OmaPostin kautta olis tunnistautuminenkin tehty valmiiksi, niin luulis olevan tuon käsittely helpompaa. Ei Posti ole ajatellut yhtään tätä asiaa ja menee kyllä niin perseelleen että...
Ja lisäksi Postin hinnastot on edelleen tämän näköiset: Tullaus- ja huolintapalvelujen hinnat - Posti (Tuonne pääsee posti.fi/hinnat kautta, mistä Posti kehottaa katsomaan hinnaston siinä saapumisilmoituksessa tullattavasta lähetyksestä.)

Eli mitään 0,9e tulliselvitystä ei sieltä löydy, vaan se on sen 25e ja risat. Alkaa vaikuttaa siltä että tuo puheet tuosta 0,9e tullauksesta oli ihan sitä itseään.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Ei, vaan tämä: Tullissa käytettiin vuosia vääriä valuuttojen muuntokursseja – asiakkaille joudutaan palauttamaan miljoonia (6.11.2019).

Ja Tullin vastaava tiedote: Tulli palauttaa valuuttavirheen takia liikaa maksettuja maahantuontiveroja (päivitetty 8.11.) - Artikkeli - Tulli

tl;dr Tulli käytti vääriä kursseja useamman vuoden, automaattisesti palautetaan liikamaksu tullauksista joissa tullaaja maksoi yli 10e liikaa, pienemmistä tullauksista vain pyydettäessä.
Onkos muut saaneet näitä palautuksia?

Itselle tuli juuri tänään vähän reilun euron verran yhteensä palautuksia tilille :)
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Onkos muut saaneet näitä palautuksia?

Itselle tuli juuri tänään vähän reilun euron verran yhteensä palautuksia tilille :)
Mulle tuli päätökset n. 30 tullauksesta ja yhdessä sain takaisin jopa 5€ ja lopuista kymmeniä senttejä eli tuli sieltä joku 10€ tjsp
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 698
12.2 tilattu Kiinasta paketti saapui tänään postista noudettavaksi. Seuranta ei toiminu ollenkaan, mutta silti tuli reilussa viikossa. :)
Edit: niin ja 29.1 tilattu paketti on edelleen jossain Kiinan lentokentällä odottamassa lähtöä...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Joo noi piti pistää itse, mutta riitti kun tyyliin täytti sen perus korvauskaavakkeen ja sen liitteeksi excel listan noista tullausnumeroista. En olis alkanut näkemään vaivaa, jos olis enemmän joutunut säätämään.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Onkos muut saaneet näitä palautuksia?

Itselle tuli juuri tänään vähän reilun euron verran yhteensä palautuksia tilille :)
Taitaa lähiaikoina mennä kaikki paketit tulliin jolla maksut suoritetaan takaisin tullille. :confused2:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
^ ei välttämättä hävinnyt, voinut jäädä ulkomaanterminaalin luenta tekemättä ja on jo Saksassa/matkalla. Sen kummempia merkintöjä ei tule kaikissa tuotteissa enää ulkomailta, pl. EMS-lähetykset joista näkee kohdemaan siirtymiset kuittaajan nimeä myöden.
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
1 125
Parcel Connectiin kuuluu seuranta loppuun asti kaikkiin maihin johon sen saa tilattua.

Saksan tapauksessa Parcel Connect -pakettia pystyy seuraamaan myös DHL:n seurannasta loppumatkan samalla seurantanumerolla.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
^ ei välttämättä hävinnyt, voinut jäädä ulkomaanterminaalin luenta tekemättä ja on jo Saksassa/matkalla. Sen kummempia merkintöjä ei tule kaikissa tuotteissa enää ulkomailta, pl. EMS-lähetykset joista näkee kohdemaan siirtymiset kuittaajan nimeä myöden.
Nyt ilmestyi.
Viikon kesti matka kuitenki pelkästää matkalla puoli suomea. Hidasta on.
Odotin että olisi joku merkintä, että matkalla ulkomaille tms.

1582381239775.png
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
714
Kiinanpaketit tuntuu tulevan nyt nopeasti, joku 2-3 viikkoa niin perillä. Tosin tässä edelleen huvittaa se että Kiina-Helsinki väli vei viimisimmässä 9 vuorokautta, tullin vatkaus heti maksettuna (kyttäsin postin seurannasta) 2 päivää ja sitten posti tuo pakettia viimeiset 200km 7 päivää. Tästä voikin laskea että posti kulkee noin 1,2km/h.
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Nyt vaihteeksi voi taas antaa positiivisen palautteen postin kotiinkuljetuksesta. Seurannan mukaan klo 7.48 paketti lähti keskukselta kuljetukseen ja 27min tuon jälkeen posteljooni oli oven takana. Mukava toki olisi, kun antaisivat, vaikka 2h aikaikkunan, kun tuovat paketin tuon 8h sijaan, mutta homma meni tällä kertaa postin osalta mainiosti.
 
Ihime

Tukijäsen
Liittynyt
20.05.2018
Viestejä
3 260
Onko jollakin tietoa miten postiennakko toimii automaattien kanssa, vai toimiiko mitenkään? Huutonetissä ostin tavaraa ja myyjä laitto postiennakolla tulemaan lähimpään automaattiin. Tuota hetken ihmettelin ja huvikseni kävin itsekkin kokeilemassa että tosiaan antaa valita automaatin lähetys kohteeksi postiennakollakin.
Eli,
a) ohjautuuko kuitenkin automaattisesti lähimpään asiamiespostiin?
b) pitää maksaa jotenkin verkossa ennenkuin voi noutaa automaatista?
c) en maksa mitään ja profit?!?
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 384
Viestejä
4 159 193
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom