@
SKYTRiXSHA Hyviä ajatuksia.
Tässä nyt henkisesti oikeastaan jo eroamassa vaikka viimeistä niittiä ei vielä annettu. Tuskinpa tässä enää henkisesti tai parisuhteen tasolla voi asioita korjata. Mä en tiedä olenko itse vain niin "vajaa" ihminen vai onko toisessa niin paljon rikkinäisiä piirteitä, jotka sitten heijastaa itseeni kun hänelle ei mikään riitä tai muuten vain valittaa hyvinkin usein asioista (omin sanoin ei valita vaan se on hänen tapansa). Tottakai minussa on kehitettävää kuten henkinen läsnäolo, muiden parempi huomioiminen, sosiaaliset etiketit, jne.. Eli jos tässä suhteessa jotain positiivista niin hän on aika selkeästi mitenkään yhtään kaunistamatta kertonut ne piirteet, joita minussa on kehitettävää, enkä niitä kiellä.
No sitten muita ajatuksia.. Tässä muutaman päivän ollut täysi henkinen sekä fyysinen eristäytyminen minusta, mitä nyt jotain puhunut mulle. Saatiin sitten vihdoin asioita puhumalla tilannetta paremmaksi. Kuten hänen edellisistä suhteissaan, tässäkin hän kokee se, että minun omat asiat kiinnostaa paljon enemmän kuin hän itse. Eihän mulla kovin kummoisia harrastuksia edes ole saati aikaa vieviä, kuntosali ainoa, jossa hän on ravannut mukana. Tähänkin mainitsin, että mä voin käydä useinkin reenaa silloin kun mulla on se vapaa hetki (muksu nukkuu, hän töissä jne..). Tähän hän sitten sanoi, että enkö mä halua käydä hänen kanssaan enää treenaa? Tarkoitus nyt oli kuitenkin se, että meillä on enemmän yhteistä aikaa missä ollaan oikeasti läsnä toisille.
Kuitenkin, ei ole läsnäoloa ja omat asiat vain kiinnostaa. Sitten on iso ristiriita siinä, että hän kokee ettei häntä kosketeta tai että ei ole seksiä. No jos on etääntymistä tai muuten kylmää meininkinä, ei siinä oikeasti seksiä tule puolin ja toisin. Mulla on alkanut helposti menemään asioita tunteisiin, koska hän tuntuu sanovan pienistäkin asioista rumasti (vaikka hänen kielellään ei ole näin, vaan se on hänen tapansa ilmaista asia).
Vaikka hän onkin ulospäinsuuntautuneisempi sekä ottaa minua paremmin muut huomioon, en koe olevani surkea siinä. Kyllä mä hänen muksunsa kanssa olen ja leikin, sekä olen heidän kanssaan. Yhteinen aika jäänyt toki vähemmälle. Mutta siis ylipäätään jos asiat ilmaistaa jatkuvasti "negatiivisen" sävyin niin eihän asiat etene.
Olen myös hänelle puhunut omista fiiliksistä. Onhan 29-vuotiaan "huolettomasta" elämästä lapsiperhearkeen iso hyppäys ja on ollut iso prosessi muuntautua vastuullisempaan asemaan ja olen ainakin kerran ottanut asian puheeksi, että hänen muksunsa olisi ollut välillä taakkana (asian olisin voinut ilmaista paremmin). Selitin ettei se ole siitä, että hän oikeasti olisi ollut taakkana, vaan omat tunteet yhdisti sen siihen, ettei ole omaa aikaa tarpeeksi (ja hänen korkea vaativuus muksuansa kohtaan). Olen aina ottanut keskustelut hyvin hyvin asialliseen sävyyn ja kehityksen muodossa. Toinen tuntuu usein hyökkäävän ja asiat menee mustavalkoisesti.
Varmasti olen omilla toimilla ja piirteilläni aiheuttanut kränää tähä soppaan ja näiden osalta aion parantaa, mutta kyllä mä koen, että naisystäväni on englannin kielen termein hyvinkin "needy" eli tarvitseva. Helposti "kiukutellaan" tai tuodaan asia ilmi niin, että jää oikeastaan itselleni luu kurkkuun. Loppupeleissä asiat ei toimi kun hän ei yksinkertaisesti pysty droppaa egoansa ja minä taas sitten olen valmis droppaa sitä vähä liiankin paljon. Riidoissa hän on se joka puhuu, mina olen hiljaisempi. Hän kokee mun hiljaisuuden samana kuin että hänelle huudettaisiin. No en mä ole ollut täysin hiljaa, vaan kertonut siinä niin paljon omin sanoin kuin mahdollista ja siihen perään, että mä tarvitsen aikaa ajatella tai sitten kirjoittaa paperille koska silloin mä olen paljon parempi ilmaisee itseäni. En kuitenkaan ole koskaan lähtenyt riitelytilanteesta pois.
Tuli esiin myös se, että vaadin häneltä (?) käydä lenkillä, salilla, muutoksia hänen muksun kasvatuksen suhteen, käydä mun porukoilla, käydä siellä täällä.. Ainut asia josta olen nillittänyt on ruokailujutut, jos jotain negatiivista. Muuten mitään en ole vaatinut. Ja perusarjen yhteinen aika esim sohvalla ei kuulemma ole se mitä hän haluaa meidän kaikkien yhdessäololta. Onhan sitä kaikkea muutakin tehnyt, vaikka tässä korona-aikaan ei mitää ihmeellistä olekaan tehty. Lapsen kanssa se arki nyt on vain aika yksinkertaista, eikä se minua haittaa. Haluaa läsnäoloa, mutta sitten se on kuitenkin väärällä tavalla olevaa läsnäoloa.
Mä olen hänelle epälooginen ja ristiriita puheissa. No sikäli kun muutokset ei tapahdu sormia napsauttamalla. Jos mulla on intohimo kuntosaliin, niin sen kanssa kompromissin tekeminen, parempi aikatauluttaminen ja sen sijaan oikeasti yhdessäoloa heidän kanssaan enemmän ei ole päivän prosessi. Eikä asiaa helpota se, että asiat ilmaistaan negatiivisesti sen sijaan että voisi pyytää nätisti miten hän asiat kokee.
Jos jotain tässä suhteessa jää kaipaamaan niin hyvä estoton seksi ja ajatus tulevaisuudesta. Näin introverttina oli kyllä todella mahtava päästä tutustumaan hänen kavereihinsa ja tehtyä enemmän extemporee jota jää kaipaamaan. Miksei yksin voi tehdä näitä? Ei se tunnu samalta tai sitten en ole vain löytänyt sisäistä onnea. Ja tunteet kyllä heittää aivan laidasta laitaan kun ajattelee menneitä hyviä yhteisiä aikoja.
Tuntuu paljo paremmalta kun saa tänne foorumille kirjoiteltua. Tulen kirjoittaa lisää. Kunhan saa ajatuksia pihalle.
Joskus puhuttiin menneistä erokuvioista ja tunteista. Hänellä ei kuulemma edes ole ollut sellaisia surkeita aikoja eron kohdalla jos ei edellistä suhdetta lasketa. Vaikea uskoa, koska itse olen X ajan aivan maassa ja ei pysty tekemään oikeastaan mitään. Tunnekylmyys?
Hänellä on 4-5 suhdetta takana, kaksi pidempää, loput lyhyempää. Sitten muita irtosäätöjä ollut välissä. Hän kokee että on iloisempi yksinään. En tiedä kuinka vahvat tunnelukot ovat hänellä, mutta sisimmässään aivan varmasti haluaa toimivan suhteen.
Korkkia en aukase vaan selvitän asiat itse sekä pyrin puhumaan muille. Toivottavasti kesällä on jotain valoa edessä! Ja tämän sopan jälkeen ei kyllä ole henkisiä voimavaroja muutenkuin keskittymään itseeni.
*Tuli hyvin sekavaa settiä*