Polttoaineen hinta

Liittynyt
05.08.2021
Viestejä
499
Olen kyllä urakoinut pienessä määrin ja polttoainetoimitus on merkittävä asia. Ja kaikki moottorityökoneet eivät ole rekisterissä, esimerkiksi viljan puimakone.
Onko varma tieto, minusta moottorityökone on määritelty laissa ja on rekisterissä. Puimakone ei ole tällainen omalla voimalla liikkuva laite
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243
Tankkauspartiolta saa samaan hintaan toimitettuna mitä itse ostamalla maksaisi säiliöön ja tulevat vaikka joka päivä tankkaamaan koneet.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Olen ihmetellyt, miksi kukaan tarvitsee polttoöljyä tavalliselta asemalta? Ne jotka sitä enemmän käyttävät, omistavat omat säiliöt ja liikennekäytössä harva käyttää, koska pitää maksaa lisävero.
Suomessa hakataan ja korjataan metsää joka ikinen päivä ympäri vuoden. Ja tätä tapahtuu tasaisesti kaikkialla Suomessa jatkuvasti. Koneet tankataan yleensä kuution säiliöistä joka on hiluksin lavalla tai lavetilla mukana tuotu. Noita säiliötä sitten tankataan missä sattuu matkan varrella. Kalusto on monesti jopa satojen kilometrien päässä urakoitsijan kotipesästä liikkuen mistä minnekin, joten ei se tippaakaan heitä auta vaikka maaeudulla maatiloilla olisikin kotiintoimitus.

En todellakaan tiedä mitään todellista tietoa myyntimääristä kenellekään, mutta nuorempana noissa piireissä pyörineenä tiedän että pön jakelua ainakin tuo ala tarvitsee.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
781
Tankkauspartiolta saa samaan hintaan toimitettuna mitä itse ostamalla maksaisi säiliöön ja tulevat vaikka joka päivä tankkaamaan koneet.
Näin minäkin olen ymmärtänyt. Siis siinä tapauksessa, että esim. metsäkoneet ovat jossain korvessa, niin tilataan säiliöauto paikalle. Sitten tankataan useampi kuutio, niin ei kannata pienillä säiliöillä itse ajella.
Jos koneiden tankit ovat pieniä, niin oma säiliö on pakko, koska kyllä tankkauspartiokin palkkion haluaa joka kerrasta.

Pakko tuossa polttoöljyssä on jotain erikoista olla, jos tavalliselta asemalta hakee, koska hinta on samaa tasoa, kuin diesel, mitä olen seurannut. Pitää oikein kysyä aseman henkilökunnalta, kun käyn. Ehkä dieselin biokomponentti ei sovi kaikille tai polttoöljy on ympäri vuoden talvilaatua, kun diesel vaihtuu välillä kesälaatuun.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 396
Kotikylan Shillala Diesel on koko kesan ollut talvilaatua jos on aseman tarroihin uskominen.
 
Liittynyt
05.08.2021
Viestejä
499
Näin minäkin olen ymmärtänyt. Siis siinä tapauksessa, että esim. metsäkoneet ovat jossain korvessa, niin tilataan säiliöauto paikalle. Sitten tankataan useampi kuutio, niin ei kannata pienillä säiliöillä itse ajella.
Jos koneiden tankit ovat pieniä, niin oma säiliö on pakko, koska kyllä tankkauspartiokin palkkion haluaa joka kerrasta.
Metsään ei todellakaan ajella millään tankkiautolla vaan hiluxin lavalla tai kärrissä kulkee kuution pönttö, tai sitten hieman suurempi nakataan hiabilla sopivaan paikkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
639
Olen ihmetellyt, miksi kukaan tarvitsee polttoöljyä tavalliselta asemalta? Ne jotka sitä enemmän käyttävät, omistavat omat säiliöt ja liikennekäytössä harva käyttää, koska pitää maksaa lisävero. Eli hätätapauksessa diesel käy yhtä hyvin. Isommassa tuhansien litrojen ostoerässä saa vielä alennuksen ja paikalle tuotuna.

Jos paikalliselta asemalta tankkaa polttoöljyä johonkin muuhun, kuin traktoriin, niin hyvä ettei olla heti soittamassa tullimiehiä paikalle. Edes väliaikainen käyttö verolipulla on hankalaa, koska polttoöljyn väriaine säilyy pitkään, että helpompi käyttää dieseliä. Ei polttoaineratsioita kovin usein näy mutta sitten kun napsahtaa kohdalle.
Ainakin tässä uudellamaalla lähes jokaisessa vähänkin suuremmassa taajamassa pyörii kymmeniä, ellei jopa satoja työkoneita kiinteistöhuolloissa ja urakoinnissa, eikä näillä järjestäen yhdelläkään ole mitään omia tankkeja siitä yksinkertaisesta syystä, että se tankki olisi koko ajan väärässä paikassa.

Myös aika monessa hommassa saa edelleen ajella löpöllä, kuten esimerkiksi auraus- ja hiekoitustöissä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
370
Kylmäaseman ohi ajaessa sai taas ihmetellä hintoja. 95 alle 2€, diesel joku 2,15€ ja 98 siinä välissä. Olisiko ollut 2,08.
Ei kyllä muistu mieleen aikaisempaa tapausta, että diesel olisi ollut aseman kallein tuote.
 
Liittynyt
12.04.2022
Viestejä
710

Onni etten omista dieselkinneriä vaan bensasellaisen. Ei ole sähköautoon varaa.
Ja tosiaan, ainakin PK-seudulla, vähän alueesta riippuen, saa jopa miehitetyltä Shell-asemalta bensaa nyt alle 2 e/l ja käteiskortilla vielä sentti tms. pois.

MUTTA kannattanee täälläpäin tankata aina viimeistään tiistaisin, koska Neste yleensä aloittaa hintojen noston ti-ke välisenä yönä! Olen tätä seurannut pitkin vuotta ja tosiaan, keskiviikkoisin lähes aina hinnat pompanneet 10-15 snt/l, kun Neste aloittanut käänteisen hintasodan...
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 113
Meilläpäin se keskiviikon hintapomppu on kanssa ihan konkreettinen, varmaan 75% asemista. SEO on ainoa joka ei siihen lähde, ilmeisesti. ABC:llä pompsahti diesel viime viikolla 14c yön aikana, eikä ole tullut vasta kuin puolet siitä takaisin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Tässä ei esitetty väitettä, että aina on vaan jos on.
Kotikylan Shillala Diesel on koko kesan ollut talvilaatua jos on aseman tarroihin uskominen.
Joillakin asemilla on ainakin pöön osalta tämä yleisesti käytäntönä, mm. yksi paikallinen kauppiaalta kysyen varmistettuna.

Tämä liittyy aiheeseen vain siten, että pöösäiliön kierto voi olla paljonkin hitaampi kuin dieselin ja bensojen, mikä siis on oleellinen syy yllä mainittuun. Osin samasta syystä tänä vuonna on esiintynyt sellaista kummallisuutta, että joillain asemilla on hetkittäin ollut MPÖ kalliimpaa kuin diesel.
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 370
Uutiset kertovat halpenevasta polttoaineesta ja samaan aikaan paikallinen st1 nostaa yön aikana 95 2.05->2.16€ ja diesel 2.07->2.27€:confused2:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
Uutiset kertovat halpenevasta polttoaineesta ja samaan aikaan paikallinen st1 nostaa yön aikana 95 2.05->2.16€ ja diesel 2.07->2.27€:confused2:
Tuo on ilmeisesti se perinteinen keskiviikkoisin tehtävä korotus. Tiistaisin siis halvin hinta?

Itse en ole uutisia seurannut, mutta kalliitahan nuo kaikki hinnat tietenkin on tällä hetkellä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Tuo on ilmeisesti se perinteinen keskiviikkoisin tehtävä korotus. Tiistaisin siis halvin hinta?

Itse en ole uutisia seurannut, mutta kalliitahan nuo kaikki hinnat tietenkin on tällä hetkellä.
Alkuviikosta kannattaa tankata, ainakin keskimäärin. Jostain syystä tosiaan kaikki nostavat hintaa samana päivänä ja sitten pikkuhiljaa laskee viikon aikana ja taas kova korotus. Vaikuttaa melkein kartellilta tämä kyllä.
 
Liittynyt
19.01.2020
Viestejä
962

Kaikki polttoaineyhtiöt seuraavat toistensa hintoja päivittäin, joka asemalta, osa jopa kaksi kertaa päivässä.

Jos isoin toimija on ottanut tavakseen nostaa hintoja keskiviikkoisin, muut käyttävät saman mahdollisuuden.
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
143
Ilta-sanomissa uutisoitu brent-öljyn hinnan putoamisen sotaa edeltävälle tasolle.

Ihmetyttää joissain kaupungeissa bensan hinnoittelu. Esimerkiksi raumalla 98 maksaa 2.300 kun porissa samaa saa 20 senttiä halvemmalla. Raumalta saa 20-30 senttiä kalliimpaa bensaa kuin viereisiltä pitäjiltä. Hieman haiskahtaa tuo hinnoittelu.
 
Raaka

Tukijäsen
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
639
Itsekkin olen laittanut merkille tätä keskiviikon korotuspäivää.

Esim täällä Diesel 2.07-->2,20 monilla asemilla ...kovia on kyllä korotukset.
 
Liittynyt
19.01.2020
Viestejä
962
Ilta-sanomissa uutisoitu brent-öljyn hinnan putoamisen sotaa edeltävälle tasolle.
Ei kai se ole ihme jos Suomessa on yksi jalostamo josta kaikki jakelijat hakevat polttoaineensa? Itänaapurin hanat on sen osalta kiinni ja en ole kuullut että kevyitä jakeita rahdattaisiin muualta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
319
Ei kai se ole ihme jos Suomessa on yksi jalostamo josta kaikki jakelijat hakevat polttoaineensa? Itänaapurin hanat on sen osalta kiinni ja en ole kuullut että kevyitä jakeita rahdattaisiin muualta.
NEOTilla (ST1&ABC) on oma jalostamonsa Göteborgissa, josta toimitetaan suurin osa heidän käyttämästään polttoaineesta.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 187
Olen ihmetellyt, miksi kukaan tarvitsee polttoöljyä tavalliselta asemalta? Ne jotka sitä enemmän käyttävät, omistavat omat säiliöt ja liikennekäytössä harva käyttää, koska pitää maksaa lisävero. Eli hätätapauksessa diesel käy yhtä hyvin. Isommassa tuhansien litrojen ostoerässä saa vielä alennuksen ja paikalle tuotuna.

Jos paikalliselta asemalta tankkaa polttoöljyä johonkin muuhun, kuin traktoriin, niin hyvä ettei olla heti soittamassa tullimiehiä paikalle. Edes väliaikainen käyttö verolipulla on hankalaa, koska polttoöljyn väriaine säilyy pitkään, että helpompi käyttää dieseliä. Ei polttoaineratsioita kovin usein näy mutta sitten kun napsahtaa kohdalle.
Itse ajelin Pööööllä kaivurin mittariin 200 tuntia tuossa kesällä. Ihan merkittävän paljon kätevämpää oli tankata noin 20 litran kannusta kaivuriin ainetta versus että olis joku kuutiometrin +1000 kg pönttö yhdellä kulmaa tonttia ja sitten sinne pitäisi savipaskaisella kaivurilla ajaa tankille. Et kuitenkaan saa sitä +1000 kg säiliötä siirreltyä ihan tuosta noin vaan sinne mihin sitä tarvitaan, koska jatkuva maa-aines ralli on edessä. LIsäksi pitää ajatella työmaan sotkeutumista ja naapuruston asfalttiteiden puhtaana säilymistä. Elikkä se polttoaineen loppumetrien jakelu vaikuttaa myös siihen, miten sitä maamottoriainetta on syytä olla tarjolla/jaossa. Samaan aikaan naapurustossa tehtiin kolmella muullakin tontilla vastaavaa kaivuuta... Ja parikymmentä kertaa kävin tankkaamassa omassa tapauksessa kaivuria, ettei ihan mikään pikkumäärä.
 
Liittynyt
13.12.2021
Viestejä
555
Olen ihmetellyt, miksi kukaan tarvitsee polttoöljyä tavalliselta asemalta? Ne jotka sitä enemmän käyttävät, omistavat omat säiliöt ja liikennekäytössä harva käyttää, koska pitää maksaa lisävero. Eli hätätapauksessa diesel käy yhtä hyvin. Isommassa tuhansien litrojen ostoerässä saa vielä alennuksen ja paikalle tuotuna.

Jos paikalliselta asemalta tankkaa polttoöljyä johonkin muuhun, kuin traktoriin, niin hyvä ettei olla heti soittamassa tullimiehiä paikalle. Edes väliaikainen käyttö verolipulla on hankalaa, koska polttoöljyn väriaine säilyy pitkään, että helpompi käyttää dieseliä. Ei polttoaineratsioita kovin usein näy mutta sitten kun napsahtaa kohdalle.
Veneeseen, työkoneisiin ja pikku pöristimiin esim agrigaatti ja mökin safire lämmitin. Kylmäkoneisiin raskaalla puolella. Moni luottotiedoton ostaa kanisteriin vanhan talon lämmitykseen.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
781
Elikkä se polttoaineen loppumetrien jakelu vaikuttaa myös siihen, miten sitä maamottoriainetta on syytä olla tarjolla/jaossa.
Ihmetyttää vain, kun samalla asemalla MPö maksaa sen 2,10x ja diesel 2,15x. Ja jos menee toiselle asemalle, niin voi saada dieseliä alle pön hinnan. Kysyntä niin pientä, että se täytyy näkyä hinnassa.

ps. Veneisiin tuli jonkinsortin dieselpakko jo 2007: Huvialuksissa käytettyjen nestemäisten polttoaineiden verollisuus ja polttoainemaksu
 
Viimeksi muokattu:

Huvipuolella kielletty. Ei koske kalastus rekisterissä olevia. Eikä muitakaan ammatti puolen veneitä esim vesibussit. Ja tavallisellakin asemalla kun täytät kaikki talon pöntöt ja tankit yhdellä kertaa putoaa se löpön hinta kun soitat etukäteen omistajalle.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
387
Raakaöljyn hinta vaan painuu...näkyykö pumpulla samaan tahtiin? Entäs jos nytkähtää välillä hiukan ylämäkeen? Näkyy parin päivän viiveellä. Tekeekö Neste ennätystulosta ihmisten hädällä? Kai täällä joku on bisneksessä tai lähellä sitä ja kertoo meille miten on?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
973

Eihän se suoraviivaisesti näy, koska verotus vähentää raakaöljyn hinnan vaikutusta lopputuotteen hintaan. Kannattaa myös muistaa, että viimeisen 12 kk aikana Euron kurssi on laskenut Yhdysvaltain dollariin verrattuna noin 13 %. Raakaöljykauppaa käydään pääasiassa dollareissa.
 
Tekee isoa voittoa, niinkuin tekee Neot (Nesteen kotimainen kilpailija) ja kaikki muutkin isot öljy-yhtiöt maailmanlaajuisesti. Vittumaista, mutta eipä siinä auta yksittäisiä yhtiöitä alkaa boikotoimaan, kun kaikki tekevät samaa.
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
998
Nyt Venäjällä tankkaamassa käyvät saisivat täysin ilmaista polttoainetta, kun antaisivat kyydin rajalta käännytetyille, maksavat kyydistä kuulemma.
 
Ho Lee Fuk

Team R&T
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
849
Eihän se suoraviivaisesti näy, koska verotus vähentää raakaöljyn hinnan vaikutusta lopputuotteen hintaan. Kannattaa myös muistaa, että viimeisen 12 kk aikana Euron kurssi on laskenut Yhdysvaltain dollariin verrattuna noin 13 %. Raakaöljykauppaa käydään pääasiassa dollareissa.
Surullista / myötähäpeää on lukea aikuisen, lisääntyneen jengin jatkuvaa ulinaa somen kanavissa. Esimerkiksi FB:n suuressa "STOP Autoilijoiden kuritukselle" -ryhmässä (ja vastaavissa) 90%:a junteista ei tunnu ymmärtävän sitä yksinkertaista faktaa miten paljon euron kurssi (suhteessa dollariin) vaikuttaa polttoaineen hintaan.

Vahva euro on vaimentanut useita kertoja öljybarrelin korkeaa hintaa. Varsinkin 2011-2013-2014 kun barreli maksoi $110 kieppeillä niin myös euro oli todella vahva; yksi euro oli $1,20-1,40. Muutoin jo tuolloin olisimme päässeet maksamaan reilusti yli 2 euron litrahintoja, sen sijaan bensa maksoi vain noin 1,8e/litra. Tässä uutisointia liki päivälleen 10v takaa:

25.9.2012 10:44
Bensiinin litrahinta on noussut kaikkien aikojen ennätykseen, kertoo Öljyalan keskusliitto. Litra 95-oktaanista bensiiniä maksaa keskimäärin 1,74 euroa. 98-oktaanisen hinta on 1,79 euroa litralta, joka sekin on ennätys.

Edellinen ennätys oli huhtikuulta, jolloin ysivitonen maksoi noin 1,72 euroa ja ysikasi 1,77 euroa litralta.

Alla lisäksi nopeasti googlen hausta sekä öljybarrelin (Brent) hintakehitys, että euron kurssikehitys (suhteessa dollariin) viimeisen vuosikymmenen ajalta:

Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 398
OPEC announces the biggest cut to oil production since the start of the pandemic

Sen verta tottuivat lihaviin tilipusseihin, että kun barrelin hinta pääsi putoamaan alle 100$ niin tuotannon leikkaukset käyntiin.
Mielenkiinnolla odotan, että mitenkä voimakkaasti näkyy öljyn hinnassa ja tätä kautta pumpuilla.
Ei välttämättä näy. Nyt ennusteet maailmantaloudesta ovat sitä luokaa, että öljyn hinta voi hyvinkin jatkaa laskuaan. Maanantaina muuten tankkasin ekan kerran pitkään aikaan alle 1,9 e/l (95-laatua), eli 1,898, ja yli 2e hintoja en ole maksanut varmaan kuukauteen.

Tässä jos euro vahvistuisi edes hieman dollariin nähden, niin 1,7xx hintoja alkaisi näkyä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 172

Ja samalla esim. Lappeenrannassa hinnat ei ole käyneet alle 2e ollenkaan. Upeaa.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 398
Ja samalla esim. Lappeenrannassa hinnat ei ole käyneet alle 2e ollenkaan. Upeaa.
Joo, tota Itä-Suomen kovaa hintatasoa on ihmetelty ihan mediassakin. Maanantai on yleensä varmin päivä tankata Helsingissä, tiistai on yleensä vielä halvempi, mutta välillä nostavat sen 10c-20c hintaa jo tiistaina, joten sanoisin, että jos ajoittaa tankkauksen aina maanantai-illalle, niin pääsee pitkällä aikavälillä halvimmalla - huonoin päivä tankata on ehdottomasti keskiviikko, siitä se hinta sitten lähtee laskemaan ja sama ralli viikosta toiseen. Esim. eilen tankkasin 1,956 e/l ja tänään olikin jo nostettu 2,1xx e/l. Tiistai on nykyisin vähän epävarma tankkauspäivä, vaikka joitain vuosia sitten se oli lähes poikkeuksetta se alin hintapäivä.

Helsingissä on suht paljon niitä, joita ei bensan hinta kiinnosta (= vapaa autoetu), joten keskiviikko lienee heitä varten räätälöity kallis päivä :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
88
Ensiviikolla koululaisten syysloma, joten ainakin siitä syystä hinnat ylhäällä jo näin tiistaina.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 901
Maanantaina oli kyllä halvempaa, kuin tänään tiistaina.
Ilmiötä näin vuosia seuranneena joskus satunnaisesti tiistaisin on hinnan nostopäivä, mutta useimmiten hintoja nostetaan aina keskiviikkoisin. Käytännössä tulee tankkailtua aina tiistai-iltaisin tuon keskiviikon hinnannosto-"ilmiön" vuoksi.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
1 290
Ainakin PK-seudulla tiistai on ollut kallein päivä jo pitkään. Maanantai iltana tai tiistai aamuna(ennen kello seitsemää) oon ite tankkaillu, sitten kun töistä neljän jälken kotiin ajelee niin hinnat on noussu ~10 senttiä litralta
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 825
Ainakin Lahden seudulla ainoa asema joka harrastaa tota joidenkin viikonpäivien kohdalla hintojen nostoa on NESTE. Muut ketjut pitää hintansa kyllä ihan samana joka päivä. Saa todistaa vääräksi mutta en ole kyllä tankille -appissa havainnut mitään maanantai-tiistai tjsp säätöjä muilla asemilla. Sehän näkyisi tuossa applikaatiossa heti suosittujen asemien kohdalla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310

Kyllä se vaan esimerkiksi Hämeenlinnassa nousee ihan joka asemalla paitsi seoilla jotka ei oikein muutenkaan reagoi hintakehitykseen.

Hs:n esimerkkinostokin on vielä pieni, esim hämeenlinnassa ennen sodan alkua saattoi ti-ke/ke-to nosto olla parhaillaan 15snt luokkaa.
 
Liittynyt
13.08.2021
Viestejä
399
Millaset näkymät on dieselin hinnalla että kannattaako ostaa diesel autoa, vastaavaa kun ei oikein bensana saisi? Ei vissiin veron korotusta tule vuoden vaihteessa mutta tulevina vuosina esim 2030 viimeistään alkaisi verotus kiristymään?
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 233

Kannattaa ainakin se huomioida, että sekoitevelvoite on nyt vielä vuoden minimitavoitetasolla, mutta sen jälkeen olisi tämän hetken suunnitelman mukaan tarkoitus kiriä alennukset kiinni. Eli velvoite pomppaa 7,5%-> ~20%. Tuo tulee vaikuttamaan erityisesti dieselin hintaan, koska siihen sitä biokomponenttia sekoitellaan.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 396
Millaset näkymät on dieselin hinnalla että kannattaako ostaa diesel autoa, vastaavaa kun ei oikein bensana saisi? Ei vissiin veron korotusta tule vuoden vaihteessa mutta tulevina vuosina esim 2030 viimeistään alkaisi verotus kiristymään?
Itse ostin Vanhan Taksi mersun kun joku auto tarivittiin ja sähköautot kärsivöt vielä saatavuudesta ja lastentaudeista. Dieseliin päädyin koska näin että niiden halpuus siihen nähden mitä saa verrattuna bensa-autoon ajoi sen edelle että täytyy maksaa diesel veroa. Uutta dieseliä en kyllä ostaisi. Olen sellaista Esson baari kansaa joka pitää Dieseliä ainoana oikeana moottorina. Tämä ajattelu on silti vanhanaikaista koska nykyiset suoraruiskutus bensavehkeet eivät kärsi niistä asioista enää joidenka takia niitä hyljeksin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
617
Tällä viikolla Pirkanmaalla hinnat nousi jo tiistaina. Jäi sitten tankkaamatta kun yhdessä yössä hinta oli noussut about 20c/l (1,93x€/l -> 2,13x€/l).

Vaihtelee maanantain ja tiistain välillä milloin hinnat halvimmillaan. Oliko se viime viikolla hinnat nousi vasta keskiviikkona..
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 233

Kohta saattaa olla taas vähän kalliimpia kilometrejä tarjolla. Lämmitysöljytkin kannattanee ehkä tilata viimeistään nyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Nesteellä laskettuna nyt, jos viiteen erään. Viimeksi muutama kk sitten 1000L olisi maksanut 1700, nyt 2000e.

Viimeksi kun tilasin ennen näitä hässäköitä niin tuhat litraa maksoi 775€...

Yksikköhinta: 1,93811 € / l
Yhteensä: 1938,11 €
Toimitusmaksu: 50 €
Yhteensä: 1 988,11 €
Maksuerä: 397,62 €
(sis alv 24%)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 657
Viestejä
4 187 640
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom