Palkkakeskustelu

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 438
Vinkkejä tilanteeseen, jossa ylemmältä tasolta olisi suunnitelmia laajentaa toimenkuvaa ja tilipussia, mutta omaa kiinnostusta ei ole siirtyä nakkisuojasta avoimeen maastoon tulitettavaksi. Palkka taitaa jäädä polkemaan paikoilleen, jos ei suostu laajentamaan toimenkuvaa?
Voithan ehdottaa, että jos toteutetaan vain se toinenpuoli eli nostetaan palkkaa, mutta toimenkuvalle ei tarvitse tehdä mitään?

Luonnollisesti taitaa kuulostaa aika tyhmältä joten aika varmasti voidaan olettaa, että se ei siitä nouse ellet ota lisää vastuita jos ne on edes jälkeenpäin tarjolla tai vaihda maisemaa (tossa yhteydessä tosin voi nousta, mutta monesti ne omat päätökset on jo tehty eikä siitä ole hyötyä).

Noin muuten riippuisi aika paljon mistä toimenkuvan laajentamisessa on kyse. Jos pysyt akselilla työntekijä/asiantuntija saadaksesi vain lisää vastuu-alueita joiden todellinen vastuu on kuitenkin jossain muualla ja ne hommat ehtii työajan puitteissa hoitamaan niin ilman muuta jos korvaus on sopiva. Jos taas puhutaan siirtymisestä esimieheksi niin kannattaa miettiä parikertaa, koska silloin oikeasti olet vastuussa niistä ja monista muistakin asioista. Toki jos teoreettinen vastuu ei paina ja tietää porukan niin helpollakin voi päästä...
 
Liittynyt
27.05.2018
Viestejä
13
Mekaniikkasuunnittelua Tampereella ja palkka 2800e. Kokemusta pari vuotta valmistumisen jälkeen ja AMK pohja.

Onko porukkaa samoilla spekseillä ja minkälaisella palkalla työskentelette? Fiilis on, että palkkaa pitäis saada kehitettyä tässä lähi vuosina, mutta taitaa olla mekaniikkasunnittelijoitten palkat jäädytetty aika hyvin. Tämän takia useampien satasien palkkakehityksiä ilmeisesti turha odottaa ilman muuttoa pääkaupunkiseudulle tai etenemällä projektinveto/esimies hommiin?

Ajatuksena olisi, että ensi vuonna hakisin ylempään AMK ja sitä kautta parempi palkkasiin hommiin. Onko tällaisestä etenemisestä kokemuksia?
Minkälaisia kokemuksia teillä on palkkakehityksestä ylemmän AMK jälkeen ja oliko hyödyllinen koulutus? Varsinkin koulut tuota hehkuttaa, mutta silti pieni epäilys itselläni on.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154

Pelkkä koulutus itsessään ei useinkaan ole kummoinenkaan peruste palkankorotukselle. Joissain TESseissä taitaa olla koulutuslisiä tai vastaavia, mutta ne kai on yleensä aika vaatimattomia summiltaan. Korotuksen lähtökohta on enemmänkin se, että saat joko koulutuksesta uutta osaamista jonka ansiosta voit tehdä haastavampia tehtäviä tai pääset siirtymään tehtäviin, joihin vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto.

Ainakin yksityisellä puolella palkka maksetaan yleensä ammattitaidon ja osaamisen, ei koulutuksen perusteella.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
627
Tuskin konttorihommissa paljon tota enempää saat. Eikös suunnittelun mediaanit muutenkin pyöri kolmen tonnin paikkeilla.
Kannattaa harkita tuotannon puolen hommia esim. projekti-insinööri, tuotantoinsinööri, kehitysinsinööri, tuotannonohjaaja yms.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 542
Minkälaisia kokemuksia teillä on palkkakehityksestä ylemmän AMK jälkeen ja oliko hyödyllinen koulutus? Varsinkin koulut tuota hehkuttaa, mutta silti pieni epäilys itselläni on.
Koulutus on turha Suomessa. Eniten arvoa sillä saa jos meinaa hakea ulkomaille duuniin. Tällöin olet maisteri.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Minkälaisia kokemuksia teillä on palkkakehityksestä ylemmän AMK jälkeen ja oliko hyödyllinen koulutus? Varsinkin koulut tuota hehkuttaa, mutta silti pieni epäilys itselläni on.
Työnantaja pienen muodollisen korvauksen antoi, kun sain tuon suoritettua. Hyötyä siitä kyllä oli, ja helppo suorittaa. Tosin tuon koulutuksen jälkeen nykyinen työnantaja on ottanut entistä enemmän päähän. Tieto lisää tuskaa...
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824
En nyt tiedä sitten mitä mieltä olen omasta palkastani? Ollut parhaimmillaan noin 300 euroa nettona kuussa parempi, kuin mitä uudessa työpaikassa. Olin tässä välissä vuoden työttömänä, ja siihen verrattuna räpylään jää 900 euroa kuussa enemmän. Laaja työterveys kuuluu heti koeajalla, mikä on nelikymppiselle oikein kiva asia. Firman autoa saa välillä viedä kotiin saakka, ja suosikkijoukkueen peliin pääsee pari kertaa kaudessa ilmaiseksi. Koeajan jälkeen pääsen varmaan lähelle entistä palkkatasoa, ja suorittamalla firman tarjoamia koulutuksia parin vuoden sisään saatan päästä omaan palkkaennätykseeni? Ihan helppoja noi koulutuķset eivät ole, ja haastavista ulkopuolisen tahon teettämistä testeistä pitää päästä läpi, että paremmille rahoille on vakinaistamisen jälkeen mahkut päästä.
 
SaLe_X

Tukijäsen
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
202

Eipä nuo työnantajan järjestämät koulutukset välttämättä palkkapussia lihota. Edellisessä työpaikassa oli parin kuukauden välein erilaista alaan liittyvää koulutusta, mutta palkkakeskusteluissa sanottiin suoraan, ettei niillä ole palkkaan vaikutusta. Myös työtehtävät laajenivat ja lisääntyivät vuosi vuodelta, mutta palkkaan ei sekään vaikuttanut, joten oli lopulta aika helppo päätös nostaa kytkintä ja jäädä vuodeksi kotiin lapsen kanssa.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Tietenkin vähän riippuu alasta mut noin yleisesti ottaen itse suhtaudun todella positiivisesti koulutukseen mitä saa työpaikan kautta. Kaikki vähän niinku "panis rahaa pankkiin". Saat palkkaa ja vielä opetusta niin se kai parasta.. Pidä kirjaa mitä noita olet käynyt läpi niin voi laittaa CV:n tulevaisuudessa. Nuo on aina vain plussaa.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824
Eipä nuo työnantajan järjestämät koulutukset välttämättä palkkapussia lihota. Edellisessä työpaikassa oli parin kuukauden välein erilaista alaan liittyvää koulutusta, mutta palkkakeskusteluissa sanottiin suoraan, ettei niillä ole palkkaan vaikutusta. Myös työtehtävät laajenivat ja lisääntyivät vuosi vuodelta, mutta palkkaan ei sekään vaikuttanut, joten oli lopulta aika helppo päätös nostaa kytkintä ja jäädä vuodeksi kotiin lapsen kanssa.
Meillä on alalla yleinen tapa, että tuon kyseisen lisätutkinnon suorittaneilla on korkeampi palkka.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
78
Kone-DI Tre, vastavalmistunut. Yhteensä työkokemusta noin 2 vuotta, josta vajaa vuosi "oikeita" töitä, muut kesätöitä (yhteensä 5 kesää).
Uusi duuni elokuussa tuotekehitystehtävissä, jossa 3400e/kk+puhelinetu. Bonuksia maksavat kai joku 5 % vuodessa.

Aika linjassa opiskelukavereiden palkkojen kanssa.
 
MG-42

Lapsiperheen retkiopas
Tukijäsen
NOSTO
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
64
Hetkinen.... Lähihoitaja arkityöllä 2200€ nettotuloihin. Tuohan tekee reippaasti yli 3k€ bruttona. Tienaatteko te todella näin hyvin?
Tuossa alla luki, että tämä oli väärin laitettu, mutta lähihoitajat ovat omien kokemusten mukaan ammattiryhmä, jonka peruspalkkaa ei kannata tuijottaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Verottajan virallisella laskurilla näyttäisi tulevan tulokseksi, että Helsingissä asuvalla kirkkoon kuulumattomalla yksin / ilman lapsia elävällä ihmisellä jää 36000e vuositulosta käteen 26800, eli 2235e/kk.

3600e vuositulo vastaa 2880e/kk + lomarahat liksaa?
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
334

Itsellä suurinpiirtein sama tänä vuonna, paitsi että en asu Helsingissä.
 
Liittynyt
29.07.2018
Viestejä
7
Aikoinaan IT-Teknikkona ilman tutkintoa 2800€/kk.
Nykyään on tuo vapaa-aika tuntunut tärkeältä joten hieman eri hommiin tuli vaihdettua, palkkakin muuttui eikä tule työpuheluita kun on vapaalla.
Viime vuonna kuusi päivää töitä ja kahdeksan vapaata vuorottelua, nykyään neljä töitä ja kolme vapaata mikä tuntuu mukavammalta kun on kotona aina viikonloppuna kun emäntäkin on vapaalla.
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Verottajan virallisella laskurilla näyttäisi tulevan tulokseksi, että Helsingissä asuvalla kirkkoon kuulumattomalla yksin / ilman lapsia elävällä ihmisellä jää 36000e vuositulosta käteen 26800, eli 2235e/kk.

3600e vuositulo vastaa 2880e/kk + lomarahat liksaa?
Ite tienaan vuodessa noin 50000€. Brutto kk liksa siis noin 4000€, eli reilusti yli tonnin enemmän kuin yllä mainittu. No, käteen jää reilut 2600€/kk, eli vain noin 400€/kk enemmän kuin yllä. On se hienoa tuo progressiivinen verotus :p
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709

Juu, etenkin kun laskee jotenkin päin helvettiä luvut niin sen saa vaikuttamaan pahemmalta kuin se on. Yli tonni enempi palkkaa josta jää 400e enempi käteen per kuukausi vastaa yli 60% marginaaliveroastetta, mikä ei ole mahdollinen millään tuloilla. Ja edes tuon 60% lähelle et pääse tuossa tuloluokassa mitenkään.

EDIT: Esim. vero.fi laskurilla saa 50k vuosituloilla Helsingissä kirkkoon kuulumattomalla perusprosentiksi 22,5% ja siihen 8,25% muita maksuja, eli 30,75% yhteensä. Siitä 4k kuukausiliksasta pitäisi siis noilla ennakonpidätyksillä jäädä noin 2770e käteen.
 
Viimeksi muokattu:

kaarlos

Virallinen JimmZ-boikotoija
Premium-jäsen
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 533
Ite tienaan vuodessa noin 50000€. Brutto kk liksa siis noin 4000€, eli reilusti yli tonnin enemmän kuin yllä mainittu. No, käteen jää reilut 2600€/kk, eli vain noin 400€/kk enemmän kuin yllä. On se hienoa tuo progressiivinen verotus :p
Näistä ei kuitenkaan monesti tule katsottua sitä että tuolla tulotasolla lisäykset nettotuloon ovat aikalailla täysin ylimääräistä tuloa jonka voi käyttää mihin lystää. Jos vertaa sitä suhteellista irtonaisen rahan määrää niin se kasvaa yllättävän kivasti tuossa 3k -> 4k hyppäyksessä.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 938
Verottajan laskurissa ei taida olla kaikkia bruttopalkasta vähennettäviä kuluja mukana.
Esim. Jos itse maksan 10k veroja vuodessa ja siihen päälle vielä 5k muita veroluontoisia vähennyksiä (eläkemaksut, päivärahamaksut, liitot, kassat yms).
 
Siinähän se laskuri ilmoittaa alalaidassa että nuo parit vakuutusmaksut saa lisäämällä tuon 8,25% perusprosenttiin. Liittoa, kassaa ym. ei tietenkään lasketa, kun ne on täysin vapaaehtoisia maksuja ja vaihtelee liitoittain. (Ja toisaalta niiden vaikutus kokonaisuuteen on kuitenkin muutama kymppi kuussa.)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Ite tienaan vuodessa noin 50000€. Brutto kk liksa siis noin 4000€, eli reilusti yli tonnin enemmän kuin yllä mainittu. No, käteen jää reilut 2600€/kk, eli vain noin 400€/kk enemmän kuin yllä. On se hienoa tuo progressiivinen verotus :p
Älä johda kuukausipalkkaa vuositulosta. Siihen kun tulee mukaan luontaisedut, bonukset, lomarahat ym. Parina kuukautena se tasoittuu kun lapaseen lävähtää suurempi könttäsumma.
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Juu, etenkin kun laskee jotenkin päin helvettiä luvut niin sen saa vaikuttamaan pahemmalta kuin se on. Yli tonni enempi palkkaa josta jää 400e enempi käteen per kuukausi vastaa yli 60% marginaaliveroastetta, mikä ei ole mahdollinen millään tuloilla. Ja edes tuon 60% lähelle et pääse tuossa tuloluokassa mitenkään.

EDIT: Esim. vero.fi laskurilla saa 50k vuosituloilla Helsingissä kirkkoon kuulumattomalla perusprosentiksi 22,5% ja siihen 8,25% muita maksuja, eli 30,75% yhteensä. Siitä 4k kuukausiliksasta pitäisi siis noilla ennakonpidätyksillä jäädä noin 2770e käteen.
No sen verran päin helvettiä laskettu, jotta laskettu kirkkoon kuulumattomalle, joka asuu Oulussa. Silloin laskuri antaa veroksi 24%.
Oli niin tai näin, 4000€/kk (käteen 2770€) vs. 2880€ (käteen 2235€) ei kyllä motivoi juoksemaan kovemman liksan perässä. Mieluusti jopa vaihtaisin nykyiset IT-alan hommat johonkin rennompaan, vaikka palkka sillä reilulla tonnilla putoaisikin.
 
No lasketaan se nyt noilla tiedoilla Ouluunkin kirkkoon kuulumattomalle:
36000e/vuosi (eli 2880e/kk + 1440e lomaraha):
Perusprosentti 18,5%, muut maksut 8,25%. Käteen jää 2880e * (1-0,185-0,0825) = 2109,60 e/kk

50000e/vuosi (eli 4000e/kk + 2000e lomaraha):
Perusprosentti 24%, muut maksut 8,25%. Käteen jää 4000e * (1-0,24-0,0825) = 2710,00 e/kk

Se käteenjäävän palkan ero muuttuikin 400 eurosta kuuteen sataan. Ja kas kummaa, marginaaliveroprosenttikin näyttää jo paljon fiksummalta kun ei laskelman molemmissa päissä tule virhettä toistasataa euroa. On se marginaaliveroprosentti silti kova, mutta ei sitä nyt silti tarvii liioitella sellaiseksi että valtio muka veisi yli 60% jokaisesta lisäeurosta...
 
Liittynyt
17.09.2017
Viestejä
467
Porukka aina sujuvasti vertailee pelkillä veroprosenteilla ja osa sitten laskee muut veroluonteiset mukaan...
Nämä palkkakeskustelut on aina samaa helvettiä kun suunnilleen ainoa mikä osataan on se, että isompi on parempi. Huudetaan, että lisää liksaa kun se ja tämä ilman, että edes tiedetään mikä se oma palkka on:D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Nämä palkkakeskustelut on aina samaa helvettiä kun suunnilleen ainoa mikä osataan on se, että isompi on parempi. Huudetaan, että lisää liksaa kun se ja tämä ilman, että edes tiedetään mikä se oma palkka on:D
Noh, sillä "isompi on parempi"-asenteella toisaalta pääsee jo aika pitkälle. Ja verottaja kyllä saa aina omansa. Mutta kyllä se aina vähän nakertaa kun joku valittaa kohtuuttomasta progressiosta, kun eka vedetään koko vuosi alimitoitetuilla ennakonpidätyksillä, sit marraskuussa saadaan satasen palkankorotus ja tilataan muutosverokortti joulukuulle ja "siitä satasen palkankorotuksesta jää lapaan se -1500e".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935

Idiootit jotka eivät osaa laskea eivät poista sitä faktaa, että Suomalainen progressio on kohtuuton. ~3800€/kk ansion kohdalla keskimäärin ylitetään 50% rajaveroaste. Jos sitä ei pidä kohtuuttomana niin on kyllä puhdas kommunisti.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
1 825
En nyt tiedä mitä tuolla rajaveroasteella tarkoitetaan, mutta ei se nyt vielä 3800€/kk tule vastaan. Käytännössä jos mitään vähennyksiä on hyödynnettävissä, ollaan todellisuudessa siellä 7000€/kk luokassa ennenkö veroaste on lähellä 50%.

Monet parempipalkkaiset tutut ovat alkaneet sopia perus lomien lisäksi 1-2kk palkatonta lisälomaa itselleen vuodessa. Ei ollenkaan huonompi idea jos se töiden puolesta onnistuu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Ite oon koittanu lypsää sen minkä irti saa ja ottaa edut aikana. Teen duunit n. kymmenen kertaa muita nopeammin joten vakisopparista jää hyvin aikaa sivutöille ja perheelle. Ja tästä on työnantajan kanssa tehty sanaton sopimus. Näin molemmat on tyytyväisiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
En nyt tiedä mitä tuolla rajaveroasteella tarkoitetaan, mutta ei se nyt vielä 3800€/kk tule vastaan. Käytännössä jos mitään vähennyksiä on hyödynnettävissä, ollaan todellisuudessa siellä 7000€/kk luokassa ennenkö veroaste on lähellä 50%.

Monet parempipalkkaiset tutut ovat alkaneet sopia perus lomien lisäksi 1-2kk palkatonta lisälomaa itselleen vuodessa. Ei ollenkaan huonompi idea jos se töiden puolesta onnistuu.
Marginaalivero – Wikipedia

Kysymys on siitä, kuinka paljon seuraavasta tienatusta eurosta menee veroihin, progressiivisessa verotuksessa pitää ymmärtää, että tulojen nousu lisää myös aiempien tienattujen eurojen verorasitetta. Rajaveroaste (marginaalivero) kuvaa tätä rasitetta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Progression kohtuuttomuudesta saa olla ihan mitä mieltä tykkää. Mutta kun palkkaketjussa ollaan niin soisi että jengi puhuisi vertailukelpoisista luvuista, käytännössä siis bruttopalkasta, mieluiten vielä vuotuisesta eikä kuukausittaisesta.

Nyt kun laskutaidottomat kertoo täällä saavansa X euroa nettona, voi se vastata ihan mitä tahansa bruttopalkkaa, kun ennakonpidätysprosentit on mitä sattuu ja jengi asuu eri paikkakunnilla ym. Ja joku ilmoittaa huonoimman kuukauden tulot, vaikka palkka vaihtelisi villisti kuukaudesta toiseen jne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
Mielenkiintoinen tapaus. Onkohan teillä työskentelyolosuhteet ihan kauhean optimaaliset jos kaikki muut nysvää kymmenen kertaa hitaammin? Kyllä tuo on ihan normaalia että joku tai jotkut on tehokkaampia, mutta...
Halpaa intialaista työvoimaa ehkä tiimissä? :cigar2:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Mielenkiintoinen tapaus. Onkohan teillä työskentelyolosuhteet ihan kauhean optimaaliset jos kaikki muut nysvää kymmenen kertaa hitaammin? Kyllä tuo on ihan normaalia että joku tai jotkut on tehokkaampia, mutta...
No sanotaan näin että suojatyöpaikkoja on aika paljon ja ite taas tykkään suorittaa jo ihan huvin vuoksi. Samalla täsmällisesti mun sektorin osaajia ei Suomessa taida olla ketään, ja ne, jotka pystyisivät toimimaan ovat jo muualla töissä.

Joten ei tosiaankaan ole optimaaliset, mutta suunta on koko ajan kohti parempaa. Varsinkin uusin sukupolvi on tosi skarppia porukkaa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Mielenkiintoinen tapaus. Onkohan teillä työskentelyolosuhteet ihan kauhean optimaaliset jos kaikki muut nysvää kymmenen kertaa hitaammin? Kyllä tuo on ihan normaalia että joku tai jotkut on tehokkaampia, mutta...
10x erot on ihan normaaleja ainakin IT-alalla, toki silloin pitää olla jo kyseessä henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi kokemustasossakin jo eroa yleensä. Riippuu tietenkin käsillä olevasta tehtävästä, joskus esim. vianselvityshommissa joku yrittää viikon onnistumatta ja seuraava ratkaisee ongelman minuutissa. Perusdevauksessa tms. ei sitten noin räikeää eroa ole.

Itse ku arvon työmääriä uusiin projekteihin, niin annan kahdet luvut, toiset sille että joku muu tekee ja toiset sille, että minä tai joku luottomiehistä tekee. En nyt 10x enkä edes 5x eroa kehtaa arvioida, mutta otan sitten itselle osuneet projektit löysin rantein, kuten alkuperäinenkin kirjoittaja.
 
Joo, ite just erään spesifisen tieteenalan IT-hommissa. Ois voinut olla hyvä täsmentää.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
112
Juu, etenkin kun laskee jotenkin päin helvettiä luvut niin sen saa vaikuttamaan pahemmalta kuin se on. Yli tonni enempi palkkaa josta jää 400e enempi käteen per kuukausi vastaa yli 60% marginaaliveroastetta, mikä ei ole mahdollinen millään tuloilla. Ja edes tuon 60% lähelle et pääse tuossa tuloluokassa mitenkään.

EDIT: Esim. vero.fi laskurilla saa 50k vuosituloilla Helsingissä kirkkoon kuulumattomalla perusprosentiksi 22,5% ja siihen 8,25% muita maksuja, eli 30,75% yhteensä. Siitä 4k kuukausiliksasta pitäisi siis noilla ennakonpidätyksillä jäädä noin 2770e käteen.
En tiedä noista palkoista, mutta tiedän kyllä erään 3500 euron palkan, josta maksettiin käteen vain reippaat pari tonnia palkan vastaanottajalle. vajaalla 2700 eurolla taas pääsi aikalailla tasaan pariin tonniin. Olisikohan ennakonpidätykset olleet luokkaa 36% ja 18%, mihin päälle kaikki muut työntekijämaksut. Toki siinä tuli sitten vanhuslisämaksut päälle suuremman palkan vastaanottajalle. Kannustavaa progressiivista verotusta.
 
Ennakonpidätykset on just tasan sen verran minkälaisen verokortin sinne työnantajalle toimitat. Ihan itseään saa syyttää jos ne prosentit on pitkin helvettiä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
722
En tiedä noista palkoista, mutta tiedän kyllä erään 3500 euron palkan, josta maksettiin käteen vain reippaat pari tonnia palkan vastaanottajalle. vajaalla 2700 eurolla taas pääsi aikalailla tasaan pariin tonniin. Olisikohan ennakonpidätykset olleet luokkaa 36% ja 18%, mihin päälle kaikki muut työntekijämaksut. Toki siinä tuli sitten vanhuslisämaksut päälle suuremman palkan vastaanottajalle. Kannustavaa progressiivista verotusta.
Tuollahan nyt ei tosiaankaan ole mitään tekemistä progressiivisen verotuksen kanssa. Katsetta peiliin ja mietittävä, että mitäs lappuja sinne palkanlaskentaan tulikaan toimitettua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
Joo ja jos vaikka sitä ennakkoa pidätettäisiinkin enemmän, niin sen saa sitten veronpalautuksina takaisin.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
En tiedä noista palkoista, mutta tiedän kyllä erään 3500 euron palkan, josta maksettiin käteen vain reippaat pari tonnia palkan vastaanottajalle. vajaalla 2700 eurolla taas pääsi aikalailla tasaan pariin tonniin. Olisikohan ennakonpidätykset olleet luokkaa 36% ja 18%, mihin päälle kaikki muut työntekijämaksut. Toki siinä tuli sitten vanhuslisämaksut päälle suuremman palkan vastaanottajalle. Kannustavaa progressiivista verotusta.
Suoraan verottajan laskurilla laskettuna Helsingissä asuvalla 1975 syntyneellä kirkkoon kuuluvalla henkilöllä on ennakonpidätysprosentti 3500 euron kk-tuloilla (vuositulo x12,5 koska lomaraha) ja ilman mitään vähennyksiä on 21%. Tuohon kun lyö päälle vielä eläkevakuutusmaksun 6,35% ja työttömyysvakuutusmaksun 1,9% tulee kokonaispidätykseksi 29,25%. Helsingissä toki kunnallisveroprosentti on 18% kun se jossain periferiassa voi olla vaikka 22%, koko maan keskiarvo on ~20%, joka sekään ei vielä nosta tuota noilla tuloilla kuvaamallesi tasolle vaikka ennakonpidätysprosentin päälle laskettaisiin muutkin vähennykset palkasta. Vertailikohtana 1960 syntynyt Lohjalainen kristitty samoilla tuloilla, jolla hänelläkään ei ole ennakonpidätys kuin 23%

Tuo 2700€ tulojen prosentti vaikuttaa olevan ihan realistisella tasolla.

Lopputulema on se, että joko ko. henkilöllä on tuon kk-liksan päälle toinen ansiotulon lähde joka nostaa veroprosenttia, tai sitten se on laskenut ennakonpidätyksensä aivan päin prinkkalaa, jolloin vuoden päästä jouluna tulee kiva bonari tilille.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 187
Mitenkä kävi näille lastentarhaopettajille niiden hurjien palkkavaatimusten jälkeen?

Laitettiinko porukkaa pihalle ja otettiin tilalle lastenhoitajia?

On ollut aika hiljaista, tietääkö kukaan?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
158

Vantaa taisi korottaa palkkaa hieman. Käsittääkseni muualla ei taidettu nostaa.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
Eipä tuosta ole paljoa kuulunut enää, talouden realiteetit varmaan on asian hoitaneet ja palkat jääneet suurimmalti osin ennalleen. OAJ:kaan ei ole ensimmäisen julkisuuskiiman jälkeen ottanut asiaan kantaa, sielläkin taidettiin huomata, että saman palkan vaatiminen kandin koulutuksella olevilla tarhanopettajille voisi herättää vähän pahaa verta maisterikoulutettujen luokanopettajien keskuudessa vaikka tarhanopet ajatuksesta tykkäisikin kovasti...
 
Liittynyt
30.01.2017
Viestejä
36
Kohta tulee kova pula lastentarhaopettajista ympäri suomen. Jos oikein oon tajunnu niin uudet sosionomit eivät voi tehdä kohta enään tarhanopettajan töitä. Uudistuksessa on myös kaavailtu että ryhmää kohden opettajien määrä kasvatetaan ja hoitajien määrää vähennetään. Voi olla että kohta ei auta nostaa palkkojakaan kun ei kouluteta lastentarhaopettajia tarpeeksi töihin. Veikkaan että tälläkin hetkellä sosionomeja on enempi opettajina kun kandeja. Saas nährä kuis käy.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 095
Työpaikan vaihto saattaa olla ajankohtaista. Onko muilla kokemusta irtisanomisajan sanktioiden maksattamisesta uudella työnantajalla? Vai oletteko kiltisti odotelleet ajan loppumista tai maksaneet jopa itse?
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 752
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom