• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Perussuomalaiset

Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 319
Kaikki tiesi ettei euroero ole realistinen hetkeen. Muut puolueet vastustaa eikä kansaltakaan saa mandaattia(esim kansanäänestys). Jos perussuomalaisten kannatus olisi ollut 40 % niin sitten olisi saattanut olla mahdollista. Lisäksi se eroaminen pitää tehdä hallitusti.
tämäkin vaihtoehto on kadonnut ja tältäkin osin suomi on taas jälleen yhden vaihtoehdon maa niinkun ennen persuja. Jos on eri kannalla mitä konsensus niin elää käytännössä tässäkin asiassa diktatuurissa äänestyksen kannalta.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
907
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
428
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
1 047
Seksuaalisia parafiilijoita ei pidä normalisoida. Sairaudet kuuluu hoitaa eikä todeta sairaita terveiksi.
Eikös Priden marssijoista suurin osa ole biseksuaaleja, lesboja tai homoja? Nämä seksuaalisuuden muodot on poistettu ajat sitten sairauslistalta joten en pitäisi Prideä seksuaalisten parafiilijoiden normalisointitapahtumana.

Siis hyväksytkö pelkät heterosuhteet kuten teki Timo Soinin johtama PS:n eduskuntaryhmä, jossa vain Arja Juvonen äänesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ja kaikki muut sitä vastaan?
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
907
Miten tuo parantaa yhtikäs mitään?
Tuossa se jo sanottiinkin, mutta valtion ei kuulu eikä valtio saa osallistua poliittiseen propagandaan eikä varsinkaan kun kyse on äärilaidan kultista. Symboliikan ja kannanoton lisäksi ongelma on rahojen ja resurssien varastaminen veronmaksajilta eli kavaltaminen.

Eipä toi liity Prideen mitenkään paitsi joidenkin äärilaidan trollien, Putinin tai uskovaisten kuvitelmissa.
Suomen pridestä en ole varma, mutta maailmalla (esim. USA:n länsirannikko) pride-festivaalit on täynnä julki-irstailua/seksiä, anaalitappien/eritteiden kanssa leikkimistä, kyrvän heiluttelua lapsille, pedofilia-vivahteita jne.

Pohjimmiltaan pride-kulkueissa jne. ei ole mitään väärää vaan päinvastoin ne ovat täysin laillisia länsimaisessa vapaassa sivistysvaltiossa. Mikään ei kuitenkaan estä juhlimasta seksuaalivähemmistöjen oikeuksia sivistyneesti vaatteet päällä ilman irstailua, sairaita perversioita ja pedofiliaa. Rakkaus ja seksuaalisuus on muutakin kuin anaalipornoa sateenkaaren värisessä riikinkukko-asussa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 590

Nuo ovat "irstailua ja sairaita perversioita" vain sun ajatusmaailmassasi. En käsitä miksi ihmeessä pitää ottaa joku niinkin luonnollinen, sosiaalinen, iloinen ja viihdyttävä asia kuin seksi ja luoda siitä massiivisia tabuja. Syytellä muita perversseiksi, jos heidän ajatus seksistä on muutakin kuin lähetyssaarnaajaa peiton alla vaimon kanssa kerran kuussa.

Taaskin nämä pedofilian yhdistelyt Prideen nojaavat johonkin typerään "Vähäpukeisia ja/tai seksikästä pukeutumista + lapsia lähellä = pedofiliaa" logiikkaan, joka tuntuu pätevän vain jos kyseessä on se Pride.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 094

Mitä ihmettä? Ei seksi kuulu pikkulasten lähelle.
 
Liittynyt
05.03.2023
Viestejä
562
Eikä Wille Rydman
Aika härskiä läppää, siinä mielessä että lapsi on lapsi ja 18v on täysi-ikäinen.. Mutta hesarin jutun mukaan näköjään on oltu alle 18v.
No on toi läppä tavallaan ehkä ok, paitsi että ei tavallaan ole, koska on vain väitteitä.

Toi Pride kulkueen lapsi saattaa olla muokattu tohon kuvaan, MAGAn postaama twitterissä. Muutenkin vaikuttaa muokatulta.
Pride kulkueen kuvat on tapahtuma jossa väärennökset ja tarkoitushakuisuus on isossa roolissa tietyillä sosiaalisen median kanavilla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 590
Näetkö hyväksyttynä, että vanhempi setämies kalsareissa tekee seksuaalisia liikkeitä pikkulasten edessä?
Jos viittaat tuohon twiitissä olleeseen pätkään, niin en nyt kutsuisi tuollaista humoristista twerkkausta ”seksuaalisiksi liikkeiksi”.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 319
Dildot ja muu seksirevisiitta ei myöskään kuulu lasten lähelle.
Tjaa a, ainakin mun ikäiset on kyllä jo lapsesta saakka nähny noita kaikenlaisissa musiikkivideoissa, videopeleissä ja nettivideoissa että ei se ehkä ole jollekkin lapselle mikään ihmeellinen juttu tänä päivänäkään jollei se yli 20 vuottakaan sitten ollu. Jossain Frankie goes to hollywoodin videoissakin melkosta menoa eikä joku madonnakaan kovin siveellinen ollu. Noi oli jo sillon aikanaan jotain 15 vuotta vanhoja videoita mitä joltain kanavalta tuli...pornokuvia oli kaikissa "pane naapuri 2km"- bannereissa ja yllättäen avautuvissa pop up ikkunoissa.

Että en nyt kovin vahvoina näe näitä lapsen kannalta perusteluja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 744
Tietääkseni noissa Pride marsseissa ei harrasteta seksiä. Joten noilta osin turha pelätä sitä lasten läsnäoloa.
Teepäs samoja liikkeitä sopivan kohteen lähellä valkoisena heteromiehenä ja katso mistä kaikesta saadaan aikaan seksuaalista ahdistelua...
 
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 564
"Supon mukaan mahdollista, että radikaali-islamistisesta tai äärioikeistolaisesta ideologiasta inspiroituneet yksittäiset ihmiset tai pienryhmät voivat Suomessakin pyrkiä tekemään iskuja seksuaalivähemmistöjä kohtaan."
Mtv3 uutiset

Se on kyllä ironian multihuipentuma mitenkä pride saa vuodesta toiseen nämä kaksi ryhmää ryhtymään samalle asialle. Itsehän he eivät varmaan näe tässä mitään outoa tai ristiriitaista.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 995

Samaa jatkumoa sille miksi Priden kannattajat eivät näe mitään väärää haalia tänne ääri-islamisteja, jotka saattavatkin lennetellä porukkaa katoilta.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 094
"Supon mukaan mahdollista, että radikaali-islamistisesta tai äärioikeistolaisesta ideologiasta inspiroituneet yksittäiset ihmiset tai pienryhmät voivat Suomessakin pyrkiä tekemään iskuja seksuaalivähemmistöjä kohtaan."
Mtv3 uutiset

Se on kyllä ironian multihuipentuma mitenkä pride saa vuodesta toiseen nämä kaksi ryhmää ryhtymään samalle asialle. Itsehän he eivät varmaan näe tässä mitään outoa tai ristiriitaista.
Mistä asiasta ja ryhmistä puhut?
 
Lähinnä ironian multihuipentuma on se että mielikuvituksellisesta äärioikeistosta jauhetaan joka vuosi, mutta koskaan sitä ei näy eikä kuulu. Varmaan jokin Marinin hallituksen asettama "tasa-arvo ohjeistus" ettei poliisi saa puhua todellisista ongelmista ilman että juttuihin lisätään mukaan paikkansa pitämätön placeholder "äärioikeisto"-muistutus.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 319
on suomessa äärioikeistoa mm. sinimusta liike, mutta saa kyllä kokoaan enemmän palstatilaa koko ajan.
 
Liittynyt
10.02.2017
Viestejä
69
Asenteesta seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Radikaali-islamistit ja äärioikeisto.

Eikö tuo nyt ollu siinä viestissä tarpeeksi selvästi kirjoitettu?
Onneksi ainakin toistaiseksi suomessa molemmat ryhmät, radikaali-islamistit ja äärioikeisto ovat ihan marginaalissa jos edes siellä. Toivottavasti pysyykin siellä. Suomessa muutenkin asenteet seksuaalivähemmistöjä kohtaan on mielestäni melko hyvät. Toki johtunee aika pitkälti suomalaisten yleisestä asenteesta vähän kaikkeen; ”ihan sama mitä muut tekee kunhan ei mulle puhu”.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 600
Minun mielestäni on ollut typerä veto Persuilta lähteä Kokoomuksen aisankannattajaksi tämän hyökätessä AY-liikettä vastaan. Kokoomus toteuttaa suoraan Elinkeinoelämän Keskusliitosta saamaansa ohjeistusta, jolla hyökätään ensisijaisesti yksityissektorin työntekijöitä ja heidän oikeuksiaan vastaan. Eihän esim ansiosidonnaisen heikennykset julkisen sektorin kampaviinereitä koske.

Ymmärtäisin kaikki nämä heikennykset, jos samalla myös julkisen sektorin tauhkaa leikattaisiin oikein huolella, mutta tätähän ei olla tekemässä. Niin kutsuttu oikeistopuolue Kokoomus on sanonut ei mm. YLE-leikkauksille ja kehitysyhteistyöleikkauksille.

Miko Bergbom näytti oman typeryytensä lähtemällä komppaamaan Kokoomuksen Satosta Senaatintorin mielenosoitukseen. Olisi antanut Kokoomuksen hoitaa oman sotansa. Kokoomuksen saunaillassa nauravat itsensä tärviölle kun Persut aisankannattajina tuhoavat oman kannatuksensa.
Lainaan aiempaa viestiäni. Siihen liittyen esittäisin kysymyksen Persujen johdolle: miten meni niin kuin omasta mielestä?

Lähditte Kokoomuksen johtamaan hallitukseen lähes yhtä suurena puolueena vetämään hallitusohjelmaa, jonka linjaukset on määritellyt Elinkeinoelämän Keskusliitto ja Kokoomus. Suurimmat leikkauksenne kohdistuvat yksityissektorin palkansaajien asemaan. Väitätte tervehdyttävän Suomen taloutta, mutta ette leikkaa oikeastaan mitään Suomen julkisen sektorin menoista. Järkyttävän suuret julkisen sektorin hallintoportaat, YLE-verot, kehitysyhteistyörahat, Veikkaus-kratiat yms yms jatkavat eloaan. Kaikki tämä sopii Kokoomukselle erinomaisesti, koska Iiro Viinasen valtionvarainministeriaikojen jälkeen Kokoomusta ei ole voinut vähempää kiinnostaa Suomen julkinen talous, muuten kuin kuppaamismielessä. Mutta julkisten varojen kuppaamisellekaan te ette ole tekemässä mitään.

Kokoomuksen kirjoittaman hallitusohjelman noudattaminen ei edes riittänyt teille, vaan lähditte julkisesti komppaamaan ja tukemaan Kokoomuksen poliitikkoja, niiden ajaessa läpi palkansaajien heikennyksiä. Voiko mitään typerämpää edes kuvitella tekevänsä?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 028
Lainaan aiempaa viestiäni. Siihen liittyen esittäisin kysymyksen Persujen johdolle: miten meni niin kuin omasta mielestä?
...
PS:n suurin ongelma , tai heikkous, oli ehdokasasettelu. Läpipäässytkään ei ehkä kaikille se vahvin nimi Brysseliin , se että sahuripotkiin pihalla niin ääniä siinä meni mukana, mutta se pois potkiminen kuitenkin ihan oikea teko.

Sitä voi arvailla miten olisi mennyt jos Halla-aho olisi ollut ehdokkaana, äänestäjille olisi ainakin ollut joku jota äänestää, ja puolueelle "joutilas", ministereistä olisi ollut paha ketään irrottaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 744
Sitä voi arvailla miten olisi mennyt jos Halla-aho olisi ollut ehdokkaana, äänestäjille olisi ainakin ollut joku jota äänestää, ja puolueelle "joutilas", ministereistä olisi ollut paha ketään irrottaa.
Selkeä veturi puuttui, joka alleviivaa sitä että EU-vaalit ovat ennen kaikkea henkilövaalit.

Virhe olisi vetää tästä jotain suurempia johtopäätöksiä mitä tulee kotosuomen politiikkaan, vaikka poliittisen kentän vasemmalta laidalta sellaista syy/seuraussuhdetta epäilemättä halutaan rummuttaa.
 
Liittynyt
06.06.2023
Viestejä
124
PS:n suurin ongelma , tai heikkous, oli ehdokasasettelu.
Ei ollut. Suurin ongelma oli se, että hallituksen leikkurit kävi suuren osan puoluetta äänestäneiden kukkarolle aiheuttaen monelle puutetta sekä jopa suoranaista köyhyyttä ja tämä yksi kokoomuksen aisankannattaja kaikenkukkuraksi vielä heiluu saksien kanssa vittuilemassa kannattajilleen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 950

Tämä, liika ylpeys ja pilkka kun leikkaukset kuitenkin iskee köyhimpiin. Jos kertoo että on välttämätöntä ja sitten vittuilee päälle niin aika huonon kuvan antaa.
 
Liittynyt
14.01.2024
Viestejä
297
Ynnätkää yhteen kaikki vuoden sisällä paljastuneet Perussuomalaisten töpeksinnät ja kohut. Minua ainakin ihmetyttää miten tällainen puolue on enää hallituksessa ja että hallitus on ylipäätän on pystyssä.

Eurovaalitulos oli vain osoitus siitä, että rytinää on luvassa puoluekentällä. Yhtäkkiä nukkuvakin huomaa, että he voivatkin vaikuttaa äänestämällä. :x3: Tuli iso jytky.

Silmiinpistävää on se, ettei PS selkeästi ymmärrä äänestäjiensä taustoja. Suurinosa heidän kannattajistaan tulee pettyneistä työttömistä ja pienituloisista, jotka kokivat PS:n äänestämisen mahdollisuutena vaikuttaa. Vaalien jälkeen Purra sanookin puolueen olevan oikeistolainen ja esittelee saksiaan oikein innoissaan. :eek: Hän jopa kehuu, että tällä kokoonpanolla voivat tehdä aidon oikeistolaista politiikkaa. :devilish:

Ei sitten yllätä yhtään, että PS tulee romahtamaan. :giggle:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 298
Virhe olisi vetää tästä jotain suurempia johtopäätöksiä mitä tulee kotosuomen politiikkaan, vaikka poliittisen kentän vasemmalta laidalta sellaista syy/seuraussuhdetta epäilemättä halutaan rummuttaa.
Kannatetaan. Ei mitään itsetutkiskelua kannata tämän perusteella harrastaa vaan jatkaa täsmälleen samalla linjalla seuraaviin vaaleihin. :thumbsup:

Syy oli ihan siinä että vaalipäivä oli sadepäivä. Itsekritiikille ei ole tilaa eikä tarvetta. Ja vaikka joku flanellipaitamies väittää että mepillä on enemmän valtaa kuin kansanedustajalle, ei sitä kannata uskoa, parempi jättää äänestämättä. :thumbsup::thumbsup::thumbsup:
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 171
Jopas täällä lähtee keulimaan persujen vastustajilla. Tulos johtunee suurimmaksi osaksi siitä, että hyvin iso osa persujen kannattajista on niin tyhmiä, etteivät tajua eu:n ja eu-vaalien merkitystä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 744
Kannatetaan. Ei mitään itsetutkiskelua kannata tämän perusteella harrastaa vaan jatkaa täsmälleen samalla linjalla seuraaviin vaaleihin. :thumbsup:

Syy oli ihan siinä että vaalipäivä oli sadepäivä. Itsekritiikille ei ole tilaa eikä tarvetta. Ja vaikka joku flanellipaitamies väittää että mepillä on enemmän valtaa kuin kansanedustajalle, ei sitä kannata uskoa, parempi jättää äänestämättä. :thumbsup::thumbsup::thumbsup:
Puolueen gallup-kannatus on jotain 15 luokkaa, se että vedettäisiin överireaktiot tällaisesta poikkeuksellisesta tuloksesta olisi äärimmäisen typerää.

Vai oletko sitä mieltä että Vasemmistoliitolla on kaikki hienosti jos peilaa tätä vaalitulosta?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 950
Jopas täällä lähtee keulimaan persujen vastustajilla. Tulos johtunee suurimmaksi osaksi siitä, että hyvin iso osa persujen kannattajista ovat niin tyhmiä, etteivät tajua eu:n ja eu-vaalien merkitystä.
Eikä se ei tunnu niin protestilta ja keskarin näytöltä kuin eduskuntavaaleissa äänestää hupiukkoa että libsejä vituttais maksimit.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 319
Silmiinpistävää on se, ettei PS selkeästi ymmärrä äänestäjiensä taustoja. Suurinosa heidän kannattajistaan tulee pettyneistä työttömistä ja pienituloisista, jotka kokivat PS:n äänestämisen mahdollisuutena vaikuttaa. Vaalien jälkeen Purra sanookin puolueen olevan oikeistolainen ja esittelee saksiaan oikein innoissaan. :eek: Hän jopa kehuu, että tällä kokoonpanolla voivat tehdä aidon oikeistolaista politiikkaa. :devilish:
On unohtunut se Soinin ja Halmeen työ niissä lähiöissä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 298
Puolueen gallup-kannatus on jotain 15 luokkaa, se että vedettäisiin överireaktiot tällaisesta poikkeuksellisesta tuloksesta olisi äärimmäisen typerää.
Ei kannata reagoida ollenkaan, ettei vaan olisi typerä.
Vai oletko sitä mieltä että Vasemmistoliitolla on kaikki hienosti jos peilaa tätä vaalitulosta?
Tuo ei liity asiaan. Olen vain samaa mieltä kanssasi ja kannustan puoluetta jättämään kaiken itsekritiikin tuloksesta tasolle 0. :thumbsup: :thumbsup:

Mikä se semmoinen puolue nyt olisi, joka vaihtaisi mielipidettään sen mukaan mitä äänestäjät sanoo?
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 598
Puolueen gallup-kannatus on jotain 15 luokkaa, se että vedettäisiin överireaktiot tällaisesta poikkeuksellisesta tuloksesta olisi äärimmäisen typerää.

Vai oletko sitä mieltä että Vasemmistoliitolla on kaikki hienosti jos peilaa tätä vaalitulosta?
Kyllähän tää ensi vuoden vaaleja ajatellen näyttää melkoisen huonolta PS:n kannalta, kun Sebu katoaa Euroopan syövereihin. Ollut kuitenkin niin näkyvä ja nostetta tuova PS-naama kotimaan politiikassa. Nythän siellä eurooppapimennossa on ollut Ruohonen-Lerner ja Hakkarainen, joiden yhteenlaskettu noste olisi kotimaan politiikassa ollut lähinnä negatiivinen.

Ja ihan sama ongelma on Vasemmistoliitolla Anderssonin ja osittain ehkä Saramonkin vuoksi.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 744
Tuo ei liity asiaan. Olen vain samaa mieltä kanssasi ja kannustan puoluetta jättämään kaiken itsekritiikin tuloksesta tasolle 0. :thumbsup: :thumbsup:
Kyllä se nyt vain liittyy, mutta jätetään tämä aihe sitten tähän kun et suostu (tietenkään) vastaamaan.

Kyllähän tää ensi vuoden vaaleja ajatellen näyttää melkoisen huonolta PS:n kannalta, kun Sebu katoaa Euroopan syövereihin.
Vähän hankala nähdä Sebun anti hyvinvointialuevaaleissa, olisiko ollut edes ehdolla.

Toki kai se edelleenkin on mahdollista.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 319
Puolueen gallup-kannatus on jotain 15 luokkaa, se että vedettäisiin överireaktiot tällaisesta poikkeuksellisesta tuloksesta olisi äärimmäisen typerää.
Kyllä se nyt vain liittyy, mutta jätetään tämä aihe sitten tähän kun et suostu (tietenkään) vastaamaan.
Gallupit on galluppeja ja vaalitulokset todellisuutta. Mitä jos se gallupkannatuskin on harhaa?

Persut on tehny rutkasti virheitä, varmaan taas yksi on vaalituloksen vähättely.

Yks itsetutkiskelu voisi olla ihan kannattajakunnan koostumus. Eli pitäiskö muutakin teemoja olla kuin mamutus. Hallituspolitiikka on mahdotonta jos joku puolet kannattajista pettyy ja äänestää protestiksi muita.
 
Totta kai gallupit on eri asia kuin oikea kannatus, mutta kyllähän ne osviittaa siitä oikeasta kannatuksesta antaa. Eihän niitä muuten tehtäisi.

EU vaalit on henkilövaalit, ei mittaus kotimaisen politiikan kannatuksesta. Sitä varten on eduskuntavaalit.

"Mamutus" ja EU politiikka ovat PS keihäänkärjet koska niillä erottuvat muista. Se on erikoista että persuja kritisoidaan (osin aiheesta toim.huom.) yhden asian puolueeksi mutta vassareita ei kritisoida samoin kriteerein vaikka aina ja ikuisesti heidän mantrassaan toistuu "köyhät ja vähäosaiset" hieman eri sanamuodoin. Ihan sama mistä asiasta on kyse.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 796
Jos ”mamutus” ei toimi vaalikärkenä eurovaaleissa, niin miten PS pystyisi ratsastamaan sillä kunta- ja aluevaaleihin?

Kasvettuaan hallituspuolueeksi PS:lle tuli vastaan myös se todellisuus että puolueella pitäisi olla muutakin annettavaa, ja että sitä viimeinkin arvostellaan niiden todellisten tekojensa eikä vain puheidensa perusteella.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 506
Mielestäni persujen omaa etua ajava johto petti äänestäjät. Yritys pestä puolueen kasvot erottamalla Hakkarainen (ja Vornanen) oli viimeinen virhe. Jos kannattajat halusivat äänestää parlamenttiin kaverin joka ei herää aamulla töihin niin miksei sitä sallita.

Ei paskasta tehdä salonkikelpoista tuollaisilla tempuilla. Äänestäjät eivät ole niin tyhmiä, puolueen johto on.

PS on tuleva pienpuolue. Veikkaan että viimeinenkin järki siellä eli Halla-Aho siirtyy Kristillisdemokraatteihin tai jopa Kokoomukseen. Ja ehkä jotkut muutkin elinkelpoiset rotat jättävät laivan.

Vasemmistoliitto ei tule kyllä täyttämään PS:n tyhjiötä. Tämä EU-vaalien tulos oli one night stand.
 
Liittynyt
14.01.2024
Viestejä
297
Halla-aho tuskin kelpaa KD:lle tai Kokoomukselle historiansa puolesta. Olisi suuri imagohaitta.

Hallituksen politiikka on sen verran räikeää, että olisi suorastaan ihme, jos VAS ja SDP eivät siitä hyötyisi tulevaisuudessakin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
507
Nuo ovat "irstailua ja sairaita perversioita" vain sun ajatusmaailmassasi. En käsitä miksi ihmeessä pitää ottaa joku niinkin luonnollinen, sosiaalinen, iloinen ja viihdyttävä asia kuin seksi ja luoda siitä massiivisia tabuja. Syytellä muita perversseiksi, jos heidän ajatus seksistä on muutakin kuin lähetyssaarnaajaa peiton alla vaimon kanssa kerran kuussa.
Osui silmään tuo sosiaalinen sana tuossa, niin tuli mieleen kysyä, että monenko ihmisen välinen asia seksi on sinun mielestäsi? Tai kuinka monen ihmisen välillä se tuntuu tai vaikuttaa normaalilta samalla kertaa tehtynä? Onko sinulla mielipidettä että minkä ikäisenä seksiin liittyvät asiat kuuluvat lapsille? Voisin kuvitella vuosikymmeniä tällä ja aikaisemmalla murobbs alustalla olleena aktivisti mielipidevaikuttajana et kerro tähän kysymykseen yhtään mitään varmaankaan.

Taaskin nämä pedofilian yhdistelyt Prideen nojaavat johonkin typerään "Vähäpukeisia ja/tai seksikästä pukeutumista + lapsia lähellä = pedofiliaa" logiikkaan, joka tuntuu pätevän vain jos kyseessä on se Pride.
Niin, näistä asiayhteyksistä ei tosiaan tiedä että kumpaa pitäisi syyttää, sitä vanhempaa joka vie lapsensa tuollaiseen tapahtumaan ja/tai sallii sen katselun lapselleen vai sitä jolla on tälläinen persoona jossa hän kokee itselle luontaiseksi vetkuttaa persettään myös pikkulasten edessä. Muna vs. kana ilmiö. Jos kuitenkin oletetaan että olisi normaali viikonpäivä eikä taustalla olisi mitään pride viikkoa tms. niin jos joku menee pelkillä alushousuillaan vaikka lasten leikkikentälle vetkuttaan persettään niin olisiko se ihan OK jos hänellä nyt sattuisi olemaan jotain pride merkkejä mukanaan? Entä miten asiaan tulisi suhtautua jos hänellä ei ollut pride merkkejä mukanaan?
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
244 788
Viestejä
4 280 400
Jäsenet
71 534
Uusin jäsen
kortfan55

Hinta.fi

Ylös Bottom