Omat vai yhteiset rahat?

[Pete88]

Tämä keskustelu täällä aiheesta kuvastaa lähes täydellisesti sitä pointtia, jota yritin tuoda aiemmin ilmi ja jonka vuoksi itse koen olevani onnekkaassa asemassa, että elän taloudessa, jossa rahat kaikkine varallisuuserineen ovat yhteisiä, läpinäkyviä ja samalla hyvällä tavalla pois mielestä. En käytä aikaa omistusosuuksien miettimiseen tai elämäntilanteen, palkankorotusten, vastikkeiden jne. jne. vaikutukseen oman taloudellisen tilanteen kannalta. Asia on selkeä ja simppeli kun yksinkertaisesti kaikki on yhteistä ja asioita ei ryhdytä keinotekoisesti jakamaan kumppanin kesken, vaan on vaan meidän perhe ja meidän rahat kaikkine vastuineen. Tämä yksinkertaistaa asioita paljon ja mahdollistaa myös raha-asioiden miettimisen paljon laajemmassa ja mielekkäämmässä perspektiivissä. En käytä aikaani miettiessäni miten turvaisin nykyisen taloudellisen tilanteeni tulevaisuuden varalta, vaan miten meidän perhe voisi taloudellisesti pärjätä vielä vähän paremmin ja miten meidän perheen varallisuus voi yhdessä tuottaa enemmän hyvää meille kaikille ja näin saada myös eräänlaista korkoa korolle efektiä tehokkaammaksi kuin vain käyttää aikaa, rahaa ja energiaa sellaisten asioiden miettimiseen, joka ei perheemme taloutta edistä. Toisin sanoen jos tämä parisuhde päätyisi ikinä eroon, olisin silti taloudellisesti paremmassa tilanteessa kuin mihin olisin koskaan itse yksikseni päässyt.

Keskustelu näyttää kulminoituvan kahteen melko tarkasti rajautuvaan seikkaan, jonka toisaalta toivoisin jokaisen parisuhteessa elävän käsittelevän ihan oikeana aiheena joskus puolisonsa kanssa. Nimittäin ainakin osalla porukasta konsepti erillisistä rahoista näyttää nojautuvan skenaarioon siitä, että A) parisuhde päätyy eroon ja B) kumppani ei kunnioita sinua ja ahneuksissaan yrittää hyötyä sinun paremmasta taloudellisesta tilanteestasi ja kahmia niin paljon rahaa ja/tai taloudellisia resursseja kuin suinkin mahdollista. Sitten tässä on vielä eräänlainen C-kohta, eli melko usein näiden tekstien rivien välistä voi lukea tai se on ainakin kirjoitettu siten, että kirjoittaja on ns. puhdas pulmunen, joka yrittää vain suojata oman taloudellisen tilanteensa ja mielenrauhansa, mutta jossa ei voi luottaa siihen, että puoliso olisi yhtä hyvä ihminen ja on riski siitä, että erotilanteessa hänestä tulee rahanahne petturi, joka ei välitä sinusta pätkän vertaa. Ok, hieman kärjistän tässä, mutta tältä se näyttää joidenkin kirjoitusten valossa. Ulkopuolisen silmissä näyttää siis siltä, että nämä kirjoittajat ovat nimenomaan niitä, joihin ei voi luottaa ja joiden kanssa se erotilanne ihan taatusti on riitaisa ja jokaisesta kiposta ja kupista riidellään.

Kaikesta huolimatta yhteisten vs. erillisten rahojen kohdalla ei voida tehdä yleistyksiä ja jokainen tapaus on yksilöllinen. Omalla kohdallani tilanne oli helppo, kun löysin elämänkumppanini jo opiskeluaikana, jonka jälkeen olemme olleet onnellisesti naimisissa jo useita vuosia ja asiat ovat menneet hyvin. Lähtötilanne oli sinänsä selkeä, kun molemmat olimme opiskelijoita ja lähtötilanne rahan ja varallisuuden suhteen melko lailla tasoissa. Ei siis ollut erityistä syytä ottaa avioehtoa tai alkaa liikaa miettimään mahdollisia tuloeroja tai muita seikkoja minkä vuoksi pitäisi jakaa kuluja.

Sen sijaan, jos olisin löytänyt kumppanini vaikka myöhemmin elämässä, kun minulla olisi mahdollisesti ollut jo omaisuutta ja muuta varallisuutta, niin huolimatta siitä, minkälainen tilanne kumppanillani olisi ollut, en olisi suinpäin lähtenyt varallisuutta jakamaan. Se olisi voinut tulla myöhemmin. Alkuun ennen kuin ihmistä edes oppii tuntemaan, niin on vaan järkevää ottaa maltillisia askelia tällaisten asioiden suhteen. Yhtälailla jos jommalla kummalla meistä olisi ollut sellaista omaisuutta, joka olisi ollut tärkeää pitää ns. perheessä, niin silloin avioehto em. asian kohdalla olisi voinut olla erittäinkin perusteltua eikä olisi ollut mikään epäluottamuslause toista kohtaan. Esimerkiksi perheyritys taikka vanha sukutila, jolla on mahdollisen taloudellisen arvon lisäksi muutakin erityistä arvoa, olisi voinut olla sellainen omaisuuserä, jonka turvaaminen olisi ollut erittäin perusteltua esim. avioehdolla.

Ihan oma lukunsa on ns. sinisilmäisyys, mutta sitä en ryhdy käsittelemään tässä. Totean vain, että tutustu siihen kumppaniisi, niin tiedät mitä hän on "miehiään".

Huolimatta siitä, mitä kukin pitää järkevänä tapana huolehtia yhteisistä tai omista rahoistaan, varmaan isoin asia on silti pystyä keskustelemaan tästä asiasta puolisonsa kanssa. Varsinkin jos siihen liittyy ristiriitaisia tunteita taikka ajatuksia. Koska ne tunteet ja ajatukset voivat olla yhtenä syynä siihen, miksi se parisuhde kariutuu ylipäätään tai ainakin tuottaa enemmän tuskaa kuin olisi tarpeen. Vain keskustelemalla ja aidosti kuuntelemalla puolisoaan, voi hänestä oikeasti oppia ja uskallan väittää, että tilanne on win-win. Molemmat ovat onnellisempia ja elämä on helpompaa. Olipa sitten omat tai yhteiset rahat.

 

[pulatunnus]

Näissä on vähän erilaisia näkemyksiä, varmaan on joku perusajatus parisuhteesta tms. Meillä ei ole avioehtoa ja jos ero tulee niin sitten menee hommat puoliksi. Mitä sitten? Muutama lapsi ja loppuviimein uskon että heidän hyväksi ne rahat menee vaikka ruokarahana.

Tärkeää on se että se on mietitty mitä se merkitsee ja miksi se valinta tehty, jos siis valinta.
Jos taasen ei ole valinta, vaan kyse siitä ettei tulevaa ole mietitty, niin koskaan ei ole liianmyöhäistä miettiä, varsinkin jos lapsia.

Mutta entä jos toinen on vittumainen ja haluaa riitauttaa?

Lapset mainittu, niin siinä voi sitten olla osapuolina, puoliso(ex/leski), lapset, lapsilla ja miksei puolisolla/leskelläkin voi olla edunvalvoja, joilla kädet hyvin sidottu, eikä siinä vielä kaikki, joukossa voi olla muitakin , muita sukulaisia ihan mukan, tai uusia läheisiä hämmentämässä.

Jos kummallakaan ei ole velkaa, eikä varallisuutta, ei säästöjä, vuokrakämppä, ei vakuutksia, niin ei ehkä synny hässäkää, kattiloista voi olla kinaa, mutta se ehkä vain hyvä. Mutta mistä sitä tietää mitä silloin, miksi jättää paperit tekemättä. jossa varauduttu yllättävään

Ei tuosta ulosannistasi ota mitään tolkkua, niin ehkä tätä ei kannata sen pidemmälle jatkaa.

-Tilin katseluoikeus, tilin käyöttöoikeus ei estä puolisoa ottamasta lainaa nimiinsä.

-Tilin katseluoikeus, tilin käyttöoikeus ei vaikuta siihen miten se yhteinen kiintöistö kiinnitetään.

-Jos velat jää hoitamatta, niin yhteinen omaisuus voi toki kiinnostaa velkojia, ja tilin käyttöoikeis voi nostaa riskitasoa sen puolison tilinkin osalta.

 

[pulatunnus]

Keskustelu näyttää kulminoituvan kahteen melko tarkasti rajautuvaan seikkaan, jonka toisaalta toivoisin jokaisen parisuhteessa elävän käsittelevän ihan oikeana aiheena joskus puolisonsa kanssa. Nimittäin ainakin osalla porukasta konsepti erillisistä rahoista näyttää nojautuvan skenaarioon siitä, että A) parisuhde päätyy eroon ja B) kumppani ei kunnioita sinua ja ahneuksissaan yrittää hyötyä sinun paremmasta taloudellisesta tilanteestasi ja kahmia niin paljon rahaa ja/tai taloudellisia resursseja kuin suinkin mahdollista. Sitten tässä on vielä eräänlainen C-kohta, eli melko usein näiden tekstien rivien välistä voi lukea tai se on ainakin kirjoitettu siten, että kirjoittaja on ns. puhdas pulmunen, joka yrittää vain suojata oman taloudellisen tilanteensa ja mielenrauhansa, mutta jossa ei voi luottaa siihen, että puoliso olisi yhtä hyvä ihminen ja on riski siitä, että erotilanteessa hänestä tulee rahanahne petturi, joka ei välitä sinusta pätkän vertaa. Ok, hieman kärjistän tässä, mutta tältä se näyttää joidenkin kirjoitusten valossa. Ulkopuolisen silmissä näyttää siis siltä, että nämä kirjoittajat ovat nimenomaan niitä, joihin ei voi luottaa ja joiden kanssa se erotilanne ihan taatusti on riitaisa ja jokaisesta kiposta ja kupista riidellään.

Osalla varmasti mielessä pyörii se ero ja ilmanmuuta sitä ei pidä vähätellä.

Mutta puolet avioliitoista päätyy siihen puolison kuolemaan, ja se voi tapahtu kuska vain. Ja monella on niitä lapsia, yhteisiä, ehkä muitakin ja toki jos testamenttia tehty, niin mukana voi olla muitakin. Ja ei pidä unohtaa että suorien osaliisten läheisiä, voi olla myös säätämässä.

Yritän sanoa että jos on hyvässä keskustelussa yhteisymmättyksessä, niin jos ne ei ole paperilla, niin puheista kiinnipitäminen ei välttämättä ole edes tahdosta kiinni.

Jos taasen ei saa asioita yhdessä keskustelua ja paperillesaada, niin tuskin helpompaa on sitten kun ne on pakko käydä läpi ja silloin ei välttämättä enään toteuttaa sitä oikeaa tai kuviteltua yhteistä tahtoa. Jos keskustelua koetaan vaikeaksi, niin sitten juristin juttusille, vakka pankkiin, ja kysyä neuvoa. se voi olla paljon helpompaa kuin asiantuntia selittää ja neuvoo ja tekee paperityöt.

 

[Pete88]

Osalla varmasti mielessä pyörii se ero ja ilmanmuuta sitä ei pidä vähätellä.

Mutta puolet avioliitoista päätyy siihen puolison kuolemaan, ja se voi tapahtu kuska vain. Ja monella on niitä lapsia, yhteisiä, ehkä muitakin ja toki jos testamenttia tehty, niin mukana voi olla muitakin. Ja ei pidä unohtaa että suorien osaliisten läheisiä, voi olla myös säätämässä.

Yritän sanoa että jos on hyvässä keskustelussa yhteisymmättyksessä, niin jos ne ei ole paperilla, niin puheista kiinnipitäminen ei välttämättä ole edes tahdosta kiinni.

Jos taasen ei saa asioita yhdessä keskustelua ja paperille, niin tuskin helpompaa on sitten kun ne on pakko käydä läpi ja silloin ei välttämättä enään toteuttaa sitä oikeaa tai kuviteltua yhteistä tahtoa.

Avioero ja kuolema ovat kuitenkin tässä kontekstissa täysin erilliset asiat. Jälkimmäiseen varautuminen kannattaa hoitaa testamentilla, vakuuttamalla tai muuten järjestelemällä asioita, siihen ei erilliset käyttötilit auta muuten kuin siinä mielessä, että tilin nimessä ei kannata lukea Henkiö X JA henkilö Y, vaan Henkilö X TAI henkilö Y. Silloin käyttötili, vaikka se olisi yhteinenkin, ei mene lukkoon, vaikka puoliso kuolee. Jos on yhtään epäselvyyttä asiasta, yhteyttä omaan pankkiin ja varmistaa tuon asian vaikka tänään. Testamentti on myös hyvä laatia, jos haluaa jollain erityisellä tavalla varautua kuoleman varalta. Sen sijaan jos lähtökohta on se, että varallisuus siirtyy lapsille, niin se ei ole välttämätön. Leskeä kuitenkin suojaa lähtökohtaisesti tietyt asiat ja tosiaan testamentilla voi vielä olosuhteita parantaa, jos sille on erityinen tarve. Sitten on jo aika ikävä ja monimutkainen tilanne, jos pitää alkaa epäillä, että omat lapset puukottaisi selkään mahdollisessa kuoleman tilanteessa.

 

[Ana]

Avioero ja kuolema ovat kuitenkin tässä kontekstissa täysin erilliset asiat. Jälkimmäiseen varautuminen kannattaa hoitaa testamentilla, vakuuttamalla tai muuten järjestelemällä asioita, siihen ei erilliset käyttötilit auta muuten kuin siinä mielessä, että tilin nimessä ei kannata lukea Henkiö X JA henkilö Y, vaan Henkilö X TAI henkilö Y. Silloin käyttötili, vaikka se olisi yhteinenkin, ei mene lukkoon, vaikka puoliso kuolee. Jos on yhtään epäselvyyttä asiasta, yhteyttä omaan pankkiin ja varmistaa tuon asian vaikka tänään. Testamentti on myös hyvä laatia, jos haluaa jollain erityisellä tavalla varautua kuoleman varalta. Sen sijaan jos lähtökohta on se, että varallisuus siirtyy lapsille, niin se ei ole välttämätön. Leskeä kuitenkin suojaa lähtökohtaisesti tietyt asiat ja tosiaan testamentilla voi vielä olosuhteita parantaa, jos sille on erityinen tarve. Sitten on jo aika ikävä ja monimutkainen tilanne, jos pitää alkaa epäillä, että omat lapset puukottaisi selkään mahdollisessa kuoleman tilanteessa.

Tossa on lähipiirissä kaksi tapausta, joiden ajatuksenjuoksu muuttui totaalisesti kun päässä rupesi heittämään pyörä. Onneksi lääkityksellä kuntoon ja ei heitä enää. Kummaltakin oma talous meni vituiksi ja kummastakaan ei olisi ennakkoon osannut arvata. Hankalia juttuja jos on avioliitto päällä, vielä hankalampia jos tili on yhteistä, tilanne paljon parempi jos puoliso kykenee laskut maksamaan kuin jos onkin yhteinen tili nollattu ja rahaa maksaa laskuja ei ole.

En itse jaksa moisesta murehtia kummemmin, mutta ymmärrän varsin hyvin että joku jaksaa, enkä näe kyseistä murehtimista ollenkaan negatiivisena, päin vastoin hyvä että selusta on turvattu erilaisiin skenaarioihin. Sitä yhteistä tulevaa rakennetaan mekin muijan kanssa ahkerasti, vaikka rahat onkin osin omia.

 

[Mikkos]

Tämä keskustelu täällä aiheesta kuvastaa lähes täydellisesti sitä pointtia, jota yritin tuoda aiemmin ilmi ja jonka vuoksi itse koen olevani onnekkaassa asemassa, että elän taloudessa, jossa rahat kaikkine varallisuuserineen ovat yhteisiä, läpinäkyviä ja samalla hyvällä tavalla pois mielestä. En käytä aikaa omistusosuuksien miettimiseen tai elämäntilanteen, palkankorotusten, vastikkeiden jne. jne. vaikutukseen oman taloudellisen tilanteen kannalta. Asia on selkeä ja simppeli kun yksinkertaisesti kaikki on yhteistä ja asioita ei ryhdytä keinotekoisesti jakamaan kumppanin kesken, vaan on vaan meidän perhe ja meidän rahat kaikkine vastuineen. Tämä yksinkertaistaa asioita paljon ja mahdollistaa myös raha-asioiden miettimisen paljon laajemmassa ja mielekkäämmässä perspektiivissä. En käytä aikaani miettiessäni miten turvaisin nykyisen taloudellisen tilanteeni tulevaisuuden varalta, vaan miten meidän perhe voisi taloudellisesti pärjätä vielä vähän paremmin ja miten meidän perheen varallisuus voi yhdessä tuottaa enemmän hyvää meille kaikille ja näin saada myös eräänlaista korkoa korolle efektiä tehokkaammaksi kuin vain käyttää aikaa, rahaa ja energiaa sellaisten asioiden miettimiseen, joka ei perheemme taloutta edistä. Toisin sanoen jos tämä parisuhde päätyisi ikinä eroon, olisin silti taloudellisesti paremmassa tilanteessa kuin mihin olisin koskaan itse yksikseni päässyt.

Keskustelu näyttää kulminoituvan kahteen melko tarkasti rajautuvaan seikkaan, jonka toisaalta toivoisin jokaisen parisuhteessa elävän käsittelevän ihan oikeana aiheena joskus puolisonsa kanssa. Nimittäin ainakin osalla porukasta konsepti erillisistä rahoista näyttää nojautuvan skenaarioon siitä, että A) parisuhde päätyy eroon ja B) kumppani ei kunnioita sinua ja ahneuksissaan yrittää hyötyä sinun paremmasta taloudellisesta tilanteestasi ja kahmia niin paljon rahaa ja/tai taloudellisia resursseja kuin suinkin mahdollista. Sitten tässä on vielä eräänlainen C-kohta, eli melko usein näiden tekstien rivien välistä voi lukea tai se on ainakin kirjoitettu siten, että kirjoittaja on ns. puhdas pulmunen, joka yrittää vain suojata oman taloudellisen tilanteensa ja mielenrauhansa, mutta jossa ei voi luottaa siihen, että puoliso olisi yhtä hyvä ihminen ja on riski siitä, että erotilanteessa hänestä tulee rahanahne petturi, joka ei välitä sinusta pätkän vertaa. Ok, hieman kärjistän tässä, mutta tältä se näyttää joidenkin kirjoitusten valossa. Ulkopuolisen silmissä näyttää siis siltä, että nämä kirjoittajat ovat nimenomaan niitä, joihin ei voi luottaa ja joiden kanssa se erotilanne ihan taatusti on riitaisa ja jokaisesta kiposta ja kupista riidellään.

Kaikesta huolimatta yhteisten vs. erillisten rahojen kohdalla ei voida tehdä yleistyksiä ja jokainen tapaus on yksilöllinen. Omalla kohdallani tilanne oli helppo, kun löysin elämänkumppanini jo opiskeluaikana, jonka jälkeen olemme olleet onnellisesti naimisissa jo useita vuosia ja asiat ovat menneet hyvin. Lähtötilanne oli sinänsä selkeä, kun molemmat olimme opiskelijoita ja lähtötilanne rahan ja varallisuuden suhteen melko lailla tasoissa. Ei siis ollut erityistä syytä ottaa avioehtoa tai alkaa liikaa miettimään mahdollisia tuloeroja tai muita seikkoja minkä vuoksi pitäisi jakaa kuluja.

Sen sijaan, jos olisin löytänyt kumppanini vaikka myöhemmin elämässä, kun minulla olisi mahdollisesti ollut jo omaisuutta ja muuta varallisuutta, niin huolimatta siitä, minkälainen tilanne kumppanillani olisi ollut, en olisi suinpäin lähtenyt varallisuutta jakamaan. Se olisi voinut tulla myöhemmin. Alkuun ennen kuin ihmistä edes oppii tuntemaan, niin on vaan järkevää ottaa maltillisia askelia tällaisten asioiden suhteen. Yhtälailla jos jommalla kummalla meistä olisi ollut sellaista omaisuutta, joka olisi ollut tärkeää pitää ns. perheessä, niin silloin avioehto em. asian kohdalla olisi voinut olla erittäinkin perusteltua eikä olisi ollut mikään epäluottamuslause toista kohtaan. Esimerkiksi perheyritys taikka vanha sukutila, jolla on mahdollisen taloudellisen arvon lisäksi muutakin erityistä arvoa, olisi voinut olla sellainen omaisuuserä, jonka turvaaminen olisi ollut erittäin perusteltua esim. avioehdolla.

Ihan oma lukunsa on ns. sinisilmäisyys, mutta sitä en ryhdy käsittelemään tässä. Totean vain, että tutustu siihen kumppaniisi, niin tiedät mitä hän on "miehiään".

Huolimatta siitä, mitä kukin pitää järkevänä tapana huolehtia yhteisistä tai omista rahoistaan, varmaan isoin asia on silti pystyä keskustelemaan tästä asiasta puolisonsa kanssa. Varsinkin jos siihen liittyy ristiriitaisia tunteita taikka ajatuksia. Koska ne tunteet ja ajatukset voivat olla yhtenä syynä siihen, miksi se parisuhde kariutuu ylipäätään tai ainakin tuottaa enemmän tuskaa kuin olisi tarpeen. Vain keskustelemalla ja aidosti kuuntelemalla puolisoaan, voi hänestä oikeasti oppia ja uskallan väittää, että tilanne on win-win. Molemmat ovat onnellisempia ja elämä on helpompaa. Olipa sitten omat tai yhteiset rahat.

Tämä keskustelu täällä aiheesta kuvastaa lähes täydellisesti sitä pointtia, jota yritin tuoda aiemmin ilmi ja jonka vuoksi itse koen olevani onnekkaassa asemassa, että elän taloudessa, jossa rahat kaikkine varallisuuserineen ovat yhteisiä, läpinäkyviä ja samalla hyvällä tavalla pois mielestä. En käytä aikaa omistusosuuksien miettimiseen tai elämäntilanteen, palkankorotusten, vastikkeiden jne. jne. vaikutukseen oman taloudellisen tilanteen kannalta. Asia on selkeä ja simppeli kun yksinkertaisesti kaikki on yhteistä ja asioita ei ryhdytä keinotekoisesti jakamaan kumppanin kesken, vaan on vaan meidän perhe ja meidän rahat kaikkine vastuineen. Tämä yksinkertaistaa asioita paljon ja mahdollistaa myös raha-asioiden miettimisen paljon laajemmassa ja mielekkäämmässä perspektiivissä. En käytä aikaani miettiessäni miten turvaisin nykyisen taloudellisen tilanteeni tulevaisuuden varalta, vaan miten meidän perhe voisi taloudellisesti pärjätä vielä vähän paremmin ja miten meidän perheen varallisuus voi yhdessä tuottaa enemmän hyvää meille kaikille ja näin saada myös eräänlaista korkoa korolle efektiä tehokkaammaksi kuin vain käyttää aikaa, rahaa ja energiaa sellaisten asioiden miettimiseen, joka ei perheemme taloutta edistä. Toisin sanoen jos tämä parisuhde päätyisi ikinä eroon, olisin silti taloudellisesti paremmassa tilanteessa kuin mihin olisin koskaan itse yksikseni päässyt.

Nää on just näitä vaaleanpunaisten lasien läpi elämää elävien juttuja. Asiat on ihanasti ja rahaan ei kiinnitetä huolta ja kaikki on yhteistä eikä jaksa murehtia tulevaisuutta tai pahanpäivän varaa ja eletään onnellisena elämän loppuun saakka. Loppu.
Sitten JOS sattuukin käymään niinkuin niin monella käykin että pistetäänkin lusikat jakoon niin siinä on sitten mukava setviä kun itse olet maksanut kämppää 70/30 suhteella ja muija päättää uuden miesystävänsä kanssa muuttaa taloon ja haluaa ostaa sut laillisella 50% ulos. Siinähän sitten makselet vielä ylimääräisiä että muija saa sun talon ja maksat sille vielä siitä extraa. Voin sanoa että kovin sujuvasti ja sopuisasti tuollaiset hommat ei suju. Ja siihen päälle vielä vaikka säästöt ja sijoitukset joita olet maksellut vaikka 60/40 suhteella niin siitäkin on viuh vaan puolet exällä ja sen uudella ukolla.
Siinä sitten aloittelet uutta elämää kun säästöistä puolet on menny exälle.

Keskustelu näyttää kulminoituvan kahteen melko tarkasti rajautuvaan seikkaan, jonka toisaalta toivoisin jokaisen parisuhteessa elävän käsittelevän ihan oikeana aiheena joskus puolisonsa kanssa. Nimittäin ainakin osalla porukasta konsepti erillisistä rahoista näyttää nojautuvan skenaarioon siitä, että A) parisuhde päätyy eroon ja B) kumppani ei kunnioita sinua ja ahneuksissaan yrittää hyötyä sinun paremmasta taloudellisesta tilanteestasi ja kahmia niin paljon rahaa ja/tai taloudellisia resursseja kuin suinkin mahdollista. Sitten tässä on vielä eräänlainen C-kohta, eli melko usein näiden tekstien rivien välistä voi lukea tai se on ainakin kirjoitettu siten, että kirjoittaja on ns. puhdas pulmunen, joka yrittää vain suojata oman taloudellisen tilanteensa ja mielenrauhansa, mutta jossa ei voi luottaa siihen, että puoliso olisi yhtä hyvä ihminen ja on riski siitä, että erotilanteessa hänestä tulee rahanahne petturi, joka ei välitä sinusta pätkän vertaa. Ok, hieman kärjistän tässä, mutta tältä se näyttää joidenkin kirjoitusten valossa. Ulkopuolisen silmissä näyttää siis siltä, että nämä kirjoittajat ovat nimenomaan niitä, joihin ei voi luottaa ja joiden kanssa se erotilanne ihan taatusti on riitaisa ja jokaisesta kiposta ja kupista riidellään.

Ne on elämän realiteetit, tahdoit tai ei. Puolet liitoista päättyy eroon, halusit tai etä joten musta on ainakin ihan fiksua hoitaa asiat niin että jos ei homma sujukkaan niin homma pystytään pistämään poikki ilman suuria riitoja 50/50 periaatteella jolloin molemmilla on hyvä omatunto että saa "omansa" takaisin eikä tunne itseään ryöstetyksi tai hyväksikäytetyksi. Avioehto on mitä mainion konsti tähän. Kaikki isot ostokset ja elämisen kustannukset 50/50 niin homma pelittää ja MAHDOLLISEN eron aikana ei ole nokan koputtamista. Tämä myös mahdollistaa sen että huonon suhteen voi laittaa pienemmillä riskeillä poikki ilman että on riippuvainen toisesta tai tietystä elintasosta. Eikä tämmöisten miettimisessä ole mun mielestä mitään pahaa, nää on ollu mulle ihan itsestäänselvyyksiä aina. Ja kaikille ei ole sen takia nähdäänkin huonoja liittoja ja suhteessa roikkumisia kun ei ole varaa erota jne.
Kun kaikki elämän realiteetit on heti hoidettu pois niin suhdekkin voi paremmin ja takaa että AINAKAAN rahasta ei tule riitaa.
Rakkaudessa ja suhteessa kaikki näyttää aina niin ihanalta ja upealta että jos ero tulee niin sekin menee sujuvasti. Ihmiset muuttuvat. Ei aina, mutta joskus. Ja kun exällä on se uus puoliso ja alkavat miettiä että hetkinen että minähän maksoin enemmän lainaa pois niin mulle kuuluisi isompi osa kuin exälle niin siitä ne riidat sitten lähteekin eikä lopputulos yleensä ole mitään nättiä.

Kaikesta huolimatta yhteisten vs. erillisten rahojen kohdalla ei voida tehdä yleistyksiä ja jokainen tapaus on yksilöllinen. Omalla kohdallani tilanne oli helppo, kun löysin elämänkumppanini jo opiskeluaikana, jonka jälkeen olemme olleet onnellisesti naimisissa jo useita vuosia ja asiat ovat menneet hyvin. Lähtötilanne oli sinänsä selkeä, kun molemmat olimme opiskelijoita ja lähtötilanne rahan ja varallisuuden suhteen melko lailla tasoissa. Ei siis ollut erityistä syytä ottaa avioehtoa tai alkaa liikaa miettimään mahdollisia tuloeroja tai muita seikkoja minkä vuoksi pitäisi jakaa kuluja.

Se on kiva että sulla menee kivasti ja jaksat luottaa siihen että tulee jatkossakin menemään kivasti, MUTTA entä jos ei menekkään homma niinkuin olet kuvitellut? Mites sitten? Ainiin, ei ole syytä miettiä tuollaisia. No, kaikki eivät ole noin leväperäisiä raha- ja omaisuusasioissa vaan haluavat että raha ei nyt eikä jatkossa eikä mahdollisesti erotessa tule hommaa mutkistamaan niin avioehto, kaikki kulut puoliksi ja omat tilit. Erittäin helppoa eikä tarvii miettii nykyistä eikä tulevaa. Aina, AINA pitää olla elämässä joku backupsuunnitelma jos kaikki ei menekkään niinkuin stömsössä.

Sen sijaan, jos olisin löytänyt kumppanini vaikka myöhemmin elämässä, kun minulla olisi mahdollisesti ollut jo omaisuutta ja muuta varallisuutta, niin huolimatta siitä, minkälainen tilanne kumppanillani olisi ollut, en olisi suinpäin lähtenyt varallisuutta jakamaan. Se olisi voinut tulla myöhemmin. Alkuun ennen kuin ihmistä edes oppii tuntemaan, niin on vaan järkevää ottaa maltillisia askelia tällaisten asioiden suhteen. Yhtälailla jos jommalla kummalla meistä olisi ollut sellaista omaisuutta, joka olisi ollut tärkeää pitää ns. perheessä, niin silloin avioehto em. asian kohdalla olisi voinut olla erittäinkin perusteltua eikä olisi ollut mikään epäluottamuslause toista kohtaan. Esimerkiksi perheyritys taikka vanha sukutila, jolla on mahdollisen taloudellisen arvon lisäksi muutakin erityistä arvoa, olisi voinut olla sellainen omaisuuserä, jonka turvaaminen olisi ollut erittäin perusteltua esim. avioehdolla.
Ihan oma lukunsa on ns. sinisilmäisyys, mutta sitä en ryhdy käsittelemään tässä. Totean vain, että tutustu siihen kumppaniisi, niin tiedät mitä hän on "miehiään".

Suomi (ja tämä palsta) on täynnä ihmisiä jotka luulivat tuntevansa kumppaninsa ja sitten hommat meneekin täysin perseelleen. Rakkaus on sokea ei ole ihan tuulesta temmattu lause.

 

[ttm]

Nää on just näitä vaaleanpunaisten lasien läpi elämää elävien juttuja. Asiat on ihanasti ja rahaan ei kiinnitetä huolta ja kaikki on yhteistä eikä jaksa murehtia tulevaisuutta tai pahanpäivän varaa ja eletään onnellisena elämän loppuun saakka. Loppu.
Sitten JOS sattuukin käymään niinkuin niin monella käykin että pistetäänkin lusikat jakoon niin siinä on sitten mukava setviä kun itse olet maksanut kämppää 70/30 suhteella ja muija päättää uuden miesystävänsä kanssa muuttaa taloon ja haluaa ostaa sut laillisella 50% ulos. Siinähän sitten makselet vielä ylimääräisiä että muija saa sun talon ja maksat sille vielä siitä extraa. Voin sanoa että kovin sujuvasti ja sopuisasti tuollaiset hommat ei suju. Ja siihen päälle vielä vaikka säästöt ja sijoitukset joita olet maksellut vaikka 60/40 suhteella niin siitäkin on viuh vaan puolet exällä ja sen uudella ukolla.
Siinä sitten aloittelet uutta elämää kun säästöistä puolet on menny exälle.

Se on ihan täysin itsestä kiinni, sujuuko sujuvasti ja sopuisasti. Jos tuon 50/50 tietää ja hyväksyy, niin tuossa ei ole mitään ongelmaa, vaikka kuinka hoet sitä uutta ukkoa.

 

[Mikkos]

Se on ihan täysin itsestä kiinni, sujuuko sujuvasti ja sopuisasti. Jos tuon 50/50 tietää ja hyväksyy, niin tuossa ei ole mitään ongelmaa, vaikka kuinka hoet sitä uutta ukkoa.

Ja sitähän ei tiedä vasta kun tosipaikan tulleen. Siihen astihan voi puhua ihan mitä haluaa.

 

[ttm]

Ja sitähän ei tiedä vasta kun tosipaikan tulleen. Siihen astihan voi puhua ihan mitä haluaa.

No, sekin tietysti riippuu siitä, kuinka hyvin tuntee itsensä. Toki sekin on totta, että itselleen on helpointa valehdella ja useimmat ovat erittäin hyviä siinä.

 

[pulatunnus]

Avioero ja kuolema ovat kuitenkin tässä kontekstissa täysin erilliset asiat. Jälkimmäiseen varautuminen kannattaa hoitaa testamentilla, vakuuttamalla tai muuten järjestelemällä asioita, siihen ei erilliset käyttötilit auta muuten kuin siinä mielessä, että tilin nimessä ei kannata lukea Henkiö X JA henkilö Y, vaan Henkilö X TAI henkilö Y. Silloin käyttötili, vaikka se olisi yhteinenkin, ei mene lukkoon, vaikka puoliso kuolee. Jos on yhtään epäselvyyttä asiasta, yhteyttä omaan pankkiin ja varmistaa tuon asian vaikka tänään. Testamentti on myös hyvä laatia, jos haluaa jollain erityisellä tavalla varautua kuoleman varalta. Sen sijaan jos lähtökohta on se, että varallisuus siirtyy lapsille, niin se ei ole välttämätön. Leskeä kuitenkin suojaa lähtökohtaisesti tietyt asiat ja tosiaan testamentilla voi vielä olosuhteita parantaa, jos sille on erityinen tarve. Sitten on jo aika ikävä ja monimutkainen tilanne, jos pitää alkaa epäillä, että omat lapset puukottaisi selkään mahdollisessa kuoleman tilanteessa.

Jos karkeastipuolet päättyy avioeroon ja puolet kuolemaan, ja olen ymmärtänyt että jos ei ola muuta paperilla sovittu, niin kummassakin se liittopuretaan ja tasataan. Se toki totta että jos itse kuolee, niin ei siitä ole silloin murehtimassa, mutta eläessä ehkä helpottaa. Jos taasen puolisokuolee, niin hyvinkin tärkeää.

Olen siis ymmärtänyt puolisokuolee, niin sitten ensin avioliittopuretaan, ja tarpeenvaatiessa tasataan, jos kuollut vähävaraisempi, niin pesällä voi olla kova tahto tasailla. (vain leskellä, katso myöhempiä postauksia) tai toisin päin jos leski vähävaraisempi. Jos ei papereita niin siinä ei vainajan ajatukset paljoa paina. Jotta siitä testamentistakin saa halutunlaisen niin avioehdolle voi olla tarvetta. Toki myös toiin päin jos avioehtoja ja haluaa perinnön halutulla lailla niin se testamentti tarpeen.

Tuota ei voi liikaa korostaa, minkä mainitsit että rahoja, maksuvalmiutta on tileilla jotka on omat, erityisesti tilanteissa missä kuolleen puolison varallisuus on niin niukka, negatiivinen ettei kannata siihen kajota pitkälläkään tikulla.

Sitten on jo aika ikävä ja monimutkainen tilanne, jos pitää alkaa epäillä, että omat lapset puukottaisi selkään mahdollisessa kuoleman tilanteessa.

Kannattaa myös muistaa että jos lapsilla, leskellä, muilla osallisilla on edunvalvoja, niin ei enään toimi mitä puhuttu vaikka yhteisymmärrys olisi.

Ja on toki lapsienkin kannalta parempi että asiat on paperilla, joka vähentää väärinkäsityksiä. Lisäksi moni liitto on uusioperhe joten jos vanhempi ei ole asioita huomioinut, niin voi syntyä epätoivottuja tilanteita.

 

[Oksa]

Keskustelu näyttää kulminoituvan kahteen melko tarkasti rajautuvaan seikkaan, jonka toisaalta toivoisin jokaisen parisuhteessa elävän käsittelevän ihan oikeana aiheena joskus puolisonsa kanssa. Nimittäin ainakin osalla porukasta konsepti erillisistä rahoista näyttää nojautuvan skenaarioon siitä, että A) parisuhde päätyy eroon ja B) kumppani ei kunnioita sinua ja ahneuksissaan yrittää hyötyä sinun paremmasta taloudellisesta tilanteestasi ja kahmia niin paljon rahaa ja/tai taloudellisia resursseja kuin suinkin mahdollista. Sitten tässä on vielä eräänlainen C-kohta, eli melko usein näiden tekstien rivien välistä voi lukea tai se on ainakin kirjoitettu siten, että kirjoittaja on ns. puhdas pulmunen, joka yrittää vain suojata oman taloudellisen tilanteensa ja mielenrauhansa, mutta jossa ei voi luottaa siihen, että puoliso olisi yhtä hyvä ihminen ja on riski siitä, että erotilanteessa hänestä tulee rahanahne petturi, joka ei välitä sinusta pätkän vertaa. Ok, hieman kärjistän tässä, mutta tältä se näyttää joidenkin kirjoitusten valossa. Ulkopuolisen silmissä näyttää siis siltä, että nämä kirjoittajat ovat nimenomaan niitä, joihin ei voi luottaa ja joiden kanssa se erotilanne ihan taatusti on riitaisa ja jokaisesta kiposta ja kupista riidellään.

Tämä koko kappale tekstiä on todella ristiriitainen. Toivot että asiasta olisi keskusteltu, sitten kerrot yhtenä skenaariona että parisuhde päätyy eroon ja lopuksi leimaat osan kirjoittajista hankaliksi. Eikö tämä ole sellainen klassinen tällä foorumilla paljon viljelty olkiukko? Siis jos haluaa erilliset rahat puolison kanssa niin asiasta ei ole voinut keskustella ja yhteisymmärryksessä päätyä tähän, lisäksi on myös itse hankala henkilö?

Eikö nimenomaan ole voinut puolison kanssa keskustella myös mahdollisesta erotilanteesta ja järjestellä asiat se yhtenä mahdollisuutena huomioiden? Esimerkiksi minun puolisolla on merkittävä määrä perittyä omaisuutta josta on testamentilla rajattu pois puolison avio-oikeus. Tästäkin asiasta olemme keskustelleet täysin avoimesti ja minusta olisi absurdia ja jopa jossain määrin sairasta tilanne, jossa naimisiinmeno oikeuttaisi minulle osan hänen tästä omaisuudesta.

 

[Honzo]

Eikö nimenomaan ole voinut puolison kanssa keskustella myös mahdollisesta erotilanteesta ja järjestellä asiat se yhtenä mahdollisuutena huomioiden? Esimerkiksi minun puolisolla on merkittävä määrä perittyä omaisuutta josta on testamentilla rajattu pois puolison avio-oikeus. Tästäkin asiasta olemme keskustelleet täysin avoimesti ja minusta olisi absurdia ja jopa jossain määrin sairasta tilanne, jossa naimisiinmeno oikeuttaisi minulle osan hänen tästä omaisuudesta.

Luitko mitä @Pete88 kirjoitti?

Sen sijaan, jos olisin löytänyt kumppanini vaikka myöhemmin elämässä, kun minulla olisi mahdollisesti ollut jo omaisuutta ja muuta varallisuutta, niin huolimatta siitä, minkälainen tilanne kumppanillani olisi ollut, en olisi suinpäin lähtenyt varallisuutta jakamaan. Se olisi voinut tulla myöhemmin. Alkuun ennen kuin ihmistä edes oppii tuntemaan, niin on vaan järkevää ottaa maltillisia askelia tällaisten asioiden suhteen. Yhtälailla jos jommalla kummalla meistä olisi ollut sellaista omaisuutta, joka olisi ollut tärkeää pitää ns. perheessä, niin silloin avioehto em. asian kohdalla olisi voinut olla erittäinkin perusteltua eikä olisi ollut mikään epäluottamuslause toista kohtaan. Esimerkiksi perheyritys taikka vanha sukutila, jolla on mahdollisen taloudellisen arvon lisäksi muutakin erityistä arvoa, olisi voinut olla sellainen omaisuuserä, jonka turvaaminen olisi ollut erittäin perusteltua esim. avioehdolla.

Eli juuri kuten sinäkin.

Itse olen 100% @Pete88 n linjoilla tässä. Tosiaan kun on puolison tuntenut jo yli 30 vuotta, josta reilut 20v naimisissa ja kaksi lasta kadvatettu täysi-ikäisiksi, niin ei tässä nyt mitään valtavia yllätyksiä ole suurella todennäköisyydellä enää edessä... Toki jotain olisi voinut tapahtua. Mutta hyvin on mennyt.

 

[joonas#79]

[En jaksa lukea kaikkia viestejä. Ehkä n-kerta asiasta mutta kuitenkin...]

Suosittelen lämpimästi taloustiliä. Meillä laitetaan rahaa kuukausittain tulojen mukaan yhteiselle tilille, josta sitten maksetaan yhteiset kulut kuten ruoka, sähkö, muksujen maksut yms yhteiset laskut. Ei tarvitse koskaan miettiä kumpi maksaa ja mitä. Aiemmin oli kaupassa usein tilanne, jossa molemmilla oli kiire "pakkaamaan". Toinen jäi sitten kassalle maksamaan. Säästää monelta tappelulta.

Muutoin tilit ja rahat on omat.

 

[Taneli-]

Suosittelen lämpimästi taloustiliä. Meillä laitetaan rahaa kuukausittain tulojen mukaan yhteiselle tilille, josta sitten maksetaan yhteiset kulut kuten ruoka, sähkö, muksujen maksut yms yhteiset laskut. Ei tarvitse koskaan miettiä kumpi maksaa ja mitä. Aiemmin oli kaupassa usein tilanne, jossa molemmilla oli kiire "pakkaamaan". Toinen jäi sitten kassalle maksamaan. Säästää monelta tappelulta.

Tuo skenaario kyllä kuulostaa jo aika ns. white trash meiningiltä jos on jopa lapsia ehditty saamaan ja silti on lähes joka päivä "tappelua" sitten siitä kumpi maksaa kaupassa ja toinen livahtaa "pakkaamaan" ettei tarvisi maksaa ja on omasta mielestään ovela ettei tarvitse sentään jonossa alkaa riitelemään kassan ja muiden ihmisten edessä luottan siihen ettei toinen kehtaa alkaa ainakaan suureen ääneen huutelemaan perään.

Toki siitä olen samaa mieltä että jotenkin olisi järkevä sopia ja hoitaa (mieluiten molempien mielestä tasa-arvoisesti) tuo maksupolitiikka yhteisissä kuluissa samoin kuin yhteisissä kotitöissäkin.

Suosittelisin myös sitä että ne mitä jaetaan on oikeasti yhteiset ettei käy niin että toinen laitetaan maksamaan oluita, sisäfileitä, juustoja ja muita mitä toinen osapuoli enempi vetää omaan napaan ja sitten kun on sen toisen osapuolen vuoro ostella ruokia ostetaan ns. minimit millä juuri ja juuri tullaan toimeen (luokkaan riisiä, jauhoa, perunaa, halvinta makkaraa).

Vaikka ns. erillisiä tilejä suosittelenkin on minusta täysin järkevää ja jopa oletettua että varsinkin suhteen alussa pidetään hieman tarkempaa kirjanpitoa ja sen perusteella jaetaan noita kuluja järkevästi tasan. Ottaen huomioon molempien tulot jne.
Toki myös myöhemminkin jos tulee jommalle kummalle tunne että homma ei enää toimi reilusti voidaan tehdä taas uutta kirjanpitoa. Jos toisen makutottumukset ovat muuttuneet ja kallistuneet vuosien aikana tai esim. palkat muuttuneet...

 

[Oksa]

Luitko mitä @Pete88 kirjoitti?


Eli juuri kuten sinäkin.

Myönnän että en lukenut kun oli pitkä teksti ja alkupuoli triggeröi, pahoittelut siitä. Mutta ei muuta viestini pointtia muuten, mikä tarve tuolle vastakkaista mielipidettä puolustavien leimaamiselle on?

 

[Mikkos]

Luitko mitä @Pete88 kirjoitti?



Eli juuri kuten sinäkin.

Itse olen 100% @Pete88 n linjoilla tässä. Tosiaan kun on puolison tuntenut jo yli 30 vuotta, josta reilut 20v naimisissa ja kaksi lasta kadvatettu täysi-ikäisiksi, niin ei tässä nyt mitään valtavia yllätyksiä ole suurella todennäköisyydellä enää edessä... Toki jotain olisi voinut tapahtua. Mutta hyvin on mennyt.

Herää kysymys että miksi ei rahajärjestelyitä ollu tehty jo kun aloitte olemaan Vähän kun vetelis paljaalla ja kattoo mitä tapahtuu.
Teillä käyny tuuri kun 30v homma toiminu.

 

[asddsa]

Ei ole tarvinut vielä tällaista miettiä omalla kohdalla, mutta kyllä tuo kuulostaa kaikista kivuttomimmalta, että on joku yhteinen taloustili johon molemmat laittaa jonkin x määrän rahaa kuukausittain ja siitä sitten maksetaan yhteisiä menoja. Ja muuten raha-asiat erikseen.

Omistusasunnon tapauksessa on ehkä kohtuutonta olettaa, että toinen osallistuu lainan maksuun, jos asunto on kuitenkin omissa nimissä. Juoksevat kulut kuten hoitovastike ja vesi voi ja on ehkä järkevääkin jakaa.

 

[Honzo]

Herää kysymys että miksi ei rahajärjestelyitä ollu tehty jo kun aloitte olemaan Vähän kun vetelis paljaalla ja kattoo mitä tapahtuu.
Teillä käyny tuuri kun 30v homma toiminu.

No 7vuotta ennen naimisiinmenoa kuitenkin yhdessä ja siitä 5v yhdessä asuen, omilla rahoilla. Häiden jälkeen siirryttiin yhteisiin rahoihin. Kyllä meille se oli jo siinä vaiheessa selvää, että se toimii.

 

[pulatunnus]

Tämä koko kappale tekstiä on todella ristiriitainen. Toivot että asiasta olisi keskusteltu, sitten kerrot yhtenä skenaariona että parisuhde päätyy eroon ja lopuksi leimaat osan kirjoittajista hankaliksi. Eikö tämä ole sellainen klassinen tällä foorumilla paljon viljelty olkiukko? Siis jos haluaa erilliset rahat puolison kanssa niin asiasta ei ole voinut keskustella ja yhteisymmärryksessä päätyä tähän, lisäksi on myös itse hankala henkilö?

Eikö nimenomaan ole voinut puolison kanssa keskustella myös mahdollisesta erotilanteesta ja järjestellä asiat se yhtenä mahdollisuutena huomioiden? Esimerkiksi minun puolisolla on merkittävä määrä perittyä omaisuutta josta on testamentilla rajattu pois puolison avio-oikeus. Tästäkin asiasta olemme keskustelleet täysin avoimesti ja minusta olisi absurdia ja jopa jossain määrin sairasta tilanne, jossa naimisiinmeno oikeuttaisi minulle osan hänen tästä omaisuudesta.

Jos ja kun avioliitto on ensisijaisesti taloudellinen sopimus, iso sellainen, niin kyllä siihen kannattaa paneutua, edes vähän enemmön kuin häiden pitopalveluun soppariin. Kyllä se avioehdon tekstipitää käudä läpi ensin, ei kukaan tee isoa sopimusta ajatuksella että sovitaan myöhemmin.

 

[Awelonian]

Avioehtoa ei ole. Idea on se, että yhdessä ollaan ja yhdessä mennään. Voin käsi sydämellä vannoa, että jos jostain syystä ero tulisi, niin puolet sijoituksista menisi vaimolle. Tämä on mulle päivänselvää. Ollaan vaan oltu juridisessa mielessä tyhmiä.

Tiedän saavani jossain vaiheessa kohtalaisen suuren perinnön (varmasti kuusinumeroinen summa ja eka numero ei ole 1, eikä 2) omilta vanhemmiltani. En ole sitäkään mitenkään ajatellut omanani / suojata itselleni. Sama oli pienehkön perinnön (kymppitonneja) kanssa, kun anoppi kuoli.

Meille kaikki on yksinkertaista ja selvää. Ja meille se riittää.

Jos tulevaisuutta osaisi kaikki ennustaa, olisi miljönäärejä jokaisella kadun kulmalla. Kannattaa ne lakitekniset asiat hoitaa kuntoon ihan jo sen takia, ettei valtion ja verottajan kanssa tule ongelmia. Siinä on vaan se asia asia et kahden ihmisen luottamus ei paljoa paina kun Jaana verotoimistosta ottaa asian työkseen.

 

[Boulder]

Perintö on aika helppo suojata ja järkevääkin, vaatii vaan testamentin ja siellä maininnan, ettei perintö kuulu perillisen aviopuolisoille.

 

[pulatunnus]

Perintö on aika helppo suojata ja järkevääkin, vaatii vaan testamentin ja siellä maininnan, ettei perintö kuulu perillisen aviopuolisoille.

Tuon kai vaatii sen että on testamentti ja siellä se niin mainittu perinnön saajan osalta.

Mutta tuo myös hyvä esimerkki miksi tärkeää tehdä se avioehto ja pitää sitä ajantasalla. Samalla pitää yllä oma testamemttiä ja tsekata muut asiat on ok.

 

[Boulder]

Tuon kai vaatii sen että on testamentti ja siellä se niin mainittu perinnön saajan osalta.

Mutta tuo myös hyvä esimerkki miksi tärkeää tehdä se avioehto ja pitää sitä ajantasalla. Samalla pitää yllä oma testamemttiä ja tsekata muut asiat on ok.

Niinhän juuri kirjoitin, että testamentti auttaa tässä asiassa. Omalla testamentilla ei ole mitään merkitystä vaan perinnön jättäjän/jättäjien dokumentti on tietysti se, joka tähän vaikuttaa. Samalla sinne on hyvä lisätä klausuuli, että perinnöstä voi luopua osittain tai kokonaan.

 

[pulatunnus]

Niinhän juuri kirjoitin, että testamentti auttaa tässä asiassa. Omalla testamentilla ei ole mitään merkitystä vaan perinnön jättäjän/jättäjien dokumentti on tietysti se, joka tähän vaikuttaa. Samalla sinne on hyvä lisätä klausuuli, että perinnöstä voi luopua osittain tai kokonaan.

Juu ymmärsin, mutta yritin korostaa sitä että se ei ole saajan tai hänen puolison käsissä. Eli sitä varten tarvitaan se avioehto.
Toisaalta siltävaralta että saisi perinnön jossa aviopuoliso ulkona, niin silloin myös se avioehtotärkeä. Tai siis se kannattaa tarkistaa siinä vaiheessa kun perintö tullut. (Varmistaa että tilanne ei muutu ei toivotuksi)

Samalla sinne on hyvä lisätä klausuuli, että perinnöstä voi luopua osittain tai kokonaan.

tämä hyvä nosto.

 

[Romu]

olen siis ymmärtänyt puolisokuolee, niin sitten ensin avioliittopuretaan, ja tarpeenvaatiessa tasataan, jos kuollut vähävaraisempi, niin pesällä voi olla kova tahto tasailla. tai toisin päin jos leski vähävaraisempi.

Leskellä on tasinkoprivilegi, jonka perusteella lesken ei tarvitse maksaa tasinkoa vähemmän varallisuutta omanneen kuolleen puolison perillisille.

Vähempivarainen leski sen sijaan saa tasinkoa päinvastaisessa tilanteessa.

 

[pulatunnus]

Leskellä on tasinkoprivilegi, jonka perusteella lesken ei tarvitse maksaa tasinkoa vähemmän varallisuutta omanneen kuolleen puolison perillisille.

Vähempivarainen leski sen sijaan saa tasinkoa päinvastaisessa tilanteessa.

Kiitos, tärkeä postaus sinulta.

Eli jos haluaa asioiden menevän selkeästi halutusti, niin ne kannattaa kirjata paperille ja käyttää ammattilaista. joka myös selittää mitä sopimukset tarkoittaa ja toimiiko ne.

Eli avioehdolla voisi sopia niin että varakkaamman kuollessa minisi tasan tai varakkaammalle voisi maksaa tasinkoa,( jota ei tarvi maksaa. )

Mites toisin päin, jos se kuollut on vähävaraisempi ja olisi lähinnä varaton, niin onko sitovaa sopimuskonstia missä varakkaampi maksaisi tasinkoa (tai vastaavasti) vähempivaraiselle (pesälle). Esim lesken pakko maksaa tasinkoa.

Siis esim on pariskunta missä ajatellaan että kaikki yhteistä ja varallisuutta on kuitenkin kiertynyt toiselle ja ajatus kuitenkin se että varattomankin puolison kuollessa kuolleen lapset perisi sitten sen puolikkaan.

 

[Kvarkki]

Nää on just näitä vaaleanpunaisten lasien läpi elämää elävien juttuja. Asiat on ihanasti ja rahaan ei kiinnitetä huolta ja kaikki on yhteistä eikä jaksa murehtia tulevaisuutta tai pahanpäivän varaa ja eletään onnellisena elämän loppuun saakka. Loppu.
Sitten JOS sattuukin käymään niinkuin niin monella käykin että pistetäänkin lusikat jakoon niin siinä on sitten mukava setviä kun itse olet maksanut kämppää 70/30 suhteella ja muija päättää uuden miesystävänsä kanssa muuttaa taloon ja haluaa ostaa sut laillisella 50% ulos. Siinähän sitten makselet vielä ylimääräisiä että muija saa sun talon ja maksat sille vielä siitä extraa. Voin sanoa että kovin sujuvasti ja sopuisasti tuollaiset hommat ei suju. Ja siihen päälle vielä vaikka säästöt ja sijoitukset joita olet maksellut vaikka 60/40 suhteella niin siitäkin on viuh vaan puolet exällä ja sen uudella ukolla.
Siinä sitten aloittelet uutta elämää kun säästöistä puolet on menny exälle.


Ne on elämän realiteetit, tahdoit tai ei. Puolet liitoista päättyy eroon, halusit tai etä joten musta on ainakin ihan fiksua hoitaa asiat niin että jos ei homma sujukkaan niin homma pystytään pistämään poikki ilman suuria riitoja 50/50 periaatteella jolloin molemmilla on hyvä omatunto että saa "omansa" takaisin eikä tunne itseään ryöstetyksi tai hyväksikäytetyksi. Avioehto on mitä mainion konsti tähän. Kaikki isot ostokset ja elämisen kustannukset 50/50 niin homma pelittää ja MAHDOLLISEN eron aikana ei ole nokan koputtamista. Tämä myös mahdollistaa sen että huonon suhteen voi laittaa pienemmillä riskeillä poikki ilman että on riippuvainen toisesta tai tietystä elintasosta. Eikä tämmöisten miettimisessä ole mun mielestä mitään pahaa, nää on ollu mulle ihan itsestäänselvyyksiä aina. Ja kaikille ei ole sen takia nähdäänkin huonoja liittoja ja suhteessa roikkumisia kun ei ole varaa erota jne.
Kun kaikki elämän realiteetit on heti hoidettu pois niin suhdekkin voi paremmin ja takaa että AINAKAAN rahasta ei tule riitaa.
Rakkaudessa ja suhteessa kaikki näyttää aina niin ihanalta ja upealta että jos ero tulee niin sekin menee sujuvasti. Ihmiset muuttuvat. Ei aina, mutta joskus. Ja kun exällä on se uus puoliso ja alkavat miettiä että hetkinen että minähän maksoin enemmän lainaa pois niin mulle kuuluisi isompi osa kuin exälle niin siitä ne riidat sitten lähteekin eikä lopputulos yleensä ole mitään nättiä.


Se on kiva että sulla menee kivasti ja jaksat luottaa siihen että tulee jatkossakin menemään kivasti, MUTTA entä jos ei menekkään homma niinkuin olet kuvitellut? Mites sitten? Ainiin, ei ole syytä miettiä tuollaisia. No, kaikki eivät ole noin leväperäisiä raha- ja omaisuusasioissa vaan haluavat että raha ei nyt eikä jatkossa eikä mahdollisesti erotessa tule hommaa mutkistamaan niin avioehto, kaikki kulut puoliksi ja omat tilit. Erittäin helppoa eikä tarvii miettii nykyistä eikä tulevaa. Aina, AINA pitää olla elämässä joku backupsuunnitelma jos kaikki ei menekkään niinkuin stömsössä.


Suomi (ja tämä palsta) on täynnä ihmisiä jotka luulivat tuntevansa kumppaninsa ja sitten hommat meneekin täysin perseelleen. Rakkaus on sokea ei ole ihan tuulesta temmattu lause.

Minusta tässä sinun puheenvuorossa korostuu huoli rahasta oman selviämisen kautta ja kateudesta mitä tapahtuu mahdollisen eron jälkeen. Kärjistäen sanot, että kaikki muu kuin 50/50 ja etukäteen sopiminen ovat ruusunpunaisten lasien läpi elämistä tai leväperäistä suhtautumista. Eihän se noin ole, jos raha ei ole päivittäisessä elämässä ongelma. Ja tällä en tarkoita pelkkää puutetta, kyllä niistä rahoista moni osaa pitää kiinni vaikka ei olisi puutettakaan.

Jos päättää jakaa tulot, niin silloin se on aidosti valinta tarjota esim. vähemmän tienaavalle puolisolle erilainen elämäntyyli. Toki siitäkin voi varmasti katkeroitua erossa, mutta siinä kohtaa pitää sitten katsoa peiliin. Itsekin suhteen alkupuolella kyttäsin kaikkea rahaa, mutta parin lapsen ja vuosikymmenen jälkeen aivan sama. Meidän yksikkö en ole minä vaan perhe, jos rahallista tilannetta katsotaan. Jos tulisi ero, niin kummallakin sellaiset tulot ja vararahat, että vaikka kaikki menisi vain toiselle, niin ei aiheuttaisi toimenpiteitä. Kämppä jostain ostoon tai vuokralle ja kaupasta taloustavarat. Toki verotusmielessä isot 10+k€ ostokset meilläkin on selkeästi omistajuudet kunnossa, mutta kaikki muu evvk. Olisi naurettavaa katkeroitua jostain asuntolainan suuremmasta maksuosuudesta, kun toinen on ollut vuosikaudet hoitovapaalla ja puskenut mukulat ulos. Ei minunkaan tulotaso olisi ilman vaimon panosta nykyinen, joku ne lapset on hoitanut.

Omat rahat + yhteinen taloustili, johon nettotulojen suhteessa rahat. Ei tarvitse tapella ja oikeudenmukainen jako.

 

[pulatunnus]

.... Olisi naurettavaa katkeroitua jostain asuntolainan suuremmasta maksuosuudesta, kun toinen on ollut vuosikaudet hoitovapaalla ja puskenut mukulat ulos. Ei minunkaan tulotaso olisi ilman vaimon panosta nykyinen, joku ne lapset on hoitanut.

Omat rahat + yhteinen taloustili, johon nettotulojen suhteessa rahat. Ei tarvitse tapella ja oikeudenmukainen jako.

Samaa mieltä , avioliitto nimenomaan sopimus missä pidetään puolisosta , perheestä taloudellisesti huoli omien kykyjen mukaan.
Miksi mennä naimisiin jos ei niin aijo, halua tehdä. No kai niitä käänteisiäkin motiiveja voi olla.

 

[Mikkos]

Samaa mieltä , avioliitto nimenomaan sopimus missä pidetään puolisosta , perheestä taloudellisesti huoli omien kykyjen mukaan.
Miksi mennä naimisiin jos ei niin aijo, halua tehdä. No kai niitä käänteisiäkin motiiveja voi olla.

Itse näen enemmänkin juridisena sopimuksena jolla sovitaan osapuolten varallisuuden/omaisuuden jaosta esim. kuoleman kohdalla.

 

[pulatunnus]

Itse näen enemmänkin juridisena sopimuksena jolla sovitaan osapuolten varallisuuden/omaisuuden jaosta esim. kuoleman kohdalla.

Ei, vaan koko loppuelämä sitoudutaan yhdessä elättään perhe,/ puoliso kykyjen mukaan koko loppuelämä. Sitten siellä lopussa vasta tuo jako.

Eli jos sen sopimuksen meinaa purkaa keskenkaiken, kuten muissakin sopimuksissa niin häviölle jäävälle yleensä vähän maksellaan.

voiko edes tuosta avioliiton aikaisesta elatusvelvollisuudesta keplotella irti, mutta omaisuuden jakoa voi vapaammin sopia.

Ja asiayhteyteen, niin mieti tilannetat tehnyt sopimuksen että toinen elättää loppuelämän, mutta kymmenenvuoden päästä elättäjä ilmoittaa, ei sittenkään. 40v vielä jäljellä, niin voi miettiä että mikähän olisi kohtuullinen hyvitys, ihan ilman katkeruutta ja vihaa.

Edit jatko toisin päin, jos elätettävä ilmoittaa 10v päästä että ei sittenkään, ei kiinnosta, niin se kyllä outoa että elättäjän pitäisi jotain sopimusakkoja maksella, päinvastoin.

 

[Mikkos]

Ei, vaan koko loppuelämä sitoudutaan yhdessä elättään perhe,/ puoliso kykyjen mukaan koko loppuelämä. Sitten siellä lopussa vasta tuo jako.

Eli jos sen sopimuksen meinaa purkaa keskenkaiken, kuten muissakin sopimuksissa niin häviölle jäävälle yleensä vähän maksellaan.

voiko edes tuosta avioliiton aikaisesta elatusvelvollisuudesta keplotella irti, mutta omaisuuden jakoa voi vapaammin sopia.

Ja asiayhteyteen, niin mieti tilannetat tehnyt sopimuksen että toinen elättää loppuelämän, mutta kymmenenvuoden päästä elättäjä ilmoittaa, ei sittenkään. 40v vielä jäljellä, niin voi miettiä että mikähän olisi kohtuullinen hyvitys, ihan ilman katkeruutta ja vihaa.

Edit jatko toisin päin, jos elätettävä ilmoittaa 10v päästä että ei sittenkään, ei kiinnosta, niin se kyllä outoa että elättäjän pitäisi jotain sopimusakkoja maksella, päinvastoin.

Ei sillä ole minkään sitoutumisen kanssa tekemistä, vaan juridinen sopimus puolisojen välisestä omaisuudesta ja vero- ja lakiteknisistä asioista. Ei naimisiinmeno tarkoita että pitää olla lapsia ja perhettä, vaan on kaksi henkilö jotka sopivat juridisen sopimuksen keskenään. Lapsia jos on niin ne määritellään tietyllä tavalla ja jos on lapseton pariskunta niin omaisuuden jako ja verotekniset asiat määräytyy eri lailla ja esim leskeneläke on mahdollinen.
Naimisiin menoon riittää kaksi osapuolta, ei siihen mitään katrasta tarvita.

 

[pulatunnus]

Ei sillä ole minkään sitoutumisen kanssa tekemistä, vaan juridinen sopimus puolisojen välisestä omaisuudesta ja vero- ja lakiteknisistä asioista. ...

Jos solmit avioliiton, niin nimenomaan sitoudutaan elättään (no tässä ei nyt oikeita termejä), siis molemmilla elatusvelvollisuus kykyjen mukaan. Jos toinen tienaa hyvin toinen ei, niin tienaava elättää molemmat, Ja siis lopun elämään (jos ei erota ennen), se on avioliiton tärkein juttu, sitte kuoleman jälkeen jaellaan omaisuutta. siihen voi mennä vuosikymmeniä.

Jos on ns elättäjä ja se joka haluaa purkaa sopimuksen, niin ei tarvi ihmetellä jos toinen vähän kaipaa hyvitystä sopimuksen "purkamisesta" (mikä sitten onkaan oikea termi). omaisuuden jakamisesta voi sopia ja kannattaa sopia. Voi myös syntyä tilanne missä elätettävä ilmoittaa haluavansa erota, ja haluaa myös rahat.

Jos haluat siirtää omaisuutta toiselle kevyellä verotuksella ja menet naimisiin sen takia ja sitten erota, ja hups näin siiretty toiselle edullisesti. En epäile ettekö näin olisi tarkoituksella tehty, kannattaa tuossakin käyttää juristiapua että menee varmasti läpi ja ettei tule ylläreitä. Ymmärtääkseni se ei ole pikasiirto.

Muitakin syitä solmia avioliitto.

 

[Tonnin Seteli]

Jos on ns elättäjä ja se joka haluaa purkaa sopimuksen, niin ei tarvi ihmetellä jos toinen vähän kaipaa hyvitystä sopimuksen "purkamisesta"

Eikös tällaista kutsuta muussa yhteydessä orjuudeksi? Voisi sitä kuvitella terveemmänkin lähtökohdan parisuhteelle.

 

[OscarK]

Itse olen sitä koulukuntaa, että jos jotain asiaa muutetaan, niin silloin pitäisi olla olemassa jokin ongelma, jonka korjaamiseksi tämä muutos tehdään. Olen tätä ketjua yrittänyt lukea sillä silmällä, että löytäisin niitä ongelmia, minkä ratkaisuksi näitä rahoja laitetaan yhteiseksi. En ole löytänyt ainuttakaan.

Löytyisikö, jos kysyn näin suoraan, että mitä ihmeen ongelmaa te pyritte ratkaisemaan sillä, että laitatte rahoja yhteiseksi?

Meillä kyllä onnistuu kodin ja talouden ylläpito yhdessä, vaikka meillä on vaimon kanssa täysin omat ja erilliset rahat. Jos vaikka täytyy ostaa 500 € pesukone, niin se onnistuu niinkin helposti, että toinen maksaa sen ja toinen sitten maksaa tälle ostajalle 250 €. Noin helposti onnistui, eikä tarvinnut olla mitään rahoja millään yhteisillä tileillä Juoksevat kulut asumisesta onnistuu myös hyvin. Toinen voi esim. maksella sähkö- ja lämmityslaskut ja toinen voi maksella kaupassa ruokaostokset. Edelleen onnistuu täysin ilman yhteisiä rahoja tai tilejä.

Eli mihin ihmeeseen jotkut pariskunnat tarvitsevat niitä yhteisiä rahoja ja tilejä? Mikä on se ongelma, mikä ei muuten ratkea?

 

[Ana]

Itse olen sitä koulukuntaa, että jos jotain asiaa muutetaan, niin silloin pitäisi olla olemassa jokin ongelma, jonka korjaamiseksi tämä muutos tehdään. Olen tätä ketjua yrittänyt lukea sillä silmällä, että löytäisin niitä ongelmia, minkä ratkaisuksi näitä rahoja laitetaan yhteiseksi. En ole löytänyt ainuttakaan.

Löytyisikö, jos kysyn näin suoraan, että mitä ihmeen ongelmaa te pyritte ratkaisemaan sillä, että laitatte rahoja yhteiseksi?

Meillä kyllä onnistuu kodin ja talouden ylläpito yhdessä, vaikka meillä on vaimon kanssa täysin omat ja erilliset rahat. Jos vaikka täytyy ostaa 500 € pesukone, niin se onnistuu niinkin helposti, että toinen maksaa sen ja toinen sitten maksaa tälle ostajalle 250 €. Noin helposti onnistui, eikä tarvinnut olla mitään rahoja millään yhteisillä tileillä Juoksevat kulut asumisesta onnistuu myös hyvin. Toinen voi esim. maksella sähkö- ja lämmityslaskut ja toinen voi maksella kaupassa ruokaostokset. Edelleen onnistuu täysin ilman yhteisiä rahoja tai tilejä.

Eli mihin ihmeeseen jotkut pariskunnat tarvitsevat niitä yhteisiä rahoja ja tilejä? Mikä on se ongelma, mikä ei muuten ratkea?

Budjetoitiin suunilleen kk -kulut, jotka jaetaan keskenään, eli ruoka, lapset, auto, asuminen, vakuutukset yms. samalle tilille mm. lapsilisät. Tuolta tililtä maksellaan sitten edellämainitut. Lähestulkoon vaivaton systeemi, eikä tartte miettiä kumpi osti pesukoneen ja mitä nyt kukin on velkaa. Ei varsinaisesti tarvinnut ennen yhteistä tiliä, mutta silloin olikin yhteiset menot jotain satasia kk. Nyt on sen verran paljon enemmän, että pidemmässä juoksussa voi tulla epäreiluuden tunnetta jos rahaa ei suunilleen seuraa ja tuolla yhteisellä tilillä tuo suunilleen seuraaminen on todella vähätöistä.

Samaten tuolla yhteisellä tilillä saadaan kätevästi tasattua tuloeroa, maksellaan nettotulojen suhteessa.

 

[Köntsä-Ana]

Itse olen sitä koulukuntaa, että jos jotain asiaa muutetaan, niin silloin pitäisi olla olemassa jokin ongelma, jonka korjaamiseksi tämä muutos tehdään. Olen tätä ketjua yrittänyt lukea sillä silmällä, että löytäisin niitä ongelmia, minkä ratkaisuksi näitä rahoja laitetaan yhteiseksi. En ole löytänyt ainuttakaan.

Löytyisikö, jos kysyn näin suoraan, että mitä ihmeen ongelmaa te pyritte ratkaisemaan sillä, että laitatte rahoja yhteiseksi?

Meillä kyllä onnistuu kodin ja talouden ylläpito yhdessä, vaikka meillä on vaimon kanssa täysin omat ja erilliset rahat. Jos vaikka täytyy ostaa 500 € pesukone, niin se onnistuu niinkin helposti, että toinen maksaa sen ja toinen sitten maksaa tälle ostajalle 250 €. Noin helposti onnistui, eikä tarvinnut olla mitään rahoja millään yhteisillä tileillä Juoksevat kulut asumisesta onnistuu myös hyvin. Toinen voi esim. maksella sähkö- ja lämmityslaskut ja toinen voi maksella kaupassa ruokaostokset. Edelleen onnistuu täysin ilman yhteisiä rahoja tai tilejä.

Eli mihin ihmeeseen jotkut pariskunnat tarvitsevat niitä yhteisiä rahoja ja tilejä? Mikä on se ongelma, mikä ei muuten ratkea?

No siinä tulee se vaiva että toisen pitää aina siirtää se puolikas toiselle.

 

[ExtraEvil6666]

Itsellä menee automaattisesti tietty summa taloustilille, josta maksetaan päivittäisen elämisen kulut. Ja tietysti lainatilille. Sitten on oma tili omaa käyttöä varten. En näe tässä mitään kauheaa ongelmaa, jonka kaiken laittaminen yhteiselle tilile jotenkin ratkaisisi, kuten @OscarK totesi.

Avioehto on, mutta se lopulta tehtiin Keski-Eurooppalaisia pankkeja varten, joilla on vähän eri käsitys siitä, että voiko lainaa ottaa ilman puolison hyväksyntää. Aikaisemmin oli myös testamentti, jossa määräyksiä tietyistä omaisuuden osista, mutta enää ei ole, koska on lapsia, joiden hyödyksi menevät joka tapauksessa.

 

[Mörtti Röppönen]

Budjetoitiin suunilleen kk -kulut, jotka jaetaan keskenään, eli ruoka, lapset, auto, asuminen, vakuutukset yms. samalle tilille mm. lapsilisät. Tuolta tililtä maksellaan sitten edellämainitut. Lähestulkoon vaivaton systeemi, eikä tartte miettiä kumpi osti pesukoneen ja mitä nyt kukin on velkaa. Ei varsinaisesti tarvinnut ennen yhteistä tiliä, mutta silloin olikin yhteiset menot jotain satasia kk. Nyt on sen verran paljon enemmän, että pidemmässä juoksussa voi tulla epäreiluuden tunnetta jos rahaa ei suunilleen seuraa ja tuolla yhteisellä tilillä tuo suunilleen seuraaminen on todella vähätöistä.

Samaten tuolla yhteisellä tilillä saadaan kätevästi tasattua tuloeroa, maksellaan nettotulojen suhteessa.

Tämä näin.

Lisäksi kummankaan ei tarvitse sitten selitellä omia ostoksia, kun ne ostetaan ns. omalla rahalla.

 

[Taneli-]

Itse olen sitä koulukuntaa, että jos jotain asiaa muutetaan, niin silloin pitäisi olla olemassa jokin ongelma, jonka korjaamiseksi tämä muutos tehdään. Olen tätä ketjua yrittänyt lukea sillä silmällä, että löytäisin niitä ongelmia, minkä ratkaisuksi näitä rahoja laitetaan yhteiseksi. En ole löytänyt ainuttakaan.

Löytyisikö, jos kysyn näin suoraan, että mitä ihmeen ongelmaa te pyritte ratkaisemaan sillä, että laitatte rahoja yhteiseksi?

Itselläni moisia ei ole mutta nopeasti tulee mieleen esim. seuraavat tilanteet:
Muistan kun olin 9-luokalla miten yksi meidän luokan tyttö meni heti presidentin erikoisluvalla naimisiin kun täytti 15 vuotta, mies oli 28 vuotias. Kuulema heti kun tyttö syntyi hänen vanhempansa olivat sopineet tuon miehen vanhempien kanssa että näin tulee tapahtumaan.

Eli jos toinen osapuoli on maksimissaan käynyt sen peruskoulun loppuun eikä omaa mitään ammatillista koulutusta ja on ollut "koko elämänsä" kotiäiti on ehkä perusteltua että myös mies osallistuu niihin kuluihin ja maksaa niistä enemmän kuin 50%.

Mitä olen lukenut niin räikeimmillään nainen jää Suomeen kotiin koska on erilliset tilit ja rahat kun mies lähtee kesälomalle, naisella kun rahat eivät siihen riitä joten hän jää huolehtimaan lapsista tai jos mies maksaa lapset niin jää yksin / omien lasten kanssa Suomeen. Tätä voi tapahtua esim. uusio perheissä missä on "omat rahat" ja lapsia aiemmista avioliitoista molemmilla.

Tietysti asia on eri jos molemmilla osapuolilla on sitä rahaa ja suunnilleen yhtä suuret tulot. Tai ainakin ihan hyvät tulot eikä toinen ole ns. kotiäiti / koti-isä joka lapsilisistä ja työkkärin rahoista jotuu sitten maksamaan omat ruokansa ja osallistumaan perheen menoihin toisen ansaitessa monia tuhansia ja pistäessä kaiken puoliksi ja ihmetellessä miten toisen eläminen on niin kallista kun ei joudu tekemään edes eväitä hänelle...

 

[AsiJu]

Omat rahat on kummallakin meillä.

Ruoat yms. ostetaan suurinpiirtein puoliksi vuorottelemalla kumpi maksaa kauppareissut tai sitten toinen maksaa toiselle puolet myöhemmin.
Laskut ja asuntolainalyhennykset samalla tyylillä. Lainalyhennykset lähtee minun tililtä ja vaimo maksaa sitten minulle puolet.

On harkittu yhteistä säästötiliä, mutta homma toiminut näinkin ja kummallakin on omia säästöjä.

AP:ssä mainittu kauppakuittien laitto Exceliin kuulostaa myös järkevälle, siinäpä se on sitten mustaa valkoisella menikö tasan.
Kuitenkin me vähän painotetaan sen mukaan kumpi tienaa enempi. Laskut maksetaan tasan aina, mutta esim. kauppareissuja maksaa sitten vähän enempi se, kellä oli parempi tilinauha.

 

[OscarK]

Budjetoitiin suunilleen kk -kulut, jotka jaetaan keskenään, eli ruoka, lapset, auto, asuminen, vakuutukset yms. samalle tilille mm. lapsilisät. Tuolta tililtä maksellaan sitten edellämainitut. Lähestulkoon vaivaton systeemi, eikä tartte miettiä kumpi osti pesukoneen ja mitä nyt kukin on velkaa. Ei varsinaisesti tarvinnut ennen yhteistä tiliä, mutta silloin olikin yhteiset menot jotain satasia kk. Nyt on sen verran paljon enemmän, että pidemmässä juoksussa voi tulla epäreiluuden tunnetta jos rahaa ei suunilleen seuraa ja tuolla yhteisellä tilillä tuo suunilleen seuraaminen on todella vähätöistä.

Samaten tuolla yhteisellä tilillä saadaan kätevästi tasattua tuloeroa, maksellaan nettotulojen suhteessa.

En nyt sanoisi vaivattomaksi kun vaatii kuitenkin joka kuukausi molemmilta rahojen siirtelyä. Onko se kulujen jakaminen ihan sentilleen nyt ihan välttämätöntä? Meillä kun minulla on isommat tulot, niin maksan jonkun verran enemmän, niin sinänsä tulee jo automaattisesti huomioitua se, että vaikka kuukaudessa ne menot heittävät joitakin satasia, niin ei se kumpaakaan haittaa.

Sama systeemi toimi jo suhteen alkuaikoina, kun vaimoni nuorempana vielä opiskeli ja sai pelkkää opintotukea, niin minä makselin sitten suunnilleen kaikki elämisen kulut ja molemmilla oli sitten omat rahat täysin omassa käytössä. Ja siinä vaiheessa kun vaimokin siirtyi työelämään, niin hän alkoi sitten maksamaan tietyt laskut, jolla menoja vähän tasattiin.

Molemmilla on siis täysin omassa tiedossaan ja kontrollissaan omalla tilillä olevat rahat. En minä edes tiedä paljonko vaimolla on rahaa, eikä hänkään varmaan tiedä paljonko minulla on rahaa. Eikä tarvitsekaan tietää, kun kummallekin riittää se tieto, että molemmat osallistuvat noihin yhteisiin menoihin.

Joten en rehellisesti sanottuna keksi, mihin niitä yhteisiä rahoja oikein tarvitaan. Vai onko se pihvi sitten siinä, että jos pariskunta haluaa että kulut jaetaan tarkasti sentilleen tai eurolleen, niin siihen tuollainen yhteistili on hyvä? Mutta eihän se yksi yhteinen tilikään vielä tarkoita että rahat olisivat yhteisiä, kun molemmilla on silti omilla tileillään omat henkilökohtaiset rahat.

No siinä tulee se vaiva että toisen pitää aina siirtää se puolikas toiselle.

No ei noita isoja ostoksia nyt niin usein tehdä, että se vaivaksi olisi. Ja se puolikkaan siirto toiselle kestää nykyisin alle minuutin kun senkin voi hoitaa nappaamalla kännykän taskusta ja näppäilemällä muutaman kerran. Ja jos on max 1000 euron siirto, niin se onnistuu Mobilepayllä jopa 15 sekunnissa. Ja monesti näitä on hoidettu niinkin, että on jätetty tuo puolikkaan siirtely välistä ja sovittu vain että toinen maksaa sitten seuraavan ison ostoksen.

Tietysti asia on eri jos molemmilla osapuolilla on sitä rahaa ja suunnilleen yhtä suuret tulot. Tai ainakin ihan hyvät tulot eikä toinen ole ns. kotiäiti / koti-isä joka lapsilisistä ja työkkärin rahoista jotuu sitten maksamaan omat ruokansa ja osallistumaan perheen menoihin toisen ansaitessa monia tuhansia ja pistäessä kaiken puoliksi ja ihmetellessä miten toisen eläminen on niin kallista kun ei joudu tekemään edes eväitä hänelle...

Tässä nyt näkyy hieman eroavaisuutta siinä, mitä tarkoitetaan yhteisillä rahoilla. En minä sitä vielä laske yhteiseksi rahaksi, jos mies omilla rahoillaan maksaa vaimon kuluja jne. Kuten tuossa kerroin omalta kohdaltakin, niin silloin kun vaimo vielä opiskeli eikä hänellä ollut muita tuloja kuin opintotuki, niin minä makselin meidän molempien elämisen. Mutta ne olivat silti minun rahojani, ei yhteisiä.

Omat rahat on kummallakin meillä.

Ruoat yms. ostetaan suurinpiirtein puoliksi vuorottelemalla kumpi maksaa kauppareissut tai sitten toinen maksaa toiselle puolet myöhemmin.
Laskut ja asuntolainalyhennykset samalla tyylillä. Lainalyhennykset lähtee minun tililtä ja vaimo maksaa sitten minulle puolet.

On harkittu yhteistä säästötiliä, mutta homma toiminut näinkin ja kummallakin on omia säästöjä.

AP:ssä mainittu kauppakuittien laitto Exceliin kuulostaa myös järkevälle, siinäpä se on sitten mustaa valkoisella menikö tasan.
Kuitenkin me vähän painotetaan sen mukaan kumpi tienaa enempi. Laskut maksetaan tasan aina, mutta esim. kauppareissuja maksaa sitten vähän enempi se, kellä oli parempi tilinauha.

Tämä kuulostaa aikalailla samalta kuin meillä. Meillä tosin vielä se ero, ettei meillä ole yhteistä lainaakaan, vaan kiinteistöstä omistetaan kumpikin ihan paperillakin 1/2 osuus ja molemmat ottivat täysin omat ja erilliset lainansa omaan puolikkaaseen.

Ei ole tosiaan koettu tarpeelliseksi, että yhteisten kulujen jakamiseen tarvittaisiin yhteisiä tilejä, kun kulujen jakaminen onnistuu omilta tileiltäkin ihan sutjakkaasti.


Mutta kaikista eniten ihmettelen ja kammoksun sitä ajatusta, että kaikki rahat olisivat yhteisiä ja kaikkiin ostoksiin ja hankintoihin pitäisi olla toisen hyväksyntä. En minä kysele vaimolta lupia edes auton ostoon Olen yleensä kertonut vasta tilauksen jälkeen, mikä tuli tilattua. Kerran olen jopa jättänyt kertomatta kokonaan ja yllätin vain uudella autolla pihassa. Tuntuisi todella raskaalta, jos tällaisetkin hankinnat pitäisi aina etukäteen sopia. Eri asia olisi sitten tietenkin jos ostettaisiin yhteistä autoa, mutta niin kauan kun omilla rahoillani ostelen, niin eihän se kuulu vaimolle pätkääkään. Ja toki myös toisinpäin vaimo saa ostaa ihan vapaasti auton ilman minun hyväksyntää. Lähinnä hän kyselee minulta vain sen vuoksi, ettei itse ymmärrä autoista niin paljoa, joten haluaa varmistaa ettei osta mitään huonoa.

 

[Smugu]

Ihan turha minun on ryhtyä olettamaan, että toinen on ihmisperse ja laittaa kaiken sileäksi tai muuten alkaa erityisen hankalaksi. Tällaiset seikat kun on kyllä havaittavissa jo kauan ennen erotilannetta, koska ei noita nyt yksinkertaisesti vaan voi peitellä, jos parisuhteessa kommunikaatio toimii.

Muuten hyvä teksti, mutta tähän lainattuun osaan on pakko tarttua. Aika paljon on aika lähipiirissäkin viime vuosina ollut tapauksia, missä eron hetkellä se käytös muuttuu totaalisesti ja käytännössä kaikki se mihin on saanut vuosien varrella ihmisessä tottua vedetään kuin pöntöstä alas kertaheitolla.

Eli itse ainakin jo pelkästään näiden lähipiirin kokemusten perusteella varaudun tulevaan ja pidän suosiolla rahat erillään. Tietty yhteinen taloustili on. Siitä ei mitään haittaakaan ole. Pelkästään hyötyä jos osuu ns. paska tuulettimeen.

 

[OscarK]

Muuten hyvä teksti, mutta tähän lainattuun osaan on pakko tarttua. Aika paljon on aika lähipiirissäkin viime vuosina ollut tapauksia, missä eron hetkellä se käytös muuttuu totaalisesti ja käytännössä kaikki se mihin on saanut vuosien varrella ihmisessä tottua vedetään kuin pöntöstä alas kertaheitolla.

Eli itse ainakin jo pelkästään näiden lähipiirin kokemusten perusteella varaudun tulevaan ja pidän suosiolla rahat erillään. Tietty yhteinen taloustili on. Siitä ei mitään haittaakaan ole. Pelkästään hyötyä jos osuu ns. paska tuulettimeen.

Kyllä. Eroja kokeneena olen huomannut itsekin, että tietyissä tapauksissa eron hetkellä se toinen on kuin täysin eri ihminen kuin se jonka kanssa suhteessa on ollut. Sittenhän on vielä oma lukunsa ne katkeroituvat ihmiset, joilla vielä vuosia eron jälkeenkin tuntuu olevan elämäntehtävänä sen entisen kumppanin elämän tuhoaminen. Tyyliin "jos minä en sinua saa, niin ei saa sitten kukaan muukaan". Pari hullua omalle kohdallekin sattunut, jotka eron jälkeen ovat pyrkineet häiritsemään myös uusia suhteitani.

 

[Ana]

En nyt sanoisi vaivattomaksi kun vaatii kuitenkin joka kuukausi molemmilta rahojen siirtelyä. Onko se kulujen jakaminen ihan sentilleen nyt ihan välttämätöntä? Meillä kun minulla on isommat tulot, niin maksan jonkun verran enemmän, niin sinänsä tulee jo automaattisesti huomioitua se, että vaikka kuukaudessa ne menot heittävät joitakin satasia, niin ei se kumpaakaan haittaa.

Sama systeemi toimi jo suhteen alkuaikoina, kun vaimoni nuorempana vielä opiskeli ja sai pelkkää opintotukea, niin minä makselin sitten suunnilleen kaikki elämisen kulut ja molemmilla oli sitten omat rahat täysin omassa käytössä. Ja siinä vaiheessa kun vaimokin siirtyi työelämään, niin hän alkoi sitten maksamaan tietyt laskut, jolla menoja vähän tasattiin.

Molemmilla on siis täysin omassa tiedossaan ja kontrollissaan omalla tilillä olevat rahat. En minä edes tiedä paljonko vaimolla on rahaa, eikä hänkään varmaan tiedä paljonko minulla on rahaa. Eikä tarvitsekaan tietää, kun kummallekin riittää se tieto, että molemmat osallistuvat noihin yhteisiin menoihin.

Joten en rehellisesti sanottuna keksi, mihin niitä yhteisiä rahoja oikein tarvitaan. Vai onko se pihvi sitten siinä, että jos pariskunta haluaa että kulut jaetaan tarkasti sentilleen tai eurolleen, niin siihen tuollainen yhteistili on hyvä? Mutta eihän se yksi yhteinen tilikään vielä tarkoita että rahat olisivat yhteisiä, kun molemmilla on silti omilla tileillään omat henkilökohtaiset rahat.



No ei noita isoja ostoksia nyt niin usein tehdä, että se vaivaksi olisi. Ja se puolikkaan siirto toiselle kestää nykyisin alle minuutin kun senkin voi hoitaa nappaamalla kännykän taskusta ja näppäilemällä muutaman kerran. Ja jos on max 1000 euron siirto, niin se onnistuu Mobilepayllä jopa 15 sekunnissa. Ja monesti näitä on hoidettu niinkin, että on jätetty tuo puolikkaan siirtely välistä ja sovittu vain että toinen maksaa sitten seuraavan ison ostoksen.



Tässä nyt näkyy hieman eroavaisuutta siinä, mitä tarkoitetaan yhteisillä rahoilla. En minä sitä vielä laske yhteiseksi rahaksi, jos mies omilla rahoillaan maksaa vaimon kuluja jne. Kuten tuossa kerroin omalta kohdaltakin, niin silloin kun vaimo vielä opiskeli eikä hänellä ollut muita tuloja kuin opintotuki, niin minä makselin meidän molempien elämisen. Mutta ne olivat silti minun rahojani, ei yhteisiä.



Tämä kuulostaa aikalailla samalta kuin meillä. Meillä tosin vielä se ero, ettei meillä ole yhteistä lainaakaan, vaan kiinteistöstä omistetaan kumpikin ihan paperillakin 1/2 osuus ja molemmat ottivat täysin omat ja erilliset lainansa omaan puolikkaaseen.

Ei ole tosiaan koettu tarpeelliseksi, että yhteisten kulujen jakamiseen tarvittaisiin yhteisiä tilejä, kun kulujen jakaminen onnistuu omilta tileiltäkin ihan sutjakkaasti.


Mutta kaikista eniten ihmettelen ja kammoksun sitä ajatusta, että kaikki rahat olisivat yhteisiä ja kaikkiin ostoksiin ja hankintoihin pitäisi olla toisen hyväksyntä. En minä kysele vaimolta lupia edes auton ostoon Olen yleensä kertonut vasta tilauksen jälkeen, mikä tuli tilattua. Kerran olen jopa jättänyt kertomatta kokonaan ja yllätin vain uudella autolla pihassa. Tuntuisi todella raskaalta, jos tällaisetkin hankinnat pitäisi aina etukäteen sopia. Eri asia olisi sitten tietenkin jos ostettaisiin yhteistä autoa, mutta niin kauan kun omilla rahoillani ostelen, niin eihän se kuulu vaimolle pätkääkään. Ja toki myös toisinpäin vaimo saa ostaa ihan vapaasti auton ilman minun hyväksyntää. Lähinnä hän kyselee minulta vain sen vuoksi, ettei itse ymmärrä autoista niin paljoa, joten haluaa varmistaa ettei osta mitään huonoa.

Ei vaadi mitään kun lähtee automaattisesti. Tai vuoden välein on tarvinnut mennä OPssa laittamaan uusiksi kuukausittainen siirto.

Ei tosiaan ole euron päälle, mutta kk menot parin tontun luokkaa ollut kaikkinensa pidemmän aikaa, niin jos tuolta toinen ottaa omasta mielestään nokkiinsa huntin muutaman kuussa, niin saattaisi aiheuttaa närää, jota sitten selvittelemään. Nyt ei tartte, homma on selkeä, kummastakin reilu, eikä tosiaan vaadi panosta juuri yhtään, paljon vähemmän kuin "maksa sä ruuat tällä kertaa kun minä maksoin bensat", joka oli silloin kun kk menot oli jotain saturaisia.

Laskut kaikki lähtee muutenkin jommalta kummalta automaattisesti, niin nettipankkia tarvitsee lähinnä tunnistautumiseen ja joskus salkkuun.

 

[Honzo]

En nyt sanoisi vaivattomaksi kun vaatii kuitenkin joka kuukausi molemmilta rahojen siirtelyä. Onko se kulujen jakaminen ihan sentilleen nyt ihan välttämätöntä? Meillä kun minulla on isommat tulot, niin maksan jonkun verran enemmän, niin sinänsä tulee jo automaattisesti huomioitua se, että vaikka kuukaudessa ne menot heittävät joitakin satasia, niin ei se kumpaakaan haittaa.

Sama systeemi toimi jo suhteen alkuaikoina, kun vaimoni nuorempana vielä opiskeli ja sai pelkkää opintotukea, niin minä makselin sitten suunnilleen kaikki elämisen kulut ja molemmilla oli sitten omat rahat täysin omassa käytössä. Ja siinä vaiheessa kun vaimokin siirtyi työelämään, niin hän alkoi sitten maksamaan tietyt laskut, jolla menoja vähän tasattiin.

Molemmilla on siis täysin omassa tiedossaan ja kontrollissaan omalla tilillä olevat rahat. En minä edes tiedä paljonko vaimolla on rahaa, eikä hänkään varmaan tiedä paljonko minulla on rahaa. Eikä tarvitsekaan tietää, kun kummallekin riittää se tieto, että molemmat osallistuvat noihin yhteisiin menoihin.

Joten en rehellisesti sanottuna keksi, mihin niitä yhteisiä rahoja oikein tarvitaan. Vai onko se pihvi sitten siinä, että jos pariskunta haluaa että kulut jaetaan tarkasti sentilleen tai eurolleen, niin siihen tuollainen yhteistili on hyvä? Mutta eihän se yksi yhteinen tilikään vielä tarkoita että rahat olisivat yhteisiä, kun molemmilla on silti omilla tileillään omat henkilökohtaiset rahat.

No ei noita isoja ostoksia nyt niin usein tehdä, että se vaivaksi olisi. Ja se puolikkaan siirto toiselle kestää nykyisin alle minuutin kun senkin voi hoitaa nappaamalla kännykän taskusta ja näppäilemällä muutaman kerran. Ja jos on max 1000 euron siirto, niin se onnistuu Mobilepayllä jopa 15 sekunnissa. Ja monesti näitä on hoidettu niinkin, että on jätetty tuo puolikkaan siirtely välistä ja sovittu vain että toinen maksaa sitten seuraavan ison ostoksen.

Tässä nyt näkyy hieman eroavaisuutta siinä, mitä tarkoitetaan yhteisillä rahoilla. En minä sitä vielä laske yhteiseksi rahaksi, jos mies omilla rahoillaan maksaa vaimon kuluja jne. Kuten tuossa kerroin omalta kohdaltakin, niin silloin kun vaimo vielä opiskeli eikä hänellä ollut muita tuloja kuin opintotuki, niin minä makselin meidän molempien elämisen. Mutta ne olivat silti minun rahojani, ei yhteisiä.



Tämä kuulostaa aikalailla samalta kuin meillä. Meillä tosin vielä se ero, ettei meillä ole yhteistä lainaakaan, vaan kiinteistöstä omistetaan kumpikin ihan paperillakin 1/2 osuus ja molemmat ottivat täysin omat ja erilliset lainansa omaan puolikkaaseen.

Ei ole tosiaan koettu tarpeelliseksi, että yhteisten kulujen jakamiseen tarvittaisiin yhteisiä tilejä, kun kulujen jakaminen onnistuu omilta tileiltäkin ihan sutjakkaasti.


Mutta kaikista eniten ihmettelen ja kammoksun sitä ajatusta, että kaikki rahat olisivat yhteisiä ja kaikkiin ostoksiin ja hankintoihin pitäisi olla toisen hyväksyntä. En minä kysele vaimolta lupia edes auton ostoon Olen yleensä kertonut vasta tilauksen jälkeen, mikä tuli tilattua. Kerran olen jopa jättänyt kertomatta kokonaan ja yllätin vain uudella autolla pihassa. Tuntuisi todella raskaalta, jos tällaisetkin hankinnat pitäisi aina etukäteen sopia. Eri asia olisi sitten tietenkin jos ostettaisiin yhteistä autoa, mutta niin kauan kun omilla rahoillani ostelen, niin eihän se kuulu vaimolle pätkääkään. Ja toki myös toisinpäin vaimo saa ostaa ihan vapaasti auton ilman minun hyväksyntää. Lähinnä hän kyselee minulta vain sen vuoksi, ettei itse ymmärrä autoista niin paljoa, joten haluaa varmistaa ettei osta mitään huonoa.

Eli omistatte asunnon 50/50 ja molemmilla omat lainat. Mitä jos toinen osapuoli ei suoridukaan lainastaan?

Ihmetyttää "mun auto" ja "vaimon auto". Meillä on kolme autoa, kaikki myös uusia ja hyviä sähköautoja mutta yksikään ei ole "mun" taikka "vaimon". Ja kaksi niistä tilasin kysymättä vaimolta mitään (hyviä yksityisleasingdiilejä ja niihin pitää tarttua heti). Toki yksi on mun työsuhdeauto, mutta vaimo sen nappaa pihasta, jos se vain pihassa on, koska se on paras autoista ja tietty käyttökuluiltaan halvin (täysetu).

Kyllä mä miellän kaikki yhteisiksi. Ja ei meillä tartte lupia kysellä juurin minkään ostoon. Toki on kohteliasta ainakin mainita, että on hommaamassa jotain arvokkaampaa, tuli se sitten omaan tai yhteiseen käyttöön. En ymmärrä mitä raskasta on perheen sisällä sopia hankinnoista?

Mun mielestä on kivaa, että meillä on hienot (design) kalusteet ja sisustus.. Sama esim. astioiden ja ylipäätään kaiken kodin tavaroiden kanssa. Vaimo ne on hyvällä silmällä valinnut. Itse en osaisi valita, mutta nautin kyllä kun on hienot. Annan vaimon hoitaa noiden hommaamisen täysin. Tosin niistä yhteisistä rahoista..

Tämä näin.

Lisäksi kummankaan ei tarvitse sitten selitellä omia ostoksia, kun ne ostetaan ns. omalla rahalla.

Kenen rahoilla ostetaan uusi vatkain tai yleiskone? Onko vaimon kiharrin tai sähköhammasharja oma? Entäs silitysrauta?

Entäs lasten vaatteet? Teini-iässä alkaa helposti menemään aika kalliiksi. Pääosin teineille ei kelpaa enää ihan mikä vaan... Tai sisustustavarat?

Eli missä menee omien ostosten raja?

Ja sitten kun on "oma" niin saako toinen käyttää?

 

[Pete88]

Muuten hyvä teksti, mutta tähän lainattuun osaan on pakko tarttua. Aika paljon on aika lähipiirissäkin viime vuosina ollut tapauksia, missä eron hetkellä se käytös muuttuu totaalisesti ja käytännössä kaikki se mihin on saanut vuosien varrella ihmisessä tottua vedetään kuin pöntöstä alas kertaheitolla.

Eli itse ainakin jo pelkästään näiden lähipiirin kokemusten perusteella varaudun tulevaan ja pidän suosiolla rahat erillään. Tietty yhteinen taloustili on. Siitä ei mitään haittaakaan ole. Pelkästään hyötyä jos osuu ns. paska tuulettimeen.

Tottua vai tuntea? On näitä riitaisia ja eripuraisia tapauksia tullut vastaan ja yksi melko yleinen, joskaan ei aina yhteinen nimittäjä on ollut se, että parisuhteessa on tavallaan vaan siedetty toista, eikä välttämättä ole mukavuudenhaluissaan oikeasti tutustuttu toiseen. Vuodet eivät tuota ratkaise, jos kissaa ei koskaan nosta pöydälle. Sitten tulee niitä tilanteita, että toiselle ero tulee ihan puskista. Ei olisi tullut, jos jo varhaisessa vaiheessa olisi asioista keskusteltu.

Raha on vain yksi osa alue parisuhteessa, mutta joillekin se tuntuu hallitsevan elämää niin paljon, että äärimmillään haittaa jo arkea.

En nyt yritä ryhtyä asioita yleistämään, kun ei me olla samanlaisia, mutta omalla kohdallani puolison kanssa asioita keskusteleminen on aika paljon auttanut kaikessa. Vaikka on ns. yhteiset rahat, vaikka erillisillä tileillä onkin, niin ei se ole missään vaiheessa tarkoittanut sitä, että minun pitäisi laatia jotain selvityksiä rahankäytöstäni tai päinvastoin. Emme myöskään uhraa aikaa sen miettimiseen, että kumpi tässä nyt saa enemmän. Likimain kaikki asiat kuitenkin yhteisiä, jos ei nyt hammasharjoja jne. lasketa.

 

[Make]

Kun muutettiin yhteen, niin ehdotin yhteistä taloustiliä johon minä laitan vähän enemmän rahaa, koska tienaan enemmän. Kumppani sanoi, että olen itse opiskellut ja saanut paremman työpaikan ja maksan jo enemmän veroja, niin miksi maksaisin enemmän talouden menojakin. No kyllä se 50-50 mulle sopii Eli ei ole yhteistä tiliä meillä vaan omat tilit ja yhteiset menot menee puoliksi niin, että toinen siirtää MobilePaylla rahat sille joka maksoi. Kompensoin niin että välillä vaikkapa kustannan ravintolaillallisen. Olen myös ostanut esimerkiksi uuden pesukoneen yksin meille, mutta se jää sitten mahdollisessa erossa tietysti minulle.

Itsellä ei ole henk.koht. kokemusta, mutta lähipiirissä on tapahtunut avioero jossa ei ollut avioehtoa ja lopputuloksena toinen vei puolet kaikesta minkä hankintaan tuskin oli edes osallistunut rahallisesti. Olen siis itse jo sanonut kumppanille, että jos jonain päivänä menen naimisiin niin vaadin avioehdon.

 

[Honzo]

Vielä näistä omista ja puolison tavaroista.

Mitenkä menee vaikka kodin stereot ja muu elektroniikka? Jos toinen haluaa hienot hifilaitteet ja toiselle kelpaisi melkein mikä vaa, niin miten ostaako se enemmän halauva sitten omaksi? Tai just mun mainitsemat huonekalut (Ikeasta vai Vepsäläiseltä?. Taikka kodinkoneet? Auto? Noita kaikkia nyt pääosin kuitenkin molemmat käyttävät. Lista on pitkä ja varmasti puolisoiden välillä on eroa mitä kelpuuttaa omaan kotiinsa.

Esimerkkejä omasta elämästä:
-Mulle oli selvää, että hommaan Weberin Genesiksen grilliksi. Vaimo ei ole koskaan grillannut. No yhteinen se silti on, Samoin savustin ja kallis hiiligrilli.
-Vaimo kävi uuden kotiteatterisohvaryhmän valitsemassa ja mä vaan kuittasin, että ok. Ei ollut halpa kun oli omilla mitoilla teetetty HT-Collectionilla, mutta on muuten hyvä. Taasen vaimo ei paljoa uuden 4k videotykin speksailuun osallistunut.
-Autot olen oikeastaan valinnut 95%, vaimoa kiinnostaa eniten väri... Silti se joka pihasta eka lähtee pääosin saa valita millä autolla lähtee.
-Ruokailuryhmä oli 10v ollut meillä ja vaimo tuumas, että vaihtoon. No jälkikäteen oliha se vanha jo kulunut ja joutikin kiertoon. Osallistuin käytännössä tasan kasauksen ja roudauksen verran hankintaan (no näyttäähän vaimo mulle noita vaihtoehtoja etukäteen jne, mutta luotan 100% vaimon makuun)
-Mä olen ostellut työkaluja, kun olen johonkin tarvinnut: akkuporakoneet, poravasara, pöytäsirkkeli, kaapparisaha, kompura jne. Eipä ole vaimo noihin koskaan koskenut, mutta yhteisiä asioita noilla on rakennettu ja yhteisiä on laitteet

Helppoa kun kaikki on yhteistä.

 

[Honzo]

Itsellä ei ole henk.koht. kokemusta, mutta lähipiirissä on tapahtunut avioero jossa ei ollut avioehtoa ja lopputuloksena toinen vei puolet kaikesta minkä hankintaan tuskin oli edes osallistunut rahallisesti. Olen siis itse jo sanonut kumppanille, että jos jonain päivänä menen naimisiin niin vaadin avioehdon.

Pitkässä avioliitossa myös tulot saattavat vaihdella aika paljon. Kyllä meillä alkuvuosina vaimo tienasi huomattavasti vähemmän kuin minä + oli 3.5 vuotta lasten kanssa kotona. Ei silloin vaimo olisi paljoa voinut mihinkään hankintoihin osallistua. Sitten tuli aika, jolloin vaimo tienasikin huomattavasti enemmän kuin minä. Ja nyt mennäänn aikalailla tasoissa taas. Eli kuka milloinkin on kaiken hankintaan osallistunut voi kyllä myös vaihdella. Ei pidä olettaa, että status on muuttumaton..

 

[oltsandeeri]

Itse olen sitä koulukuntaa, että jos jotain asiaa muutetaan, niin silloin pitäisi olla olemassa jokin ongelma, jonka korjaamiseksi tämä muutos tehdään. Olen tätä ketjua yrittänyt lukea sillä silmällä, että löytäisin niitä ongelmia, minkä ratkaisuksi näitä rahoja laitetaan yhteiseksi. En ole löytänyt ainuttakaan.

Löytyisikö, jos kysyn näin suoraan, että mitä ihmeen ongelmaa te pyritte ratkaisemaan sillä, että laitatte rahoja yhteiseksi?

Meillä kyllä onnistuu kodin ja talouden ylläpito yhdessä, vaikka meillä on vaimon kanssa täysin omat ja erilliset rahat. Jos vaikka täytyy ostaa 500 € pesukone, niin se onnistuu niinkin helposti, että toinen maksaa sen ja toinen sitten maksaa tälle ostajalle 250 €. Noin helposti onnistui, eikä tarvinnut olla mitään rahoja millään yhteisillä tileillä Juoksevat kulut asumisesta onnistuu myös hyvin. Toinen voi esim. maksella sähkö- ja lämmityslaskut ja toinen voi maksella kaupassa ruokaostokset. Edelleen onnistuu täysin ilman yhteisiä rahoja tai tilejä.

Eli mihin ihmeeseen jotkut pariskunnat tarvitsevat niitä yhteisiä rahoja ja tilejä? Mikä on se ongelma, mikä ei muuten ratkea?

Yhtä hyvin voi kääntää asian toisinpäin ja kysyä, että mihin niitä erillisiä rahoja tarvitaan. Mihin ongelmaan se on vastaus?

Meillä on yhteinen käyttötili, johon tulee kaikki tulot ja mistä maksetaan kaikki juoksevat menot sekä käyttötilin saldon puitteissa tapahtuvat hankinnat. Näin on ollut jo 20v+.

Syynä arjen helppous -> ei tarvi käyttää sekuntiakaan ylimääräistä rahojen siirtelyyn tililtä toiselle tai sen miettimiseen, että kuka maksaa mitäkin.

Käyttötilillä ei tietenkään makuuteta ylimääräistä vaan ylijäämä siirtyy sijoituksiin/säästöihin, pääasiallisesti automaattisesti.

Sijoitukset taasen ovat henkilökohtaisilla arvo-osuustileillä kuten myös säästöt/käteispuskurit henkilökohtaisilla säästötileillä. Syy tälle on a) verotuksellinen ja b) varautuminen puolison kuolemaan.
Kiinteistöomaisuus on yhteistä eli 1/2 kummankin nimissä.

Avioehtoa ei ole, koska 50/50-jako olisi tuossa epätodennäköisessä tilanteessa kummallekin osapuolelle ok. Testamenttia ei myöskään ole, koska perintökaaren mukainen jako on kummallekin osapuolelle ok.

Ymmärrän hyvin, että meidän tapamme hoitaa raha-asiat ei ole kaikissa tilanteissa ja kaikilla pariskunnilla/perheyksiköillä se toimivin vaihtoehto. Tärkeintä onkin löytää se itselle/puolisolle toimivin vaihtoehto, yhdessä keskustellen ja järkisyihin perustuen.