Itselläni oli vähän se että ei tullut kerrottua/puhuttua mitään, toivoen että asiat korjaatuvat itsekseen kunnes tunteet toista kohtaan olivat vaan "pakollista välittämistä". Jossain välissä alkoi se että jotkin asiat rupesi todella ärsyttämään toisessa ja sanoisin että tuosta se alamäki jyrkkeni.
Ehkä voi kokeilla jotain parisuhdeneuvonta puhelinpalvelua, niissä kun taitaa olla mahdollista puhua anonyymisti jos kokee että on helpompi puhua tuntemattomalle henkilölle. Saa parempia vastauksia kuin koiralle puhuminen (mitä itse olisin tehnyt jos olisi ollut elikoita)
Noin se meni vähän omallakin kohdalla. Sitten kun kissa nostetaan pöydälle niin on jo vähän liian myöhäistä.
16v saman pirkon kanssa ja nyt kolmevitosena ensimmäistä kertaa yksin :O. Meidät taisi 10v tuosta 16v:stä yhdessä pitää lapset.
Erikoisinta asiassa on se, että hajosin aika täysin kuukaudeksi siinä kun homma varmistui. Vaikka tilanne oli tiedossa jo vuosia ja itse otin asian vielä esille, että jotain tarttis tehdä tai erotaan viimeistään kun lapset lähtee kotoa.
Yllätys ehkä oli sitten se, että toista ei edes kiinnostanut tehdä mitään eli keskustella aiheesta minun tai ulkopuolisen kanssa pariterapian merkeissä ja muut mitä ehdotin oli ei. Piti saada miettiä itse mitä haluaa, mutta ei tiennyt koska tietää mitä haluaa.
Mulle tuo sitten taas oli aika punainen vaate. En voinut ymmärtää miten aikuinen ihminen voi elää tilanteessa missä ei tiedä mitä haluaa. Pari viikkoa jaksoin odottaa joskos saisi edes päätettyä sen, että onko korjaamisen arvoista vai ei kunnes laitoin itse eropaperit eteenpäin.
Aika monta iltaa/yötä asioita kyllä tuli suuntaan tai toiseen käsiteltyä, mutta aika yksipuolisesti. Kyllä toisesta paistoi läpi heti alusta asti se ettei kiinnosta. Eniten ehkä harmittaa ettei mielestäni edes yritetty kunnolla. Paremmin mielin olisin eronnut jos molemmat olisi tehneet töitä suhteen eteen. Lapsiperhe arki kuitenkin oli ollut sen 10v ja asiat menneet täysin muksujen ehdoilla.
Sen verran hyvin hänet tunnen kun puolet elämästä asunut saman katon alla, että tiedän hänet hyvin läheisriippuvaiseksi ihmiseksi niin taustalla oli se kolmaspyörä. Olin 100% varma, että tyhjän päälle tuo ei hyppää vaan jotain pitää olla valmiina ja ilmeisesti se ei nyt ollut niin valmista minkä takia oltiin tilanteessa ettei tiedetä mitä tahtoo. Erikoisinta tässä on se, että se kolmaspyörä on ilmeisesti nainen. Aluksi sitä en edes uskonut, ajattelin, että puhuu paskaa että minulle ei jäisi niin huono mieli (mikä oli kyllä aika erikoista, koska tilanne muuttui aika täysin omassa pääkopassa kun kolmaspyörä onkin nainen eikä mies).Epäilen silti, mutta toisaalta enää ei edes kiinnosta.
Eron varmistuessa siitä ylipääseminen oli yllättävän pitkä prosessi. Muistan ihmetelleeni monta kertaa, että miten ihmeessä voin tuntea näin vaikka parisuhde on ollut paskaa jo pitkään. Jotenkin se vaan kolahtaa kuitenkin melkein puolet elämästä ollut yhden ja saman ihmisen kanssa.
Ja tietenkin silloin kun on paskana niin ei oikein ollut mitään paikkaa mihin puhua. Otin jopa perheneuvolaan ja työterveyteen yhteyttä. Psykologi aika meni kuukauden päähän ja perheneuvolan kautta vielä pitemmälle. Loppu viimein olin sitten saanut kelattua asiat jo niin selväksi että peruutin molemmat.
Muuten ero hommat meni ihan ok ja helvetin nopeasti. Muksut viikko/viikko systeemillä. Toinen kirjoilla siellä ja toinen täällä, joten en jäänyt etävanhemmaksi... Exä osti osakkeen parin kilometrin päästä ja muksut pääsee pyörillä liikkumaan koulun ja kotien välillä. Yhteinen tili minne menee lapsilisät ja 5% kummankin nettopalkasta. Sieltä harrastukset yms. menot. Kumpikin maksaa omalta osalta lasten asumisen ja elämisen. En oikein reilumpaa järjestelmää keksinyt. Jos exä olisi halunnut vittumiaseksi ruveta niin aika isoja elareita olisi voinut joutua maksamaan vaikka viikko systeemi onkin. Siitä nostan hattua. Ainut mikä vähän nakertaa on tasinko (fiilis, että saa taas maksaa kahteen kertaa kun ensin on itse nostanut talon arvoa), mutta nyt se on maksettu ja talo omissa nimissä. Velkaa tosin on ihan tarpeeksi. Ennen sitä oli 1,5x nettovuositulot nyt taitaa olla lukema 4x nettovuositulot. Ei näitä asioita kannata jättää kaivelemaan kun siitä ole mitään hyötyä.
Aika paljon joudutaan lasten takia olemaan tekemisissä mikä itselle on vähän niin ja näin. Toisaalta olisi ihan ok jos jatkettaisiin ystävinä, mutta jotenkin oman mielenterveyden kannalta aina tuntuu paremmalta mitä vähemmän olen hänen kanssaan tekemisissä. Lapsista vanhempi ottaa tämän aika raskaasti ja huomaa selvästi, että elättää toivoa yhteenpaluusta. Ei heille tietenkään kerrottu, että äiti ei halua jatkaa/yrittää vaan sitä yleistä aikuisten juttuja ja ei ole teidän syytä missään tapauksessa jne.
Nyt olen rehellisesti antanut itselleni aikaa olla tekemättä yhtään mitään. Eli tyyliin katson 8h pelkkää GoT:tia töiden jälkeen. Muksu viikoilla tietenkin vähän eri meininki. Tosiaan kun mamman helmoista aikoinaan tuli lähdettyä niin omasta mielestäni nyt on tärkeä oppia olemaan yksin. Parisuhde ei ole mikään itseisarvo omalla kohdalla. Ja ensin pitää olla sinut itsensä kanssa. Olisihan se kiva löytää joskus joku pirkko v2, mutta jotenkin sellainen ajatus ei nyt kolahda yhtään. Niin pitkään on tullut elettyä toisen ehdoilla, että nyt ainakin vuoden ajattelin tehdä ihan vain sitä mitä itseä kiinnostaa.
Nyt voikin taas joku kaivaa tilastot, mutta ovathan nuo avoimet suhteet marginalijuttu.
(Tuokin tietty riippuu isolta osin omistakin standardeista)
