- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 4 699
"Kaikki oikeudet erota" Nyt alkaa olla jo niin epätoivoista että rapataan tynnyrinpohjalta jo jämiä. Aivan kuin kukaan vois realistisesti erota eduskuntaryhmästä tai taistella puoluekuria vastaan ilman ettei lentäisi kaaressa pihalle puolueesta.Kyllä ne olivat siellä tukemassa. Nuo 14 olivat osana Sipilän hallituskoalitiota. He olivat mukana hyväksymässä hallituksen toimia yhden hallituspuolueen eduskuntaryhmän jäseninä.
Jos he olisivat oikeasti halunneet vastustaa Sipilän hallituksen toimia niin heillä olisi ollut kaikki oikeudet erota Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, perustaa oma eduskuntaryhmä ja ilmoittaa että eivät enää tue Sipilän hallitusta. Mutta sen sijaan he olivat kahden vuoden ajan mukana tukemassa Sipilän hallitusta juurikin sinä aikana kun tuo pakolaiskriisi oli huipussaan.

Toki voi tehdä Hjalliksetkin, mutta onko parempi odotella seuraavaa puoluekokousta ja vaihtaa valta vai aloittaa kaikki alusta uudella tuntemattomalla pienpuolueella ja 20v päästä yrittää uudelleen?
Halla-Ahon valinnan ja Sinisten synnyn jälkeen perussuomalaisilla ei ole mitään vastuuta tai linkkiä tuota edeltäneisiin tapahtumiin. Ainoat referenssit perussuomalaisiin ynykypuolueena voidaan tehdä vain ja ainoastaan Halla-Ahon valinnan jälkeiseen aikaan. Mitään hallitusvastuuta yms. ei myöskään ole ollut.
