Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)
Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.
Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.
Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.
Minä en ole ketään tai mitään kovistellut, vaan asiallisesti kysynyt, että miksi prosentit ei näytä pitävän paikkaansa. En myöskään ole taloustutkimuksen asiakas, joten turha haukkua, provota ja syyttää valehtelusta. Sen sijaan olen ihan asiallisesti ihmetellyt, että mitä IL-kyselyssä on jätetty kertomatta ja miksi kyseinen kysely on julkaistu järjestäen monessa eri lehdessä sellaisenaan, ilman että kukaan olisi paneutunut numeroihin.Näytä nyt perkele se kohta jossa minä väitän taloustutkimuksen vääristelevän? Sehän on se tämänkin ketjun persujen näkemys että nyt pitäisi taloustutkimusta kovistella ja kysellä numeroista, aivan niinkuin taloustutkimus olisi jotenkin vastuussa siitä että sinä ja muut kitisijät valahtelitte tulonne.
Vai että persut ovat valehdelleet tulonsa Taloustutkimuksessa.![]()
Veikkaan, että olet ymmärtänyt laskelmat väärin.Niin oliko sulla jotain parempaa teoriaa noihin numeroihin, vai oletko itsekin sitä mieltä?
Veikkaan, että olet ymmärtänyt laskelmat väärin.
Onhan täällä keskusteltu ja ihmetelty ihan asiallisesti, onko vastaajilla mahdollisesti käynyt sekaannus kuukausi- ja vuositulojen kanssa, mitä tuloja on tarkalleen tarkasteltu, koska kysely on esitetty kaikille yli 15 vuotiaille, niin kaikki eivät välttämättä ole työelämässä, onko pienituloisten otos tarkoitus sittenkin edustaa ~1500-2200€ ansaitsevia jne. Mitä muuta odotit, jos kerta me kaikki olemme IL-kyselyn tiedon varassa?Minun ainoa mokani oli kirjoittaa tänne, kun huomaisin lukujen suuren heiton missä ei tuntunut olevan mitään järkeä.
Nyt ymmärrän miksi lehdistössä politiikan toimittajat välttelevät persuista kirjoittamista ja varsinkin negatiivista uutisointia. Minä huomasin selvän eron numeroissa ja sen sijaan, että palstan persut olisivat osallistuneet esim. miettimään mistä tuollainen tilastollinen poikkeama voisi johtua alkoi lapsellinen "todista että ala-asteella opittu matematiikka on oikein" tyylinen vänkääminen ja kitinä jossa ei ole mitään järkeä.
Älä kiroile äläkä raivao minulle omista mokistasi. Se kertoo, että vihervassarit ovat lumihiutaleita, ammattimaisia uhriutujia ja öyhöttäjiä. Syyllistyt AD hominem-argumentointiin, se ei lisää uskottavuttasi.Sinähän niin väität? Eli päätä nyt jo onko kannatus sama kuin muissa tutkimuksissa vai persut rikkaita vai molempia?>
Ja jos molempia niin sitten anna se oma hypoteesisi miksi numerot eivät täsmää.
MINUN HYPOTEESINI ON SE YKSINKERTAISIN, ELI PERSUT VALEHTELI TULONSA. Kerro omasi tai vaikene ja lopeta itkeminen.
Näytä nyt perkele se kohta jossa minä väitän taloustutkimuksen vääristelevän? Sehän on se tämänkin ketjun persujen näkemys että nyt pitäisi taloustutkimusta kovistella ja kysellä numeroista, aivan niinkuin taloustutkimus olisi jotenkin vastuussa siitä että sinä ja muut kitisijät valahtelitte tulonne.
Ei herranen aika teitä uhreja, eikö tuo elämä ole vitun raskasta noin? Jopa peruskoulun ala-asteen matematiikkakin on teitä vastaan?
Ja sitten ihmetellään miksi persuja pidetään lumihiutaleina ja ammattimaisina uhreina. Aivan saatanan rasittavaa sakkia kyllä olette, ei voi muuta sanoa
Nyttenkin saatiin kaksi täysin "samaa lukemaa" eli ~14% ja 20% ja koska peruskoulu on persuvastainen, on siellä virheellisesti opetettu, että eri numeroarvot eivät olisi samoja vaikka kyllähän ne on jos kovasti
Et vissiin lue lehtiä , tai valehtelet tahallasi, koska persuista ja Halla-ahosta kirjoitetaan melkein joka päivä lehdissä negatiivisesti, koska toimittajista yli 70% on vihreitä, vasssareita tai demareita. Vihreistä ja vassareista kirjoitetaan yleensä positiivisesti, eikä hallitusta paljoa arvostellaMinun ainoa mokani oli kirjoittaa tänne, kun huomaisin lukujen suuren heiton missä ei tuntunut olevan mitään järkeä.
Nyt ymmärrän miksi lehdistössä politiikan toimittajat välttelevät persuista kirjoittamista ja varsinkin negatiivista uutisointia. Minä huomasin selvän eron numeroissa ja sen sijaan, että palstan persut olisivat osallistuneet esim. miettimään mistä tuollainen tilastollinen poikkeama voisi johtua alkoi lapsellinen "todista että ala-asteella opittu matematiikka on oikein" tyylinen vänkääminen ja kitinä jossa ei ole mitään järkeä.
Jos kyselytutkimuksen vastaukset sanoo, että lähes 38% kyselyyn vastanneista perussuomalaisista on rikkaampia kuin 95% kansasta niin antaa sitten olla niin jos se sinua miellyttää. Mutta älä jumalauta pyydä "todistamaan" laskutoimituksia jotka jokainen voi vaikka sillä omalla tietokoneen tai älypuhelimella laskea.
Eli kun sinua harmitti laskutoimituksen lopputulos sen syynä on sekä jokin vihervassareiden ryhmittymä(?), että minun väärä argumentointini (eli siis ala-asteen matematiikka).
Tarkennatko vielä miten ne vihervassarit asiaan liittyi, vai onko sekin jokin salaliitto ja ne on kaapanneet mun näppäimistön ja laskimen?
Ei vaan ko. kyselytutkimuksen numerot eivät täsmänneet keskenään kun niitä vertaa tulotilastoihin, minun hypoteesini on että kyselyyn vastanneet persut valehtelivat (muihin en ottanut kantaa, enkä ota)
Sinä sen sijaan taas tunnut olevan sitä mieltä, että taloustutkimus on vääristellyt dataa jolloin sinulla on todistustaakka ei minulla.
Oletko siis sitä mieltä, että mikäli kyselytutkimuksessa ihmiset vastaavat epärehellisesti on kyselyntekijän vastuulla arvailla oikeat vastaukset? Millaisessa mailmassa sinä elät?
Poliittisissa kyselyissä puoluekantoihin jossain tapauksissa käytetään korjauskertoimia, mutta nekin muuttavat monesti lopputulosta vain muutamilla prosenteilla jos niilläkään. Nyt sinä esität, että taloustutkimuksen pitäisi käyttää perussuomalaisten tuloihin jonkinlaista superkorjauskerrointa ja heittää tulot erilaisiksi kuin mihin he vastasivat?
Miksi minun pitäisi todistaa mitään. Mutta ilmeisesti sinäkin pelkäät minun teoriani olevan oikeassa, kun et anna ilmiölle mitään omaa teoriaa. Ja kuten tiedät tiedotusvälineiden politiikan toimittajien todistetusti käsittelevän persuja paljon pehmeämmin kuin muita puolueita ja syynä on nimenomaa mm. se palaute mitä he saavat kun kehtaavat persuista kirjoittaa jotain negatiivista.
Sinun ja kaltaistesi itku ja parku on todennäköisesti osa tuota syytä. Ja ei en pyri haukkumaan, vaan analyyttisesti kuvaamaan reaktiota joka teistä irtoaa kun matematiikka sotii mielikuvitusmailmaanne vastaan. Tosin en millään voi käsittää tuota itkureaktiota siitä, kun vertaisesi valehteli tulonsa. Onko se sinulta pois, ellet sitten tosiaan itsekin osallistunut tuohon kyselyyn ja ole yksi niistä persuista jotka valehtelivat tulonsa.
Tämän aiheen osalta se on. Koska tiedän etteivät kaltaisesi koskaan lopeta. Tulette vielä viikkojenkin päästä summonoimaan minua tähän aiheeseen takaisin ilman mitään muuta motiivia kuin teidän oma peppukipu siitä, että minä huomasin numeerisen epäsuhdan ja kehtasin kirjoittaa siitä tänne.
Sinä väität, ettei kyseessä olisi tulojen valehtelu vaan jokin muu. No mikä muu se sitten on?
Kiroilu ei lisää kenenkään uskottavuutta, joskun vaan tulee sensuroimatonta ajatustenvirtaa kun joku vänkää ja vänkää.
Taas ne vihervassaritm kas kun ei antifa, mörkö tai vaikka Justiina. Miten ne tai hallitus tähän asiaan liittyy.
Ymmärrän, että "vihervassari" on termi joka kuvaa kaikkien persujen yhteistä pelottavaa ja näkymätöntä vihollista niinkuin perkele raamatussa, mutta miten sen hokeminen nyt liittyy tähän asiaan? Vai oikeastiko uskot, että he ovat tämän kaiken takana, eli persut ei valehdellu tulojaan vaan vihervassarit sai numerotkin sekaisin?
No jos normaali prosenttilasku kovasti hiertää sinua ja se opitaan peruskoulussa, niin eikö se silloin ole persuvastainen?
Sinun väitteesi on, ettei julkaistu tutkimustulos vastaisi raakadataa. Ei minun väitteeni
Minä uskon tutkimuksesta ilmoitettuihin lukuihin ja uskon niiden olevat ristiriitaiset koska persut valehteli tulonsa.
Jos ja kun et usko tutkimuksen tulokseen ja siten esim. valehteluun eikä sinulla ole muutakaan teoriaa niin eikö silloin sinun pitäisi ottaa yhteyttä tahoon jonka uskot nyt salaavan tai valehtelevan kyselytutkimuksen tuloksista?
Miten se on persuvihaa, jos kertoo havainnostaan numeroiden suhteen. Huomasin että meni tunteisiin kun vihervasemmistoakin ehdit huutamaan avuksi (eikun antiavuksi) jo kahteen kertaan, mutta jos numerot on persuvastaisia niin mikä sitten ei ole?
Sinähän niin väität? Eli päätä nyt jo onko kannatus sama kuin muissa tutkimuksissa vai persut rikkaita vai molempia?>
Ja jos molempia niin sitten anna se oma hypoteesisi miksi numerot eivät täsmää.
MINUN HYPOTEESINI ON SE YKSINKERTAISIN, ELI PERSUT VALEHTELI TULONSA. Kerro omasi tai vaikene ja lopeta itkeminen.
Näytä nyt perkele se kohta jossa minä väitän taloustutkimuksen vääristelevän? Sehän on se tämänkin ketjun persujen näkemys että nyt pitäisi taloustutkimusta kovistella ja kysellä numeroista, aivan niinkuin taloustutkimus olisi jotenkin vastuussa siitä että sinä ja muut kitisijät valahtelitte tulonne.
Ei herranen aika teitä uhreja, eikö tuo elämä ole vitun raskasta noin? Jopa peruskoulun ala-asteen matematiikkakin on teitä vastaan?
Ja sitten ihmetellään miksi persuja pidetään lumihiutaleina ja ammattimaisina uhreina. Aivan saatanan rasittavaa sakkia kyllä olette, ei voi muuta sanoa
Nyttenkin saatiin kaksi täysin "samaa lukemaa" eli ~14% ja 20% ja koska peruskoulu on persuvastainen, on siellä virheellisesti opetettu, että eri numeroarvot eivät olisi samoja vaikka kyllähän ne on jos kovasti persu niin haluaa.
Tämäkin viestini on jo vaikka mones kymmenes aivan turhaan sen jälkeen kun huomasin, että numerot näytti helvetin oudoilta. Ja sen jälkeen on leikitty jotain ihmeellistä leikkiä teidän persujen kanssa jossa minä ja peruskoulun matematiikka on se jonka pitäisi jotenkin todistaa jotain naurettavan simppeliä uudelleen ja uudelleen. Ja hetken jo oli hiljaista, mutta sitten taas joku summonoi minut paikalle koska olin ensimmäinen joka sanoi ääneen että numerot on oudot. Vittu että vituttaa tämä.
Todista itse perkele, että 14=20 niin jatketaan matkaa.
Keskittykääs sitten rakentavaan keskusteluun ja jättäkää ne turhat henkilökohtaisuudet ja kirosanojen tarpeeton viljely ennen kuin kirjoitatte seuraavan kerran tähän ketjuun. Kiitos.Älä kiroile äläkä raivao minulle omista mokistasi. Se kertoo, että vihervassarit ovat lumihiutaleita, ammattimaisia uhriutujia ja öyhöttäjiä. Syyllistyt AD hominem-argumentointiin, se ei lisää uskottavuttasi.
Sinä sanoit, että sinun mukaasi tulokset eivät täsmää eli Taloustutkimus on silloin vääristellyt. Miksi valitsit juuri persut, jos olisit halunnut varmistaa laskelmiesi oikeellisuuden niin olisit tarkistanut pari muutakin. Mutta ilmoita ihmeessä Taloustutkimukselle löydöstäsi, älä minulle raivoa, he kiittävät sinua.
Eivät persut tehneet tuota tutkimusta, todista, että juuri persut ovat valehdelleet, toki voit ilmoitta tiedotusvälineille, että persut valehtelivat, ne rakastavat tuollaisia uutisia.
Siinun elämäsihän se tuntuu olevan raskasta, kun lukee kirjoituksesi, rauhoitu. Minun tehtäväni ei ole osoittaa tulosta vääräksi vaan tutkimuksen tekijöiden ja tiedotusvälineiden. Kiroileminen ei lisää uskottavuuttasi, juu vihervassarit ovat rasittavaa sakkia, niiden muodustama hallituskin on erittäin huono, mokailee ja on toimimaton, kohta saa sanoa hyvästi hyvinvoinille.
Harvinaisen typerä väite, että peruskoulu on persuvastainen, joku opettaja saattaa olla, mutta se ei saisi näkyä työssä. Kukaan ei ole väittänyt, että kaksi erilaista numeroarvoa ovat samoja, mistä ihmeestä olet saanut sellaista päähäsi, suosittelen käymään peruskoulun loppuun, se on hyödyllistä.
No sinä sait jotain lukemia, se ei todista mitään, vaaditaan tutkimuksen raakadata, jonka avulla joku voi tarkistaa väitteesi. Kehotan ottamaan yhteyttä oikeaan tahoon eli Taloustutkimukseen.
Vaadit todisteita persuvihasta ja idioottimaisita persuvastaisista kirjoituksista, no todistit kirjoituksillasi väitteeni oikeaksi. Lue niitä ajatuksen kanssa, ja mieti ovatko ne järkevän henkilön kirjoittamia.
Et vissiin lue lehtiä , tai valehtelet tahallasi, koska persuista ja Halla-ahosta kirjoitetaan melkein joka päivä lehdissä negatiivisesti, koska toimittajista yli 70% on vihreitä, vasssareita tai demareita. Vihreistä ja vassareista kirjoitetaan yleensä positiivisesti, eikä hallitusta paljoa arvostella
Mikä sinua hiertää tuossa vihervassarissa, se on yleinen kutsumanimi vihreille ja vassareille, jotka ovat vasemmistopuolueita, kirjoitathan sinäkin persu etkä perussuomalainen, eivätkä persut vedä siitä hernettä nenäänsä.
Voiko typerämpää väittää, että koulu on persuvastainen, kertoo vihervassareiden järjen juoksusta. Osaan prosenttilaskut, kyllä, ne olivat matematikkassa lempi alueitani, tilastomatematiikan ja geometrian lisäksi. Olet kova yleistämään.
Todista, että juuri persut valehtelevat. Missä kohti lienet ollut analyyttinen, kun en sellaista huomannut.
Mistä ihmeestä kyselyjen tekijä voi tietää valehteleeko vastaaja vai ei, siksi otos täytyy olla tarpeeksi suuri, että eri suuntaiset valheet kumoavat toisensa. Aika hyvin nuo Gallupit yleensä osuvat 2% virhemarginaalilla.
Ei jaksa enää sinun vänkäystäsi, ei se miksikään muutu ei teille vihavihervassareille järkipuhe uppoa, jos uppoaisi vaihtaisitte puoluetta.
Muista sinulla on huomenna koulupäivä, saatat oppia siellä muutakin kuin prosenttilaskujen alkeet,
Hyvää yötä!
Ajattelin tulla sanomaan tänne, että voisin muuten äänestää Turtiaista. Vaikuttaa terävämmältä, kuin suurin osa noista muista politiikassa mukana olevista.
– Hän ei ole parantanut tapojaan ja on tehnyt puoluetta vahingoittavaa työtä, eräs puoluevaikuttaja toteaa.
Lisäksi erottamispäätökseen vaikutti se, että Turtiainen ei ole hakenut takaisin perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäseneksi.
– Käyttäytyminen on ollut puolueen kannalta erittäin haitallista, eikä hän ole osoittanut yhteistyöhalukkuutta, toinen perussuomalainen perustelee.
En tajunnut asiayhteyttä.Ainoa kysymys kuuluu että missä on Kokoomus ja Petteri Orpo?
Pitää paikkansaVoi olla, että sun pitää tehdä vaikea valinta Turtiaisen ja Perussuomalaisten välillä, kun ilmeisesti Turtiainen on saanut puolueesta kenkää, sillä on vahingoittanut puolueen mainetta. Ei vielä virallinen tieto, mutta IL:n mukaan vahvistettu useammasta lähteestä.
![]()
IL:n tiedot: Kansanedustaja Ano Turtiaiselle potkut perussuomalaisista - ”Vahingoittanut puoluetta”
Perussuomalaisten puoluehallitus käsitteli asiaa perjantaina.www.iltalehti.fi
Hieno päätös PS:ltä, jos pitää paikkansa. Tuollaisille klovneille ei kannata puolueen jäsenkirjaa antaa.
Perssut on ottaneet tietoisen strategian kuntavaaleihin, eli max ehdokasmäärä. Suhteellisessa vaalitavassa peran 5 ääntä on kuitenkin 5 ääntä perssuille jotka ilman peraa voisi jäädä saamatta koska peran kaverit/perhe ei äänestäisi muuten, mutta koska pera on ehdolla niin peraa käydään äänestämässä.
Kuntavaaleissa äänestysprosentti kuitenkin jää usein sinne reiluun 50 ja jokainen ääni on tärkeä, varsinkin pienemmissä kunnissa. Aika harva noista pässeistä pääsee valtuustoon, mutta to kuitenkin ääniä puolueelle, joka mahdollistaa niiden salonkikelpoisempien läpi pääsyn. Toki mukaan varmasti mahtuu myös noita pässinpäitäkin kuten on nähty, mutta pääasiallinen tehtävä on vain tuoda puolueelle ääniä.
– Kuulin puoluejohdon panikoivan vaalien siirtämistä senkin takia, että joutuvat keksimään jopa uusia kuntavaaliteemoja jos vaalit siirtyvät, koska koronan vuoksi maahanmuutto ei olekaan enää niin suuri ongelma ja sillä kampanjoimiselle nauraisi variksetkin.
Merkki seinään, olen jostain asiasta samaa mieltä Turtiaisen kanssa
Kunnallisvaaleissa ei päätetä Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Joka muuta väittää, niin viilaa äänestäjää linssiin.Nyt en oikein ymmärrä miten vaalien siirtyminen vaikuttaisi maahanmuuttoteemaan ainakaan heikentävästi jos korona on vaalien hetkellä historiaa.
Avaisitko hieman tuota sinun ja aateveljesi Ano Turtiaisen logiikkaa?
Kunnallisvaaleissa ei päätetä Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Joka muuta väittää, niin viilaa äänestäjää linssiin.
Kunnallisvaaleissa ei päätetä Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Joka muuta väittää, niin viilaa äänestäjää linssiin.

Yrittääkö HS. viilata lukijoita linssiin kun antaa kuvaa että kunnallisvaaleissa äänestämällä voitaisiin vaikuttaa kuntien maahanmuuttopolitiikkaan?
![]()
Pääkirjoitus | Hoitoalalle on pakko tuoda työvoimaa ulkomailta – ja nopeasti
Ne, jotka haluavat kuntalaisten parasta kuntavaaleissa, eivät kaipaa maahanmuuton rajoittamista.www.hs.fi
Hesari sanoi:Kuntien valtuutetut eivät päätä EU:n suunnasta, eivät elpymisrahastosta eivätkä siitä, häädetäänkö Helsingistä kommunistit.
Kuntien valtuutetuilla on sen sijaan valtaa juuri siihen, mikä on jokaista kuntalaista lähellä: esimerkiksi siihen, miten hyvin lapsia ja vanhuksia hoidetaan. Hoitoalan pahentuvaa työvoimapulaa ei kerta kaikkiaan voida hoitaa muuten kuin houkuttelemalla työvoimaa ulkomailta ja kouluttamalla tulijoita. Ne, jotka haluavat kuntalaisten parasta, eivät kaipaa maahanmuuton rajoittamista vaan sen kasvattamista nopeasti.
Selkästiähän tuossa kerrotaan, mihin kuntavaltuutetuilla on valtaa. Loppu on sitten Hesarin esittämä ratkaisua havaitsemaansa ongelmaan.
Jos hoivatyöpaikkojen rekrypolitiikka ja houkuttelevuustekijät ovat maahanmuuttopolitiikkaa, niin sitten kyllä.Niin aika selkeästihän tuossa annetaan ymmärtää että valtuutetuilla on valtaa kuntien maahanmuutopolitiikkaan?
Jos hoivatyöpaikkojen rekrypolitiikka ja houkuttelevuustekijät ovat maahanmuuttopolitiikkaa, niin sitten kyllä.
Joko persut ovat ehtineet kampanjoida, että ei ulkomaisia sairaanhoitajia meidän kuntaan?
Pakkohan tämänkin on pitää paikkansa kun muutkin Turtiaisen analyysit ovat olleet ihan naulan kantaan.Merkki seinään, olen jostain asiasta samaa mieltä Turtiaisen kanssa
Onko tämä nyt sitä cancel kulttuuria jota persut nyt harrastaa Turtiaisen kohdalla ja armotonta sananvapauden polkemista kun tulee kenkää puolueesta sanomisten takia.
Vai koskeeko tämä vain vasemmistoa ja tämä on sitä parempaa ja hyväksyttävämpää cancel kuttuuria ja sananvapeuden polkemista. Kai tähän nyt joku vedenpitävä selitys löytyy
triidin oikeisto populisteilta ?
Puolueella on säännöt, jos niitä rikkoo voi joutua erotettavaksi. Turtiaisen sananvapautta ei olla millään tavalla rajoitettu puolueen puolesta, mies saa edustaa itse itseään jatkossakin.Perssut on ottaneet tietoisen strategian kuntavaaleihin, eli max ehdokasmäärä. Suhteellisessa vaalitavassa peran 5 ääntä on kuitenkin 5 ääntä perssuille jotka ilman peraa voisi jäädä saamatta koska peran kaverit/perhe ei äänestäisi muuten, mutta koska pera on ehdolla niin peraa käydään äänestämässä.
Kuntavaaleissa äänestysprosentti kuitenkin jää usein sinne reiluun 50 ja jokainen ääni on tärkeä, varsinkin pienemmissä kunnissa. Aika harva noista pässeistä pääsee valtuustoon, mutta to kuitenkin ääniä puolueelle, joka mahdollistaa niiden salonkikelpoisempien läpi pääsyn. Toki mukaan varmasti mahtuu myös noita pässinpäitäkin kuten on nähty, mutta pääasiallinen tehtävä on vain tuoda puolueelle ääniä.
Toi on sinänsä yhä täysin relevanttia muistuttaa, koska Hallis ei ole sanoutunut kirjoituksistaan selkeästi eroon.Sori tuplista, mutta mitäs keskustelijat veikkaavat sille että milloin Hesari (ja ehkä YLE:kin) aloittaa jo klassikoksi muodostuneen lokamppanjansa?
Eli siis varmaan perinteinen ”tällainen henkilö on ehdolla Helsingin pormestariksi” ja jälleen kerran samaa runkkaamista Halla-Ahon 9999v sitten tehdyistä blogauksista, [..]
Mutta muistakaa että me tienataan tällä!
![]()
Vantaalla jopa 62 prosenttia pakolaistaustaisista saa toimeentulotukea – harvempi kuin joka kolmas käy töissä - Suomen Uutiset
Suomen Perustan tänään julkaisema interaktiivinen nettikartta paljastaa, että maahanmuutto on valtava rasite myös Vantaan kuntataloudelle. Ajatuspaja Suomewww.suomenuutiset.fi
”Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisten työllisyysaste Vantaalla on 32,2 prosenttia, eli harvempi kuin joka kolmas kyseisen maahanmuuttajaryhmän edustajista käy töissä”
Mutta eihän se mitään kun Hallis on joskus sanonut Scriptassa pahasti. Nuo puheet on se oikea ongelma, ei se että Vantaa alkaa kohta olla tällä menolla konkurssissa.
Kuinkahan monta prosenttia Vantaalaisista sitten käyttää toimeentulotukea? Ei ole kovin vakuuttavaa argumentaatiota, jos siel on vaikka sata asiakasta yhteensä ja sitten vedotaan, että sen takia pitää nostaa veroja jne.Mutta muistakaa että me tienataan tällä!
![]()
Vantaalla jopa 62 prosenttia pakolaistaustaisista saa toimeentulotukea – harvempi kuin joka kolmas käy töissä - Suomen Uutiset
Suomen Perustan tänään julkaisema interaktiivinen nettikartta paljastaa, että maahanmuutto on valtava rasite myös Vantaan kuntataloudelle. Ajatuspaja Suomewww.suomenuutiset.fi
”Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisten työllisyysaste Vantaalla on 32,2 prosenttia, eli harvempi kuin joka kolmas kyseisen maahanmuuttajaryhmän edustajista käy töissä”
Mutta eihän se mitään kun Hallis on joskus sanonut Scriptassa pahasti. Nuo puheet on se oikea ongelma, ei se että Vantaa alkaa kohta olla tällä menolla konkurssissa.
Käykää te Suomalaiset vaan ilolla töissä ja maksakaa kovat verot. Minunkin eläkeikäni on pikkuhiljaa hivutettu sinne 69 vuoden tietämille, mutta ei huolta. Meneehän kaikki tuo hyvään tarkoitukseen ja ihmisyys velvoittaa.![]()
Kuinkahan monta prosenttia Vantaalaisista sitten käyttää toimeentulotukea? Ei ole kovin vakuuttavaa argumentaatiota, jos siel on vaikka sata asiakasta yhteensä ja sitten vedotaan, että sen takia pitää nostaa veroja jne.
Faktoja odotellessa...Vantaalla on 200 000+ asukasta niin eiköhän se asiakasmäärä nyt ole ainakin tuhansia.
Faktoja odotellessa...
Sata toimeentulotuen saajaa VantaallaKuinkahan monta prosenttia Vantaalaisista sitten käyttää toimeentulotukea? Ei ole kovin vakuuttavaa argumentaatiota, jos siel on vaikka sata asiakasta yhteensä ja sitten vedotaan, että sen takia pitää nostaa veroja jne.
Faktoja odotellessa...
Ymmärsit varmaan, että se oli esimerkki, mutta halusit jostain syystä sitten kuitenkin kirjoittaa siten, että et olisi ymmärtänyt. Tämän takia järkevä keskustelu on usein (persujen? kanssa) hankalaa.Sata toimeentulotuen saajaa VantaallaEnään en ihmettele sitä kuinka pihalla tietyt tahot ovatkaan sosiaalipuolen kuluista.
Noin 16 000 henkilöä. Ja tämä on pelkästään Vantaa.
Ymmärsit varmaan, että se oli esimerkki, mutta halusit jostain syystä sitten kuitenkin kirjoittaa siten, että et olisi ymmärtänyt. Tämän takia järkevä keskustelu on usein (persujen? kanssa) hankalaa.
Älä viitsi uhriutua. Olisit ottanut selvää jos et tiennyt, etkä heitellyt jotain totaalisen virheellistä ”esimerkkiä” yrittäessäsi vähätellä vakavaa ongelmaa.Ymmärsit varmaan, että se oli esimerkki, mutta halusit jostain syystä sitten kuitenkin kirjoittaa siten, että et olisi ymmärtänyt. Tämän takia järkevä keskustelu on usein (persujen? kanssa) hankalaa.
Ymmärsit varmaan, että se oli esimerkki, mutta halusit jostain syystä sitten kuitenkin kirjoittaa siten, että et olisi ymmärtänyt. Tämän takia järkevä keskustelu on usein (persujen? kanssa) hankalaa.
Taasko tätä jankkausta? Olen sinullekin tainnut jo kahtena edellisenä vuonna linkitellä samat vanhat youtubepätkät, missä Halla-Aho selittää mitä niillä teksteillään on tarkoittanut. Ja kyse ei ole ollut siitä, mikä tuntuu yhä uudelleen nousevan pintaan näiltä jankkaajilta (ja myös Bladekillin mainitsemat "vuosikattaukset" vaalien alla). Ei ole mitään, mistä pitäisi irtisanoutua. Hyvä että pitää pintansa kaikesta tästä vuosia kestäneestä mustamaalauksesta huolimatta.Toi on sinänsä yhä täysin relevanttia muistuttaa, koska Hallis ei ole sanoutunut kirjoituksistaan selkeästi eroon.
Taasko tätä jankkausta? Olen sinullekin tainnut jo kahtena edellisenä vuonna linkitellä samat vanhat youtubepätkät, missä Halla-Aho selittää mitä niillä teksteillään on tarkoittanut. Ja kyse ei ole ollut siitä, mikä tuntuu yhä uudelleen nousevan pintaan näiltä jankkaajilta (ja myös Bladekillin mainitsemat "vuosikattaukset" vaalien alla). Ei ole mitään, mistä pitäisi irtisanoutua. Hyvä että pitää pintansa kaikesta tästä vuosia kestäneestä mustamaalauksesta huolimatta.
Jos nyt kuitenkin on jälleen päässyt unohtumaan, niin tässä Halla-Ahon oma twitteröinti aiheesta.
![]()
Ja tässä youtube video:
Lähinnä pohdiskelin, että kuinkahan paljon toi todellisuudessa vaikuttaa verotuksen nostamisen tarpeeseen.Kertaatko vielä esimerkkisi pointin jos se ei ollut yrittää heittää jotain mahdollisuutta että tuen saaneiden määrä olisi mitätön määrä siinä toivossa ettei tätä tarkistettaisi?
On tääki aika hyökkäävää tekstiä. Jos olisin "vääristänyt" lukemaa ylöspäin, niin silloin se ei olisi ollut hyvä esimerkki. Miten voi olla näin vaikeeta?Älä viitsi uhriutua. Olisit ottanut selvää jos et tiennyt, etkä heitellyt jotain totaalisen virheellistä ”esimerkkiä” yrittäessäsi vähätellä vakavaa ongelmaa.
Hieno esimerkki siitä miksi keskustelu on tiettyjen tahojen kanssa niin vaikeaa.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.