• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Perussuomalaiset

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Sitä kovasti kaivellaan sitä mitä sanottiin vuonna 2006.
Vuonna 2006 sai krjoittaa vähän eri tyyliin kuin nyt vuonna 2019. Koska silloin se oli vain maalaisjärkeä ilman loukkaantujia.
Kaikki paska alkoi eskaloitumaan joskus vuoden 2010 jälkeen.
Itse asiassa koko helvetin yhteiskunta tällä pallolla on mennyt jyrkkää alamäkeä tuon jälkeen kaikilla osa-alueilla.
Se nyt on typerintä, että kaikki mitä Halla-aho kirjoitti ajat sitten on toteutunut tai toteutumassa. Kaikki olisi ollut todella helposti estettävissä, jos päättäjillä olisi ollut järkeä ja selkärankaa. Mutta paha sellaista on vaatia, mitä ei ole.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 140
Onkos ketjun puolue ottanut mitään kantaa postin lakkoon vielä? Aiemmin muistan kuulleeni lähinnä AY vastaista jorinaa sieltä suunnalta mutta tässä olisi varmaan ihan populistillekkin sopiva aihe ratsastaa, jos haluaa ettei jotkut siirtyneet SDP äänestäjät pompi joukolla takaisin, kun mietitään asioiden suuruusluokkia sen suhteen että paljonko ne ihmisten elämiin oikeasti vaikuttaa.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 068
Löytyyhän sieltä se tuttu maahanmuuttokulman pakotus. Eli koska posti maksaa pieniä palkkoja, niin pottunokat eivät jaksa sitä tehdä, ja jos vielä pienennetään, niin tietysti maahanmuuttajat vievät suomalaisten työt.

Eduskunnan kyselytunti on nyt PS:n kyselytunti maahanmuutosta
Ei kai syy rajojen sulkemiseen ole se, että suomalaisille voitaisiin maksaa nälkäpalkkaa? Työntekijän oikeuksia tässä täytyy puolustaa. Voi olla suurlakot edessä jos tilanne jatkuu tai leviää.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 703
Työntekijän oikeuksia tässä täytyy puolustaa. Voi olla suurlakot edessä jos tilanne jatkuu tai leviää.
Varmasti jatkuu ja varmasti leviää, samalla tavalla kuin nykyisen hallituksen pakka kun paska oikeasti osuu työmarkkinakierroksella tuulettimeen.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Varmasti jatkuu ja varmasti leviää, samalla tavalla kuin nykyisen hallituksen pakka kun paska oikeasti osuu työmarkkinakierroksella tuulettimeen.
Ja aivan varmasti persut keräävät hedelmät, koska muuthan puolueet ovat nerokkaasti eristäneet ne päätöksenteosta, joten persut on ainoa puolue, mikä ei ole vastuussa siitä, kun se sonta alkaa leviämään. Ja sitä on levinnyt ihan kiitettävästi jo nyt, vaikka muut yrittävät edelleen leikkkiä ettei ongelmia ole eikä persujen esiinnostamat asiat ole tärkeitä.
 
Kokoomus tyytyväinen kun ei ole vahtivuorossa. Nyt voi olla reilusti porvari ilman hallitusvastuuta, eikä muutenkaan kukaan uskoisi jos he olisivat palkansaajien puolella. PS voivat edes teeskennellä että ovat ammattiliittojen puolella.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Kokoomus tyytyväinen kun ei ole vahtivuorossa. Nyt voi olla reilusti porvari ilman hallitusvastuuta, eikä muutenkaan kukaan uskoisi jos he olisivat palkansaajien puolella. PS voivat edes teeskennellä että ovat ammattiliittojen puolella.
Persut eivät ole ammattiliittojen puolella, vaan työläisten. Persut eivät todellakaan kannata noiden isojen AY-liittojen verottomia bisneksiä.
Antti Rinne kuulemma koittaa kovin etsiä verotettavaa, aika varma että ei löydy noiden bisneksistä.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 068

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 029
"- Yhteiskunnalla on perustehtävät, kuten turvata kansalaistensa ulkoinen ja sisäinen turvallisuus. Sen lisäksi on luksustoimintoja, kuten työttömyysturva ja sosiaaliturva. Sitten on sellaisia tehtäviä, jotka minun mielestäni eivät lainkaan kuulu valtion ja veronmaksajien toimialueeseen, kuten esimerkiksi rahan siirto Etelä-Eurooppaan tai vielä kauemmaksi maailmaan, Halla-aho sanoi."

Siinähän se tuli pähkinänkuoressa miten politiikkaa pitäisi tehdä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 703
Sanalla on kaksi merkitystä, joista toiseen sisältyy työttömät. Ja kolmas merkitys mehiläisille
Rupesin jälkikäteen miettimään että ehkä työläistä käytetään myös terminä kun puhutaan työikäisestä reservistä. En alkanut kuitenkaan korjaamaan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 703
Työttömyysturva kuuluu työläisten suojaan.

"Sen lisäksi on luksustoimintoja, kuten työttömyysturva ja sosiaaliturva."

Riippunee katsantokulmasta minä työttömyysturvaa pitää, mutta mutuilisin että työssä käyvälle on enemmän hyötyä siitä että perustoiminnot turvataan ja verotus sen mukainen. Luksustoiminnot sitten erikseen.

Joten jos minulta kysytään kumpi on minunlaisen palkansaajan kannalta parempi, niin totean että JHa:n mielipide saa minut hakkaamaan karvaisia käsiäni yhteen.
 
Minusta taas työttömyysturva tai toimeentulotuki ei ole luksusta.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Minusta taas työttömyysturva tai toimeentulotuki ei ole luksusta.
Kyllä ne ovat, koska on paljon paikkoja maailmassa joissa niitä ei ole.

En ymmärrä miksi on niin vaikeata laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Poliitikot eivät siihen yleensä jostain syystä pysty ja sitten höyläävät juustohöylällä kaikkialta, vaikka olisi pitänyt päättää, että mikä on sitä luksusta, mistä otetaan ja mikä on se perustavanlaatuisen tärkeä asia, josta ei saa leikata.
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 149
No, kävipä ainakin selväksi, että Hallapersut on hyvin oikeistolainen puolue. Kokoomuksenkin kantoihin kuuluu, että työttömyysetuuden maksamisen voisi poistaa tietyiltä kansanosilta kokonaan. Toi onkin sit se syy, miks en heitä voi äänestää.

Edit. ja sanottakoon vielä se, että odotan innolla sitä mölinää, joka syntyy, jos Persut on tulevassa hallituksessa oikeistolaisine aatteineen. Viimeks ne kehitti ainakin aktiivimallin, joka dumattiinkin sit melko laajalti. Voi olla, että kannatus tulee laskemaan, ku äänestäjät tajuavat, keitä äänestivätkään.
 
Onneksi kokoomus ja persut ovat sen verran eri mieltä kansainvälisyydestä, että eivät toivottavasti mahdu samaan hallitukseen. Siinä saisi moni kylmää kyytiä.
 
Liittynyt
05.04.2017
Viestejä
274
Kyllä ne ovat, koska on paljon paikkoja maailmassa joissa niitä ei ole.
Noiden työttömyysturvan ja toimeentulotuen huomattava tiputtaminen tai leikkaaminen kokonaan pois toisaalta taitaa yleensä näkyä sitten tarpeessa korottaa huomattavasti noita sisäiseen turvallisuuteen kuluvia menoja, koska jotain kautta ihmiset aina pyrkivät elantonsa hankkimaan.

Eli onhan tuossa kieltämättä tietty arvovalinta, jos toimeentulotuki on luksusta, vaikka muut sisäisen turvallisuuden takaamiseen pyrkivät toimenpiteet ovat Halla-ahon mielestä yhteiskunnan perustoimintoja.
 
Jomppeli

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
541

Toisaalta Halla-aho/Perussuomalaiset ymmärtääkseni tahtovat pitää nämä luksustoiminnot pyörimässä aloittamalla leikkaamisen sieltä "ei valtion hommia" korista. Karsitaan niistä -> ei tarvitse juustohöylällä karsia tärkeistä ja luksustoiminnoista.
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Minusta taas työttömyysturva tai toimeentulotuki ei ole luksusta.
H-a linjaukset on retorisia eikä mielipiteestä selviä mitä mielipide käytännössä tarkoittaa. Puolujohtajan norsunluutornista on helpoa sanoa että esim. perustoimeentulotuki on luksusta. Mutta esim. perustoimeentuloa kannattaa itse kokeilla niin tietää mitä luksus on.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 068
Toisaalta Halla-aho/Perussuomalaiset ymmärtääkseni tahtovat pitää nämä luksustoiminnot pyörimässä aloittamalla leikkaamisen sieltä "ei valtion hommia" korista. Karsitaan niistä -> ei tarvitse juustohöylällä karsia tärkeistä ja luksustoiminnoista.
Minkä luulet olevan kompromissi, jos kokoomus ja ps päätyvät samaan hallitukseen?
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Toisaalta Halla-aho/Perussuomalaiset ymmärtääkseni tahtovat pitää nämä luksustoiminnot pyörimässä aloittamalla leikkaamisen sieltä "ei valtion hommia" korista. Karsitaan niistä -> ei tarvitse juustohöylällä karsia tärkeistä ja luksustoiminnoista.
Juuri näin. On se kumma juttu, että lausunto, jossa puolustetaan näitä luksustoimintoja, käännetäänkin sellaiseksi, että persut muka leikkaisvat ensimmäisenä niistä.
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Juuri näin. On se kumma juttu, että lausunto, jossa puolustetaan näitä luksustoimintoja, käännetäänkin sellaiseksi, että persut muka leikkaisvat ensimmäisenä niistä.
H-a ei sanonut että luksustoiminoista leikataan tai ei leikata. Sen mistä leikataan näkee jokainen työläinen aikanaan sitten kun H-a on hallituksessa ja pistää oikeasti asioita tärkeysjärjestykseen. Nyt vain puhutaan retorisesta tärkeysjärjestyksestä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 903

Ymmärrän toki pointin luksustoiminnoista. Sillä viitattaneen siihen yhteiskuntateoriaan, jonka mukaan sisäinen ja ulkoinen turvallisuus ovat edellytyksiä valtion olemassaololle. (Käytännössä on kyllä olemassa valtioita, jotka eivät näistä huolehdi, joten empiria ei tue tätä teoriaa).

Mutta luksustoimintoja on toki muitakin. Jos Halliksen kommentti ei sisältänyt arvolatausta, niin miksei esimerkeiksi nostettu vaikka peruskoulua, eläkkeitä ja ilmaista terveydenhuoltoa?
 
Näkee sen tuosta varjobudjetistakin aika hyvin. Turha tuota minään mystisenä asiana on esittää kun pitkän aikaa ne leikkauskohteet on olleet hyvin samat. Kehitysapu, Maahanmuuton kustannuset ja kolmantena Yritystuet olettaen tietenkin ettei taloustilanne muutu radikaalisti.
 
Kyseessä tuskin oli mikään kattava persujen esitelmä, vaan joko haastattelu lehteen tai lyhyt somekirjoitus, en nyt muista kumpi. Luulisi sitä nyt tajuavan idean millä persut asioita hoitaisivat, asiat tärkeysjärjestykseen ja vähemmän tärkeistä leikataan ensin.

Noin se pitäisi olla muillakin puolueilla, kertoisivat nyt että mikä heidän tärkeysjärjestyksensä on, niin kansa voisi valita oman mieleisensä vaihtoehdon.
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Näkee sen tuosta varjobudjetistakin aika hyvin. Turha tuota minään mystisenä asiana on esittää kun pitkän aikaa ne leikkauskohteet on olleet hyvin samat. Kehitysapu, Maahanmuuton kustannuset ja kolmantena Yritystuet olettaen tietenkin ettei taloustilanne muutu radikaalisti.
Juu, H-a varjonyrkeilee eikä työläinen näistä puheista voi päätellä yhtään mitään. Varjobudettinkin on, no se on tämän hetken näkemys ja se tuskin on kiveenhakattu vaan enemänkin markinointityökalu. Koska H-a ei ole luvannut mitään suuntaan tai toiseen niin niin luksuspalveluiden leikaukset on täydellisesti auki.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 068
Jos kutsuu luksuspalveluksi, niin se tarkoittaa että nuo ovat leikkauslistalla heti maahanmuuton jälkeen. Ja edes pääministeripuolue ei sanele hallitusohjelmaa.

Vasemmisto ei samaan hallitukseen lähde, joten Kokoomus on melko varmasti samassa. Keskusta on pienentynyt liikaa, jotta ilman Kokoomusta voisi muodostaa hallituksen.
 
Varmaan onkin mutta perussuomalaisten pointti on joka keskustelussa ollut että jos leikkaamme maahanmuutosta, kehitysavusta ja muusta vähempiarvoisesta niin silloin ei tarvitse leikata edes niistä luksustoiminnoista kuten tulonsiirroista ainakaan paljoa. Meillä nyt ei maahanmuuton ja muiden perussuomalaisten leikkauskohteiden lisäksi (tai itse en ainakaan keksi) ole juuri mitään leikkauskohteita ilman että aletaan mennä sinne ensimmäiseen ryhmään että aletaan syömään turvallisuudesta tai jostain koulutuksesta tai vanhusten hoidosta.

Ihan mielenkiinnosta että mistä itse haluaisit että lähdetään nyt leikkaamaan jos talous lähtisi heittämään häränpyllyä? Äläkä sano että verotettaisiin vain enemmän kun ei se ole pidemmän päälle kovin rakentavaa ja kokonaisveroaste on nytkin melko kipurajoilla.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 068
Ihan mielenkiinnosta että mistä itse haluaisit että lähdetään nyt leikkaamaan jos talous lähtisi heittämään häränpyllyä? Äläkä sano että verotettaisiin vain enemmän kun ei se ole pidemmän päälle kovin rakentavaa ja kokonaisveroaste on nytkin melko kipurajoilla.
Jos talous heittää häränpyllyä, niin silloin elvytetään vaikka velkarahalla. Perusturvaan ei silloin kosketa, mutta resursseja vaatii enemmän. Yritys- ja energiatuet ottaisin syyniin, samoin maahanmuuton kustannukset.

Edit: isompia eläkkeitä saattaisin tarkastella, samoin verokeinottelua.

Edit2: Yle selvitti pitkään piilossa olleet verotuet: Suomen valtio antaa satoja miljoonia euroja pörssiyhtiöille, jotka maksavat samaan aikaan jättiosinkoja
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.03.2018
Viestejä
1 209
Jos talous heittää häränpyllyä, niin silloin elvytetään vaikka velkarahalla. Perusturvaan ei silloin kosketa, mutta resursseja vaatii enemmän. Yritys- ja energiatuet ottaisin syyniin, samoin maahanmuuton kustannukset.

Edit: isompia eläkkeitä saattaisin tarkastella, samoin verokeinottelua.
Ja osittain näihinhän persut on ajatuksiaan suunnanneetkin. Kopsaampa pätkä alla olevan linkin tekstistä liittyen varjobudjettiin:

"
PS säästäisi maahanmuutosta, kehitysavusta sekä yritystuista, ja ohjaisi rahaa puolueen mielestä tärkeämpiin kohteisiin, kuten vähäosaisiin, vanhuksiin, lapsiperheisiin ja sairaisiin

Näillä keinoilla menolisäykset rahoitetaan:

  • Maahanmuuttokulujen säästöt vuonna 2020, + 320 miljoona euroa
  • Yritystukien, erityisesti tuulivoimatukien leikkaus, + 330 miljoonaa euroa"
Ja lisäksi paljon muita kohtia.

PS:n varjobudjetti: 1 000 uutta poliisia, lisää hoitajia, lapsivähennys takaisin – leikkauslistalla tutut kohteet
 
Varjobudjetti on aivan eri mitä tehtäisiin hallituksessa toisten kanssa. PS ovat makuuni turhan porvarillisia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 468
  • Yritystukien, erityisesti tuulivoimatukien leikkaus, + 330 miljoonaa euroa"
Perussuomalaiset katsoo, että missään tukijärjestelmässä ei pidä olla tuulivoiman tuotantotukia mukana, koska maalle rakennetuista vaihtoehtoisista sähköntuotantotavoista tuulivoima on jo nyt edullisin tapa tuottaa sähköä. Tuulivoimarakentamisen haittoja kuten melua ja välkettä ei myöskään ole juuri lainkaan huomioitu tukiratkaisuissa. Perussuomalaiset vaatii siksi tukien maksatusten keskeyttämistä, kunnes kaikki terveystutkimukset asiassa on tehty.
Sarjassa asiat että mitä vittua.
Suomessa ei enää makseta tuotantotukia uusille tuulivoimaloille. Tuet maksetaan vanhoille voimaloille joiden investoinnit on tehty jo vuosia sitten (jopa kymmeniä vuosia sitten). Se että tuulivoima on nykyään edullinen tapa rakentaa uutta kapasiteettia ei tee noista vanhoista halpoja.

Eli siis, Suomen valtio sanoi yksityisille yrityksille "Me halutaan että investoitte tuulivoimaan. Me tiedetään että se on teille kannattamaton joten sen vuoksi saatte tukea tariffien muodossa jotta se on teille kannattavaa." Tämän seurauksena yksityiset firmat investoivat laitteistoon, maanvuokraan ja hankkivat rahoitusta siten että laskevat nuo tariffit mukaan. Koska ilman niitä nuo investoinnit eivät olisi kannattavia.
Nyt sitten Persut haluavat että Suomen valtio sanoisikin "Ähäkutti, me juksattiin. Pitäkää tunkkinne." Aiheuttaen sen että noista investoinneista suuri osa todennäköisesti menee pahasti pakkasen puolelle.

Eli about neljännes Persujen vaihtoehtobudjetin säästöistä perustuu siihen että kairataan kuivana kakkoseen niitä jotka ovat luottaneet Suomen valtioon kun ovat tehneet sijoituksia kansalliseen infraan. Vittu jee!
 
root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 320

Minkähänlaisia lupauksia tuen kestosta sitten on aikoinaan annettu? Aika ikävää jos vuosia tai jopa kymmeniä vuosia sitten on luvattu, että sijoittajat saavat taattua voittoa veronmaksajien rahoista ikuisesti. Tällä päätöksellähän aikoinaan laitettiin kuivana kakkoseen niitä, joilla ei oikeasti ole ylimääräistä rahaa maksaa sähköstä. Sai kuunnella hyvätuloisten kuittailua, kuinka lämmittävät taloaan tuulisähköllä, eikä maksa yhtään sen enempää kuin fossiilisilla tuotettu sähkö. Ei kai se maksakaan, kun toisten taskuja kaivaa.
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Minkähänlaisia lupauksia tuen kestosta sitten on aikoinaan annettu?
12 vuotta. Syöttötarriffi astui voimaan 2011.

Syöttötariffi astui voimaan maaliskuussa 2011. Lain tarkoituksena oli edistää sähkön tuottamista uusiutuvilla energialähteillä ja näiden energialähteiden kilpailukykyä sekä monipuolistaa sähkön tuotantoa ja parantaa omavaraisuutta sähkön tuotannossa.

Hankkeet saavat tukea 12 vuoden ajan siitä lähtien kun ovat päässeet mukaan järjestelmään. Tuki on laskettu niin ettäse kattaa noin 40 % maalle rakennettavien turbiinien investointikustannuksista.

Tuet Suomessa
 
Tuota on kritisoitu turhan anteliaaksi. Käsittääkseni yksi ongelma oli että markkinasähkön hinta laski yllättäen niin tuulisähkön hintalappu sitten paisui.

Tuulivoimatuki lähentelee jo miljardia euroa
 
Toki voidaan jälkikäteen todeta että tuo oli huono idea, joka lienee yksi syistä sille että uudet voimalat eivät enää saa tuota tukea, mutta se ei poista sitä että tuo Persujen ehdotus on aika karu maton alta veto niiden yritysten kohdalla jotka aikoinaan investoivat suurella rahalla tuohon luottaen valtion tariffeihin.
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 549
Sarjassa asiat että mitä vittua.
Suomessa ei enää makseta tuotantotukia uusille tuulivoimaloille. Tuet maksetaan vanhoille voimaloille joiden investoinnit on tehty jo vuosia sitten (jopa kymmeniä vuosia sitten). Se että tuulivoima on nykyään edullinen tapa rakentaa uutta kapasiteettia ei tee noista vanhoista halpoja.

Eli siis, Suomen valtio sanoi yksityisille yrityksille "Me halutaan että investoitte tuulivoimaan. Me tiedetään että se on teille kannattamaton joten sen vuoksi saatte tukea tariffien muodossa jotta se on teille kannattavaa." Tämän seurauksena yksityiset firmat investoivat laitteistoon, maanvuokraan ja hankkivat rahoitusta siten että laskevat nuo tariffit mukaan. Koska ilman niitä nuo investoinnit eivät olisi kannattavia.
Nyt sitten Persut haluavat että Suomen valtio sanoisikin "Ähäkutti, me juksattiin. Pitäkää tunkkinne." Aiheuttaen sen että noista investoinneista suuri osa todennäköisesti menee pahasti pakkasen puolelle.

Eli about neljännes Persujen vaihtoehtobudjetin säästöistä perustuu siihen että kairataan kuivana kakkoseen niitä jotka ovat luottaneet Suomen valtioon kun ovat tehneet sijoituksia kansalliseen infraan. Vittu jee!
No en nyt vieläkään sanoisi, että tuulivoima pystyisi pääsemään taloudellisesti joka tilanteessa plussan puolelle. Muutenhan näitä puistoja nousisi pilvin pimein Suomeen ja energiapalettimme näyttäisi paljon vihreämmältä. Näiden muutaman ilman tariffijärjestelmän tukea rakennettavan puiston takana on isot firmat, joilla on satoja myllyjä jo jauhamassa tariffituettua sähköä + mahdollisesti muuta voimaa, joten tällaisen yhden puiston ei välttämättä itsessään tarvitse maksaa itseään takaisin. Vaan nämä vuosiksi tariffituetut puistot tasaavat taloudellista tuottoa tuettomien puistojen kanssa. Ja itseasiassa näillekkin puistoille taidettiin myöntää se kilpailutusperusteinen uusiutuvan energian tuki, joten täysin tuettomia nämäkään eivät ole. Lisäksi nämä firmat nappaavat myös tukea kuluttajilta myymällä tuulivoimalla tuotettua sähköä reilusti markkinahintaa korkeamalla summalla.

Mun mielestä idioottimaista, että se 12 vuoden tuki myönnetään esimerkiksi vielä 2017 vuonna rakennetulle voimalaitoksellekkin. Kustannukset eivät ole vuodessa tai parissa oleellisesti muuttuneet. Mikä tekee siitä vuosimallin 2017 myllystä sellaisen, ettei pääsisi plussan puolelle ilman tariffia jos vuoden 2018 malli pääsee. Tuo tariffisysteemi olisi kaivannut jotain jyrkkää porrastusta alaspäin vuosia aikaisemmin. Nyt nuo vuoden 2017 voimalatkin saavat takuutuoton, mikä on 2-3 kertaa sähkön markkinahinta.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 514
"- Yhteiskunnalla on perustehtävät, kuten turvata kansalaistensa ulkoinen ja sisäinen turvallisuus. Sen lisäksi on luksustoimintoja, kuten työttömyysturva ja sosiaaliturva. Sitten on sellaisia tehtäviä, jotka minun mielestäni eivät lainkaan kuulu valtion ja veronmaksajien toimialueeseen, kuten esimerkiksi rahan siirto Etelä-Eurooppaan tai vielä kauemmaksi maailmaan, Halla-aho sanoi."

Siinähän se tuli pähkinänkuoressa miten politiikkaa pitäisi tehdä.
Eikös persujen yksi teema ollut se, että turvapaikkahakeminen tehtäisiin EU:n ulkopuolella? Sehän maksaa rahaa jos perustetaan keskuksia missä niitä käsitellään ja rahakin menee 'ulkomaille'. Jos kehitysapua eikä muutakaan veronmaksajien rahaa voida tuohon käyttää niin miten sitten? Joku muu maksaa?
Toinen mihin toivoisin persuilta selvitystä on 'suomalainen'. Kannatetaan suomalaisten turvaa ja oikeuksia. Riittääkö määritelmäksi kansalaisuus vai onko ehtona muitakin tarkentavia ominaisuuksia?
Tarkentaisin samalla myös 'maahanmuuton kustannukset' koska itse muutto ei varmaankaan suurta siivua tee vaan maassa oleminen ja lorviminen, johon osallistuu suomalaisetkin. Onko suomalaisen lorviminen hyväksyttävämpää? Entä suomalaisen suorittama raiskaus? Tai jos 'värillisellä' jannulla on suomalainen passi ja tämä sekä lorvii että raiskaa? Maasta pois? Minne?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 703
Eikös persujen yksi teema ollut se, että turvapaikkahakeminen tehtäisiin EU:n ulkopuolella? Sehän maksaa rahaa jos perustetaan keskuksia missä niitä käsitellään ja rahakin menee 'ulkomaille'. Jos kehitysapua eikä muutakaan veronmaksajien rahaa voida tuohon käyttää niin miten sitten? Joku muu maksaa?
Huonosti olet lukenut: Me maksetaan, mutta se on pääsääntöisesti aika paljon halvempaa kuin ottaa toteemieläin Suomeen odottamaan (kielteistä) päätöstä eikä suostu siltikään poistumaan maasta. Ns. bang for buck on paljon parempi ainakin teoriassa, käytännöstä ei tiedä kokeilematta.

Toinen mihin toivoisin persuilta selvitystä on 'suomalainen'. Kannatetaan suomalaisten turvaa ja oikeuksia. Riittääkö määritelmäksi kansalaisuus vai onko ehtona muitakin tarkentavia ominaisuuksia?
Käsittääkseni kansalaisuus riittää, mutta kansalaisuuden saamisen ehtoja tulisi samalla kiristää.

Tarkentaisin samalla myös 'maahanmuuton kustannukset' koska itse muutto ei varmaankaan suurta siivua tee vaan maassa oleminen ja lorviminen, johon osallistuu suomalaisetkin. Onko suomalaisen lorviminen hyväksyttävämpää?
Suomalaisten lorviminen ei ole kenenkään muiden kuin suomalaisten vika, eikä niitä oikein muiden maiden vastuulle voi sysätä. Sitä paitsi miksi tuoda maahan lisää ihmisiä lorvimaan, kun jo omastakin takaa niitä sankareita löytyy? Tämä logiikka "Kyllähän suomalaisetkin" ei oikein toimi.

Entä suomalaisen suorittama raiskaus? Tai jos 'värillisellä' jannulla on suomalainen passi ja tämä sekä lorvii että raiskaa? Maasta pois? Minne?
Raiskaavathan suomalaisetkin-kortti, we meet again. Joo, niin raiskaa mutta prosentuaalinen osuus suhteutettuna esimerkiksi lähi-idän tulijoihin on aika eri luokassa. Olisi kiva nähdä tutkimusta kuinka paljon tuolla "suomalaisissa" on näitä uus-suomalaisia (huom. tämä ei tarkoita sitä että kieltäisin kantasuomalaisten tekemät seksuaalirikokset). Sitä paitsi jos saadaan sovittua Venäjän kanssa diili että mm. raiskaajat Siperiaan niin tervemenoa vaan kun ei onnistu niin ovat meidän riesana. Jos sillä värillisellä jannulla on Suomen passi, niin vankilaan toki kuten myös kantasuomalainen.

Kautta linjan on sanottu että raiskauksista jaetaan aivan liian pieniä tuomioita, mutta sen sijaan keskitytään johonkin hyväksyntään..
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 514
Huonosti olet lukenut: Me maksetaan, mutta se on pääsääntöisesti aika paljon halvempaa kuin ottaa toteemieläin Suomeen odottamaan (kielteistä) päätöstä eikä suostu siltikään poistumaan maasta. Ns. bang for buck on paljon parempi ainakin teoriassa, käytännöstä ei tiedä kokeilematta.
Arvelet siis että persut on valmiita siirtämään rahaa esim. Algeriaan ja Turkkiin jotta toteemieläimet pysyy loitolla? Vaikka puolet nykyisen maahanmuuton kustannuksista, mikä ikinä se summa sitten onkaan? Toinen puoli sitten suomalaisten asioiden kuntoon laittamiseen, esim. vanhukset? Meillä on ollut sotien jälkeen hyvää aikaa laittaa suomalaisten asiat kuntoon mutta eipä ole tapahtunut ennen maahanmuuttajiakaan.
En tiedä kuka on keskittynyt raiskausten hyväksyntään mutta oletan että kyseessä on ehkä vihervassarit.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 703
Arvelet siis että persut on valmiita siirtämään rahaa esim. Algeriaan ja Turkkiin jotta toteemieläimet pysyy loitolla? Vaikka puolet nykyisen maahanmuuton kustannuksista, mikä ikinä se summa sitten onkaan?
Mahdollisesti näin koska ei persut suinkaan kaikkia hanoja ole laittamassa kiinni vaan kohdentamassa (yrittämässä) rahat järkevämmin. Tämähän tarkoittaa toki myös leikkaamista. Jos se tarkoittaa rahan pumppaamista EU-tasolla ulkomaille vastaanottoleireihin, niin sitten se tarkoittaa sitä.

Toinen puoli sitten suomalaisten asioiden kuntoon laittamiseen, esim. vanhukset? Meillä on ollut sotien jälkeen hyvää aikaa laittaa suomalaisten asiat kuntoon mutta eipä ole tapahtunut ennen maahanmuuttajiakaan. En tiedä kuka on keskittynyt raiskausten hyväksyntään mutta oletan että kyseessä on ehkä vihervassarit.
Nyt joudut avaamaan miten vanhukset tähän asiaan liittyy?

Ja raiskausten hyväksynnällä tarkoitin tuota suostumuksen kirjaamista lakiin, pahoittelut epäselvyydestä. En muistanut oikeaa termiä. En suinkaan tarkoittanut että kukaan ajaisi raiskausten hyväksymistä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 703
Siitähän persut on messunnut tässä yhteydessä jo vuosikausia.
Esim näin: Olli Immonen - Vanhusten asiat kuntoon – oma kansa ensin
Siis odotin että avaat miten nämä vanhukset liittyvät tähän maahanmuuttokeskusteluun jota aloit syöttämään.

Kyllä, mikäli rahaa säästyy muista käyttökohteista niin sitä riittää luultavasti paremmin myös vanhusten hoitoon. Tämänkö halusit todettavan? Ei tietenkään tarkoita että kaikki rahat siirtyisivät täysimääräisesti esimerkiksi vanhustenhuoltoon, mutta jos ns. jaettavaa rahaa on enemmän...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 514
Noh. 'Vanhusten asiat kuntoon – oma kansa ensin'. Kuinka paljon tuota pitää avata? Viime vaalitenteissä Huhtasaarikin nimenomaan yhdisti maahanmuuton ja vanhusten ahdingon. Ihan perus 'omakansaensin' agendaa. Syntyy vaikutelma että jos maahanmuutto saadaan kuriin, vanhusten asiat saadaan sillä kuntoon.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 204
Viestejä
4 211 259
Jäsenet
71 027
Uusin jäsen
eekoo47

Hinta.fi

Ylös Bottom