Perkeleen naapurit.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Kirjoitanpa ekaa kertaa yläkerran ulkomaalaisista kerrostalonaapureista (vaihto-opiskelijoita), koska herra Piotr päätti tulla kännissä mua uhkailemaan.

Tilanne tiivistettynä on se, että tykkäävät jatkuvasti bilettää hiljaisuuden jälkeen isolla porukalla, hyppivät jonkin biisin tahtiin yhdessä tasajalkaa lattialla ja huutavat kuin hyeenat. Olen käynyt muutamaan otteeseen aamuyöllä heidän ovellaan ja käskenyt olla hiljaa. Luulin, että keskustelu auttaisi, mutta eivät edelleenkään erota päivää ja yötä toisistaan. Nämä öiset tapaamiset alkoivat mennä heidän suunnaltaan aggressiivisiksi, joten edellisen kerran jätin menemättä, soitin poliisit ja laitoin aamulla valitusta eteenpäin - tästä Piotr ei selvästi pitänyt.

Noh, Piotr sanoi selvittäneensä ja tietävänsä musta nyt paljon asioita ja aikoo kuulemma tehdä mun elämästä helvettiä, jos joku vielä soittaa heille poliisit tai tekee valituksia. Jos mua häiritsee öinen juhlinta, niin aikovat kuulemma nyt alkuun joka ilta meluta täysillä tunnin ennen hiljaisuutta ja ovat sitten hiljaa. Kuulemma myös poliisi pitää mua yliherkkänä naapurina ja poliisi on nyt heidän puolellaan. Vihjasi, että jatkossa minä joudun olemaan tekemisissä poliisin kanssa. Naurettava kaveri... Musta alkoi hieman tuntua siltä, että joku muukin on saattanut soittaa heille poliisit ja hän yhdistää kaikki tapaukset muhun. Tilanne on nyt ilmeisesti se, että hänen/heidän mielestään tämä on täysin mun ongelma ja mun pitäis antaa periksi tai muuten.....

Mielikuva puolalaisista ei kyllä yhtään parantunut ja saa nähdä, millainen soppa tästä vielä tulee. Eikai tässä auta kuin tehdä lisää valituksia ja toivoa, että vaihto-opiskelu on pian ohi.
Kerran tilanne on tuohon eskaloitunut, niin myös kurwaPiotr ymmärtää poliisin ja kaikesta huolimatta on ymmärtänyt, kuten kaikki muutkin. Mutta se, että poliisi on olevinaan toisen ja tässä tapauksessa naapurisi puolella, täällä Suomessa, voit olla huoleti, he tekevät vaan duuniaan ilman korruptiota ja paiskaavat raportin työvuoron päätteeksi. Ei noita pakko ole kenenkään kuunnella/katsoa, joten virkavaltaa paikalle seuraavankin kerran.

Jos jossain vaiheessa haluat putsata hieman tilannetta ja tutustua naapureihin, niin ota pullo paikallisesta mukaan ja mene istumaan iltaa, loppuu kaikki ylimääräinen ääntentuottaminen/häiriköinti siihen, koska olet ns. perhettä. Ei auta aina, mutta, mutta toimii kaikkiin slaaveihin...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 340
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
971
Tässäpä taas pirteä juttu: Romua hamstraava naapuri ja kiista kulkureitistä johtivat ilmiriitaan Espoossa – yksi perhe pakkasi jo tavaransa: ”Kaupunki ei tee mitään”

Tarinan opetus on omasta mielestäni se, että pitää pysyä erossa sellaisista tonteista joihin pääsy on toisen kiinteistön rasitteen varassa. Ei ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun tulee jotain ongelmaa näistä.
Joo mutta ei silti olisi kiva jos aidan takana olisi tuollainen kaatopaikka jossa rotat sikiää.

On meillä jännä yhteiskunta, osassa asioista ollaan niin tiukkoja ja byrokratiaa liikaakin mutta sit tällaisia tapauksia jossa viranomaiset aivan kädettömiä ja terroristi jatkaa tekoaan vuosikausia.

Oman käden oikeus takaisin... Vanhaan hyvään aikaan tällaiset kusipäät vietiin porukkalla saunan taakse ja sitten tuli tupen rapinat. Oppivat pahimmatkin mulkut tavoille, joko hyvällä tai pahalla.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 535

Ja jossain kaupungeissa virkamiehet kyttäävät oikein kunnolla. Jos teollisuusalueella autokorjaamolla on 20 autoa (enemmän tai vähemmän raatoja) tontillaan niin uhkasakot ropisee mutta Espoossa saa tälläinen romuhamsteri riehua rauhassa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
656
Kirjoitanpa ekaa kertaa yläkerran ulkomaalaisista kerrostalonaapureista (vaihto-opiskelijoita), koska herra Piotr päätti tulla kännissä mua uhkailemaan.

Tilanne tiivistettynä on se, että tykkäävät jatkuvasti bilettää hiljaisuuden jälkeen isolla porukalla, hyppivät jonkin biisin tahtiin yhdessä tasajalkaa lattialla ja huutavat kuin hyeenat. Olen käynyt muutamaan otteeseen aamuyöllä heidän ovellaan ja käskenyt olla hiljaa. Luulin, että keskustelu auttaisi, mutta eivät edelleenkään erota päivää ja yötä toisistaan. Nämä öiset tapaamiset alkoivat mennä heidän suunnaltaan aggressiivisiksi, joten edellisen kerran jätin menemättä, soitin poliisit ja laitoin aamulla valitusta eteenpäin - tästä Piotr ei selvästi pitänyt.

Noh, Piotr sanoi selvittäneensä ja tietävänsä musta nyt paljon asioita ja aikoo kuulemma tehdä mun elämästä helvettiä, jos joku vielä soittaa heille poliisit tai tekee valituksia. Jos mua häiritsee öinen juhlinta, niin aikovat kuulemma nyt alkuun joka ilta meluta täysillä tunnin ennen hiljaisuutta ja ovat sitten hiljaa. Kuulemma myös poliisi pitää mua yliherkkänä naapurina ja poliisi on nyt heidän puolellaan. Vihjasi, että jatkossa minä joudun olemaan tekemisissä poliisin kanssa. Naurettava kaveri... Musta alkoi hieman tuntua siltä, että joku muukin on saattanut soittaa heille poliisit ja hän yhdistää kaikki tapaukset muhun. Tilanne on nyt ilmeisesti se, että hänen/heidän mielestään tämä on täysin mun ongelma ja mun pitäis antaa periksi tai muuten.....

Mielikuva puolalaisista ei kyllä yhtään parantunut ja saa nähdä, millainen soppa tästä vielä tulee. Eikai tässä auta kuin tehdä lisää valituksia ja toivoa, että vaihto-opiskelu on pian ohi.
Ihmettelen kyllä näitä ihmistyyppejä. Ei osata pahoitella ja rauhottua, vaan vedetään herneet nenään ja aletaan uhkailemaan. Samalla tapaa kuin meidänki naapuri. Lisäksi vielä löydetään se vika valittajasta, ei itsestä :rofl2: Sinuna laittaisin isännöitsijälle viestiä.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 479

No jep... Yöuniani en vielä tuollaisten hassuilta tuntuvien uhkausten takia menetä, mutta käy tuo ärsyttämään siksi, koska tiedän, että keskustelemalla asiat hoituisivat nopeammin kuin tappelemalla. Pari virallista valitusta olen nyt jo tehnyt, joten toivon mukaan varoitustilille alkaa tulla ensimmäisiä merkintöjä. Asia on ainakin tutkinnassa/mietinnässä.
Voi olla, että se tyyppiä ärsyttääkin etenkin jos joku muukin on hänestä ehtinyt valituksia tekemään. Hyvä tilannehan tässä on se, että kun maltan olla itse tekemättä mitään hänelle, hän kaivaa vain itselleen syvempää kuoppaa.

Alakerran 18-20v naapurin kanssa oli itseasiassa samanlainen tilanne, mutta hän tajusi asian useiden yöllisten vierailuiden ja varoituksen/varoitusten jälkeen. Nyt on elänyt rauhallisesti jo lähes vuoden, joten kyllä jotkut myös oppivat. :thumbsup:

Ja kuten @Chaos aiemmin ehdotti, niin tuo heidän kanssaan ryyppääminen heti alussa olisi varmasti toiminut ainakin jossakin määrin. Toisaalta sen jälkeen heistä valituksen tekeminen olisi todennäköisesti johtanut välittömiin kostotoimiin, koska olisin toiminut väärin "perhettä" kohtaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 749
Ihmettelen kyllä näitä ihmistyyppejä. Ei osata pahoitella ja rauhottua, vaan vedetään herneet nenään ja aletaan uhkailemaan. Samalla tapaa kuin meidänki naapuri. Lisäksi vielä löydetään se vika valittajasta, ei itsestä :rofl2: Sinuna laittaisin isännöitsijälle viestiä.
Täytyy sanoa, että mua alkaa jo hieman ärsyttää tämä sun täysin turha uhriutuminen. Kuten taisin jo aiemmin kirjoittaa, niin mitä helvettiä sä odotit, kun menit kännissä olevalle ihmiselle juttelemaan jostain (känniääliön näkökulmasta) täysin yhdentekevistä puskista? Sama se tässä toisessa melutapauksessa. Jos sitä mennään ragena "käskemään", niin totta munassa se pjotr ottaa sen huonosti :facepalm: Älkää käsittäkö tätä viestiä väärin. Palautetta saa ja pitää antaa, mutta sen tekeminen suoraan päin känniääliön näköä on nyt vaan ihan saatanan typerää. Parhaassa tapauksessa saat uudet leegot ja nenän oikaisun.

e: Voi olla Swordilla aika hiljaista isännöitsijän suuntaan, jos on ainoa valittaja talossa. En ole isännöitsijä, mutta jos olisin ja saisin valituksia kahdesta asunnosta ja ainoa valittaja asuisi näiden kahden häirikön välisessä kerroksessa, niin saattaisin ehkä päätyä tulokseen, että se ongelma itse asiassa on keskikerroksessa... Ihan näin vaan vinkkinä, että kannattanee varmistaa muidenkin olevan tyytymättömiä ja tuovan sen isännöitsijän tietoon. Se onkin sitten ihan eri juttu, jos muut eivät näe ongelmia talon melutasoissa :whistling:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 479
Nurkkakämppä käytävän päässä, niin toki tähän mulle kuuluu melut lujemmin kuin muutama asunto sivulle päin. Isoimmat kämpät just tässä kohdassa, joten on tilaa riehua isolla porukalla ja kova luotto siihen, ettei kukaan välittäisi.

Kävi kyllä silti itselläkin mielessä, että voisi käväistä tiedustelemassa asiaa muutamalta naapurilta. Mut on kyllä tosissaan otettu, koska olen asunu tässä jo aika kauan, eikä moneen vuoteen ollu ylä- ja alakerran naapureiden suhteen mitään valitettavaa.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
822
Itsekin OKT nyt hakusessa ja paljon tullut kiinitettyä huomiota mahdollisiin meluhaittoihin. Muutama kohde on suoraan mennyt hylkymappiin sen perusteella, että ihan kyljessä on kiinni joku koulu tai vastaava yleinen kokoontumispaikka. Kokemuksen perusteella noi kerää keväästä syksyyn mopoporukkaa ja v-käyrä voi nousta korkealle
Olen tähänkin ketjuun aiheesta kirjoittanut, mutta itse asun ihan ala-asteen vieressä, jossa asfaltoitu piha joka houkuttelee keulimaan, kuminpolttoon jne. Pitkään oli moponuoriso ongelmana ja koulun henkilökuntaa ei kiinnostanut, poliisia ei kiinnostanut, eikä kaupunkia kiinnostanut. Kävin sitten itse useamman kerran prätkän kanssa (kypäräkamera kiinni tietenkin) häätämässä mopoilijat pois vähän kovemmalla äänellä ja kerran tein rikosilmoituksen kun pojat päätti revitellä mopoillaan ennen lähtöään (vaikka tiesivät kamerasta :facepalm:). Sen jälkeen ollut yllättävän rauhallista, mutta eiköhän vielä tämän vuoden puolella ala nuo kokoontumiset tuossa.

Onneksi kaksi naapuria on ihan yhtä vittuuntuneita, ollaan tehty sopimus että tarvittaessa mennään vaikka porukalla heittämään jonnet hiuksista vittuun, jos muu ei auta.

Haittapuolena se, että nyt kun ajavat tästä meidän talon ohi, niin aina vedetään kaasu pohjassa rajotinta vasten ja yritetään ärsyttää. Eli älkää ikinä ostako asuntoa/taloa, jossa on tuollainen nuorisoa miellyttävä paikka 500 metrin säteellä.

Edit: Tärkein unohtui, selvitin kolmen mopopojan osoitteen ja kävin niiden kotona. Tehtiin vanhempien kanssa sopimus, ettei niiden pojat käy koulun pihalla metelöimässä, niin minäkään en tule niiden pihalle polttamaan kumia ja keulimaan. Onneksi oli ymmärtäväisiä vanhempia vastassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Pitkään oli moponuoriso ongelmana ja koulun henkilökuntaa ei kiinnostanut,
Tähän tartun näin osana erään koulun henkilökuntaa, että miten heidän olisi pitänyt reagoida tähän? Sanoa jonneille, että älkää tuoko pärisemään iltaisin? Sehän varmasti toimii.

Ihan sama ongelma meilläkin, että polttavat kumia pihan täyteen välillä jopa kouluaikana, mutta mitä ihmettä koulun henkilökunta tälle voisi tehdä?
 
Hyvä kun tartuit yhteen lauseeseen koko viestissä. Henkilökunta voisi keskustella kaupungin kanssa esim. aidan rakentamisesta, jotta mopoilla ei pääse koulun pihalle ainakaan kouluajan ulkopuolella. Nuorisolla kun on tapana myös paskoa koulun pihalle jätettyjä fillareita, pelivälineitä jne. Voisi tehota vähän paremmin, kuin jonkun vittuuntuneen naapurin lähettämä sähköpostiviesti kaupungille.

Kyseisen koulun pihalla on ennestään jo aitaa, eikä sitä pitäisi vetää kuin alle sata metriä lisää, jotta se olisi koko alueen ympärillä. Mutta ilmeisesti liian kallista touhua ja kaupungin rahat kannattaa sijoittaa mieluiten liikenneympyröiden kukkaistutuksiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 175
Olen tähänkin ketjuun aiheesta kirjoittanut, mutta itse asun ihan ala-asteen vieressä, jossa asfaltoitu piha joka houkuttelee keulimaan, kuminpolttoon jne. Pitkään oli moponuoriso ongelmana ja koulun henkilökuntaa ei kiinnostanut, poliisia ei kiinnostanut, eikä kaupunkia kiinnostanut. Kävin sitten itse useamman kerran prätkän kanssa (kypäräkamera kiinni tietenkin) häätämässä mopoilijat pois vähän kovemmalla äänellä ja kerran tein rikosilmoituksen kun pojat päätti revitellä mopoillaan ennen lähtöään (vaikka tiesivät kamerasta :facepalm:). Sen jälkeen ollut yllättävän rauhallista, mutta eiköhän vielä tämän vuoden puolella ala nuo kokoontumiset tuossa.

Onneksi kaksi naapuria on ihan yhtä vittuuntuneita, ollaan tehty sopimus että tarvittaessa mennään vaikka porukalla heittämään jonnet hiuksista vittuun, jos muu ei auta.

Haittapuolena se, että nyt kun ajavat tästä meidän talon ohi, niin aina vedetään kaasu pohjassa rajotinta vasten ja yritetään ärsyttää. Eli älkää ikinä ostako asuntoa/taloa, jossa on tuollainen nuorisoa miellyttävä paikka 500 metrin säteellä.

Edit: Tärkein unohtui, selvitin kolmen mopopojan osoitteen ja kävin niiden kotona. Tehtiin vanhempien kanssa sopimus, ettei niiden pojat käy koulun pihalla metelöimässä, niin minäkään en tule niiden pihalle polttamaan kumia ja keulimaan. Onneksi oli ymmärtäväisiä vanhempia vastassa.
Mä oon junnuna ollut juuri tollainen ärsyttävä mopopoika. Mulla oli poppivehkeetkin mopossa jolla sai vielä ärsytettyä enemmän. Jonkin verran näille valittajille silloin auottiin päätä ja samanlaista kiusaa tehtiin. Eräälle alueelle paikalliset okt asujat halusi hidastetöyssyjä kun siellä kuulemma "kaahattiin". No tuloksena oli se että kaikki tutut ja tuntemattomat ohjeistettiin tööttäämään aina näissä hidasteissa. Oli varmaan mukavaa kun meitä oli sellainen 20 mopon ja 20 auton "porukka" pienessä kylässä ja yötä myöden sahattiin siinä sitten eestaas ja aina töötti pohjassa kun ajeltiin hidasteista. Näitä hidasteita oli 4 siinä 500m matkalla.

Joku sitten joskus vittuuntuneena kävi ne jollain vehkeellä repimässä irtikin. Hetken pysyivät poissa ja sitten taas ilmestyivät uudestaan.

Eipä siinä, ei enää moista tulisi tehtyä ja tajuttoman hölmöähän se on ollut näin jälkeenpäin ajatellen ollut mutta tuli silti spontaani repeeminen kun näin näinkin osuvan kuvauksen vastapuolen kokemuksista :D
 
Kissabussi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
11.01.2018
Viestejä
446
Talvella sovittiin naapurin kanssa että rakennetaan meidän terassien välinen aita uusiksi (rivitalo) ja tasataan kulut keskenämme, kun ei kerran taloyhtiö suostunut tuota hommaa maksamaan. Tilasin siihen omaan laskuun ihmisen tekemään aidan, ja nyt kun on valmista niin kummasti ei naapurilta löydykään maksuhalukkuutta. Ei olisi edes isosta rahasta kyse, mutta kai toiset on niin pihejä että kaikki pitäisi ilmaiseksi saada...
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
Alkaa naama repeämään kun lapsien nukkumaanmenoaika (eli about nyt) on naapuruston mielestä just parasta aikaa kaikelle mikä varmasti estää sen nukkumisen.

Joko toinen tekee ikuisuusremppaansa, vasara paukkuu ja sirkkeli soi tai sitten toinen leikkaa nurmikkoa. Tänään on vasaran vuoro, ehkä huomenna jotain muuta. Aiemmin illalla ei koskaan kuulu oikein mitään mut sit klo 20 eteenpäin kaikki kaivautuu jostain koloistaan pihalle.

Eihän tolle tietenkään mitään voi, saahan tähän aikaan elämisen ääntä kuulua. Mut ei se lasten itkua ja omaa vitutusta vähennä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 175
Toisaalta lapset varmaan tottuu tuollaiseen ja se on bonusta sitten myöhemmässä elämässä kun ei jokainen ääni niin haittaa. Itse olen tosi herkkäuninen ja suurin syy varmaan se että olen keskeltä peltoja landelta jossa ei koskaan kuulunut mitään ääniä öisin.

Sekin on mielenkiintoista kuinka valikoivaa se oma häiriintyminen on. Esim joku ruohonleikkurin pärinä ei haittaa ollenkaan, mutta yläkerran naapurin koiran ei tarvitse kun pari kertaa haukahtaa niin syke jo nousee ja seuraava vartti ollaan taas hereillä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 242
Talvella sovittiin naapurin kanssa että rakennetaan meidän terassien välinen aita uusiksi (rivitalo) ja tasataan kulut keskenämme, kun ei kerran taloyhtiö suostunut tuota hommaa maksamaan. Tilasin siihen omaan laskuun ihmisen tekemään aidan, ja nyt kun on valmista niin kummasti ei naapurilta löydykään maksuhalukkuutta. Ei olisi edes isosta rahasta kyse, mutta kai toiset on niin pihejä että kaikki pitäisi ilmaiseksi saada...
Kai siihen voi "teidän puolelle" asentaa jotain rumaa paskaa vaikkapa sen aidan ylle? Tai vähän aidasta riippuen, jos saisi uuden aidan teidän puolelle ja vanha aita kylkeen heidän puolelle tms.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 174
Itse olen tosi herkkäuninen ja suurin syy varmaan se että olen keskeltä peltoja landelta jossa ei koskaan kuulunut mitään ääniä öisin.
Toisaalta siihen hiljaisuuteenkin moni mölyssä kasvanut uudelleen tottuu, vaikka se voi aluksi viedä jopa unet, ja tajuaa sen verenpainetta laskevaksi tekijäksi. Vain osa ihmisistä sopeutuu ikäviin stressitekijöihin hyvin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 224
Talvella sovittiin naapurin kanssa että rakennetaan meidän terassien välinen aita uusiksi (rivitalo) ja tasataan kulut keskenämme, kun ei kerran taloyhtiö suostunut tuota hommaa maksamaan. Tilasin siihen omaan laskuun ihmisen tekemään aidan, ja nyt kun on valmista niin kummasti ei naapurilta löydykään maksuhalukkuutta. Ei olisi edes isosta rahasta kyse, mutta kai toiset on niin pihejä että kaikki pitäisi ilmaiseksi saada...
Eli sovitte, että rakennatte naapurin kanssa uuden aidan, mutta rakennutit sen jollain ulkopuolisella naapurilta kysymättä?
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
123
Tämä alkaa menemään jo jonkinlaiseksi kyttäämiseksi minulta, mutta tuo sama auto joka oli minun ruudussa, oli eilen pysäköity erään naapurin ruutuun.
Lisäksi naapuritaloyhtiön kunniakansalaiset näemmä käyttää meidän vieraspaikkoja omana parkkipaikkanaan, ravikansalaisten lisäksi.
Isännöitsijälle on yhtä tyhjän kanssa ilmoittaa noista. Ei nuo saaneet edes kahta kilvetöntä romuautoa hinautettua meidän parkkipaikalta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
380

Hyvä isännöitsijä ja huoltofirma on kyllä ihan loistava yhdistelmä, huonot sitten arvottomia. Täällä oli viikon verran ongelmana ravikansalaiset, jotka (yrittivät) muuttaa taloyhtiöön ja pitivät autojaan sisäpihalla estäen esim. lastenrattailla tai fillarilla kulkemisen tai ihan vaan muiden paikoilla tai pelastustiellä, koska vieraspaikat on paljon kauempana. Sisäpihalle ei ole muutenkaan siis mitään asiaa autoilla, tavaroiden kantoa varten pääsee riittävän lähelle muutenkin (esim. ambulansseille riittänyt tähän asti).

Huoltoyhtiö kyllästyi noihin ensimmäisenä, kun pilasivat autoillaan nurmikot ja istutukset ja estivät esim. pihan siivoamista. Pihalle rakennettiin aidat "istutuksia suojaamaan", jotka tehokkaasti estivät myös autot. Kaikki nurmikot yms. istutettiin uudelleen (uudet mullat yms) ja osa laskusta lähti ko. asunnon vuokraajalle. Samaten yksityinen pysäköinninvalvonta tilattiin asukkaiden käyttöön 24/7 päivystyksellä (soitto, tekstari, nettikaavake), jos joku pysäköi maksettuun ruutuun tai piha-alueelle. Jostain kumman syystä täällä asuminen ei sitten maistunutkaan, vaan kahden viikon jälkeen ko. asukkaat pakkasivat tavaransa ja lähtivät. Yksikään asukas ei ehtinyt edes valittaa tosta touhusta, kiitos tosiaan huoltoyhtiön joka ehti ensin.
 
Kissabussi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
11.01.2018
Viestejä
446
Eli sovitte, että rakennatte naapurin kanssa uuden aidan, mutta rakennutit sen jollain ulkopuolisella naapurilta kysymättä?
Ei vaan kysyin että onko ok että ihminen tulee sitä tekemään päivänä x ja tasataan ne kulut sitten. Ei oltu itse (siis omin käsin) rakentamassa missään vaiheessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 436
Anna tilinumero ja sano, että laskun eräpäivä on x päivä, että siirrätkö siihen mennnessä?
 
Kissabussi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
11.01.2018
Viestejä
446
Tavallaan teinkin jo noin, ihme kyllä jos sieltä mitään rahoja tulee. Oma vika kai kun suullinen sopimus ollut vain, mutta summa oli niin pieni etten semmoisen takia viitsinyt mitään paperia tehdä, että sen puolesta mulle yks hailee vaikkei maksaiskaan. Ihmetyttää vaan miten joku ei pidä naapurisopua juuri minkään arvoisena...
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067

Antoiko naapuri mitään syytä, miksi ei nyt maksakaan?
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 078
Alkaa naama repeämään kun lapsien nukkumaanmenoaika (eli about nyt) on naapuruston mielestä just parasta aikaa kaikelle mikä varmasti estää sen nukkumisen.

Joko toinen tekee ikuisuusremppaansa, vasara paukkuu ja sirkkeli soi tai sitten toinen leikkaa nurmikkoa. Tänään on vasaran vuoro, ehkä huomenna jotain muuta. Aiemmin illalla ei koskaan kuulu oikein mitään mut sit klo 20 eteenpäin kaikki kaivautuu jostain koloistaan pihalle.

Eihän tolle tietenkään mitään voi, saahan tähän aikaan elämisen ääntä kuulua. Mut ei se lasten itkua ja omaa vitutusta vähennä.
Meillä kun lapset nukkuvat, niin on aikaa tehdä noita pihatöitä ja pikkuremppaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 112
Talvella sovittiin naapurin kanssa että rakennetaan meidän terassien välinen aita uusiksi (rivitalo) ja tasataan kulut keskenämme, kun ei kerran taloyhtiö suostunut tuota hommaa maksamaan. Tilasin siihen omaan laskuun ihmisen tekemään aidan, ja nyt kun on valmista niin kummasti ei naapurilta löydykään maksuhalukkuutta. Ei olisi edes isosta rahasta kyse, mutta kai toiset on niin pihejä että kaikki pitäisi ilmaiseksi saada...
Tämä alkaa olemaan niitä tilanteita, kun pitää ruveta otsakkeen naapuriksi. Pura se pois :)
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
Minkäs takia niitä lapsia ei voi ottaa mukaan remppaan ja pihahommiin? Itse muistan olleeni pienestä pitäen mukana kaikissa piha- ja rakennushommissa mitä meillä tehtiin.
Ainakaan 2-vuotiasta ei voi vielä ottaa mukaan mihinkään remppahommaan, joko se teloo itsensä työkalujen kanssa, tippumalla johonkin monttuun tms. tai sitten et saa itse tehtyä mitään kun kaikki aika menee vahtimiseen.

Mutta toki siinä iässä josta muistot säilyvät aikuisuuteen asti voi jo ollakin mukana remppaamassa, kuten varmasti sinäkin olet ollut. Odotan kovasti omien lasten kasvamista, saisi taas jotain tehtyäkin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318

1,5 vuotias ollut täällä mukana. Hommattiin hänelle omat työkalut, joilla sitten "poraa seiniä" "hakkaa nauloja vasaralla" jne. Eihän tuo kovin tuottavaa työtä itsellänikään ole.
 
Kissabussi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
11.01.2018
Viestejä
446
Antoiko naapuri mitään syytä, miksi ei nyt maksakaan?
Hänen mielestään ei oltu sovittu tämmöstä ja taloyhtiön nämä pitäis maksaa ja nillin nillin. Jospa se siitä kun riittävän monta kertaa jaksan käydä ovella jankuttamassa...
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 535
Rivitalon piha-aidat ovat taloyhtiön vastuulla ja jos niihin haluaa tehdä nuutoksia/parannuksia täytyy asiaan saada yhtiön lupa.

Kait noistakin saadaan vastuu muutettua osakkaille taloyhtiön päätöksellä. Koska aidat ovat kahden pihan välissä (paitsi päätyasunnot ja erillistalot) en itse näe mitään syytä miksi ne pitäisi muuttaa osakkaiden vastuulla oleviksi. Siitä ei tule kuin riitoja.

Edes luvan myöntäminen kahdelle osakkaalle on hankalaa koska aitojen pitäisi olla yhtenäiset.

Itse taloyhtiön hallituksessa en myöntäisi lupaa aitojen uusimiseksi ellei asiasta saada kirjallista sopimusta missä osakkaat A ja B uusivat aidan omakustanneisesti ja sitoutuvat siihen että uusi aita on ulkonäöltäään ja materiaaleiltain alkuperäisen näköinen ja sitä vastaava.

Mites muuten jos vuoden päästä taloyhtiö päättää uusia kaikki piha-aidat? Ne A ja B eivät voi luistaa omasta maksuosuudesta sillä perusteella että ovat aidat uusineet jo omakustanneisesti.

Maksut menevät osakemäärän mukaan ellei yhtiökokous muuta päätä yksimielisesti. Muistaakseni enemmistön päätös ei riitä. Ja arvatkaa haluaako kukaan nostaa omaa maksuosuutta "reiluuden" vuoksi..
 
Riippuu yhtiön koosta ja sovusta. Entisessä asuinpaikassani eräs pappa oli laittanut pyörätuoliportin piha-aitaansa ja samalla uusi koko aidan. Sitten tosiaan yhtiön kunnossapitoremonttina kaikki aidat uusittiin, niin tämän kohdalla kaikille osapuolille sopi, että se säilytetään ja vielä maalataan samalla kuin uusittavat aidat.
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
857
Kaverillani taitaa olla seitsemän eri naapuria tonttinsa ympärillä. osa omakotitaloja ja pari rivariyhtiötä. Kahdella sivulla pensasaitaa ja kahdella lauta-aitaa. Ei ole tainnut yksikään osallistua aitojen korjauskustannuksiin tässä parin kesän aikana, mitä olen tuolla hommaillut näitten kanssa.
 
Liittynyt
19.06.2018
Viestejä
644
Vähän venhempaan viestiin kommenttia:
Joo mutta ei silti olisi kiva jos aidan takana olisi tuollainen kaatopaikka jossa rotat sikiää.

On meillä jännä yhteiskunta, osassa asioista ollaan niin tiukkoja ja byrokratiaa liikaakin mutta sit tällaisia tapauksia jossa viranomaiset aivan kädettömiä ja terroristi jatkaa tekoaan vuosikausia.
Sehän on juuri noin. Rakennappa joku pieni aita, terassinlasitus tms, niin saat maksaa satoja euroja lupalappuja ja pitää toimittaa piirustuksia sun muuta. Mut sit joku pitää yksityistä kaatopaikkaa naapurustossa niin nostellaan olkapäitä..
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067
Kaverillani taitaa olla seitsemän eri naapuria tonttinsa ympärillä. osa omakotitaloja ja pari rivariyhtiötä. Kahdella sivulla pensasaitaa ja kahdella lauta-aitaa. Ei ole tainnut yksikään osallistua aitojen korjauskustannuksiin tässä parin kesän aikana, mitä olen tuolla hommaillut näitten kanssa.
No jos se on yksiselitteisesti hänen aitansa (okt), niin miksipä siihen kukaan muu osallistuisi? Taloyhtiö onkin eri asia.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 798
Itse asunnon siivo- ja kunto tuskin tuossa alla olevan jutun tapauksessa juuri poikkeaa siitä mitä niissä opiskelija-asuntosäätiöiden soluasunnoissa saattaa olla vastassa aika yleisesti.

Sen sijaan tuo kissan tuominen soluasuntoon on kyllä todella ikävä juttu, kun kissa-allergisena itsekkin valitettavan hyvin tiedän miten sairaaksi sitä voi tulla kun joutuu oleskelemaan vuorokausikaupalla asunnossa jossa on tai on vasta ollut kissa. Kyse ei ole mistään pienestä nuhasta ja silmien vuotamisesta vaan hengitys muuttuu todella vaivalloiseksi ja keuhkot ovat ihan paskana ja saattaa sairaalaan joutua lähtemään ja yllättävän paljon ihmisiä kuoleekin sen seurauksena vuosittain Suomessakin. En ymmärrä miksi asukas tai huoltoyhtiö ei toimittanut kissaa samantien eläinhoitolaan kissan tuoneen vuokralaisen laskuun ja tilanneet allergiasiivousta siihen erikoistuneesta firmasta samoin kissan tuoneen vuokralaisen laskuun ja mikseivät järjestäneet toista asuntoa tilalle tulleelle uudelle vuokralaiselle kun välttämättä kissan pois toimittaminen ja allergiasiivous ei välttämättä auta riittävästi kun asunnossa saattaa olla silti kuukausia sen jälkeen niin paljon kissan hilsettä ilmassa ja muualla että se estää siellä asumisen.

"Opiskelijanainen muutti Helsinkiin Hoas-soluun – Kuvat: Uusi koti olikin kammoläävä

Asunnossa oli kissa, vaikka ei olisi saanut olla.

Pohjalaisnaisen opiskelijaelämän alku Helsingissä ei mennyt kuten Strömsössä.
Kummitätinsä kanssa hän ajoi pitkän matkan Helsinkiin ja kantoi tavaroitaan Hoasin soluasuntoon. Asunnossa on kolme huonetta, keittiö ja kylpyamme.
Heti ovella odotti nelijalkainen yllätys: kissa. Hoasin soluasunnoissa ei saa olla lemmikkejä.
Asunnosta tulvahti pistävä kissanpissan haju, niin väkevä, että lähes kyyneleet valuivat. Tämä oli varsin epämiellyttävä yllätys naiselle, joka on allerginen kissoille.
– Se oli vissiin käynyt vähän koko kämpässä kusella siinä vaiheessa, nainen kertoo.
Keittiössä roskakaappi oli täynnä. Jääkaapissa ja pakastimessa oli pilaantunutta ruokaa. Lattialla lojui roskaa ja pillereitä. Pöydällä oli housut.
Banaanikärpäset parveilivat.
– Parvekkeelle pääsi juuri ja juuri kävelemään, kun siellä oli ja on vieläkin jonkun vanhan asukkaan jäljiltä täysi paskaläjä. Suihkun lattia oli täynnä kissanpissaa.
Kissanomistajaa ei kuulunut.
– Ei ollut jätetty mitään lappua tai mitään.

Siivousvastuu tulijoille
Kissan ruokakippo ja vesikippo olivat puolillaan, joten joku asunnossa oli kuitenkin ollut. Paikalle tuli myös toinen muuttaja, jonka kanssa nainen keskusteli asunnon tilanteesta. He päättivät tilaisuuden tullen ripittää asukasta, joka vielä asui kolmannessa asunnossa. Hänet he kohtasivat vasta tiistaiaamuna.
– Hän sanoi, että kissa on hänen kaverinsa. Hänen pitäisi kuulemma viedä se tällä viikolla pois. Hän on töissäkäyvä ja kuulemma muuttamassa pois tästä, mutta en tiedä yhtään, että milloin nämä tavarat viedään pois.

Uudet helsinkiläiset ottivat asunnosta kuvia ja soittivat Hoasin palvelunumeroon. Kesti noin tunti ennen kuin ketään saatiin kiinni. Huoltomies luvattiin aamuksi. Hän tuli paikalle hieman ennen yhtä tiistaina.
– Sieltä sanottiin, että he eivät kommentoi sitä asunnon siivoa. Kissan takia siitä tuli kiireinen tapaus.
Huoltomiehestä ei kuitenkaan ollut apua: Siivousvastuu sälytettiin uusille muuttajille.
– Totta kai on pettynyt olo. Olisi ollut kiva, että paikka olisi ollu kodikkaan tuntuinen, että ei olisi heti tarvinnut miettiä, mihin laittaa jalkansa. Turhautunut olo.
Nainen pysyttelee nyt omassa huoneessaan, kun ei voi kissa-allergiansa vuoksi liikkua yleisissä tiloissa.
– Täällä se kissa on edelleen. Tosi kiva. ...."

Loput alkuperäisestä lähteestä.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
55
Offtopiccia mut nopeasti oma kokemus HOASin toiminnasta ja siivousvastuusta.

Kymmenisen vuotta sitten otin vastaan HOASin soluasunnon, mutta elämässäni tapahtui muutoksia ja en koskaan ehtinyt muuttaa asumaan soluun.
En hakenut edes avaimia asuntoon ja irtisanoin asunnon ensimmäisen kuukauden aikana.

Pari kuukautta irtisanomisesta sain sähköpostiini n. 350 euron laskun, jossa oli eriteltynä siivouskustannukset huoneesta, sokeripalan asennus sähkömiehen toimesta, sekä helvetin pitkä lista asioista, mitkä yleisissä tiloissa tulisi siivota, tai tulee lisälasku.

Näin ollen ihmettelen kyllä taas tuota HOASin toimintaa, että ei tarkasteta ja vastuutetaan uusia asukkaita siivoamaan edellisten jälkiä.
Omalta osaltani sain tilanteen selvitettyä suht nopeasti kun ilmoitin, että mua ei kiinnosta hittoakaan tuo, kun en ole kerran koskaan hakenut edes avaimia tai käynyt asunnossa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
574
Noin 5 vuotta sitten HOAS:n kaksiosta muuton jälkeen tuli lasku parin tunnin siivouksesta vaikka olimme siivonneet yhden päivän kolmen hengen voimin. Oli kuulemma tahroja suihkussa vaikka suihku oli hinkattu lattiasta kattoon. Välillä ovat niin tarkkoja noista.
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
123
Ja taas tänään oli vieras auto mun paikalla. Tolpassa "VARATTU" tarra nykyään, eli teippasin heippalapun M-bemarin tuulilasiin. Viron kilvissä, eli luetun ymmärryksessä voi tulla ongelmia.
Hauskinta tuossa on, että kyseisen auton kojelaudalla on viereisen taloyhtiön pysäköintilupa ja tämä auto on viikon ajan ollut joka päivä meidän taloyhtiön vieraspaikalla. Voi olla, että tuo on vaan erehtynyt parkkipaikasta, niin en Sitkolla teipannut, vielä.
Tuossa on 3-4 muutakin autoa joiden omistajat asuvat viereisessä taloyhtiössä.
Tuosta meidän vieraspaikoilta on 50m lyhyempi matka naapuritalon yhteen rappuun. Pysäköintiä ei kukaan meidän puolella valvo. Naapuritalon parkkipaikat on Parkkipaten valvonnassa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
380
Näin se syöpä leviää.
Jos viittaat syövällä yksityiseen valvontaan, niin se on ihan taloyhtiön kanssa tehdystä sopimuksesta kiinni miten valvovat ja kuinka asukasystävällistä meno on. Itellä ei ole pahaa sanaa oman taloyhtiön alueen valvonnasta, vaan ovat aivan loistava lisä palvelutasoon.
Diili on, että eivät pyöri täällä mitään lupalappuja kattelemassa, koska sellaisia ei ole käytössä. Niillä on kuitenkin tieto mikä ruutu kuulu kenellekin. Sitten jos ruudun "omistaja" pistää viestin, että nyt olis joku urpo jättänyt kotteronsa mun ruutuun, luvattoman kipon rekisterinumero xxx-123 (ja kuvan voi pistää halutessaan mukaan), niin tulevat laputtamaan. Palvelu toimii 24/7. Samaten kaikki asukkaat voi laittaa valvontapyyntöä, jos joku tukkii yleisiä kulkureittejä esim. pihalla. Aika kaukana syövästä. Samaa palvelua saa kyllä ostaa (Turun) kaupungin valvojiltakin nykyään, reagoivat vaan hitaammin pyyntöihin.

Naapureiden kanssa mitä on juteltu, niin kaikki ovat ihan älyttömän tyytyväisiä tähän yksityiseen valvontaan. Pelkkä kylttien laittaminen vähensi luvattomat pysäköinnit aika olemattomalle tasolle. Tosin, pieni taloyhtiö, vaan vähän alle 50 asuntoa. Eri asia varmaan jossain 100+ asunnon pysäköintialueella.
 
Tää on hyvä jos toimii näin. Mun mielestä juuri tuo on, tai pitäisi ollakin haussa näissä parkkipate-diileissä. Eli ei aktiivisesti valvota mutta antaa mahdollisuuden sakottaa (tai antaa "sopimusrikemaksu" :D vai mikä se on) jos joku ajaa autonsa väärin. Sitä en tiedä että kuinka hanakasti vaikka virolaiset duunarit noita maksuja hoitaa mutta kuitenkin,toi kuulostaa hyvältä systeemiltä teillä.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 143
Olikos täällä jollain taloyhtiössä niitä yale doormaneja tai vastaavia älylukkoja pesutupien ovissa tai muualla taloyhtiössä?

Nyt niiden kulkurekisterit ovat sitten virallisesti gdpr:n alaisia henkilörekistereitä, eli prosessit ja rekisterit kuosiin ettei valittaja hanki taloyhtiölle kunnon sakkoja henkilörekisteririkkomuksesta...
 
alakääntö

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.02.2020
Viestejä
1 126
Noin 5 vuotta sitten HOAS:n kaksiosta muuton jälkeen tuli lasku parin tunnin siivouksesta vaikka olimme siivonneet yhden päivän kolmen hengen voimin. Oli kuulemma tahroja suihkussa vaikka suihku oli hinkattu lattiasta kattoon. Välillä ovat niin tarkkoja noista.
Nämä on mun mielestä ihan perusvedätyksiä vuokranantajilta noin yleensäkin. Vaikka kuinka siivoaa niin aina "löytyy" jotain poismuuton jälkeen joillan vuokranantajilla. Tilillä oleva vakuuvuokra alkaa kiinnostaa, että saiskohan sen jollain kikalla jätettyä maksamatta takaisin. Itsellekin sattunut että on muka jouduttu siivoamaan kun lattiat on likaisia vaikka imuroin ja luutulla pyyhin kiiltäväksi. Mitään kuitteja siivouksesta ei tietenkään ole =ei ole oikeasti siivottu mitään. Ja rahat tulee aina takaisin kun on kuvaa mistä näkee kun lattiat kiiltää. Varmasti ovat oppineet sen, että moni ei viitsi jostain pienistä aiheettomista siivousmaksuista valittaa niin se on melkein kuin helppoa rahaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 267
Viestejä
4 189 582
Jäsenet
70 717
Uusin jäsen
Diavolo

Hinta.fi

Ylös Bottom