- Liittynyt
- 08.05.2019
- Viestejä
- 1 646
Postilta olisi saanut EMS -lähetyksen noin. 40 eurolla mutta sillä on niin monta random tahoa käsittelemässä lähetystä ulkomailla+ vajaa seuranta joten ei kiitos.
EMS kulki yllättävän luotettavasti Suomen ja erään Thaimaan naapurimaan välillä 10-20 vuotta sitten kun siellä päin asuin. Monet kerrat kulki juurikin kaikenlaisia leimoilla varustettuja papereita ja passeja yms. molempiin suuntiin, eikä koskaan hukkunut mitään. Toimitusaika oli 1-2 viikkoa. Tuoreita kokemuksia ei kyllä ole.
Päädyin tuolloin EMS:in käyttäjäksi, koska asuinpaikallani ei ollut varsinaista osoitetta, se ei ollut useimpien kansainvälisten kuriirifirmojen jakelualueella, enkä ollut siellä välttämättä paikalla. Niinpä vuokrasin paikallisesta postitoimistosta postilokeron, jonne toimittaminen vaati joka tapauksessa sen, että kuljetuksen hoitaa paikallinen postilaitos. Joten EMS oli looginen ratkaisu. Tavallisista tavaralähetyksistä paikallisen postitoimiston päällikölle piti antaa aina pieni "teeraha" lähetysten turvaamiseksi, ja niitä silti hukkui välillä, mutta EMS-asiakirjalähetyksiin liittyen eivät kaivanneet edes lahjuksia.



