Asiaa sivuten niin viime vuoden puolella minun ja kaverin treeneihin tuli mukaan yksi kaverin puolituttu. Hänellä oli kuulemma toisen danin musta vyö jossain karaten kaltaisessa ja viime kisoissa sijoittui hopealle. Hän oli minua noin 30 kiloa kevyempi mutta toisaalta yli kymmenen vuotta nuorempi. Ottelimme joitakin eriä lähinnä nyrkkeilyn säännöillä. Ei olisi kaveri mahtanut minulle mitään, jos olisimme tosissaan otelleet. Hän oli käsistään nopea mutta ei niin nopea, että olisi päässyt suojauksen läpi ja hänen iskunsa olivat sellaisia läppäisyjä. Itse kuitenkin pystyin lyömään hänen suojauksensa läpi näin tahtoessani. Laittaisin siten rahani likoon sen puolesta, että nyrkkeily on myös hyvä itsepuolustuslaji.
Nyrkkeily on varmasti varsin toimiva. Kuten myös lähes kaikki muut (kamppailu-) urheilulajit. Ylipäätään hyvä kunto toimii hyvänä pohjana.
Laitetaan vielä oma prioriteettijärjestys, hihasta ravistettuna, itsepuolustukseen normaalille ihmiselle normaalissa elämässä:
1. Oma käytös (ts. vältä joutuminen tilanteisiin, poistuminen riittävän aikasin tai tilanteen de-eskalointi – vaikka ketjun aloittaja tämän kohdan halusikin jostain syystä kieltää).
Iso katko tärkeysjärjestyksessä. Jos kohta 1 on kunnossa, niin kohdat 2–N ovat harvoin tarpeen.
2. Oma koko, ja koska omaan pituuteen on vaikea vaikuttaa teinivuosien jälkeen, niin käytännössä tämä on kehon paino – ja siten myös se lihasmassa.
Iso koko on tässä hyväksi. Jos sitä on riittävästi, niin tilanne palautuu yleensä kohtaan 1 ilman tappelua.
Lisäksi, kuten tuossa taas kerran toistettiin. Paino on voimaa, ylipaino yli... (sparraus itseään joku reilut 20 kiloa painavamman kanssa on yllättävän haastavaa, ne vaan ottaa osumaa ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut – aika sama fiilis tuosta kuin sinulla, tosin itse sinä pienempänä osapuolena (eikä auttanut vaikka oli itse keskimääräistä isompi, kun vastassa oli vielä isompi kaveri).. ja yritä siinä sitten torjua, niitä.. joo, se teknisesti puhdaskaan torjunta auttaa ”tosi paljon” pysäyttämään niitä ”pommeja”
3. Oma urheilullisuus, jos ei ihan peukalot ole keskellä kämmentä ja osaa perusteet torjunnoista, niin on melko sama onko kamppailulajeja vai muuten urheilua.
Se toinen osapuoli kuitenkin määrittää mitkä ”säännöt” ovat tai eivät ole voimassa. Ja, tässäkään kohtaa ei kannata provosoida syventämällä itse sitä tappelua. Jos esim. (otoskoko 1) poimii ja ohjaa muutaman iskun käsillään sivuun pitäen naaman peruslukemilla, eikä edes yritä palauttaa mitään takaisin, niin vääntö jää helposti siihen (ja se toinen osapuoli tulee myöhemmin päivänvalossa pahoittelemaan yöllistä käytöstään).
Eläimiä me ollaan, ja siten me käyttäydytään myös.. hierarkia tuli selväksi ilman oikeaa tappelua (kts. kohta 1, joka sisältää kaiken välttämisestä pakenemisen kautta väkivallan rajaamiseen minimitasolle).
Samoin myös pitää osata hävitä suosiolla, jos tilanne sen mahdollistaa (kts. kohta 1).
Otoskoko näistä on onneksi ylipäätään verrattain pieni, koska kohdat 1–2 ovat (uskoakseni) melkein riittävässä määrin hallussa.
4. Kamppailulajitaustasta ei ole varmaan liikaa haittaa. Etenkin jos kaikki kohdat 1–3 epäonnistuvat välttämään sen varsinaisen väännön.
Mutta, siis tilanteen välttäminen >> tilanteessa toimiminen.
