Oluen paneminen itse

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Tässä witbier. Tuntuu ihan hitusen tummemmalta kuin ekat kaksi pulloa jostain syystä. Kenties on toinen niistä kahdesta jotka täytin kaatamalla enkä lappoamalla sen jälkeen kun lappo ei enää yltänyt.
 

Liitteet

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Onkohan tuossa Brewkegtapin 2x 5l kitissä (2x 5L MiniKeg Sodastream Kit) mitään järkeä? Listaa 2 kegiä, mutta muuta kaikkea vain yhden. Eikö tuohon toisen ball lockin tarvitsisi että voi molemmat olla kerralla paineistettuina?

Ostaisin kirkuen 19l corny kegin, mutta kun ei ole toivoakaan saada sitä mahtumaan jääkaappiin. Pitää varmaan odotella että tuonne tai johonkin tulee 9.45l versioita varastoon, koska sellainen mahtuu kyljellään jääkaappiin viilenemään juuri ja juuri suoranakin. Huoneenlämpöisenä ei huvittaisi hommia tehdä, koska menee aivan turhaksi säätämiseksi jäähdyttää eri astiassa ja käyttää tyyliin tuplasti hiilidioksidia.

Toisaalta kyljellään on ikävä noita pitää. Voi olla että parempi sijoittaa FermZillaan ja paineistettuun käymiseen, jolloin voi valmiiksi hiilihapottuneen oluen pistää pulloihin ja toivoa että vaahtoaminen puskee ison osan hapesta pois.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
En ollutkaan hetkeen lukenut exBeerimenttejä, joten mennyt ohi tuokin, että campdeniä(tai sulfiitteja yleensäkin) käyttämällä voi vähentää hapettumisen vaikutuksia oluessa.

Viikonloppuna olisi tarkoitus pullottaa tuo ipa, jossa kuivahumalaa 150g@22l. Täytyy varmaan lisäksi keksiä kaikki mahdolliset kikat välttää happialtistusta.

Ja miksipä ei myös lisätä Campdenit sitten samalla, kun makuun tuolla ei testien mukaan ole vaikutusta, mutta parhaimillaan hapettumisen vaikutukset on silmin havaittavissa.

1582319542194.png
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Tuo hapettumisen vaikutus on kyllä aika selvä vaalean oluen väriin. Tänään korkkasin taas witbierin, ja nyt väri oli selvästi vaaleampi kuin tuossa eilisessä kuvassa. Makukin parempi.

Kyseessä kuitenkin aika extreme-ero. Oletettavasti. Hapettumaton kai erää jossa pullotus pullotustikulla laposta pulloon ja korkki päälle hyvin vähällä pullon heiluttelulla. Hapettunut kaatamalla olutta kattilasta pulloon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Joo, löysin Panimonurkasta vielä halvemmallakin. Esteeksi tulee lopulta se, että tuo pitäisi säilyttää sivuttain jääkaapissa. Ei kai siinä mitään ongelmaa toki ole kunhan otan pois ja pystyyn paineistamista ja oluen laskemista varten aina?

Pitänee myös selvittää paljonko jääkaapin hyllyt kantavat. Pohjalle tuo ei mahdu eikä alinta hyllyä saa ylemmäs. Täytenähän tuollainen painaa varmaan kymmenisen kiloa kuitenkin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Nyt sitten vielä yleisempi reseptiikkakysymys: Luuletteko tälläisen toimivan? Tuota ruisosuutta tässä vähän epäilen. Alunperin oli sen tilalla perusmallasta ja vähän ylimääräistä suklaata ja karamellia, mutta rupesi tekemään mieli heittää ruista sekaan. Lievästi typerä komplikaatio ekalle yritykselle uutta oluttyyliä tuo ainakin lienee.

EDIT: Otin rukiin pois ja korvasin säätämällä vähän muuta. Ei se tuon muun alta maistuisi kuitenkaan. Ruis-APA/Amber sitten myöhemmin. Magnum ja Fuggles samalla Pilgrimiin ja Styrian Goldingsiin. Vaikuttavat kiinnostavammilta yleisesti.
 

Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.03.2018
Viestejä
1 089
Ei kai siinä mitään ongelmaa toki ole kunhan otan pois ja pystyyn paineistamista ja oluen laskemista varten aina?
Ei mitään ongelmaa. Ja jos laitat kegiin tommosta Koho FermZillaan lask.putken sijaan, nii voisit edes annostella kegin ollessaan kyljellään.

Pitänee myös selvittää paljonko jääkaapin hyllyt kantavat. Pohjalle tuo ei mahdu eikä alinta hyllyä saa ylemmäs. Täytenähän tuollainen painaa varmaan kymmenisen kiloa kuitenkin.
Voisit esmes rakentaa sinne jotain sen tapaista ;)

1.jpg
2.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Otin käymispöntöstä kuivahumalat pois ja lisäsin liivatteen cold crashia varten. Yritin tehdä parhaani jotta happikontakti olisi jäänyt minimaaliseksi, joten päästin pönttöön vesilukon reiästä hieman improvisoidulla tavalla hiilidioksidia sisään muutaman kerran niin, että ylimäärä tuli kannen alta pois.

1582401312242.png

Pätkä silikoniletkua suoraan sodastreamin "probeen" kiinni. Toimii.

Kuivahumalat oli suljettavassa hop spiderissa, ja näköjään 150g on ihan maksimi tuolle putkilolle.
1582401425893.png


Valuttelin enimmät liemet tuosta spiderista kulhoon ja kaadoin pienen selkiytymisen jälkeen osan lasiin:
1582401061562.png

Jos tästä edes osa saadaan vangittua pulloon ja pullosta ulos ilman merkittäviä muutoksia niin hyvää tulee.
 
Liittynyt
11.03.2018
Viestejä
1 089
Kuivahumalat oli suljettavassa hop spiderissa, ja näköjään 150g on ihan maksimi tuolle putkilolle.
Sulla on ilmeisesti toi "pidempi" putkilo 30cm?? Täällöä on lyhyemmat putkilot ja niihin ei mahdu enempää kuin 60g kukintoa (ei vielä testattu pellettien kanssa)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Sulla on ilmeisesti toi "pidempi" putkilo 30cm?? Täällöä on lyhyemmat putkilot ja niihin ei mahdu enempää kuin 60g kukintoa (ei vielä testattu pellettien kanssa)
Verkko-osa on 25cm pitkä tuossa putkilossa.

Varmaan tuo eilinen kuva valottui jotenkin hassusti, koska liemi näyttää tänään tyystin erilaiselta kuvasta katsoen. Toki eilinen liemi oli humaloiden seasta valunutta, joten ei voi muutenkaan verrata.

Kaikenlaisia kikkoja tuli käytettyä pullotuksen yhteydessä. Pari pulloa merkkasin testauksen vuoksi erikseen vertailtavaksi. Eka pullo oli se, kun lähdin pöntön hanasta tyhjällä letkulla pullottamaan ja pääsi tavara väistämättä hapen kanssa tekemisiin kunnolla. Toisen pullon tein huolella huuhdellen co2:lla ja vielä kaulaankin ennen korkitusta suhautin vähän. Hapensyöjäkorkki vielä päälle. Katsotaan mikä on ero tuossa viikon-parin päästä.
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
282
Ajattelin tehdä milkshake ipan. Resepti on muuten jo suunniteltu, mutta ibujen määrä on vielä vähän avoin. Meneekö 60 yläkanttiin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
No niih kegihommiin siirtyminen sai ensimmäisen askeleen, kun sain saalistettua tori.fi:stä 100-litraisen pakastimen, jossa on tasainen pohja. Ja johon mahtuu yhteensä 4kpl kegejä(vaatimuksena, että vähintään 2 pitää olla noita kapeampia 18,9l versioita). Toki vaatii ns. kauluksen teon, koska korkeus ei riitä ja hanat pitää saada johonkin mountattua.

Seuraavaksi sitten tilpehöörien hankintaan. Näyttää siltä että kegit kannattaa ottaa candirectistä, hanat ja tilpehöörit ikeggeristä, pullo ja regu ich-zapfesta.

Onko muita vinkkejä ostopaikoista?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
No niih kegihommiin siirtyminen sai ensimmäisen askeleen, kun sain saalistettua tori.fi:stä 100-litraisen pakastimen, jossa on tasainen pohja. Ja johon mahtuu yhteensä 4kpl kegejä(vaatimuksena, että vähintään 2 pitää olla noita kapeampia 18,9l versioita). Toki vaatii ns. kauluksen teon, koska korkeus ei riitä ja hanat pitää saada johonkin mountattua.

Seuraavaksi sitten tilpehöörien hankintaan. Näyttää siltä että kegit kannattaa ottaa candirectistä, hanat ja tilpehöörit ikeggeristä, pullo ja regu ich-zapfesta.

Onko muita vinkkejä ostopaikoista?
Brew keg tapilta saa ainakin regu+käytetty kegi kombon picnic hanoineen ja letkuineen edukkaasti. Ulkomailta kannattaa tilata läjä noita sopovia john guest liittimiä ja suosittelen valitsemaan meetkö 3/8 vai 5/16 letkulla ja rokkaamaan samaa kaasu ja nestepuolella niin on vähän universaalimpaa se kalusto.

Ota myös läjä carbonation cappeja ja ylimääräsiä ball lockeja, helpompi pestä kalustoa kun saat rakennettujen nestelinjojen jne ball lockit avattua noilla carb capeilla tms.

Hommaa samalla fermzilla all rounder vaikkapa mallaspuodista. Paineistuskitin (jos ei tuu mukana) saat edukkaasti ebaysta ostamalla pari carb cappia ja sen floating pickup tuben.

Laita vertailua ennen jälkeen tosta sun ipasta sitten.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
@Nakkivahvero

Kegin säilytys lämpimänä on täysin ok ja saat helposti kamat kylmäksi käyttämällä carbonation cappia limupullossa ja vastapainepullottamalla. Tolla systeemillä saat pullot jäähdytettyä tarpeen mukaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Sellanen vinkki muuten kegittelijöille tai miksei pullottajillekin, eli käymisastiaan voi tuupata hiilidioksidia toista kautta, kun toista kautta lisää kuivahumalaa/nappaa pipetillä tms ominaispainoa varten näytteen.

Ebaysta esim ball lock post ja sitten sopivan humalalisäysaukon esim limupullon kaulaosasta kierreosan liimaa käymisastian kanteen -> korkillinen läpivienti. Ei tarvitse sitten avata kantta vaan voi laittaa hissukseen hiilidioksidia virtaamaan käymisastiaan toista kautta -> ylipaineinen tilanne jossa hiilari virtaa ulos siitä avatusta korkista -> humalat siitä vaan sisään niin happea ei käytännössä pääse mukana. Limupullon kaulan leikkaamalla saa kätevästi samankokoisen suppilon humaloita varten.

Fermzillassa mä päästelen hiilarin vaan nestepuolelta sisälle niin pulputtelee siitä kelluvasta imputkesta nesteen läpi -> ei tarvi kuin avata kaasupuolen carb cap ja humaloida.

Campdenia voi muuten bissehommissa käyttää klooriyhdisteidenkin poistoon, joten itse lisään aina veteen puolikkaan tabletin per kegierä ennen mäskiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
1582967313288.png


Nopean jäähdytyksen jälkeen ensimmäinen koepullo maistoon aiemmin tehdystä ipasta. Tämä oli pulloja jossa sakkaa pääsi normaalia enemmän pulloon asti, eikä näköjään ollut laskeutunut kovin hyvin pullon pohjalle joten hieman kokkaretta myös lasissa asti.

Tärkeintä kuitenkin, että maku oli kohdallaan. Ei viitteitä hapettumisen aiheuttamista muutoksista.

Kävin myös asioimassa eräässä pienessä sammutinhuoltoliikkeessä Kangasalla(Ikaset). Asiallinen paikka muutenkin, palvelu kunnossa. Kysäisin myös täyttöhinnan 2kg pullolle, 20 euroon lupasivat joka lienee aika vakiohinta.

Mukaan tarttui lopulta myös co2-pullo. 2,2kg pullo täytettynä 90e. Suomalaiset leimat ja katsastus voimassa 2029 asti. Saksan pulloissa ilmeisesti osa täyttäpaikoista nihkeilee, vaikka löytyy TÜV:n leimat, tuota pitäisi täyttää mikä paikka tahansa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Testiin eka maisto uudesta ipasta. Juicy ipaa tulossa, vastapainepullotin suoraan lämpimästä käymisastiasta limupulloon ja jäähdytin, nyt kun käymisen alkamisesta alkaa olla 7 päivää. Maku kohdallaan, ei mitään asetaldehydejä tai muita keskeneräisen käymisen makuja. Mittaan fg:n kunhan loppunäytteestä hapot häviää.
IMG_20200229_105604__01.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Aamummasta pullotukseen tuo saksalaishumaloitu Mandarina Bavaria - Hüll Melon - APA, 80% tehokkuudella kävi US-05, joten pullokäymisen jälkeen odotettavissa 6% tai hieman yli vahvuus.

Nyt tulille Oatmeal Porter reseptiikalla 12l erälle:
- 1.8kg Pale ale
- 0.4kg Vienna
- 0.35kg Kaurahiutale
- 0.25kg Caramel 150
- 0.2kg Chocolate Dark
- 0.1kg Riisinkuoria

Hiivaksi arvon vielä vähän että tuleeko Safbrew S-33 vai Safale S-4. Varmaan S-33 jotta sen saa johonkin käytettyä. Muutenkin S-33:n ilmeisesti hieman laiskempi käyminen voi sopia tähän tyyliin.

Humalat Pilgrim 9.2%, 13g @ 60min ja Styrian Golding 3%, 13g @ 5min.

Tavoitearvot, huomioiden tosin pieni epävarmuus tummien maltaiden ja ohrahiutaleiden mäskäystehosta sekä S-33:n käymistehosta, on 4.95%, 29.3 IBU, 60.0 EBC
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Erästä tuli vahingossa 13l - yleensä tuppaa tulemaan liian pientä, ja nyt arvioin humalapussin tilavuutta yläkanttiin kun puristelin siitä nesteitä pois desinfioiduin hanskoin. Tämä ei suoranaisesti haittaa: Tehokkuus oli tarkalleen ennakkoon optimistisena 13% kaurahiutaleille ja n. 15% paahdetuille maltaille pitämäni arvio, 70%, jolloin lämpötilakorjattu (pitchasin @ 25C) OG oli 1.050. Pelotti että teho olisi jäänyt alle tuon, jolloin olisi tullut herkästi niin mietoa että pitäisi keittää uudestaan tms.

Nyt riippuen siitä miten ristiriitaisia kommentteja saanut S-33 käy, tulee jotain 4.5-5% ennen pullokäymistä. Mieto portteri, mutta toisaalta alle 5% tuo olisi 12l eräkoollakin tällä tehokkuudella todennäköisesti ollut.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Voin omasta kokemuksesta muiden kotipankjoiden saavutuksia kritisoimatta sanoa, että keskimäärin tyytyväisin olen ollut safalen us-05 ja s-04 hiivoihin. Varmaan muurkin toimis, mutta pääosin us-05 tulee käytettyä koska mulla ei oo lämpötilakontrollia (on paineistettu käymisastia) ja sillä saa hyvän+nopean käymisen, alhaiset esterit ja helpon käymisen ilman kommervenkkejä. Arvostan noita ominaisuuksia muiden mahdollisten hienousten yli.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Ymmärrykseni mukaan US-05 tekee hyvin sen mitä tekee: Kirkas ja puhtaan makuinen hiiva. Sen suhteen sopii varmaan sinulle S-04:n kanssa kun vaikutat jenkkityylisiä aleja tekevän. Tyylin mukaanhan noita hiivoja täytyy valita: US-05 tekee esimerkiksi varmasti melkoisesti erilaisen vehnäoluen kuin WB-06. Samasta syystä ostin tuon S-33:n witbieriin, mutta heitin lopulta sinne K-97:n koska selvisi että markkinointiväitteistä huolimatta S-33 on melko neutraali brittikanta. Oikeastihan haluan vaan testata eri hiivoja samalla tavalla kuin eri maltaita ja humaliakin. Makuunhan ne vaikuttaa myös.

Tässä tapauksessa tuo S-33 meni kyllä tuonne pitkälti koska omistin pussin. Voi olla että tuolle oluelle sopii vähän matalampi käymisaste, mutta S-04 olisi mennyt sinne muuten. Nyt S-04 menee ruisaleen joku kerta.
 
Liittynyt
11.03.2018
Viestejä
1 089
US-05 tekee esimerkiksi varmasti melkoisesti erilaisen vehnäoluen kuin WB-06.
Käsitääkseeni ne kaks ovat vähän eri asia. WB-06:lla saat klassinen Weißbier/Weizen rikilla kaikkineen, kun taas US-05:llä (vehnässä) saat jotain Blue Moon -kaltaista.

Samasta syystä ostin tuon S-33:n witbieriin, mutta heitin lopulta sinne K-97:n koska selvisi että markkinointiväitteistä huolimatta S-33 on melko neutraali brittikanta.
Siis Kölsch hiiva S-33 kaveriksi? Hmmm..... Siitä voisi tulla melkoinen salatti :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Käsitääkseeni ne kaks ovat vähän eri asia. WB-06:lla saat klassinen Weißbier/Weizen rikilla kaikkineen, kun taas US-05:llä (vehnässä) saat jotain Blue Moon -kaltaista.
Just näin. US-05:llä tulee jenkkivehnää, WB-06:lla saksalaista. Tuolla K-97:llä witbierimpää. 50-50 vehnä-pilsner mallaskombosta saa hiivavalinnalla selvästi eri oluita.

Siis Kölsch hiiva S-33 kaveriksi? Hmmm..... Siitä voisi tulla melkoinen salatti :)
Korvikkeeksi. Paketissahan K-97:ssä lukee että se olisi belgivehnille, mutta nuo Safalen mainospuheet nyt ovat mitä on. Veikkaan että ihan kelvollinen olisi tuosta tullut sillä US-05:lläkin, koska ei witbierissäkään ne banaaniaromit pointtina ole ja melko mauton tuo K-97 on myös.

S-33 jäi ylimääräiseksi, ja heitin nyt tuohon oatmeal porteriin. Ilmeisesti se on tosiaan brittikanta vaikka SafAle suosittelee belgioluille.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Nyt lisäspämminä raporttia: S-33 on melko aggressiivinen hiiva. Kurkkasin juuri että onko käyminen käynnissä, ja vesilukko oli melkoinen konekivääri. Headroomia on tämän kanssa ihan hyvä olla näemmä.

Todennäköisesti hiljenee pian tosin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Joo siis toki mun puhe koski aleja yleisesti ja vehnät sit erihomma ja niissä mulla ollutkin WB-06 kun oon tehnyt. Lähinnä meinasin, että kotioluen tekijällä on niin monta muuttujaa, että neutraalimpi ja helppo hiiva voi olla ihan paikallaan moneen bisseen. Jos käyttää jotain erikoisempaa hiivakantaa huoneenlämmössä ja käymispönttö poreilee 25 tuntumassakin pahimmillaan niin silloin ei kuitenkaan välttämättä päästä suunniteltuun makuprofiiliin vaan esterit voi lähteä ihan käsistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Itse ostin kegit kegtradesta.
Panimonurkista nykyään saat 60e/kpl ei enää tarvii asioida hämärissä verkkokaupoissa ;)
@ossid
Melkein kaikki jo ostettu. Tuohon pakastimeen jonka ostin vaatii vähintään 2 kapeamman mallista kegiä, joita löytyi candirectistä. "Reilusti käytetty" 50e/kpl plus rahdit. Lisäkegit varmaan sitten panimonurkasta tai mallaspuodista.

Vähän vaihtelevasti ostokset eri paikoista, ikeggeristä paljon kamaa myös tulossa. Voisin laittaa joskus näytille verrokiksi muillekin, että mitä tuo projekti tuli kokonaisuudessaan maksamaan. Sketchuppia oli myös pakko hieman pyöritellä ja mallailla miltä tulee näyttämään.. jotain tälläistä toivottavasti:
1583326256825.png
1583326269461.png
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Kuinkas paljon kauraa on liian paljon? Vakoilin, että edellisessä neipassa oli kaurahiutaleita 15% ja vehnää 20% mutta jotenkin kiinnostaisi sellanen todella kauraisa neipa. Onnistuuko kaurahiutaleiden lisääminen enää tuon päälle vai tarvitaanko jatkoon mallastettua kauraa? Esimerkiksi jos ottaisi tavotteeksi 50% ohraa, 30% kauramallasta ja 20% kaurahiutaleita. Mäskään pussissa ilman pumppua joten mäskin suodattuvuus ei ole ongelma. (jos olisi esim brewmonkki tms niin kaurahiutaleethan voisi lisätä loppuvaiheessa tms).
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
202
Silloin aikanaan kun omani ostin niin kegit olivat muistaakseni lähemmäs 90€ jolloin tuo kegtraden noin 120€ hinta + postit kolmelle kegille oli maltillinen.
6 kegiä tulee kegtradesta samoilla posteilla, joten jos täyden setin ottaa, niin tulee edelleen vähän halvemmaksi. Tuossa just alkuviikosta laitoin satsin tulemaan niin 309e oli 6 kegiä postikuluineen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Ja hillaripullo ulkona?
Joo, sisälle mahtuu juuri ja juuri neljä kegiä, joista kahden on pakko olla kapeampaa ja korkeampaa versiota.

Jos kaikki on kapeita niin teoriassa pullo mahtuu mutta samapa tuon on olla ulkopuolella niin saa operoitua kegejä paineistuksessa yms helpommin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 645
Joo, sisälle mahtuu juuri ja juuri neljä kegiä, joista kahden on pakko olla kapeampaa ja korkeampaa versiota.

Jos kaikki on kapeita niin teoriassa pullo mahtuu mutta samapa tuon on olla ulkopuolella niin saa operoitua kegejä paineistuksessa yms helpommin.
Parempi tosiaan tuon hiilarin sulkemisen kannalta, ettei tarvitse pelätä että pönttö/liittimet vuotaa pakastimen sisälle huomaamatta.

Kannattaa sitten suunnitella heti tuon pakastimen kylkeen jonkinlainen kiinnitys sille hiilidioksidipullolle. Pakastimen sisälle ilmeisesti tulee jakotukki? Onko tuonne tarkoitus tehdä jonkinlainen valepohja ettei kegit ole kontaktissa pohjan kanssa?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
120
Kannattaa tukkia silikonilla pakastimen pohjassa oleva veden tyhjennysreikä. Itellä oli päässyt kegi tyhjenemään ja muutama litra oli vuotanut lattialle tyhjennysreijästä:sad:

Jage: Omassa pakastimessa ei ole valepohjaa, sillä onhan kegissä kuminen pohja.
 
Liittynyt
11.03.2018
Viestejä
1 089
Kannattaa tukkia silikonilla pakastimen pohjassa oleva veden tyhjennysreikä. Itellä oli päässyt kegi tyhjenemään ja muutama litra oli vuotanut lattialle tyhjennysreijästä:sad:
Mulla on beerfestin varalta vuotohälytimiä seka pakastimen pohjassa että sen alla . Toivottavasti saadaan äänimerkki kun oluen yllätysjakelu alkaa :rofl: jos joku on silloin kotona tietysti ;)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
IMG_20200307_184713.jpg


APA viikon ollut pullossa, joten maistamisen aika. Maku on melko lähellä tuota ensimmäistä oluttani. Ei tosin suoranainen yllätys, koska reseptiikassa merkittävin ero on että toisessa oli selvästi enemmän Caramel 150 väriä tuomassa, ja tässä Viennaa Munichin korvaajana. Lisäksi tässä on Mandarina Bavarian lisäksi Hüll Melonia, muttei tarpeeksi että ero olisi kovin valtava. IBUkin siinä karkeasti 35 luokkaa molemmissa.

Ihan hyvää, vaikka varmaan paranee kun saa vielä pienen hetken olla pulloissa.

Näin parin oluterän jälkeen voin sanoa sen, että tulevaisuudessa pitää painottaa enemmän Munich/Vienna/Biscuit -linjaa mallasrakenteessa, ja ehkä pudottaa IBUa johonkin 25-30 tasolle. Pitää kyllä katsoa mitä tuosta Oatmeal Porteristakin tulee: Siinä on laskennallisesti IBU noin 28, mutta jos S-33 ei yllätä, se jää myös melko makeaksi, joten vertailtau näihin verrattain kuiviin US-05 oluisiin on hieman haastavaa vaikkei huomioitaisi huomattavasti paahdetumpaa mallaspohjaa muuten.

Seuraava erä kuitenkin ensi viikon lopulla tekeille samalla kun portteri on pullotettu. Hefeweizen tai jotain ruismaltaita ja red activea yhdistelevä, munich lightin ja viennan jämillä jatkettu amberi S-04:llä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Itseasiassa nyt ku toisen pullon join niin parani: Hüll Melonin melonisuus tulee esille selvemmin, ja katkeruus on hieman pehmentynyt. En ole ihan vakuuttunut että makuuni parasta on aromihumaloida noin eksklusiivisesti Hüll Melonilla, mutta hyväähän tämä on ja onpahan erilainen kuin sitruksisemmat pale alet joita joka puolella pyörii.

Viimeiset mandarinat menivät 50-50 suhteessa 5min kohdalla keitossa. Sen jälkeen flameout ja kuivahumalointi pelkällä Hüll Melonilla, joten ei ihmekään jos on vähän överiä. Pitänee tilata Citraa tai jotain muutta c-kirjaimella alkavaa, kun varastossa ei nyt ole mitään sitruksista: Ekuinotkin taitaa olla maultaan vähän enemmän tätä melonisuutta, ja varmaan sekin kaipaa kaverikseen vähän jotain sitruksisempaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Sen verran täytyy kegien tilaamiseen liittyen avautua candirectin toiminnasta. Muuten ihan ok ja viestillä sain sovittua, että 10kg rahtirajaan saan kaksi kapeampaa ja korkeampaa cornyä.
Kunto on kaupan sivujen mukaan "Pre-cleaned" ja "new seals".

No paskaahan sieltä tuli. Kegit kosteita sisältä eli jollain tapaa huuhdottuja mutta kuitenkin likaisia. Esim. kuolleita hämähäkkejä, ja yksi elävä spiderbro myös:

Myös ball lockien o-renkaat näytti siltä, että ne oli yhtä vanhat mitä itse kegitkin, eli vuodelta 88 ja 94.

Ongelma tosiaan on omassa keezerissä, että missään tilanteessa ei mahdu noita yleisempiä paksuja ja lyhyitä neljää kappaletta, vaan pitää olla vähintään 2kpl kapeampia. Joita ei ainakaan alustavalla kyselyllä myynyt kumpikaan kotimaisista toimijoista käytettynä.

Kun laitoin viestiä, että ei nämä nyt olleet ihan puhtaita ja tiivisteetkin vanhat, niin vastauksena lupasivat että voivat lähettää ilmaiseksi uudet tiivisteet ja pari pussia puhdistusainetta :tdown:
 
Liittynyt
11.03.2018
Viestejä
1 089
Sen verran täytyy kegien tilaamiseen liittyen avautua candirectin toiminnasta. Muuten ihan ok ja viestillä sain sovittua, että 10kg rahtirajaan saan kaksi kapeampaa ja korkeampaa cornyä.
Kunto on kaupan sivujen mukaan "Pre-cleaned" ja "new seals".

No paskaahan sieltä tuli. Kegit kosteita sisältä eli jollain tapaa huuhdottuja mutta kuitenkin likaisia. Esim. kuolleita hämähäkkejä, ja yksi elävä spiderbro myös:
:( Nohh... juuri sitä mä silloin tarkoitin
ei enää tarvii asioida hämärissä verkkokaupoissa ;)
Tosin, kun laitat ne lopuksi kuntoon nii ne kestää ja kestää :thumbsup:

Ja tämä on tuon pikkumatkailijan kunniaksi spider - All Grain American Porter Homebrew Beer Recipe - Brewer's Friend
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
:( Nohh... juuri sitä mä silloin tarkoitin

Tosin, kun laitat ne lopuksi kuntoon nii ne kestää ja kestää :thumbsup:

Ja tämä on tuon pikkumatkailijan kunniaksi spider - All Grain American Porter Homebrew Beer Recipe - Brewer's Friend
Jälkiviisaus on parasta viisautta. Tässä nyt ei vaan ollut muuta vaihtoehtoa, kun oli pakko saada kaksi noita kapeita enkä kyllä uusista ala maksamaan tuplahintaa. Nyttemmin mallaspuoti on saanut myös täydennystä käytettyihin kegeihin, kysäisin onko siellä kapeampia versioita kuormassa.

Ja eikä tuota candirectiäkään nyt voi täysin maanrakoon lyödä, moni kauppa olisi voinut poistua radiohiljaisuuteen valituksen jälkeen mutta tuolta tuli asiallinen vastaus. Ja alun perin kun postikulut näytti jotain järjetöntä, niin sain kahden kegin rahdit 25 eurolla.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Taitaa noissa kapeammissa olla vähän sellanen tilanne, että ne kun alkujaan ovat olleet ball lock kegejä niin luonnollisesti (kun se nyt sattui kotipanijoilla muodostumaan "standardiksi") niiden kysyntä on varmasti ollut kauan suurempaa. Noi leveämmät ja matalammathan taitaa alkujaan olla pin lock kegejä jotka on sitten konvertoitu, koska historiallisesti pepsillä oli noi kapeammat ja ball lockit ja kokiksella noi fätimmät ja pin lockit.

Noi tiivistekitit on ebayssa aika halpoja ja yhden setin tilasin ihan laiskuuttani, koska huomasin, ettei noita pick up putkien o-renkaita ollut vaihdettu, vaikka muut tiivisteet tuoretta kamaa olivatkin niin laitoin varuiksi sinnekin uudet. On tapana irroitella ja putsailla varuiksi myös noi pickup putket joka erän välissä.
 
Liittynyt
11.03.2018
Viestejä
1 089
Noi leveämmät ja matalammathan taitaa alkujaan olla pin lock kegejä jotka on sitten konvertoitu
Ei ihan noin. Molemmat alusta asti balllock-typpiset (vaikka toki "konvertoidut"kin joskus löytyy). Vain (huom!) tolppien kierteet ovat erilaiset.

Kapeammat:

kap.PNG

Leveämmät:
Lev.PNG
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.03.2018
Viestejä
1 089
Ja alun perin kun postikulut näytti jotain järjetöntä, niin sain kahden kegin rahdit 25 eurolla.
25e rahdilla voi saada (maks) 6 kegia esmes thehomebrewcompanilta. Tosin nuo ovat "paksut" 18L. Mut toki kiillotettu ja pesty hyvin ja myös kaikki tiivisteet ovat uudet
Sori tä lienee taas tuota "jälkiviisautta" :speechless:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
25e rahdilla voi saada (maks) 6 kegia esmes thehomebrewcompanilta. Tosin nuo ovat "paksut" 18L. Mut toki kiillotettu ja pesty hyvin ja myös kaikki tiivisteet ovat uudet
Sori tä lienee taas tuota "jälkiviisautta" :speechless:
The refurbished kegs are 56cm x 23cm. The used kegs are 64cm x 21.5cm.
Näyttää olevan kahta eri sorttia, refurbished joka on paksua mallia ja "used" joka on tuota kapeampaa. Ja used on määritelty "as is"

We have a limited amount of secondhand Cornelius kegs available for a one time only offer. This is the lowest price you will ever get one of these kegs for. Kegs sold as is. The kegs may contain scratches and dents.
45e ei toki ole paha hinta, mutta nuo myydään suoraan kuvauksessakin jo "as is" eikä tarkempaa kuvausta kunnosta. Naarmut ja pienet lommot on se ja sama, mutta jos ensimmäisenä joutuu tiivisteet uusimaan kaikki niin onhan siinä hommansa.
 
Liittynyt
11.03.2018
Viestejä
1 089
Näyttää olevan kahta eri sorttia, refurbished joka on paksua mallia ja "used" joka on tuota kapeampaa. Ja used on määritelty "as is"
Noin 2 vuotta sitten tuli ostettua sekä että ja kaikki oli tuo paksumpi versio 56x23.

45e ei toki ole paha hinta, mutta nuo myydään suoraan kuvauksessakin jo "as is" eikä tarkempaa kuvausta kunnosta. Naarmut ja pienet lommot on se ja sama, mutta jos ensimmäisenä joutuu tiivisteet uusimaan kaikki niin onhan siinä hommansa.
En suosittelis nuo, aika paskaiset ovat - kolhitut, likaiset, tarroilla, tiivisteet tiensä päässä, kahdessa kierteet olu vännetty, putket katkettu yms yms
Anteeks etten maininnut sitä ed. viestissäni.

Ne "Refurbished" AKA "58.50e" ovat ne hyvät ja oikeat.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 361
Viestejä
4 158 387
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom