• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Perussuomalaiset

Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 670
Eli siis käyt keskustelua omien harhojesi kanssa ja juuri se kaikkein tyhmin ja harhaisin vasemman laidan äärilaitaedustaja näyttää nämä jakavan.
en tiedä tarvitseeko eli-alkuisiin väitteisiin edes vastata mutta jos tyhmin ja varhaisin vasemman laidan äärilaitaedustaja sanoo että tänään on tiistai ja lämmintä se voi silti olla totta
Ei olisi. Honkasalo ja muut harhaiset vasemmistotahot olisivat silti alkaneet valittamaan salaliittoteoriosta. Ihan vaikka Purra rautalangasta väänsi että ilmiön tarkastelu tilastojen pohjalta ei nyt voi olla mitään salaliittoteoriointia.
jos kerran osaat ennustaa niin kerro ihmeessä lottonumerot. Perustelin jo miksei tuo ole totta
Tässä on nyt käynnissä joku uskomaton idiotismilogiikka että Purra haluaa puhua tilastoista ja täsmentää että se ei nyt ole mitään salaliittoteoriointia niin kovimpien idioottien mielestä tämä on joku osoitus että nyt on salaliittoteoriat käynnissä ja väestönvaihto.
Tässähän sinäkin todistat pointtiani että ainoastaan JHa tietää missä se salaliittoteoria on. Jännä että sekin pitää tehdä maalitolpan siirtojen, olkiukkojen ja henkilökohtaisuuksien kautta
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 305
Juu ei vienyt. Mitä nyt vähän ensiksi painittiin teini-ikäisten tyttöjen suosiosta baarin lattialla, jonka jälkeen osoitettiin kadulla aseella muita ja ammuttiin kerran maahan.

Kysyn vaan, että mitäköhän sitten olisi tapahtunut jos se humalatila olisi mennyt yli ja vienyt sen harkintakyvyn?
Hyvä, että olet samaa mieltä harkintakyvystä. Minä taas mietin, että jos se tutkinnan alla oleva henkilö olisi kerinnyt lyödä Vornasta ja Vornanen olisi iskun seurauksena kaatunut => kuollut tai halvaantunut. Niin moni kyselisi. Miksi Vornanen ei käyttänyt asettaan ja ampunut varoituislaukausta, kun hänellä kerran oli laillinen lupa kantaa asetta yökerhossakin ja käyttää sitä itsepuolustukseen.

"
Vornanen sanoo IS:lle, että kyseessä oli perusteltu varoituslaukaus.
– No näin sen minä näen, tällä kokemuksella sillä tavalla toimin."

Se että onko nyt kyseessä yksikkö vai monikko on aika epärelevanttia. Mutta joo, osoitteli ihmisiä aseella, ja sitten ampui yhden varoituslaukauksen. Normisettiä siis.
Että eiköhän se pointti ole edelleen että kansanedustaja meni kännissä aseen kanssa baariin ja ilta päättyi siihen että kännissä osoitteli ihmisiä aseella ja sitten vielä ampui maahan. Ja tämän kansanedustajan kokemuksella tämä on ihan normitapa toimia.
Kyllä sillä on iso ero ampuuko yhden varoituslaukausen vaiko räiskii useita laukauksi joka osoittaisi ettei tarvittavaa harkintaa enää ole.
Kyllä kansanedustajallakin pitää olla oikeus mennä ravintolaan ja koska hänellä oli laillinen lupa kantaa asetta, niin myös mennä sinne aseen kanssa.
Hänen henkeään on uhkailtu, jonka perusteella hänelle aikoinaan ko. poikkeuksellinen lupa on annettu. Ei sillä aseella asekaapissa uhkaa voi hillitä.
Koskaan ei voi etukäteen tietää onko se vihamies siellä baarissa. Jotkut pitävät vihaansa jopa 40-vuotta ja kostavat tilaisuuden tullen.

Poliisin ammatti on tossa suhteessa hyvin vaarallinen.
 
Viimeksi muokattu:

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 092
Tässähän sinäkin todistat pointtiani että ainoastaan JHa tietää missä se salaliittoteoria on. Jännä että sekin pitää tehdä maalitolpan siirtojen, olkiukkojen ja henkilökohtaisuuksien kautta
Mitä ihmettä. Kuka on JHa? Tässä nyt idiootit väittävät että on jostain salaliittosta puhe vaikka Purra ainoastaan täsmentää että tilastoista puhuminen ei ole salaliitto.

Sama kuin puhuisin koirasta ja kertoisin että tämä koira ei ole kissa niin idioootin mielestä se on joku osoitus että tämä on kissa. Minä en tällaista idiotismia mitenkään todista.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 064
Hyvä, että olet samaa mieltä harkintakyvystä. Minä taas mietin, että jos se tutkinnan alla oleva henkilö olisi kerinnyt lyödä Vornasta ja Vornanen olisi iskun seurauksena kaatunut => kuollut tai halvaantunut.
Olin samaa mieltä vain siitä että noin Vornanen sanoi. Muuhun, mitä jos alkoholitarjoilun seurauksena Vornanen olisi kompastunut ja kaatunut ja kuollut ja halvaantunut. Että ehkä Vornasen ampuminen olikin vain hätämerkki että tarvii apua ettei kaadu ja lyö päätään? Hätämerkkiä hakiessa vain vahingossa osoitteli muita ihmisiä jotka käsittiävät hätämerkin uhkailuksi. Tuo on toki kanssa mahdollinen skenaario. Ehkä kaikilla pitäisi olla taskupistooli baarissa sitä varten.
 
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 563
Pitää olla varmaan todella peloissaan, samalla kun on teineille viinaa ostamassa pilkkuun saakka. Rankka työ vaatii rankat huvit.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 670
Mitä ihmettä. Kuka on JHa? Tässä nyt idiootit väittävät että on jostain salaliittosta puhe vaikka Purra ainoastaan täsmentää että tilastoista puhuminen ei ole salaliitto.
Jussi Halla-aho, joskus lyhennän itsestäänselvyydet jotka on jo mainittu. Tämä ketju on perussuomalaisista, ei muiden puolueiden edustajista tai keskustelijoista keskustelua varten

kertaan nyt vielä sinullekin että tässä on ollut päivä aikaa etsiä lähde sille että joku olisi sanonut tilastoista puhumisen olevan salaliitto. Ehkä jossain kallion lsd-bileissä on noin joskus sanottukin mutta en voi tietää
Sama kuin puhuisin koirasta ja kertoisin että tämä koira ei ole kissa niin idioootin mielestä se on joku osoitus että tämä on kissa. Minä en tällaista idiotismia mitenkään todista.
No ei ole ollenkaan sama enkä minä voi tietää mitä sitä todistat. Hassu lause sinällään
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 092
kertaan nyt vielä sinullekin että tässä on ollut päivä aikaa etsiä lähde sille että joku olisi sanonut tilastoista puhumisen olevan salaliitto. Ehkä jossain kallion lsd-bileissä on noin joskus sanottukin mutta en voi tietää
Niin mutta rivien välistä puhui kuulemma salaliitosta kun puhui tilastoista? Uskomatonta shakkilaudalle paskomista kyllä.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 670
Niin mutta rivien välistä puhui kuulemma salaliitosta kun puhui tilastoista? Uskomatonta shakkilaudalle paskomista kyllä.
Tunti sitten osasit lukea minun. Purran ja Honkasalon ajatuksia mutta nyt et edes suomea.

kerrataan. Riikka Purra itse käytti sanaa salaliittoteoria. Ensin et keksinyt yhtään mihin hän voisi viitata mutta suostuit että ehkä siihen mihin muistaakseni neljältä persuministeriltä pyydettiin kantaa vuosi sitten. Eli väestönvaihtoon.

Mutta yhtäkkiä meillä onkin jokin uusi salaliittoteoria että tilastot ovat salaliittoja tai niistä puhuminen. Ja kun pyydetään lähdettä viitataan edelliseen salaliittoteoriaan todisteeksi toisesta.
 
Edelleen ainoa mitä Purra sanoi salaliitoista on että tilastoista puhuminen ei ole mitään salaliittoteoriaa. Sinä paskannat täysillä ripulia shakkilaudalle vihjailemalla että Purra kuitenkin jotenkin puhuu jostain salaliitosta ja sitten kiellät kuitenkin lujaa että ei tilastoista puhuminen ole salaliittoilua eikä kukaan tällaista ole väittänyt paitsi että harhailet jostain omasta rivien välistä keksitystä eli siis se kuitenkin sitten ilmeisesti on.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 306
:rofl:
Juu niinhän tuo ihan varmasti menee, että jos siellä on joku toinen rikkonut lakia niin kaikki sen jälkeiset täydessä kännissä kadulla ammuskelut voidaan painaa kintaalla ja todeta täten syyttömäksi.

Vähä sama logiikka, kun jos ajan nopeustutkaan ylinopeutta niin poliisi toteaa, ettei rikosta tapahtunut, koska tuntia aikasemmin joku toinen ajoi myös tutkaan ylinopeudella.
Kukaan ei ole rikkonut lakia tai syyllinen ennen kuin oikeudessa todetaan syylliseksi. Tietysti Purralla on ollut ihan omat oikeuskäsitykset mutta tolleen yleisesti. Näyttää aika kummalliselta että ekaks Vornanen pakotetaan eroamaan kaikesta koska ei ole luottamusta, nyt Vornanen kuitenkin sanookin että ihan aiheellisesti ampui, mitään ylilyöntiä ei tapahtunut jne. joten miksi siis piti erota kaikesta jos ei ole tehnyt mitään väärää? Melkosen surkeeta on persujen asioiden hoito tältä osin ja valtavia riskejä ottavat jos nyt selviääkin ettei Vornanen olekkaan syyllinen mihinkään tai mahdollisesti jopa selvitti varoituslaukausellaan jonkun akuutin väkivaltatilanteen tms. Siinä saa taas Purra selitellä että mites nyt näin.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 064
Kukaan ei ole rikkonut lakia tai syyllinen ennen kuin oikeudessa todetaan syylliseksi. Tietysti Purralla on ollut ihan omat oikeuskäsitykset mutta tolleen yleisesti.
Ei puolueilla tarvitse olla mitään muuta syytä erottamiseen kun se että nyt ei tykätä susta. Toni Halme ammuskeli kans, Soini ei erottanut. Hakkarainen kännissä vähän oli väkivaltainen, ei silloinkaan puolue erottanut. No nyt erotti. Ehkä se mitta oli tullut täyteen kännisekoiluja ja kännissä ampumisia.
 
Niin, sehän ei ole vielä edes selvää oliko kyseessä "kännisekoilu", vai mitä siellä tapahtui. Se selviää vasta siellä oikeudessa. Joten ei ole mitään tietoa mihin perustaa yhtään mitään erottamisia tai vastaavia. Purran persut failaa nyt aika raskaasti tässäkin kohtaa kun tekee yllytyshulluna kaikkea typerää mihin lehdistö painostaa...kun olisi voinu sanoa että päätös luottamuksesta tehdään kunhan oikeuden päätös tulee ja tiedetään mitä todellisuudessa on edes tapahtunut.
 
OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
kerrataan. Riikka Purra itse käytti sanaa salaliittoteoria. Ensin et keksinyt yhtään mihin hän voisi viitata mutta suostuit että ehkä siihen mihin muistaakseni neljältä persuministeriltä pyydettiin kantaa vuosi sitten. Eli väestönvaihtoon.

Mutta yhtäkkiä meillä onkin jokin uusi salaliittoteoria että tilastot ovat salaliittoja tai niistä puhuminen. Ja kun pyydetään lähdettä viitataan edelliseen salaliittoteoriaan todisteeksi toisesta.
Paraskin arvostelemaan muiden päättelykykyä, kun itse teet sellaisia päätelmiä, että jos Purra sanoo, että tämä ei ole salaliittoteoria, niin se on sinun mielestäsi todiste siitä, että se on salaliittoteoria.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 064
Niin, sehän ei ole vielä edes selvää oliko kyseessä "kännisekoilu", vai mitä siellä tapahtui. Se selviää vasta siellä oikeudessa.
No sitä toki puoluejohto olisi voinut kysyä Vornaselta. Ja lehdistö samoin. Eikait rehellinen mies valehtelisi. Tai ehkä puoluejohto kysyi ja vastaus ei ollut sellainen mikä olisi hyväksytty

Eli Vornanen tasan tarkkaan tietää itse joiko vettä vai viinaa. Vornanen tietää että menikö hermot. Vornanen tietää oliko mahdollista mennä puhuun portsarille että pihalla on ilkeää sakkia, ja Vornanen tosiaan tietää miksi otti aseen mukaan, ja oliko se jo eduskunnassa. Mutta Vornanen päättää olla kertomatta.

Sensijaan Vornanen kommentoi että hänen tilannearvion mukaan piti ampua ja osoitella aseella.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 306
No sitä toki puoluejohto olisi voinut kysyä Vornaselta. Ja lehdistö samoin. Eikait rehellinen mies valehtelisi. Tai ehkä puoluejohto kysyi ja vastaus ei ollut sellainen mikä olisi hyväksytty
Tai ehkä taas pikku mediapainostuksen seurauksena tehään typeriä paniikkipäätöksiä kuten persuilla on ollu tässä jo pidempään tapana.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 064
Tai ehkä taas pikku mediapainostuksen seurauksena tehään typeriä paniikkipäätöksiä kuten persuilla on ollu tässä jo pidempään tapana.
No onko Vornanen kertonut tarkkaan mitä tapahtui? Eikait syyttömällä, rehellisellä suomen kansalaisella, joka on valittu vieläpä edustamaan kansaa, ole mitään syytä "odotella tutkimuksia", vaan kertoo selkä suorana miten homma meni.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 306
Eikait syyttömällä, rehellisellä suomen kansalaisella, joka on valittu vieläpä edustamaan kansaa, ole mitään syytä "odotella tutkimuksia", vaan kertoo selkä suorana miten homma meni.
Eikait nyt poliisin tutkinnassa voi paljastua mitään mitä Vornanen ei voi julkisuudessa kertoa kun on vain rehellinen.
En nyt oikein ymmärrä mitä tämä käsienheiluttelu on. Vornanen on kertonut että varoituslaukaus oli hänen mielestään perusteltu ts. ei kiellä ampuneensa. Vornanen ei ole oikeuslaitos, mikä loppuviimeksi katsoo oliko varoituslaukaus siinä tilanteessa Suomen lakiin peilaten perusteltu vai ei. Jos varoituslaukaus oli perusteltu Vornasen mielestä, miksi siinä tapauksessa persut viskaa junan alle sen sijaan että odottelisi oikeuden päätöstä? Tämä antaa melko kieroutuneen kuvan taas persujen toiminnasta.

Mulle ei tule mieleen muuta kuin mediapainostus minkä alla taas kerran persut teki typerän paniikkiratkaisun, kun ei siellä taida olla yhtään selkärankaista.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 064
En nyt oikein ymmärrä mitä tämä käsienheiluttelu on. Vornanen on kertonut että varoituslaukaus oli hänen mielestään perusteltu
Jolloin Vornanen voisi kertoa tasan tarkkaan joka kohdan mitä on kysytty. Mikään laki ei estä Vornasta kertomasta ihan kaiken omasta keissistään.

Vornanen on puhallutettu ja otettu verikokeet aivan varmasti. Vornanen voi julkisesti leikata huhut kännitilastaan kertomalla ne tulokset. Miksiköhän ei halua?
 
Mikään laki ei myöskään pakota Vornasta antamaan lausuntoja julkisuuteen, tai mikään ei pakota median julkaisemaan vornasen juttuja.

Persujen heikko johto painoi jo paniikkinappia, seuraavaksi media tuo tämän esille pikkuhiljaa tuuppaamalla lisää tietoa tapahtuneesta...mahdollisesti positiivisemmassa valossa kun purra jo tuomitsi kaiken täysin ja Vornanen erotettiin. Esim. se on jo yksi steppi tähän suuntaan että Vornanen sanoi että toimi oikein. Seuraava steppi on tehdä Vornasesta hyvis ja persuista pahis ja lopulta ollaan sen kysymyksen edessä, että miksi tää mies heitettiin junan alle vaikka on näin hyvä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 064
Mikään laki ei myöskään pakota Vornasta antamaan lausuntoja julkisuuteen
Ei. Vornanen voi ihan itse leikata huhuilta siivet koska nyt on kuitenkin kansanedustaja. Esimerkiksi kertomalla promillet ja mitä hänen mielestään tapahtui. Jos nyt kuitenkin on niin kusta pää täynnä että vetäytyy sen varjoon että "jos tuomio tulee" ja nauttii 8000€ tuloista selittäen ettei ole tehnyt mitään väärää- niin onhan tuo ihan alinta roskasakkia. Jopa alempana kun tuon toiminnan puolustelijat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 358

Minulle on aivan samaa mitä Vornanen sanoo.
Minkälaisia ohjeita Vornasen lakimies on antanut? Mitä luulet? Kehottaa täyteen avoimuuteen? Tuskinpa.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 306
Ei. Vornanen voi ihan itse leikata huhuilta siivet koska nyt on kuitenkin kansanedustaja. Esimerkiksi kertomalla promillet ja mitä hänen mielestään tapahtui. Jos nyt kuitenkin on niin kusta pää täynnä että vetäytyy sen varjoon että "jos tuomio tulee" ja nauttii 8000€ tuloista selittäen ettei ole tehnyt mitään väärää- niin onhan tuo ihan alinta roskasakkia. Jopa alempana kun tuon toiminnan puolustelijat.
Mitä kannustinta tohon olisi kun puoluejohto on huhujen perusteella jo viskannut hänen ulos kaikesta ja antanut kaikkia "luottamus on menetetty"- lausuntoja. Vornanen pelaa nyt ymmärrettävästi ihan omaa peliään, eikä persujen peliä. Kun persut aika selkeesti cancelöi koko Vornasen.

Media on tässä nyt se pääjuttu missä tämä asia tulevaisuudessa käännetään persuja vastaan ja ihan siitä syystä kun persut kerta toisensa jälkeen menee samaan miinaan.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 670
Paraskin arvostelemaan muiden päättelykykyä, kun itse teet sellaisia päätelmiä, että jos Purra sanoo, että tämä ei ole salaliittoteoria, niin se on sinun mielestäsi todiste siitä, että se on salaliittoteoria.
Tämä on nyt vähintään viides perustelematon väite pelkästään sinulta pelkästään tänään pelkästään yhteen twiittiin liittyen. Mikä ottaa noin koville?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 064
^Molempiin ylläoleviin: Se että ei ole tehnyt mitään väärää, niin voi antaa lausunnot ihan kaikesta, sanoi lakimies ihan mitä tahansa. Jos alko&huumeseula näytti nollaa, sen voi sanoa. Jos baarikamera näytti että Vornanen koitti juoda vissynsä rauhassa ja muut kävi päälle, sen voi sanoa ihan rauhassa. Totta voi puhua. Se että Vornanen ei kerro mm. em. asioita, kertoo sen että ne asiat ei ole ihan noin, vaan on ollut kännissä/huumeissa kun osoittelee ihmisiä aseella, ja vieläpä aktiivinen kinan osapuoli.
 
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 563
Kukaan ei ole rikkonut lakia tai syyllinen ennen kuin oikeudessa todetaan syylliseksi.
Jos mä vaikka tapan jonkun kadulla, mutta minua ei saada siitä koskaan oikeuteen niin olenko rikkonut lakia vai en?
Tietysti Purralla on ollut ihan omat oikeuskäsitykset mutta tolleen yleisesti.
Jos oman puolueen suurimpia teemoja on sisäinen turvallisuus ja perinteiset arvot niin ei sen puolueen edustaja voi vetää viinaa aamuneljää samalla kun ostaa teineille viinaa, painia siellä baarin lattialla ja lopulta pilkun jälkeen ruveta Helsingin keskustassa käsiaseella ketään osoitteleen ja ampumaan edes maata kohti.

Turha tuosta on purraa tai persuja syyttää vaikka niiden tiedotus asiasta ei täysin putkeen mennyt.
 
OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
Tämä on nyt vähintään viides perustelematon väite pelkästään sinulta pelkästään tänään pelkästään yhteen twiittiin liittyen. Mikä ottaa noin koville?
No kuule ihan itse näin olet väittänyt. Kun sinulta kysyttiin että mikä on todiste siitä, että Riikan viesti oli salaliittoteoriaa, niin vastasit näin:

todisteet ovat siinä twiitissä/postauksessa. Ihan ensimmäinen lause riittää.
Ja Riikan twiitin ensimmäinen lause oli:
1716316480274.png

Eli aikalailla tarkasti sinä väität, että tuo Riikan sanoma "ei ole salaliittoteoria..." on todiste siitä, että se on salaliittoteoria.

Silti kun sinut tuosta nappaa kiinni, niin leikit tyhmää ja tietämätöntä, ettet muka olisi mitään väittänyt. Vai mitä sinä oikein tarkoitat, mitä tuo Riikan viestin ensimmäinen lause todistaa?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 670
No kuule ihan itse näin olet väittänyt. Kun sinulta kysyttiin että mikä on todiste siitä, että Riikan viesti oli salaliittoteoriaa, niin vastasit näin:
tätäkään ei tapahtunut. Ihan pikkuisen tarkkuutta. En ole ikinä missään sanonut että tuo viesti olisi salaliittoteoriaa. Mutta menköön tuplana perustelemattoman väitteen oliko kolme kanssa
Ja Riikan twiitin ensimmäinen lause oli:

Eli aikalailla tarkasti sinä väität, että tuo Riikan sanoma "ei ole salaliittoteoria..." on todiste siitä, että se on salaliittoteoria.

Silti kun sinut tuosta nappaa kiinni, niin leikit tyhmää ja tietämätöntä, ettet muka olisi mitään väittänyt. Vai mitä sinä oikein tarkoitat, mitä tuo Riikan viestin ensimmäinen lause todistaa?
Tuossa siis RP sanoo että asia x ei ole salaliittoteoria ja sinä väität että minä olisin sanonut asiaa x nimenomaan salaliittoteoriaksi. Asia x = ”katsoa tilastoja siitä mitä Euroopan..” nyt jos minä olen ikinä missään väittänyt kirjallisesti että on salaliittoteoria katsoa todisteita yhtään mistään niin siitä on varmaan todisteita. Ellei kyseinen väite ole salaliittoteoriaa
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 306
Jos mä vaikka tapan jonkun kadulla, mutta minua ei saada siitä koskaan oikeuteen niin olenko rikkonut lakia vai en?
Jos näyttö ei riitä sun toteamiseen syylliseksi, olet syytön. Tutkinnan aikana olet epäilty, et syyllinen.

os oman puolueen suurimpia teemoja on sisäinen turvallisuus ja perinteiset arvot niin ei sen puolueen edustaja voi vetää viinaa aamuneljää samalla kun ostaa teineille viinaa, painia siellä baarin lattialla ja lopulta pilkun jälkeen ruveta Helsingin keskustassa käsiaseella ketään osoitteleen ja ampumaan edes maata kohti.

Turha tuosta on purraa tai persuja syyttää vaikka niiden tiedotus asiasta ei täysin putkeen mennyt.
Jos ajatellaan sellanen hypotettinen lopputulema, että Vornanen todetaan syyttömäksi tai sakkoon, ja lieventävinä asiahaaroina on vaikka akuutti väkivallan uhka, itsepuolustus jne. sillon Vornasen toiminta on just sitä sisästä turvallisuutta edistävää toimintaa ja johdon toiminta jälleen ristiriidassa persujen virallisten linjojen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 306
^Molempiin ylläoleviin: Se että ei ole tehnyt mitään väärää, niin voi antaa lausunnot ihan kaikesta, sanoi lakimies ihan mitä tahansa. Jos alko&huumeseula näytti nollaa, sen voi sanoa. Jos baarikamera näytti että Vornanen koitti juoda vissynsä rauhassa ja muut kävi päälle, sen voi sanoa ihan rauhassa. Totta voi puhua. Se että Vornanen ei kerro mm. em. asioita, kertoo sen että ne asiat ei ole ihan noin, vaan on ollut kännissä/huumeissa kun osoittelee ihmisiä aseella, ja vieläpä aktiivinen kinan osapuoli.
Aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä teet. Vornanen voi antaa lausunnot ja media voi niistä nostaa esiin sen mitä haluaa. Noi asiat, onko ollu kännissä vai ei tulee esiin ennemmin tai myöhemmin, nyt niistä ei ole julkisesti tietoa. Vornanen on sanonu että häntä uhkailtiin eli ei ollut omien lausuntojensa mukaan hyökkäävä osapuoli. Tämäkin oletettavasti tulee esiin ennemmin tai myöhemmin ja jotenkin epäilen, että se mitä tulee esille ei ole persujen johdolle kovinkaan mukavaa. Kun alun mustamaalauksella saatiin persut hyvin helpolla antamaan tuomitsevia lausuntoja ja cancelöimään, nyt voi lähteä pelaamaan tuota toiseen suuntaan eli tekemään Vornasesta marttyyriä...eli kohta alkaa ilmestymään kaikkiin liibalaabalehtiin voivottelujuttuja perheenisä poliisi Vornasesta, joka on käynyt raskaan prosessin nyt läpi puoluetoveriensa hylkäämänä kuitenkin suoraselkäisenä miehenä.

Aikalailla helpompi asema olisi persujen johdolla jos tosiaan ei olisi menny mediasoopaan mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
Tuossa siis RP sanoo että asia x ei ole salaliittoteoria ja sinä väität että minä olisin sanonut asiaa x nimenomaan salaliittoteoriaksi. Asia x = ”katsoa tilastoja siitä mitä Euroopan..” nyt jos minä olen ikinä missään väittänyt kirjallisesti että on salaliittoteoria katsoa todisteita yhtään mistään niin siitä on varmaan todisteita. Ellei kyseinen väite ole salaliittoteoriaa
No kysytään sitten suoraan näin: Oliko tuo Riikan twiitti mielestäsi salaliittoteorian (väestönvaihtoteorian) levittämistä vai ei?
 
OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
Ei minun mielestäni. Onko sinusta?
No miksi sitten olet koko ajan jauhanut tässä paskaa asian ympärillä, jos et edes ole sitä mieltä että se on salaliittoteoria? Homma lähti siitä, että sinä ihmettelit miksi Riikka sanoi että ei ole salaliittoteoriaa, johon minä selvensin että juuri siksi, koska vihervasemmisto jatkuvasti ulisee että se olisi salaliittoteoriaa. Jonka vielä todistin lähteillä Veronika Honkasalon sanoneen, että Riikan viesti on salaliittoteorian levittämistä.

Eli mikä oli motivaatiosi jauhaa tätä paskaa tässä sivukaupalla, jos ei muu kuin keskustelun häirintä?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 670
Asiaton käytös - keskustelun sotkeminen, maalitolppien siirtely ja saivartelu, samasta asiasta huomautettu ja varoitettu jo aiemmin, keskity mahdollisimman selkeään keskusteluun
No miksi sitten olet koko ajan jauhanut tässä paskaa asian ympärillä, jos et edes ole sitä mieltä että se on salaliittoteoria?
En ole sitä mieltä että mikä on salaliittoteoria? En yhtään pysy kärryillä siitä missä maalitolppa on milläkin kertaa. Olet yrittänyt lähemmäs kymmentä eri vaihtoehtoa paitsi sitä mikä oli alkuperäinen väite

huomaatko että jätit vaihteeksi suoraan kysymykseen vastaamatta?
Homma lähti siitä, että sinä ihmettelit miksi Riikka sanoi että ei ole salaliittoteoriaa, johon minä selvensin että juuri siksi, koska vihervasemmisto jatkuvasti ulisee että se olisi salaliittoteoriaa.
Ei lähtenyt, en ihmetellyt etkä selventänyt. Viestitätkö jonkun konekäännöksen kautta vai suoraan suomeksi?
Jonka vielä todistin lähteillä Veronika Honkasalon sanoneen, että Riikan viesti on salaliittoteorian levittämistä.
minä en edelleenkään ole VH, hänen tuttunsa tai hänen äänestäjänsä. Jos VH luopuu tällä sekunnilla politiikasta ja somesta en ehkä kuule asiasta vuoteen. Hän voi sanoa aivan mitä sanoo, mutta sitä mikä väitteesi oli, että tilastojen tutkiminen olisi salaliittoteoriaa hän ei ole tietääkseni ikinä sanonut ja siksi lähde olisi hyvä jos hän noin olisi sanonut koska hän on kuitenkin ymmärtääkseni merkittävä poliitikko ja siksi merkittävämpi lähde kuin joku varisverkon nimimerkki vaikka
Eli mikä oli motivaatiosi jauhaa tätä paskaa tässä sivukaupalla, jos ei muu kuin keskustelun häirintä?
Suoraan takaisin sulle veli.

minun väitteeni oli aika yksinkertainen: eiliseen mennessä RP ei tiennyt mitä tarkoittaa väestönvaihto tai hän esittää ettei tiedä. Tämä on pääteltävissä siitä että tuo on ainut merkittäviin perussuomalaisiin liittyvä salaliittoteoria johon hän voisi viitata
 
OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
minun väitteeni oli aika yksinkertainen: eiliseen mennessä RP ei tiennyt mitä tarkoittaa väestönvaihto tai hän esittää ettei tiedä. Tämä on pääteltävissä siitä että tuo on ainut merkittäviin perussuomalaisiin liittyvä salaliittoteoria johon hän voisi viitata
Ja millähän päättelyketjulla tulet siihen päätelmään, että RP ei tiedä mitä tarkoittaa väestönvaihto?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 670
Juu ei lähtenytkään vaan tästä Perussuomalaiset jonka jälkeen alkoi jäätävä tolppien siirtely ja tyhmäksi heittäytyminen, joko tahattomasti tai tahallaan.
Ehkä jonkun muun puolesta. Minä en ole muuttanut kantaani mutta olen toki hyvää hyvyyttäni yrittänyt vastata niihin aiheen vierestä tulleisiin väitteisiin vaikka ovatkin yleensä perustelemattomia. Tästä syystä halusin aluksi kartoittaa kenen kanssa asiasta edes kannattaa keskustella ja olisi pitänyt uskoa itseäni
Ja millähän päättelyketjulla tulet siihen päätelmään, että RP ei tiedä mitä tarkoittaa väestönvaihto?
Hän voi toki myös esittää ettei tiedä. Kaikki muu olikin jo rautalangasta ja riittänee itseni puolesta
 
OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
Hän voi toki myös esittää ettei tiedä. Kaikki muu olikin jo rautalangasta ja riittänee itseni puolesta
Et ole vielä selittänyt mitään näyttöä sille, että hän ei tietäisi tai että esittäisi ettei tiedä. Se, että Riikka sanoo ettei tilastojen katsominen ole salaliittoteoriaa, eli väestönvaihtoteoriaa, ei millään muotoa kerro mitään siitä, tietääkö Riikka mitä on väestönvaihto.

Ainoa skenaario, missä tuo lause osoittaisi, että Riikka ei tiedä, olisi se, jos tilastojen katsominen oikeasti olisi salaliittoteoria, sillä silloin Riikka väittäisi juuri päinvastaista. Mutta kuten olemme jo yhdessä todenneet, olemme kaikki samaa mieltä siitä, että tilastojnen katsominen ei ole salaliittoteoriaa, jolloin tämän tosiasian lausuminen ei kerro millään tavalla siitä, tietääkö sen lausuja mikä on väestönvaihto.
 
Ei looginen päättely mene noin päin. Jos ulkona on satanut voidaan päätellä että katu on märkä mutta se voi olla märkä myös sadettimen tai hajonneen pullon takia.

Otetaan ihan askel askeleelta.
- RP sanoi ettei asia A ole salaliittoteoria
- kukaan ei ole sanonut asiaa A salaliittoteoriaksi
- näin sanomalla RP kuitenkin muistuttaa asiasta B joka on salaliittoteoria
- asia B oli kiusallinen RP:n työkavereille vuosi sitten
- jos RP haluaa ehdoin tahdoin muistuttaa ihmisiä asiasta B vaikka riveillä sanoo A hän ei joko tiedä asiasta B tai nauttii siitä että noloja asioita muistellaan sen sijaan että puhuttaisiin asiasta A

toki monimutkaisempi teoria on mahdollista että RP haluaa asian A maton alle ja kaiken huomion asiaan B mutta yksinkertaisin päätelmä on ettei RP hyväksy asiaa B salaliittoteoriaksi (koska ilmeisesti hän kuitenkin luki jo etukäteen ”vasemmistoöyhöttäjien” tulkinnan) jolloin hän ei tiedä mitä B tarkoittaa.

Tästä ei voi päätellä että joku ei jossain luulisi jotain asiasta A tai minun mielipidettäni siihen edistyikö asia B
 
Se, että sinä ja tunnetut vihervassarit luette rivien välistä asian B, ei edelleenkään tarkoita, etteikö Riikka tietäisi mikä on asia B. Joku tässä ketjussa jo sanoikin osuvasti, että käytät omia harhojasi perusteluina sille, tietääkö joku ihminen jotain asiaa vai ei.

Eiköhän tuo yläpuolinen söherrys ollut jo ihan riittävä todiste sille, että minä olen meistä se, joka ymmärtää miten looginen päättely toimii. Sinä et edes pysty näyttämään tuosta söherryksestäsi sitä avainkohtaa, mikä mielestäsi osoittaisi sen, että 1) Riikka ei tiedä mitä väestönvaihto tarkoittaa tai 2) Riikka esittää ettei tiedä mitä väestönvaihto tarkoittaa.

Riikka ei tekstissään millään muulla tavalla ota kantaa siihen, mitä väestönvaihto tarkoittaa, kuin että se ei tarkoita tilastojen katsomista (ja tämän me tiedämme faktaksi), joten viestissä ei yksinkertaisesti ole mitään mistä voisi tehdä johtopäätöstä siitä, mitä Riikka ajattelee väestönvaihdon olevan.

Jos minulla on taskussa seteli ja sanon että se ei ole kympin seteli. Ja oletetaan että puolueeton ja luotettava taho on tarkistanut mikä seteli taskussa on ja vahvistaa että se ei ole kympin seteli. Tällöin sinä et voi tehdä tästä mitään johtopäätöstä sen suhteen, tiedänkö minä mikä seteli taskussa on. Ainoastaan voi varmaksi sanoa sen, että tiedän, että se ei ole kympin seteli.

Ja tästä on juuri kyse sinun ongelmassasi. Sinä väität, että sinä voit tuon perusteella päätellä, tietääkö vai eikö tiedä. Ja se, ettet kykene edes ymmärtämään mikä tuossa logiikassasi (tai sen puutteessa) on vikana, osoittaa sen ettei tästä kannata keskustella, koska se tuhlaa vain kaikkien aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 092
Se, että sinä ja tunnetut vihervassarit luette rivien välistä asian B, ei edelleenkään tarkoita, etteikö Riikka tietäisi mikä on asia B. Joku tässä ketjussa jo sanoikin osuvasti, että käytät omia harhojasi perusteluina sille, tietääkö joku ihminen jotain asiaa vai ei.
Väestönvaihtoteoria ja sen olemus salaliittoteoriana ei myöskään ole mitenkään yksioikoinen asia vaan monimutkainen ja se on lähinnä "salaliittoteoreettinen viitekehys" ja sillä on hieman outojakin määritelmiä mitä kaikki ei varmastikkaan jaa.

Purra ihan aiheellisesti ja tarpeellisesti huomautti että tilastollisista faktoista puhuminen ei ole mitään salaliittoteoriointia koska nytkin vasemmiston vajakeimmat tapaukset vetivät herneet nenään ja väittivät että "Purra levittää salaliittoteoriaa".

Riikka Purra varoitti ”väestöpohjan muutoksesta” – Honkasalon mukaan Purra levittää äärioikeistolaista teoriaa - Politiikka - Ilta-Sanomat

"Riikka Purra varoitti ”väestöpohjan muutoksesta” – Honkasalon mukaan Purra levittää äärioikeistolaista" teoriaa

"

– Äärioikeistolaista väestönvaihtoteoriaa levitetään edelleen. Tietenkin. Onnea, Orpo! Honkasalo kirjoitti pääministeriin viitaten.

Honkasalon mukaan osa äärioikeiston toimintalogiikkaa on se, että esitetään ikään kuin ei yhtään tiedettäisi, mitä tehdään, että ”tilastotietojahan tässä vain levitetään”.

"

Tässä on selvä osoitus että aiheesta puhuessa on syytä asiasta huomauttaa. Tämä ei myöskään ole ensimmäinen kerta. Näitä syytöksiä on tullut pidemmän aikaa aina kun aihepiiristä yritetään keskustella ihan vaikka mitään väestönvaihtoa tai mitään salaliittoja ei mainita ja kaikki tietää mistä tässä on kyse. Vasemmisto ei halua että asiasta lainkaan keskusteltaisiin ylipäätään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 670
Tässä on selvä osoitus että aiheesta puhuessa on syytä asiasta huomauttaa. Tämä ei myöskään ole ensimmäinen kerta. Näitä syytöksiä on tullut pidemmän aikaa aina kun aihepiiristä yritetään keskustella ihan vaikka mitään väestönvaihtoa tai mitään salaliittoja ei mainita ja kaikki tietää mistä tässä on kyse. Vasemmisto ei halua että asiasta lainkaan keskusteltaisiin.
Tarkoitat varmaan selkeä osoitus että tuo olisi kannattanut jättää sanomatta. Muistatko että puhutaan siitä Purrasta joka joutui pitämään Orpon kanssa selittelypuheen viime kesänä juuri noista sanavalinnoista?

Sillä mistä vasemmisto haluaa tai ei halua puhua ei ole mitään väliä mutta puolueen johtajalta ja ministeriltä voisi joskus odottaa asiallista kommunikointia itse aiheesta eikä mistään henkilökohtaisesta uhriutumisesta. Voit vielä tänäänkin etsiä lähteen jossa kuka tahansa länsimaalainen virkaan äänestetty poliitikko on sanonut tilastoja salaliitoiksi mutta en pidätä hengitystäni
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 092
Sillä mistä vasemmisto haluaa tai ei halua puhua ei ole mitään väliä
Kyllä sillä on väliä. Perussuomalaiset on poliittinen puolue joka käy poliittista debattia. Äsken itse tunnustit että et pidä Purran puhetta salaliittojen levittämisenä. Siitä huolimatta esim. Honkalalo pimahti että Purra levittää salaliittoja. Eli näin saatiin vastattua etukäteen vasemmistoedustajalle.

Olet selvästi samaa mieltä Purran kanssa että ei ole salaliitoista kyse kun keskustellaan tilastoista ja eri mieltä Honkalason kanssa niin ehkä sinun pitäisi ohjata tämä kiukku sitä kohtaan jonka kanssa olet eri mieltä etkä Purraa kohti jonka näkemykset näemmä jaat?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 670
Kyllä sillä on väliä. Perussuomalaiset on poliittinen puolue joka käy poliittista debattia.
Riikka Purra on valtionvarainministeri, jonka ensisijainen prioriteetti voisi olla Suomen talous
Äsken itse tunnustit että et pidä Purran puhetta salaliittojen levittämisenä. Siitä huolimatta esim. Honkalalo pimahti että Purra levittää salaliittoja. Eli näin saatiin vastattua etukäteen vasemmistoedustajalle.
ei vaan saatiin - tässä sinun tulkinnasssi - viestitettyä vasemmistoedustajalle vaikka luulisi että yleisö olisi oma kansa ja sen jälkeen omat äänestäjät. Trollauksen sisään olisi voinut keskittyä sanottavaan
Olet selvästi samaa mieltä Purran kanssa että ei ole salaliitoista kyse kun keskustellaan tilastoista
Tämä ei oikeasti ole noin vaikea ajatus. Tiedät kuka on Purra? Ja muistat viime kesän?
ja eri mieltä Honkalason kanssa niin ehkä sinun pitäisi ohjata tämä kiukku sitä kohtaan jonka kanssa olet eri mieltä etkä Purraa kohti jonka näkemykset näemmä jaat?
Kiukku? En minä ole kiukkuinen, vihainen, pettynyt, tai mitään negatiivisia tunteita. Yritän vain ihan rautalangasta vääntää että huonolla viestinnällä väännettiin huomio ihan muualle. Tai ehkä tarkoituskin oli.

Ja edelleen Honkasalo saa olla ihan mitä mieltä tahansa. On ad hominem väittää ettei hän voisi olla missään oikeassa
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 092
Riikka Purra on valtionvarainministeri, jonka ensisijainen prioriteetti voisi olla Suomen talous

ei vaan saatiin - tässä sinun tulkinnasssi - viestitettyä vasemmistoedustajalle vaikka luulisi että yleisö olisi oma kansa ja sen jälkeen omat äänestäjät. Trollauksen sisään olisi voinut keskittyä sanottavaan
Kyllä Purra silti on perussuomalaisten kansanedustaja ja silti yhä käy poliittista debattia. Ei ministeriys tätä sulje pois tai mitenkään kiellä tai tarkoita etteikö se Suomen talous olisi ykkösprioriteetti.
 
Viimeksi muokattu:

OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
Yritän vain ihan rautalangasta vääntää että huonolla viestinnällä väännettiin huomio ihan muualle. Tai ehkä tarkoituskin oli.
Tähän väliin taas hyvä muistuttaa, että jos jokin on sinun ja vihervasemmistolaisten mielestä huonoa viestintää, niin se ei tarkoita, että se olisi todellisuudessa huonoa viestintää ;)
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 092
Hyvää viestintäähän se oli. Se lähinnä indikoi juuri sen puolesta että Honkasalo ja kumppanit vetivät herneitä nenään.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 670
Hyvää viestintäähän se oli. Se lähinnä indikoi juuri sen puolesta että Honkasalo ja kumppanit vetivät herneitä nenään.
Hyvää viestintää jos pulushakki on tavoitteena. Myös Honkasalon pöydälle paskominen olisi suututtanut tämän, oletan
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 644
Viestejä
4 273 731
Jäsenet
71 516
Uusin jäsen
Joonassa95

Hinta.fi

Ylös Bottom