- Liittynyt
- 20.05.2018
- Viestejä
- 3 582
Siis ihan ihmisen postin pisteeseen jättämä paketti.^ ei oikein mielekästä verrata kuriirilähetystä minkään maan postilähetyksiin, nehän toimivat ihan eri lähtökohdista, volyymeilla ja tavoilla. Voihan tietty kurpitsaa ja kurkkuakin vertailla keskenään. Mikäs sulla on ensimmäinen lajittelutieto seurannassa postilähetyksen osalta? Vähän epäilen tuota, että lähetys olisi sunnuntaina tuotu jo lajittelukeskukseen. Noin järjestään yleensä ainoat mitkä liikkuu on sunnuntaina on esim. Telian tilaukset jotka lähtee Toijalasta, monesti voi tilata sunnuntaina ja saa noudettua Espoossa maanantaina iltapäivällä smartista. Sekin on testattu, että tilasin Verkkiksestä pe-yönä, se lajiteltiin lauantaina ja sain noudettua samana iltapäivänä, joku Elisan lähetys tuli myös lauantaina vauhdilla noudettavaksi samaan tyyliin.
Eihän nuita periaatteessa voi verrata postia ja kuriiria, mutta vois olettaa että postilla ei hirveen kauan kauemmin kestä kuljettaa vantaalta pakettia ouluun kuin kuriirilla Sloveniasta...
Noh dhl toi paketin tänään ovelle ja postin paketti edelleen vantaan lajittelu keskuksessa.
Taidan siirtyä matkahuoltoa käyttämään. Tuntuu postilla nykyään venyvän myöa nuiden pakettien kulku