• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Perussuomalaiset

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
475
Halla-aholta tullut myös todella typeriä ja ajattelemattomia kommentteja viime aikoina. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana puheet siitä, että lännen pitäisi lähettää joukkoja Ukrainaan ei ole fiksuja etenkin kun lännessä on tehty päätös siitä ettei joukkoja Ukrainaan lähetetä. Vaikka H-A tainnut mainita näiden kommenttien tulevan häneltä kansanedustajana eikä Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana, niin ei millään tavalla fiksuja kommentteja tässä tilanteessa.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244

Länsi katsoo vierestä kun siviilien teurastus nytkähtää isolle vaihteelle?
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Jos vaikutusmahdollisuudet ovat "Thoughts and Prayers" niin sen pitäisi riittää. Arvopohja
Ymmärrettävä arvovalinta tuokin mutta näiden puna erkkien pitäisi se ääneen sanoa, eli parempi että kiev ja siviilit pommitetaan paskaksi ja venäjä saa huseerata rauhassa kuin että länsi sotkeutuu. Siitä tässä on kyse, tuollainen pakoilu on tietysti demareilla geneettinen ominaispiirre.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Länsi katsoo vierestä kun siviilien teurastus nytkähtää isolle vaihteelle?
No niin no, pitäisikö Naton lähteä täysimittaiseen sotaan Venäjää vastaan Ukrainan sodan takia?
Sanoisin että aika helvetin vaikea kysymys, etenkin kun tiedetään että siellä on ne ydinaseet Venäjän tukena.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 887
Ymmärrettävä arvovalinta tuokin mutta näiden puna erkkien pitäisi se ääneen sanoa, eli parempi että kiev ja siviilit pommitetaan paskaksi ja venäjä saa huseerata rauhassa kuin että länsi sotkeutuu. Siitä tässä on kyse, tuollainen pakoilu on tietysti demareilla geneettinen ominaispiirre.
Siinä vaan on oikeasti vaarana jos länsi lähtee tuonne puolustumaan omilla joukoilla Ukrainaa, että tuosta syttyy kolmas maailmansota ja ydinaseet alkaa viuhumaan taivaalla. Kyllä sinne muuten varmasti mentäisiinkin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 645
No niin no, pitäisikö Naton lähteä täysimittaiseen sotaan Venäjää vastaan Ukrainan sodan takia?
Ollaan tässä nytkin jo harmaalla alueella, mitä tulee aseelliseen apuun.

Juu ei siellä NATO sodi, mutta rautaa on toimitettu. Ja Venäjän ydinuhka ei poistu koskaan, mikä estää saman tilanteen toistumisen esimerkiksi NATO-maan kohdalla?
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
No niin no, pitäisikö Naton lähteä täysimittaiseen sotaan Venäjää vastaan Ukrainan sodan takia?
Sanoisin että aika helvetin vaikea kysymys, etenkin kun tiedetään että siellä on ne ydinaseet Venäjän tukena.
Ei naton vaan esimerkiksi tunnuksettomia vapaaehtoisia jotka ovat lomalla ja varastivat mukaansa naton kalustoa joilla suojaavat siviileitä. Tai ihan peinteisemmin ns. Rauhanturvajoukkoja eri maista. Sen ei tarvitse olla virallinen nato operaatio.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
958

Nyt alkaa olemaan jo niin lennokkaita ideoita jotka jopa liian radikaaleja venäjälle tai pohjois koreaan.
Jatkaa voi varmaan täällä: Ukraina, Krim, Donbass ja sota Venäjää vastaan
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Ei naton vaan esimerkiksi tunnuksettomia vapaaehtoisia jotka ovat lomalla ja varastivat mukaansa naton kalustoa joilla suojaavat siviileitä. Tai ihan peinteisemmin ns. Rauhanturvajoukkoja eri maista. Sen ei tarvitse olla virallinen nato operaatio.
Miksi luulet että Putin uskoisi tuollaista päivänselvää bullshittiä länsimailta yhtään sen enempää kuin länsimaat nyt uskovat Putinin omaa bullshittiä?
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Miksi luulet että Putin uskoisi tuollaista päivänselvää bullshittiä länsimailta yhtään sen enempää kuin länsimaat nyt uskovat Putinin omaa bullshittiä?
Mitä väliä sillä on uskooko vai eikö? Pointti on lähinnä että naton ei virallisesti tarvi mennä operoimaan, ja mahdolliset rauhanturvaajat olisivat vain ukrainan maaperällä.

Toinen vaihtoehto, ihan ok sekin, on katsoa vierestä kun teurastus alkaa. Ei mene montaa päivää veikkaisin. Arvovalintoja.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Mitä väliä sillä on uskooko vai eikö? Pointti on lähinnä että naton ei virallisesti tarvi mennä operoimaan, ja mahdolliset rauhanturvaajat olisivat vain ukrainan maaperällä.

Toinen vaihtoehto, ihan ok sekin, on katsoa vierestä kun teurastus alkaa. Ei mene montaa päivää veikkaisin. Arvovalintoja.
No on siinä aika helvetisti väliä jos seurauksena on se täysmittainen sota Venäjää vastaan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 645
No on siinä aika helvetisti väliä jos seurauksena on se täysmittainen sota Venäjää vastaan.
Mutta ymmärrätkö sinä tätä kontrastia että paskan puhuminen ja sääntöjen vääristely Venäjän toimesta on defacto, mutta länsimaille viimeinen oljenkorsi ja ehdoton no-no koska Venäjä suuttuu? Eihän Venäjä toki länsimaista- tai NATO-maata kurmoota parasta aikaa mutta tuo naurettava moraalinen ylemmyys käy vielä kalliiksi sekin.

Ei se toinenkaan pelaa sääntöjen mukaan, niin miksi se raja on mahdoton meille?
 
Siis mä en välitä tuosta kontrastista sen suhteen mitä sanotaan. Se mikä merkkaa on mitä tehdään.
Jos NATO-maat laittavat oikeasti omia joukkojaan sotimaan Ukrainan puolesta niin tuo selvästi sota Venäjää vastaan NATO:n toimesta. Se on yksi paskanhailee miksi me sitä kutsutaan mutta tuota se olisi. Josta sitten seuraa se että NATO on ihan oikeassa sodassa Venäjää vastaan joka nostaa ydinsodan mahdollisuuden aivan uuteen potenssiin.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Juu, Huhtasaari ei ole ollut viisas Venäjän suhteen, mutta toisaalta Halla-Aho on jo 2014 tarkkanäköisesti nähnyt Venäjän mahdollisena uhkanna ja sanonut kuinka se kokeilee kepillä jäätä ja testaa reaktioita laajentumiselle. Halla-Aho sanoi että on jo 1990 luvulta alkaen kannattanut Suomen NATO jäsenyyttä ja nähnyt kuinka vihreitä miehiä olisi nähty Virossa ja Latviassa jos ne ei olisi NATOn jäseniä. Halla-Aho sanoi myös että venäjälle olisi pitänyt asettaa kovemmat pakoitteet krimin valtaamisen yhteydessä.

Ja tälle lähteenä Halla-Ahon haastattelu 20.9.2014
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Vielä kun saataisiin kotimaan poliitikot tekemään kunnon pesäero Venäjään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Niikko ei ole yhä edelleenkään vakuuttunut Natosta ja näyttää yhä vastustavan Natoon liittymistä ja vähintään toivoo hidasta prosessia. Onneksi PS sai hänet sivuun ulkoasiainvaliokunnan PJ:n paikalta.

– Nato-kantani on ollut tähän saakka ei, enkä ole vielä saanut sellaista tietoa, joka olisi muuttanut kantani, Niikko viestittää IS:lle.

NIIKON mukaan sekä Natoon liittymiseen että Naton ulkopuolelle jäämiseen liittyy riskejä.

– Herkässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ei tulisi luoda riskiä eskalaatiokierteelle. Tällä hetkellä näen, että suuri eskalaation vaara syntyy, jos kiirehdimme jäsenhakemuksen kanssa. Tämä todennäköisesti aiheuttaisi varustelua Suomen rajojen tuntumassa tai maahamme kohdistuu voimakasta hybridivaikuttamista.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Niikko ei ole yhä edelleenkään vakuuttunut Natosta ja näyttää yhä vastustavan Natoon liittymistä ja vähintään toivoo hidasta prosessia. Onneksi PS sai hänet sivuun ulkoasiainvaliokunnan PJ:n paikalta.

Niikko näköjään sukeltaa yhä syvemmälle tuossa suomettuneisuudessaan. Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen olisi luullut herättävän todellisuuteen. Lisäksi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana luulisi ymmärtävän että nuo EU:n turvatakuut on ihan yhtä tyhjän kanssa. Halosen ja Tuomiojan ansiosta tuo ei tosiasiallisesti velvoita yhtään mihinkään ja tämän lisäksi tuon tulkinta ja soveltaminen ei vastaa NATOn 5. artiklaa.

Onneksi Niikko ei enään ole ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827

"

– Sillä on vaikutusta, mitä lisätietoa saan sekä tästä selontekopaperista, että kun keskustelen tästä joidenkin henkilöiden kanssa eduskunnassa. Olen valmis harkitsemaan kantaani uudelleen.

– Lähtökohtaisesti ole pitänyt vähemmän riskialttiina olla hakematta Nato-jäsenyyttä. Olen luottanut Suomen omaan puolustuskykyyn ja kumppanuussospimuksiin, mitä meillä on jo tähän mennessä olemassa, mutta toki tätä asiaa pitää tarkastella monelta näkökannalta. Ja riittävän pitkälle kun tässä ollaan muutenkin nyt menossa, en tiedä, onko käytännössä enää muuta vaihtoehtoa.

"

Niikon Natokanta taitaa olla muuttumassa. Packalen taipui myös kannattamaan natoa niin persuissa taitaa olla lähelle 100% kannatus natolle nyt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Hatunnosto PS:lle Turussa kun erotti koronahörhö Kossilan valtuustoryhmästä. Kossila ei totellut PJ:n ohjeistuista pysyä käsiteltävässä aiheessa. Lopulta valtuusto marssi ulos kun salaliittojen sepittäjä ei osannut pysyä aihessa:

Kossilan puheenvuoro lähti nopeasti sivuraiteille ja valtuutetut kokivat olevansa pakotettuja kuuntelemaan koronaan liittyviä salaliittoteorioita. Kun Kossila ei lopettanut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Maaskolan (sd) pyynnöistä ja ohjauksista huolimatta, valtuustossa tapahtui harvinainen valtuutettujen ulosmarssi.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 461
Perussuomalaiset on nykyään Kremlin propagandan ykkösdivisioonaa ja siinä sivussa rokotevastaisuuden puolestapuhujia. Harmi, puolueella oli puolensa. Itse en tule äänestämään näitä venäjän myötäilijöitä.
 
Liittynyt
03.03.2018
Viestejä
1 200

Melko paksua höpötystä. Mikähän puolue se on itänaapurista varoitellut jo pidemmän aikaa? Kun muut vielä naureskelivat? Nämä isomman kasvun seurauksena mukaan liittyneet hörhöthän ovat saaneet kenkää puolueesta yksi toisensa jälkeen, eli linjauksen pitäisi olla selvä yksinkertaisemmillekin kansalaisille.
 
Perussuomalaisista Halla-Aho on poikkeus.

  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 461
Huvittavaa kaivella ikivanhoja uutisia. Missä keskustan tuomitseminen, jolla on suunnilleen sama kannatus EVAn kyselyssä? Ymmärrän kyllä, että nyt ottaa koville kun omat eivät saa rajaa kiinni tai viisumeita estettyä ja venäläiset laitettu ukrainalaisten kanssa samoihin tiloihin. Ja se Naton vastustaminen vielä lisäksi..
Kaksi-kolme vuotta vanhat jutut määrittää sitä, mitä nyt tehdään en puhuisi siis mistään ikivanhoista uutisista. Keskusta kuuluu ihan samaan porukkaan, Väyrynen etunenässä.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 126
Turha tässä on kenenkään selitellä muista ja omista. Monessa puolueessa oltu rähmällään Venäjän suuntaan ja toisista puolueista esimerkkien nostaminen ei poista oman puolueen matelemista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Yksi näkyvimmistä tuoreista tapauksista oli varmaan Niikon twiitti juuri ennen sodan alkua, jossa hän toivoi länsimaiden painostavan Ukrainaa olemaan hakematta Natoon ja Ukrainan alistumaan Venäjän tahtoon:

Nyt pitäisi sitten Macronin tai jonku muun astua julkisuuteen ja sanoa että Ukraina ei liity Natoon. Muutoin neuvottelut ei onnistuneet Venäjän näkökulmasta ja seuraukset on karmivat. Eikö Lännestä löydy yhtä viisasta päämiestä joka Venäjän tuntee?

Sittemmin poisti twiitin, pahoitteli. Ja erosi aivan oikein ulkoasianvaliokunnan PJ:n paikalta. Purra totesi ettei Niikon twiitti edustanut PS:n linjaa.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Halla-aho Ylellä perussuomalaisten Venäjä-mielisyydestä: ”Olemme ainoa Venäjään johdonmukaisen kriittisesti suhtautunut puolue Suomessa” (iltalehti.fi)

" –Perussuomalaiset on ainoa Venäjään ja Venäjän kehitykseen johdonmukaisen kriittisesti suhtautunut puolue Suomessa. Me olemme ainoa puolue, joka on johdonmukaisesti vastustanut viisumivapautta Venäjän kanssa, Venäjän kaksoiskansalaisten pääsyä puolustuksen kannalta tärkeisiin virkoihin, venäläisten maakauppoja, olemme vastustaneet Suomen liittymistä Ottawan maamiinat kieltävään sopimukseen, Halla-aho listasi Ylellä. "

Puolueen linjaa kun tarkastellaan niin perussuomalaiset on ehkä kaikkein johdonmukaisimmin suhtautunut kriittisesti Venäjään. Samaan aikaan SDPläisillä tursuaa taskut ruplista.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 817
Puolueen linjaa kun tarkastellaan niin perussuomalaiset on ehkä kaikkein johdonmukaisimmin suhtautunut kriittisesti Venäjään.
Puolueen silloinen varapj ja pressaehdokas, nykyinen europarlamentikko johdonmukaisesti oli sitä mieltä että Venäjäpakotteet ovat väärin. Ainakin 2017.

Samoihin aikoihin Olli Kotro halusi eroon Shengenistä ja viisumivapauden Venäjän kanssa. Juho Eerola kritisoi Venäjäpakotteita Krimin valtauksen jälkeen, että eihän karjalaakaan jääty vatvomaan pakotteilla vaan aloitettiin kauppa. WW2 jälkeen.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
Puhutko nyt "Ei ydinvoimaa!" ja "Leikataan maanpuolustuksesta!" -mainontaa? Kerrotko tarkemmin?
Puhun "Ei Venäläistä ydinvoimaa!" ja "Liitytään NATOON jo aiemmin!" puolueista. Jos ei väyrystä ja anoa lasketa niin kaikki eniten venäjämyönteiset poliitikot on ketjun aiheen puolueessa, vaikka jussilla onkin ollut järkevät ulostulot aiheesta poikkeuksena sääntöön.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Puhun "Ei Venäläistä ydinvoimaa!" ja "Liitytään NATOON jo aiemmin!" puolueista. Jos ei väyrystä ja anoa lasketa niin kaikki eniten venäjämyönteiset poliitikot on ketjun aiheen puolueessa, vaikka jussilla onkin ollut järkevät ulostulot aiheesta poikkeuksena sääntöön.
Äläs jauha paskaa. Taidat nyt unohtaa esim. SDP:n linjaukset, puna Erkin ja Tavjan ja taskuista tursuavat ruplat.

Ohitat näkemykset viisumeihin, maakauppoihin ja kaksoiskansalaisten asemaan noin vaan?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801
Harvalla politiikolla on sympatioita nykyisen Venäjän ja Putlerin toimille. Jälkijeesustelut tuntuu vähän turhilta.

Sillä on merkitystä ketkä edelleen jaksaa ymmärtää Putleria kuten Ano. Suomessa onneksi vain yksittäisiä tapauksia.
 
No ei tässä nyt taidettu järkevää kriikkiä hakeakaan, kunhan vaan yritettiin keksiä tyhjästä jotain aihetta millä päästä lyömään perussuomalaisia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 817
Harvalla politiikolla on sympatioita nykyisen Venäjän ja Putlerin toimille. Jälkijeesustelut tuntuu vähän turhilta.
Sanoisin että suorat tuet (kuten Huhtasaari, Kotro jne. vielä viimeaikoihin asti) 2014 Krimin valtauksen jälkeen voidaan ajatella suoriksi sympatioiksi. Tai Hakkaraisen (ex Varapj. myös, ei mikään rivitonttu) poseeraamiset Bäckmanin kanssa halaillen. Sitä entiset ehkä yleiseksi (globaaliksikin) toiveikkuudeksi siitä että Venäjästä voisi olla hyvä kauppakumppani ja pikkuhyssyttely&ymmärtäminen pelaa rauhaa ja vaurautta myös länteen.

Vaalikonevastaukset 2019. Erityisesti "
Väite 2. EU:n pitää purkaa Venäjälle asetetut talouspakotteet
Myötämielisimmin pakotteiden purkuun suhtautuvat perussuomalaiset ja keskusta. PS:n ehdokkaista pakotteiden purkamista puolustaa jo lähes puolet, keskustassakin lähes 40 prosenttia vastaajista."

"Nuivin" suhtautuminen Venäjään sitten Krimin valtauksen näyttää olleen Vihreillä.

Toukokuussa 2019 Venän pakotteiden purkamista kannatti mm. Arto Luukkanen joka on nykyinen persujen puoluesihteeri

Venäjä-pakotteiden purkamista kannattavat perussuomalaisten eurovaaliehdokkaista Teuvo Hakkarainen, Arto Luukkanen, Samuli Sibakoff, Minna Partanen, Minna Reijonen, Karri Ollila ja Tanja Vahvelainen.

Onko 2019 ihan viimeaikoja vai koskeeko nämä vain persuja?

Kuuluisa kaasuputkikeskustelu.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 817
Onko 2019 ihan viimaikoja vai koskeeko nämä vain persuja?
Ei tietenkään koske. Nyt ollaan vaan persuketjussa jossa väitettiin Halla-ahon suulla että persut on olleet johdonmukaisesti Venäjäkriittisiä, niin olihan se pakko todeta etteivät ole- johtokin (poislukien Halla-aho, se on se järki tossa asiassa) ovat halunneet mm. viisumivapautta Venäjän kanssa sekä pakotteiden poistoa ihan viimehetkiin asti.
 
Kyllä ovat puolueena olleet johdonmukaisesti venäjäkriittisiä kuten Halla-aho sanoi. Yksittäisillä edustajilla voi olla omia näkemyksiä kuten on joka puolueessa. Puolueena ovat vastustaneet viisumivapautta.

Myös ihan tuosta omasta linkistäsi:

"Perussuomalaisten virallisen kannan mukaan puolue ei hyväksy Venäjän toimia Ukrainassa, Krimin laitonta valtausta eikä Venäjä-pakotteiden purkamista."
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 474
Viestejä
4 163 479
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom