- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 6 681
Oikeastaan Halla-aho ei kritisoinut ketään, vaan esitti näkemyksensä siitä, että hallitus pääsee todella helpolla verrattuna siihen, jos kokoonpano olisi erilainen.Saa toki, mutta olisin kuvitellut kaikkien ymmärtävän että Halla-aho ei kritisoinut tuossa kirjoituksessa hallitusta, eikä hallituksen nuoret naiset olleet se mikä oli Halla-aholle ongema, vaan hänen näkemänsä kaksoisstandardit.
Ja saa aika puusilmä olla, jos ei tuota huomaa. Jos persut olisivat hallituksessa ja ne tekisivät kaiken saman kuin tämäkin hallitus, niin arvostelisin niitä ihan samalla tavalla. Erona vain se, että nykyiset hallituksen puolustelijat haukkuisivat kaksi kertaa kovempaa kuin minä nyt.
Eiköhän tuo Halla-ahon teksti ollut ihan oikea kirjoitus mitä tässä sitten kritisoitiin. Se kai on sallittua vähemmälläkin järjen valolla ja ymmärryksellä. Vai saako Halla-ahoa kritisoida vain jollain tietyllä tavalla? Sanon vaan vielä, että hänellä on ollut oivaltavampiakin ajatuksia. Tuo kirjoitus oli mielestäni turhaa pärinää.
Saa sitä arvostella, mutta olisi paljon mukavampaa, jos olisi edes ymmärretty mitä Halla-aho kirjoitti.
Tuo muuten on jo ihan osuva arvostelu, jos on sitä mieltä, että turha kirjoitus. Ollaan sentään aiheessa.
