Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset

[Rokkijani]

Erkki, äkkiä Lahden Sibeliustaloon. Naisia täynnä. Pukeudut tonttupäälliköksi vaikka. Maagiset messut on.

 

[Joku_242]

Yhden illan seuraa varmasti saavat helposti. Mutta jos ei sellainen kiinnosta vaan haluaa parisuhdetta niin voisin kuvitella että Tinder ole hyvä naisillekkaan...

Varmaan sitäkin saisi kohtuullisen helposti, jos vaan kasetti kestää pitää hypergamia aisoissa. Se vaan ei ole ihan helppoa näennäisten taivas on rajana -valinnanmahdollisuuksien edessä.

 

[Erkki_erikeepperi]

Yhden illan seuraa varmasti saavat helposti. Mutta jos ei sellainen kiinnosta vaan haluaa parisuhdetta niin voisin kuvitella että Tinder ole hyvä naisillekkaan...

Tinder on hyvä naisille ihan millaisen hyvänsä seuran hakemiseen. Ongelmana ei ole sovellus eikä miehetkään, vaan se, että rima nousee syödessä.

Tätä voi sitten suhteuttaa siihen, millä tavalla esimerkiksi meidän vanhemmat on kohdanneet toisensa ja alkaneet olemaan, ja miten paljon niillä on ollut varaa mistä valita. Ei nätillä perusnaisella ole ollut määräänsä enempää kosijoita. Joku niistä on otettu ja sillä menty sitten.

 

[Nomber]

Katuukohan sitten moni esim 60v nainen että ei kelpuuttanut koskaan ketään vaan odotti nuoruusikänsä jotain jota ei ole olemassakaan?

 

[Erkki_erikeepperi]

Katuukohan sitten moni esim 60v nainen että ei kelpuuttanut koskaan ketään vaan odotti nuoruusikänsä jotain jota ei ole olemassakaan?

Tulevaisuudessa ja melkein jo nykyisyydessäkin 60v. naisilla on miehiä mistä valita, joten sittenkään ei ole myöhäistä tarkistaa standardejaan ja ottaa jonkinlainen mies.

Jälkikasvu toki jäi sitten tekemättä, jos jäi tekemättä, mutta sehän on nykyään aika usein ihan tietoinen valinta.

 

[Nomber]

Tulevaisuudessa ja melkein jo nykyisyydessäkin 60v. naisilla on miehiä mistä valita, joten sittenkään ei ole myöhäistä tarkistaa standardejaan ja ottaa jonkinlainen mies.

Jälkikasvu toki jäi sitten tekemättä, jos jäi tekemättä, mutta sehän on nykyään aika usein ihan tietoinen valinta.

No joo 60v nainen saa vielä valita vapaasti, mutta tarkoitin siis lähinnä vanhempia. Eli sitten kun alkaa olemaan 80v mittarissa ja oman ikäiset miehet on käytännössä kuolleet ja nuorempia ei enää saa niin harmittaakohan kun ei kelpuuttanut ketään?

 

[Taneli-]

No joo 60v nainen saa vielä valita vapaasti, mutta tarkoitin siis lähinnä vanhempia. Eli sitten kun alkaa olemaan 80v mittarissa ja oman ikäiset miehet on käytännössä kuolleet ja nuorempia ei enää saa niin harmittaakohan kun ei kelpuuttanut ketään?

Kun tutkii ja lukee mitä ihmiset katuvat ja toivovat eniten saatohoidossa ja kuoleman lähestyessä niin aika hyvin kiteytyy:
"
Kyllähän meistä jokainen tietää, että arjen pienet asiat ovat niitä tärkeimpiä. Aidosti pienet asiat, läheiset ja tärkeät ihmissuhteet toisivat elämään paljon merkitystä ja mielihyvää.

– En ole kuullut kenenkään katuvan, että olisinpa tehnyt enemmän töitä.
"

Saattohoitokodin johtaja kertoo, mitä suomalaiset katuvat kuolinvuoteellaan: "Suru, jota ei voi lohduttaa pois"

Mitä suomalaiset katuvat kuolinvuoteellaan? Moni harmittelee esimerkiksi sitä, ettei perheen kanssa ole viettänyt tarpeeksi aikaa. – Osa ihmisistä katuu omaa käytöstään, sitä, ettei ole selvittänyt välejä tiettyjen ihmisten kanssa, sosiaalipsykologi, psykoterapeutti ja saattohoitokodin johtaja...

www.mtvuutiset.fi

 

[baggio]

Voin vain kuvitella kuinka itse onnistuisin tuossa.

Jos ei ole luonnollista hymyillä, niin sitten ei tietenkään kannata hymyillä, koska itsevarma kuitenkin kannattaa olla. Hymyillen me vaan oltaisiin aidosti viehättävimmillämme. Hymyily ja vilpitön silmiin katsominen

En tiedä onko sekin jotain aspergerin piirteiden seurausta että mulla ei ole oikein hajua minne naista pyytäisi treffeille. Vai onko vaan jäänyt jotain oppimatta normaalista kanssakäymisestä kun sosiaalinen elämä on ollut mitä on.

Osaisin kysyä vain drinkille (oon joskus kysynytkin) mutta tässä tapauksessa arvelen ettei tää nainen jonka mainitsin haluaisi välttämättä drinkille.

Treffipaikaksi kannattaa valita jokin sellainen missä tuntee olonsa kotoisaksi. Viime treffeillä olen käynyt koiralenkillä, sienimetsässä, pubissa ja ravintolassa. En lähtisi leffaan, huvipuistoon tms. koska en pidä niistä yhtään. Mieluummin sitten se taidenäyttely.

 

[Rokkijani]

Oli kyllä hyvä kadonneen itseluottamuksen boosti käydä naisvoittoisilla messuilla. Sen verran paljon tuli hymyjä naisilta, vaikka ei ne välttämättä tarkoittaneet muuta kuin kohteliaisuutta, mutta kuitenkin. Oma ensisijainen keskittyminen oli kummipojassa. Paremmin sosialisoin silti kuin vuosiin. Liikkua nyt enemmän sopivissa paikoissa ihmisten ilmoilla.

 

[3dfx]

Ihan mielenkiinnosta mietin, että missä lopulta on ongelma. Onko ongelma se, että naiset eivät halua parisuhdetta ylipäätään, vai onko tässä jonkinlainen kohtaanto ongelma? Jos valtio järjestäisi pakollisia treffejä, kuten pakollista työnhakua ja tarjoaisi tähän vielä kanavan tai jopa lähettäisi suoraan puhelimeen viestin, että sinulla on treffit tähän aikaan tässä paikassa ja paikalle on pakko tulla, niin olisiko enemmän parisuhteita? Vai haluaako ihmiset (naiset ehkä enemmän, miehet kun tuntuvat valittavan että parisuhdetta ei löydy) olla mieluummin vain yksin kuin parisuhteessa? Vai onko naisilla vain epärealistiset kuvitelmat kumppaneista ja jos ne eivät täyty niin ollaan mieluummin ilman? Keskimääräinen mies on kuitenkin aika keskiverto ja puolet ovat keskivertoa huonompia ja tyhmempiä, joten onko vain niin että normaali ei kelpaa?

minusta niitä naisia ei oikeen ollut missään hirveemmin sillon aikanaan kun itse enemmän vuos tolkulla ihmisten ilmoilla liikuin. miehiä oli kaikki paikat täynnä. Ilmeisesti sitte olivat vaan kotona kammioituneena koneelle tms. kaikki viikonloput, illat, yöt.

 

[Taneli-]

minusta niitä naisia ei oikeen ollut missään hirveemmin sillon aikanaan kun itse enemmän vuos tolkulla ihmisten ilmoilla liikuin. miehiä oli kaikki paikat täynnä. Ilmeisesti sitte olivat vaan kotona kammioituneena koneelle tms. kaikki viikonloput, illat, yöt.

Noh, jostain ne ihmiset toisensa löytää kun esim. tilastojen mukaan vuonna 2022 solmittiin 21519 avioliittoa (erisukupuolta olevien kesken).
Ennenkuin sanotaan että suomessa on keskimäärin 5 500 000kpl ihmisiä niin naimattomia on keskimäärin 49,5% vuonna 2022 ja otaksun että jos västöstä on myös 15.1% 0-14 vuotiaita heistä suurin osa on myös tuossa naimattomien osastossa..

EDIT: Naisia on myöskin enemmän (vuonna 2022: 2 810 tuhatta kun miehiä on 2 753 tuhatta eli yhteensä 5 564 tuhatta eli noin 64 tuhatta kuin mainitsin aiemmin, pahoittelen tuota erhettä..)

 

[Erkki_erikeepperi]

Noh, jostain ne ihmiset toisensa löytää kun esim. tilastojen mukaan vuonna 2022 solmittiin 21519 avioliittoa (erisukupuolta olevien kesken).
Ennenkuin sanotaan että suomessa on keskimäärin 5 500 000kpl ihmisiä niin naimattomia on keskimäärin 49,5% vuonna 2022 ja otaksun että jos västöstä on myös 15.1% 0-14 vuotiaita heistä suurin osa on myös tuossa naimattomien osastossa..

EDIT: Naisia on myöskin enemmän (vuonna 2022: 2 810 tuhatta kun miehiä on 2 753 tuhatta eli yhteensä 5 564 tuhatta eli noin 64 tuhatta kuin mainitsin aiemmin, pahoittelen tuota erhettä..)

Narratiivillesi luonnollinen jatke on siis todeta, että naisia on vanhainkodeissa. Sinnepä siis mars.

 

[Taneli-]

Narratiivillesi luonnollinen jatke on siis todeta, että naisia on vanhainkodeissa. Sinnepä siis mars.

Naisten keski-ikä Suomessa on 45,0 kun miesten on taasen 42,4. 61.6% kaikista Suomen kansalaisista on 15-64 ikävuoden välissä. Eli luonnollisesti tuosta voidaan vetää johtopäätös että suurin osa joko opiskelee tai on töissä.

EDIT: tosin, olet sinänsä oikeassa, hoitajista sekä hoivayksiköissä jne. töissä olevista suurin osa on naisia, joten ehkä vanhainkodeissa töissä olevista suurin osa ON naisia.. jos yritit sitä sanoa?

EDIT 2: lisäksi olet itsekin todennut miten vielä noin 20v sitten naisia sai helpommin ja myös pariutumista tuli helpommin tehtyä... joten jos katsoo tilastoja niin 15,8% on leskiä tai eronneita eli niitä jotka todennäköisimmin ovat siellä vanhustenkodeissa hoidossa. Koska suurin osa heistä on sen ikäisiä että varmasti ehtineet pariutua "wanhaan hyvään aikaan", eikö totta?

 

[Erkki_erikeepperi]

Naisten keski-ikä Suomessa on 45,0 kun miesten on taasen 42,4. 61.6% kaikista Suomen kansalaisista on 15-64 ikävuoden välissä. Eli luonnollisesti tuosta voidaan vetää johtopäätös että suurin osa joko opiskelee tai on töissä.

EDIT: tosin, olet sinänsä oikeassa, hoitajista sekä hoivayksiköissä jne. töissä olevista suurin osa on naisia, joten ehkä vanhainkodeissa töissä olevista suurin osa ON naisia.. jos yritit sitä sanoa?

EDIT 2: lisäksi olet itsekin todennut miten vielä noin 20v sitten naisia sai helpommin ja myös pariutumista tuli helpommin tehtyä... joten jos katsoo tilastoja niin 15,8% on leskiä tai eronneita eli niitä jotka todennäköisimmin ovat siellä vanhustenkodeissa hoidossa. Koska suurin osa heistä on sen ikäisiä että varmasti ehtineet pariutua "wanhaan hyvään aikaan", eikö totta?

Sinä hehkutit, että naisia on enemmän kuin miehiä.

Niin on, mutta jos sille linjalle lähdetään, niin sitten on syytä mennä vonkaamaan niitä vanhainkotien asukkeja. Koska sieltä ne ylijäämänaiset löytyy.

 

[Rullis]

Onko sillä nyt pahemmin edes merkitystä, kumpia on määrällisesti enemmän, oli ne sitten ylijäämä miehiä tai naisia? Veikkaan, että jäisi täällä parilta kirjoittajalta pariutuminen tekemättä, vaikka olisivat suomen ainut sinkkumies. Eikös se syy siihen omaan saamattomuuteen ole muutenkin aina naisissa ja/tai heikossa markkinatilanteessa.

Näppäimistön ja tuolin välissä sitä vikaa ei varmana kyllä ole.

 

[No Future]

Onko sillä nyt pahemmin edes merkitystä, kumpia on määrällisesti enemmän, oli ne sitten ylijäämä miehiä tai naisia? Veikkaan, että jäisi täällä parilta kirjoittajalta pariutuminen tekemättä, vaikka olisivat suomen ainut sinkkumies. Eikös se syy siihen omaan saamattomuuteen ole muutenkin aina naisissa ja/tai heikossa markkinatilanteessa.

Näppäimistön ja tuolin välissä sitä vikaa ei varmana kyllä ole.

Aika vahvasti myös haiskahtaa siltä, että itse lähestytään keski-ikää ja sitten hämmästellään kun ne nuoret fitit neitoset ei enää uikaan iholle kuin joskus 20 vuotta sitten. Ei, vaikka kuinka yrittäisi käyttää niitä samoja hauskan freshejä pikkutuhmia iskurepliikkejä mitkä ei toiminut markka-aikanakaan.

 

[Erkki_erikeepperi]

Onko sillä nyt pahemmin edes merkitystä, kumpia on määrällisesti enemmän, oli ne sitten ylijäämä miehiä tai naisia? Veikkaan, että jäisi täällä parilta kirjoittajalta pariutuminen tekemättä, vaikka olisivat suomen ainut sinkkumies. Eikös se syy siihen omaan saamattomuuteen ole muutenkin aina naisissa ja/tai heikossa markkinatilanteessa.

Näppäimistön ja tuolin välissä sitä vikaa ei varmana kyllä ole.

Ihan naurettavaa taas vähätellä tilastotieteellisiä vääjäämättömyyksiä näissä asioissa. Pariutuminen on pitkälti nollasummapeliä ja sillä nyt vaan on merkitystä, että miten paljon on pelaajia milläkin apajilla ja ylipäätään.

Suomesta löytyy runsaasti sellaisia kuppiloita ja muita paikkoja, joista mielekkään seuran löytäminen voi olla haastavaa, vaikka olisit kympin adonis täydellisellä pelillä. Ja harva meistä on. Ilmeisesti pitäisi sitten olla vähintään sellainen. Onhan vika nääs, you know, peilin ja tuolin välissä!

 

[huglo]

Juuh, täyttä varmuutta en vielä saanut asioihin mutta aika lähellä. En kerro yksityiskohtia nyt mutta jos viimeksi sanoin todennäköisyydeksi 75% niin nyt se on ainakin 98% että tämä nainen on varattu.

Ahdistaa vietävästi, niin paljon että on fyysisesti huono olo.
Olisi ehkä helpompaa hyväksyä se että olisi saanut pakit, tai olisi kuullut häneltä tai joltain aikaisemmin että hänellä on toinen.
Mutta mulla on syitä epäillä että kovin kauaa hän ei ole seurustellut. En saa mielestäni ajatusta siitä mitä olisi voinut tapahtua jos olisin lähestynyt aikaisemmin. Epävarmuus satuttaa.

Täysin mahdollistahan on, että hänellä ei ole eikä ollut tunteita minua kohtaan. Mutta olisi edes yrittänyt, niin olisi ehkä helpompaa nyt.
Jotain siinä silti oli kun tuossa pari kertaa nähtiin kesällä. Hän hymyili ja saattoi kyselläkin jotain. Ehkä hän on vain muuten mukava. Mitä tekisi nainen joka on kiinnostunut mutta ei saa mieheltä aloitetta?

Kun ei osannut niin ei osannut. Kun on sosiaalisesti kömpelö ja kun helpoin vaihtoehto on aina se, ettei tee mitään.
Ja toisaalta, oli mulla välillä epäselvää olinko edes ihastunut. Oli stressiä ja pieniä terveysongelmia. Mutta enemmän tuo on selittelyä ja nyt sitä taas tajuaa miten ihana tuo nainen on. Todella harva on sellaista vaikutelmaa jättänyt.

Ja mulla on aika hyvä mielikuvitus. Haaveilen milloin mistäkin, niin paljon että melkein uskon niihin haaveisiin. En edes pelkästään naisista vaan kaikenlaisesta muustakin, lapsellisuuteen asti. Varmasti tämän haaveilun takia olen myös jättänyt aika paljon tekemättä. Kun haaveilee ja kuvittelee että joskus yhtäkkiä asioita vain tapahtuu ja sen jälkeen saa olla iloinen.
Nyt on haaveet murskana vähän aikaa.

Ei niitä asioita tapahdu itsestään eikä taikaiskusta. Siitä tämä on nyt oppitunti. Kun osaisi lopettaa tyhjän haaveilun ja keskittyä enemmän todellisuuteen. Mutta huomaan jo haaveilevani siitäkin, että tämä nainen kyllästyy kyseiseen mieheen tai joku tulee mulle kertomaan että ne on vaan kavereita tai jotain.

En kerro yksityiskohtia mutta tavallaan se miten tämän naisen alun perin tapasin oli osoitus siitä mitä voi tapahtua kun toimii eikä odota taikaiskua.
Ja nyt tämä on osoitus siitä mitä tapahtuu kun haaveilee, viivyttelee ja lykkää eikä toimi.

Ja kun haaveet kaatuu yhdeltä suunnalta, tulee oman elämän tyhjyys muutenkin näkyviin enemmän. Vanhat aktiviteetit ja harrastelut eivät jaksa kiinnostaa, eivät edes ne mistä vielä äskettäin saatoin olla kiinnostunut. Ystäviä ja kavereita ei juuri ole, enkä viihdy niiden kanssa joita ehkä on.
Erityisesti kaikki pelaamiseen, tietokoneeseen ja internettiin liittyvä aiheuttaa pahoinvointia. Muukin ns nörttimäinen aktiviteetti koska sekin muistuttaa siitä mihin olen elämääni tuhlannut. Vihaan sitä mitä olen ollut, sitä mihin olen elämäni hukannut ja sitä minkälaiseksi olen tullut.

Fysiikkaa on tullut paranneltua kuntosalilla ja siinä on vielä työtä edessä. Se ei silti riitä oikein elämän tarkoitukseksi eikä täyttämään kaikkia päiviä vaikka hyödyllistä onkin. Täytyy yrittää pitää kiinni motivaatiosta vaikka vastoinkäymisiä sattuu.

Ehkä myöhemmin saan varmempaa tietoa asioista mutta täytyy nyt vähän rauhoittua ehkä.
Vastoin sitä mitä aikaisemmin kirjoitin, ehkä voisi jotain keskusteluapua tai terapiaakin yrittää etsiä. Ei tämä päiviä jatkuva ahdistus hyvää tee.

 

[3dfx]

Noh, jostain ne ihmiset toisensa löytää kun esim. tilastojen mukaan vuonna 2022 solmittiin 21519 avioliittoa (erisukupuolta olevien kesken).
Ennenkuin sanotaan että suomessa on keskimäärin 5 500 000kpl ihmisiä niin naimattomia on keskimäärin 49,5% vuonna 2022 ja otaksun että jos västöstä on myös 15.1% 0-14 vuotiaita heistä suurin osa on myös tuossa naimattomien osastossa..

EDIT: Naisia on myöskin enemmän (vuonna 2022: 2 810 tuhatta kun miehiä on 2 753 tuhatta eli yhteensä 5 564 tuhatta eli noin 64 tuhatta kuin mainitsin aiemmin, pahoittelen tuota erhettä..)

jostain joo joku aina löytää, voittaahan joku lotossakin. Ajattelin vaan tuota kohtaanto-ongelmaa. Naiset oli selkeesti eri paikassa missä miehet, oliko ne sitte kotona koneella hikkyyntymässä niinku osa miehistäkin eikä siten missään esillä, en tiedä. Mitään "tanssilava"- tyyppisiä kohtaamispaikkoja mihin kaikki meni ei oikeen ollu.

 

[3dfx]

Onko sillä nyt pahemmin edes merkitystä, kumpia on määrällisesti enemmän, oli ne sitten ylijäämä miehiä tai naisia? Veikkaan, että jäisi täällä parilta kirjoittajalta pariutuminen tekemättä, vaikka olisivat suomen ainut sinkkumies. Eikös se syy siihen omaan saamattomuuteen ole muutenkin aina naisissa ja/tai heikossa markkinatilanteessa.

Näppäimistön ja tuolin välissä sitä vikaa ei varmana kyllä ole.

Ei aina ole syy huonossa markkinatilanteessa eikä naisissa vaikka huonon tuurin piikkiin voi tottakai osan laittaa. se on vähän sellanen juttu että joskus asioihin on aikaa panostaa ja joskus ei ja täytyy miettiä mihin panostaa.

Kun tossa pariutumisessakaan ei ole mitään "takuuta" että kun käytät X tuntia, saat varmasti hyvän parisuhteen. Ongelma on siinä, että käyttääkö siihen kaiken aikansa ja sen jälkeen huomaakin ettei ole saanut aikaseksi mitään ja parisuhdetta ei vieläkään ole (ja on monin verroin katkeroituneempi), vai tekeekö jotain muuta tuonkin ajan.

 

[3dfx]

Juuh, täyttä varmuutta en vielä saanut asioihin mutta aika lähellä. En kerro yksityiskohtia nyt mutta jos viimeksi sanoin todennäköisyydeksi 75% niin nyt se on ainakin 98% että tämä nainen on varattu.

Ahdistaa vietävästi, niin paljon että on fyysisesti huono olo.
Olisi ehkä helpompaa hyväksyä se että olisi saanut pakit, tai olisi kuullut häneltä tai joltain aikaisemmin että hänellä on toinen.
Mutta mulla on syitä epäillä että kovin kauaa hän ei ole seurustellut. En saa mielestäni ajatusta siitä mitä olisi voinut tapahtua jos olisin lähestynyt aikaisemmin. Epävarmuus satuttaa.

Täysin mahdollistahan on, että hänellä ei ole eikä ollut tunteita minua kohtaan. Mutta olisi edes yrittänyt, niin olisi ehkä helpompaa nyt.
Jotain siinä silti oli kun tuossa pari kertaa nähtiin kesällä. Hän hymyili ja saattoi kyselläkin jotain. Ehkä hän on vain muuten mukava. Mitä tekisi nainen joka on kiinnostunut mutta ei saa mieheltä aloitetta?

Kun ei osannut niin ei osannut. Kun on sosiaalisesti kömpelö ja kun helpoin vaihtoehto on aina se, ettei tee mitään.
Ja toisaalta, oli mulla välillä epäselvää olinko edes ihastunut. Oli stressiä ja pieniä terveysongelmia. Mutta enemmän tuo on selittelyä ja nyt sitä taas tajuaa miten ihana tuo nainen on. Todella harva on sellaista vaikutelmaa jättänyt.

Ja mulla on aika hyvä mielikuvitus. Haaveilen milloin mistäkin, niin paljon että melkein uskon niihin haaveisiin. En edes pelkästään naisista vaan kaikenlaisesta muustakin, lapsellisuuteen asti. Varmasti tämän haaveilun takia olen myös jättänyt aika paljon tekemättä. Kun haaveilee ja kuvittelee että joskus yhtäkkiä asioita vain tapahtuu ja sen jälkeen saa olla iloinen.
Nyt on haaveet murskana vähän aikaa.

Ei niitä asioita tapahdu itsestään eikä taikaiskusta. Siitä tämä on nyt oppitunti. Kun osaisi lopettaa tyhjän haaveilun ja keskittyä enemmän todellisuuteen. Mutta huomaan jo haaveilevani siitäkin, että tämä nainen kyllästyy kyseiseen mieheen tai joku tulee mulle kertomaan että ne on vaan kavereita tai jotain.

En kerro yksityiskohtia mutta tavallaan se miten tämän naisen alun perin tapasin oli osoitus siitä mitä voi tapahtua kun toimii eikä odota taikaiskua.
Ja nyt tämä on osoitus siitä mitä tapahtuu kun haaveilee, viivyttelee ja lykkää eikä toimi.

Ja kun haaveet kaatuu yhdeltä suunnalta, tulee oman elämän tyhjyys muutenkin näkyviin enemmän. Vanhat aktiviteetit ja harrastelut eivät jaksa kiinnostaa, eivät edes ne mistä vielä äskettäin saatoin olla kiinnostunut. Ystäviä ja kavereita ei juuri ole, enkä viihdy niiden kanssa joita ehkä on.
Erityisesti kaikki pelaamiseen, tietokoneeseen ja internettiin liittyvä aiheuttaa pahoinvointia. Muukin ns nörttimäinen aktiviteetti koska sekin muistuttaa siitä mihin olen elämääni tuhlannut. Vihaan sitä mitä olen ollut, sitä mihin olen elämäni hukannut ja sitä minkälaiseksi olen tullut.

Fysiikkaa on tullut paranneltua kuntosalilla ja siinä on vielä työtä edessä. Se ei silti riitä oikein elämän tarkoitukseksi eikä täyttämään kaikkia päiviä vaikka hyödyllistä onkin. Täytyy yrittää pitää kiinni motivaatiosta vaikka vastoinkäymisiä sattuu.

Ehkä myöhemmin saan varmempaa tietoa asioista mutta täytyy nyt vähän rauhoittua ehkä.
Vastoin sitä mitä aikaisemmin kirjoitin, ehkä voisi jotain keskusteluapua tai terapiaakin yrittää etsiä. Ei tämä päiviä jatkuva ahdistus hyvää tee.

kuulostaa että olet ihastunut. olen ihastunut joskus kerran ja oli kyllä vastaavan oloinen myrkytystila mitä nyt kuvailet, ei kovin mieluisa kokemus. Tuskin pystyt koskaan kokonaan unohtamaan mutta paluu normaaliin tulee ajan kanssa.

 

[DaCapo]

Itse olen kertaalleen myös ihastunut n. 19 vuotta sitten yläasteella. Toki en koskaan mitään asian eteen tehnyt, eikä tämä kohde sitä saanut koskaan tietää. Sitten se meni vain ohitse ja siinä se. Ei harmittanut jälkikäteen tai mitään vastaavaa - oikeataan tyytyväinen, että piti tiedon itsellään, eikä nöyryyttänyt itseään.

 

[3dfx]

ite aika paljonkin käytin aikaa koska kohde ei ollut varattu ja pyysin ulos mutten saanu mitään vastausta oikeen koskaan, kaikkee käsienheiluttelua vaan. Aika paska maku jäi suoraan sanottuna.

 

[Jarmot]

Vihaan sitä mitä olen ollut, sitä mihin olen elämäni hukannut ja sitä minkälaiseksi olen tullut.

Ja nyt olisikin hyvä hetki pohtia sitä kannattaako käpertyä murehtimaan menneitä vai alkaa tehdä konkreettisia muutoksia mitkä johtavat päivä päivältä parempaan minään? Haluaako viiden vuoden päästä tuntea samoin kuin tällä hetkellä vai voisiko tulevaisuus kulkea toisenlaista polkua, parempaan suuntaan? Itsestä ja omista päätöksistä ja päätöksissä pysymisestähän se elämän suunta riippuu.

 

[DaCapo]

No, sen verran oltiin kuitenkin yläaste aikoina tuttuja, että Messengerissä juteltiin joskus niitä näitä, mutta mitään vihjeitä tai viitteitä siihen, että olisin kiinnostunut hänestä, en koskaan antanut. Niin ja hänen luokkakaverikin (naispuolinen) oli Messengerin yhteystiedoissa ja sama homma hänenkin kanssaan - en yrittänyt yhtään mitään tehdä asian eteen.

 

[Joku_242]

Onko sillä nyt pahemmin edes merkitystä, kumpia on määrällisesti enemmän, oli ne sitten ylijäämä miehiä tai naisia? Veikkaan, että jäisi täällä parilta kirjoittajalta pariutuminen tekemättä, vaikka olisivat suomen ainut sinkkumies. Eikös se syy siihen omaan saamattomuuteen ole muutenkin aina naisissa ja/tai heikossa markkinatilanteessa.

Näppäimistön ja tuolin välissä sitä vikaa ei varmana kyllä ole.

Näyttää kyllä aika monella muullakin kuin parilla kirjoittajalla täällä olevan ongelmia pariutumisessa, eli eiköhän jotain ole ns. vituillaan isommassakin mittakaavassa. Enkä ala mitään lähteitä laittamaan, kai ihmiset nyt on sen verran uutisia seurannut ettei tällaista asiaa tarvi alkaa todistelemaan? Ei sillä etteikö hyvillä supliikkitaidoilla varustettu ns. "kova karju" saisi seuraa siitä huolimatta, mutta puolet ihmisistä on aina keskimääräistä huonompia.

Derzu muuten kirjoitti hyvän viestin aiheesta edellisellä sivulla, lukaisitko sen?

No nyt, vihdoinkin taas ketjun ytimessä olevaa pohdintaa. Näitä samoja paljon mietin. Voidaan lähteä siitä tosiasiasta, että sinkkuus on voimakkaasti kasvanut ilmiö, nuoret suomalaiset aikuiset asuvat huomattavasti useammin yksin kuin ennen. Toinen kiistaton fakta, jonka esim. Väestöliiton tutkijat eri yhteyksissä ovat vahvistaneet, on että miehet kokevat sinkkuudesta selvästi enemmän kärsimystä kuin naiset.

Ilmeistä on, että sinkkuus on naiselle useammin oma valinta kuin miehelle, tai ainakin asia, jonka kanssa nainen tulee toimeen miestä paremmin. Esim. parisuhteen puuttumista kompensoivat ystäväpiirit ovat naisilla tiiviimmät, ystävyyssuhteet syvällisempiä. Mutta asiaan täytyy vaikuttaa myös libido, seksuaalinen halu. Se tuntuu miehillä olevan huomattavasti keskeisempi ajuri parisuhteelle, yleistäen naisilla seksuaalinen vietti tuntuisi olevan satunnaisempaa, joten se ei ole heille asia joka voimakkaasti ajaa kohti suhdetta. Tai jonka vuoksi sinkkuus tuntuu yhtä epätyydyttävältä kuin miehistä.

Kyllä se taitaa vain kylmästi olla niin, että juuri naisten vähenevä halu parisuhteisiin on keskeisin syy sille miksi parisuhteita muodostuu yhä harvenevaan tahtiin. Varsinkin nuoret naiset yksinkertaisesti haluavat olla yksin. Tai paremmin voisi sanoa, että he eivät inhoa yksinoloa niin paljon, että hakeutuisivat aktiivisesti parisuhteisiin.

Jos yritän hahmotella naisten orientoitumista oman elämänkokemukseni ja tuttavapiirini (koulutettuja 25-45-vuotiaita naisia) perusteella, voin jakaa naiset muutamaan ryhmään. Alla tietysti hahmot ovat karikatyyreja, mutta jotenkin näin se menee:
A) Naiset, jotka eivät ole sosiaalisesti estyneitä ja ovat luonteeltaan parisuhteessa viihtyviä. Nämä naiset ovat pääsääntöisesti lähes kaikki ja lähes jatkuvasti parisuhteessa. Näillä naisilla on usein 35-vuotiaaksi mennessä pitkäaikainen suhde ja ensimmäinen lapsi hankittuna. Näitä naisia vapautuu tosi harvoin markkinoille, ja jos näin tapahtuu, yleensä he pariutuvat n. puolen vuoden kuluessa erosta uudestaan. Tosin varsin usein uudelleenpariutuminen tapahtuu lennosta. Pidä siis näitä naisia tuttavapiirissäsi useita, ole valppaana ja toimi nopeasti jos joku heistä jää sinkuksi - tai, parempi aloittaa lämmittely jo siinä vaiheessa kun nainen ensimmäisen kerran mainitsee liittonsa epätyydyttävyydestä!
B) Naiset, jotka haluaisivat parisuhteeseen, mutta joilla on voimakkaita sosiaalisen elämän rajoitteita, yleensä voimakas introversio, ujous, muu nepsy- tai traumaattinen tausta. Vähän sellaisia "näkymättömiä" naisia. Näitä naisia on vaikea lähestyä, koska he eivät ikinä hengaile missään eivätkä oikein osaa vastata miesten aloitteisiin. Hiljaisuus ja vetäytyvyys eivät myöskään oikein vetoa miehiin. Voivat päätyä ennen pitkää parisuhteisiin, jos rohkaistuvat olemaan responsiivisia tai jos joku mies on tarpeeksi sitkeä lähestymisessään. Moni jää kuitenkin sinkuksi tai ainakin lapsettomaksi, koska aika ajaa ohitse.
C) Naiset, jotka eivät etsi ketään. Kasvava ryhmä länsimaissa. Ovat usein väsyneitä parisuhteisiin ja hieman katkeroituneen oloisia miessukupuolta kohtaan, usein myös työuupuneita. Ovat usein vaativassa ammatissa joka vie kaikki voimat, ja jäljelle jäävät sosiaalisen elämän paukut he käyttävät (naispuoliseen) ystäväpiiriinsä. Heillä on monesti taustalla vaikea päättynyt suhde, monilla myös lapsi(a) edellisestä liitosta, nämäkin vievät energiaa. Nämä naiset olisivat periaatteessa avoimia suhteelle, jos joku erittäin laadukas mies sattuisi kohdalle ja olisi hyvin aktiivinen. Nämä naiset ovat kuitenkin parisuhde- ja mieskriteereissään hyvin vaativia, parisuhteen täytyisi olla TODELLA hyvä, jotta he ovat valmiita luopumaan sinkkuudestaan. Lisäksi näitä naisia on miehenä vaikea lähestyä, koska he ovat lähtökohtaisesti niin ynseitä tai kuivakoita miehiä kohtaan. Tällä palstalla nimimerkki @AnnaKoo kiteytti hyvin tämän naistyypin mielenmaisemaa.
D) Ikisinkut pörrääjät, jotka eivät rauhoitu miettimään etsivätkö oikeasti suhdetta ja jos niin millaista. Tämäkin on kasvanut ryhmä. Usein ekstrovertteja tai adhd-tyyppisiä "aktiivisen elämäntavan" naisia, ovat mahdollisesti olleet vaihdossa tai töissä ulkomailla useamman vuoden ja kotimaahan palattuaan rauhattomia. Ovat hyvin omanarvontuntoisia, voimakas hypergamiataipumus rajaa suurimman osan miehistä ulos, ja siihen yhdistettynä naisen levoton ja itsekeskeinen luonne haittaavat pitkäaikaisen parisuhteen syntymistä. Nämä naiset ovat sitä Tinderin harvalukuista koulutettujen naisten joukkoa. En oikein tiedä, millaisiin suhteisiin nämä naiset lopulta päätyvät, tai päätyvätkö ikinä mihinkään.

Yllä on miesnäkökulmasta tehty analyysi siitä, miksi olen joutunut toteamaan tosi suppeaksi sen poolin, josta voi löytää mukavan ja pariutumishaluisen vapaan naaraan. Valtava osa sinkkunaisista menee luokkiin B, C ja D. Jotta löytää A-kategorian naisen, pitäisi joko alkaa vikitellä varattuja tai kyttäillä jatkuvassa valmiudessa laajaa poolia parisuhteessa olevia naistuttavia. Huoh.

Mutta niin... vähän myös näyttäisi siltä, että perustavanlaatuinen "ihmisen tarve toisen luo" ja usko romanttiseen rakkauteen on varsinkin nuorten naisten osalta jotenkin pitempään jo ollut laskussa. Tästä sitten vieritetään syytä miehille. Että tsempatkaas nyt, te ette vaan ole tarpeeksi hyviä, ette kykene täyttämään kunnollisen parisuhteen vaatimuksia. Mutta tuo on nykyajan bullshittiä. Miehet ovat oikeasti kunnollisempia, moniulotteisempia, keskustelevampia, herkempiä ja tasa-arvomyönteisempiä kuin koskaan.

Emmä tiiä, "nykyään aika moni asia tuntuu olevan pilalla", tämä pariutuminen on kyllä näin miehen näkökulmasta yksi niistä.

 

[taski]

Parempi termi on sikiö, mutta samasta asiasta puhutaan

laillinen oikeus tappaa miehen siittämä sikiö = laillinen oikeus tappaa miehen tuleva lapsi

Kyllä nämä asiat pitäisi käsitellä niin että mitään lasta ei ole tulossakaan ennen kuin se on syntynyt. Aivan turhaa vääntöä jonkun solupussin neutralisoinnista.


edit: jaaha vastasin näköjään pari sivua vanhaan viestiin kun oli jäänyt välilehti auki ja päivittämäti.

 

[Taneli-]

Öh, siis mitä ihmettä täällä nyt taas tapahtuu?
Minkä ikäisiä keskustelijat nyt ovatkaan?

Eli yksi on kokenut ihastuksen minkä kohteelle ei ole kertonut että on ihastunut, nähnyt muutaman kerran jolloin toinen on kohteliaasti hymyillyt ja ehkä puhunut/kysynyt jotain "kesän aikana". Nyt päätellyt että tämä nainen seurustelee ja on sydän murtuneena.

Tähän kaksi henkilöä kertoo miten on yhden kerran elämänsä aikana kokenut vastaavan tunteen minkä epäilee olevan ihastumisen koska samanlaisia tunteita on ollut, lähes fyysistä pahoinvointia, surua, haaveet murskana, ei tee mieli syödä juoda ja kaikki harrastukset toiveet sekä haaveet tuntuvat turhilta sekä tyhjänpäiväisiltä.

En väitä olevani kuten Erkki tai muut chadit täällä (eli en ole päälle 100 eri naisen kanssa noin 20 vuoden sisällä harrastunut seksiä eli ollut seurustelusuhteessa keskimäärin 50-75+ naisen kanssa per vuosi) mutta muistelisin että ensimmäinen "tyttöystäväni" minulla oli kun molemmat olimme noin 5 vuotiaita lastentarhassa, halailimme, pussailimme, leikimme yhdessä ja kuljimme käsi kädessä jne. Myös yksi mitä en laske koska se ihastus taisi olla enempi hänen puoleistaan (hän tykkäsi paitsi halata myös purra, puremisesta en niin itse pitänyt) samassa pihassa leikkinyt tyttö on jäänyt mieleen ennen kouluaikaa mutta tuossa noin 6-7 vuoden ikäisenä.

Muistan miten nuorena koulussa, alle teininä laskin että minulla oli ollut 14 ihastusta en nyt ihan varmaksi mene sanomaan koululuokkaa mutta varmaan siinä 10-12 ikävuoden välillä tuon laskelmani tein.

Sen jälkeen on ollut useampia seurustelusuhteita (vähintään 6kk, maksimissaan joku 10 vuotta) ja oikeasti joutuu hetkisen miettimään että muistaa kunnolla nimet (esim. heidän vanhempiensa nimiä ei muistu mieleen ja esim. sukunimien miettiminen alkaa olla hankalaa). Eli en oikeasti tajua miten useampi henkilö voi täällä tuoda esille sitä miten kerran on elämänsä aikana ihastunut yhteen ainoaan tyttöön ja tämä muisto seuraa katkerana kipuna koskaan himmentymättä läpi elämän aina hautaan saakka. Mikään elämässä ei myöhemmin saisi tuota katoamaan jne.

Voin ihan 100% rehellisesti sanoa että tuosta alle teini-ikäisenä laskemastani määrästä on seurannut monia ihastuksia sekä seurustelusuhteita lisää, en todellakaan muista jokaista ihastukseni kohdetta enkä todellakaan tunne järkyttävää repivää tuskaa niiden kaikkien ihastuksieni takia joiden kanssa en ole päätynyt seurustelemaan.

Olen aivan 100% varma että tulet toipumaan ihastuksestasi ja niitä tulee lisää. Jos et ole vielä kertaakaan seurustellut se pettymys voi tuntua suuremmalta mutta seuraava ihastus varmasti tulee kohtuu nopeasti.

Se on hyvin pieni promillen osa ihmisistä jotka oikeasti elävät läpi elämänsä siten että odottavat jotain luokkakokousta ja muistelevat jotain ihastustaan miettien että ehkä silloin tapaavat ja uskaltautuvat kysymään olisiko toinen kiinnostunut.

Se ei ole myöskään tervettä. Ehkä se toimii jossain elokuvassa mutta suosittelen vahvasti että etsii uuden henkilön johon ihastuu ja yrittää oikeasti puhua hänelle. Siten todennäköisyys siihen seurusteluunkin kasvaa expotentiaalisesti.

Kannattaa myös yrittää välttää tuollaista liiallisen vilkkaan mielikuvituksen käyttöä. Toki ymmärrän sen mahdollisuudet mutta se että kiduttaa itseään haaveilla miten "varmasti ehkä" toinen eroaa ja etsii sinut käsiinsä ja haluaa juuri sinut lohdutuksekseen ja seurustelukumppanikseen ei auta pääsemään ylitse tuosta yksipuolisesta ihastuksesta.

 

[Erkki_erikeepperi]

Mä suhtauduin tuollaisella vakavuudella "ihastumisen tunteeseen" lähinnä joskus 90-luvun puolivälissä... =) Kirjoittelin rakkauskirjeitäkin ja sain sitten paluupostissa kirjettä tyyliin "tämä on varmaan vaikein teksti/kirje minkä olen ikinä kirjoittanut ja blah blah blah, ei voittoa".

Se oli sitä aikaa kun vielä luuli, että hommat toimii kuin elokuvissa. Ei toimi.

Pari päivää sittenkin tuli myötähäpeän tunteet itseäni kohtaan kun luin vanhoja sähköpostiviestejä, joita olin laitellut tyttöystäväkokelaalle joskus keväällä 2000. Kyllä oli niin imelää beta-tekstiä että hyi hitto. Mutta sekin riitti siihen aikaan! Häneltä sentään SAINKIN pariin kertaan, mutta aika nopeasti se homma sitten kosahti. Eipä ollut Erkillä kyllä mitään hajuakaan PELISTÄ vielä silloin. Mutta jo seuraavana vuonna alkoi olemaan. Jäänyt mieleen että jo 2001 aloin lueskella jotain pelimiesfoorumeita.

(Ja kyllä, mulla on KAIKKI sähköpostit tallessa noin 1996 alkaen tai jotain...)

 

[3dfx]

Varmaan jos ihastuu tyyliin kaikkiin millä on kaks jalkaa ja tissit niin se onkin arkista eikä mitenkään merkityksellistä tai ihmeellistä. Jos taas se on ollut ainutkertanen kokemus niin sillon se varmaan on vähän suurempi juttu. Taisin jo jossain mainita aikasemmin, että mun elämässäni on ollut jotain luokkaa 3 sellasta naisihmistä, ketkä on olleet sen verta siedettäviä, että olen kiinnostunu ja jokasta pyytäny ulos. 1 ihastus ja 2/loput sellasia "vaikuttaa mukavalta"- ihmisiä. Kaikille kun tuo "pääse yli ja ihastu uudelleen" ei tule liukuhihnalta. Pyydän jatkossaki jokasta kiinnostavaa ulos, kun sellasen ihmisen kohtaaminen on aika harvinaista.

 

[Nomber]

Öh, siis mitä ihmettä täällä nyt taas tapahtuu?
Minkä ikäisiä keskustelijat nyt ovatkaan?

Eli yksi on kokenut ihastuksen minkä kohteelle ei ole kertonut että on ihastunut, nähnyt muutaman kerran jolloin toinen on kohteliaasti hymyillyt ja ehkä puhunut/kysynyt jotain "kesän aikana". Nyt päätellyt että tämä nainen seurustelee ja on sydän murtuneena.

Tähän kaksi henkilöä kertoo miten on yhden kerran elämänsä aikana kokenut vastaavan tunteen minkä epäilee olevan ihastumisen koska samanlaisia tunteita on ollut, lähes fyysistä pahoinvointia, surua, haaveet murskana, ei tee mieli syödä juoda ja kaikki harrastukset toiveet sekä haaveet tuntuvat turhilta sekä tyhjänpäiväisiltä.

En väitä olevani kuten Erkki tai muut chadit täällä (eli en ole päälle 100 eri naisen kanssa noin 20 vuoden sisällä harrastunut seksiä eli ollut seurustelusuhteessa keskimäärin 50-75+ naisen kanssa per vuosi) mutta muistelisin että ensimmäinen "tyttöystäväni" minulla oli kun molemmat olimme noin 5 vuotiaita lastentarhassa, halailimme, pussailimme, leikimme yhdessä ja kuljimme käsi kädessä jne. Myös yksi mitä en laske koska se ihastus taisi olla enempi hänen puoleistaan (hän tykkäsi paitsi halata myös purra, puremisesta en niin itse pitänyt) samassa pihassa leikkinyt tyttö on jäänyt mieleen ennen kouluaikaa mutta tuossa noin 6-7 vuoden ikäisenä.

Muistan miten nuorena koulussa, alle teininä laskin että minulla oli ollut 14 ihastusta en nyt ihan varmaksi mene sanomaan koululuokkaa mutta varmaan siinä 10-12 ikävuoden välillä tuon laskelmani tein.

Sen jälkeen on ollut useampia seurustelusuhteita (vähintään 6kk, maksimissaan joku 10 vuotta) ja oikeasti joutuu hetkisen miettimään että muistaa kunnolla nimet (esim. heidän vanhempiensa nimiä ei muistu mieleen ja esim. sukunimien miettiminen alkaa olla hankalaa). Eli en oikeasti tajua miten useampi henkilö voi täällä tuoda esille sitä miten kerran on elämänsä aikana ihastunut yhteen ainoaan tyttöön ja tämä muisto seuraa katkerana kipuna koskaan himmentymättä läpi elämän aina hautaan saakka. Mikään elämässä ei myöhemmin saisi tuota katoamaan jne.

Voin ihan 100% rehellisesti sanoa että tuosta alle teini-ikäisenä laskemastani määrästä on seurannut monia ihastuksia sekä seurustelusuhteita lisää, en todellakaan muista jokaista ihastukseni kohdetta enkä todellakaan tunne järkyttävää repivää tuskaa niiden kaikkien ihastuksieni takia joiden kanssa en ole päätynyt seurustelemaan.

Olen aivan 100% varma että tulet toipumaan ihastuksestasi ja niitä tulee lisää. Jos et ole vielä kertaakaan seurustellut se pettymys voi tuntua suuremmalta mutta seuraava ihastus varmasti tulee kohtuu nopeasti.

Se on hyvin pieni promillen osa ihmisistä jotka oikeasti elävät läpi elämänsä siten että odottavat jotain luokkakokousta ja muistelevat jotain ihastustaan miettien että ehkä silloin tapaavat ja uskaltautuvat kysymään olisiko toinen kiinnostunut.

Se ei ole myöskään tervettä. Ehkä se toimii jossain elokuvassa mutta suosittelen vahvasti että etsii uuden henkilön johon ihastuu ja yrittää oikeasti puhua hänelle. Siten todennäköisyys siihen seurusteluunkin kasvaa expotentiaalisesti.

Kannattaa myös yrittää välttää tuollaista liiallisen vilkkaan mielikuvituksen käyttöä. Toki ymmärrän sen mahdollisuudet mutta se että kiduttaa itseään haaveilla miten "varmasti ehkä" toinen eroaa ja etsii sinut käsiinsä ja haluaa juuri sinut lohdutuksekseen ja seurustelukumppanikseen ei auta pääsemään ylitse tuosta yksipuolisesta ihastuksesta.

Toki vaikuttaa jo vähän omituiselta tuo ihastumis kirjoitus, mutta vaikka toisilla on jo ala-asteelta kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta niin monella ei ole. Monella keski-ikäisellä voi olla paljon vähemmän kokemusta kuin joillain yläasteikäisillä. Joten toiset saattavat käydä 40 vuotiaana ensimmäisen kerran läpi asioita mitä toiset 10 vuotiaana.

 

[DaCapo]

Itseäni ei siis kaiherra hiuskarvan vertaa tuo yläaste aikainen ihastus, enkä odota koskaan tapaavani häntä, vaikka muuten olisikin kiva vaihtaa ihan muuten vaan muutaman sanaa, jos sattuisi törmäämään.

Itse tunnistan myös tuon haaveilun naisasioissa, mistä mainittiikin tuolla. Se tosin loppui jo 20-24 vuoden ikäisenä - vaikea nyt kuitenkaan tarkalleen sanoa.

 

[Taneli-]

En pyrkinyt sanomaan sitä ettekö ihastuminen, rakastuminen, seurustelu, lasten hankkiminen, niiden kasvamisen seuraaminen ja lastenlasten saaminen olisi iso osa elämää.

Mutta tuntuisi oudolta jos miettisi asiaa siten että olisi olemassa "yksi ainoa oikea" jota pitäisi jäädä haikailemaan läpi elämän. Surra ja tuntea syvää tuskaa mistä ei mitenkään voisi toipua. Ainakaan itselleni tämä ei todellakaan ole pitänyt paikkaansa.

Pyrinkin tuomaan ennen kaikkea sitä esille että ihastumista, rakastumista, seurustelua ja muuta parisuhteeseen liittyvää ei kannata nostaa liikaa jalustalle tai pitää sitä jonain uskomattomana saavutuksena. Naista jonain pyhänä olentona mikä nostetaan jalustalle.

He ovat samanlaisia ihmisiä kuin me miehetkin, heissäkin on vikoja heikkouksia kuten vahvuuksiakin. Se suhde vasta alkaa siitä kun molemmat ovat ihastuneet ja alkavat seurustelemaan vaikka elokuvissa se ensimmäinen suudelma monesti onkin "elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka" juttu.

Siihen yhteen ihastukseen ei silti pitäisi jäädä kiinni läpi elämän ja tehdä mahdollisesti "pyhäinjäännöstä" niistä muistoista, kirjeistä tai kuvista mitä siitä yhdestä henkilöstä jää jäljelle. Toki se voi olla vaikeampaa jos ollaan jo päästy avioliiton asteelle ja ehkä on lapsiakin ennenkuin homma päättyy eroon.

Mitä yritin sanoa on: seurustelu, ihastumiset ja muut ovat osa elämää. Hieman samoin kuin vaikka se ensimmäinen pullo olutta, peruskoulun päättätodistus (sitten joskus 9 vuoden jälkeen kun sen ensin ~7v ikäisenä aloittaa), oma asunto, auto tai ajokortti. Ehkä joskus ne tuntuvat sellaisilta "tosi isoilta asioilta sitten tulevaisuudessa" mutta kun ne on saavuttanut ei sitä joka päivä herää silmät sädehtien ja onnesta soikeana ajatellen että tuokin virstanpylväs elämässä on saavutettu.

Jos niitä ei saavuta syystä tai toisesta ei se silti tarkoita että elämästä välttämättä puuttuisi jotain (no, tuo peruskoulu olisi hyvä saada loppuun). Sitä voi hyvin elää onnellista ja täyttä elämää ilman avioliittoa, omistusasuntoa, autoa, ilman alkoholia tai ilman sitä ajokorttiakaan. Se ei kuitenkaan määritä ihmistä, tee hänestä huonompaa tai parempaa.

 

[sonof]

No nyt, vihdoinkin taas ketjun ytimessä olevaa pohdintaa. Näitä samoja paljon mietin. Voidaan lähteä siitä tosiasiasta, että sinkkuus on voimakkaasti kasvanut ilmiö, nuoret suomalaiset aikuiset asuvat huomattavasti useammin yksin kuin ennen. Toinen kiistaton fakta, jonka esim. Väestöliiton tutkijat eri yhteyksissä ovat vahvistaneet, on että miehet kokevat sinkkuudesta selvästi enemmän kärsimystä kuin naiset.

Ilmeistä on, että sinkkuus on naiselle useammin oma valinta kuin miehelle, tai ainakin asia, jonka kanssa nainen tulee toimeen miestä paremmin. Esim. parisuhteen puuttumista kompensoivat ystäväpiirit ovat naisilla tiiviimmät, ystävyyssuhteet syvällisempiä. Mutta asiaan täytyy vaikuttaa myös libido, seksuaalinen halu. Se tuntuu miehillä olevan huomattavasti keskeisempi ajuri parisuhteelle, yleistäen naisilla seksuaalinen vietti tuntuisi olevan satunnaisempaa, joten se ei ole heille asia joka voimakkaasti ajaa kohti suhdetta. Tai jonka vuoksi sinkkuus tuntuu yhtä epätyydyttävältä kuin miehistä.

Kyllä se taitaa vain kylmästi olla niin, että juuri naisten vähenevä halu parisuhteisiin on keskeisin syy sille miksi parisuhteita muodostuu yhä harvenevaan tahtiin. Varsinkin nuoret naiset yksinkertaisesti haluavat olla yksin. Tai paremmin voisi sanoa, että he eivät inhoa yksinoloa niin paljon, että hakeutuisivat aktiivisesti parisuhteisiin.

Jos yritän hahmotella naisten orientoitumista oman elämänkokemukseni ja tuttavapiirini (koulutettuja 25-45-vuotiaita naisia) perusteella, voin jakaa naiset muutamaan ryhmään. Alla tietysti hahmot ovat karikatyyreja, mutta jotenkin näin se menee:
A) Naiset, jotka eivät ole sosiaalisesti estyneitä ja ovat luonteeltaan parisuhteessa viihtyviä. Nämä naiset ovat pääsääntöisesti lähes kaikki ja lähes jatkuvasti parisuhteessa. Näillä naisilla on usein 35-vuotiaaksi mennessä pitkäaikainen suhde ja ensimmäinen lapsi hankittuna. Näitä naisia vapautuu tosi harvoin markkinoille, ja jos näin tapahtuu, yleensä he pariutuvat n. puolen vuoden kuluessa erosta uudestaan. Tosin varsin usein uudelleenpariutuminen tapahtuu lennosta. Pidä siis näitä naisia tuttavapiirissäsi useita, ole valppaana ja toimi nopeasti jos joku heistä jää sinkuksi - tai, parempi aloittaa lämmittely jo siinä vaiheessa kun nainen ensimmäisen kerran mainitsee liittonsa epätyydyttävyydestä!
B) Naiset, jotka haluaisivat parisuhteeseen, mutta joilla on voimakkaita sosiaalisen elämän rajoitteita, yleensä voimakas introversio, ujous, muu nepsy- tai traumaattinen tausta. Vähän sellaisia "näkymättömiä" naisia. Näitä naisia on vaikea lähestyä, koska he eivät ikinä hengaile missään eivätkä oikein osaa vastata miesten aloitteisiin. Hiljaisuus ja vetäytyvyys eivät myöskään oikein vetoa miehiin. Voivat päätyä ennen pitkää parisuhteisiin, jos rohkaistuvat olemaan responsiivisia tai jos joku mies on tarpeeksi sitkeä lähestymisessään. Moni jää kuitenkin sinkuksi tai ainakin lapsettomaksi, koska aika ajaa ohitse.
C) Naiset, jotka eivät etsi ketään. Kasvava ryhmä länsimaissa. Ovat usein väsyneitä parisuhteisiin ja hieman katkeroituneen oloisia miessukupuolta kohtaan, usein myös työuupuneita. Ovat usein vaativassa ammatissa joka vie kaikki voimat, ja jäljelle jäävät sosiaalisen elämän paukut he käyttävät (naispuoliseen) ystäväpiiriinsä. Heillä on monesti taustalla vaikea päättynyt suhde, monilla myös lapsi(a) edellisestä liitosta, nämäkin vievät energiaa. Nämä naiset olisivat periaatteessa avoimia suhteelle, jos joku erittäin laadukas mies sattuisi kohdalle ja olisi hyvin aktiivinen. Nämä naiset ovat kuitenkin parisuhde- ja mieskriteereissään hyvin vaativia, parisuhteen täytyisi olla TODELLA hyvä, jotta he ovat valmiita luopumaan sinkkuudestaan. Lisäksi näitä naisia on miehenä vaikea lähestyä, koska he ovat lähtökohtaisesti niin ynseitä tai kuivakoita miehiä kohtaan. Tällä palstalla nimimerkki @AnnaKoo kiteytti hyvin tämän naistyypin mielenmaisemaa.
D) Ikisinkut pörrääjät, jotka eivät rauhoitu miettimään etsivätkö oikeasti suhdetta ja jos niin millaista. Tämäkin on kasvanut ryhmä. Usein ekstrovertteja tai adhd-tyyppisiä "aktiivisen elämäntavan" naisia, ovat mahdollisesti olleet vaihdossa tai töissä ulkomailla useamman vuoden ja kotimaahan palattuaan rauhattomia. Ovat hyvin omanarvontuntoisia, voimakas hypergamiataipumus rajaa suurimman osan miehistä ulos, ja siihen yhdistettynä naisen levoton ja itsekeskeinen luonne haittaavat pitkäaikaisen parisuhteen syntymistä. Nämä naiset ovat sitä Tinderin harvalukuista koulutettujen naisten joukkoa. En oikein tiedä, millaisiin suhteisiin nämä naiset lopulta päätyvät, tai päätyvätkö ikinä mihinkään.

Yllä on miesnäkökulmasta tehty analyysi siitä, miksi olen joutunut toteamaan tosi suppeaksi sen poolin, josta voi löytää mukavan ja pariutumishaluisen vapaan naaraan. Valtava osa sinkkunaisista menee luokkiin B, C ja D. Jotta löytää A-kategorian naisen, pitäisi joko alkaa vikitellä varattuja tai kyttäillä jatkuvassa valmiudessa laajaa poolia parisuhteessa olevia naistuttavia. Huoh.

Mutta niin... vähän myös näyttäisi siltä, että perustavanlaatuinen "ihmisen tarve toisen luo" ja usko romanttiseen rakkauteen on varsinkin nuorten naisten osalta jotenkin pitempään jo ollut laskussa. Tästä sitten vieritetään syytä miehille. Että tsempatkaas nyt, te ette vaan ole tarpeeksi hyviä, ette kykene täyttämään kunnollisen parisuhteen vaatimuksia. Mutta tuo on nykyajan bullshittiä. Miehet ovat oikeasti kunnollisempia, moniulotteisempia, keskustelevampia, herkempiä ja tasa-arvomyönteisempiä kuin koskaan.

Emmä tiiä, "nykyään aika moni asia tuntuu olevan pilalla", tämä pariutuminen on kyllä näin miehen näkökulmasta yksi niistä.

Hyvä kirjoitus.

Naiset usein aistii tarpeessa olevan miehen ja tämä on luotaantyöntävää. Täälläkin useista kirjoittajista huokuu "neediness" ja väitän, että se on osasyy vaikeuksille menestyä parisuhdemarkkinoilla.

Miehillä on muutoinkin liian ruusuinen kuva parisuhteista. Jos siihen saisi realistisemman näkökulman, ehkä parisuhteen hakeminen ei olisi enää niin korkealla prioriteetilla ja tämä puolestaan voisi ironisesti kyllä edesauttaa parisuhteeseen päätymistä.

Jos avioliitoistakin jo noin puolet kariutuu, se kertoo karua todellisuutta suhteiden laadusta. Puolet on niin huonoja, että avioliitto ollaan valmiita purkamaan. Tämän lisäksi jäljelle jäävässä puoliskossa on takuulla suuri osuus liittoja, joissa ei olla syystä taikka toisesta onnellisia. Eroa ei kuitenkaan oteta lapsista, tavoista, yhteisistä tutuista, yhteisistä lainoista yms. johtuen. Jäljelle jäävä osuus avioliitoista, joissa molemmat ovat onnellisia on ehkä korkeintaan 25 %.

Miesten kova into parisuhteisiin puhkuu suurelta osin harhakuvasta, että parisuhteessa on säännöllistä seksiä. Tämä usein pitää paikkaansa vain tuoreissa parisuhteissa ja suhteissa, joissa asutaan erillään eikä saman katon alla. Totta kai suhde antaa niin paljon muutakin kuin seksiä, mutta seksi on miehille evoluution ja testosteronin vaikutuksesta usein suhteessa tärkeämpää kuin naisille.

Valitettavasti tutkimusten linkit eivät ole tallella, mutta Yhdysvaltalaisessa aineistossa avioliitoista ja seksistä todettiin näin:

"Over all age groups, only 14% of married men have sex more than once a week."

Ja toinen tutkimus:
"Depending on the age demographic, the percentage of marriages that are clinically sexless relationships are anywhere from 33.4% for the 18-24 crowd to 76.4% for the 40-49 crowd."

Parhaimmillaankin siis on 1/3 todennäköisyys päätyä käytännössä seksittömään avioliittoon.

Valitettavasti fakta usealle keskivertoa korkeammalle miehelle on se, että seksiä saa säännöllisemmin poikamiehenä kuin avioliitossa. Tämän lisäksi seksi on kiihkeämpää, kokeilunhaluisempaa ja vaihtelevien naisten kanssa. Jos nainen saa kesytettyä miehen parisuhteeseen saman katon alle, usein tästä seuraa seksin hiipuminen.

Totta kai nykyään tähän kykenevien miesten määrä pienenee koko ajan Tinderin ja muiden vastaavien vaikutuksesta, mutta samalla parisuhteisiin "päässeet" miehet kokevat tämän vaikutukset myös. Suhteissakin olevat naiset tiedostavat, että miehiä olisi ilman parisuhdetta tulossa ovista ja ikkunoista. Ehkä tämän seurauksena omaan puolisoon ei tarvitse panostaa kuin ennen.

Tutkimusten mukaan ihmiset myös harrastavat kokonaiskuvassa vähemmän seksiä kuin aiemmin. Kenties tämäkin johtuu aina kasvavista odotuksista ja suhteisiin ei panosteta enää kuin ennen, koska uusi on muutaman klikkauksen päässä.

Älkää siis miehet laittako elämässä liikaa painoarvoa parisuhteen löytämiselle. Vanha klisee siitä, että sen löytää edestään, mitä lakkaa etsimästä saattaa pitää paikkaansa. Vaivaa joutuu silti näkemään, mutta myös naisilta tulisi odottaa jotain muuta kuin meikkiä naamassa.

 

[ironth]

Miesten kova into parisuhteisiin puhkuu suurelta osin harhakuvasta, että parisuhteessa on säännöllistä seksiä. Tämä usein pitää paikkaansa vain tuoreissa parisuhteissa ja suhteissa, joissa asutaan erillään eikä saman katon alla. Totta kai suhde antaa niin paljon muutakin kuin seksiä, mutta seksi on miehille evoluution ja testosteronin vaikutuksesta usein suhteessa tärkeämpää kuin naisille.

Valitettavasti tutkimusten linkit eivät ole tallella, mutta Yhdysvaltalaisessa aineistossa avioliitoista ja seksistä todettiin näin:

"Over all age groups, only 14% of married men have sex more than once a week."

Ja toinen tutkimus:
"Depending on the age demographic, the percentage of marriages that are clinically sexless relationships are anywhere from 33.4% for the 18-24 crowd to 76.4% for the 40-49 crowd."

Parhaimmillaankin siis on 1/3 todennäköisyys päätyä käytännössä seksittömään avioliittoon.

Valitettavasti fakta usealle keskivertoa korkeammalle miehelle on se, että seksiä saa säännöllisemmin poikamiehenä kuin avioliitossa. Tämän lisäksi seksi on kiihkeämpää, kokeilunhaluisempaa ja vaihtelevien naisten kanssa. Jos nainen saa kesytettyä miehen parisuhteeseen saman katon alle, usein tästä seuraa seksin hiipuminen.

Totta kai nykyään tähän kykenevien miesten määrä pienenee koko ajan Tinderin ja muiden vastaavien vaikutuksesta, mutta samalla parisuhteisiin "päässeet" miehet kokevat tämän vaikutukset myös. Suhteissakin olevat naiset tiedostavat, että miehiä olisi ilman parisuhdetta tulossa ovista ja ikkunoista. Ehkä tämän seurauksena omaan puolisoon ei tarvitse panostaa kuin ennen.

Tutkimusten mukaan ihmiset myös harrastavat kokonaiskuvassa vähemmän seksiä kuin aiemmin. Kenties tämäkin johtuu aina kasvavista odotuksista ja suhteisiin ei panosteta enää kuin ennen, koska uusi on muutaman klikkauksen päässä.

Älkää siis miehet laittako elämässä liikaa painoarvoa parisuhteen löytämiselle. Vanha klisee siitä, että sen löytää edestään, mitä lakkaa etsimästä saattaa pitää paikkaansa. Vaivaa joutuu silti näkemään, mutta myös naisilta tulisi odottaa jotain muuta kuin meikkiä naamassa.

Huh, pitkään oon istunut sormieni päällä, enkä ole näissä ketjuissa keskustellut, mutta nyt oli pakko. Aiemman mietinnän takia tein uuden nimimerkin, koska tulen puhumaan sen verran intiimejä asioita, että en halua niitä toiseen yhdistää.

Tämä teksti oli täyttä asiaa, en sitä kiellä. Se vain oli kovin yksipuolista. Se, että miehet eivät saa liitossakaan enempää kuin kerran viikossa, ei ole yhtä kuin se, että liiton toinen osapuoli olisi ongelma. Vähentyneet seksimäärät ovat seurausta ihan vain halujen laskemisestakin, mikä taas liittyy fyysisen kunnon laskuuun, mielenterveysongelmiin, yleiseen kiireyteen, mikä aikuistuessa tulee, muuhun jaksamiseen, ajankäyttöön ja ihan vain siihen, että on helpompaa maata sohvalla kuin ryhtyä tekemään jotain.

Olen siis nainen ja olen itse halunnut enemmän seksiä kuin joka ikinen kumppanini. Nykyiseltä saan hädintuskin kerran viikossa, tällä hetkellä mennään ainakin kahdessa. Vuosienkaan jälkeen ei myönnä, etteikö seksi tai minä kiinnostaisi. Ei vaan jaksa, ehdi, haluaa jo nousta/nukahtaa, päässä liikaa ajatuksia. Tai sitten ei edes ole selityksiä, koska en itse oikein jaksa enää ehdotella. Itselle kelpaisi joka päivä ja vaikka kaikkea erilaista. Mulla on lukematon määrä toiveita, joita kukaan kumppani ei ole lähtenyt toteuttamaan. (Toivon, ettei tässä ketjussa mennä nyt minun suhteeseeni, sen voi kyllä tehdä vaikka Parisuhteen kiemurat -ketjussa).

Yleisesti ottaen naisten välisissä keskusteluissa käy ilmi samaa, kun puhutaan 30+-ikäisistä. Toisaalta sitten nimettömämmissä keskusteluissa kuulee siitä, että mies ei tyydytä eikä oikein välitä naisen nautinnosta. Seksiehdotus on pierunhajuinen "pannaanko", tai muuten vaan aivan väärään aikaan ja välinpitämättömästi heitetty. Vähemmästäkin menee orastavatkin halut, kun tämä toistuu eikä muutakaan ole.

Eli totta kai on naisia pitkissä liitoissa, jotka eivät enää halua miestään. Taustalla hyvin usein on kyllä (lähinnä miehen nautinnon takia) syödyt hormonivalmisteet tai muu terveys, mutta myös miehen käytös. Mutta on myös miehiä, jotka eivät halua jatkuvasti seksiä. On ylipäätään väärin pitää miestä vain jonain seksikoneena, se tekee hallaa kaikille miehille, ovat he sitten sinkkuja tai eivät.
Terveet ihmiset haluavat seksiä, joskin määrähaitari on suuri.

Kenenkään on turha odottaa tulevalta puolisolta kaikkien tarpeiden täyttämistä, olivat sukupuolet mitä tahansa.

 

[Rullis]

Juu sehän näissä tämän ketjun syväanalyyseissä ainakin itseä naurattaa, että vika on aina täysin siinä vastakkaisessa sukupuolessa ja/tai yhteiskunnassa.

Itse sanoisin, että kumppanin etsinnässä on aika paljon samoja piirteitä, kuin esimerkiksi työpaikkaa hakiessa.

Epätoivo ja itsevarmuuden puuttuminen näkyy ympärille. Kokemuksesta on hyötyä ja yhteiset ystävät auttaa pääsemään jonon ohi. Pitää olla realistinen haku ja vähän onnea. Kukaan ei tule kotisohvalta sua hakemaan. Elämänhallinnan puuttuminen johtaa suhteen nopeaan päättymiseen. Pitää uskaltaa mennä epämukavuusalueelle ja uhrata omaa aikaa, sekä tehdä kompromisseja.

 

[Jarmot]

Naiset usein aistii tarpeessa olevan miehen ja tämä on luotaantyöntävää. Täälläkin useista kirjoittajista huokuu "neediness" ja väitän, että se on osasyy vaikeuksille menestyä parisuhdemarkkinoilla.

Juuri tämä. Jos mies on sellainen joka ikäänkuin 'pyytää' naiselta huomiota, seuraa, pimpsaa niin on auttamatta luokiteltu b-mieheksi. Jos pystyy muuttamaan oman asenteen sellaiseksi että tarjoaa mahdollisuutta naiselle pyytämisen ja ruinaamisen sijaan, niin on heti paljon kiinnostavampi ja haluttavampi. Kannattaa siis miettiä kukin omalta kohdaltaan, että mitä se kiinnostava tarjottava itsessä voisi olla. Ja miten itseä pitäisi kehittää, että niitä tarjottavia asioita olisi itsessä enemmän.

Pyytämällä ja ruinaamalla ei saa kuin pettymyksen ja pahan mielen. Kuka haluaisi tutustua ihmiseen, josta huokuu epätoivo ja pettymys metrien päähän?

 

[Maniac]

Valitettavasti fakta usealle keskivertoa korkeammalle miehelle on se, että seksiä saa säännöllisemmin poikamiehenä kuin avioliitossa. Tämän lisäksi seksi on kiihkeämpää, kokeilunhaluisempaa ja vaihtelevien naisten kanssa. Jos nainen saa kesytettyä miehen parisuhteeseen saman katon alle, usein tästä seuraa seksin hiipuminen.

Totta kai nykyään tähän kykenevien miesten määrä pienenee koko ajan Tinderin ja muiden vastaavien vaikutuksesta, mutta samalla parisuhteisiin "päässeet" miehet kokevat tämän vaikutukset myös. Suhteissakin olevat naiset tiedostavat, että miehiä olisi ilman parisuhdetta tulossa ovista ja ikkunoista. Ehkä tämän seurauksena omaan puolisoon ei tarvitse panostaa kuin ennen.

Tutkimusten mukaan ihmiset myös harrastavat kokonaiskuvassa vähemmän seksiä kuin aiemmin. Kenties tämäkin johtuu aina kasvavista odotuksista ja suhteisiin ei panosteta enää kuin ennen, koska uusi on muutaman klikkauksen päässä.

Älkää siis miehet laittako elämässä liikaa painoarvoa parisuhteen löytämiselle. Vanha klisee siitä, että sen löytää edestään, mitä lakkaa etsimästä saattaa pitää paikkaansa. Vaivaa joutuu silti näkemään, mutta myös naisilta tulisi odottaa jotain muuta kuin meikkiä naamassa.

Tartutaas nyt tähän, kun omat kokemukset kertovat päinvastaista. Itselläni parisuhteissa seksiä on piisannut enemmän niin määrällisesti kuin laadullisesti mainitsemaasi keskiarvoon verrattuna ja sen alle on menty vasta siinä vaiheessa, kun parisuhde ei ole enää syystä tai toisesta toiminut muilta osin jommallekummalle. Jo ihan alkumetreillä on selvitelty suhtautumista seksiin, jos sillä ei ole isoa merkitystä kumppanille niin siinä tapauksessa hän ei ole mua varten. Yleensä tämä tulee esille kun aletaan keskustella seksistä yleisesti tai sitten kummankin omista mieltymyksistä.

Tuo onkin monelle se hankala juttu, kun oletetaan toisen lukevan omat ajatukset ja tietävän suoriltaan mitä nappuloita painella ja missä järjestyksessä. Toki jotain yhteneväisyyksiä eri kumppanien kanssa on ollut, mutta kyllä se on jokaisen kanssa ollut oppimismatka mikä toimii itse kullekin. Siksi tuntuukin käsittämättömältä jakaa elämää ihmisen kanssa, mutta olla tyystin vaiti sellaisesta asiasta mikä on itselle tärkeää.

Seksin hiipuminen kertookin lähinnä siitä ettei jokin osa-alue suhteessa toimi. Silloin pitäisi ottaa rohkeasti kissa pöydälle ja tiedustella miksi peitto ei heilu. Tämä on monesti helpommin sanottu kuin tehty, sillä jostain syystä seksistä avoimesti puhuminen on ihmisille jäätävän vaikeaa siihen nähden miten tärkeää se useimmille on. Eräs ystävänikin manailee jatkuvasti pitkän liittonsa vähäistä seksin määrää, muttei kuitenkaan saa kasattua rohkeutta mainita asiastaan vaimolleen, harmi homma.

 

[masaf2]

Tähän muuten vois heittää semmosen jutun, että kun vaikka ottaa jonkun vaikka urheilulajin x treeniproggiksen haltuun tosissaan, niin kehitys ruokkii motivaatiota entisestään ja sitä myötä itsevarmuus ja uskaltaminen yrittää/epäonnistua kasvaa.

Eiks hankalasti pariutumaan pääsevien kannattaisi panostaa siihen omaan intohimoon ja harrastukseen+elämään ja sitä kautta sitten tutustua saman henkisiin. Jos esim. tykkää rautaa vääntää kuntosalilla, niin sitä enempi jengi tulee juttelemaan, mitä enempi sä itte oot siitä the jutusta tohkeissas/panostat kaikkes/kehityt. Kyl sen vaan näkee ihmisistä kilometrin päähän. Sama se on työelämässä, kehittyminen ruokkii kehittymistä ja sit jengiä pesii sun ympärille.

Hauska se on ollut vuosien mittaan salillakin seurailla, miten alkuun nurkassa piilevistä hissukoista kasvaa ihan kunnon sosiaalisia itsevarmoja kansalaisia kun käyvät muutaman vuoden vääntämässä rautaa ja onnistuvat jossain. Aika moni mennyt sitten ihan töihinkin / opiskellut uuden ammatin tms.

 

[Maniac]

Huh, pitkään oon istunut sormieni päällä, enkä ole näissä ketjuissa keskustellut, mutta nyt oli pakko. Aiemman mietinnän takia tein uuden nimimerkin, koska tulen puhumaan sen verran intiimejä asioita, että en halua niitä toiseen yhdistää.

Tämä teksti oli täyttä asiaa, en sitä kiellä. Se vain oli kovin yksipuolista. Se, että miehet eivät saa liitossakaan enempää kuin kerran viikossa, ei ole yhtä kuin se, että liiton toinen osapuoli olisi ongelma. Vähentyneet seksimäärät ovat seurausta ihan vain halujen laskemisestakin, mikä taas liittyy fyysisen kunnon laskuuun, mielenterveysongelmiin, yleiseen kiireyteen, mikä aikuistuessa tulee, muuhun jaksamiseen, ajankäyttöön ja ihan vain siihen, että on helpompaa maata sohvalla kuin ryhtyä tekemään jotain.

Olen siis nainen ja olen itse halunnut enemmän seksiä kuin joka ikinen kumppanini. Nykyiseltä saan hädintuskin kerran viikossa, tällä hetkellä mennään ainakin kahdessa. Vuosienkaan jälkeen ei myönnä, etteikö seksi tai minä kiinnostaisi. Ei vaan jaksa, ehdi, haluaa jo nousta/nukahtaa, päässä liikaa ajatuksia. Tai sitten ei edes ole selityksiä, koska en itse oikein jaksa enää ehdotella. Itselle kelpaisi joka päivä ja vaikka kaikkea erilaista. Mulla on lukematon määrä toiveita, joita kukaan kumppani ei ole lähtenyt toteuttamaan. (Toivon, ettei tässä ketjussa mennä nyt minun suhteeseeni, sen voi kyllä tehdä vaikka Parisuhteen kiemurat -ketjussa).

Yleisesti ottaen naisten välisissä keskusteluissa käy ilmi samaa, kun puhutaan 30+-ikäisistä. Toisaalta sitten nimettömämmissä keskusteluissa kuulee siitä, että mies ei tyydytä eikä oikein välitä naisen nautinnosta. Seksiehdotus on pierunhajuinen "pannaanko", tai muuten vaan aivan väärään aikaan ja välinpitämättömästi heitetty. Vähemmästäkin menee orastavatkin halut, kun tämä toistuu eikä muutakaan ole.

Eli totta kai on naisia pitkissä liitoissa, jotka eivät enää halua miestään. Taustalla hyvin usein on kyllä (lähinnä miehen nautinnon takia) syödyt hormonivalmisteet tai muu terveys, mutta myös miehen käytös. Mutta on myös miehiä, jotka eivät halua jatkuvasti seksiä. On ylipäätään väärin pitää miestä vain jonain seksikoneena, se tekee hallaa kaikille miehille, ovat he sitten sinkkuja tai eivät.
Terveet ihmiset haluavat seksiä, joskin määrähaitari on suuri.

Kenenkään on turha odottaa tulevalta puolisolta kaikkien tarpeiden täyttämistä, olivat sukupuolet mitä tahansa.

Kuulostaa siltä että olet tyytymätön nykytilanteeseen. Ymmärsin että olet keskustellut asiasta miehesi kanssa, mutta ilmeisesti mihinkään konkreettisiin toimenpiteisiin ette olleet päässeet? Oletko hyväksynyt tilanteen vai haluaisitko vielä asiaan muutosta jollain tapaa? Uskoisin miehesi olevan valmis tekemään asialle jotain jos asia on sinulle tärkeä ja hän arvostaa sinua.

 

[BongisKhan]

Seksin hiipuminen kertookin lähinnä siitä ettei jokin osa-alue suhteessa toimi. Silloin pitäisi ottaa rohkeasti kissa pöydälle ja tiedustella miksi peitto ei heilu. Tämä on monesti helpommin sanottu kuin tehty, sillä jostain syystä seksistä avoimesti puhuminen on ihmisille jäätävän vaikeaa siihen nähden miten tärkeää se useimmille on. Eräs ystävänikin manailee jatkuvasti pitkän liittonsa vähäistä seksin määrää, muttei kuitenkaan saa kasattua rohkeutta mainita asiastaan vaimolleen, harmi homma.

Muuten olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla kanssasi, mutta tähän pitää tarttua. En tiedä tarkoititko "hiipumisella", että se seksi jää kokonaan pois, mutta mielestäni seksin määrän väheneminen pitkässä parisuhteessa ei välttämättä ole mikään ongelma, vaan pikemminkin ihan tyypillistä että siinä vaiheessa kun alun kemiallinen hormonimyrsky alkaa laantumaan. Muutenkin pitkässä parisuhteessa se seksin määrä tuppaa vaihtelemaan aika paljon kausittain, ainakin itselläni. Niin tai näin, siitä olen samaa mieltä, että kommunikaatio on ihan oikeasti kaiken A ja O.

 

[Maniac]

Muuten olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla kanssasi, mutta tähän pitää tarttua. En tiedä tarkoititko "hiipumisella", että se seksi jää kokonaan pois, mutta mielestäni seksin määrän väheneminen pitkässä parisuhteessa ei välttämättä ole mikään ongelma, vaan pikemminkin ihan tyypillistä että siinä vaiheessa kun alun kemiallinen hormonimyrsky alkaa laantumaan. Muutenkin pitkässä parisuhteessa se seksin määrä tuppaa vaihtelemaan aika paljon kausittain, ainakin itselläni. Niin tai näin, siitä olen samaa mieltä, että kommunikaatio on ihan oikeasti kaiken A ja O.

Ilmaisin itseäni hieman epäselvästi, eli kokonaan poisjäämisestä oli tosiaan kyse. Ei ole realistista olettaa että suhteen alun monesti kiihkeämpi tempo pysyy yllä koko suhteen ajan.

 

[Varistin]

Itse sanoisin, että kumppanin etsinnässä on aika paljon samoja piirteitä, kuin esimerkiksi työpaikkaa hakiessa.

Epätoivo ja itsevarmuuden puuttuminen näkyy ympärille. Kokemuksesta on hyötyä ja yhteiset ystävät auttaa pääsemään jonon ohi. Pitää olla realistinen haku ja vähän onnea. Kukaan ei tule kotisohvalta sua hakemaan. Elämänhallinnan puuttuminen johtaa suhteen nopeaan päättymiseen. Pitää uskaltaa mennä epämukavuusalueelle ja uhrata omaa aikaa, sekä tehdä kompromisseja.

Viimeinen kappale on aivan loistava kiteytys aiheesta . Etenkin viimeisen lauseen asiat ovat erinomaisen tärkeitä sekä kumppanin löytämisessä että sen säilyttämisessä.

 

[sonof]

Koulussa työskentelevä Mikko Silventoinen toi uudessa Puheenaihe podcastissa esille hyviä näkemyksiä siitä, mikä on luultavasti osasyynä sille, että naiset ja miehet kasvavat yhä enenevässä määrin toisistaan erilleen:



Media on jo pitkään luonut sanomaa, että naiset eivät tarvitse miehiä. Se on onneksi totta, että nainen tai mies pärjää nykyään omillaan ja hyvä niin. Nykymaailmassa korostetaan individualismia ja kannatan täysin sitä, että kukin saa olla ja toimia kuten itse haluaa, kunhan ei satuta muita.

Pariutumisen näkökulmasta sen sijaan jatkuvasti toistuva sanoma, että nainen ei tarvitse miestä johtaa nykytilanteeseen. Ehkä ihminen kuitenkin sosiaalisena eläimenä kaipaisi oikeasti rinnalleen kumppania ja kenties masennuslääkkeitäkään ei tarvitsisi niin moni, jos parisuhteet olisivat vakaampia ja yleisempiä.

Nykyajan seuraaminen ruokkii omaa kiinnostusta evoluutiopsykologiaa ja antropologiaa kohtaan.

 

[No Future]

Tähän muuten vois heittää semmosen jutun, että kun vaikka ottaa jonkun vaikka urheilulajin x treeniproggiksen haltuun tosissaan, niin kehitys ruokkii motivaatiota entisestään ja sitä myötä itsevarmuus ja uskaltaminen yrittää/epäonnistua kasvaa.

Eiks hankalasti pariutumaan pääsevien kannattaisi panostaa siihen omaan intohimoon ja harrastukseen+elämään ja sitä kautta sitten tutustua saman henkisiin. Jos esim. tykkää rautaa vääntää kuntosalilla, niin sitä enempi jengi tulee juttelemaan, mitä enempi sä itte oot siitä the jutusta tohkeissas/panostat kaikkes/kehityt. Kyl sen vaan näkee ihmisistä kilometrin päähän. Sama se on työelämässä, kehittyminen ruokkii kehittymistä ja sit jengiä pesii sun ympärille.

Hauska se on ollut vuosien mittaan salillakin seurailla, miten alkuun nurkassa piilevistä hissukoista kasvaa ihan kunnon sosiaalisia itsevarmoja kansalaisia kun käyvät muutaman vuoden vääntämässä rautaa ja onnistuvat jossain. Aika moni mennyt sitten ihan töihinkin / opiskellut uuden ammatin tms.

Tätähän täällä on itsenikin toimesta yritetty sanoa. Jos suurin (saati ainoa) aktiivinen tavoite elämässä on pariutuminen, ehkä työnteon lisäksi, niin aika vaikeaa voi olla kumppaniehdokkaiden kiinnostuksen herättäminen.

Tietenkään ketään ei voi pakottaa kiinnostumaan tai harrastamaan yhtään mitään, mutta kyllä sellainen yleinen positiivinen kiinnostus elämää ja maailmaa kohtaan yleensä helpottaa toisiin ihmisiin tutustumistakin. Itsekin työskentelen yrittäjänä kunnon perinteisellä 99% miehistä koostuvalla teknisellä äijäalalla, kaikkine maskuliinisen pullistelun lieveilmiöineen, eikä mulle tulisi mieleenkään että olisin ikinä elämässäni pariutunut jos se olisi ainoa harrastukseni ja intohimoni. Kaikki parisuhteeni ovatkin olleet ihmisiä ihan muista kuvioista ja toisenlaisista todellisuuksista, ja hyvä niin. Pelkälle työlle elämällä olisi kyllä helppo päätyä katkeraksi vanhaksi penaksi, kuka rassailee ralliautoja ja traktoreita vapaa-ajallaan ja kiroaa muiden samanmielisten kanssa kun akat on niin nirsoja.

 

[baggio]

Kaikki parisuhteeni ovatkin olleet ihmisiä ihan muista kuvioista ja toisenlaisista todellisuuksista, ja hyvä niin. Pelkälle työlle elämällä olisi kyllä helppo päätyä katkeraksi vanhaksi penaksi, kuka rassailee ralliautoja ja traktoreita vapaa-ajallaan ja kiroaa muiden samanmielisten kanssa kun akat on niin nirsoja.

Tämä. Itse olen tuollainen autojen rassailija, ja nyt viime deitit ja niistä syntyneet tapailusuhteet ovat kaikki humanistien ja muiden hippien kanssa. Vaikeaksi menisi bensalenkkarin pariutuminen kaupungissa, jos ei osaisi yhtään jutella luonnon ennallistamisesta, aasialaisesta ruokakulttuurista, tunnekasvatuksesta ja -taidoista, päihde- ja mielenterveyshoidosta, politiikasta tai kansanmusiikista.

 

[BongisKhan]

Tämä. Itse olen tuollainen autojen rassailija, ja nyt viime deitit ja niistä syntyneet tapailusuhteet ovat kaikki humanistien ja muiden hippien kanssa. Vaikeaksi menisi bensalenkkarin pariutuminen kaupungissa, jos ei osaisi yhtään jutella luonnon ennallistamisesta, aasialaisesta ruokakulttuurista, tunnekasvatuksesta ja -taidoista, päihde- ja mielenterveyshoidosta, politiikasta tai kansanmusiikista.

Täähän se. Ylipäätään musta on ihan älytöntä, miten järjettömän umpimielisiä ja suorastaan lapsellisia iso osa suomalaisista "aikuisista" miehistä on. Kiinnostuksen kohteet on ihan älyttömän kapeat ja mitään uutta ei ikinä uskalleta kokeilla. En sitten tiedä onko tässä joku yläaste-aikoihin jumahtanut mentaliteetti ja käsitys siitä mistä "MIÄS" saa olla kiinnostunut vai ylipäätään joku sairaalloinen uusien asioiden pelko.

Olen monella tapaa hyvin perinteisesti maskuliinen mies. Harrastan kalastusta, punttimakeilua, kaikenlaista nikkarointia, kitaransoittoa, ATK-näpräystä ja monia muita perinteisiä "mies-juttuja". Toisaalta tykkään myös esim. puutarhanhoidosta, taidenäyttelyt on kivoja ja ylipäätään uusien asioiden löytäminen ja kokeileminen on elämän suola, oli kyse sitten harrastuksista, ruoasta, ihmisistä, musiikista tai melkein mistä vaan. Helvetin siistiä vielä näin "vanhalla iällä" löytyy joku ihan uusi juttu, näkökulma tai vaikka musiikkityylilaji, josta innostua ja jolla rikastaa tätä lyhyttä maallista taivallustaan. Jotenkin ihan älytöntä ja surullistakin miten monilla se koko identiteetti sementoituu joskus suunnilleen armeijaiässä ja sen jälkeen lähinnä laput silmillä painetaan duunia, ryypätään ja venaillaan eläkepäiviä ja kuolemaa, vahingossakaan kokeilematta mitään "liian uutta". Eipä siinä, ei tämä pelkästään miehiä koskeva ongelma ole.

 

[Joku_242]

Juu sehän näissä tämän ketjun syväanalyyseissä ainakin itseä naurattaa, että vika on aina täysin siinä vastakkaisessa sukupuolessa ja/tai yhteiskunnassa.

Riippuu vähän tapauksesta että onko perusasiat elämässä kunnossa, vai onko niin että mitään varsinaista vikaa ei ole mutta kilpailu vaan on liian kovaa.

Itse sanoisin, että kumppanin etsinnässä on aika paljon samoja piirteitä, kuin esimerkiksi työpaikkaa hakiessa.

Epätoivo ja itsevarmuuden puuttuminen näkyy ympärille. Kokemuksesta on hyötyä ja yhteiset ystävät auttaa pääsemään jonon ohi. Pitää olla realistinen haku ja vähän onnea. Kukaan ei tule kotisohvalta sua hakemaan. Elämänhallinnan puuttuminen johtaa suhteen nopeaan päättymiseen. Pitää uskaltaa mennä epämukavuusalueelle ja uhrata omaa aikaa, sekä tehdä kompromisseja.

Juuri tämä. Jos mies on sellainen joka ikäänkuin 'pyytää' naiselta huomiota, seuraa, pimpsaa niin on auttamatta luokiteltu b-mieheksi. Jos pystyy muuttamaan oman asenteen sellaiseksi että tarjoaa mahdollisuutta naiselle pyytämisen ja ruinaamisen sijaan, niin on heti paljon kiinnostavampi ja haluttavampi. Kannattaa siis miettiä kukin omalta kohdaltaan, että mitä se kiinnostava tarjottava itsessä voisi olla. Ja miten itseä pitäisi kehittää, että niitä tarjottavia asioita olisi itsessä enemmän.

Pyytämällä ja ruinaamalla ei saa kuin pettymyksen ja pahan mielen. Kuka haluaisi tutustua ihmiseen, josta huokuu epätoivo ja pettymys metrien päähän?

Mutta se on toki hyvä neuvo ettei kannata olla liian takertuva tai epätoivoinen. Mieluummin vaikka nostaa tunkin pöydälle ja keksii jotain muuta tekemistä sen sijaan että yrittäisi liikaa miellyttää. Se ei edes vaadi mitään panostusta toisin kuin kuuluisa "jatkuva itsensä kehittäminen", vaan päinvastoin ihan vaan sitä että osaa olla tekemättä (vääriä) asioita.

Tosin tuosta että miettii mitä tarjottavaa itsellä on, niin se ei välttämättä luo treffailusta kovin positiivista kuvaa oli sitä tarjottavaa tai ei. Sehän käytännössä implikoi että miehet ei ole ihmisenä ollenkaan kiinnostavia, vaan heidän arvo on vain se, mitä tarjottavaa heillä on. Tämä ei ole esim. varakkaalle miehelle kovin miellyttävä lopputulos sekään.

Eiks hankalasti pariutumaan pääsevien kannattaisi panostaa siihen omaan intohimoon ja harrastukseen+elämään ja sitä kautta sitten tutustua saman henkisiin. Jos esim. tykkää rautaa vääntää kuntosalilla, niin sitä enempi jengi tulee juttelemaan, mitä enempi sä itte oot siitä the jutusta tohkeissas/panostat kaikkes/kehityt. Kyl sen vaan näkee ihmisistä kilometrin päähän. Sama se on työelämässä, kehittyminen ruokkii kehittymistä ja sit jengiä pesii sun ympärille.

Entäs jos ei vaan ole kovin intohimoinen ihminen, eikä kiinnosta omistautua millekään tietylle asialle?

 

[Awelonian]

Entäs jos ei vaan ole kovin intohimoinen ihminen, eikä kiinnosta omistautua millekään tietylle asialle?

Miksi tällainen kiinnostaisi yhtään ketään, jos itse ei ole kiinnostunut itsensäkehittämisestä ollenkaan? Mitä tarjottavaa sellaisella henkilöllä on? Netflixiä ja Salkkareita?

 

[Joku_242]

Miksi tällainen kiinnostaisi yhtään ketään, jos itse ei ole kiinnostunut itsensäkehittämisestä ollenkaan? Mitä tarjottavaa sellaisella henkilöllä on? Netflixiä ja Salkkareita?

Siis meinaatko ettei ilman suurta intohimoa ja omistautumista voi olla kiinnostunut mistään muusta kuin salkkareista ja Netflixistä? Itse ainakin olen kiinnostunut suht. monista asioista, muttei ole erityistä intohimoa enkä omistaudu millekään.