• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Perussuomalaiset

Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 114
Millaiseen yksityisen puolen työhön sukupuolentutkimuksesta valmistunut ihminen pääsee?
Tarkoitan siis ihan oikeaa tuottavaa työtä, jota tehdään ilman yhteiskunnan apua. En siis mitään voimalehtiin kirjoittamista.
edit: sorry, meni OT:n puolelle. En lukenut otsikkoa kunnolla ennen vastaustani.
Voi olla, et jonkinnäköisenä johtajana vois toimia hyvin, kun ymmärtää muita ihmisiä, mut tää on vaa iha ajatus. Oli meilläki kerran upseeri product ownerina, et ei se aina kato siihen koulutukseen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Millaiseen yksityisen puolen työhön sukupuolentutkimuksesta valmistunut ihminen pääsee?
Kerta yritykset nykyaikana laittavat aika paljon aikaa ja rahaa erilaisiin tasa-arvo yms. hankkeisiin niin eiköhän noille ainakin johdon konsultoinnista ja henkilöstöhallinnosta löydy hommia. Etenkin kun taitaa olla koulutusmäärät todella pienet.
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
1 298
Voi olla, et jonkinnäköisenä johtajana vois toimia hyvin, kun ymmärtää muita ihmisiä, mut tää on vaa iha ajatus. Oli meilläki kerran upseeri product ownerina, et ei se aina kato siihen koulutukseen.
Hoho, aivan hiton hyvä johtaja, kompetenssi osaaminen nolla ja valtava idealoginen tahtotila. Sopii mainiosti jonkin ketutarhan pomoksi
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
410
Kerta yritykset nykyaikana laittavat aika paljon aikaa ja rahaa erilaisiin tasa-arvo yms. hankkeisiin niin eiköhän noille ainakin johdon konsultoinnista ja henkilöstöhallinnosta löydy hommia. Etenkin kun taitaa olla koulutusmäärät todella pienet.
Haluaisin nähdä yksityisen sektorin toimijan, joka tällaiseen turhaan huuhaaseen investoi resurssejaan.
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 114
Hoho, aivan hiton hyvä johtaja, kompetenssi osaaminen nolla ja valtava idealoginen tahtotila. Sopii mainiosti jonkin ketutarhan pomoksi
Jos oot joku väliportaan johtaja, ni ei siinä paljoa "kompetenssiosaamista" (mitä lie tarkoittaa) tarvita. Siinä pitää lähinnä olla mukava kaikille ja välittää viestiä. Kyl niitä käsienheilutteluhommia aina riittää IT-alallakin.
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 114
Olen töissä kansainvälisellä logistiikkapalveluja tarjoavalla konsernilla. En ole tällaisesta hörhöilystä koskaan kuullutkaan.
Et ole sitten varmaan juurikaan perehtynyt johtamisen teorioihin ja niihin liittyviin (esimerkiksi yhteiskunnallisiin) asioihin. Tai sitten teidän organisaatiokulttuuri on TODELLA junttia.
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
1 298
Et vissiin ole ollut töissä yhdessäkään isommassa kansainvälisessä yrityksessä?
Niitä naistutkimus/viestintähörhöjä (epäilen että naistutkimushörhöjä ei palkata) palkataan isoihin yhtiöihin kiillottamaan yhtiön kuvaa. Pelkkää potaskaa, jotta yhtiöiden kuva markkinoilla näyttäisi "kivemmalta". Taustalla oikeat työntekijät tekee sen tuloksen, josta noiden piiperöiden palkkakin maksetaan.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Mielenkiintoista että joidenkin mielestä vähemmänkoulutetun ääni vaaleissa on jotenkin "huonompi" kuin korkeakoulutetun. Kuitenkin persut ovat suurin puolue Suomessa, ihmeellistä...
SDP on edelleen Suomen suurin puolue. Ensimmäistäkään paikkaa ei ole koskaan jaettu gallupien toimesta. Tuossa ei ole muutenkaan mitään järkeä vetää galluppia joka kuukausi, sitten vasta kun vaalit on todella lähellä ja väittelyt on kunnolla käynnissä niin nähdään se totuus.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Olen töissä kansainvälisellä logistiikkapalveluja tarjoavalla konsernilla. En ole tällaisesta hörhöilystä koskaan kuullutkaan.
No itse olen ollut töissä neljässä eri kansainvälisessä konsernissa, yksi konsulttitalo, kaksi IT-alan firmaa ja yksi lääketeollisuudessa toimiva. Jokaisessa on ollut vaikka kuinka paljon erilaisia ”tasa-arvo”, ”inclusivity”, ”how to work with people from different backgrounds” etc. koulutuksia ja muita vastaavia projekteja. Ja varmasti noista löytyy hommia niille jotka ovat opiskelleet sukupuolentutkimusta.
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 114
Niitä naistutkimus/viestintähörhöjä (epäilen että naistutkimushörhöjä ei palkata) palkataan isoihin yhtiöihin kiillottamaan yhtiön kuvaa. Pelkkää potaskaa, jotta yhtiöiden kuva markkinoilla näyttäisi "kivemmalta". Taustalla oikeat työntekijät tekee sen tuloksen, josta noiden piiperöiden palkkakin maksetaan.
Toisaalta sun palkka maksetaan sen perusteella, kuinka hyvin markkinointiosasto tekee työnsä ja siihen vaikuttaa melko vahvasti yhtiön (kiillotettu) julkinen kuva.
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
1 298
SDP on edelleen Suomen suurin puolue. Ensimmäistäkään paikkaa ei ole koskaan jaettu gallupien toimesta. Tuossa ei ole muutenkaan mitään järkeä vetää galluppia joka kuukausi, sitten vasta kun vaalit on todella lähellä ja väittelyt on kunnolla käynnissä niin nähdään se totuus.
Pitäisikö gallupit kieltää kun ne näyttää vääriin? :)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Toisaalta sun palkka maksetaan sen perusteella, kuinka hyvin markkinointiosasto tekee työnsä ja siihen vaikuttaa melko vahvasti yhtiön (kiillotettu) julkinen kuva.
Ja se yrityksen maine vaikuttaa myös siihen että kuinka hyvin yritykset pystyy rekryämään väkeä. Jos firmalla on positiivinen maine, tai sanotaan enemmänkin että ei ole negatiivinen maine, sen suhteen miten se käsittelee erilaisia vähemmistöryhmiä, mukaan lukien sukupuoli/seksuaalivähemmistöjä, niin nuo firmat varmasti pystyvät rekryämään paremmin esim. korkeastikoulutettua väkeä kuin sellaiset firmat joilla on maine jonain 60-luvun seksistisinä relikkeinä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
410
No itse olen ollut töissä neljässä eri kansainvälisessä konsernissa, yksi konsulttitalo, kaksi IT-alan firmaa ja yksi lääketeollisuudessa toimiva. Jokaisessa on ollut vaikka kuinka paljon erilaisia ”tasa-arvo”, ”inclusivity”, ”how to work with people from different backgrounds” etc. koulutuksia ja muita vastaavia projekteja. Ja varmasti noista löytyy hommia niille jotka ovat opiskelleet sukupuolentutkimusta.
Firmoilla on ilmeisesti pyyhkinyt hyvin, kun on ollut ylimääräistä rahaa jaella moisiin turhanpäiväisyyksiin liiketoiminnan kannalta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 142
Et vissiin ole ollut töissä yhdessäkään isommassa kansainvälisessä yrityksessä?
Yritä hakea Linkedinistä joku esimerkki, jossa CV:ssä on ison yrityksen HR-johtaja tai edes -manageri, joka on tuollainen. Siis isoimmat opiskelut sukupuolentutkimuksesta ja titteli on HR-director tai edes manager tai jotakin edes sinne päin.

Ehdotit myös johdon konsultointia. Tällainen esimerkki kelpaa myös. Kelpaa myös viittaus johonkin muuhun järkevään lähteeseen (Taloussanomat, Kauppalehti tai edes joku) . Ulkomainen kelpaa myös.
Olisi myös mukava, jos noita esimerkkejä olisi enemmän kuin yksi. Puhumme kuitenkin oppiaineesta, jota opetetaan Suomessakin useassa yliopistossa.

edit2: tämä keskustelu ei kuulu tänne. Jatketaan jossakin muualla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Firmoilla on ilmeisesti pyyhkinyt hyvin, kun on ollut ylimääräistä rahaa jaella moisiin turhanpäiväisyyksiin liiketoiminnan kannalta.
No kuten tässä on todettu, ne ei ole turhapäiväisyyksiä. Niillä nostetaan yrityksen imagoa, tai ainakin vältetään imagon lasku, niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin silmissä.
Ja joo, suht hyvin pyyhkii firmoilla, esim. kaikki ovat Fortune Global 500 listalla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
410
No kuten tässä on todettu, ne ei ole turhapäiväisyyksiä. Niillä nostetaan yrityksen imagoa, tai ainakin vältetään imagon lasku, niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin silmissä.
Ja joo, suht hyvin pyyhkii firmoilla, esim. kaikki ovat Fortune Global 500 listalla.
Nimeäisitkö näistä firmoista yhden esimerkiksi?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
410
No esim. sellainen vähän tunnettu pulju kuin Microsoft
Mikkisoftalla on varmasti kapasiteettia jaealla rahaa imagosyistä kaikenlaisiin turhuuksiin, mutta normaaleilla kuolevaisilla yrityksillä ei todellakaan ole. Todella surkea esimerkki oikeuttamaan sukupuolentutkimus Suomessa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 210
Kummasti tähän aikaa alkaa io-techistäkin löytymään sukupuolentutkimuksen ammattilaisia. Ehkäpä @Stud voi vaikka kertoa mikä tuossa hyvin tuntemassaan pää/sivuaineessa on se heikoin lenkki?

Itsehän en ole päivääkään sukupuolentutkimusta lukenut minkäänlaisena aineena, joten en tiedä mutta voisin tosiaan kuvitella sellaisilla olevan töitä mm. juuri erilaisissa tasa-arvo projekteissa, joita varsinkin isoissa firmoissa on ja vieläpä hyvästä syystä. Sillä vaikka moni Suomalainen firma on kohtalaisen sivistynyt ja kaikenlaiset turhat sukupuoliroolit on pikkuhiljaa väistymässä niin juntti-äijäily on valitettavasti monen muun maan yrityksissä aivan normaalia (ja tyhmää, koska mitä parempi firma sitä parempaa väkeä voi rekrytä ja sitä paremmin menestyy.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Mikkisoftalla on varmasti kapasiteettia jaealla rahaa imagosyistä kaikenlaisiin turhuuksiin, mutta normaaleilla kuolevaisilla yrityksillä ei todellakaan ole. Todella surkea esimerkki oikeuttamaan sukupuolentutkimus Suomessa.
No en mä ollut oikeuttamassa sukupuolentutkimusta, olin vastaamassa kysymykseen siitä että mihin tuota tutkintoa voi käyttää.

Mutta vastaavia inclusivity/diversity teemoja kyllä löytyy aikalailla kaikista isoista suomalaisistakin pörssiyrityksistä:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
410
Kummasti tähän aikaa alkaa io-techistäkin löytymään sukupuolentutkimuksen ammattilaisia. Ehkäpä @Stud voi vaikka kertoa mikä tuossa hyvin tuntemassaan pää/sivuaineessa on se heikoin lenkki?
Olen kyllä Tampereen yliopistolla käynyt jonkin verran läpi kyseisen tutkinnon opetussisältöä ja todennut kyseisen pseudotieteen olevan täyttä politiikkaa, minkäänlaista tieteellistä aspektia siinä ei ole. Korjaa toki käsitystäni, mikäli kapasiteettia siihen löytyy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 142
No en mä ollut oikeuttamassa sukupuolentutkimusta, olin vastaamassa kysymykseen siitä että mihin tuota tutkintoa voi käyttää.

Mutta vastaavia inclusivity/diversity teemoja kyllä löytyy aikalailla kaikista isoista suomalaisistakin pörssiyrityksistä:
Kuinka monta sukupuolentutkimusta pääaineenaan opiskellut johtaa, tai on edes osallisena HR-tiimissä, tuota tasa-arvotyötä noissa firmoissa?
Onko noissa yrityksissä HR-johtajaa, jolla on sukupuolentutkimuksen joku oppimäärä CV:ssä?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 210
Olen kyllä Tampereen yliopistolla käynyt jonkin verran läpi kyseisen tutkinnon opetussisältöä ja todennut kyseisen pseudotieteen olevan täyttä politiikkaa, minkäänlaista tieteellistä aspektia siinä ei ole. Korjaa toki käsitystäni, mikäli kapasiteettia siihen löytyy.
No valaise nyt vähän, jos kerran kompetenssia ja tietämystä löytyy.

Itsehän en tuosta tiedä, voi olla huuhaata tai olla olematta. Aivan kuten joku teologia jolle sillekin varmaan jotain perusteita löytyy.

Ja voihan se sukupuolitieteilijä päätyä vaikka jonkun puolueen johtoon siinä missä joku muukin huuhaa humanisti.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Tietysti hienoista korulauseista koostuvia promo-artikkeleita löytyy, en silti jaksa uskoa, että megasuurten yritysten ulkopuoliset yritykset tuhlaisivat tällaiseen turhuuteen resurssejaan.
This group, made of representatives from our company, Inklusiiv, Gofore, Nitor, Reaktor, Siili, Solita, Vincit and Wunderdog aims to enable learning and improve the industry for all by openly sharing challenges, wins and best practices in order to build our capacities for diversity and inclusion.
Eli näköjään vähän pienemmätkin firmat ovat mukana. Artikkelin kirjoittaja kulkee tittelillä ”Diversity & Inclusion Advocate, Head of Employer Branding” ja on töissä Futulla mikä on sellainen noin 400 työntekijän softapumppu.
Ja jossei muut nimet tuolla listalla ole tuttuja niin suurinpiirtein saman kokoisia softafirmoja.

Eli kyllä muutkin kuin megasuuret yritykset välittää kyseisistä teemoista.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Kuinka monta sukupuolentutkimusta pääaineenaan opiskellut johtaa, tai on edes osallisena HR-tiimissä, tuota tasa-arvotyötä noissa firmoissa?
Onko noissa yrityksissä HR-johtajaa, jolla on sukupuolentutkimuksen joku oppimäärä CV:ssä?
No ehkä sun pitää kysyä noiden firmojen HR-päälliköiltä asiasta. Mutta kyseessä on kuitenkin sellainen aihepiiri joka sopii aikalailla kuin naulan kantaan niihin asioihin mitä ymmärtääkseni nuo sukupuolentutkimuksen tutkinnot sisältää. Joten olisi aika helvetin outoa jos asiaa opiskelleiden tietotaitoa ei hyödynnettäisi noissa projekteissa jossain muodossa.
 
Et siis osannut vastata kysymyksiini.
Sinä toit nuo yritykset tähän keskusteluun esimerkkinä sukupuolentutkimuksen käytöstä. Nyt voit ihan itse hakea todisteita.

On hyvä asia edistää tasa-arvoa yrityksissä. Ei siihen tarvita sukupuolentutkimusta. Näytä nyt edes yksi esimerkki, jossa isossa yrityksessä on hyödynnetty yliopistojen sukupuolentutkimuksen erinomaisuutta sillä tavalla, että joku HR-ihminen tai vastaava on sukupuolentutkimuksen asiantuntija ja hänellä on tutkinto tästä oppiaineesta ja vastaa tasa-arvoasioista yhtiön ylimmällä tasolla.

Eivät isot firmat palkkaa mitään sukupuolentutkijoita HR-osastoille. Pitää olla yleistä ymmärrystä taloudesta ja koko yhteiskunnasta ja johtamisesta. Nuo vaatimukset ensin ja sitten paljon muuta.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Onhan tuo iltasanomien ja iltalehden uutisointi jotain aivan poikkeuksellista, ei tässä tarvi olla mikään terävin kynä että ymmärtää tuon. Miksi ne harrastaa tuota on mielenkiintoista, eihän tuossa mitään järkeä ole jos puhutaan puolueettomasta mediasta. Välillä tuntuu että nuo lehdet pitää yksinään persujen kuplaa pystyssä, se on niin puolueellista uutisointia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Et siis osannut vastata kysymyksiini.
Sinä toit nuo yritykset tähän keskusteluun esimerkkinä sukupuolentutkimuksen käytöstä. Nyt voit ihan itse hakea todisteita.

On hyvä asia edistää tasa-arvoa yrityksissä. Ei siihen tarvita sukupuolentutkimusta. Näytä nyt edes yksi esimerkki, jossa isossa yrityksessä on hyödynnetty yliopistojen sukupuolentutkimuksen erinomaisuutta sillä tavalla, että joku HR-ihminen tai vastaava on sukupuolentutkimuksen asiantuntija ja hänellä on tutkinto tästä oppiaineesta ja vastaa tasa-arvoasioista yhtiön ylimmällä tasolla.

Eivät isot firmat palkkaa mitään sukupuolentutkijoita HR-osastoille. Pitää olla yleistä ymmärrystä taloudesta ja koko yhteiskunnasta ja johtamisesta. Nuo vaatimukset ensin ja sitten paljon muuta.
No en nyt lähde kaiveleen Linkedinistä esimerkkejä. Tosin jos googletat vaikkapa ”careers for gender studies graduates” niin aika monet niistä listaa erilaiset HR konsultoinnit yhtenä vaihtoehtona.

Ja ei sitä ehkä tarvita siihen tasa-arvon edistämiseen mutta kyllä se nyt auttaa aika helvetisti jos toimet pohjautuu tutkimusdataan sen sijaan että aletaan heittämään jotain lonkalta. Ja vaikka niillä jotka ovat mukana niissä projekteissa ei itsellään ole sitä alan tutkintoa niin lähes varmasti ne käyttävät työssään tutkimustuloksia jotka ovat tulleet niiltä jotka ovat opiskelleet alaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 166
Tulin lukemaan uusinta uutta Persussuomalaisista, mutta täällä jutellaan naistutkimuksesta ja johtamisteoriasta? Itse olen liian maalainen, matalaälyinen ja vain lipastotason kandikoulutettu, että ymmärtäisin siitä mitään, mutta jatkakaa toki. Ketään ei muuten kiinnosta naistutkimus eikä sillä ole mitään arvoa _oikeassa_ työelämässä. (Joku rotusensitiiviohjaaja isossa ohjelmointifirmassa ei ole oikeaa työtä.)
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Onko tästä jotain tilastoa tai tutkimusta ja mitä ne alat ovat?

Omien havaintojeni (joka ei toki tarkoita vielä mitään) mukaan nimenomaan Kokoomus on esim. tekniikan aloilla hyvin suosittu puolue, mutta persut nimenomaan ei ole. Itseasiassa mutulla väittäisin jopa Vihreiden kannattajia olevan enemmän korkeakoulutettujen tekniikan alan ihmisten joukossa kuin persuja.

Ja jotenkin se on jopa ymmärrettävää kun tekniikan aloilla pitää hakea faktuaalisia ja toimivia ratkaisuja mitä moninaisimpiin ongelmiin ihan työn puolesta, niin siitä on pitkä matka äänestämään jotain "miksei kukaan tee mitään" tyylistä elämänkoulun käynyttä mouhottajaa (oli sillä sitten lukulasit ottalla tai ei).
Tämä on perinteisesti aika hyvä mittari:

Otaniemen asukkaat ovat pääasiassa tekniikan alan (nyt myös talouden) opiskelijoita, heidän perheitään ja noiden koulujen henkilöstöä (toki siellä on muutama kerrostalo "siviileitäkin" etelälaidalla mutta sielläkin pitkälti asuu ns. oman koulun kasvatteja).

Mikkisoftalla on varmasti kapasiteettia jaealla rahaa imagosyistä kaikenlaisiin turhuuksiin, mutta normaaleilla kuolevaisilla yrityksillä ei todellakaan ole. Todella surkea esimerkki oikeuttamaan sukupuolentutkimus Suomessa.
Ja näin me puhutaankin jo tieteenalojen "oikeuttamisesta". Hupsista. Oikea ketju sentään :whistling:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.04.2019
Viestejä
201
Itse en oikein ymmärrä tätä "politisointi"-termin käyttöä. Käytännössä yhteiskuntaa voi pyörittää joko politisoimalla asiat eli sopimalla miten toimitaan tai anarkian avulla. Jos tutustuu PS:n poliittiseen ohjelmaan, niin siellä on "politisoitu" aika montakin asiaa liittyen peruskoulutukseen.

Vierastan myös ajatusta, että koulu olisi jotenkin politiikasta tai jopa uskonnosta erillinen saareke, jossa debattia tai ajatustenvaihtoa ei saa suorittaa. Aivopesuargumentissa on hieman samaa havinaa kuin siinä, että voiko seksuaalivähemmistön edustaja toimia opettajana. Sehän "aivopesee" oppilaat homoiksi, lesboiksi ja ties miksi. Jos tosiaan opettajalla olisi tälläinen valta, niin mistä tulee nuorisorikolliset, huonosti käyttäytyvät lapset jne. Eikös opettaja voi vaan "aivopestä" kaikkia oppilaita hyvin käyttäytyviksi kansalaisiksi? No elämä opettaa, kun tämä väki saa ensimmäiset omat mukulat, niin varmaan nauravat vedet silmissä näille aivopesu jutuille, kun yrittävät saada omia kersoja suorittamaan iltatoimia...

Mutta sinänsä ulostulo ei yhtään yllätä, tälläinen ilmiantoverkosto sopiikin hyvin "neuvostoliitto/kommunismi" retoriikkaan. "Aivopesu" taitaakin tapahtua toiseen suuntaan, kansalaisia varoitellaan kovasti Neuvostoliiton tulemisesta. Tosiasiallisesti se onkin niiden agendalla, jotka meitä tästä varoittelevat.
 
Liittynyt
19.04.2019
Viestejä
201
Ei joku opettajan monologi ole debattia tai ajatustenvaihtoa. Kesällä katselin psykologian luentoja sivusilmällä ja siellä luennoitsijalla tahtoi jutut lipsua aina persuista saarnaamiseen, semmoinen ei millään tavalla kuulu kouluihin. Vähän kuin joku mainitsemasi seksuaalivähemmistön edustaja alkaisi joka tunti aiheesta riippumatta saarnaamaan kuinka heterona olo on järjetöntä ja kannattaa tehdä sukupuolenvaihdos.

Kuinkahan äkkiä tämmöinen poliittinen toiminta kouluissa muuttuisikin ongelmaksi jos persut olisivat siellä haukkumassa kaikkia muita puolueita? :)
En ymmärrä argumenttiasi, onko nyt joku väittänyt, että "joka tunti aiheesta riippumatta epäolennaisten asioiden saarnaaminen" olisi ok?

Luennolla ja luennoitsijalla viittaat varmaan yliopistoon tai vastaavaan, jossa opiskelijat ovat täysi-ikäisiä. Toki sitä voi aina pohtia, että missä on vika, jos aikuinen ihminen ei saa suutaan auki.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 690

Kunhan muistaa, ettei miesten kuukautisia ei saa kyseenalaistaa. :D
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kuinkahan äkkiä tämmöinen poliittinen toiminta kouluissa muuttuisikin ongelmaksi jos persut olisivat siellä haukkumassa kaikkia muita puolueita? :)
Omituinen ajatus, että luennoitsija joka ajoittain jorisee sinua miellyttämättömiä poliittisia näkemyksiä olisi päälaelleen käännettynä persut haukkumassa muita puolueita? Ei tartte niin itteensä ottaa.

Oli mullakin lukiossa hyvin jäykkä konservatiivinen historianopettaja. Se ehkä on lähempänä sitä päin vastaista. En tiedä saisiko jutuillaan nykyisellään varoituksen mutta jos ne on luokkaa "oikeudet pois niiltä ja näiltä ja tääkin pitäis kieltää" niin liberaalin opettajan "pitäis saada antaa tehdä niin ja näin" kuulostaa kyllä pienemmältä ongelmalta.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
En ole mitään ottanut ja nuo esimerkkisi ovat hieman eri kaliiberia sen luennoitsijan tarinoihin verrattuna jotka olivat tasoa "valitettavasti meillä on tämä rasistipuolue joka vihaa ihmisoikeuksia ja mustia". Ei minulla tuommoista roskaa kiinnosta kuunnella vaikka olisin ihan samaa mieltä, erityisesti opetustilanteessa jonka aihe ei liity tuommoisiin mitenkään.
Sä kirjoitit, että väliin jotain persujen politiikan vastaista jorisevan opettajan vastine olisi persut haukkumassa muita puoleita. Ei ole.

Persujen suhtautuminen toisen värisiin ihmisiin on noin muuten asia, johon ei edelleenkään tunnuta oikein saavan lopullista selvyyttä. Harjattavaa tuntuisi Halla-aholla riittävän ja aina löytyy pari varavaltuutettua, jotka kuvitteli että tää oli se etnonasupuolue.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 690
Persujen suhtautuminen toisen värisiin ihmisiin on noin muuten asia, johon ei edelleenkään tunnuta oikein saavan lopullista selvyyttä.
Onko sinulle epäselvää miten Perussuomalaiset-puolue suhtautuu ihmisten ihonväriin? Persuissa on jos jonkin värisiä joten toivottavasti nyt sait lopullisen selvyyden.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 645
Persujen suhtautuminen toisen värisiin ihmisiin on noin muuten asia, johon ei edelleenkään tunnuta oikein saavan lopullista selvyyttä.
Ihan oikeasti, vaikka trollaus epäilemättä onkin kivaa niin nyt joku raja näihin juttuihin..
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ihan oikeasti, vaikka trollaus epäilemättä onkin kivaa niin nyt joku raja näihin juttuihin..
Puolueen virallinen linja on yksi asia ja se mitä jäsenet todellisuudessa edustavat ovat toinen. Ei ole voinut välttyä näiltä kaikilta persunuori-gateilta, turtiaisilta sun muilta kiemungeilta. Joo, on ne potkittu pois. Peli on siis puhdas kunnes seuraava taas nousee pinnalle?
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 459

Persut sentään pistävät noita pihalle toisin kuin esim demarit antisemitistiä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Eikös ne ole eri sarjoissa kun persuista on saatu monoa mutta demareista ei?
Kuten sanoin, kunnes seuraava nousee pinnalle. Voihan se olla, että ne on nyt oikeasti kaikki persuista tongittu esiin ja pihalle nakattu mutta en taida itse jaksaa uskoa. Niin, miten nää demarit nyt liittyy oikeastaan asiaan?
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 459
Kuten sanoin, kunnes seuraava nousee pinnalle. Voihan se olla, että ne on nyt oikeasti kaikki persuista tongittu esiin ja pihalle nakattu mutta en taida itse jaksaa uskoa. Niin, miten nää demarit nyt liittyy oikeastaan asiaan?
Siten että pistetään nyt puolueet edes samalle viivalle kun niiden tekemisiä arvostellaan. Mitä muuta persuilta pitäisi odottaa kuin tuollaisten potkimista pois jos muut eivät tee edes sitä?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Siten että pistetään nyt puolueet edes samalle viivalle kun niiden tekemisiä arvostellaan. Mitä muuta persuilta pitäisi odottaa kuin tuollaisten potkimista pois jos muut eivät tee edes sitä?
Tää ketju käsittelee persuja. Tuolla on muille puoleille omat ketjunsa ja kotimaan politiikalle vielä yksi. Ok, sä voit jäädä tänne vertailemaan persuja ja demareita mutta jos en katso väriä niin paskalle ne molemmat haisee.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 470
Viestejä
4 163 201
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom