Parisuhteen kiemurat

[Tenitsi]

Omista kokemuksistani suhteessa tosiaan keskustelin ystäväni kanssa, näistä on myös aiemmin keskusteltu naisystäväni kanssa. Siksipä hämmästelin reaktiota kun viesteissä ei ollut mitään uutta mitä hän ei jo entuudestaan tiennyt.

Nyt sitten kävi jo ilmi että puhelimella oli käyty useampana kertana, vaikka alunperin puhe oli vain yhdestä kerrasta ja tämänkin piti olla koko totuus. Tämäkin tuli esille vasta kun ynnäilin että kuinka hän tiesi etukäteen koska ja mistä olen ystäväni kanssa keskustellut. Kuulemma katalyytiksi oli riittänyt hänen ystävänsä huono kokemus miehensä uskottomuuden kanssa, josta sitten jollain perverssillä logiikalla voitiin johtaa yhtälö koskien kaikkia miehiä.

Totesinkin hänelle yksioikoisesti että nyt kaikki valheet ja kertomatta jättämiset kerralla pöydälle jos meinaa jotain jatkoa joskus haluta. Itse käytän tämän hetken omien tuntojeni tarkasteluun ja pohdin onko suhteella mitään jatkon mahdollisuutta, tällä hetkellä vaikuttaa varsin mahdottomalta ajatukselta kun ei tiedä kuinka syvälle valheiden verkko ulottuu.

Muija terapiaan vanhoista traumoista ja jatkuvasta tarpeesta valehdella tai sitten heihei. Ei tuo mustasukkaisuus itsestään mihinkään lähde. Mustasukkaisuuskin on joskus ihan ymmärrettävää ja sille on joskus pätevät syynsä, mutta ei nyt siltä tässä kohtaa vaikuta.

 

[JaySon]

En. Etkö keskustele ystäviesi kanssa suhteestanne? Ihan normaalia vuorovaikutusta läheisten ystävien kesken IMO.



Tämä, mun on pirun vaikea kuvitella luottavani häneen jatkossa, kun todistusaineistosta huolimatta valheita kasataan valheiden päälle. Vasta sitten kun korttitalo sortuu niin saadaan aikaiseksi tunnustaa.

No voi nyt perkele.. Taas näitä daamien sekoiluja. Kerran olin suht saman kaltaisessa tilanteessa että mimmi oli lukenut mun puhelinta ja jäi siitä kiinni lipsauttaessaan asian josta olin jutellut tasan kaverini kanssa. No, nopeasti tuli tunnustus että puhelinta on luettu. Hän myös tiesi miten suhtaudun asiaan ja vaikka sillä hetkellä meni suhteessa ihan hyvin niin laitoin hommalle stopin ja vihelsin pelin poikki. Tämä ei ole sijoitusneuvo mutta kertaakaan en ole katunut.

 

[rock]

Kuulemma katalyytiksi oli riittänyt hänen ystävänsä huono kokemus miehensä uskottomuuden kanssa, josta sitten jollain perverssillä logiikalla voitiin johtaa yhtälö koskien kaikkia miehiä.

Tämä on kummallisen yleinen homma noin 30-40 vuotiaiden naisten keskuudessa. Yhden mies pettää, kaikki miehet automaattisesti sikoja - nyt on lupa tonkia puhelinta! Yksi nainen löytää kivan sivusuhteen, yhtäkkiä on koko kaveripiirillä joku pikku säätö meneillään K-Kaupan lihanleikkaaja-Karin kanssa. Ihan niin kuin jossain kohtaa poistuisi se oma harkinta päästä ja toimivat kuin parvi päättömiä kanoja. Joo, ei saisi yleistää mutta olen nähnyt tämän toistuvan kerta toisensa jälkeen juuri tuossa ikäluokassa naisilla joilla on tiiviit kaveripiirit.

 

[Tonnin Seteli]

juuri tuossa ikäluokassa naisilla joilla on tiiviit kaveripiirit

Mielenkiintoinen teoria. Pitäisikö tätä kenties tarkentaa siten, että kysymys on naisista jotka muutenkin elävät keski-iän kynnyksellä samantyylistä elämää kuin teininä ja/tai kaksikymppisenä? Silloin voisin uskoakin. Ei siis niin, että tiivis kaveripiiri olisi syy mihinkään, vaan että jatkettu nuoruus ja pimeä käytös olisivat molemmat seurauksia samasta syystä, eli keskenkasvuisuudesta.

 

[Kvarkki]

Ei paljoa naurata kun molemmat on neljänkympin päälle. Tässä vaiheessa pitäisi olla jo ihmissuhteista sen verran kokemusta että osaa suhteuttaa asiat jollain järkevällä tavalla.

Jaa, no sitten ehkä ei ole kaikkein paras tilanne, varsinkin näiden lisätietojen (aiemminkin katsottu) jälkeen.

 

[petepeluri]

Miten toisen puhelimeen edes pääsee käsiksi? Tai mulla ainakin on pinkoodi käytössä.

 

[Maniac]

No voi nyt perkele.. Taas näitä daamien sekoiluja. Kerran olin suht saman kaltaisessa tilanteessa että mimmi oli lukenut mun puhelinta ja jäi siitä kiinni lipsauttaessaan asian josta olin jutellut tasan kaverini kanssa. No, nopeasti tuli tunnustus että puhelinta on luettu. Hän myös tiesi miten suhtaudun asiaan ja vaikka sillä hetkellä meni suhteessa ihan hyvin niin laitoin hommalle stopin ja vihelsin pelin poikki. Tämä ei ole sijoitusneuvo mutta kertaakaan en ole katunut.

Mä sanoin kans tälle daamille kun tiesin hänen valehdelleen, että nyt on viimeinen mahdollisuus tunnustaa, jolloin voisin ehkä kuvitella antavani anteeksi. Tästäkin huolimatta päätti sitten valehdella päin naamaa kiistäen koko osuutensa, en voi vaan ymmärtää mitä kuvitteli tuolla saavuttavansa?

Ihailtavaa suoraselkäisyyttä.

 

[Markqq]

Miten toisen puhelimeen edes pääsee käsiksi? Tai mulla ainakin on pinkoodi käytössä.

Mä oon jakanut oman PIN koodiin toiselle kun välillä jotai pitänyt tsekkaa puhelimesta, kuvaa ottaa, tms. Ja tiedän naisen puhelimen koodin myös. Mut ei kävis mielessä mennä toisen puhelinta sen enempää katselemaan.

 

[Maniac]

Miten toisen puhelimeen edes pääsee käsiksi? Tai mulla ainakin on pinkoodi käytössä.

Mulla oli pin-koodi käytössä, käytin sitä huolettomasti toisen nähdessä kun luotin vielä tuolloin toiseen.

 

[Tonnin Seteli]

Muija terapiaan vanhoista traumoista ja jatkuvasta tarpeesta valehdella

Tuo ei välttämättä auta. Traumat voivat kyllä hajottaa aikuista ihmistä ja tehdä tästä vaikkapa ahdistuneen, epäluuloisen tai hermoheikon. Sen sijaan kusipääksi ei noin vaan muututa, se vain tulee esiin pidäkkeiden kadotessa. Manipuloiva valehtelija ei tule terapialla moraalisesti eheäksi välittäväksi ihmiseksi, koska on tuskin koskaan terve aikuinen ollut.

Monien psykologien ja psykiatrien puheista olen ymmärtänyt, että tietyn tyypin persoonallisuudet "hyötyvät" terapiasta siten, että oppivat valehtelemaan ja manipuloimaan entistä paremmin, manipuloivat terapeuttiakin. Lopputuloksena kukaan ei parane ja myrkyllinen yksilö saa käyttäytymiselleen tukea ja vahvistusta.

Oikein pahasti oksasilppuriin mennyt käsi saattaa taitavan kirurgin ja parhaiden terapeuttien jäljiltä tulla kuntoon, mutta jos sitä kättä ei ole koskaan sikiölle muodostunut, mikään määrä kuntoutusta aikuiselle ei saa sellaista torson kylkeen kasvamaan.

 

[rock]

Mielenkiintoinen teoria. Pitäisikö tätä kenties tarkentaa siten, että kysymys on naisista jotka muutenkin elävät keski-iän kynnyksellä samantyylistä elämää kuin teininä ja/tai kaksikymppisenä? Silloin voisin uskoakin. Ei siis niin, että tiivis kaveripiiri olisi syy mihinkään, vaan että jatkettu nuoruus ja pimeä käytös olisivat molemmat seurauksia samasta syystä, eli keskenkasvuisuudesta.

Ehkä pitäisi tarkentaa. Siis olen tähän törmännyt oman ex-vaimon kanssa joka lähti lasten kasvaessa isommiksi elämään nuoruuttaan uudelleen frendiensä kanssa jotka olivat molemmat juuri eronneet. Ei mennyt kauaa että meilläkin oli ero vireillä. Toinen esimerkki on isommasta kaveriporukasta missä viidestä naisesta yksi narautti miehensä parisuhteen ulkopuolisista sekoiluista. Ei mennyt aikaakaan kun ongelmia oli olevinaan muillakin porukan naisilla, oli niitä oikeasti tai ei. Ja kolmas esimerkki oli neljän naisen porukasta joista yksi sai myöhäisiän ADHD diagnoosin. Eipä mennyt kauaa kun kolme muutakin ramppasivat lanttumaakareilla penäämässä omaa diagnoosiaan. Joku omituinen sopuli-ilmiö tuntuu esiintyvän naisilla, ainakin useammin kuin miehillä. Ja olen kyllä onneksi päässyt kokemaan myös naisseuraa jotka ajattelevat omilla aivoillaan ja tekevät omat päätöksensä vaikka heillä ystäviä onkin.

 

[Markqq]

Ehkä pitäisi tarkentaa. Siis olen tähän törmännyt oman ex-vaimon kanssa joka lähti lasten kasvaessa isommiksi elämään nuoruuttaan uudelleen frendiensä kanssa jotka olivat molemmat juuri eronneet. Ei mennyt kauaa että meilläkin oli ero vireillä. Toinen esimerkki on isommasta kaveriporukasta missä viidestä naisesta yksi narautti miehensä parisuhteen ulkopuolisista sekoiluista. Ei mennyt aikaakaan kun ongelmia oli olevinaan muillakin porukan naisilla, oli niitä oikeasti tai ei. Ja kolmas esimerkki oli neljän naisen porukasta joista yksi sai myöhäisiän ADHD diagnoosin. Eipä mennyt kauaa kun kolme muutakin ramppasivat lanttumaakareilla penäämässä omaa diagnoosiaan. Joku omituinen sopuli-ilmiö tuntuu esiintyvän naisilla, ainakin useammin kuin miehillä. Ja olen kyllä onneksi päässyt kokemaan myös naisseuraa jotka ajattelevat omilla aivoillaan ja tekevät omat päätöksensä vaikka heillä ystäviä onkin.

Taitaa nykypäivän instant viihteellä olevan aika paljon asiaa nykypäivän ADHDlle sekä sopuliefektiin. Sitten tulee yhä enemmän vaan vastaan ihmisiä, jotka saa MT-lääkettä kouraan. Ei se ihmiskunta tässä sadassa vuodessa ole geneettisesti muuttunut yhtään, ja yhtäkkiä syödään lääkkeitä mistä ei ollut vielä vähään aikaan mitään tietoa. Syyt me tiedetään, mutta on helpompi upottaa pää pönttöön kun nähdä todellisuus. Jokainen meistä voi tehdä asian eteen jotain.

 

[aukusti]

Omista kokemuksistani suhteessa tosiaan keskustelin ystäväni kanssa, näistä on myös aiemmin keskusteltu naisystäväni kanssa. Siksipä hämmästelin reaktiota kun viesteissä ei ollut mitään uutta mitä hän ei jo entuudestaan tiennyt.

Nyt sitten kävi jo ilmi että puhelimella oli käyty useampana kertana, vaikka alunperin puhe oli vain yhdestä kerrasta ja tämänkin piti olla koko totuus. Tämäkin tuli esille vasta kun ynnäilin että kuinka hän tiesi etukäteen koska ja mistä olen ystäväni kanssa keskustellut. Kuulemma katalyytiksi oli riittänyt hänen ystävänsä huono kokemus miehensä uskottomuuden kanssa, josta sitten jollain perverssillä logiikalla voitiin johtaa yhtälö koskien kaikkia miehiä.

Totesinkin hänelle yksioikoisesti että nyt kaikki valheet ja kertomatta jättämiset kerralla pöydälle jos meinaa jotain jatkoa joskus haluta. Itse käytän tämän hetken omien tuntojeni tarkasteluun ja pohdin onko suhteella mitään jatkon mahdollisuutta, tällä hetkellä vaikuttaa varsin mahdottomalta ajatukselta kun ei tiedä kuinka syvälle valheiden verkko ulottuu.



Ei paljoa naurata kun molemmat on neljänkympin päälle. Tässä vaiheessa pitäisi olla jo ihmissuhteista sen verran kokemusta että osaa suhteuttaa asiat jollain järkevällä tavalla.

Rikosilmoitusta harkitsisin itse aika vahvasti.

 

[Mikko-X]

Onko täällä muita, joilla ollut ongelmia omien tunteiden tunnistamisessa yms?

Mulle tuli avioero 8 vuoden suhteesta viime vuoden kesäkuussa naisen toimesta eikä hän antanut mahdollisuutta korjata asioita. Kolme viikkoa myöhemmin olikin jo vuokrannut asunnon 250km päästä eli asiat tapahtuivat suhteellisen nopeasti. Muutin lasten takia perässä elokuussa. Syyskuussa sain pitkän viestin, jossa oli mm. asioita, joita olisin halunnut kuulla paljon aikaisemmi. Kokeiltiin yhteenpalua 3kk ajan, jolloin hän totesi, ettei tämä toimi. Hänellä oli odotukset korkealla eikä mulla siinä kohtaa ollut enää kiinnostusta edes yrittää korjata tilannetta.

Nyt tässä on eletty 4kk joulukuun jälkeen ja ex-vaimo on nyt kovin ihmeissään, että miten mun tunteet voi loppua näin äkkiä. Hänellä olisi haluja kokeilla taas uudestaan, mutta paremmalla suunnitelmalla hätäilemättä. Mä en halua ja tuntuu, että en voi enää luottaa häneen.

Suhteen alussa 2016 mulla oli ongelmia omissa tunteissa, esim. jouduin ihan oikeasti googlettamaan, että mitä ihastuminen on. Kyllä mä sen sitten tunnistin itsessäni, kun ajattelin häntä päivittäin ja halusin olla hänen lähellä.

2017 saatiin yhteinen tytär ja raskausaika oli vaikea, jo pelkästään sen takia, että Tyksissä yrittivät suositella aborttia. Mulla ei oikein ollut tunteita raskausaikana tai en oikein tiennyt miten ajatella vauvasta. Se oli ex-vaimollekin vaikeaa, kun en osannut olla yhtä innoissaan kuin hän.

 

[petepeluri]

Onko täällä muita, joilla ollut ongelmia omien tunteiden tunnistamisessa yms?

Mulle tuli avioero 8 vuoden suhteesta viime vuoden kesäkuussa naisen toimesta eikä hän antanut mahdollisuutta korjata asioita. Kolme viikkoa myöhemmin olikin jo vuokrannut asunnon 250km päästä eli asiat tapahtuivat suhteellisen nopeasti. Muutin lasten takia perässä elokuussa. Syyskuussa sain pitkän viestin, jossa oli mm. asioita, joita olisin halunnut kuulla paljon aikaisemmi. Kokeiltiin yhteenpalua 3kk ajan, jolloin hän totesi, ettei tämä toimi. Hänellä oli odotukset korkealla eikä mulla siinä kohtaa ollut enää kiinnostusta edes yrittää korjata tilannetta.

Nyt tässä on eletty 4kk joulukuun jälkeen ja ex-vaimo on nyt kovin ihmeissään, että miten mun tunteet voi loppua näin äkkiä. Hänellä olisi haluja kokeilla taas uudestaan, mutta paremmalla suunnitelmalla hätäilemättä. Mä en halua ja tuntuu, että en voi enää luottaa häneen.

Suhteen alussa 2016 mulla oli ongelmia omissa tunteissa, esim. jouduin ihan oikeasti googlettamaan, että mitä ihastuminen on. Kyllä mä sen sitten tunnistin itsessäni, kun ajattelin häntä päivittäin ja halusin olla hänen lähellä.

2017 saatiin yhteinen tytär ja raskausaika oli vaikea, jo pelkästään sen takia, että Tyksissä yrittivät suositella aborttia. Mulla ei oikein ollut tunteita raskausaikana tai en oikein tiennyt miten ajatella vauvasta. Se oli ex-vaimollekin vaikeaa, kun en osannut olla yhtä innoissaan kuin hän.

Onko tuota ongelmaa koskaan tutkittu? Tuohon voi olla useita syitä ja sitä voinee helpottaa myös.

Yleisesti ottaen asioista puhumattomuus ajaa suhteen väistämättä ongelmiin ja/tai umpikujaan. Suhde on yhteispeliä ja toisen käytös voi saada toisen puhumattomaan tilaan, esim. pelätessä toisen reaktiota ja suhtautumista.

 

[Mikko-X]

Onko tuota ongelmaa koskaan tutkittu? Tuohon voi olla useita syitä ja sitä voinee helpottaa myös.

Ei ole vielä. Sovittiin eilen, että mennään terapeutille, jonka luona käytiin syksyllä, kun yritettiin korjata asioita. Jos ei sieltä, ni toivottavasti muualta saadaan selvitystä asiaan.

 

[Sallys]

Onko täällä muita, joilla ollut ongelmia omien tunteiden tunnistamisessa yms?

Mulle tuli avioero 8 vuoden suhteesta viime vuoden kesäkuussa naisen toimesta eikä hän antanut mahdollisuutta korjata asioita. Kolme viikkoa myöhemmin olikin jo vuokrannut asunnon 250km päästä eli asiat tapahtuivat suhteellisen nopeasti. Muutin lasten takia perässä elokuussa. Syyskuussa sain pitkän viestin, jossa oli mm. asioita, joita olisin halunnut kuulla paljon aikaisemmi. Kokeiltiin yhteenpalua 3kk ajan, jolloin hän totesi, ettei tämä toimi. Hänellä oli odotukset korkealla eikä mulla siinä kohtaa ollut enää kiinnostusta edes yrittää korjata tilannetta.

Nyt tässä on eletty 4kk joulukuun jälkeen ja ex-vaimo on nyt kovin ihmeissään, että miten mun tunteet voi loppua näin äkkiä. Hänellä olisi haluja kokeilla taas uudestaan, mutta paremmalla suunnitelmalla hätäilemättä. Mä en halua ja tuntuu, että en voi enää luottaa häneen.

Suhteen alussa 2016 mulla oli ongelmia omissa tunteissa, esim. jouduin ihan oikeasti googlettamaan, että mitä ihastuminen on. Kyllä mä sen sitten tunnistin itsessäni, kun ajattelin häntä päivittäin ja halusin olla hänen lähellä.

2017 saatiin yhteinen tytär ja raskausaika oli vaikea, jo pelkästään sen takia, että Tyksissä yrittivät suositella aborttia. Mulla ei oikein ollut tunteita raskausaikana tai en oikein tiennyt miten ajatella vauvasta. Se oli ex-vaimollekin vaikeaa, kun en osannut olla yhtä innoissaan kuin hän.

Tuossa voi olla kyseessä autismi. Silloin on vaikea tunnistaa tunteita tai reflektoida toisen tuntemuksia. Valitettavasti tuohon ei ole lääkettä vaan asiaa pitää opetella käytösterapian ja muun avulla. Silloinkaan et tietenkään niitä tunteita pysty alkaa tuntemaan mutta ainakin tiedostat mistä on kyse ja osaat toimia oikein.

 

[Wilds]

Onko täällä muita, joilla ollut ongelmia omien tunteiden tunnistamisessa yms?

Tälle on olemassa oma terminsäkin, aleksitymia. Ilmeisesti on noin 10 prosentilla väestöstä ja esiintyy erilaisten muiden diagnoosien kanssa myös.

 

[petepeluri]

Tälle on olemassa oma terminsäkin, aleksitymia. Ilmeisesti on noin 10 prosentilla väestöstä ja esiintyy erilaisten muiden diagnoosien kanssa myös.

Se voi olla mikä tahansa ilman diagnoosia. Gemini ehdottaa: aleksitymia, tunneälyn puute, sosiaalisen kognition vaikeudet, psykologiset tekijät, neurologiset tekijät.

 

[Mikko-X]

Tälle on olemassa oma terminsäkin, aleksitymia. Ilmeisesti on noin 10 prosentilla väestöstä ja esiintyy erilaisten muiden diagnoosien kanssa myös.

Mielenkiintoista, kiitos.

 

[Mikko-X]

Aleksitymia eli tunteiden tunnistamisen ja kuvailemisen vaikeus, ulkoisesti suuntautuneen ajattelun korostuminen ja empatiakyvyn heikkous ovat siis varsin pysyvä persoonallisuuden piirre. Aivojen kuvantamistutkimusten perusteella alkaa olla näyttöä myös siitä, että aleksityymiset henkilöt prosessoivat emootioitaan, tunteitaan ja mielikuviaan neurobiologisesti eri tavalla kuin muut. Kyseessä voi olla perinnöllinen taipumus mutta myös jo varhaislapsuudessa mieleen iskostunut tunteidenkäsittelytyyli.

Tämä kyllä tuntuu pelottavan paljon omalta tapaukselta. Lapsuus ei myöskään ollut helppo, isä joi minkä kerkesi ja haukkui äitiä päivittäin. 19-vuotiaana muutin pois, kun ei enää jaksanut katsoa.

Ja exän kanssa eilen ajateltiinkin, että puhuminen ulkopuolisen kanssa, oli se sitten terapeutti tai psykiatri, niin tuskin saa mun tunteita heräämään häntä kohtaan. Olisi kuitenkin omasta puolesta kiva selvittää, että miksi näin.

 

[Leatherman]

niin tuskin saa mun tunteita heräämään häntä kohtaan

Sinulla siis aluksi oli tunteita, ihastumisen merkkejä niinkuin kirjoitit, mutta pitkän parisuhteen aikana nämä "katosivat"? Kuulostaa normaalilta parisuhteelta. Eiköhän jokaisessa parisuhteessa se alkuhuuma katoa ja arki iskee jolloin "ihastumisen tunne" häviää pikkuhiljaa kun näkee toista päivittäin ja jotku asiat saattavat alkaa toisessa ärsyttämään yms.
En tuota autismiksi ainakaan kutsuisi.

 

[petepeluri]

Sinulla siis aluksi oli tunteita, ihastumisen merkkejä niinkuin kirjoitit, mutta pitkän parisuhteen aikana nämä "katosivat"? Kuulostaa normaalilta parisuhteelta. Eiköhän jokaisessa parisuhteessa se alkuhuuma katoa ja arki iskee jolloin "ihastumisen tunne" häviää pikkuhiljaa kun näkee toista päivittäin ja jotku asiat saattavat alkaa toisessa ärsyttämään yms.
En tuota autismiksi ainakaan kutsuisi.

Normaalissa parisuhteessa tunteet eivät katoa, ainoastaan ihastuminen. Ilman tunteita on vain kaksi kaveria.

 

[Sallys]

Sinulla siis aluksi oli tunteita, ihastumisen merkkejä niinkuin kirjoitit, mutta pitkän parisuhteen aikana nämä "katosivat"? Kuulostaa normaalilta parisuhteelta. Eiköhän jokaisessa parisuhteessa se alkuhuuma katoa ja arki iskee jolloin "ihastumisen tunne" häviää pikkuhiljaa kun näkee toista päivittäin ja jotku asiat saattavat alkaa toisessa ärsyttämään yms.
En tuota autismiksi ainakaan kutsuisi.

Jos pitää googlettaa, mitä ihastuminen on, niin kyllä siinä on ongelmia tunteiden kanssa.

 

[Mikko-X]

Sinulla siis aluksi oli tunteita, ihastumisen merkkejä niinkuin kirjoitit, mutta pitkän parisuhteen aikana nämä "katosivat"? Kuulostaa normaalilta parisuhteelta. Eiköhän jokaisessa parisuhteessa se alkuhuuma katoa ja arki iskee jolloin "ihastumisen tunne" häviää pikkuhiljaa kun näkee toista päivittäin ja jotku asiat saattavat alkaa toisessa ärsyttämään yms.

Meillä oli kyllä suhteessa asioita, joista riideltiin silloin tällöin. Asiat pitkittyivät, kun riidan jälkeinen keskustelu päätyi useasti seksiin. Ja rehellisesti sanottuna (en muista sanoinko pariterapiassa syksyllä) olen sitä mieltä, että suhteen olisi pitänyt loppua aiemmin. Vaikka hän epäileekin, että olenko ikinä rakastanut, jos näin nopeasti tunteet katoavat.

Suostuin nyt alustavasti, että mennään sinne samalle pariterapeutille niin ehkä hän osaa antaa exälle mieluisan vastauksen. Kahvittelut yms viestinvaihdot exän kanssa tuntuu suht turhilta, kun tuntuu etten osaa antaa hänelle vastausta.

 

[Leatherman]

Meillä oli kyllä suhteessa asioita, joista riideltiin silloin tällöin. Asiat pitkittyivät, kun riidan jälkeinen keskustelu päätyi useasti seksiin.

No tämäkin on kuin normaalin ihmisen parisuhteen käsikirjasta. Eli omaan korvaan kuulostaa normaalilta meininkiltä ja välillä ihmisiltä vaan lopahtaa mielenkiinto toiseen kohtaan eikä enää ole tunteita ollenkaan. Välillä se on miehen puolelta, välillä naisen puolelta.

Normaalissa parisuhteessa tunteet eivät katoa, ainoastaan ihastuminen. Ilman tunteita on vain kaksi kaveria.

Noh, omakin lapsuus oli mitä oli niin ehkä en itsekkään tiedä mikä on normaalia ja mikä ei.

 

[Mittubisi]

Ehkä pitäisi tarkentaa. Siis olen tähän törmännyt oman ex-vaimon kanssa joka lähti lasten kasvaessa isommiksi elämään nuoruuttaan uudelleen frendiensä kanssa jotka olivat molemmat juuri eronneet. Ei mennyt kauaa että meilläkin oli ero vireillä. Toinen esimerkki on isommasta kaveriporukasta missä viidestä naisesta yksi narautti miehensä parisuhteen ulkopuolisista sekoiluista. Ei mennyt aikaakaan kun ongelmia oli olevinaan muillakin porukan naisilla, oli niitä oikeasti tai ei. Ja kolmas esimerkki oli neljän naisen porukasta joista yksi sai myöhäisiän ADHD diagnoosin. Eipä mennyt kauaa kun kolme muutakin ramppasivat lanttumaakareilla penäämässä omaa diagnoosiaan. Joku omituinen sopuli-ilmiö tuntuu esiintyvän naisilla, ainakin useammin kuin miehillä. Ja olen kyllä onneksi päässyt kokemaan myös naisseuraa jotka ajattelevat omilla aivoillaan ja tekevät omat päätöksensä vaikka heillä ystäviä onkin.

Tuli tämä asia mieleen, kun paremman puoliskon kaveripiirissä on yleistynyt burnout milloin mistäkin syystä (työ ja/tai koulu). Ei ole siis burnoutissa itsessään mitään leikkimistä, mutta jännästi osunut nyt sanotaan vuoden sisään vähän jokaiselle samassa piirissä. Voi olla, että kaikilla onkin ja toivottavasti pääsevät yli tästä, mutta jotenkin osuu aika hyvin teksti tähän "ilmiöön".

 

[RealityBites]

Tuli tämä asia mieleen, kun paremman puoliskon kaveripiirissä on yleistynyt burnout milloin mistäkin syystä (työ ja/tai koulu). Ei ole siis burnoutissa itsessään mitään leikkimistä, mutta jännästi osunut nyt sanotaan vuoden sisään vähän jokaiselle samassa piirissä. Voi olla, että kaikilla onkin ja toivottavasti pääsevät yli tästä, mutta jotenkin osuu aika hyvin teksti tähän "ilmiöön".

No ne "burn-outit" saattaisi ehkä olla vähemmässä, mikäli ei niin suuresti ottaisi kupoliin sen toisen tekemiset, joka yrittää kaikin puolin parhaaansa.

Totesin pääsiäisen aikana, että on sitä kivempaakin tekemistä kuin yrittää olla mieliksi toiselle.