Palkkakeskustelu

tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Mutta sitten ne duunarit on ainakin tyytyväisenä muilla aloilla ja nostavat enemmän liksaa.

Sairaanhoitajista ei tunnu olevan mitään pulaa yksityisellä puolella ja harvoin kuuluu kauheaa marmatusta työoloistakaan. Julkisella puolella tilanne on sitten ”vähän” toinen.

edit:
Yleisesti mua ihmetyttää Suomessa opintojen ohjaus. Nuorille ei käytännössä ollenkaan korosteta sitä, että mitä se käytännössä tarkoittaa omalle elämälle jos kouluttautuu alalle missä:
a) ei ole käytännössä mahiksia edetä uralla
b) on vain kunnallisia työnantajia
c) palkat ovat jo valmiiksi matalahkot

Johtuuko tämä siitä, että opettajat ja opintojen ohjaajat ovat 100%:sesti kunnallisella töissä, eivätkä yhtään käsitä millaista on elää elämää kun voi vaikuttaa palkkaukseen, työnantajaan, työoloihin jne. kilpailuttamalla työnantajia keskenään?

Sitten vaan puhutaan jotain kutsumusammateista jne...
Onhan siinäkin puolensa, jos yritettäisiin ohjata sellaiselle uralle mistä kyseinen ihminen nauttii. Ei se rahakaan nyt ole ihan kaikki kaikessa. Työ on kuitenkin ihmisen elämässä se mihin menee eniten aikaa, joten ehkä parempi olisi että se olisi sellainen, jota ei ainakaan vihaa, vaikka siitä muutaman euron vähemmän tienaisikin.

Mutta en kyllä luota, että kouluissa osataan auttaa tai neuvoa valitsemaan tälläisiäkään uravalintoja.
 
Liittynyt
03.03.2018
Viestejä
1 200
Minkähän verran noin vuoden kokemuksella voisi mm. JS/React (pääasiassa) fronttikoodarina toivoa palkkaa? Palkkaneuvottelut edessä lähitulevaisuudessa. Olen ollut junnun roolissa (mutta itsenäisesti vastuussa isoista kokonaisuuksistakin) alipalkattuna(ja palkkatuettunakin), mutta kuviot ovat levinneet reilusti muutamiin eri projekteihin ja mm. reactilla olen rakentanut modulaarisia helposti uudelleenkäytettäviä kokonaisuuksia erilaisten sivustojen rakenteluun ja datan näyttämiseen.

Lisäksi taustalla on toinen itse rakentama laajahko projekti, jonne olen asiakkaille vastuussa, jos jotain päivitettävää ja kehitysideoita tulee tasaisin väliajoin. Rahallista arvoa tekemistäni/ylläpitämistäni projekteista alkaa myös nyt selkeämmin valumaan työnantajankin laariin, kun kehitystyö jo viety niin pitkälle.

Tuntuu että työ on ollut kaikkea muuta, kuin junnun hommaa ja minua on vedetty mukaan eri projekteihinkin mm. Reactin osaamisen vuoksi katsomaan että hommat menevät kuten pitää. Olen kuitenkin viihtynyt hommissa, jota myös saanut tehdä etänä. Töitä vaikuttaisi kiihtyvällä tahdilla riittää useampaankin eri projektiin, sillä rakentamaani perustaa päästään nyt vasta kunnolla hyödyntämään.

En siis haluaisi vaihtaa työpaikkaa, mutta palkka pitäisi saada "ajan ja vastuun tasalle". Ei vain ole käsitystä, että missä numeroissa palkat normaalisti ovat softadevaajilla n. vuoden kokemuksen jälkeen? Taustalla AMK tieto ja viestintätekniikan tutkinto.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 812
En siis haluaisi vaihtaa työpaikkaa, mutta palkka pitäisi saada "ajan ja vastuun tasalle". Ei vain ole käsitystä, että missä numeroissa palkat normaalisti ovat softadevaajilla n. vuoden kokemuksen jälkeen? Taustalla AMK tieto ja viestintätekniikan tutkinto.
Kysy verottajalta työkaverien palkkatiedot. Juu, verottajan tieto on wanhaa, ei kerro välttämättä todellisuutta(vähennykset) jne. Mieti järkeä käyttäen verottajatiedon pohjalta arvaus nykypäivän palkkatilanteesta. Laita fiksun arvauksen pohjalta oma pyynti kohdalleen. Jos työkaverien liksat ovat kovin matalat niin voi miettiä tullaanko sinullekaan maksamaan ja olisiko ehkä aika hakea myös kilpailevia tarjouksia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Onhan siinäkin puolensa, jos yritettäisiin ohjata sellaiselle uralle mistä kyseinen ihminen nauttii. Ei se rahakaan nyt ole ihan kaikki kaikessa. Työ on kuitenkin ihmisen elämässä se mihin menee eniten aikaa, joten ehkä parempi olisi että se olisi sellainen, jota ei ainakaan vihaa, vaikka siitä muutaman euron vähemmän tienaisikin.

Mutta en kyllä luota, että kouluissa osataan auttaa tai neuvoa valitsemaan tälläisiäkään uravalintoja.
Jos vertaillaan, niin lähes poikkeuksetta eniten kyllä valittavat ne, joilla on vähiten palkkaa ja huonoimmat etenemismahikset.

Käytännössä sairaanhoitajien ja lähihoitajien tapauksessa se unelmatyö ei ehkä olekaan ihan niin unelma sitten kun sitä pääsee oikeasti tekemään.

Korkeapalkkaisetkin voivat valittaa stressiä jne, mutta heille myös kaikenlainen downshiftailu jne. On paljon realistisempaa.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Jos vertaillaan, niin lähes poikkeuksetta eniten kyllä valittavat ne, joilla on vähiten palkkaa ja huonoimmat etenemismahikset.

Käytännössä sairaanhoitajien ja lähihoitajien tapauksessa se unelmatyö ei ehkä olekaan ihan niin unelma sitten kun sitä pääsee oikeasti tekemään.

Korkeapalkkaisetkin voivat valittaa stressiä jne, mutta heille myös kaikenlainen downshiftailu jne. On paljon realistisempaa.
Itse veikkaisin että suurimmat valittajat on niitä, jotka ovat töissä, joista eivät pidä. Toisaalta valittaminenkaan ei aina meinaa sitä ettei siitä työstä pidä kokonaisuutena.

Esimerkiksi juuri tuo sairaanhoitajan ammatti voi olla hyvinkin palkitsevaa ja sillä tavalla mielekästä, vaikka siinä on paljon valittamisen aihetta ja välillä voi ottaa päähän. Epäilen myös, että sairaanhoitajat ei välttämättä olisi onnellisempia vaikkapa koodareina vaikka palkkaa tulisi enemmän, etenemismahdollisuuksia olisi ja työ olisi kevyempää.

Ihmisiä on monenlaisia ja joillekin tärkeintä on se raha, toisille joku muu asia. Myös ihmisestä kiinni minkälaiseen työhön soveltuu, ei kaikista ole insinööreiksi samoin kuin ei kaikista ole sairaanhoitajiksikaan.
 
Minä olen taustaltani juurikin sairaanhoitaja (ja tätä ennen myös lähihoitaja) ja vaihdoin koodariksi. Paras päätös ikinä joka osa-alueella mitattuna. Ammattinahan hoitoala on teoriassa ihan jees, mutta se työn kunnolla/sydämellä tekeminen tehdään nykyään miltei mahdottomaksi ja työolosuhteet sen toteuttamiselle ovat ihan onnettomat. Minä jaksoin sitä reilu 10v ja alan suunta on ollut kokoajan huonompaan. Eli vaikka varsinaisesta työstä pitäisitkin, niin nuita negatiivisia puolia tulee siihen päälle ihan järkyttävä määrä (huono palkka, työolosuhteet, kiristyvät kyttäämiset, etenemismahdollisuuksien puute, jatkuva moneen suuntaan repeäminen, työkaverien jatkuvat sairaspoissaolot/burnoutit, vastuu hengestä kiireen keskellä, itse kustannettavat lisäkoulutukset jotka eivät vaikuta palkkaan jne jne.). Alalle jää lähinnä ihmiset, jotka kuvittelevat ettei heistä ole oikein muuhunkaan. Minun omasta luokastani oli todella moni jo vaihtanut alaa parin vuoden jälkeen valmistumisesta (5+ tiedän varmaksi ja kaikkien perään en ole edes kysellyt) ja aiemmassa työpaikassakin työkaveri vaihtoi juurikin insinöörihommiin. Vaihtuvuus on siis tällä hetkellä alalla todella suurta ja en kyllä yhtään ihmettele sitä.
 
Liittynyt
30.04.2019
Viestejä
118

Alkaa mennä offtopiciksi, mutta esitin kysymyksen sh-tuttavilleni, kun palkkacase alkoi, että onko ongelma liian pieni palkkaus vai liian suuri työmäärä (aka. Liian vähän työntekijöitä). He sanoivat, että liian pieni palkka. Epäilen, ja yritin kyllä selittää epäilyni auki, mutta ei se auttanut.

Ikävä tosiasia tuppaa olemaan, että parempi palkka lämmittää sen kuukauden kaks (kuten täälläkin on todettu), kyllä se työssä viihtyminen on muusta kiinni.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
169
Laitetaanpa omatkin tiedot tänne muiden iloksi ja excelöitäväksi. Ainakin minusta on ollut mielenkiintoista lukea eri alojen ja taustojen palkkoja, niin annetaan nyt maailmalle takaisin!

Olen TuTa-DI vuosimallia 2010, ja noin vuosikymmenen verran on nyt vierähtänyt työelämässä, isossa pörssifirmassa toimitusketju- ja esimiestehtävissä. Palkka on kivunnut muistaakseni n. 2600e/kk aloitustasolta n. 4700 euroon, minkä lisäksi tulee vuodesta riippuen n. 10-20% bonukset ja autoetuhärdelli, josta voi laskea hyötyvänsä muutaman satasen kuussa. Työt ovat vaativia, mutta on ihan oma valinta polttaako niissä itsensä loppuun vai ei. Hyvin on toistaiseksi pärjännyt fiksulla priorisoinnilla ja n. sopimuksen mukaisilla viikkotyötunneilla.

Oulun seudulla asuu tällä palkalla varsin mukavasti ja noussut elintaso näkyy kaikenlaisissa pikkujutuissa. Missään nimessä ei kuitenkaan mitä tahansa kestä ostella ja esim. ulkona syöminen kirpaisee joka kerta. Lapset viimeistään pitävät huolen, ettei tarvitse haaveilla kovin isoa sijoitussalkkua haalivansa :tup:
Yllä lainaus 2019 lopusta. Päivitystä tilanteeseen. Hommat ovat vaihtuneet firman sisällä. Edelleen esimieshommissa, mutta "ala" on vaihtunut toimitusketjuista ja valmistuksesta tuotekehityksen puolelle. Peruspalkka on noussut n. 5100 euroon kuukaudessa ja firma on vähän lisäsitouttanut jakamalla muutaman vuoden sisällä vapautuvia osakepalkkioita. Homma toimii siis niin, että saan määrän x osakkeita päivänä d, jos olen vielä silloin firman palkkalistoilla. Määrä x riippuu sitten eri muuttujista, firman menestyksestä jne.
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
222
Hyvin uponnut liittojen ja opiskelijajärjestöjen propaganda.

Muistan kauan sitten koulussa kun opiskelijaliiton tyyppi tuli puhumaan meille. Näytti powerpointteja että miksi liittoon kannattaa liittyä.
Yksi slide oli työttömyydestä ja ansiosidonnaisesta. Kaavio slidessä näytti eron ansiosidonnaisesta ja peruspäivärahasta. Luvut jatkuivat jonnekkin 6000e/kk. Loppu esitys menikin ihan ohi multa kun mietin, että kuka saa ansiosidonnaista 6000e/kk? sekä että eiköhän tuollainen henkilö aina pääse töihin jos vaan siltä tuntuu. En liittynyt koskaan mihinkään liittoon vaan pelkästään kassaan kun pääsin työelämään.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 804
Korkeapalkkaisetkin voivat valittaa stressiä jne, mutta heille myös kaikenlainen downshiftailu jne. On paljon realistisempaa.
Suomen verotus huolehtii siitä ettei korkeampipalkkaiset harrasta downshiftailua ilman hyppyä köyhyyden puolelle.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
381
Suomen verotus huolehtii siitä ettei korkeampipalkkaiset harrasta downshiftailua ilman hyppyä köyhyyden puolelle.
Suomen verotus huolehtii nimenomaan siitä, että downshiftaus muodostuu järkeväksi vaihtoehdoksi, kun on ylitetty riittävästi normihyvään elintasoon riittävä palkka. Jos arvostaa vapaa-aikaa niin saa huomatakin yhtäkkiä, että töissä vietetystä ajasta saa paremman netto-eur/h korvauksen 4-päiväisellä viikolla vs. täysaikainen viikko. Riippuen kotitalouden yhteistuloista, kunnallisista maksuista yms, veroprogressio voi muodostua vieläkin suotuisammaksi downshiftaajalle.
 
cco

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
80
Alkaa mennä offtopiciksi, mutta esitin kysymyksen sh-tuttavilleni, kun palkkacase alkoi, että onko ongelma liian pieni palkkaus vai liian suuri työmäärä (aka. Liian vähän työntekijöitä). He sanoivat, että liian pieni palkka. Epäilen, ja yritin kyllä selittää epäilyni auki, mutta ei se auttanut.

Ikävä tosiasia tuppaa olemaan, että parempi palkka lämmittää sen kuukauden kaks (kuten täälläkin on todettu), kyllä se työssä viihtyminen on muusta kiinni.
Itsekin olen entinen sairaanhoitaja. Aika yksipuolista tosiaan jos pelkkä palkka vaikuttaa, @bonekuukkeli tuossa jo laajasti selittikin alan ongelmat jotka eivät pelkkään palkkaan liity. Olen erittäin tyytyväinen, että vaihdoin alaa ja suosittelen lämpimästi myös kaikilel tutuille. Palkka, työolot, koulutukset, etätyömahdollisuudet, etenemismahdollisuudet, työaikajoustot, ei vkl tai yötyötä eli pystyy ennustamaan ja sopimaan menojaan yms yms. Ja ei, en todellakaan ole koodari.

ps. Olkoonkin off-topic, mutta tässä ketjussa kun katsotte niin jauhetaan lähinnä insinöörien palkka-asioista, otetaan välillä vähän muutakin suuntaa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 339
Suomen verotus myös huolehtii siitä että jos haluaa töitä tekemällä rikastuattua niin kannattaa muuttaa ulkomaille. Ammattini softa arkkitehti. Palkka Kiinassa viimevuonna bonuksineen ja asuntoetuineen 100k€. Tekisimieli sanoa että veroprosentti 20% mutta ottakaa se suolan kanssa koska täällä on niin erikoinen tapa verottaa että en pysy kärryillä.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Päivitetään nyt tän vuodenkin tiedot. Kojeistoasentaja Teknologiateollisuudessa.

Brutto. Netto pyörii siellä 1700€ pinnassa, joskin laski viimevuodesta veroprosentin noustua.

(2016: sähköasentaja n. 2500€/kk)
2017: taloon tullessa, 1740€/kk
2018: 1873€/kk, HKO 11, TVR 4
2019: 1984€/kk, HKO 11, TVR 5
2020: 2065€/kk, HKO 14, TVR 5
2021: 2109€/kk, HKO 14, TVR 5

Merkittäviä muutoksia tapahdu ellei HKO nouse (max 25).
 
a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
678

Tuo teknologiateollisuuden palkkaus on melko kehno. Pari vuotta tuota tuli katseltua ja käteen sai joku 1450-1600€/kk.
Siihen kylkiäisenä sai kuunnella päivät pitkät, kun työkaverit valittavat ja välillä ylempi tahokin valitti. Perusvalituksen aihe oli, että paskaa duunia paskalla palkalla ja ylempi taho valittaa, että tulee paskaa jälkeä.
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
58
Kuorma-auton kuljettaja yli 15 vuoden kokemuksella, perustuntipalkka tessin mukaan 15 euroa tunnilta. Taattu työmäärä 80 tuntia kahden viikon jaksoissa. Pikaisella laskutoimituksella kuukausipalkka ennen veroja on noin 2600 euroa kuussa.
 
Liittynyt
30.01.2017
Viestejä
36
Päivitetään nyt tän vuodenkin tiedot. Kojeistoasentaja Teknologiateollisuudessa.

Brutto. Netto pyörii siellä 1700€ pinnassa, joskin laski viimevuodesta veroprosentin noustua.

(2016: sähköasentaja n. 2500€/kk)
2017: taloon tullessa, 1740€/kk
2018: 1873€/kk, HKO 11, TVR 4
2019: 1984€/kk, HKO 11, TVR 5
2020: 2065€/kk, HKO 14, TVR 5
2021: 2109€/kk, HKO 14, TVR 5

Merkittäviä muutoksia tapahdu ellei HKO nouse (max 25).
Itekki tein kojeistoasentajan hommia 13 vuotta. 2016 tais itelläki olla palkka n 2000e en usko, että olis tuosta noussu enään paljoa, eli niin sanotusti urani huipulla. 2017 alotin koulun töiden ohella. Kesätöihin pääsin 2019 ja palkka oli 2500e. Ei tarvinu kauaa miettiä oliko oikea päätös lähtä kouluun. Nykysin palkka 3400e devaajana.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
11
Minkähän verran noin vuoden kokemuksella voisi mm. JS/React (pääasiassa) fronttikoodarina toivoa palkkaa? Palkkaneuvottelut edessä lähitulevaisuudessa. Olen ollut junnun roolissa (mutta itsenäisesti vastuussa isoista kokonaisuuksistakin) alipalkattuna(ja palkkatuettunakin), mutta kuviot ovat levinneet reilusti muutamiin eri projekteihin ja mm. reactilla olen rakentanut modulaarisia helposti uudelleenkäytettäviä kokonaisuuksia erilaisten sivustojen rakenteluun ja datan näyttämiseen.

Lisäksi taustalla on toinen itse rakentama laajahko projekti, jonne olen asiakkaille vastuussa, jos jotain päivitettävää ja kehitysideoita tulee tasaisin väliajoin. Rahallista arvoa tekemistäni/ylläpitämistäni projekteista alkaa myös nyt selkeämmin valumaan työnantajankin laariin, kun kehitystyö jo viety niin pitkälle.

Tuntuu että työ on ollut kaikkea muuta, kuin junnun hommaa ja minua on vedetty mukaan eri projekteihinkin mm. Reactin osaamisen vuoksi katsomaan että hommat menevät kuten pitää. Olen kuitenkin viihtynyt hommissa, jota myös saanut tehdä etänä. Töitä vaikuttaisi kiihtyvällä tahdilla riittää useampaankin eri projektiin, sillä rakentamaani perustaa päästään nyt vasta kunnolla hyödyntämään.

En siis haluaisi vaihtaa työpaikkaa, mutta palkka pitäisi saada "ajan ja vastuun tasalle". Ei vain ole käsitystä, että missä numeroissa palkat normaalisti ovat softadevaajilla n. vuoden kokemuksen jälkeen? Taustalla AMK tieto ja viestintätekniikan tutkinto.
Olen kanssasi täysin samassa tilanteessa niin työkuvioiden kuin kokemuksen suhteen. Et kerro viestissä omaa palkkaasi joten on hankala arvioida millaisia odotuksia sinulla on. Voin kertoa omasta tilanteestani että palkka tällä hetkellä noin 3k ja työnhaussa laitan toiveeksi 4000€. En usko sitä vuoden kokemuksella saavani mutta tarkoitus onkin aloittaa neuvottelut siltä tasolta ja tavoitteena ländätä johonkin 3700-4000 välimaastoon koska esim 3800->4000 on vielä realistinen korotus samassa talossa lyhyellä tähtäimellä. 3500 varmaan saisi useammasta paikasta mutta en halua vaihtaa siihen summaan koska muuten 4k taso jäisi väistämättä useamman vuoden päähän.
 
Reilusti alle 3k minulla nykyinen (palkkatuet huomioiden lähes siis ilmaista työvoimaa) ja vaikka vuoden vaihteessa on siis edessä palkantarkistus ylöspäin muutamalla satasella (tästä sovittu alkuvaiheessa), niin siltikin oltaisiin vielä tilkan alle 3k lukemassa. Mutta työkuviot ovat muuttuneet aika rajusti siitä, mitä alkuun on suunniteltu (ja juniorin rooli) ja tästä syystä en muutaman satasen korotuksen koe oikein olevan riittävä. Tuntuisi että sen pitäisi siellä 3300-3500e hujakoilla olla, mutta voin toki olla ihan metsässäkin omien arvioideni kanssa. Olen kuitenkin käytettävissä jatkuvasti ja tehnyt kehityshommia/korjauksia usein illallakin jos tilanteet sitä vaatineet tai kysymyksiä tullut vastattavaksi + mitä nyt jo aiemmassa viestissä sanoin isosta roolista varsinaisen kehittämisen suhteen (minä tuotan lähes kaiken koodin, dokumentoinnit, suunnitelmaakin jne.).
 
Oman työnantajan kanssa on yleensä turha käydä keskustelua varsinkin jos on ensimmäinen alan työpaikka kyseessä. Minullekin tehtiin selväksi että edes 3500 tasolle pääseminen olisi mahdollista vasta muutaman vuoden kuluessa.
 
Joo saa nähdä mitä palkkakeskustelut tuovat tullessaan. Tiedän kuitenkin tuovani yritykselle ihan hyvin lisäarvoa ja olen ollut työn sisältöön/työnantajaan kokonaisuudessaan tyytyväinen (+etähommaa), joten poiskaan ei viitsisi vaihtaa jos vain saa asiat sovittua järkevälle tasolle. Etäilymahdollisuuksien vuoksi voin jonkin verran tulla palkassa vastaankin, koska en käytännössä tarvitse toista autoa / vakuutuksia jne. ja pienten lasten hoitokuvioiden kannalta pystytään veivaamaan pienemmillä maksuilla. Mutta voisihan sitä tosiaan hieman tiedustella muistakin yrityksistä palkkatasoa ja katsoa mitä tapahtuu.
 
Ainakin haastatteluissa moni firma sanonut että saa vapaasti tehdä etänä niin paljon kuin haluaa. Konsulttifirmoissa viesti ollut enemmän se että mennään asiakkaan pillin mukaan.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Julkisella puolella, tutkijan nimikkeellä. Palkka karvan päälle 4200€/kk. Koulutukseltani olen tohtori vm 2020. Kyseessä on ensimmäinen "oikea" työpaikkani omalta alalta ja olen luonnollisesti erittäin tyytyväinen palkkaani.

Ei kannata kuitenkaan liian kateellinen olla, sillä veikkaan että aika monet paljon vähemmän koulutetut on jo ehtineet, ja tulevat luultavasti jatkossakin, tienaamaan kumulatiivisesti enemmän kuin minä, sillä olen iältäni jo lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä, hitaan startin ja pitkän koulutusputken ansiosta. Yliopistolla väitöskirjatutkijalle maksettiin 2300€/kk, sitä ennen elin opintotuella+lainalla ja satunnaisilla kesätöillä. Työttömyyspätkiä on myös ollut tutkintojen välissä ja bonuksena nykyinen homma on vielä määräaikainen, eli hyvin mahdollista että työttömyyspätkää on vielä edessäkin.

Lähdin jahtaamaan unelmiani. Alunperin suunnitelmana oli lähteä 100% akateemisen tutkijan uralle, mutta väikkärin aikana homman realiteetit (palkkataso, järjetön epävarmuus) aukesivat ja päätin, että teen suunnilleeen mitä tahansa _muuta_ kuin jatkan "unelmieni" seuraamista. Nyt haluaisin vaan tienata rahaa, koska olen elänyt suurimman osan aikuiselämästäni todella tai vähintään suhteellisen persaukisena. Oman konsulttifirman perustamista olen pohtinut, mutta ala on vähän sellainen että tuskin sielläkään mitään pikavoittoja olisi tiedossa kun ala ei ole kovin pöhinävaltainen.
 
Viimeksi muokattu:

Akateminen ura on kyllä nykyisin hitaaseen harakiriin verrattava nautinto kaikille, paitsi onnekkaimmalle 0.1%:lle joka saa jostain tenure-track-systeemistä suoraan pysyvän pestin ilman ikuista vuosittaista apurahajumppaa ja pakollisia ympäri maailman hyppimisiä.
 
  • Tykkää
Reactions: eba

kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 190
Harmittavan vähän koulutus näkyy tohtorin palkassa. Ja aina puhutaan koulutuksen tärkeydestä, taitaa olla juhlapuheita vaan. Kuulostaa siltä että koko korkeakoulujärjestelmä olisi remontin tarpeessa.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 516

Yksi fysiikasta väitellyt ystävä opettaa luonnontieteitä AMK:ssa ja saa kyllä ihan asiallista liksaa (yli 5k€/kk) siitä ainakin noin julkisen puolen duuniksi.

Niin pitkään kun yliopistojen tutkimus rahoitetaan pääsääntöisesti valtion budjetista niin tilanne on palkkauksen kannalta aika hankala. Jos tuon saisi jotenkin paremmin tuotteistettua organisaatioksi joka myy tutkimusta yrityksille niin palkkaukseenkin saattaisi tulla muutosta, mutta minkäs teet.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
22.09.2020
Viestejä
312
Yksi fysiikasta väitellyt ystävä opettaa luonnontieteitä AMK:ssa ja saa kyllä ihan asiallista liksaa (yli 5k€/kk) siitä ainakin noin julkisen puolen duuniksi.
Edit: ei mitään.

AMK:ssa on kyllä ihan kiitettävät liksat yliopettajille, joiden virkaan taidetaan tarvita tohtorintutkinto. Jostain muistelen että huitelee siellä 5-7k€/kk välillä.
 
Liittynyt
23.08.2019
Viestejä
23

Hellurei,
Täällä AMK lehtorina toimiva. Tekniikan puolella lehtorit saavat saatavuuslisän, joka on suht merkittävä lisä. Tämän saman lisän saavat esim. matikan opettajat, jotka opettavat tekniikan puolella.

10v kokemus ja ammatillisen opettajan pätevyys, niin liksa on lehtorilla about ~5k€/kk. Tähän tietty 12-16vko. vuosilomat.

Yliopettajan tulee olla joko lisenssiaatti tai tohtori. Itse koulutus ei takaa yliopettajan pestiä, koska niitä on tietty määrä per koulutusala. Joillakin koulutusaloilla ei välttämättä ollenkaan. Yliopettajan palkka on 1-1,5k€ lisää lehtorin palkkaan, toki vastuutakin tulee lisää.

Lisenssiaattina saat hurjat +2% lisän ja tohtorina +4%, mikäli siis et toimi yliopettajana. Ei paljo palkan takia kannata opiskeluja jatkaa, koska tosiaan ei ole millään tapaa varmaa, että saat yliopettajan pestin, vaikka kävisit väittelemässä.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Yksi fysiikasta väitellyt ystävä opettaa luonnontieteitä AMK:ssa ja saa kyllä ihan asiallista liksaa (yli 5k€/kk) siitä ainakin noin julkisen puolen duuniksi.
Lehtorit tienaa myös yliopiston puolella varsin hyvin - tuota viiden tonnin luokkaa se on. Nousuvaraa ei kuitenkaan juuri tuosta ole ja ne lehtorin paikat ovat todella, todella kiven alla. Ainiin ja parastahan on toki myös se, että nämä näennäisesti opetusviratkin jaetaan ensisijaisesti tutkimusansioiden ja ennen kaikkea rahanhakuansioiden perusteella, koska yliopistolla nykyään kaikkien odotetaan hakevan ulkopuolista rahaa ihan koko ajan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.03.2019
Viestejä
46
Maisteriksi valmistumisen jälkeen pari vuotta sekalaisia töitä ja työttömyyttä, nyt reilut 10 vuotta tutkijana julkisen puolen tutkimuslaitoksessa. Aloittaessa kuukausipalkka oli 2900 € luokkaa, nyt hieman yli 4400 €. Noihin puolikasta kuuta vastaava kesälomaraha päälle, eli noin vajaa parisataa voinee laskea / kk.

Työnkuvana projektipäälliköinti, rahoitusten haku, konsulttihommat, asiantuntijalausuntojen valmistelu ja ehtii sitä hieman myös tutkimaan. Jos intoa riittää, voi muutaman kuukauden vuodessa reissata ulkomailla. Itse en ole jaksanut viime aikoina aktiivisesti tarjoutua noihin, vaikka mielenkiintoisia paikkoja on aiemmin tullut nähtyä. Koronan jälkeenkin voi tehdä runsaasti etätöitä, itse ajattelin 4 päivää viikossa. Lomia 30 päivää vuodessa, pian 36 kun tulee tarpeeksi palvelusaikaa plakkariin.

Koska dataa on kasaantunut ja julkaisu suotavaa, on työn ohessa tullut tehtyä pikkuhiljaa väikkäriä. Tuo valmistunee lähiaikoina, mutta tuskin vaikuttaa hirveästi palkkaan. Toki pidemmällä tähtäimellä avaa uusia mahdollisuuksia.
 
Liittynyt
22.09.2020
Viestejä
312
Hellurei,
Täällä AMK lehtorina toimiva. Tekniikan puolella lehtorit saavat saatavuuslisän, joka on suht merkittävä lisä. Tämän saman lisän saavat esim. matikan opettajat, jotka opettavat tekniikan puolella.

10v kokemus ja ammatillisen opettajan pätevyys, niin liksa on lehtorilla about ~5k€/kk. Tähän tietty 12-16vko. vuosilomat.

Yliopettajan tulee olla joko lisenssiaatti tai tohtori. Itse koulutus ei takaa yliopettajan pestiä, koska niitä on tietty määrä per koulutusala. Joillakin koulutusaloilla ei välttämättä ollenkaan. Yliopettajan palkka on 1-1,5k€ lisää lehtorin palkkaan, toki vastuutakin tulee lisää.

Lisenssiaattina saat hurjat +2% lisän ja tohtorina +4%, mikäli siis et toimi yliopettajana. Ei paljo palkan takia kannata opiskeluja jatkaa, koska tosiaan ei ole millään tapaa varmaa, että saat yliopettajan pestin, vaikka kävisit väittelemässä.
Onko muuten palkkataso ja -perusteet samat kaikissa AMK:ssa ympäri Suomen? Eli saako lehtorit / yliopettajat samanlaista palkkaa esim. pienistä Kajaanin / Ylivieskan AMKeista mitä isommista Helsingin tai Tampereen vastaavista?
 
Liittynyt
23.08.2019
Viestejä
23
Onko muuten palkkataso ja -perusteet samat kaikissa AMK:ssa ympäri Suomen? Eli saako lehtorit / yliopettajat samanlaista palkkaa esim. pienistä Kajaanin / Ylivieskan AMKeista mitä isommista Helsingin tai Tampereen vastaavista?
Itselläni on vain jälkimmäisestä kokemusta, mutta peruspalkka on käsittääkseni sama riippumatta siitä, missä päin opettaa.

Olen tosin kuullut huhuja, että sopimuksissa on jonkun verran mahdollisuuksia taipua ylöspäin. Tosin tämä on pelkkää mutua, eikä perustu faktoihin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Saattaa jopa olla niin, että siellä Ylivieskassa joutuu maksaa enemmän (vrt. Lääkärit syrjäseudulla) kuin isommissa kaupungeissa.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
11
Oma palkkahistoria IT-alan työelämästä:

2400e (opinnot kesken 2015)
2600e (meriitti 2016)
3000e (valmistuin 2017)
3150 (meriitti 2017)
3500 (meriitti 2018)
4100 (meriitti 2019)
4350 (meriiti 2021)

Välissä myös TES-korotuksia.

Mielestäni hieman yliampuvia odotuksia jopa IT-alalla alotuspalkkojen osalta, että odotetaan yli 4k liskoja ensimmäisen vuoden osalta. Voisin kuvitella että nykyään aloituspalkat olisi siinä 2,7-3.2k välillä.

Toivoisin myös kyllä palkka-avoimuutta enemmän alalle, kuten jotkin IT-firmat jo tekevät ja jopa rektyrointi-ilmoituksiin palkka-rangeja.

EDIT: Kyseessä siis AMK-tutkinto,PK-seutu ja järjestelmäkehittäjän hommat (sis. koodausta/konffausta jne).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Oma palkkahistoria IT-alan työelämästä:

2400e (opinnot kesken 2015)
2600e (meriitti 2016)
3000e (valmistuin 2017)
3150 (meriitti 2017)
3500 (meriitti 2018)
4100 (meriitti 2019)
4350 (meriiti 2021)

Välissä myös TES-korotuksia.

Mielestäni hieman yliampuvia odotuksia jopa IT-alalla alotuspalkkojen osalta, että odotetaan yli 4k liskoja ensimmäisen vuoden osalta. Voisin kuvitella että nykyään aloituspalkat olisi siinä 2,7-3.2k välillä.

Toivoisin myös kyllä palkka-avoimuutta enemmän alalle, kuten jotkin IT-firmat jo tekevät ja jopa rektyrointi-ilmoituksiin palkka-rangeja.
Aika mahdotonta sanoa mitään kun et avaa ollenkaan työtehtäviä, sijaintia tai koulutusta.

IT-tradenomi jossain syrjäkylällä vs. DI PK-seudulla on aika iso ero…

Zürichissä ETH:sta (teknillinen korkeakoulu) ulos tulevien aloituspalkat ovat nykyisin luokkaa 9000€/kk tai enemmänkin. Pehdissä on juttua kuinka google, zalando, microsoft ja amazon imuroivat nuoret osaajat 120-150k frangin aloituspalkoilla.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 582

Hieno homma. Mitä tällä oli tarkoitus sanoa?
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 115
Toivoisin myös kyllä palkka-avoimuutta enemmän alalle, kuten jotkin IT-firmat jo tekevät ja jopa rektyrointi-ilmoituksiin palkka-rangeja.
Nii, mullekki soitti rekrytoija ja puhuttiin palkasta. Ois pitänyt käydä joku ohjelmointitesti tekemässä, jonka perusteella palkka olis selvinnyt. Ihme touhua. En sit jaksanu mennä tekemään :p Mun mielestä muutenkin, ku on tietyn pisteen ylittänyt, ni ei ohjelmointitaidot juurikaan enää kehity. Se on sit sitä ympärillä olevaa höttöä ehkäpä, jota oppii hallitsemaan paremmin sen jälkeen.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Zürichissä ETH:sta (teknillinen korkeakoulu) ulos tulevien aloituspalkat ovat nykyisin luokkaa 9000€/kk tai enemmänkin. Pehdissä on juttua kuinka google, zalando, microsoft ja amazon imuroivat nuoret osaajat 120-150k frangin aloituspalkoilla.
Eikö Sveitsissä ole hinnat kaksinkertaiset ja palkat nelinkertaiset normaallistikin? En tosin muista oliko EU:n keskiverrosta vai Suomeen verrattuna.

Edit: muistin täysin väärin
Sveitsin hintaindeksi on 169 siinä missä Suomen 126. Palkat taas ovat kaksinkertaiset.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.05.2021
Viestejä
18
Oma palkkani koodarin hommista IT-alalla on noin 5500 euroa /kk + bonukset.
Kokemusta hiukan yli 10 vuotta.
Koulutus DI. Ei ole esimies- tai projektinvetovastuuta.

En ole juuri vaihtanut työpaikkaa, joten työhaastattelu oli hiukan outo kokemus.
Yhtä työpaikkaa hain ja pääsin loppumetreille, mutta meni lopulta kokemattomammalle.
Toivoisin työnantajilta lisää palkka-avoimuutta työpaikkailmoituksiin. Tyypillisesti palkasta keskustellaan viimeisenä, olisi helpompi, jos siitä juteltaisiin ekana.
 
Liittynyt
16.07.2020
Viestejä
1 628
Eikö Sveitsissä ole hinnat kaksinkertaiset ja palkat nelinkertaiset normaallistikin? En tosin muista oliko EU:n keskiverrosta vai Suomeen verrattuna.
Joidenkin firmojen perusteella palkat on about tuplat Sveitsissä, ehkä vähän päälle, samoissa tehtävissä eli siis esim. firmassa, jossa on porukkaa töissä sekä Sveitsissä että Suomessa, niin tuo tuntuu pätevän. Ei ne päivittäistavaroiden hinnat kyllä kaksinkertaisia Suomeen nähden ole ja jos köyhäilemään lähtee, niin ihan hyvin siellä voi rahaa kerätä säästöön. Oman kokemuksen pohjalta väittäisin Norjaa kalliimmaksi päivittäisten kulujen suhteen, palkat on aika lailla samaa tasoa, Sveitsissä vähän ylempänä. Tämä siis IT-alalla, muiden alojen osalta voi olla jotain muuta.

Edit: Koitin tuossa vähän vilaista tilastoja, niin näköjään hintataso pitäisi olla Sveitsissä korkeampi. Ehkä sitten oma rajoittunut kokemus on sattunut osumaan Norjassa kalliisiin paikkoihin ja Sveitsissä halvempaan päähän :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.07.2020
Viestejä
1 628
Oma palkkani koodarin hommista IT-alalla on noin 5500 euroa /kk + bonukset.
Kokemusta hiukan yli 10 vuotta.
Koulutus DI. Ei ole esimies- tai projektinvetovastuuta.

En ole juuri vaihtanut työpaikkaa, joten työhaastattelu oli hiukan outo kokemus.
Yhtä työpaikkaa hain ja pääsin loppumetreille, mutta meni lopulta kokemattomammalle.
Toivoisin työnantajilta lisää palkka-avoimuutta työpaikkailmoituksiin. Tyypillisesti palkasta keskustellaan viimeisenä, olisi helpompi, jos siitä juteltaisiin ekana.
Jep, tuo palkkakeskustelun lykkääminen loppuun on ihan syvältä. Jos jotain yhteydenottoja tulee, niin kysyn aina ensimmäisenä kompensaatiopuolen. Jotkut siitä sitten närkästyy, että pitäisi muutenkin hommat kiinnostaa, mutta silkkaa ajanhukkaahan tuo on, jos esim. lopuksi sanotaan, että ei pysty parempaan kuin vuosipalkan laskuun 30k€ ja aluksi mainostetaan tietty "kilpailukykyistä palkkausta" :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Hieno homma. Mitä tällä oli tarkoitus sanoa?
Sitä, että palkan listaamisesta ei kukaan hyödy mitään jos ei kerrota mitään lisätietoja.

Tiedän ihmisiä joiden aloituspalkka on 500€/kk ja ovat siihen tyytyväisiä. Tiedän ihmisiä joiden aloituspalkka on 5000€/kk ja miettivät, että enemmän pitäisi saada kun ei tule toimeen.

Palkat ovat Suomen sisälläkin selkeästi eriytyneet paikkakuntien välillä.

Ja koulutuksestakin voisi mainita, että onko DI Aallosta vai it-tradenomi jostain syrjäkyliltä.
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 878
Nii, mullekki soitti rekrytoija ja puhuttiin palkasta. Ois pitänyt käydä joku ohjelmointitesti tekemässä, jonka perusteella palkka olis selvinnyt. Ihme touhua. En sit jaksanu mennä tekemään :p Mun mielestä muutenkin, ku on tietyn pisteen ylittänyt, ni ei ohjelmointitaidot juurikaan enää kehity. Se on sit sitä ympärillä olevaa höttöä ehkäpä, jota oppii hallitsemaan paremmin sen jälkeen.
Meinaat, että se piste on kaikilla sama?
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Joidenkin firmojen perusteella palkat on about tuplat Sveitsissä, ehkä vähän päälle, samoissa tehtävissä eli siis esim. firmassa, jossa on porukkaa töissä sekä Sveitsissä että Suomessa, niin tuo tuntuu pätevän. Ei ne päivittäistavaroiden hinnat kyllä kaksinkertaisia Suomeen nähden ole ja jos köyhäilemään lähtee, niin ihan hyvin siellä voi rahaa kerätä säästöön. Oman kokemuksen pohjalta väittäisin Norjaa kalliimmaksi päivittäisten kulujen suhteen, palkat on aika lailla samaa tasoa, Sveitsissä vähän ylempänä. Tämä siis IT-alalla, muiden alojen osalta voi olla jotain muuta.

Edit: Koitin tuossa vähän vilaista tilastoja, niin näköjään hintataso pitäisi olla Sveitsissä korkeampi. Ehkä sitten oma rajoittunut kokemus on sattunut osumaan Norjassa kalliisiin paikkoihin ja Sveitsissä halvempaan päähän :)
Muistin itse kyllä ihan väärin, Sveitsin hintaindeksi on 169 siinä missä Suomen 126. Palkat taas ovat kaksinkertaiset.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Tarkoitus ei ollut tuoda (taas) keskusteluun sveitsin palkkoja ja hintoja, vaan valittaa siitä, että palkkalistaus mallia:

1000€
1500€/valmistuin
2000€ ylennys

On aikalailla täysin hyödytön kaikille muille paitsi kirjoittajalleen, koska se ei kerro alaa, työpaikkaa, koulutustasoa tai mitään muutakaan mikä tekisi siitä vertailukelpoisen minkään muun kanssa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
168
Jotain näkemystä kellään tarjota millaista laskutettavaa summaa lähtisin ehdottelemaan?

Speksit seuraavat:
Yritys haluaa palkata minut seniori web-devaajan / asiantuntijan tittelillä vakituiseksi hommiin. Haluaisivat kokopäiväisen, mutta itselläni ei valitettavasti aikataulu anna myöten toistaiseksi.

Molemmille osapuolille sopii n. 50% tuntimäärä viikossa, sekä myös se, että verokortin sijaan mieluummin laskutan työn omalla toiminimellä.

Millaista tuntilaskutusta tässä voisi kuvitella olevan perusteltua laskuttaa?

Jos kyseessä olisi joku random asiakas ja lyhyempi projekti, olisi normaali laskutushinta mulla 100e / tunti, mutta se tuntuu itsestä aika järeältä lähteä ehdottelemaan pysyvämmässä suhteessa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
206
Energia-alalla asiantuntija/suunnittelu tehtävissä.

2019 kesätöihin ja sen jälkeen osa-aikaisena koulun ohella (2200€/kk brutto)
2020 vakkarisoppari samaan paikkaan (3620€/kk brutto)
2021 sama paikka, mutta olen saanut pienen korotuksen palkkaan (3860€/kk).

Palkka on ihan kiva koska valmistuin 2021 keväällä energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi ja työpaikka on oikein mukava. Kivoja ihmisiä, mukavasti haastetta sekä vastuuta, mutta kaikista tärkein on se, että saan itse vaikuttaa miten hoidan työni ja siihen miten monipuolista työ on.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
241
Jotain näkemystä kellään tarjota millaista laskutettavaa summaa lähtisin ehdottelemaan?

Speksit seuraavat:
Yritys haluaa palkata minut seniori web-devaajan / asiantuntijan tittelillä vakituiseksi hommiin. Haluaisivat kokopäiväisen, mutta itselläni ei valitettavasti aikataulu anna myöten toistaiseksi.

Molemmille osapuolille sopii n. 50% tuntimäärä viikossa, sekä myös se, että verokortin sijaan mieluummin laskutan työn omalla toiminimellä.

Millaista tuntilaskutusta tässä voisi kuvitella olevan perusteltua laskuttaa?

Jos kyseessä olisi joku random asiakas ja lyhyempi projekti, olisi normaali laskutushinta mulla 100e / tunti, mutta se tuntuu itsestä aika järeältä lähteä ehdottelemaan pysyvämmässä suhteessa.
Tuo 100e/tunti on hyvä yläraja, se on suunilleen neuvoteltu devaajakonsultin hinta, eli 8k puolella ajalla. Alarajaa voit miettiä vaikkapa 6k liksa, johon 50% sivukulut päälle (sis. lomat), eli 9k puoliksi -> 4.5k. Tuossa ei ole vielä mukana muuta kuin kulut siitä että maksaisit sen palkaksi ja sulla tulee kaikki riski itselle. Varmaan joku 6-7k voisi olla sopiva, eli tuntihinta 75-85e.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 474
Viestejä
4 163 479
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom