Normaalisti, mutta kun organisaatioissa tai työelämässä laajemminkin harvemmin palkataan (tai varsinkaan annetaan uusia tehtäviä) ihmisiä markkinatalouden lakien perusteella, niin eipä tuosta teoriasta paljoa iloa ole.
Jokainen, joka ei ole ihan laput silmillä työelämässä, varmasti tietää, että osaamisen ja ahkeruuden sekä palkkauksen välinen korrelaatio on lähinnä viitteellinen. Usein organisaatiossa tilipussi kasvaa, jos on hyvä organisaatiopelissä, työn tulokset tulevat sitten vasta kaukana toisella tai kolmannella sijalla.
Taannoin oli tutkimus, jossa menestyminen avain oli uskoa olevansa parempi kuin oikeasti on. Oikealla osaamisella ei kykene kilpailemaan sen kanssa
Tämä ei tarkoita, etteikö hyväpalkkaisissa olisi myös ahkeria ja päteviä. Kuitenkin, etenkin isommissa organisaatioissa, tulee vastaan väkeä joiden kohdalla voi vain silmiä pyöritellä, miten siihen asemaan on päästy.
Osaaminen (miten sitä edes mitataan?) ja ahkeruudella ei olekaan suoraan mitään tekemistä kysynnän ja tarjonnan kanssa.
Kovin kysyntä kohdistuu luonnollisesti niihin ihmisiin, jotka näyttävät parhailta työntekijöiltä. Ei niihin, jotka ovat parhaita. Työntekijän hyvyyden mittaaminen on usein liki mahdotonta ja usein vielä kovin subjektiivista, joten miten se voisikaan korreloida tiukasti palkan kanssa. Itseensä uskominen on aika oleellinen osa sitä "hyvältä näyttämistä".
Myös palkkaavan henkilön näkökulmasta joku voi olla erinomainen työntekijä, vaikka muiden mielestä tämä ei sitä ole ja he ihmettelevät, että miten hitossa tuokin on tuohon tehtävään päässyt.
Se organisaatioon tuotu lisäarvo ei myöskään ole mitenkään helposti mitattavissa ja on usein kovin subjektiivista. Jos joku keskijohdon paperin pyörittäjää tuottaa duunareiden mielestä abstraktoitua, mutta satojen miljoonien busineksesta vastaavan pomon näkökulmasta hyvää raporttia sinne projektirahoituksesta päättävälle kirstunvartijalle, niin sen työn arvon määrittely on aika vaikeaa. Jos sen rapsan ansiosta raha virtaa pavunlaskijoilta liiketoiminnasta vastaavan pomon näkökulmasta kriittiseen projektiin, niin se rapsan tarpeellisuus voi olla sen liiketoimintapomon näkökulmasta hyvinkin korkea.
Eniten kuitenkin toivon sivistyneisyyttä ymmärtää, ettei työ/palkka/palkkiot ole lopulta elämässä niitä tarkeimpiä asioita. Vaikuttaa joskus siltä, että valitettavan harva huomaa asian, ennen kuin on liian myöhäistä. Olen samaa mieltä sen tutkimuksen kanssa, ettei n. yli 70 000 euron palkka enää tuota saajalleen mitään lisäonnea. Ehkä jopa päinvastoin.
Juuri näin. Me ihmiset ollaan jotenkin kummallisia että pienillä tuloilla kuvitellaan että isot tulot tuo onnen. Sitten kun ne tulot on +70k€ niin huomataan ja unelmoidaan asioita joita on menettänyt.
Yhden kiinteän tulorajan pistäminen sille, että mikä riittää, on itsensä pettämistä. Oikeasti se onnellinen jokapäiväinen elämä vaatii tiettyä huoletonta kulutustasoa. Eli sitä, että ei tarvitse murehtia lasten kouluista, päiväkodeista, vaatteista, asumisesta tai terveydenhoidon kuluista.
Jos elää jossain keskisuuressa Suomalaisessa kaupungissa ja tykkää siitä elämäntyylistä, niin eipä sillä rahalla tietyn pisteen jälkeen enää kauheasti saa lisää. Iso talo hyvällä tontilla on halpaa lystiä jos tykkää asua syrjemmällä ja peruspalvelut saa julkiselta sektorilta alihintaan.
Sitten jos asuu jossain Jenkkien kalliimmalla alueella, joissa paremmat yliopistot maksavat satoja tonneja ja jossa perheen hyviin vakuutuksiin menee tonneja kuussa, niin 70k on vielä ihan nälkärajalla sen suhteen, että tuleeko ylipäätään toimeen.
Sama homma täällä Zürichissä. Yhden 0-4.5v lapsen päivähoito maksaa n. 2000e/kk/lapsi. Voin luvata, että täällä 70k/v rahalla tuntuu siltä, että on tosi paljon rajoitteita päivittäisissä elämän kanssa, jos haluaa perhettä pyörittää. Suomessakin päivähoito maksaa luokkaa 800-900e/lapsi/kk, mutta julkisen sektori subventoi sen ihan naurettavan halvaksi.
edit: Pointti on siis vain se, että Suomessa tulee toimeen paljon vähemmällä, koska on paljon alle omakustannehinnan tarjolla olevia julkisia palveluita. Jossain toisessa paikassa joutuu maksamaan kalliisti siitä ja meidän näkökulmastamme normaaliin elämään tarvitsee nimellisesti paljon enemmän rahaa, vaikka oikeasti kulutustaso on sama.
