Enhän ajattele. Poliisilla pitää olla syy epäillä rikosta, josta ankarin rangaistus on minimissään 6 kuukautta vankeutta, ja se kyllä täyttyy huumausainerikoksen kohdalla. Sitten se kysymys on, oliko poliisilla syytä epäillä vai ei.Ajattelet nyt asian jotenkin päälaelleen. Poliisilla on oltava lain mukaan syy epäillä rikosta ennen toimenpiteitä. Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä on löytynyt tai ei ole löytynyt. Ainoastaan sillä on merkitystä, oliko poliisilla jokin laillinen peruste vai kokeiltiinko tuurilla.
Veikkaanpa, että ne joilta ei mitään löytynyt, eivät päässeet myöskään putkaan. Kenties kuittasivat koko asian jopa ajatellen "Näytin poliisille henkkarit ja taskujen sisällön, ja jatkan matkaa. En näe ylilyöntiä "
Ensimmäisen haastatellun kohdalla ei ole selvää oliko poliisi ylipäätään suorittamassa henkilöntarkastusta vai ei, mutta jos itse möläyttää että kannabista löytyy laukusta, niin vähän oma syy. (Ja itseasiassa vieläpä: "Eerikan mukaan konstaapelit ilmoittivat kuulleensa työkaverilta, että Eerikalla oli mukanaan laittomia aineita.")
Toisen haastatellun kohdalla ei jutussa mitenkään käsitelty sitä, oliko poliisilla syy epäillä rikosta vai ei.
Muita haastateltuja ei ole, mutta edellämainituilta molemmilta löytyi kamaa, ja siitä sitten asianmukaiset seuraukset.