Painonpudotusprojekti ruokavaliolla, ruokailuvinkit, reseptit, jne. (vähähiilarinen)

Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 827
Pistetääs omakin pari senttiä tänne ja osallistutaan painonpudottajain keskustelukerhoon.

Mä olen koko ikäni ollut pikkuisen jämäkämmän kokoinen tyyppi, en nyt mikään raivoläski mutta tanakka, pituutta 181 cm ja ja paino on jojoillut vuosien saatossa milloin missäkin välillä 80-120 kg. Ylipainosta huolimatta terveys on aina pysynyt kunnossa (en sairastele, kaikki veriarvot kohdillaan jne) ja kunto ollut "riittävän hyvä" ja urheilua harrastellut aina jonkin verran. Nyt kun tuota jälkikasvua siunaantui muutama vuosi sitten ja nukkuminen meni parin vuoden ajaksi ihan vituilleen muksun nukkumisongelmien takia, niin homma lähti taas lapasesta ja vaaka pääsi kiipeämään tänä talvena jo yli 118 kg lukemiin. Siinä vaiheessa kun sitä vaakaa tuijotin, niin totesin että nyt perkele riittää, jotain on tehtävä.

Mulla on aiemmin ollut kaksi toimivaa tapaa pudottaa painoa
1. Normaali ruokavalio ja helvetisti urheilua
2. VHH-ruokavalio

Koska vaihtoehtoon 1 ei tällä hetkellä mitenkään järkevästi ole aikaa, ja vaihtoehto 2 on vähän hankala toteuttaa lapsiperheessä kun iskällä pitäis olla eri sapuskat kuin muilla, niin piti keksiä kolmas vaihtoehto. Päätin testata kovasti kehuttua 5:2 dieettiä, koska järkeilin, että se on helpompi tehdä sirkustempuja ruokavalion kanssa kahtena päivänä viikossa kuin kaikkina päivinä, ja tähän astinen kokemus on että homma on toiminu ihan kohtuullisesti. Jos nyt joku ei tiennyt, niin homman juonihan on se, että kahtena päivänä viikossa "paastoillaan" alle 600 kcal syömisillä ja viis päivää viikossa syödään normaalisti, ja tällä saavutetaan sitten asioita, kuten viikottaisen kalorinsaannin rajoitus, parempi hallinta näläntunteeseen, vatsan "pienentyminen" jolloin tulet helpommin kylläiseksi jne..

Aloittelin homman tuossa marras-joulukuun vaihteessa, ja vedin sillä myös joulun ja uudenvuoden pyhien läpi. Yleensä mulle on jouluna jäänyt pari kiloa kotiinvietävää joulupöydästä, mutta tällä kertaa olin 1.1. ihan saman painoinen kuin 23.12., mikä oli jo itsessään kohtuullinen plussa, kun kuitenkin mätin ihan normaalisti jouluruokaa, pipareita ja tummaa olutta naamariin.

Normiviikkona mulla on paastopäivät maanantaina ja torstaina, ja ruokavalio koostuu yleensä ruisleivästä sulatejuustolla (aamu- ja iltapala) sekä keitoista ja salaateista joko vähärasvaisen jauhelihan, kalan tai kanan kanssa. Muina päivinä tulee syötyä ihan normaalisti samaa sapuskaa muun perheen kanssa, ja viikonloppuisin saattaa se burgeri, pizza tai kebukin maistua.

Tähän astinen kokemus on kyllä ollut ihan positiivinen. Paastopäivät ei itselle tuota oikeastaan mitään ongelmaa, ja se näläntunne mikä joskus tulee häviää aika nopeasti kun nappaa vaikka lasillisen vettä ja hetken odottelee. Yleensäkin siihen tyhjän vatsan tunteeseen tottuu, ja sitten taas aterialla pyrin syömään vatsan kunnolla täyteen paljon lientä sisältävällä keitolla tai isolla salaatilla, joissa tilavuuteen nähden on kuitenkin aika vähän kaloreita. Tuntuu, ettei ole laihiksella kun syö vatsansa täyteen, mutta vaatii toki aika tarkkaa miettimistä ja mittailua syömisten suhteen ettei kaloriraja pauku. Nyt kun lunta on sadellut jonkun verran, ja pihahommia on välillä pakko hoitaa paastopäivinäkin, niin kolauksen jälkeen olen kyllä syönyt ylimääräistä eikä se ole tuntunut haittaavan ollenkaan, kun kolahommissa energiaa kuitenkin kuluu aika tavalla.

Tässä alkuvaiheessa paino on tippunut ihan hyvää tahtia, tuosta marraskuun lopusta tähän päivään saakka painoa on tippunut vähän reilu 5 kg ja pakki on pienentynyt ihan silmin nähtävästi. Myös housujen vyötäröstä huomaa jo selkeästi tuon viiden kilon häviämisen. Asetettuna targettina mulla on tässä vaiheessa 95 kg, ja realistista vois olla saavuttaa se vielä syksyyn mennessä jos sellaisen pari kiloa kuussa tahdin saisi pidettyä yllä. Elättelin toiveita, että alentunut paino auttaisi myös innostamaan liikkumaan taas enemmän, mikä tietysti auttaisi edelleen tässä painonpudotuksessa. Jos sitä pääsis takaisin maltillisempiin mittoihin niin viihtyis varmaan taas paremmin omissa nahoissaan... :D
Normaali ruokavalio ja helvetisti urheilua ei käytännössä toimi. Urheilu on kehno tapa pudottaa painoa. Erillaiset dieetit ovat vielä kehnompi tapa, koska sen dietin loputtua palaat siihen entiseen tapaan syödä väärin ja paino palaa lähtölukemiin.

Painon pudotuksessa keskeisintä on oppia oikea tapa syödä. Pitää oppia tunnistamaan milloin on kylläinen, nälän ei saa antaa nousta liian suureksi. Nukkua ja liikkua pitäisi riittävästi. Eli kun painon pudotus perustuu uuteen opittuun tapaan, niin tutkitusti silloin saavutetaan myös tuloksia jotka on 10 vuoden päästäkin näkyvissä.

Näiden paastoamisten tulokset painon pudotuksessa on pitkän ajan kuluessa hyvin huonoja, sen vuoksi terveydenhuolto luopui niistä painonpudotusmenetelmänä jo 80-luvulla. Surullista, että jotkut terveysrahastajat on keksineet historiallisen, huonoksi todetun hoidon uudelleen.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 827
Tästäkin on runsaasti näyttöä ja tutkimuksia kumpaankin suuntaan eli on pikemminkin harmaalla alueella.
Ei ole mitään harmaata aluetta siitä etteikö kova tyydyttynyt rasva nostaisi kolesterolitasoja ja aiheuttaisi sitäkautta sydän- ja verisuonitauteja.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 186
Normaali ruokavalio ja helvetisti urheilua ei käytännössä toimi. Urheilu on kehno tapa pudottaa painoa. Erillaiset dieetit ovat vielä kehnompi tapa, koska sen dietin loputtua palaat siihen entiseen tapaan syödä väärin ja paino palaa lähtölukemiin.

Painon pudotuksessa keskeisintä on oppia oikea tapa syödä. Pitää oppia tunnistamaan milloin on kylläinen, nälän ei saa antaa nousta liian suureksi. Nukkua ja liikkua pitäisi riittävästi. Eli kun painon pudotus perustuu uuteen opittuun tapaan, niin tutkitusti silloin saavutetaan myös tuloksia jotka on 10 vuoden päästäkin näkyvissä.

Näiden paastoamisten tulokset painon pudotuksessa on pitkän ajan kuluessa hyvin huonoja, sen vuoksi terveydenhuolto luopui niistä painonpudotusmenetelmänä jo 80-luvulla. Surullista, että jotkut terveysrahastajat on keksineet historiallisen, huonoksi todetun hoidon uudelleen.
Kuten kirjoitin, niin minulla aiemin toimineita tapoja on olleet nuo kaksi. Pudottelin aikanaan sellaisen vajaat 30kg painoa urheilemalla ruokavalion ja elämäntapojen ollessa edelleen ihan samat kuin ennenkin. Olen kyllä kuullut muiltakin, että se ei voi toimia, mutta se toimi mulla niin en jaksa asiasta sen enempää vääntää.

Yleisenä totuutenahan kerrotaan, että pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa niin silloin laihtuu, niin miksi se ei sitten toimisi kuluttamalla enemmän kuin syö? Satakiloinen mies kun juoksi 10km tai rullaluisteli sauvojen kanssa 30km niin sykemittarin mukan kaloreita paloi jotain 2000 ja 3000 välillä, niin hassuahan se olis jos ei paino tippuis kun tuota tekee kolme neljä kertaa viikossa ja liikkuu kaikki matkansa pyörällä tai kävellen.

Ei kai niissä dieeteissä sinänsä mitään vikaa ole, jos ne toimii, ongelmahan on siinä, että se laihduttaja itse sössii hommansa sen dieetin jälkeen palaamalla takaisin niihin tapoihin, jotka ylipainon alun perin aiheuttikin. Jos karkkisipsihesepullakebu-dieetti nosti painon nextille levelille, niin ei pitäis tulla yllätyksenä, että se tekee sen uudelleenkin.

Mä tiedän ainakin itse ihan tasan tarkkaan miksi mun paino on noussut uudelleen, se johtuu siitä, että olen syönyt liikaa roskaruokaa, karkkia ja herkkuja, ja liikkunut aivan liian vähän. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne laihdutusmetodit mitä olen käyttänyt ei toimis, koska toimihan ne. Olen vaan itse päästänyt tilanteen huononemaan, koska tietyissä elämäntilanteissa se terveellinen ruokavalio ja huolehtiminen painon noususta nyt vaan on asialistan hyvin alhaisilla sijoilla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 213
Normaali ruokavalio ja helvetisti urheilua toimii oikein hyvin. Itse olen tämän aikanaan todennut ja nyt olisi taas kalex+mätisäkkeilyn jälkeen aika ottaa itseään niskasta kiinni.
 
Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että ne sinun laihdutusmetodit eivät toimineet jos palasit samalle tasolle. Asiaa ei muuksi muuta se, että tiedät mistä se johtui, kyse on siitä, ettet oppinut missäänvaiheessa uutta tapaa syödä fiksusti. Oman painon kanssa jojoilu on paitsi turhauttavaa, myös epäterveellistä.
 
Eli jojoilet sen painon kanssa edestakaisin. Mitä järkeä on ottaa aina ajoittain itseään niskasta kiinni... Pitäisikö opetella sellainen tapa syödä, ettei tarvitse ottaa itseään väkisin niskasta kiinni?
 
Pointti meni ohi että viuhui, mutta menkööt. Meinasin jo kirjottaa tähän vastineen, mutta totesin etten jaksa koska mua ei kiinnosta selitellä sen tarkemmin elämäntilanteitani sulle :btooth:
 
Minusta laihdutusmenetelmä on toimiva silloin jos paino pysyy tavoitteessa.. Muuten se ei toiminut.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 186
Minusta laihdutusmenetelmä on toimiva silloin jos paino pysyy tavoitteessa.. Muuten se ei toiminut.
Mun mielestä laihdutusmenetelmä on toimiva kun paino putoaa. Loppu on sitten elämänhallintaa joka taas ratkaisee sen pysyykö se alhaalla vai eikö.

Ja varmaan jokainen joka on joskus ollut ylipainoinen ja laihduttanut tietää, että se entinen paino tulee todella helposti takaisin. Ensiaskel pysyvämpään muutokseen on kuitenkin se, että se paino putoaa alun alkaenkin.

Itse tykkään erotella laihduttamisen (aktiivisen painonpudottamisen) ja elämäntapamuutoksen joka vaaditaan sen aktiivivaiheen jälkeen. Edit: tätä varmaan voidaan kutsua sitten painonhallinnaksi...?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 213
Eli jojoilet sen painon kanssa edestakaisin. Mitä järkeä on ottaa aina ajoittain itseään niskasta kiinni... Pitäisikö opetella sellainen tapa syödä, ettei tarvitse ottaa itseään väkisin niskasta kiinni?
Väite oli: Normaali ruokavalio ja helvetisti urheilua ei käytännössä toimi. Urheilu on kehno tapa pudottaa painoa. Kumosin väitteen toteamalla että urheilemalla ja normaalilla ruokavaliolla laihtuu helposti ja halutessaan painon pystyy pitämään vakiona suhteuttamalla nuo em. toisiinsa.

Itselläni kävi niin, että urheilu jäi JA aloin syömään ja juomaan entistä epäterveellisemmin, johtaen painonnousuun. Eihän siinä mitään järkeä olekaan. Ei aina naapurin varatun vaimon panemisessakaan ole järkeä mutta välillä niin vain käy.

Haiskahtaa siltä, että tietäjät tietää ja vänkyröinti tämän asian tiimoilta ei ainakaan vähene, joten omat kannanottoni jäävät tähän.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 429
Omasta mielestäni se on kyllä enemmänkin niinpäin että urheilu on hyvä tapa estää lihoamasta. Esim mun työkaveri painaa n. 140-150kg, n. 180cm pitkä mies. Ei tuon kokoinen mies saa urheilun kuormitusta sellaiselle tasolle, että kaloreita kuluisi tarpeeksi kun tulee jo ihan fysiikka vastaan ja jos tuosta alkaisi kuntoilemalla pudottaa painoa, niin kyllä on iso tie edessä eikä elimistö edes sitä kestäkään. Parempi idea olisi hakea sellaiset elintavat (eli ruokavalio) että paino alkaisi putoamaan ja sitten vähitellen lisätä sitä liikuntaa.

Mutta esim itsellä on karppauksella tippunut paino 120kg>107kg ja olen kyllä sitä liikuntaakin lisännyt, esim kävelen päivittäin töihin. Mutta olen jo sitä aikaisemmin jo tehnyt eikä se ole juurikaan painoon vaikuttanut, ruokavalio on sen sijaan toiminut ihan eri lailla.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
215
Omalla kohdalla tämä on ollut helpoin ja tehokkain tapa pudottaa painoa ja kun pääsen tavoitteeseen niin jatkan Intermittent Fasting kaavalla syömistä ja pidän 1-2kk välein 48-72h paaston puhdistaakseni kehoa.
Nyt on kyllä pakko pyytää täsmentämään että mitä erityistä tässä "puhdistamisessa" tuolloin useamman vuorokauden paastolla tapahtuu? Kyllä ihmisen munuaiset ja maksa hoitaaa hommaansa 24/7.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
328
Nyt on kyllä pakko pyytää täsmentämään että mitä erityistä tässä "puhdistamisessa" tuolloin useamman vuorokauden paastolla tapahtuu? Kyllä ihmisen munuaiset ja maksa hoitaaa hommaansa 24/7.
Autofagosytoosi – Wikipedia

Nobelisti keksi, miten solut puhdistavat ja korjaavat itseään – "Voi löytyä ratkaisu pidempään elämään"

The Science-Backed Way to Cleanse Your Body

"It’s also pretty remarkable how much research has focused specifically on the way fasting promotes autophagy in the brain, suggesting that it could be an effective way to lower the risk of neurodegenerative diseases like Alzheimer’s and Parkinson’s."
 
Kuitenkaan näyttöä siitä, että tämä puhdistus jollaintavoin tapahtuisi tehokkaammin paastoamalla, syöllä puhdistuskuureja tai työntemällä aktiivihiilipuikko persreikään ei ole.
 
Vaikea keskustella asiosta tuollaisia subjektiivisia vakaumuksia omaavan henkilön kanssa, mutta aloita vaikka noista lääketieteellisistä julkaisuista mitä on saatavilla niinkin yksinkertaisesti kuin googlaamalla https://www.google.com/?q=autophagy+fasting+research
 
Tämä se vasta onkin mielenkiintoinen tapa keskustella: Esitetään väite ja kun sitä ei uskota, niin käsketään toista googlettamaan tutkimustuloksia.

Ylipäätänsä jos argumenttisi ovat: "Kanssakeskustelijan kanssa on vaikea keskustella kun se vaatii tutkimusnäyttöä mututuntuman sijaan"... Niin onhan se hemmetin epäreilua.

Nojoo etsin suoraan Pubmedistä, enkä onnistunut löytämään mitään merkittävää tutkimusta, jonka perusteella tämä autofagosytoosi tehostuisi paastoamalla ainakaan niin että sillä olisi jotain merkitystä.
 
Ehkä se on tuo sinun ulosantisi joka tuntuu usein olevan aika hyökkäävän oloinen.

Tässä yksi, merkittävyyden voi tietenkin jokainen arvioida tulosten perusteella: Fasting: Molecular Mechanisms and Clinical Applications

Ja suora lainaus tuosta artikkelista

"Additional effects of fasting in human cells that can be considered as potentially ‘anti-aging’ are inhibition the mTOR pathway, stimulation of autophagy and ketogenesis (Harvie et al., 2011; Sengupta et al., 2010)."

Mutta yleisesti ottaen tämän alueen tulokset ja käytännön applikaatiot ovat imho hyvinkin mielenkiintoisia aiheita ja tulevat herättämään keskustelua, vaikka itse havainto on vuosikymmenten takaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
490
Nyt on kyllä pakko pyytää täsmentämään että mitä erityistä tässä "puhdistamisessa" tuolloin useamman vuorokauden paastolla tapahtuu? Kyllä ihmisen munuaiset ja maksa hoitaaa hommaansa 24/7.
Tässä nyt typistettynä mitä on todistettu jossain määrin ihmiselle tapahtuvan paaston aikana:
- Tasaa verensokeria lisäämällä insuliiniherkkyyttä joka pitkässä juoksussa tiputtaa paastoajan insuliinit alas joten kehon on nopeampi ja helpompi polttaa säilössä olevaa rasvaa (fat adaptation)
- Vähentää kehon tulehdustilaa
- Parantaa verenpainetta ja kolesterolitasoa
- Voi aiheuttaa aivotoiminnan vilkastumista sekä vähentää riskiä sairastua Parkinsonin ja Alzheimerin tautiin
- Auttaa painonpudotuksessa kun syöt vähemmän kaloreita (toki jopa yhdellä aterialla voit mättää sen 3000-4000kcal jos tosissaan haluaa) sekä kiihdyttää aineenvaihduntaa (poltat enemmän kaloreita 72h paaston aikana kuin jos söisit normaalisti tuon ajan, 72h jälkeen aineenvaihdunta alkaa hidastumaan kohti normaalia tasoa)
- Kasvuhormoonin tuotanto kasvaa jopa viisinkertaiseksi paaston aikana joka suojelee lihaksia ja auttaa rasvan poltossa
- Lisää elinaikaa (tästä ei ole muuta kuin rottakokeita mutta ne rotat jotka paastosivat joka toinen päivä, elivät yli 80% pidempään kuin ne jotka söivät normaalisti)
- Hidastaa ikääntymistä, paaston aikana keho korjaa ihoa
- Voi estää syövän tulemisen ja tehostaa kemoterapian vaikutusta
- Keho syö huonoja soluja ravinnoksi ja luo uusia

Toki osaa näistä puolista on vaikea todeta 100% varmaksi ja lisää tarvitaan kokeita että voidaan olla varmoja asioista mutta vaikka näistä vain osa pitäisi paikkaansa niin silti en näe mitään syytä miksi ei paastoaisi. Perusterveelle ihmiselle siitä ei ole mitään haittaa.

Tänään tuli taas katkaistua 48h paasto ja kun näitä on nyt useampi takana niin näläntunne on paljon paremmin hallittavissa ja tuo pari vuorokautta menee aivan heittämällä.

Enkä edelleenkään kehota kaikkia paastoamaan, jos et halua niin ei siinä mitään. Tai jos et usko että siitä on mitään hyötyä niin älä tee sitä. Jokainen kuitenkin kontrolloi sitä omaa kehoa ja itse olen tästä omalla kohdalla nähnyt paljon hyötyä (painonpudotus nimenomaan kehon rasvasta, vireystila jne).

Aiheesta löytyy tutkimuksia, videoita, lääkäreiden konfrensseja jne jos haluaa tutkia asiaa enemmän.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 827
Ehkä se on tuo sinun ulosantisi joka tuntuu usein olevan aika hyökkäävän oloinen.

Tässä yksi, merkittävyyden voi tietenkin jokainen arvioida tulosten perusteella: Fasting: Molecular Mechanisms and Clinical Applications

Ja suora lainaus tuosta artikkelista

"Additional effects of fasting in human cells that can be considered as potentially ‘anti-aging’ are inhibition the mTOR pathway, stimulation of autophagy and ketogenesis (Harvie et al., 2011; Sengupta et al., 2010)."

Mutta yleisesti ottaen tämän alueen tulokset ja käytännön applikaatiot ovat imho hyvinkin mielenkiintoisia aiheita ja tulevat herättämään keskustelua, vaikka itse havainto on vuosikymmenten takaa.
Tutkin tuon kanssa, mutta nämä ovat aika alustavia tuloksia. En löytänyt että tätä olisi ihmisillä tutkittu.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 290
Näiden paastoamisten tulokset painon pudotuksessa on pitkän ajan kuluessa hyvin huonoja, sen vuoksi terveydenhuolto luopui niistä painonpudotusmenetelmänä jo 80-luvulla. Surullista, että jotkut terveysrahastajat on keksineet historiallisen, huonoksi todetun hoidon uudelleen.
Päinvastoin perinteinen ja suosittu laihdutusmenetelmä eli jatkuva päivittäinen kalorivaje on osoittautunut toimimattomaksi pitkässä juoksussa. Sillä kyllä laihtuu, mutta yleensä paino tulee takaisin korkojen kera, koska vointi on niin huono jatkuvassa kalorivajeessa. Keho käyttää energiaa toimintoihinsa sitä vähemmän mitä vähemmän sä syöt, eli keho pyrkii kaikin keinoin pitämään läskivarastoistaan kiinni silläkin riskillä, että ihmisen toimintakyky heikkenee.

Jos siis alunperin olet kuluttanut päivässä esimerkiksi 2500 kaloria ja syönyt 2500 kaloria, ja ylipainoa vähentääksesi syötkin jatkossa vain 2000 kaloria päivässä. Keho ei enää kulutakaan 2500 kaloria vaan esimerkiksi 2200 kaloria. Paino kyllä hieman laskee, mutta vointisi on paska. Revin noi luvut ihan hatusta, mutta jotenkin noin se menee.

Paaston osalta en ole oikein negatiivisia tutkimuksia vielä nähnyt... Paaston etu äskeiseen verrattuna on se, että se ei sotke kehon energiankulutusta samalla tavalla, vaan ilmeisesti voi jopa muutamalla prosentilla lisätä sitä! Paasto kertoo sun keholle, että nyt on aika käyttää runsaasti vararavintoa ja olla virkeänä ravinnon löytämiseksi viidakosta!

Olen muuten huomannut paastoon liittyen, että se on ollut viime aikoina yhä enemmän esillä ihan kaiken maailman ilta- ja hömppälehdissäkin, mutta yleensä näissä jutuissa toimittajanaisilla on ollut mukana omaa ennakkoasennetta, joita ne on halunneet työntää sekaan...

Kyllä mä ymmärrän, että paasto voi pelottaa ihmisiä, kun se sotii niin kaikkia oletuksia ja käsityksiä ja mielihaluja vastaan, että pitäisi olla syömättä jonkin aikaa. Ei multa saa mun ruokia viedä!! Mä haluun syödä! Tai jotain...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
385
Ainakin muutama itse hyväksi koettu vinkki..ei kai mitään uutta ,mutta kuitenkin:

-Kaupassa tekee valinnat. Miten "sitä tulee ahdettua kaikkea rojua" jos kotoa ei löydy mitään "herkkuja".

-Ruokapaikoissa ei kannata käyttää erillistä salaattilautasta. Varaa aina pääruokalautasesta puolet salaatille. Ja sitten sen santsikierroksen jättää pois , vaikka haluaisikin syödä "koko rahan edesta".

-Ja sitten se hyötyliikunta; valitsee aina portaat hissin sijaan, lumet kolaa vaikka linkokin olisi. Sitten kannattaa aina miettiä onko mahdollista kävellä/pyöräillä kauppaan,postiin,kirjastoon,työhön : jätä se auto pihaan.

Valitse sellaista liikuntaa josta pidät. Välillä olisi hyvä vähän hengästyäkin, mutta ei kannata ruveta "repimään" : se tappaa liikunnan ilon alkuunsa.

Oikeasta syömisestä ja liikkumisesta pitäisi tulla elämäntapa ,paastot ja "laihdutuskuurit" on syvältä.
Kurssin korjailuahan ja suunnan hakemistahan tämä elämä pitkälti on, mutta mitä kauemmas päästät painon karkaamaan sen vaikeampaa on palata ruutuun.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 290
Oikeasta syömisestä ja liikkumisesta pitäisi tulla elämäntapa ,paastot ja "laihdutuskuurit" on syvältä.
Liikunta ei ole ratkaisu ylipainoepidemiaan yhtään laajemmassa kuvassa, jos ollaan realisteja.

Syömisellä ja syömättömyydellä sen painon saa lähtemään. Ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa toteuttaa tämä, mutta itselleen pitää olla rehellinen ja yrittää sitkeästi noudattaa sitä menetelmää mihin lähtee. Jossei homma toimi, niin sitten kokeilee jotain muuta.

Mutta minä suosittelen pätkäpaastoa. Ei se ole ainoa mikä toimii, mutta minä suosittelen sitä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
490
Nyt 4 viikkoa takana kaavalla "yksi ateria päivässä (paastoa 23h) ma-pe ja siihen päälle 48-72h paastoa ja sunnuntaisin olen syönyt yhden aterian jos on siltä tuntunut.

Paino on tippunut 4 viikon aikana 6,7kg ja rasva sulaa silmissä. Vatsassa on vähemmän rasvaa kuin aiemmin kun painoin 9kg vähemmän (jolloin tiputin painoa kaavalla: useita pieniä annoksia ja lisäämällä liikuntaa).

Minulla tämä on ollut helpoin ja tehokkain tapa kun ei jatkuvasti tarvitse miettiä ruokaa eikä laskea kaloreita tai rajoittaa mitä syö, jos sen pitsan haluaa vetää niin sen voi myös vetää.

Jatkan siis tällä hyväksi todetulla tiellä ja kun saavutan tavoitteet niin tulen jatkamaan lopun elämääni Intermittent Fasting kaavalla koska se on vaan niin tehokas ja helppo tapa hallita sitä painoa.
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
385
Tottahan se on ,että ei ole yhtä ainoaa "oikeaa" tapaa syödä,liikkua,pudottaa painoa. Hienoa jos löytää itselle sopivia tapoja millä mennä haluamaansa ja toivottavasti terveellisempään suuntaan. Itselle paasto ja erilaiset laihdutuskuurit ei istu..vaan pieniäpä nää omat painonkorjaukset ovat olleetkin 6-8kg. Tosin noissa painonnousuissa olen aina tilanteeseen"herännyt" ja kun olen selvästi nähnyt , että syömisessä ja liikunnassa korjattavaa, niiin omaan normaalipainoon palaamiseen on riittänyt ,että herkut pois ja liikuntaa myös lisää. Mitä enemmän on tekemistä ja aktiivinen sitä vähemmän tulee turhaa napostelua ;on ainakin itsellä tullut todettua toimivaksi. Sillä tuo painonnousu tuppaa ajoittumaankin syksyn ja kevään väliin. Kesällä on onneksi ollut aina runsaasti tekemistä.
 
Liittynyt
16.02.2017
Viestejä
242
Hei, hyvä topic.

Itsellä menossa laihtarilla viikko 6. Ekaan 5 viikkoon lähti 7 kiloa, mutta pidit sitten yhden cheat-dayn ja nyt paino onkin näyttänyt pari päivää n. 6kg miinusta. Itsellä tulee mitattua joka aamu ja ilta painoa, olen tiedostanut sen että paino vaihtelee päivittäin ja monesti aamupaino on n. 1kg pienempi mitä iltapaino. Täten en koe ongelmaksi että tiheä painonmittaus mitenkään lannistaisi.

Ekat 5 viikkoa tuli syötyä
Aamu: 60 kaurahiutale/moniviljahiutale+n. 100g raejuustoa. Maustetaan sokerittomalla mehukeitolla ja ripuas suolaa = n. 320kcal.
Lounas: 60g pastaa tai riisiä+ n. 100g lihaa (10% nauta tai kanaa)+kasviksia n. 100g (mieluummin enemmänkin lihaa laittaisin, mutta tulee usein tehtyä 4 ruoka-annosta kerralla ja jauhelihapaketissa on se 400g lihaa). n. 500kcal
Päivällinen: Yleensä sama kuin lounas, ainakin kalorimäämältään, eli n. 500kcal
Iltapala: 2,5dl maitorahkaa+40g kaurahiutaletta+mehukeittoa+marjoja, n. 350 kcal

Välipalaksi tulee nälän iskiessä syötyä kalkkunanleikettä, cashew pähkinöitä, proteini rahkaa, kananmunia jne... Ekat 5 viikkoa kalorit siis suurinpiirein kalorit päivässä 1500-1800kcal. Jos tuli urheiltua niin sitä ennen kananmunaa tuli monesti syötyä.

Nyt tullut lueskeltua sieltä sun täältä että paremmin lähtisi rasva ja vähemmän kuluisi lihasta (harrastan mm. kuntosalia niin kiva ois että mahdollisimman vähän lihasta katoaisi) kun olisi enempi tuolla ketoosi dietillä ja vähentäisi hiilareita entisestään. Ajattelin että aamupuurosta en luovu, mutta muita hiilareita olen pyrkinyt vähentämään. Ainoa ongelma onkin ettei oikein osaa kokata kummoisia lisäkkeitä lihalle. Onko teillä tarjota mitään ideoita/paikkoja mistä löytyisi hyvä ohjeita tuohon kasvislisäkkeisiin? Paistettu sipuli+paprika comboa tulee usein tehtyä ja ostettua noita pakastekasviksi, mutta ne eivät yksinään oikein maistu miltään. Shirataki nuudeleita pitäisi varmaan hankkia, saakohan niitä ruokakaupoista, ainakin fitnesstukussa näyttäisi olevan?
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
115

Itse olen ollut ketolla nyt n. 6kk ja painoa on tippunut 35kg. Suuntaa-antava inbody-mittaus näyttää, että alle 1kg on lähtenyt lihaksesta ja loput läsöstä. Lihasmassan ylläpidon vuoksi käyn salilla 4 kertaa viikossa.

Vinkkejä kokkailuun voit hakea esim. osoitteesta: A Ketogenic Diet for Beginners - The Ultimate Keto Guide - Diet Doctor. Lisäksi esim. kiinalaisen keittiöin saloihin tutustuminen avaa uusia mahdollisuuksia kasvisten ja lihojen kokkailuun. Kannattaa muistaa, että kuitua pitää syödä ketollakin tarpeeksi. Shirataki-nuudeleita löytyy tosiaan fitnesstukusta ja useista aasiakaupoista. Niistä saa hyviä wokkeja ja vaikka pasta carbonaran jos siltä tuntuu. Muistaakseni taisin tähänkin ketjuun joskus jakaa muutaman reseptin :)
 
Liittynyt
06.01.2019
Viestejä
24
Onko teillä tarjota mitään ideoita/paikkoja mistä löytyisi hyvä ohjeita tuohon kasvislisäkkeisiin?
Kasviksia on älyttömän helppo lisätä ruokavalioon kunhan vain vähän käyttää luovuutta. Itse teen useaan otteeseen viikossa parsakaalista/kukkakaalista blenderillä "riisimäistä" murua. Käytän tätä murua pannulla tilkkasessa öljyä, parsakaalin kanssa käytän usein myös pakastepinaattia. Sekaan loraus kermaa tai kookosmaitoa. On hyvin maukasta. Jos kaaleista ei niinkään välitä niin tuota murua saa tehtyä hyvin myös mm. munakoisosta ja kesäkurpitsasta. Kukkakaali on muutenkin tosi monipuolinen kun siitä voi vääntää halutessaan vaikka pizzapohjaa / tortilloita tms.

Paljon tulee juotua myös erilaisia mantelimaitoon tehtäviä vihersmoothieita, joihin tulee laitettua päivästä riippuen mm. avokadoa, lehtikaalia, perussalaattia, joitain pähkinöitä/siemeniä. Paprikaa tulee tungettua lähes aina pannulle jauhelihan paistamisen loppuvaiheessa. Hapankaalia tulee myös käytettyä toisinaan.

Pinaattifetamunakas on kanssa yksi keittiön luottoresepteistä ruokaisian salaattien (salaatti, kurkku, 2x kananmuna + mozzarella + vuohenjuusto/sardiini/tonnikala.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 186
Onko teillä tarjota mitään ideoita/paikkoja mistä löytyisi hyvä ohjeita tuohon kasvislisäkkeisiin?
Lisukkeet on toki aina makuasioita, mutta ihan perinteinen salaatti (salaatti-kurkku-tomaatti-paprika) on mun mielestä tosi jees melkein minkä tahansa kanssa. Jos haluat korvata perunaa ruuan lisukkeena, niin porkkana ja lanttu on on aika hyviä, niissä on paljon vähemmän kaloreita ja imeytyvää hiilihydraattia kuin perunassa (~30kcal/5g vs. 75kcal/15g). Niitä voi käyttää keitettynä, keitoissa muuten ruokien raaka-aineena perunan sijasta. Porkkanaa voi toki raastellakin kylmäksi lisukkeeksi.

Joskus aikanaan karppaillessa tutustuin kukkakaalimuusiin, joka tehdään käytännössä samalla tavalla kuin perunamuusi, mutta raaka-aineena kukkakaali. Itselle ainakin maistui erinomaisen hyvin. Muutenkin keitetty kukkakaali ja parsakaali on mun mielestä erinomainen lisuke lihalle. Suolaa kannattaa vähän nakata päälle, ja jos kaipaa lisämakua niin voi laittaa vähän voita vielä lisäksi.

Lisäksi tykkään aina välillä laittaa jotain papu/pannukasvissekoitusta ruuan kylkeen, tuovat mukavasti lisämakua ruokiin, noissa hiilarimäärät on luokkaa 10-15g/100g valmistajasta ja sisällöstä riippuen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 429
Pinaatti on ainakin todella hyvä karppaukseen, olen ostanut ihan pakasteena sitä. Ei maksa juuri mitään, ihan hyvän makuista ja hiilarit on
0.4 g / 100g. Mutta mitä tuohon ketoosiin tulee, niin ei ainakaan omasta mielestäni ole kovin helppo sinne asti päästä. Itse syön nyt n. 30g hiilareita päivässä (keskimäärin) eikä ole mennyt elimistö ketoosiin, tosin en ole kyllä halunnutkaan ketoosiin mennä joten tilanne on ihan hyvä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 900
Liikunnalla tosiaan on aika hankala laihtua. Energiaa vaan kuluu niin vähän vaikka mitä tekisi. Kukaan ei jaksa/ehdi juosta tuntikausia päivässä ja vaikka jaksaisi niin kaloreita kuluu siltikin aika vähän verrattuna siihen miten nopeasti niitä voi syödä. Minuutissa syö helposti 2h rankan urheilun kalorit. Toki liikunta on hyvä lisä sopivan syömisen kaverina.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
490
Tällä hetkellä oma tiputus menee 99kg -> 86kg ja tämä tiputus on tullut parissa kuukaudessa. Vyötäröltä lähtenyt 8cm (102cm -> 94cm). Vielä jatkuu projekti ja tarkkaa tavoitetta ei ole painon suhteen, kunhan rasvaprosentti on 10 tai alle.

Edelleen kyllä liputan Intermittent Fasting ja Prolonged Fasting protokolliin mutta tiedän kyllä että kaikille nämä ei sovi, itsellä tämä on ollut se helpoin tapa tiputtaa painoa (nimenomaan rasvasta).
 
Sipuliteemakkara

Artesaanirakastelija
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
105
Painoa pudonnut helmikuun aikana 6,2kg. Projektin lähtöpaino oli 119,3kg ja nyt 100,5kg joten ihan lähipäivinä ollaan ensimmäistä kertaa 15 vuoteen kaksinumeroisissa luvuissa :kippis:
Oon oikein yllättynyt siitä, miten pienillä muutoksilla tämä lopulta onnistui, ruokailutottumusten muuttaminen toki oli alkuun vähän nihkeää mutta nyt menee hyvin kun säännöllisistä aterioista on tullut rutiinia.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
43
Itse pudotin noin vuosi sitten ~15 kg painoa (89->75 kg) ja ihan hyvin on pysynyt poissa.

Oikeastaan ainut muutos jonka tein oli että leikkasin nestemäiset kalorit pois - eli en juo enää mehuja tai limsoja, en myöskään laita sokeria/hunajaa teehen. Saatoin helposti joka ilta juoda 1-2l mehua ja siitä tulee kaloreita ihan penteleesti.

Lisäksi aloin katsomaan että otan vain pienen palan kakkuja ym. herkkuja, mutta ei tämä mikään oikea rajoite ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 110
Täällä mennään ketoosilla.. Tarkoitus nyt olis vaan tiputtaa rasvat vekee niin että alimmat vatsapalikatkin näkyy selkeästi. Painon tuijottaminen ei niin kiinnosta, mutta varmaan se tästä ~90kg tippuu -> 85kg kunnes ollaan tavoitteessa (jos nesteheittoja ei huomioida)
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Joulun jälkeen painoa on pudonnut 5-6kg. Paino putosi ainoastaan jättämällä herkut pois. Yhtään ei ole tarvinnut mennä salaattilinjalle tai laskea kaloreita. Kun on jossain juhlassa sitten syönyt jäätelöä tai karkkeja, on seuraavana päivänä ollut hirveä hinku jatkaa herkuttelua, mutta periksi en ole antanut.

Kun illalla on jättänyt sohvasyömiset väliin, on varmaan samalla tullut 12 tunnin paastojakin. Ehkä ne ovat oikeasti toimineet, sillä vatsa on pienentynyt ja voimatasot pysyneet samalla tasolla.

Kun pääsen tavoitepainoon, on varmaan suurin haaste pitää herkuttelut järkevällä tasolla. Ehkä yksi "karkkipäivä" viikossa?
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 186
Päivitystä omaan statukseen. Joulukuun alussa alkoi siis 5:2 ”pätkäpaastoilu”, ja tänä aamuna puntarin mukaan pudonnut 8,1kg painoa lähtötilanteesta.

Paastopäivät edelleenkin maanantai ja torstai koska tuntuvat helpoimmilta järjestää, saa sitten viikonloppuna syödä ihan normaalisti ja työpäivinä on helpompi kitistellä.

Väliin mahtui pari viikkoa peräkkäin, jolloin oli mm. lomareissu ja parit juhlat joiden takia paastopäiviä jäi pitämättä. Noiden viikkojen aikana painon putoaminen lähes pysähtyi (pari sataa grammaa), mutta eipä se myöskään lähtenyt nousemaankaan vaikka aika paljon herkkua ja alkoa tuli mätettyä tuona aikana. Putoaminen alkoi uudestaan vasta ensimmäisen normaalisti paastotun viikon jälkeen.

Paastopäiviin on tähän mennessä jo tottunut, ja ne menee nykyään ihan rutiinilla. Aamu-ja iltapalalla ruispala ohutta herkkua ohuen saunapalvin ja sulatejuuston kanssa, päälle kurkkua, tomaattia ja salaattia niin kalorit on vähissä ja leipä herkullinen. Ruuaksi sitten pääsääntöisesti kanaa jollain lisukkeella, esim. salaatilla tai keitetyllä kukka- ja parsakaalilla sekä porkkanalla. Toisinaan tulee tehtyä myös keittoja (jauheliha, kala ym), niillä saa vatsan helposti täyteen kun on paljon lientä.

Annoskoko alkanut putoamaan, vatsalaukku ilmeisesti vetäytynyt jonkin verran kasaan. Aiemmasta ”normaalista annoksesta” tulee nykään ihan piukkaan, ja sitä mikä ennen oli ”reilu annos” ei enää pysty oikein edes syömään.

Mun heikko kohta on edelleen herkut. Jos malttais pitää näppinsä erossa karkeista ja sipseistä niin paino tippuis varmasti paremmin, mutta nyt on niin helvetin monta rautaa tulessa etten viitsi alkaa karsimaan elämän pieniä iloja pois kun suunta on kuitenkin tasaisesti alaspäin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 429
Itse olen kanssa kokeillut tuota 8/16 pätkäpaastoa karppauksen ohella ja kyllä se on piristänyt painonlaskua. Kohtalaisen helppo toteuttaa, mutta käytännössä joutuu kyllä aamiaisen skippaamaan, vähän nälkähän siinä aamulla tulee. Varmaan jatkan karppausta jatkossakin, mutta pätkäpaastoa en välttämättä enää sen jälkeen, kun paino on kohdallaan. Paino on tippunut nyt 9kk aikana n. 15kg.
 
Sande_

white male
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
321
Tammikuun alusta on tippunut painoa 17kg. Aloitin silloin pätkäpaastoilun ja vähähiilihydraattisen ruokavalion. On tullut kuitenkin tästä ruokavaliosta viikonloppuisin useammankin kerran sorruttua, kun vähän kaljahammasta on kolottanut :) Silti aika hyvin tuntuu tällä tavalla paino lähtevän.

Olen välissä myös pitänyt pidempiä paastoja, neljä päivää tällä hetkellä pisin. Paaston aikana juon kahvia/teetä ilman maitoa tai kermaa ja paljon vissyä. Syömisen saa aika varovaisesti aloittaa useamman päivän paaston jälkeen, muuten menee maha hieman sekaisin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
246
Eikö täällä pitänyt keskustella resepteistä yms. liittyen vähähiilariseen ruokavalioon? Tuntuu olevan kaikkea muuta off-topic asiaa?
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 755
Ollaan oltu nyt 2 ja puoli viikkoa tyttökaverin löytämällä 8viikkoa.fi laihdutuskuurilla. Tarkoitus on syödä proteiinia, rasvoja ja kuituja annettujen taulukoiden mukaan ja hyvin tuntuu toimivan, 90kg -> 83kg. Leipää ei ole ollenkaan ja hiilihydraattejakin erittäin vähän, eli vähän niinku karppausta jota kokeilin vähän aikaa vuosia sitten.

95% olen pysynyt lujana, mutta viikonlopun aikana väänsin naamaan kolme salaattikebabbia ja yllätyksekseni sillä ei ollut vaikutusta, tai ainakaan se ei näkynyt viikottaisessa punnituksessa. Ihan hyvääkin oli, en ole koskaan ennen tilannut salaattia ravintolasta.

Tuli mieleen että kauonkohan kaljamahan katoamiseen menee? Ois mukava päästä siihen mikä oli 10 vuotta sitten, eli maha ei pullottanut paidan alta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 290
Tuli mieleen että kauonkohan kaljamahan katoamiseen menee? Ois mukava päästä siihen mikä oli 10 vuotta sitten, eli maha ei pullottanut paidan alta.
Jos nyt perjantaina lopetat syömisen ja syöt seuraavan kerran joskus pääsiäisen jälkeen, niin eiköhän maha ole jo selvästi timmimpi.

Pari viikkoa jos jatkat, niin varmasti lähtee maha.

Eikä tämä ollut vitsi.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 755
Ollaan oltu nyt 2 ja puoli viikkoa tyttökaverin löytämällä 8viikkoa.fi laihdutuskuurilla. Tarkoitus on syödä proteiinia, rasvoja ja kuituja annettujen taulukoiden mukaan ja hyvin tuntuu toimivan, 90kg -> 83kg. Leipää ei ole ollenkaan ja hiilihydraattejakin erittäin vähän, eli vähän niinku karppausta jota kokeilin vähän aikaa vuosia sitten.

95% olen pysynyt lujana, mutta viikonlopun aikana väänsin naamaan kolme salaattikebabbia ja yllätyksekseni sillä ei ollut vaikutusta, tai ainakaan se ei näkynyt viikottaisessa punnituksessa. Ihan hyvääkin oli, en ole koskaan ennen tilannut salaattia ravintolasta.

Tuli mieleen että kauonkohan kaljamahan katoamiseen menee? Ois mukava päästä siihen mikä oli 10 vuotta sitten, eli maha ei pullottanut paidan alta.
Laihdutuskuuri pääsi keskeytymään pääsiäisen & vapun takia ja vasta tällä viikolla olen päässyt kunnolla takaisin ruotuun. Pilkillä tuli syötyä paljon makkaraa ja sinappia, vapun aikaan taas salaattikebabbia useampi annos. Sentään en ole pizzaa, ranskalaisia tai leipää syönyt ollenkaan. Paino nyt 81 kg ja haluttais aivan saatanasti vääntää pizzaa tai tehdä kunnon hampurilainen, mutta pysyn lujana kuun loppuun asti. Toivottavasti.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 625

Itselläni ei ketoosidieetillä oikeestaan ollut mitään ongelmaa vaikka kerran viikossa tai kahdessa sallinkin hiilareita. Yleensä sellasilla kerroilla jos kaverit houkutteli dokailemaan ihan terveyssyistä ettei mikään ketoasidoosi iske. Ei vaikuttanut oikeastaan siihen painonputoamisnopeuteen päivittäismittauksissa kauheasti ja yleensä söin siis hiilariruokaa huijauspäivinä kerran alkuillasta ennen alkoholia. Söin kyllä ihan pastaa ja pizzaa.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
103
Mutta kun sitä vaan sattuu olemaan 2. tyypin diabetesta niin monella tietämättään että kyllä tiukan VHHn aikana juodessa kannattaa varuiksi vähän tankata hiilaria ennen ryyppäystä.
Ennen alkoholia todellakin kannattaa tankata hiilareita. Itse tuli ketoosi päällä nautittua kylpylässä muutama tuoppi ennen illallista ja nous todella pahasti hattuun. Seuraavan päin darra elämäni pahin, aamupalabuffetista ei tullut syötöä yhtään mitään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 110
Jos sinulla ei ole diabetesta, niin ei ketoasidoosi kyllä iske. Ketoosi ja ketoasidoosi on eri asioita. Ja ketoruokavaliossa en näe järkeä, jos parina päivänä viikossa vetää hiilareita.
happomyrkytyksestä kertoo se, kun verensokeri on koholla ja samaan aikaan verestä löytyy ketoaineita.

Joten kyllä muuten iskee. Jos ollaan syvässä ketoosissa ja vedetään iso lasti viinaa niin taatusti voi ylläoleva toteutua. Diabeetikoilla toki reilusti suurempi riski.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
236
Voisin laittaa tänne raportin omasta laihdutusprojektistani, eli poltin viimeisen tupakkani 5 vuotta sitten ja sen jälkeen paino oli noussut vaivihkaa. Havahduin tuohon kunnolla viime syksynä, kun ottaessani talvitakin kaapista se hädintuskin sopi enää päälle. Tuolloin painoa oli päälle 109 kiloa ja painoindeksi lähenteli kolmeakymmentä.

Lokakuun puolivälissä aloitin kertaheitolla laihduttamisen, eli aloin laskemaan kalorit kaikesta suuhun laittamastani ja syömään hyvin kevyesti. 3 viikon jälkeen aloin kirjaamaan ylös vaa'an lukeman joka päivä, mistä alla kuvaaja.

laihdutus1819.png

Jouluna tuli takapakkia pari kiloa, mutta siitä huolimatta vajaassa 9 kuukaudessa lähti 29 kiloa. :kippis:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 662
Viestejä
4 220 959
Jäsenet
71 091
Uusin jäsen
TiieM

Hinta.fi

Ylös Bottom