Pizzan valmistus kotona, reseptit, tekniikat ja välineet

Peukut!
Hrr!
Minulla olisi varmaan jo mietinnässä sähköversio ;-)

Ei siellä pihall3 tarvitse asumaan jäädä, kaksi minuuttia ml. paisto. Itse paistelin eilen hupparissa -10C kelissä. Ei mitään takki pysty joka välissä pukemaan.

Pakkasellahan pizzanpaisto on parhaimmillaan; ei pukkaa soijaa.

Paitahihasillaan pärjää vallan mainiosti kuuman uunin vieressä. Vähän kuin leirinuotiolla olisi.

Uunin lämpeneminen tavoitteeseen eli 430c:een vei n. 35". Kesällä yleensä 25" riittää.

Kaasun menekki oli myös hivenen korkeampi, n. 0,65 kg/h. Kesällä n. 0,4 - 0,6 kg/h riippuen tavoitelämmöstä.
 
Oletteko arvon pizzauunin omistajat tehneet tieteellisiä testejä jossa paistatte kaksi samaa pitsaa samasta taikinasta, toinen normiuunissa ja toisen pizzauunissa, onko makukokemuksessa selkeesti ollu eroa?

Ihan noin tieteellisen tarkasti ei, mutta about samoilla raaka-aineilla suht samaan tyyliin tehdyissä kiekoissa ero on massiivinen, oikeasti kuumaksi lämpiävän uunin eduksi.

Maku, paistojälki, tekstuuri. Kaikki parempaa.

Kotiuunissa toki taikinan hydraatio yleensä tavoitteellisesti korkeampi, noin isoimpana erona.
 
Oletteko arvon pizzauunin omistajat tehneet tieteellisiä testejä jossa paistatte kaksi samaa pitsaa samasta taikinasta, toinen normiuunissa ja toisen pizzauunissa, onko makukokemuksessa selkeesti ollu eroa?

Öh, miksi tuollaista tekisi?
Onhan siinä eroa tuotoksessa, jos toista paistetaan 90 sekuntia ja toista 9 minuuttia.
Pitsat ovat siis erilaisia, se kummasta tykkää, se on eri asia. Toinen ei siis ole oikein ja toinen väärin, tai toinen toistaan parempi.

Pitsauunissa on hankala tehdä peltipitsaa, ja kotiuunissa ei napolilainen onnistu.
 
Ja spämmään vielä sen verran, että jos mitään eroa pitsoissa ja pitsantekemisessä ei olisi, miksi ihmeessä täyttäisin keittiötäni tämmöisellä rohjakkeella? Maar olisin ymmärtänyt myydä turhan uunin aikapäiviä pois? ;-)
_1220309.JPG

Toisaalta, voihan vastaus olla, että: "koska olet tyyhymä, olet täyttänyt keittiötäsi muutenkin!" ;-D
_1220310.JPG
 
Sunnuntaille pizzaa

• 170g Pirkka Parhaat & Pizzanpaistajat pizzataikina
• Huhtahyvät kantapaloista leikattuja meetvurstisiivuja
• Ananasta
• Aurajuustoa
• Hot Devils jalapenoa
• Pizzajuustomuruja

275°C ja 6 minuuttia.

DSC06998.JPG DSC06996.JPG
 
Onhan siinä eroa tuotoksessa, jos toista paistetaan 90 sekuntia ja toista 9 minuuttia.
Mikä pizza vie noin 9 minuuttia sähköuunissa? Ja onko pannupohja-tyylinen, vai täytteitä vain sitten reilusti? Ja kiinnostaa, että millä lämpötilalla noin pitkään uskaltaa uunissa "grillata".. eikö kuivu jo korpuksi?
 
Et oo tainnut koskaan tehdä perinteistä peltipizzaa, hienommalta nimitykseltä roomalaista palapizzaa, pizza al taglio
 
Pari kommenttia aiemmin keskusteltuun Oreganoon. Sehän ennen kuului pizzaan, eli siis siihen alkuperäiseen pizzaan. Juusto taas ei, vaan se lisättiin myöhemmin toisen "taitajan" toimesta.
Marinara pizza does not have cheese. It received its name because it was traditionally prepared by “la marinara” (a seaman's wife) for her husband when he returned from fishing trips in the Bay of Naples.
Pizza Marinara: Topped with tomato, garlic, oregano, and extra-virgin olive oil
Asiaa on sivuutettu mm seuraavassa julkaisussa: Doughy, Cheesy Neapolitan Pizza—It's Certified!

Ja kun Italialaisia julkaisuja tutkii, niin melkein mikä tahansa kyhäelmä oikeanlaisen pizzanpohjan päälle tekee siitä pizzan. Edes tomaattikastike, tai tomaatit eivät puuttumisellaan haittaa. Jostain syystä Italialaisilla on vahva inho ananasta kohtaan, jota en ymmärrä. Jokainen laittakoon pizzansa päälle vaikka sitten ylähuulen. ;) Omassa pizzassani pitää olla Suolaisuutta, Makeutta ja Tulisuutta. Jos tulisuuden ottaa pois, niin todennäköisesti otan myös makeuden.

Et oo tainnut koskaan tehdä perinteistä peltipizzaa, hienommalta nimitykseltä roomalaista palapizzaa, pizza al taglio
Ok. En ole. En ole ollut niin pizzan perään. Vasta aloittelen harrastusta. Ehkä voisi joskus kokeilla, vaikken paksusta pohjasta niin välitäkkään. Olen elämässäni enemmän keskittynyt rakenteluun ja korjailuun, kuin leipomiseen.
 
Näinpä, on outoa vaatia pitsalta tulisuutta. Sekin on justiinsa totta.
Samoinkuin sekin että keksii täällä mikä oli aito pizza...ananaineen..
 
Kokeilin tehdä Prisman Herkku Premium Edition Napolilaistyylinen pizzataikina Tipo "00" 2x300 g pakastetaikinasta pitsan. Täytteenä on salamia, paprikaa ja pari jalapenokiekkoa. Laitoin taikinan edellisenä iltana jääkaappiin sulamaan ja otin neljä tuntia ennen paistoa sen pöydälle huoneenlämpöön.

Paisto sähköuunissa, 275 asteessa (mikä meidän sähköuunin maksimilämpötila) esilämmitys-asennossa (ylä- ja alalämpö sekä grillivastus) noin 5 minuuttia.

Pitsa onnistui hyvin ja taikinaa tulee käytettyä toistenkin. Sitko oli hyvä ja taikina laittoi hieman vastaan, mutta ei revennyt. Vaimokin sanoi, että 10/10. :giggle:
20231201_165646.jpg
20231201_165236.jpg
20231201_165638.jpg
 
Hyvän näköinen taikina/pizza. Täytyy laittaa tuokin testiin vaikka yleensä tulee taikina tehtyä itse. Mutta silloin kun laiskottaa, niin valmistaikina on jees.

Lähestulkoon kaikki pakastetaikinat mitä olen kaupasta löytänyt on tullut testattua. Omasta mielestäni ne joskus Lidlissä olleet Pizza Cartel (?) pallot ovat ehkä olleet parhaita tähän saakka.

PS. Olet muuten tehnyt yhden omista pizzasuosikeistani + tähän vielä se paljon kiistelty ananas lisäksi :tup:
 
Mortadellaa mistä?

Ajatuksena tehdä Pistaasi kreemi pohjalle, Burrata päälle ja mahdollisesti mortadellaa kylkeen mikäli jostakin löytyy.
 
Ihan jebat kiekot aihioista syntyi.
4 kpl kinkku-ananas-(aurajuusto) ja 2 kpl salami-oliivi-punasipuli. Halkaisija about lapion kokoinen eli n. 35cm.

Tällä kertaa ulkolämpötila oli vain n -10c. Ooni oli päällä n. 3h ja kaasua meni n. 1,7kg eli n. 0,57 kg/h.

Screenshot_20231202_232844_Gallery.jpg

Screenshot_20231202_233828_Gallery.jpg

Screenshot_20231202_233859_Gallery.jpg

Screenshot_20231202_233607_Gallery.jpg

Screenshot_20231202_234046_Gallery.jpg

Screenshot_20231202_233514_Gallery.jpg

Screenshot_20231202_233748_Gallery.jpg

Screenshot_20231202_233722_Gallery.jpg
 
Tee pikapoolish lauantaina?

Oon ite tolla reseptillä tehny useamman satsin kiekkoja ja hyviä tulee. Suolaa laitan kyllä hieman enemmän kuin mitä don massimo ohjeistaa.

Eilen tuli laitettua PP poolish tulille ja juuri pullat väännettyä. Sitten vielä 48h kylmäkohotus pullille ja La paisto.

Jees kiitos. Olen nyt tehnyt kahdesti tällä. Ensimmäinen yritys ei nyt ollut kovin hyvä kun en uskaltanut pyöritellä taikinasta kunnon kokoista pitsaa niin jäi vähän pieneksi ja epämääräisiksi. Nyt toisella kerralla otin sitten ronskisti vaan pallon käteen ja kieputtelin haluamani lätyn. 250g pallosta varmaan saisi vielä vähän isommankin, pitää ensi kerralla kokeilla.

Ooni Karu 16:sta ja kaasupolttimella huomasin että pitää vääntää reilusti kaasua pienemmälle kun pitsa menee uuniin. Muuten palaa reunat liian nopeasti. Toinen asia mikä näin talvella varmaan on ajankohtainen niin pitää vaan malttaa odottaa että uuni lämpeää kunnolla että pohjakin tulee kypsäksi.

Ei ole ollut ongelmia saada pitsaa lapiolle, tai lapiolta pois. Durum jauhoja olen käyttänyt. Uuniin jää kyllä palaneita jauhoja, mutta pitsaan ne eivät tunnu tarttuvan. Suurin haaste vaikuttaisi olevan tällä hetkellä tuo taikinan käsittely ja sen jälkeen sopivan kaasuliekin asetuksen löytäminen.

1701609717906.png
 
Mikä pizza vie noin 9 minuuttia sähköuunissa? Ja onko pannupohja-tyylinen, vai täytteitä vain sitten reilusti? Ja kiinnostaa, että millä lämpötilalla noin pitkään uskaltaa uunissa "grillata".. eikö kuivu jo korpuksi?

Esim. täällä menee sähköuuni vaan 250c maksimissaan, jotan pitsaa saa paistaa pellillä/kivellä sen 10-12 min riippuen kuinka paksun tekee.
 
Itsenäisyyspäivän pizza.

Taikina Pirkka Parhaat keskivahvasta 00-vehnäjauhosta yön yli jääkaapissa ja pari tuntia ennen valmistamista huoneenlämpöön.

Täytteet:
• Huhtahyvät meetvurstia kuutioituna
• Pekonia
• Ananasta
• Valion aurajuustoa
• Valkosipulia
• Mozzarellaa

Mutti Classic pizzakastiketta, cheddar juustoraastetta ja Pirkka Parhaat pizzamaustetta (Nokkonen, oregano, basilika, mustapippuri, sipuli, meirami).

DSC07077.JPG
 
Viimeksi muokattu:
Hyvännäköinen ruokaympyrä. Onko tuo paistettu tuon alustan kanssa kun on kuin harpilla piirretty. Joku ohut NY style resepti?
Tuo on Prisman House pizza-alusta ja ei ole mitään erityistä reseptiä.

Laitoin taikinaa varten kulhoon 1½ dl kädenlämpöistä vettä, alle ½ pussia kuivahiivaa ja 1 tl sokeria ja sekoitin ainekset keskenään.

Sen jälkeen odottelin vartin, että hiiva lähtee käyntiin ja aloin lappaamaan jauhoja sen verran kun pystyi vatkaimella sekoittamaan ja ihan lopussa vielä suolaa ja lisää sekoitusta.

Sitten vaivasin käsin palloksi tiskipöydällä jauhoja lisäten sen verran, että taikinapallo tuntui tarpeeksi jämäkältä.

Lopuksi pyörittelin pallon durum-jauhoissa ja laitoin kannellisessa kulhossa yöksi jääkaappiin.
 
Jos joku Turun suunnalla kaipailee Ooni Karu 16 -pizzauunia edullisesti, niin Raisiossa Kuninkojan K-raudassa BF-tarjous näemmä jatkuu. Tarjouksesta on ylitussattu tarjousaika ja jäljellä on teksti: "niin kauan, kuin varatut erät riittävät." Tänään iltapäivällä yhden maissa tuolla käydessäni, hyllyssä näkyi oleva ainakin kaksi Ooni-laatikkoa jäljellä.
IMG_20231209_121816.jpg
 
Löytyy myös Vantaalta.
1702162404758.png
 
Myöhästyin Ooni Koda 12 Black Friday -tarjouksista ja tilattiin lahjaksi Keskolta private label Cello Piccolo 12 -pizzauuni alle 70 eurolla. Onko tuoreita kokemuksia tästä uunista? Muutama TM:n testi löytyi, mutta maksumuurin takana. Harkitsen myös kesämökille jos on hyväksi todettu.
 
Jos verrataan Ooniin, lämpenee jonkinverran hitaammin ja vie enemmän kaasua. Toisaalta TM testin mukaan lämmönjakautuminen on tasaisempi. Varsin hyvä laitos hintaisekseen. Oonin ja kloonien välillä ei ole kovin isoja eroja. Vinkkinä, että noita TM jne. testejä pääsee monesti lukemaan eri kirjastojen nettisivujen kautta. Tämä on yksi etuus siitä, kun kansa maksaa kuuliaisesti veroja.
 
Oonilla tullut tehtyä jo useampi pizza, mutta nyt testimielessä kokeiluun mietin mikä juusto on lähinnä kotipizzan juustoa? Joku valion ilmeisesti, mutta tuskin saa kaupasta samaa tavaraa?
 
IMG_4734_3.jpg

Tuli nälässä tällainen väsättyä. Omaa tomaattikastiketta™ tarkoituksella reilusti, jotta ei kuivu ja samalla täyteläistä makua antamassa.
 
Liitteet

  • VRXPaxm.jpeg
    VRXPaxm.jpeg
    139,5 KB · Luettu: 127
Myöhästyin Ooni Koda 12 Black Friday -tarjouksista ja tilattiin lahjaksi Keskolta private label Cello Piccolo 12 -pizzauuni alle 70 eurolla. Onko tuoreita kokemuksia tästä uunista? Muutama TM:n testi löytyi, mutta maksumuurin takana. Harkitsen myös kesämökille jos on hyväksi todettu.
Onko tämä yleisesti saatavilla tähän hintaan nyt?
 
Kuumottanu tuomoinen spiraali taikinakone ja nyt keskiviikkona tulossa talouteen. Nyt vain ihan tiedä että olisko pitänyt ostaa sittenkin semmoinen jossa kulhon saa irti, mutta hinta pompsahti semmoiset 300€ ja se tuntuu jo vähän liialta. Suurin hyötyhän on vain pesemisessä mutta eiköhän se luonnistu tuommoisesta missä kulho ei irtoa.

Ihan innolla odotan kuinka taikina muuttuu (Kovasti tehny leipiä ja kitchenaidi ei millään jaksa 2.5kg taikinaa vääntää. Menin sitten tuolla 8kg koneella, koska hinta ero 5kg ja 8kg väliltä oli tyyliä 30€)

**Edit
Eipä tullutkaan konetta vaan joitain ilmaisjuttuja mitä tuli sen mukana (suojahuppu, kokin hattu ja esiliina). Koneen pitäisi tulla 20 päivä tosin.
 
Viimeksi muokattu:
Ai saatana, tuollainen spiraalikone kyllä kiinnostaa mutta ei millään raaski sijoittaa. Kehuttu on kyllä, että taikinan teko nousee ihan uudelle tasolle, laitappa vähän infoa kun pääset testaamaan miten tuon puhdistus onnistuu ja muutenkin käytöstä kokemuksia?
 
No nyt eka leipätaikina kokeiltu, noin 1400g jauhoja ja 700g vettä (biga) + 200g vettä sitten seuraavana päivänä. Oli joku 15h tjms alakerrassa 15*c asteessa muhimassa biga ja sitten tein taikinan. (tuossa taikinassa oli nuvola extra jotain 800g ja 560g sämpyläjauhoja)

Aluksi näytti kyllä hyvältä, pieni ääni verrattuna kitchenaidiin ja vähitellen lisäsin vettä että pumpking tulee näkyviin. Sitten ku oli kulunut joku 16 minuuttia (kesti jotenkin kauan saada noi vedet, ehkä tiputtelin vähän liian hitaasti) ja yritin ottaa taikinaa pois mutta sehän oli niiin tahmeaa ja rikki menevää että eihän sitä voinu mitenkään saada sieltä pois. Katsoin taikinan lämpötilaa niin ohooopss sehän oli pompsahtanu 28*c. Noh laitoin lisää jauhoja ja lunta sekaan kunnes taikinasta tuli semi ok (siltikin oli kyllä tahmiaa sillee)

Noh 15 minuutiksi laitoin taikinan olemaan ja sitten päästiin siihen ehkä ikävimpään asiaan. Tuon peseminen. Kyllä siinä jo vähän rupes miettimään että virheen taisin tehdä ku ostin semmoisen missä ei saa nostettua kulhoa. Tuon kostean taikinankin ottaminen olis ollu todella helppoa ja peseminen. Kaiken kaikkiaan pesemiseen meni näin ekalla kerralla 20-30 minuuttia (tein rauhassa naatiskellen ku ei ollu mikn kiire ja halusin tosi puhtaaksi). Noh pitänee katsoa mitä tämän kanssa tekee. Taikina kyllä tuntui sitten hyvältä ku sämpylöitä tein niistä mutta jos alan tekemään yhtään useammin niin varmaan menee tuo myyntiin jollain pilkkahintaa ja ostan kallistettavan. Varsinkin jos töhöilen paljonkin lisää. (huomenna paisto ja tein myös kaksi pitsapalloa jos jaksaisin nekin sit paistaa pizza uunissa pikaisesti. En malttanu tehdä ihan kaiksita vaan sämpylöitä. Varsinkin ku tuota taikinaa tuli vähän suunniteltua enemmän :p)

Lisätään se vielä tuohon pesememiseen että se tarttee vielä vähän lisää harjoittelua ku taikina jäi kovasti kiinni kaikkiin sieniin yms. Että varmaan tiskiharjalla kannattaa kosteuttaa ja sillä ottaa taikinat pois. Ja sit ostaa joku kunnon autonpesusieni jolla sitten imee muut vedet pois (tai sit yrittää kaataa. Mutta toi on 30kg painava kapistus että ei ihan mielellään kallistele)
 
Viimeksi muokattu:
Onko teillä ongelmia ooni fyran kanssa pidemmissä paistosessioissa? Ulkona nyt -11c ja ei millään meinaa riittää teho. Pari ekaa pitsaa onnistuu hyvin kun kivi lämpenee sinne +400c, mutta varsinkin 4 pitsan jälkeen saa odottaa 5-10min ennenkö kivi on edes 380c. Pelletit on tammipellettiä bbqfactoryltä.
Tuntuu että tuota pellettihopperiakin saa olla koko ajan ronkeltamassa, että nuo putoaa alas eikä jää jumiin. Eikö tuo vaan sovellu pakkasille kunnolla? Kesällä en muista että noin pahoja ongelmia olisi, mutta kaippa niitä sillonkin oli.
 
Joulukinkun jämät on hyvää matskua pizzan täytteeks, itekin joskus noita silpunnu sekaan.
 
10 x 290g palloa tuli väännettyä uudenvuodenaattoa silmälläpitäen:

Screenshot_20231229_233614_Gallery.jpg

6 kpl NYS tällä reseptillä:
New York-Style Pizza
4 kpl napoli-style PP-poolish meiningillä:
Poolish – Oikotie aromeihin

48h kylmäkohotuksella kaikki 10.

Uuden vuoden pizzabuffet oli menestys.

Palloista syntyi:

- 2 x quattro formaggi
- 2 x margherita
- 3 x kinkku-ananas
- 1 x kinkku-ananas-aurajuusto
- 2 x salami-chipotle-punasipuli

Kaikki hyviä, mutta oma henk.koht suosikki oli bianca 4 juuston kiekko (parmesan-mozza-aura-feta):

Screenshot_20240101_120138_Gallery.jpg

Screenshot_20240101_120150_Gallery.jpg

Screenshot_20240101_120207_Gallery.jpg

Screenshot_20240101_120218_Gallery.jpg
 
No nyt eka leipätaikina kokeiltu, noin 1400g jauhoja ja 700g vettä (biga) + 200g vettä sitten seuraavana päivänä. Oli joku 15h tjms alakerrassa 15*c asteessa muhimassa biga ja sitten tein taikinan. (tuossa taikinassa oli nuvola extra jotain 800g ja 560g sämpyläjauhoja)

Aluksi näytti kyllä hyvältä, pieni ääni verrattuna kitchenaidiin ja vähitellen lisäsin vettä että pumpking tulee näkyviin. Sitten ku oli kulunut joku 16 minuuttia (kesti jotenkin kauan saada noi vedet, ehkä tiputtelin vähän liian hitaasti) ja yritin ottaa taikinaa pois mutta sehän oli niiin tahmeaa ja rikki menevää että eihän sitä voinu mitenkään saada sieltä pois. Katsoin taikinan lämpötilaa niin ohooopss sehän oli pompsahtanu 28*c. Noh laitoin lisää jauhoja ja lunta sekaan kunnes taikinasta tuli semi ok (siltikin oli kyllä tahmiaa sillee)

Noh 15 minuutiksi laitoin taikinan olemaan ja sitten päästiin siihen ehkä ikävimpään asiaan. Tuon peseminen. Kyllä siinä jo vähän rupes miettimään että virheen taisin tehdä ku ostin semmoisen missä ei saa nostettua kulhoa. Tuon kostean taikinankin ottaminen olis ollu todella helppoa ja peseminen. Kaiken kaikkiaan pesemiseen meni näin ekalla kerralla 20-30 minuuttia (tein rauhassa naatiskellen ku ei ollu mikn kiire ja halusin tosi puhtaaksi). Noh pitänee katsoa mitä tämän kanssa tekee. Taikina kyllä tuntui sitten hyvältä ku sämpylöitä tein niistä mutta jos alan tekemään yhtään useammin niin varmaan menee tuo myyntiin jollain pilkkahintaa ja ostan kallistettavan. Varsinkin jos töhöilen paljonkin lisää. (huomenna paisto ja tein myös kaksi pitsapalloa jos jaksaisin nekin sit paistaa pizza uunissa pikaisesti. En malttanu tehdä ihan kaiksita vaan sämpylöitä. Varsinkin ku tuota taikinaa tuli vähän suunniteltua enemmän :p)

Lisätään se vielä tuohon pesememiseen että se tarttee vielä vähän lisää harjoittelua ku taikina jäi kovasti kiinni kaikkiin sieniin yms. Että varmaan tiskiharjalla kannattaa kosteuttaa ja sillä ottaa taikinat pois. Ja sit ostaa joku kunnon autonpesusieni jolla sitten imee muut vedet pois (tai sit yrittää kaataa. Mutta toi on 30kg painava kapistus että ei ihan mielellään kallistele)

Vähän updatee kun ekat oikeat pitsat saanu ulos (Onnistu hyvin, pesemisessä kesti muutama minuutti, kulhon irroitusta en kaivannut)

Käytin apuna pooliksen laskinta, 5 kpl 260g pullia. Vähän pyöristin mutta alla taikina kokonaisuudessaan
Poolish:
200g vettä
200g jauhoja (Caputo Nuvola Super)
2g hiivaa
hunajaa
---> Joku 1h huoneenlämmössä ja sitten 16?h jääkaapissa
Taikina
400g poolish
590g nuvola super jauhoja
300g vettä
18g suolaa
---> 2 päivää jääkaapissa

Uunina toimii surriento, jos jotakuta kiinnostaa sekin

Tämä on vähän pienempi vesi% mutta tällä kertaa yritettiin saada onnistumisia. Tästä on sitten hyvä lähteä lisäämään vettä jos haluaa

Tein niin että sekoittelin ekana noin 70% vedestä ja pooliksen yhteen koneessa ja sitten kaikki jauhot. Sitten pikku hiljaa aina vettä. Noin 15 minuuttia oli famagissa ja sen jälkeen annoin olla 5 min lepäämässä ja sitten 30 sekunttia täysillä sekoitin (Olis ehkä kannattanu pienemmällä nopeudella, tuntu että vähän ehkä särkyi gluteiini).

Taikinan otto koneesta oli helppoa, vähän vettä käsiin ja taikina irtosi tosi nätisti (pesemisessä kesti muutama minuutti). Toki koukusta on vähän "hankalaa" mutta kyllä se sieltä tuli helposti. Taikinan tuntu oli todella erilaista kuin mitä olen koskaan saanut. Todella sitkeää ja tuntu että tässä olisi mahdottoman paljon enemmän gluteiinia. Taikina oli tosi kestävää ja sen sai levitettyä hyvin pöydälle josta sitten laminoin vähän. Tämä sitten isoksi palloksi ja odotin 30 min, släb and fold ja odotin 1h jonka jälkeen 2 päiväksi jääkaappiin. (Vähän kurkkailin niin hyvin oli tullu tuommoista rihmastoakin, koskaan ennen ole tullu)

2 päivän jälkeen (eilen) otin jääkaapista tuntia aikaisemmin taikinan ja sitten tein noin 250-260g pullia. Tämän jälkeen sitten piti odotella todella kauan että taikina olisi taas rentoa, joku 6h ainakin. Kaksi pitsaa paistoin (jotka onnistu hyvin, liian kireää oli taikina että vaikea levittää, mutta tämä on jo aika tuttua muutenkin) ja sitten päätin että en jaksa enempää paistaa (oli muutakin herkkua uutenavuotena) niin pyöritin pallot uudestaan ja laitoin jääkaappiin seuraavaa päivää varten.

Seuraavana päivänä otin pallot jääkaapista, odotin jonkun 4h, taikinaoli paljon rennompaa ja se levittyi hyvin. Vähän jo pelkäsin että pohja repeäisi mutta ei.
Kaiken kaikkiaan positiivinen kuva jäi nyt tästä kerrasta. Ensikerralla kokeilen että kun olen taikinan tehnyt valmiiksi niin pallotan suoraan 260g palloiksi ja laitan jääkaappiin. Jospa tällöin taikina kerkeisi hyvin nostautumaan ja myös rentoutumaan.

Kuvissa rihmastoa mitä näkyi ku poksautin ison ilmakuplan ja ekan päivän ensimmäinen pitsa (lisäsin myös vähän toisenkin päivän). Parantamisen varaa kyllä on mutta tästä on hyvä jatkaa
 
Liitteet

  • photo_2024-01-01_17-45-35.jpg
    photo_2024-01-01_17-45-35.jpg
    105,4 KB · Luettu: 112
  • photo_2024-01-01_17-45-20.jpg
    photo_2024-01-01_17-45-20.jpg
    271,7 KB · Luettu: 121
  • photo_2024-01-01_17-45-39.jpg
    photo_2024-01-01_17-45-39.jpg
    146 KB · Luettu: 110
  • photo_2024-01-01_18-24-15 (2).jpg
    photo_2024-01-01_18-24-15 (2).jpg
    271,6 KB · Luettu: 104
  • photo_2024-01-01_18-24-15.jpg
    photo_2024-01-01_18-24-15.jpg
    253,7 KB · Luettu: 96
Viimeksi muokattu:
Ai saatana, tuollainen spiraalikone kyllä kiinnostaa mutta ei millään raaski sijoittaa. Kehuttu on kyllä, että taikinan teko nousee ihan uudelle tasolle, laitappa vähän infoa kun pääset testaamaan miten tuon puhdistus onnistuu ja muutenkin käytöstä kokemuksia?

Nyt oon tehny ihan kivasti leipätaikina (sämpylöitä) ja vähän mietteitä puhdistamisesta. Puhdistaminen on ollu tähän asti helppoa vaikka kulhoai ei saa irti. Pariin kertaan taikina ollu aika pieni vesiprosenttista (63-65) niin sekin tosin auttanut, mutta nyt ku kokeilin ekaa kertaa porkkanasämpylöitä niin nestettä tuli enemmän.

Prosenttia laskennallisesti n. 68%
Jauhoja 1590g (400g poolish, 300g sämpyläjauhoa, 890g Nuvola super)
Nestettä 1080g (400g poolish, 350g porkkana liejua (200g oli porkkanaa)+ 300g vettä + 30g vettä )
Siemeniä 100g

Taikina lähti hyvin mutta olis ehkä kannattanu sekoittaa porkkana suoraan poolikseen koska käytin sitä tällä kertaa nesteenä niin se ei sillee ihan käyttäynyt samalla tavalla kuin jos olisin vain vettä lorautellu (viskositeetti niin iso)
Kun taikina oli sekoiteltu noin 16 min (1-3 nopeudella pysyin), oli taikinan lämpötila noin 20*c. Annoin taikinan olla pyyhkeen alla joku 8 min ja sitten sekoitin vielä jonkun 30 sekunttia.

Tuo loppu sekoituksen tarkoitus on oikeastaan jäykistää taikina niin että se lähtee helposti pois koneesta. Taikina tuntui aika tahmealta mutta se irtosi tosi helposti ja kuppiin ei jäänyt mitään jämiä. Jos joskus menen 70-80% ja tuntuu tosi vaikealta ottaa pois taikina niin pitää kokeilla uudestaan tuota niksiä. Uskoisin että se on salaisuus helppoon puhdistamiseen.

Suurin ero taitaa olla sitten semmoisille jotka haluaa oikeasti pestä kupin. Tuo mitä minä saan tehtyä on ennemminkin "pyyhkimistä" ja vaikka kuppi on todella puhtaan näköinen niin en 100% varmuudella voi sanoa etteikö jonnekkin jotain voisi vähän jäädä. Meinaan että kun pyyhkit paperilla niin onko paperi oikeasti puhdas tai sitten se vesi. Myös koukkuun voi jonnekkin jotain jäädä vaikka sen huolellisesti katsoisi läpi. Tämä tosin ei itseä haittaa koska gluetiinitonta tavaraa ei tällä kannata muutenkaan tehdä ja se mitä voi jäädä on kuitenkin vain pieni määrä vettä ja jauhoa mikä ei kuitenkaan mitää pahaa tee.
 
Tuli tehtyä detroit styleä. Pannu on muutaman sentin korkuinen 30*40cm kokoinen. Taikina oli 80% hydraatiolla 800g painoinen, yön yli livahti rt kohotus, päivä jääkaapissa ja pari tuntia ennen paistoa taas huoneenlämmössä. Tein 2kg taikinan josta pataleipään loput eli pallotin aamusta eri astiaan jääkaappiin tämän 800g.

Tomaattikastike raitoina pepejen alla, välit tuoretta mozzaa ja päällä cheddar raastetta. Oli kyllä ihan raflalaatua.
 
Liitteet

  • IMG20240105202820.jpg
    IMG20240105202820.jpg
    379,2 KB · Luettu: 194
Viikonloppuna tein 5 kiekkoa, ja voin vahvistaa.. Uusi suosikki on Pizza Quattro Formaggi. Neljän juuston pizza: Parmigiano-Reggiano, Mozzarella, Fontal ja Aura. Uuni tuoreena loraus oliiviöljyä pintaan ja ääntä kohti. Jäätävä suoritus vaikka itse sanonkin. Uuuhh... :love:

fotor_1705171740330.jpg
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 344
Viestejä
4 553 349
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom