Perkeleen naapurit.

Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 866
Pahimmillaan/parhaimmillaan se pössyttelijä tai hampuusi saa melkoista tuhoa aikaan. Se, että kuinka nopeasti hampuusin saa häädettyä, vaihtelee.

Haitko ihan hakemalla viiden vuoden takaisen uutisen?

En yleiselläkään tasolla oikein ymmärrä näiden tuon kaltaisten "tuhosi sitä ja tätä"-uutisten taustoja. Kyllä, kaikkea tapahtuu mutta lopulta on häviävän pieni prosentti tämän tyylisiä tapauksia verrattuna vuokramarkkinan kokoon. Ja toki kohdistuu nimenomaisesti vuokramarkkinaan, omaa ei tuhota.

Sopivasti tuli muuten hetki sitten infoa suihkuun nukahtamisesta / sammumisesta. Niitä on yllättävän usein oikeastaan siitä yhteiskuntaluokasta riippumatta. Ja vahingot voivat olla reilusti yli sen, mitä lehtijuttujen paikkojen tuhoamiset. Se nyt ei vaan myy, jos ottaa kuvan märästä lattiasta ja "joku nukahti". "Huumeiden käyttäjä paskoi koko kämpän" ja kuvat sotkusta myy.

Omistusasumisessa taas tuho kohdistuu helposti naapurin asumiseen tai asunnon arvoon. Niistä ei saa ehkä niin myyviä otsikoita mutta kyllä myös sitä puolta on tässäkin ketjussa ollut moneen kertaan.
Kyllä siinä on perkeleen naapuri kun sen hevostallin (eikös sellainen ole tässä ketjussa) laittaa rajan pintaan kiinni tai vaikka perustaa autohajottamon (jonka kaupunki siivoaa 10 vuoden ja 20 valituskierroksen jälkeen).

Näissä hampuusien ja muiden epänormaalit tavat omaavien kanssa se paska juttu on ettei vakuutus korvaa tuhoja, koska ne on itse aiheutettu. Harvalla on mahdollisuus löytää tai seuloa tuttavapiiristä normaalit käyttäytymistavat sisäistävä vuokralainen.
Mitäpä luulet, korvaako se vakuutus tuon edellä mainitsemani suihkuun sammumisen? Ehkä se menee epänormaalin puolelle mutta rajumman matokuurin ottanut osaa kyllä tuon vaikka olisikin vain vähän polttareita vietelty ilman 24/7 kännäämistä.

Ja entä jos sama sattuu omistusasunnossa? Velkaa maksimit ja tuparit överiksi. Kyllä siinä jää herkästi se puoli tusinaa alapuolista kerrosta korvaamatta.

Omasta mielestäni oikeastaan missä tahansa tilanteessa voi sattua aika paljon kaikkea. Eikä aina vahinko kohdistu vain yhteen asuntoon vaan voi ulottua merkittävästikin pidemmälle. Eikä samalla kyllä kiinnosta pätkääkään tausta jos muuttuu perkeleen naapuriksi tuollaisissa. Melua voi sietää hetken, sitä ei jos tulee akuuttia vahinkoa.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Viljelytukea saa muistaakseni alle 0,2 prosentin THC-pitoisuuden sisältävälle kasville. Jos sauna on täynnä White Widowia niin ei siinä oikein mene selitys läpi "meinasin tehdä näistä hamppukuitua".
Taitaa se viljelytuki jäädä saamatta koti-ikkunalla kasvatteluun muutenkin.

Kuitenkin hamppu on sallittu koristekasvi vaikka olisi kuinka jalostettu lajike korkeaa THC-pitoisuutta silmällä pitäen.

Ks. esim. Hamppu muuttuu laittomaksi lämpölampun alla
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 071
Numero 6, järjestyksen säilyttämiseksi. Se on sitten varmaan asunnon omistajasta kiinni että mikä on tarpeeksi paha rikos ja meneekö se käräjillä läpi, jos vuokralainen riitauttaa purun.
Näinhän se on, viimekädessä riittää että poliisi on käyny toteamassa häiriön niin tätä käsitettä voidaan tarvittaessa venyttää moneen syyhyn.
Toisella on poliisin lausunto ja asukkaalla oma sana niin aika vaikea oikeutta on käydä.

....

Mitäpä luulet, korvaako se vakuutus tuon edellä mainitsemani suihkuun sammumisen? Ehkä se menee epänormaalin puolelle mutta rajumman matokuurin ottanut osaa kyllä tuon vaikka olisikin vain vähän polttareita vietelty ilman 24/7 kännäämistä.

Ja entä jos sama sattuu omistusasunnossa? Velkaa maksimit ja tuparit överiksi. Kyllä siinä jää herkästi se puoli tusinaa alapuolista kerrosta korvaamatta.

Omasta mielestäni oikeastaan missä tahansa tilanteessa voi sattua aika paljon kaikkea. Eikä aina vahinko kohdistu vain yhteen asuntoon vaan voi ulottua merkittävästikin pidemmälle. Eikä samalla kyllä kiinnosta pätkääkään tausta jos muuttuu perkeleen naapuriksi tuollaisissa. Melua voi sietää hetken, sitä ei jos tulee akuuttia vahinkoa.
"Taloyhtiössä huomattiin iso vesivahinko, kun asukkaiden asuntoihin alkoi eräänä yönä valua vettä. Vesivahingon syyksi paljastui se, että eräs talossa asuva vuokralainen oli nukahtanut humalassa suihkuun, suihku oli jäänyt valumaan ja suihkun lattialla nukkuja tukki lattiakaivon. Vahinkoja aiheutui nukahtaneen omalle vuokra-asunnolle, muille asunnoille ja taloyhtiön rakenteille.

Asukkaan oma kotivakuutus ei korvannut vahinkoa, koska asukkaan vakuutus oli ns. perustasoinen kotivakuutus, jossa vuotovahinkojen korvaaminen olisi edellyttänyt vakuutusehtojen mukaan putken tai käyttölaitteen rikkoutumista, eikä sellaisesta ollut tässä tapauksessa kyse. Myöskään asukkaan vastuuvakuutus ei korvannut vahinkoa, koska vastuuvakuutuksessa oli rajoitusehto, jonka mukaan vakuutus ei korvaa vahinkoa, joka on aiheutunut siitä, että suihkuveden pääsy lattiakaivoon on estynyt.

Taloyhtiön kiinteistövakuutus ei sekään korvannut vahinkoa, koska vakuutuksesta korvattiin avoinna olleesta hanasta vuotaneen veden aiheuttama vahinko vain silloin, kun hana oli rikkoutunut. Nyt tapahtuneen kaltaiset vahingot oli siis rajattu kiinteistövakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle.

Joidenkin asukkaiden omat laajat kotivakuutukset korvasivat heidän asuntojensa pinnoitteille aiheutuneita vahinkoja ja muualla asumisen kuluja remontin ajalta.

Taloyhtiön kunnossapitovastuulla olevalle omaisuudelle aiheutuneet vahingot jäivät ainakin ensi vaiheessa taloyhtiön kustannettavaksi, ja samoin muiden asukkaiden muut vahingot taas heidän kannettavakseen.

Vaikka vahingonaiheuttajan vastuuvakuutus ei korvaakaan vahinkoa, asukas voi silti olla vahingonkorvausvelvollinen, eli taloyhtiö, osakkaat ja muut asukkaat voivat yrittää periä kustannuksia suoraan vahingonaiheuttajalta."
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 253
Eihän kukaan yleensä huomaa normaalien ihmisten hampun kasvatusta, kun hajuhaitoista on huolehdittu, lamput eivät loista kadulle, asunnossa ei ramppaa epämääräistä väkeä ja asukaskaan ei aina näyttäytyessään ole aivan sekaisin.
Itsekin nähnyt viljelmiä joita ei huomaa edes asunnossa sisällä ollessaan.
Koska vain rappioväen kasvatus näkyy niin kaikki hampunkasvattajat ovat hörhöjä.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 866
Näinhän se on, viimekädessä riittää että poliisi on käyny toteamassa häiriön niin tätä käsitettä voidaan tarvittaessa venyttää moneen syyhyn.
Toisella on poliisin lausunto ja asukkaalla oma sana niin aika vaikea oikeutta on käydä.
Mutta mikään avain irtisanomiseen ei tämäkään ole.

Poliisi on voinut käydä paikalla mutta mitä toteamusta voidaan pitää häiriönä? Ja jos ei tarkkaa tietoa ole poliisin kirjaamasta (miksi edes olisi?), aika arpapelillä mennään. Ei kannata lähteä oikeuteen kuuntelemaan poliisin lausuntoa jos ei ole oikeasti varma asiasta.

Edelleen tuntuu hieman oikaistavan asioissa. Vuokralaisesta ei pääse tuosta vaan eroon ja osa toiminnasta osuu vain omaan nilkkaan. Toisaalta jälleen kerran syyllisiä ovat vain vuokralaiset. Ehkä olisi aiheellista kommentoida myös omistusasumisen osalta asiaa. Vai onko se hamppuviljelmä ok jos asunto on oma?
 
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
489
Joku tuossa ihmetteli että naapuri poraa ja remontoi jatkuvasti. Itse aloin ihmettelemään kun eräs aamu alkoi kuulumaan kolinaa ja kolauksia noin 10sec välein. Tätä jatkui tuntikaupalla pienien taukojen kanssa. Kun tämä alkoi toistumaan useana päivänä, menin naapurin mummolta kysymään että mikähän siellä mahtaa kolista niin sillä oli olohuoneessa kangaspuut, joilla kutoi mattoja ja se koko hökötys oli listaa vasten seinässä kiinni :D Uskomatonta miten tuollainen pieni toistuva ääni osasikin kiristää hermoja.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 541
Mielestäni sanoin, että kaikki omat kokemuset ovat olleet negatiivisia. En sanonut että kaikki olisi. Joten eiköhän jätetä tämä joillekin herkkä aihe sivuun, kun on tahallista väärinymmärtämistä enemmän kuin Vihreiden puoluekokouksessa.
 
Hieno veto! Ensin syyllistää kaikki, sitten syyllistää kaikki eri mieltä olevat ja päättää keskustelun syyttämällä kaikkia eri mieltä olevia väärässä olosta ja väärin ymmärtämisestä.

@ttm esitti todella yksinkertaisen kysymyksen pariinkin otteeseen. Vastausta ei ilmeisesti saatu siihen eikä kaikkeen muuhunkaan. Sääliksi käy siinä omassa kohteessasi asuvia. Tuskin sielläkään rakentavampaa keskustelua pystytään käymään jos se ei onnistu täällä.

Ja "herkkä aihe". Ehkä sitä voi näinkin sanoa. Tulihan tuolla jo kommenttia, miten chilit on ratsattu poliisin toimesta. Virheellisillä ennakkoasenteilla ja väittämillä tehdään monen silmissä turhan helposti hampuusi. Miten sen kaltaista toimintaa voi pitää hyvänä?
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 541
Hieno veto! Ensin syyllistää kaikki, sitten syyllistää kaikki eri mieltä olevat ja päättää keskustelun syyttämällä kaikkia eri mieltä olevia väärässä olosta ja väärin ymmärtämisestä.
Öh? En nyt ymmärrä. Tässä kohteessa jokainen hampuusi on ollut häiriötä aiheuttava. Miten ennakkoasenteet siihen liittyy? Kai ymmärrät tämän? Sanoin jo, että saa kasvattaa vaikka viikunoita kodissaan jos ei aiheuta sillä muille häiriöitä. Nyt on aiheutettu. Ja annoin esimerkkejä. Mutta nyt on hienosti otettu "me vastaan kaikki" -asenne tässä näin. Ihan kuin et kykenisi ymmärtämään, että nämä tapaukset jotka nostin esille ovat olleet negatiivisia, en ole syyllistänyt kaikkia, vaan ainoastaan sanonut omat kokemukseni. Sinä vedit johtopäätöksen, että syyllistin kaikkia. Omalta osaltani keskustelu päättyy tähän, koska tämä ei tue hedelmällistä jatkoa.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 283
Öh? En nyt ymmärrä. Tässä kohteessa jokainen hampuusi on ollut häiriötä aiheuttava.
Miten siis selvitit, että häiriötä aiheuttamattomat eivät olleet kasvattelijoita?

Miten ennakkoasenteet siihen liittyy?
Siten, että ilman ennakkoasenteita tällaisessa yksinkertaisen logiikan tehtävässä yksinkertaisempikin ymmärtää, että ei voi sanoa kaikista kasvattelijoista mitään, kun ei yksinkertaisesti tiedä muista kasvattelijoista kuin niistä häiriötä aiheuttaneista.

Tässä kohteessa jokainen hampuusi on ollut häiriötä aiheuttava.
Kaikki puhuu näistä normaaleista, mutta ei vaan ole sattunut kohdalle.
Tässä tulee juuri tuo kehäpäätelmä esiin. Siinä kohteessa jokainen kasvattelija ei hyvin todennäköisesti ole ollut häiriötä aiheuttava, vaan jokainen häiriötä aiheuttava kasvattelija on ollut häiriötä aiheuttava. Mutta ei tätä nyt tätä paksummasta rautalangasta voi vääntää ja kun ymmärtämis/keskusteluhalukkuutta ei ole, niin mitäpä tästä tosiaan jatkamaan.
 
Liittynyt
18.03.2017
Viestejä
243
Kyllä on kerrostalossa eläminen toisinaan paskaa. Kaikki vaikuttaa ensi alkuun kovin rauhalliselta, naapureista ei kuulu juuri mitään. Sitten yhtenä päivänä alkaa tajuton kolistelu joka jatkuu klo 23 saakka. Liekö tullut uusi naapuri. Aivan kuin huonekaluja siirreltäisiin koko ajan. Onpa lykky, että tämä väliaikainen asunto. Olisipa hienoa ostaa kerrostalosta asunto ja huomata kun joku vammainen muuttaa naapuriin kolistelemaan.
 
Rxd

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2020
Viestejä
1 900

Pieni kolistelu on rentouttavaa, ei ole yksinäisyyden tunnetta ja mieli lepää. Toki ratkaisu tuollaiseen olisi hommata jonkinlaisia jyrsijöitä lemmikiksi, jolloin se äänenlähde tulisi omista rakkaista ja silloin sitä pientä kolinaa ei voisi edes vihata.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 158
Lauantai. Saa nukkua pitkään. Naapuri rupeaa makkarissaan (oman makkarin yläpuolella) imuroimaan ja kolistelemaan kello 7:00. Muutenkaan ko. muutama kk vanha naapuri ei ota mitenkään muita asukkaita huomioon melutasojen kannalta - milloin huudetaan puhelimessa ja milloin koko rappukäytävä kaikaa lätkäpeliä. Ei kerrostalokelpoinen yksilö siis.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 538
Kaikkein parhaimipa kerrostalonaapureita on juuri isot, omakotitalosta muuttaneet perheet. Niillä ei ole mitään käsitystä, varsinkaan lapsilla, miten kerrostastaloissa tulee elää.
Vielä pahemmat ovat omakotitaloista muuttaneet +65v vanhukset. Näitä löytyy yleensä kaupunkien keskustoista tai muuten hyvien palveluiden vierestä olevista uudehkoista taloyhtiöistä joissa pitää olla sauna joka asunnossa.

Omat vanhemmat muutti juuri tuollaiseen kun seitkyt alkoi olemaan mittarissa ja myivät omakotitalon pois.

Voi v.. mitä kyytiä siellä on talo täynnä. Kun lapset olivat pieniä ja kyläilivät niin naapuri tuli kysymään voiko keittiön tullien alle laittaa maton kun niistä lähtee (keskellä päivää) ääntä kun lapsi nousee pois syömästä.

Tai itse käyn kylässä niin näkee oikein kun mummot kyttäävät verhon takana kuka ihmeessä liikkuu taloyhtiön pihalla.

Rappukäytävässä on sellainen tasainen vanhan mummon ja kusen sekainen haju kun mummoilta vähän lirahtaa pöksyyn.

Ja pihaparlamentti seuraa jokaista liikkujaa jotta varmasti tiedetään kuka on milläkin asialla.

Imurointi aloitetaan aamuseiskalta mutta jos joku asiakas köyhyyden edes paskalla kymmenen jälkeen illalla ollaan jo soittamassa isännöitsijälle.

Eräs naapuri oli kertonut että soittaa isännöitsijälle joka viikko, kun äitini kysyi mitä ihmettä voi olla joka viikko asiaa hän vain kertoi "juttelen näistä meidän taloyhtiöiden asioista.. ". Voi isännöitsijä parkaa..
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 649

Aikoinaan kauan sitten kun oli yhdellä kunnalla kesätöissä, niin meidän oli tarkoitus maalata yksi ulkorakennus. Kunnan työntekijät varoittivat heti alkuun, että viereisissä kerrostaloissa sitten verhot heiluvat ahkerasti ja jos se pensseli hetkeksikin laskee, niin kunnantalolla soi heti puhelin. Kyse oli siis juuri vanhuksista jotka kyttäsivät ihan vittuuttaan verhojen takana ja tekivät kanteluita heti kun siihen oli edes teoriassa mahdollisuutta (ajanviete tms.?)
 
Näillä ei ole oikeasti mitään muuta tekemistä. Kun käyn äitini luona kylässä eräs mamma seuraa nenäikkunassa jatkuvasti kuka pihalla liikkuu. Kysyin äidiltäni niin ko. henkilö istuu päivät pitkät keittiössä pöydän ääressä ja seuraa kaikkea pihan tapahtumia. Ikkuna on vielä sisäpihalle mistä näkyy vain taloyhtiön parkkipaikka ja roskakatos, ei mitään muuta. Ja kyseessä ei ole mikään liikuntarajoitteinen vaan normaalissa kunnossa oleva mummo joka kävelee kauppaan jne.
 
Eihän tuossa ole mitään erikoista. Mullaki on asunnossa ikkunoita ja tykkään katsella niistä ulos. Mielummin mieki ikkunaa tuijottelen pöydän äärellä kuin omia seiniä. Ei se katso ikää tai paikkaa.

/siinä kun on tabletti pöydällä ja istua möllötän. Voinhan minäki näyttää joltain kyttääjältä kun päivät pitkät siinä nökötän
 
Rxd

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2020
Viestejä
1 900
Hyvähän se vaan on että joku seuraa mitä tapahtuu.
tälläkin pihalla on samat mummot aina ikkunan ääressä. kyllähän se omaakin toimintaa hiukan rajoittaa, ettei tee mieli käydä aivan mielinmäärin romua dumppaamassa roskiksiin.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
611
Tuota porausjuttua ei ole nyt kuulunut hetkeen, mutta naapureita tuli tänään jututettua erään toisen asian tiimoilta, ja eivät he porauksestakaan olleet tietoisia kun kyselin. Nämä tosin asuvat allani joten ehkä ei kuulu sinne asti niin hyvin.

Mutta itse asiaan siis: Tänään herätessäni huomasin vastenmielisen hajun. Väsytti kumminkin niin annoin asian olla, ja takas nukkumaan. Neljän aikoihin ylös ja siinähän sit tajusin mistä on kysymys.. Asunnossani haisee erittäin vahvasti kannabis. Ja minä en tietääkseni polta kannabista, edes unissani, joten jostain muualta tuo haju oli tultava. Rappukäytävässä ei kuitenkaan haissut, ja naapurit eivät olleet tästäkään tietoisia. Yksi tiesi tosin sanoa että yläpuolellani oli vaihtunut asukas hiljattain.

Tässä nyt ikkunat auki olleet siitä asti, eli koko päivän. ja enää ei haise yhtä pahasti mutta haisee kuitenkin. Minähän en sinänsä käyttäjiä tuomitse, mutta jos pilveä on pakko polttaa, voisiko sen tehdä ulkona jossakin? Ihmettelen kyllä että miten yli 12h+ voi haista, vaikka tuulettanut koko ajan. Vetääkö tämä jannu pilveä 24/7 vai onko siellä puutarha jo pystyssä? En voinut asialle siis mitään tehdä koska kaikki kiinni jo neljän jälkeen eli poliisi/isännöitsijä/jne.

Mitähän täällä on muut mieltä mitä asialle voi ja pitää tehdä? Haju on aivan järkyttävä enkä todellakaan halua asua täällä jos tämä meno jatkuu, puhumattakaan siitä että haju kuulemma tarttuu tekstiileihin, huonekaluihin ym...

Ja mainittakoon että kävin rappukäytävässä ovien takana haistelemassa mutta en sieltä ainakaan saanut selvyyttä siihen, mistä haju voisi tulla. Kävin myös tämän "uuden asukkaan" oven takana useampaan otteeseen, muttei avannut ovea. Vittumaista muuten että jos rapussa nyt joku liikkuu niin kannabiksen haju aika selvästi tarttuu esiin minun oveni kohdalla (jos tietää siis, miltä se haisee..), vaikka minun asunnostani taatusti ei kannabista löydy.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 647
Polttaja on naapurina pahempi kuin huumenisti. Se lienee selvää tuossa kannabis tapauksessakin. Itse tiputtaisin lapun postiluukusta että teen ilmoituksen poliisille jos vielä haisee asunnossa kannabis, polta ulkona, kiitos.

Varaudu kuitenkin siihen että muutat hyvin pian pois. Minulle kävi samoin että tupakoitsija kirjaimellisesti savusti minut muuttamaan.
 
Nihkeetä tiputella mitään lappuja kun ei oo satavarmaa tietoa että onko syypää tuo yllä oleva uusi asukas vai joku muu. Ei kuitenkaan hänen oven takana mitään haise, vaikka minulla sitten jostain syystä haiseekin. En käsitä miten tuo on edes mahdollista..

Aion soittaa aamulla nyt ainakin isännöitsijälle ja mahdollisesti poliisille mutten tiedä kiinnostaako poliisia kun ei ole näyttöä/todisteita. Isännöitsijä vois tulla paikan päälle ainakin toteamaan että minulla haisee ja siten selvittää mistä haju voi tulla, koska hajuhan kulkeutuu ilmeisesti ilmastoinnin mukana.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 647
Lappu myös alaoveen että kuka polttaa kannabista, koko asunto haisee sille. Kyllä se aika pian selviää välittääkö pössy mistään vai ei.

Ja selvitä pikimmiten oletko ainot. Jos se jostain ihme syystä tulee vain sinulle esim ilmanottoaukosta, jos niitä nyt on erillisiä.

Ja juu isännöitsijä voi olla avulias. Tai sitten hyödytön kun omassa tapauksessa oli niin passiivinen tekemään mitään.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
611
Paria naapuria tosiaan jututin, ei kellään haissut. Yksi asui ylimmässä kerroksessa, toinen vieressä samassa kerroksessa, ja yksi alapuolellani. Siksipä kummallista koska luulisi nyt että ainakin tällä joka samassa kerroksessa on minun kanssani niin heillä haisisi myös.

Paha sanoa kun koko kämppä haisee mutta minusta haju on pahimmillaan keittiössä. Siellä ei ole ilmastointiaukkoa, mutta ilmeisesti poistoilma kulkeutuu liesituulettimen kautta. Näinköhän poistoilma-aukosta voisi jonkun muun pilven hajut tänne tunkeutua?

Noh kyllä se isännöitsijä/huoltomies/joku sen varmasti tietää mistä se voi tulla jos vaan saan täällä jonkun käymään. Täytyy laittaa kanssa lappu alakerran oveen/taululle.
 
Liittynyt
24.07.2020
Viestejä
134
Paha sanoa kun koko kämppä haisee mutta minusta haju on pahimmillaan keittiössä. Siellä ei ole ilmastointiaukkoa, mutta ilmeisesti poistoilma kulkeutuu liesituulettimen kautta. Näinköhän poistoilma-aukosta voisi jonkun muun pilven hajut tänne tunkeutua?
Voi tulla, jos on vanha kerrostalo painovoimaisella ilmanvaihdolla ja joku on keittiöremontin yhteydessä liittänyt liesituulettimen suoraan putkella poistohormiin, niin koko talon ilmanvaihto menee tuolla tapaa sekaisin.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Kristallipalloni näyttää, että joku mummeli on löytänyt alkukesän ensimmäiset nokkoset metsästä ja tohkeissaan kuivailee niitä uunissa. Liesituuletin on painanut hajut yllä kuvatulla tavalla toiseen asuntoon, missä nähdään painajaisia katalasta HUUmeidenkäyttäjästä ja hierotaan puhelimen hätäpuhelu-kuvaketta. Kohta poliisi paukkaa yläkerran naapurin ovesta läpi, koska kyllähän nyt epämääräinen haju on syy epäillä rikosta.

Elikäs jäitä hattuun, vaikka haju ärsyttää, ja voisi ehkä ensin itse selvitellä edes sen hajun lähteen, ennen kuin soittaa poliisit tai vielä ylemmän viranomaisen, isännöitsijän paikalle.
 
No minähän en kannabista polta, mutta veljeni käyttää, joten tiedän 100% varmasti miltä se haisee. En kylläkään tosin tiedä miltä kuivatut nokkoset haisevat, mutta vähän epäilen tuota kuvailemaasi skenaariota. Haju oli siis todella voimakas ja imelä. Toinen naapuri kävi kanssa ovellani haistelemassa ja totesi saman että kannabistahan se.

Lisäksi hajun lähdettä en voi selvittää kuten jo sanoin. Rappukäytävässä ei haise, joten milläs selvität? Ja minuahan ei huumeiden käyttäjät kiinnosta sinänsä että olkaas nyt ihan rauhassa... Kuten jo aikaisemmin sanoin, jos poltat ulkona niin ei vittuakaan kiinnosta. Mutta sisätiloissa jo tupakan poltto ei ole sallittua, kannabiksesta nyt puhumattakaan. Ei ole reilua että muut asukkaat joutuvat hajusta kärsimään, puhumattakaan tekstiilien ja huonekalujen pilalle menosta kun haju tarttuu niihin.

Mainittakoon tähän samaan hengenvetoon nyt se, että kun koko päivän ja yön tuuletin, niin haju on viimein poistunut asunnosta. Tokihan tämä tarkoitti sitä etten saanut edes nukkua koska ikkuna auki -> äänet ulkoata.. Minulla on aina ikkunat kiinni öisin juuri äänien takia. Yläkertalaisen muuttoauto oli nimittäin aamulla pihassa. Sinänsä jännä että jos vasta tänään muutti niin tuskin on tullut vetämään savut tyhjään asuntoon eli ei välttämättä olekaan syypää tämä uusi asukas..

Lisäksi soitin M2 kotien asiakaspalveluun. Aspasta tuli jotain yhdentekevää vastaukseksi.. lopputuloksena siis se, että eivät tee mitään koska ei tiedetä mistä haju tuli. No vitustako minä sen tiedän? Eikö se ole jonkun tehtävä selvittää se mistä se tulee? Sisätiloissa kun ei saa polttaa mitään edelleenkään. Sanoivat ettei kuulu isännöitsijälle/huoltoyhtiölle vaan he selvittävät jos selvittävät. Ens kerralla soitto heille ja ehkä tekevät jotain. Tai sitten ei.

Ens kerralla kyllä soitan suoraan poliisille. Ja alakertaan taatusti laitan lapun asiasta.

Btw, naapurilta kuulin yhtä ja toista. Täällä ollut ennenkin ns. roskasakkia. Tämä asunto jossa asun niin aikaisempaa asukasta ennen oli joku rikollinen/sekakäyttäjä. Edelleen muuten "asuu" täällä tuo henkilö: Hänen kirjeitään ja muuta paskaa tulee postiluukusta aina poliisilta. Ei ole koskaan vissiin muuttoilmoitusta tehnyt. Aikaisemman asukkaan luona oli poliisit kuulemma kahteen kertaan käyneet koska olivat tavoitelleet tätä henkilöä joka edelleen "asuu" täällä. Saa nähdä milloin tulevat minun oven taakseni tavoittelemaan tätä samaista sankaria.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.07.2020
Viestejä
134
Voi tulla, jos on vanha kerrostalo painovoimaisella ilmanvaihdolla ja joku on keittiöremontin yhteydessä liittänyt liesituulettimen suoraan putkella poistohormiin, niin koko talon ilmanvaihto menee tuolla tapaa sekaisin.
Itseäni lainaten, tällaiset viritelmät ovat "laittomia" ja isännöitsijän on puututtava mokomiin virityksiin, tosin en tiedä onko vanha vai uudempi talo. On kyllä paska isännöitsijä/huolto jos ei kiinnosta pätkääkään tuollainen, tai sitten niitä vaan pelottaa ylimääräiset kustannukset ongelman selvittämisestä ja taloyhtiöltä tulee niille paskaa siitä.

Vitun taloyhtiöt.

Anteeksi.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
611
Onko toi jokin allergia asunto tai vastaava?
Ei m2kodeilla vaikuttaisi yleisesti olevan asuntoja joissa on kielletty sisällä polttaminen.
Tupakointi
  • Tupakointi on kielletty yhteistiloissa ja huoneiston sisätiloissa vuokrasopimusehtojen mukaisesti.
  • Savuttomissa kiinteistöissä tupakointi on kielletty koko kiinteistön alueella lukuun ottamatta erillistä tupakointitilaa, jos kiinteistön alueella on sellainen.
  • Tupakointikielto koskee myös sähkötupakointia.

Järjestyssäännöistä poimittu M2 sivuilta. Lisäksi minun vuokrasopimusehdoissa lukee sama, ettei sisätiloissa saa polttaa.

Savuton kiinteistö ei taida olla, eli parvekkeella saa polttaa. Mutta ei sisätiloissa. Ja jos joku pilveä vetelisikin parvekkeella, tuskin se haju tunkeutuisi minun asuntoonin noin pahasti ja etenkin vain minun asuntooni.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
611
Jep, eli ilmeisesti niin uusi että on pystytty kieltämään vuokrasopimuksella.
Rakennusvuosi on 2007 näemmä., M2 mukaan.

Itseäni lainaten, tällaiset viritelmät ovat "laittomia" ja isännöitsijän on puututtava mokomiin virityksiin, tosin en tiedä onko vanha vai uudempi talo. On kyllä paska isännöitsijä/huolto jos ei kiinnosta pätkääkään tuollainen, tai sitten niitä vaan pelottaa ylimääräiset kustannukset ongelman selvittämisestä ja taloyhtiöltä tulee niille paskaa siitä.

Vitun taloyhtiöt.

Anteeksi.
Niin siis M2 vastasi ympäripyöreästi ettei kiinnosta koska ei voi selvittää hajun lähdettä. Isännöitsijälle en ole soittanut koska M2 kotien mukaan ei kuulu heille. Meillä on kyllä hyvä isännöitsijä täällä että ens kerralla jos tulee tämä eteen, niin soitan kyllä sinnekin sano M2 mitä sano. Isännöitsijä vois nääs paikan päällä todeta hajuhaitan. Nyt turhaa soittaa kun haju lähti tuulettamalla eikä ole mitään hajua mitä todeta.
 
Liittynyt
24.07.2020
Viestejä
134
M2 on siis vuokrakotien välittäjä? Siinä tapauksessa on ihan turha niitä vaivata millään kun eihän ne mitään noista kämpistä tiedä. Suoraan isännöitsijälle vaan ilmoitusta heti kun hajua taas ilmenee :thumbsup:

Noin uudessa talossa pitäisi ilmanvaihto olla ok tasolla mutta siinäkin tulee mieleen, onko niitä kanavia koskaan nuohottu :hmm:
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Tupakointi
  • Tupakointi on kielletty yhteistiloissa ja huoneiston sisätiloissa vuokrasopimusehtojen mukaisesti.
  • Savuttomissa kiinteistöissä tupakointi on kielletty koko kiinteistön alueella lukuun ottamatta erillistä tupakointitilaa, jos kiinteistön alueella on sellainen.
  • Tupakointikielto koskee myös sähkötupakointia.

Järjestyssäännöistä poimittu M2 sivuilta. Lisäksi minun vuokrasopimusehdoissa lukee sama, ettei sisätiloissa saa polttaa.

Savuton kiinteistö ei taida olla, eli parvekkeella saa polttaa. Mutta ei sisätiloissa. Ja jos joku pilveä vetelisikin parvekkeella, tuskin se haju tunkeutuisi minun asuntoonin noin pahasti ja etenkin vain minun asuntooni.
Luetaanko lain mukaan kannabiksen polttelu tupakoinniksi?

Sähkötupakan tupruttelu on lain mukaan tupakointia jos se on kielletty taloyhtiön parvekkeella.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
611
Luetaanko lain mukaan kannabiksen polttelu tupakoinniksi?

Sähkötupakan tupruttelu on lain mukaan tupakointia jos se on kielletty taloyhtiön parvekkeella.
En tiedä, ja mitä väliä sillä on? Jos sisällä ei saa tupakoida, niin luuletko, että jotain muuta substanssia saapi polttaa? Ja jos lakiasioista puhutaan niin kannabiksen polttelu ei liene laillista ylipäätänsä. Minuahan ei edelleenkään kiinnosta mitä muut tekee jos se ei häiritse minun elämää. Polttakaa se pilvi siellä ulkona/metsässä eikä asunnon sisällä.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 647
Kyllä se parvekkeella tupakointi voi olla melkein yhtä tappava. Itsellä oli ketjupolttaja alapuolella ja haisi kämppään sisään vaikka oli ovi ja ikkunat kiinni. Toisinsanoen sai jatkuvasti passiivista tupakointia, yötä myöten. Arvatenkin en jäänyt loputtomiin sitä katselemaan.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
En tiedä, ja mitä väliä sillä on? Jos sisällä ei saa tupakoida, niin luuletko, että jotain muuta substanssia saapi polttaa? Ja jos lakiasioista puhutaan niin kannabiksen polttelu ei liene laillista ylipäätänsä. Minuahan ei edelleenkään kiinnosta mitä muut tekee jos se ei häiritse minun elämää. Polttakaa se pilvi siellä ulkona/metsässä eikä asunnon sisällä.

Sähkösavukkeiden osalta kieltoa valvoo kunnan terveystarkastaja.

Kannabiksen pössyttely taas ei käsittääni kuulu tupakkalain nojalla kiellettäviin asioihin:

Tupakointikiellon rikkominen voi johtaa uhkasakkoon tai äärimmillään huoneiston haltuunottoon.

Kannabiksen pössyttely taas ei voi käsittääni johtaa huoneiston haltuunottoon sen perusteella, että taloyhtiössä on tupakointi kielletty järjestyssäännöissä.

Voihan se poliisisetä tai -täti muistaa pienellä sakolla pössyttelijää, mutta se sakko tulee aivan eri lain nojalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Sähkösavukkeita onkin toosi helppo valvoa. Itse olen vapotellut työpaikalla, työpaikan autossa ja suunnilleen kaikkialla missä voi olla kiellettyä. Kotonakin sisällä, ja omassa autossa. Kukaan ei ole huomannut hajuhaittoja. Oikeaa tupakkia taas en harrasta missään em. tiloissa, kun dunkkis jää kuitenkin pidemmäksi aikaa, kun en itsekään pidä siitä.

Ja miten höyry voi edes olla laitointa, eihän kaikki edes käytä nikotiinia vapoissa. Kielletään kaikki mistä nousee höyryä.

Asiasta kukkaruukkuun, on mulla kyllä perhanan mukava naapuri, viikonloppuna kävin jotain rupattelemassa, ja tuli puheeksi yksi tekninen ongelma - ja homma korjaantui oikeastaan edes pyytämättä puolessa tunnissa :thumbsup: Onneksi eivät ole muuttamassa pois. Naapurin rouvan kanssa varsinkin ollaan Ulla Taalasmaita, kunnon juoruilut aina:asif:
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
611
Se on se sinun kämpän edellinen asukas käynyt omilla avaimillaan pössyttelemässä kämpässäsi. Käynyt hakemassa postinsa ja poltellut jointin siinä samalla :D
Hyvä vitsi. Meinaat ettei ole lukostoa vaihdettu? Voin kertoa, että on. Varmaan olis lähteny muutakin mukaan jos täällä joku kävisi.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
611
Todella monesti ja monessa paikassa ei vaihdeta, jos ei ole älylukkoa.
Kuvitella voi toki "aina sarjoitetaan" mutta näin ei todellakaan ole.
Niin no minä olin ihan itse paikalla kun lukko ja avain vaihdettiin.. Enkä ole huoltoyhtiölle edes saanut aikaiseksi viedä uusia avaimia joten kellään ei tähän asuntoon ole mitään avaimia paitsi itsellä. Muutenkin naurettava ajatus että tämä asukas olisi täällä käynyt. Eiköhän realistisempaa ole kuitenkin se että jollakulla on uusi "harrastus" tässä talossa tai jollakin käynyt epämääräisempiä vieraita.
 
Liittynyt
12.03.2017
Viestejä
343
Naapurissa täti joka huutaa.
Huuto on mielipuolista valitusta ja haukkumista. Alkaa usein aamulla seitsemän aikoihin ja viimeistään kolmen maissa yleensä hiljenee. Ei siis huuda koko aikaa, mutta lähes päivittäin tällä aikavälillä tulee huutoa. Huuto on yleensä järjetöntä ja seuraa tiettyä mantraa; Paska haisee ja talo on täynnä hulluja.
Pariin otteeseen on muilta naapureilta mennyt hermot ja ihan vitunmoinen huuto kuulunut rappukäytävästä. Tällöin täti yleensä hiljenee loppupäiväksi.
Asunnossa on ilmeisesti tätihenkilön kanssa mies. Miestä ei tosin koskaan kuule, enkä ole moista nähnytkään, tai edes miten muutenkaan havainnut. Jostain olen kuitenkin onnistunut kehittelemään itselleni fiksaation, että siellä on mies.
Välillä huudon yhteydessä kuuluu ihan tajutonta kolinaa, ihan kuin täti raivoissaan heittelisi huonekaluja. Olen tullut johtopäätökseen että naapurin täti pahoinpitelee tätä miestä.

Poimittuja satunnaisia huuteluja:
"Saatanan tupakka, haisee ihan paskalta. Paskalta haisee koko talo, hullujen talo."
"Hullu-Jussin, hullujen talo, hullu-jussin morsian saatana."

Talossa on suhteellisen hyvä äänieristys, joten useimmiten kuulee vain naapurista mölinän eikä saa selvää kuin satunnaisista sanoista. Kyllä on kaupungin elämä ihmeellistä maalaispojan silmin. Edellisessä asunnossa (varmaan kaupungin halvimmat yksiöt) oli opiskeluaikoina vielä värikkäämpää sakkia naapureina. Siitä voisi kirjoittaa melkein kirjan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 597
Viestejä
4 195 970
Jäsenet
70 753
Uusin jäsen
1lallu

Hinta.fi

Ylös Bottom