Paras rattiohjain ja muut autopelivarusteet

Turhana sivuseikkana, ne T-LCM tuli Amazonin laatikossa, jossa se oli laatikko jonka Thrustmaster oli lähettänyt niille. 271 yksilö 420:n erästä ja samalla oli myös amazonin tilaajanumero ja muuta. Guillemot corporation FR.
 
Eilen tuli haettua postista tuo Playseat Challenge ja G29. Playseatin kasaus ja muut asentelut oli kyllä tehty helpoksi. Yksi virhe tuli tehtyä, eli laitoin Playseatin hieman liian vaakaan asentoon, jolloin sitä kasassa pitävät käsinoja-tarrat eivät saaneet tarpeeksi tarttumapintaa ja penkki romahti noin viiden minuutin istumisen jälkeen :lol:

Tajusin tekemäni virheen ja huomasin samalla, että penkin asento muuttui paremmaksi, kun en laittanut sitä liian vaakaan asentoon. Tuon jälkeen pysyi kasassa ja pääsin kunnolla testaamaan. Etukäteen arvelutti, että kuinka ahdas tuo Playseat on, eli onko siinä lopulta mukava istua. Hieman ahdas se on, mutta asennon sai kuitenkin mukavaksi ja ahtaus ei lopulta haittaa mitään.

G29-setti on sekä ratin, että polkimien osalta oikein pätevän tuntuinen, vaikka ratissa olevat napit eivät ihan huipputasoa olekaan sijoittelun ja tuntuman puolesta. Tuntuma on oikein hyvä, eikä tähän hintaan oikeastaan parempaa ole tarjolla. Thrustmasterin T300 on hintaluokan pahin kilpailija, makuasioita kummasta tykkää enemmän.

Pikaisen testauksen jälkeen ja aikojen saatossa muitakin edullisemman luokan vaihtoehtoja kokeilleena voin suositella tätä settiä kaikille, jotka ovat simuharrastelua aloittelemassa tai muuten vain tiukemmalla budjetilla liikkeellä. Uutena tämä kokonaisuus maksaa tällä hetkellä reilut 400€ ja halvimmillaan ehkä 350€ tuntumaan voi tarjouksista saada. Käytettynä voi päästä kokonaisuutena parin sadan tuntumaan, jos sattuu sopivasti kohdalle.
 
Thrustmasterin T300 on hintaluokan pahin kilpailija, makuasioita kummasta tykkää enemmän.

No ei kyllä sinne päinkään. T300 on step up G29:stä. G29 on täysin entry-level ratti ilman mitään muokkausvaihtoehtoja. T300 voit esim vaihtaa ratteja mieleiseksesi ja käytössä on koko TM:n ekosysteemi lisäosineen.
G29 varmasti ajaa asiansa perusrattina mutta kyllä se hintaero T300 on ihan perusteltu.
 
Esität nyt omaa mielipidettäsi faktana. T300 ei ole yhtään kalliimpi, jos ottaa halvemmilla polkimilla. Tällä hetkellä jopa halvempi paketti kuin G29.

Mutta siis toki T300 on muokkaamisen suhteen parempi, en vain puhunut siitä. Perus T300 on kuitenkin pitkälti yhtälailla entry-level ja se ei ole kaikessa parempi kuin G29. Tuntuma on pitkälti makuasia.

Joku ehkä näkee polkuna T300:n perusversion, jota voi muokata omakseen, mutta itse näen polkuna G29 ja siitä sitten Fanatecin tuotteisiin, jos tekee mieli päivittää. Kumpikaan ei ole väärä polku, vaan molemmissa on puolensa.
 
Sellainen jolla on kokemusta sekä hihnavetoissesta T300:sta että hammastanko+ratastoimisesta G29:stä voi tehdä vertailua, muuten on mutuilua.
Pelasin G29:llä vuoden ja olin pääsosin tyytyväinen, mutta Fanatecin hihnavetoista kun on käyttänyt ei siihen rattaiden ruksutukseen ole paluuta.

Huomenna pääsee testaamaan suoratoimista basea kun Podium Racing Wheel F1 saapuu :sparty:
 
Minä en mutuile. Mulla oli pohjilla kokemusta G29:n edeltäjistä, eli G25 ja G27, sekä T300:sta ja parista Fanatecin hihnavetoisesta, joista toisen omistan edelleen (Porsche GT2). Valitsin G29:n, koska tykkäsin jo G27:sta paljon ja T300 ei hihnavetoisuudestaan huolimatta ollut tuntumaltaan parempi. Jos olisin edelleen innostunut rallipeleistä, niin olisin saattanut T300:n valita, koska mielestäni rallissa hihnavetoisuus pääsee kukoistamaan. Nykyään kiinnostaa kuitenkin lähinnä formulat yms. rata-autoilu, jossa Logitechin tuotteet toimivat mielestäni hyvin.
 
Olikohan Assetto Corsa tai Project Cars 2 jossa joku tietty FFB efekti oli G29:llä aivan järkyttävä, tuloksena ihan pirunmoista ruksutusta joka tuntui kaikkea muuta kuin hyvältä.
Mutta on sitten henk.koht. makuasia koska mun mielestä G29 oli DiRT Rally 2.0:ssa kelpo, muissa huono.
 
Jep, makuasioita nämä monesti on, kuten aiemminkin sanoin. Paljon on kiinni siitäkin, että minkälaiseen tuntumaan tottuu, koska erilainen tuntuma voi tuntua huonolta, vaikka ei sitä "oikeasti" olisi.
 
Makuasioita toki, mutta kyllä minunkin mielestä T300 on huomattavasti parempi kuin mikään Logitech ja Internet on pääsääntöisesti samaa mieltä.

Minulla on ollut Logitechilta G25 ja G27. Niiden jälkeen Thrustmasterilta juurikin tuo T300. Nykyään Fanatecin CSL Elite. Minun makuun hyppy Logitechista T300:een oli suurin piirtein yhtä iso kuin hyppy T300:sta Fanateciin. Logitechin rattaiden rohina ja niiden tuoma kilke ja klappi ovat vain itselleni jotain sellaista, mitä en voi sietää ja siinä suhteessa T300 on valovuoden edellä. T300:n mukana tulevat polkimet ovat tietty aika onnettomat.
 
Saattaa monilla olla vähän psykologinenkin juttu se negatiivinen näkemys ratasvetoisia kohtaan. Ratasvetoisuus kuulostaa heti kättelyssä huonolta asialta ja jos sitä rohinaa jää kuuntelemaan, niin sehän tuntuu heti pahalta. Aikojen saatossa on tullut pelattua oikeasti paskoilla ratasvetoisilla, joka sai minutkin epäileväksi jossain kohtaa, mutta kun G27 oli pitkään käytössä ja siihen tottui, niin ratasvetoisuus ei ole enää minulle kirosana. Kuulokkeet päässä ei yleensä kuule juuri mitään ääniäkään ratista.
 
Ratasvetoisissa se ffb deadzone keskellä ("klappi") voi olla isompi ongelma kuin rattibasesta kuuluvat äänet. Mutta onhan niitä logitecheja käyttäviä nopeita kuskeja joita tuokaan ei kait pahemmin häiritse.
 
Nyt täytyy sanoa, ettei ole mennyt ihan niinkuin Strömsössä tuo rigin tilaaminen Simetikiltä.
Tilaukseni jätin 5.7, jolloin sivuilla maininta, että uudet tilaukset toimitetaan 10.7 jälkeen.
Sivuilla on myös mainittu, että processing time on 1-5 working days. Ehkä niitä työpäiviä vaan on sitten hieman harvemmin tuolla Portugalissa kuin Suomessa...? :rofl:

Maksettu tilaukseni on levännyt siis jo yli kaksi viikkoa tilassa ”currently processing” ja olen kahteen kertaan ollut jo yhteydessä ja kysellyt missä mennään.
Viime viikolla vastattiin, että toimitus tapahtuu viimeistään tämän viikon ekoina päivinä. Nyt eletään tiistai-iltaa ja yhä edelleen ollaan ”processing”...
Eikun kolmas kerta kyselyä ja palaiutetta Simetikille, ettå milloin toimitus ja nyt odotellaan taas vastausta.

Toimitusajat ovat siis jotain aivan muuta mitä mainostavat. Toivon mukaan tuotteen laatu korvaa heikon asiakaspalvelun ja katteettomat lupaukset.
Kaikkinensa siis toimitusaika tilauksesta tullee menemään 3-4 viikkoon, jos saavat edes tällä viikolla tilatut tuotteet matkaan. Jotain välitiedotetta edes olisi ollut mukava saada ja pahoittelut viivästyksestä, mutta ei...
 
Veikkaan että ne määrät kuitenkin sellaisia etteivät ihan liukuhihnalta tee tai että olisi varastot täynnä valmiita. Vaikka sen muutaman sata vuodessa myisivätkin. Voi myös olla että myyntimäärät räjähtänyt ylöspäin ja siksi tökkii.
 
Oli sitten niin tai näin, niin ainakin pitäisi korjata sivuilla ilmoitetut toimitusaikatiedot ihan ensimmäiseksi. Jos nimittäin se tieto heittää jopa viikoilla, niin sitä ruuhkaa aiheuttaa varmasti yhä lisääntyvät toimitusaikakyselyt...;)
 
Toimitusajat ovat siis jotain aivan muuta mitä mainostavat. Toivon mukaan tuotteen laatu korvaa heikon asiakaspalvelun ja katteettomat lupaukset.

Kieltämättä toimitusajat ovat ainakin sinun kohdallasi kusahtaneet pahemman kerran. Itsehän sain omani jo pe 3.7 ja tilaus meni sisään to 18.6, kuten meillä jo olikin puhetta tästä YV:n välityksellä. Asiakaspalvelukin onnistui omalla kohdallani hyvin, sain Nuno Alvesilta kysymällä varsin tarkat ja paikkansa pitävät tiedot tilaukseni edistymisestä, tilaukseni lähti liikkeelle jopa hieman ilmoitettua aiemmin. Itsekin mietin vähän samaa kuin @Raikku että näinköhän heidän uuden K2-R -riginsä kysyntä on noussut pilviin ja sen takia hommat takkuavat sekä toimitusajoissa että asiakaspalvelussa. Vaikea sanoa, mistä johtuu.

Sen uskallan kyllä luvata, ettet tule pettymään rigiin itseensä. Useamman viikon K2-R:n omistaneena olen erittäin tyytyväinen ostokseeni ja koen saaneen rahoilleni vastinetta erittäin hyvän laadun ja tukevuuden muodossa. :)

Toivottavasti toimittavat tilauksesi lähiaikoina, tsemppiä odotukseen!
 
Alkaa Fanatecillakin olla varastot tyhjillään, esim CSL Elite seuraava erä lokakuun puolessa välissä.
Monen tuotteen kohdalla myydään eioota...hintojaan ei silti ole hilanneet ylöspäin vaikka keväällä siitä varoittelivat että voi tapahtua.
edit: Oli näemmä virhe tuo lokakuun tieto, nyt korjattu saatavuutta.

Näinä aikoina ei vaan hommat pelitä kuten tavallisesti ja Espanjassakin ollut taas ennätys koronalukemia eli epävakaisuus varmaan jatkuu.
Täältä lintukodosta on toistaiseksi hyvä ihmetellä miksei tavara kulje, mutta tuolla Etelä-Euroopassa ja etenkin Aasiassa voi oikeasti olla ongelmia tuotannon kanssa ja siksi lähetykset viivästyy.
 
Viimeksi muokattu:
Kieltämättä toimitusajat ovat ainakin sinun kohdallasi kusahtaneet pahemman kerran. Itsehän sain omani jo pe 3.7 ja tilaus meni sisään to 18.6, kuten meillä jo olikin puhetta tästä YV:n välityksellä. Asiakaspalvelukin onnistui omalla kohdallani hyvin, sain Nuno Alvesilta kysymällä varsin tarkat ja paikkansa pitävät tiedot tilaukseni edistymisestä, tilaukseni lähti liikkeelle jopa hieman ilmoitettua aiemmin. Itsekin mietin vähän samaa kuin @Raikku että näinköhän heidän uuden K2-R -riginsä kysyntä on noussut pilviin ja sen takia hommat takkuavat sekä toimitusajoissa että asiakaspalvelussa. Vaikea sanoa, mistä johtuu.

Sen uskallan kyllä luvata, ettet tule pettymään rigiin itseensä. Useamman viikon K2-R:n omistaneena olen erittäin tyytyväinen ostokseeni ja koen saaneen rahoilleni vastinetta erittäin hyvän laadun ja tukevuuden muodossa. :)

Toivottavasti toimittavat tilauksesi lähiaikoina, tsemppiä odotukseen!

Tänään vihdoinkin sain kuulla, että paketti olisi lähdössä, MUTTA...
Monitoriteline on saanut tuotekehityksen kautta myös uudet ominaisuudet ja siinä on nyt enempi säätömahdollisuuksia sekä laajempi valikoima eri VESA-kiinnityksille. Hinta uudelle telineellä on nyt korkeampi, mutta laittavat sen tilauksen mukaisen vanhan hinnan mukaan.
Nyt vain tuohon telineeseen ei sisälly enää PC/Konsoli tasoa ja se on ostettava erikseen ja uusi teline on toimitettavissa vasta viikon lopussa. No vastailin, että laittakaa nyt se teline myös mukaan, kun sellainen oli jo tilausvaiheessa telineessä ja olen valmis odottamaan sitä viikon lopulle, jotta voivat toimittaa kaikki kerralla...
Saas nähdä miten tuo toimitusaika nyt pitää paikkaansa. Hieman on tuo luottamus kärsinyt itselläni noihin toimitusaikoihin mitä lupailevat.
 
Siinä se nyt olis asennettuna, kohta testaamaan :)
Fanateccia.jpg

Jos joku kaipailee rigiinsä renkaita, niin näemmä GT Omega saanut niitä taas varastoon.
Itse laitoin nuo NLR rigin mukana tulleiden tilalle, on tosi hyvät, eikä ole paha hinta 8kpl laadukkaita renkaita ja postikulujahan tuolta ei ole.
ART Simulator Caster Wheels
Caster Wheels GT Omega.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Tänään vihdoinkin sain kuulla, että paketti olisi lähdössä, MUTTA...
Monitoriteline on saanut tuotekehityksen kautta myös uudet ominaisuudet ja siinä on nyt enempi säätömahdollisuuksia sekä laajempi valikoima eri VESA-kiinnityksille. Hinta uudelle telineellä on nyt korkeampi, mutta laittavat sen tilauksen mukaisen vanhan hinnan mukaan.
Nyt vain tuohon telineeseen ei sisälly enää PC/Konsoli tasoa ja se on ostettava erikseen ja uusi teline on toimitettavissa vasta viikon lopussa. No vastailin, että laittakaa nyt se teline myös mukaan, kun sellainen oli jo tilausvaiheessa telineessä ja olen valmis odottamaan sitä viikon lopulle, jotta voivat toimittaa kaikki kerralla...
Saas nähdä miten tuo toimitusaika nyt pitää paikkaansa. Hieman on tuo luottamus kärsinyt itselläni noihin toimitusaikoihin mitä lupailevat.
Ite tilasin oman K2-R rigin monitori ja shifteri telineellä 8.7 ja sain kanssa saman sähköpostin jossa kyseltiin tuota PC tasoa, mutta jätin sen pois kun ei ole itellä sille tarvetta, saa ostettua jälkeenpäinkin. Äsken tuli sähköpostia että paketti on lähetetty, pitäisi saapua viikon päästä jos kuriiripalvelun sähköpostiin on uskomista.
 
No mä taas ajattelin, että eipä tässä vaiheessa enää muutama lisäpäivä hetkauta suuntaan tai toiseen. Ja siksi toisekseen mulla tuo tulee tilaan jossa tarvitsen sen tason.
 
Hei @Make73 Sä oot näköjään mountannu tuon shifterin ja käsijarrun samaan levyyn kiinni.
Vai onko käsijarru kiinni shifterissä? Sellainen mahdollisuus on olemassa.

Ei kuulemma tuo pelkkä Omegan shifter mount levy kestä sitä että laittaa samaan molemmat. Painaa kuulemma liikaa.
 
Hei @Make73 Sä oot näköjään mountannu tuon shifterin ja käsijarrun samaan levyyn kiinni.
Vai onko käsijarru kiinni shifterissä? Sellainen mahdollisuus on olemassa.
Käsijarru on kahdella uramutterilla/koneruuvilla kiinni shifterissä.
7-vaihdetta käyttäessä käsi osu helposti käsijarruun ja sen voisi laittaa myös 45 asteen kulmaan, mutta sen verran harvassa on tarvinnut H-kaavioisella 7. vaihdetta että olen pitänyt noin.

Ei jousta tuo levy yhtään, kuin ei myöskään basen taso vaikka siinä nyt on DD kiinni.
NLR tasossa on viidelle pultille valmiina kiinnityspaikat, joten pistin varmuuden vuoksi viidellä.

Uudella basella meni polkimien säätö uusiksi eli sai siirtää penkin suuntaan.
Rattitason kallistusta yksi pykälä ylös, no enempää ei olekaan säätöä.
Käsien asento parempi kuin ennen, ei tarvitse nostaa kyynärpäitä yhtään ylös eikä näin hartiat kuormitu niin paljoa.

Päivitin ajurin V356 mukana tulleet firmwaret base, moottori ja ratti.

Pikaisen ACC testin jälkeen oikein tyytyväinen ja tarkemmin tuntee FFB:n kuin edellisellä CSL ELitellä.
Pitää noita uusia säätöjä vielä kokeilla miten vaikuttaa.
Voimaa on enemmän kuin tarpeeksi, pistin basesta FF 100 ja pelistä 32.

edit: Kisailin 1,5 tuntia ja kyllähän tuolla ajaminen on tavallaan helpompaa kun tuntee heti mitä autolle tapahtuu niin osaa reagoida heti.
Aikoja en silti saanut parannettua :)
Täytyy testailla yksitellen mitä nuo kaikki säädöt vaikuttaa.
Hartioissa tuo voima tuntuu huippujen ollessa 10Nm nurkille ilman kolarointeja, mitä nyt ehti sitä reaaliaikaista mittausta seuraamaan.

Mukava kun tuossa ratissa on säätöjä tarpeeksi, sekin tuntuu hyvältä, podium läpysköissä hyvä tuntuma.

Kun laskee Universal Hubin, GT,- ja rallirimmin, niin koko simupaketin hinta 3960eur
Onko hintansa arvoinen...pitää jatkaa siitä aiheesta joskus toiste :geek:

Seuraava hankinta on PC...sitten joskus kun on saatu rahat raavittua kasaan ja seuraavan sukupolven näytönohjainten hinta laskenut.
Tyytyväinen olen ja hauskaa riittää tuon kanssa pitkäksi aikaa!
 
Viimeksi muokattu:
Täälläkin paljon ollut juttua että minkä kokoselta näytöltä olis hyvä pelata. Koitin eilen piruuttaan miltä tuntuis makkarin 49". En tiiä onko toi telkkari todella huono vai kaikki telkkarit.. F1 2020 pelinä ja oli kyllä käsittämätöntä kuraa. Jotenkin niin iso viive tai muuta kummallista, että tuntu kun auto luistelisi. Oikein osaa edes kuvailla kuva oli hyvä ja näennäisesti toimi. Kaikki liikkeet tuli pehmennettyinä ja jäljessä. Suoraan vaihto tohon 32" pelinäyttöön ja ero oli kyllä huima.
 
^ Toki telkuissa on eroa mitkä soveltuu pelailuun ja mitkä ei.
Input Lag of TVs

Tuosta Podiumista vielä.
Sim Racing Garage revikassa oli klappia ratissa.
Ei ainakaan tuossa omassa mukana tulleella sinisellä Formula V2 ratilla ole yhtään klappia!
Kun sen lukitusrenkaan kiertää kiinni, niin sehän puristaa basen akselissa olevaa kumia kasaan joka tiivistää liitoksen täysin.

Universal Hubilla ihmettelin miksi siinä on kolinaa aiheuttava pienen pieni klappi ja huomasin että se ei tule pikaliitoksen ja basen akselin välistä, vaan pikaliittimen ja itse basen elektroniikkaboksin välisestä pienestä klapista.
Ajatteli että puran sen ja kokeilen josko sisällä olevia ruuveja saisi kiristettyä.
No, en saanut piirilevyä irti, ruuvit ilmeisesti kiinnitetty liiman kera.
Klappi on niin pieni että sinne mahtuu vain paperi väliin tai pirun ohut mellanpelti.
Löysin yhden todella ohuen prikan ja laitoin sen puoliksi, toinen puoli alas ja toinen sivulle.
Klappi poistui kokonaan, eikä enää kolise esim DiRT Rally 2.0:n hyppyreistä laskeutuessa :thumbsup:

edit: Ei pysyneet prikat siellä välissä Ouninpohjan pompuissa, pitää keksiä joku muu keino. Ei viittis ihan ekana sinne mitään liimaa/silikonia laittaa, se varmaan toimis kyllä.

edit2: Oli niinkin yksinkertainen kikka kuin laittaa sinne rakoon kolme (4 ei mahtunut) ohutta paperia päällekkäin. Leikkaa ylimääräinen pois ja päälle suikale mustaa sähkärinteippiä. Toimii!!!

Samalla siirsin sen Xbox painike/rullan peukalolla operoitavaksi ja tuunailin painikkeita parempaan paikkaan.
On pirullisia saada takaisin ne läpivientikumit :cautious:
 
Viimeksi muokattu:
Täälläkin paljon ollut juttua että minkä kokoselta näytöltä olis hyvä pelata. Koitin eilen piruuttaan miltä tuntuis makkarin 49". En tiiä onko toi telkkari todella huono vai kaikki telkkarit.. F1 2020 pelinä ja oli kyllä käsittämätöntä kuraa. Jotenkin niin iso viive tai muuta kummallista, että tuntu kun auto luistelisi. Oikein osaa edes kuvailla kuva oli hyvä ja näennäisesti toimi. Kaikki liikkeet tuli pehmennettyinä ja jäljessä. Suoraan vaihto tohon 32" pelinäyttöön ja ero oli kyllä huima.
Itse pelannut koko ikäni TV:stä ja olen ollut niihin hyvinkin tyytyväinen, kunnes ostin tällä viikolla ensimmäisen pelinäytön (Samsung CRG9) ja ero on huima näytöltä pelatessa
 
Päivitetty setti:
 
Liitteet

  • IMG_20200722_223209_4.jpg
    IMG_20200722_223209_4.jpg
    673,2 KB · Luettu: 143
Nyt on tarpeeksi ruutuja pelihuoneessa, lämpenee muuten mukavasti huone
Seuraavat päivitykset kohdistuu kyllä sisustukseen, kuten verhot
 
Liitteet

  • IMG_20200722_223324_4.jpg
    IMG_20200722_223324_4.jpg
    3 MB · Luettu: 200
Täälläkin paljon ollut juttua että minkä kokoselta näytöltä olis hyvä pelata. Koitin eilen piruuttaan miltä tuntuis makkarin 49". En tiiä onko toi telkkari todella huono vai kaikki telkkarit.. F1 2020 pelinä ja oli kyllä käsittämätöntä kuraa. Jotenkin niin iso viive tai muuta kummallista, että tuntu kun auto luistelisi. Oikein osaa edes kuvailla kuva oli hyvä ja näennäisesti toimi. Kaikki liikkeet tuli pehmennettyinä ja jäljessä. Suoraan vaihto tohon 32" pelinäyttöön ja ero oli kyllä huima.

Minulla on simukäytössä 49" Sonyn 4K LED TV, jota PC-käytössä pidän 1080p@120Hz (tässä on aito 120Hz:n paneeli). Erittäin sulavaliikkeinen kuva ja input lagia käytännössä mahdoton havaita (testienkin mukaan se on tässä mallissa hyvin pieni). Testasin kerran huvikseni DiRT Rally 2.0:ssa 4K@60Hz ja se tuntui täysin pelikelvottomalta 1080p@120Hz jälkeen. Jokainen, joka näkee ja tuntee eron 60Hz:n ja 120Hz:n välillä, tietää mistä puhun.
 
Itse pelaan Sony Bravia telkkarista jolla on kokoa 55" Eipä tuossakaan näe ainakaan ihmis silmä input lagia.

Eritäin tyytyväinen oon tähän.

Pelinäyttö on aina pelinäyttö mutta eikö ne isoimmat venytä kuvaa sivuttais suunnassa?
 
Pelinäyttö on aina pelinäyttö mutta eikö ne isoimmat venytä kuvaa sivuttais suunnassa?
Siis tarkoitat leveämpiä, kuten ultrawide? Eivät venytä noin yleisesti ottaen. Toki etenkin vanhemmissa peleissä ei ehkä ole kyseisille resoluutioille tukea, jolloin kuva joko venytetään tai näytön reunat jätetään mustaksi, mutta nykypeleissä tätä ongelmaa ei yleensä ole.

Ajopeleissä leveät näytöt ovat hyödyllisiä, koska niiden avulla näkee sivuille paremmin.
 
Itse kun konsolikäytössä tv, tietysti, niin kyllä huomaa välillä kun unohtuu "oma asetus" kuvalle eikä vaihda peli-asetusta niin kyllä on viivettä ja outoutta ohjauksessa esim ajopeleissä. Ennen kuin huomaa ja vaihtaa
kuvatilaa. (Sony XF9005/55)
 
En kyllä edes tutkinut asetuksia että olisko joku pelitila ollut. 4k ja 60hz asetuksilla toki jotain halvempia philipsin telkkareita kyseessä.
 
En kyllä edes tutkinut asetuksia että olisko joku pelitila ollut. 4k ja 60hz asetuksilla toki jotain halvempia philipsin telkkareita kyseessä.
Mulla on käytössä F1 2020:n kanssa halpa viime vuonna ostettu 50" Samsung 4K telkkari, jossa on pelitila päällä. En huomannut mitään merkittävää eroa, kun pelasin muutaman tunnin viime viikolla käyttäen muussa pelikäytössä olevaa Asuksen 34" ultrawide-pelinäyttöä. Toki kyse on hitusen vanhemmasta 100hz näytöstä, mutta pätevä pelinäyttö joka tapauksessa.
 
Kovasti tuntuu noi rimmien tilaukset tökkivän, Kiinasta ei tullut lainkaan ja sain rahat takaisin reilu kuukauden odotuksen jälkeen.
Tänään tuli postissa eli toimitusaika jotain 3kk:tta.
En tiedä pitäskö tuo nyt sitten maksaa toiseen kertaan :hmm:
edit: Pistin myyjälle mitä tehdään, ostin rimmin jo Suomesta, mutta pitänee sitten maksaa tuokin kun kerran viimein tuli. Tuo on 330mm ja minkä Suomesta ostin on 350mm, että ehkä tuollekin käyttöä löytyy.
rimmi.jpg

Hyvä ratti tuntuu olevan! Pitää hoitaa maksu pois, niin ei tule hankaluuksia.
Sain DiRT Rally 2.0:ssa säädöt nyt mieleiseksi ja onhan tuolla DD-ratilla ajo erilaista kuin hihnatoimisella.
Hyvin olisin toki pärjännyt CSL Elitelläkin, mutta niin pärjään Corsallakin vaikka kaupasta saa parempiakin ;)
Nyt oli tähän mahdollisuus panostaa ja tuskin sitä kadun kun joskus makaan vanhainkodissa paskat housussa.

----------------------
Tuossa aiemmin oli juttua siitä ajoasennosta ja Skodan nettisivulla olevasta kuvasta, jossa 45 astetta väärin laitettu ( @karik134 huomasi).
Skodaltakin tuli tänään postia, nimmareilla varustettuna :smile:
Skoda.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Elättelin tässä jo toiveita, että saapuisivat heinäkuun aikana nuo omat Verkkokauppa.comista tilatut T-LCM -polkimet, kun saatavuus vaihtui avoimesta noin 6-10 päivään, mutta niin vain on lähtenyt taas tuo arvioitu lähetettävissä päivä valumaan myöhäisemmäksi.

Nyt on taas tilattavissa Amazon.de. Itse kun tilasin niin oli ei varastossa ja ei tieto toimituksesta, mutta viikko tais mennä ja lähetettiin ja saapu viikossa.
 
Nyt on taas tilattavissa Amazon.de. Itse kun tilasin niin oli ei varastossa ja ei tieto toimituksesta, mutta viikko tais mennä ja lähetettiin ja saapu viikossa.

Se vaan kun ei oo mitään varmuutta kauanko menee, voi olla että viikko, mutta saattaa mennä pari kolme kuukauttakin. Ei viitsis sitä aikaa tuota ~200€ makuuttaa Amazonin tilillä. Näkyi taas saatavuus Verkkokauppa.comin tuotesivulla muuttuneen avoimeksi ja Thrustmasterin omassa kaupassa 25.9.2020.
 
Amazon veloittaa korttia vasta lähetysvaiheessa.
 
Se vaan kun ei oo mitään varmuutta kauanko menee, voi olla että viikko, mutta saattaa mennä pari kolme kuukauttakin. Ei viitsis sitä aikaa tuota ~200€ makuuttaa Amazonin tilillä. Näkyi taas saatavuus Verkkokauppa.comin tuotesivulla muuttuneen avoimeksi ja Thrustmasterin omassa kaupassa 25.9.2020.
Itse nyt menin ja peruutin koko tilaukseni noista LCM polkimista. Kukaan ei tunnu tietävän onko se toimitusaika 3 viikkoa vai 3 kuukautta?

Tätä ei voi laittaa verkkokauppa.comin piikkiin kun nekään ei sitä oikeasti tiedä.
 
Ei muuta kuin tilausta Fanatecille
 
Ei kai siellä neljiä eri polkimia ole?!? Kahdet load cellit,
CSL:t ja clubsportit, itseltä suositus jälkimmäisille
 
Ei kai siellä neljiä eri polkimia ole?!? Kahdet load cellit,
CSL:t ja clubsportit, itseltä suositus jälkimmäisille
CSL 2 polkimella
CSL 3 Polkimella
Clubsport Invert ilmeisesti vain kaasupoljin on oikeinpäin.
Clubsport

Kyllä tuossa on 4.

Ilmeisesti vain nuo ensimmäiset ei ole LC polkimet. Mutta niihinkin saa sen moodina erikseen.
 
No noista ehdottomasti clubsportit (normi) Performance kitillä..
CSL:ssä on pieniä lapsuksia, ensinnäkin on muoviset ja niistä rattaat kuluu ja potikat ovat herkkiä likaantumaan, ilman load celliä en noita ostaisi.

CSL kahden polkimen vaihtoehto on ilman load celliä johon voi kyllä sitten jälkikäteen ostaa kolmannen load cell polkimen

CSL kolmen polkimen vaihtoehdossa on juurikin se load cell poljin mukana
 
Ööö... Nykyiset CSL Elitet on kyllä kauttaaltaan metallia. Tiedän kyllä kun jotain 2-3v sellaiset ollut(LC), tulivat CSP V1:n seuraajaksi. Niissähän on omat kuluvat potikkansa toki kaasussa ja kytkimessä, mutta muuten hintaan nähden yleisesti pidetään hyvänä vaihtoehtona CSP V3:lle. Yksi plussa CSL Eliteissä on mahdollisuus jonkun verran siirtään polkimia alustasaan sivusuunnassa, joillain ei polvi kestä jalka vinossa jarruttamista loadcelleillä ja silloin hyötyä esim saada jarru enemmän vasemmalla-jalan asento suoremmaksi.

Tuo feature saisi tulla V3:siinkiin, että josko sitten joskus niihin tai seuraajiin päivittäisi kun tarvitsee.
 
Ok, sitten olin väärässä, jostain saanut sellaisen käsityksen että osa niistä muovia.
Totta kyllä varmasti että tuon load cellin kanssa hyvät polkimet nuo CSL:t
 
Keväällä tutkin CSL vs. ClubSport v3 eroja ja kommenteista sain käsityksen että CSL loadcell-toteutuksessa olisi ihan perustavanlaatuinen suunnittelumoka. Eli koska CSL:ssä anturi sijaitsee itse polkimen varressa, niin rekisteröity jarrutusvoima vaihtelee riippuen mistä kohtaa poljinta painaa (mitä ylempää, sitä enemmän vipuvartta). ClubSport v3 taas antaa saman vasteen polkemiskohdasta riippumatta, koska anturi on "oikein" sijoitettu.

Kuulostaisi maallikon korvaan, että tuollainen vähän tuhoaa koko LC:n idean voiman perusteella jarruttamisesta, mutta mitään ensi käden kokemusta tästä ei tosiaan ole, enkä tiedä miten paljon tuo haittaa todellisuudessa.
 
1595667616993.png

Osaako joku heittää edes arviota siitä mitä tuo UPSin toimitusmaksu vois olla? Edit: Joo se on tuon 23€ näköjään sisältyy tuohon ostohintaan.
Eikä siis niin että pakettia noudettaessa pitää maksaa UPSille vielä erikseen jotain.
Suunnilleen tuon verran tulee muutaman päivän päästä verkkokaupalta takaisin.

Netistä luin että nuo V3 pedaalit on tuolle rigille liikaa. Ei saa niiden kanssa tukevaksi vaikka mitä tekisi.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös tuolla Fanatecin sivuilta voi tarkistaa toimitusmaksu?
Olisiko karkea arvio joku 30€
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 191
Viestejä
4 517 120
Jäsenet
74 569
Uusin jäsen
tuskari

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom