Oculus Quest

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
429
Sama täällä. Olen kiinnostunut ja seuraillut VR maailmaa jo pitkään, mutta aina laseja kokeiltua on tullut fiilis että kiitos ei vielä. No nyt kuitenkin innostuin Quest kakkosesta kun noita arvosteluja ja kokemuksia luin ja pistin näkemättä tilaukseen.

Hyvää: käyttöliittymä on sujuva. Liikkeen seuranta ja ohjaimet ovat suorastaan maagisen hyvät. Immersio on vahva. Itseä ei kapea FOV haittaa.

Huonoa: PCVR pelien pelaaminen on ollut tolkutonta säätöä. Tarkoitus on ollut pelata langattomasti Virtual Desktopin kautta. Ehkä vaan en osaa tai kokeilussa on vaan hankalat tapaukset. Star Wars Squadrons on ollut melkoista tunkkaamista että olen päässyt edes pelaamiseen asti ja sittenkin se kaatuu jonkun minuutin kuluttua. Assetto Corsa ei vaan lähde toimaan, vaan peliruutu pysyy puuceen näytöllä. Tätä en ole jaksanut sen kummemmin selvitellä ja säätää.

Kuvanlaatu on myös aika surkea. Musta ei ole edes tummanharmaata vaan harmaata ja tumman pään toisto tukossa. Resoluutiokaan ei ihan vielä riitä. Ajattelin että tällä olisi voinut videoita ja leffoja katsella, mutta kuvanlaatu on huonompi kuin surkeimmassa LCD telkkarissa mitä on tullut nähtyä. Ei vaan riitä itselle. Mutta saa tuosta ison kuvan aikaan.

Pohdinpa vielä tovin jätänkö tuon käyttöön vai pistänkö kiertoon. Tuo immersio on vaan niin kiehtova. Ehkä uusi yritys kun on 4k OLED lasit alta tonnilla. Saa nähdä toteutuuko ikinä :-D
Itselle suurin pettymys oli juurikin tuo mustan taso. En osannut yhtään odottaa noin isoa eroa Q1. Saints & Sinnersin pelaaminen oli alussa todella epämukavaa, mutta onneksi tuohon nyt turtuu pelatessa. Toinen ikävä asia on tuo IPD-säätö. Suosittelen kaikkien kokeilemaan ennen ostoa jos siihen vain on mahdollisuus. Muuten mielestäni ollut loistava laite ja myös langattomuus VD kautta toiminut tällä pääasiassa hienosti :)
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
204
Moro, muutaman päivän nyt ite testaillut Quest 2:sta ja muuten kyllä ollut erittäin tyytyväinen, mutta onko täällä muut havainneet tommosta hehkua varsinkin valkoiset objektit mustaa taustaa vasten? God rays/ghosting?
Pahiten näkyy kun avaa keyboardin jossa musta tausta ja valkoiset kirjaimet ja yleisesti mun mielestä koko menu on kohtuu blurry. Peleissä mitä oon kerinny testaamaan niin ei ole häirinnyt.
Osa puhuu, että kyse ois IPD:stä, oon kokeillu kaikki 3 asentoa ja myös "väliasennot" joista 2 tai 2.5 ehkä itselle sopivin.
Tässä paljon redditistä juttua aiheesta ja moni jopa palauttamassa laitetta tästä syystä: r/oculus - Oculus Quest 2 - Is it supposed to be blurry?
Kuva josta saa vähän käryä mistä kyse: https://us.v-cdn.net/6024342/uploads/editor/uz/v1wo02xs5u87.jpg
Itsekin sain nämä käyttöön eilen, ja havaitsen samaa. Eli juurikin semmoista hohkamista mustalla taustalla olevan vaalean tekstin ympärillä. Aivan keskellä ruutua se on aika olematonta, kun lasit saa aseteltua päähän hyvin, mutta reunoilla hohketta riittää jonkin verran.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
119
Taitaa olla kaikille VR vehkeille enemmän tai vähemmän ominaista tuo Godray vaiva.
Kannattaa muuten tarkistaa linssien puhtaus, pienikin rasvajämä (mitä vaikka silmäripsistä voi tulla) voimistaa efektiä huomattavasti.
Testailu jatkuu omalta osalta, katsotaan jos SideQuest ja VirtualDesktop toisi niin paljon lisäarvoa, että se saisi pitämään lasit...
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
220
Mullakin vähän sama, ei ehkä niin iso hyppäys ollut kuin olin kuvitellut dk1 ajoista, toki reso on todella paljon parempi, mutta jo tuo itse fov vissiin vaikuttaa immersioon älyttömästi kun muistan miten DK1 tuntui ihan erilaiselta siellä olemisen tunteen kanssa esim. ajopeleissä (90 vs. 110?).

Ja onhan toi nyt edelleen aikamoista säätöä jos langattomasti haluaa sohrata pc:llä, ja pelien vr tuki tuntuu olevan aika anaalista edelleen, esim dirt rallyssä ei löydy kameran resetointi nappulaa edes bindattavaksi, säädä siinä sitten penkin ja näppiksen väliä kakkulat päässä ja yritä sohrata näytöstä valikkoa joka seilaa kypärän tahtia edestaas ja sitten näyttökin sammuu questista kun tunnistin ei tunnista päätä, hiiritukeakaan ei ole ja ja huoh. Noista bandwidth ja latenssiasetuksista puhumattakaan.. ja tuntuuhan se nyt silti lagiselta tolla 30ms. No ehkä en osaa tai tosiaan odotukset liian korkealla vielä.

Mutta ihan tommosessa liikuntamielessä mahtava laite ja semmoseen käyttöön se oikeastaan tuli ostettuakin. Hyvin saa ukkoon liikettä natiivilla peleillä joten sen suhteen 10+. Ainut toi v23 päivitys kun tuntuu että on sotkenut tuota kapuloiden seurantaa mielestäni, beat saberissa vaikuttaa siltä, että ei vaan tunnista nopeissa liikkeissä enää niin hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 348
Ja onhan toi nyt edelleen aikamoista säätöä jos langattomasti haluaa sohrata pc:llä, ja pelien vr tuki tuntuu olevan aika anaalista edelleen, esim dirt rallyssä ei löydy kameran resetointi nappulaa edes bindattavaksi, säädä siinä sitten penkin ja näppiksen väliä kakkulat päässä ja yritä sohrata näytöstä valikkoa joka seilaa kypärän tahtia edestaas ja sitten näyttökin sammuu questista kun tunnistin ei tunnista päätä, hiiritukeakaan ei ole ja ja huoh. Noista bandwidth ja latenssiasetuksista puhumattakaan.. ja tuntuuhan se nyt silti lagiselta tolla 30ms. No ehkä en osaa tai tosiaan odotukset liian korkealla vielä.
Oletko kokeillut resettaa kameraa pitämällä oikean ohjaimen menu näppäintä sen 5 sec pohjassa? Ainakin itselläni tuo toimii loistavasti pelissä kuin pelissä ja oli kyse sitten Steam, Rift tai quest peli.

Edit: Testasin muuten tuota Oculus -30% kuponkia ja se on kauppakohtainen, ei käyttäjäkohtainen. Eli jos esimerkiksi haluaa 2x standalone peliä alennuksella, niin Rift kaupasta kannattaa ostaa Crossbuy peli, itse ostin tuon Walkabaout minigolffin ja on muuten pirun hyvä. Ja sitten Quest kauppaan toimii vielä myös -30% kuponki jolla voisi halutessaan ostaa esim Beat Saberin standalonen, koska tuo peli tuskin tulee alennukseen pitkään aikaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 336

OCULUS30 vai? Itse testasin eikä toiminut.
 
Liittynyt
28.12.2017
Viestejä
192
Viikonloppuna kerkesin vain hieman testailemaan Q2:sta ja itse olen positiivisesti yllättynyt melkein kaikesta: FOV on itselleni täysin riittävä, kuvanlaatu hyvä ja ennen kaikkea sweet spot on selkeästi suurempi kuin Lenovossa. Ainoa negatiivinen asia tähän mennessä on se, että tuntuu, että tuon linkin kautta pelien pyörittäminen on aika raskasta. Jo pelkästään Oculuksen softa laittaa 2060 näyttiksen tuulettimet huutamaan ja siihen vielä kun päälle SteamVR ja itse pelikin, niin ei oikein tunnu koneen puhti riittävän. En esim. saanut Dirt Rally 2.0:aa toimimaan pikaisella kokeilulla oikein millään järkevällä SS-asetuksella, kun taas Lenovon kanssa pystyi käyttämään 130% asetusta. Q2:lle 100% asetus oli aivan liikaa ja peli yhtä diashowta. H-L Alyx tuntui taas pyörivän aivan hyvin ja näytti hyvältä, vaikka kyllä senkin kanssa kuulosti näyttis olevan kovilla. Onkohan tuon linkin kautta pelaaminen oikeasti noin raskasta vai onkohan tuolla nyt jokin asetus pielessä?
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 348
OCULUS30 vai? Itse testasin eikä toiminut.
Kyllä, OCULUS30, se näytti tuota koodia molemmissa kaupoissa hinnan alapuolella kun klikkaa mitä tahansa peliä joka ei ole jo alennuksessa. Jos ei näytä, silloin se ei toimi, eli ei vain jostain syystä ole lisätty tilille. Jostain syystä tuo koodi ei toiminut tietokoneella Oculus softan kanssa vaikka sitä näytti, sanoi aina invalid codee. Mutta sitten kun aukaisin Oculus (rift) storen nettiselaimen kautta, silloin koodi meni läpi.

Se miksi jotku on saanut tuon koodin ja jotku ei, ei mitään hajua. Ehkä kaupasta on pitänyt ostaa jotain viimeisen pari kk aikana. Questille ostin VD ja Oculus(rift) kaupasta ostin population one, koska se on crossbuy ja koneen kautta helpompi ostaa. Joten itselleni tuota kautta tuli tehtyä ostos molemmista kaupoista 1kk sitten jonka johdosta sain -30% molempiin kauppoihin. Tämä kyl on vain arvaus.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
650

Voihan noissa joku logiikka olla, mutten kauheasti vaivaisi päätäni sen kanssa. Itse sain jonkun 8e alekupongin joku aika sitten, ja pari viikkoa myöhemmin se tuli kaverilleni, joka on ostanut ehkä 1/10 osan siitä pelimäärästä mitä itse olen ostanut. :D
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
494
Viikonloppuna kerkesin vain hieman testailemaan Q2:sta ja itse olen positiivisesti yllättynyt melkein kaikesta: FOV on itselleni täysin riittävä, kuvanlaatu hyvä ja ennen kaikkea sweet spot on selkeästi suurempi kuin Lenovossa. Ainoa negatiivinen asia tähän mennessä on se, että tuntuu, että tuon linkin kautta pelien pyörittäminen on aika raskasta. Jo pelkästään Oculuksen softa laittaa 2060 näyttiksen tuulettimet huutamaan ja siihen vielä kun päälle SteamVR ja itse pelikin, niin ei oikein tunnu koneen puhti riittävän. En esim. saanut Dirt Rally 2.0:aa toimimaan pikaisella kokeilulla oikein millään järkevällä SS-asetuksella, kun taas Lenovon kanssa pystyi käyttämään 130% asetusta. Q2:lle 100% asetus oli aivan liikaa ja peli yhtä diashowta. H-L Alyx tuntui taas pyörivän aivan hyvin ja näytti hyvältä, vaikka kyllä senkin kanssa kuulosti näyttis olevan kovilla. Onkohan tuon linkin kautta pelaaminen oikeasti noin raskasta vai onkohan tuolla nyt jokin asetus pielessä?
Millä säädit supersamplingia? Linkin kanssa resoluutiolle on oma säädin Oculuksen valikoissa. Tuon päälle jos laitat Steamista supersamplingia 130% niin resoluutio alkaa olla vakio 4K sijaan jossain 5K tienoilla.
Quest 2:n vakio resoluutio on siis n. 85% 4K:sta, mutta linssikorjausten ym. takia renderöity kuva on aika lähellä 4K:ta suorituskykyvaatimuksiltaan.

Ei ihme että alkaa RTX 2060 tukehtumaan, nuo 5K-resot tukehduttaa jo RTX 3070 kortin. RTX 3080 taitaa olla minimivaatimus noin isoille SS-prosenteille.
 
Niin siis en edes yrittänyt Steamistä laittaa tuolle Q2:lle tuota 130% vaan kyse oli siitä, että kone ei jaksanut pyörittää sitä ollenkaan sillä vakio 100% asetuksella. Ja sitä ihmettelin, että pelkästään siellä Oculuksen kotinäkymässä oli jo selvästi aika paljon rasitusta näyttiksellä verrattuna siihen, että WMR:n kotinäkymä ei vielä kovin paljoa rasita sitä. Tällä hetkellä pitäisi vain jotenkin tulla toimeen tuolla 2060:llä, koska ei oikein ole saatavuutta noilla uusilla näyttiksillä ja hinnat ovat nyt kyllä niin ylhäällä, että en edes yritä ostaa niitä toistaiseksi. Jos ei sitten satu päivittämään AMD:n kauppaa juuri oikealla hetkellä, että saisi sieltä jonkin napattua järkevällä hinnalla.
 
Käy katsomassa Oculus softan devices-valikosta millä resoluutiolla pelit pyörii oletuksena. Taitaa olla aika iso lukema vakiona.
Tuo kotinäkymän raskaus ei vaikuta pelien pyörimiseen, se sammuu taustalta automaattisesti.

Laskeskelin tässä, että CV1 vs Quest 2 vaatii 90Hz taajudella n. 2X näyttistehoa.
Itse vaihdoin GTX 1080 -> RTX 3070, joka tarjoaa noin 90% lisää 4K-tehoja. Aika linjassa menee pelien pyörivyys näillä.

Tuo RTX 2060 on aika samassa teholuokassa kuin GTX 1080. Onneksi Quest 2:ssa on mahdollisuus tiputtaa virkistystaajuus 72Hz:iin jos ei riitä puhti koneessa.

Virtual Desktop striimausta kokeilin myös tässä. Aika isoja ongelmia oli saada kaikki pelittämään kunnolla. Näyttistehoja hukkuu jonkin verran vs. link.
Piti oikeastaan kaikki discordista löytyneet oljenkorret käyttää, että tuon sai pyörimään 90fps alle 40ms viiveillä.
Jotain outoa oli jossakin, kun mikään peli ei aluksi pyörinyt kunnolla, nettiviivekin oli suuri ja peakkaili ilkeästi usein.

Uudelleenasensin streamer softan, resetoin modeemin ja säädin windowsin pagefilen manuaalisesti keskusmuistin kokoon, niin stutterit katosivat ja fps saavuttaa nyt virkistystaajuuden.
Ensivaikutelma vaikuttaa todella hyvältä, ei ole enää paluuta langalliseen pelaamiseen roomscale peleissä.
Simulaattorit sitten linkin kautta tuolissa istuen.

Onhan tämä Quest 2 kokonaisuutena aivan käsittämätönta hinta-laatusuhdetta. Ainoa valitus tulee oikeastaan mustan tasosta, joka on todella surkea.
Esim. Walking Dead: Saints & Sinnersin pelaaminen tuntuu aika aneemiselta vs. Rift CV1, vaikka kuva onkin reilusti tarkempi.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
722
Omia kokemuksia Kyösti kakkosesta. Hommasin Oculus Rift CV1 lasit heti kun sellaiset tulivat saataville, vuosi taisi olla 2016. Jonkin aikaa niitä tuli ihmeteltyä ja olihan se hieno kokemus. Mutta resoluutio oli vaan niin surkealla tasolla + 20 minuuttia pelaamista ja todella huono olo olivat yhdistelmä, jonka seuraksena lasit lähtivät myyntiin muutaman viikon jälkeen.

Mielenkiinnolla olen toki seurannut kehitystä ns. toisella korvalla ja kun ensimmäinen Quest tuli myyntiin, niin ohitin sen aika nopeasti ajatuksella ei tule ikinä toimimaan tuollainen standalone laite, koska tehot eivät millään voi riittää. Samasta syystä tuo Quest 2 meni ensin itseltäni ihan kokonaan ohi, koska ajattelin, että ei näissä mobiililaitteissa vaan voi tehot riittää.

Olin väärässä. En tiedä montako lammasta on uhrattu mustan magian alttarille tai mitä ufo-teknologiaa näissä on käytetty, mutta uskomattoman hienoa jälkeä saadaan aikaiseksi tuollaisella pienellä XR2 prosessorilla. Kyllä tuo langattomuus ainakin itselleni on ollut näiden osalta aivan ylivoimainen asia ja vaikea kuvitella, että olisi paluuta kaapeleiden pariin.

Laitteen käyttönotto on helppoa ja kaikki toimii suoraan paketista. Varmasti tässä on vielä teknisiä rajoitteita, mutta minusta tämä tuote on aivan valmis paketti pukinkonttiin lähes mihin tahansa lapsiperheeseen.

Ja jos haluaa säätää, niin aina voi asentaa Virtual Desktop sovelluksen ja pelata pelejä langattomasti myös PC:llä. Tuo tietenkin vaatii jo hieman enemmän osaamista, mutta toimenpide on hyvin dokumentoitu ja onnistuu hyvin helposti ohjeita seuraamalla. Itse kokeilin tuota ensin 802.11n purkilla, kun ei ollut muuta vaihtoehto. Tiesin toki, että ei tule toimimaan, mutta oli silti pakko kokeilla.

3 minuuttia pelaamista, jonka jälkeen olikin huono olo. Verkkolatenssi huiteli +50ms. Seuraavana päivänä tuli postissa tilaamani TP-Link AX10 purkki. Disabloin siitä 802.11ax yhteyden, koska siinä on ollut ongelmia ja kytkin Questin verkkoon 80211ac yhteydellä. Jonkin aikaa pelasin The Walking Dead: Saints & Sinners peliä PC:n kautta Virtual Desktopin yli ja verkkolatenssi oli tippunut n. 10 millisekunttiin ja kaikki tuntui ainakin pikaisella testaamisella toimivan ihan ok.

Viikonloppuna tuli demotettua laitetta työkavereille pikkujouluissa ja mukana oli useita henkilöitä, jotka eivät ole koskaan ennen laittaneet VR-laseja päähän. Kommentit olivat kyllä todella positiivisia. Yleisin lause oli, että eivät ole pitkään aikaan kokeneet mitään yhtä hienoa ja oli todella epätodellinen olo, että miten se voi vaikuttaa näin todelliselta. Myös ohjaimet saivat ansaittua kiitosta.

Voi olla, että oma alkuinnostus tästä vielä häviää, mutta jos Quest 3 ja Quest 4 tulevat tekemään samanlaisen teholoikan, mitä tehtiin Quest 1 ---> Quest 2 ja lisäksi saavat FOVia lisättyä, god raysia vähennettyä, nostettua resoluutiota ja tiputettua painoa, niin aika helppoa näille laitteille on veikata todella lupaavaa tulevaisuutta.

Jostain luin uutisen, että vuonna 2019 joka toinen myyty VR lasi olisi ollut Oculus Quest. Kyllä tämä uudempi versio räjäytti pankin ja olisin todella yllättynyt, jos 2021 vuoden osalta ei nähdä ns. Pohjois-Korea lukuja myyntimäärissä Quest kakkosen hyväksi. Sääli tietenkin, jos tarjonta supistuu merkittävästi ja PCVR kehitys näivettyy olemattomien myyntimäärien takia.

Ohessa vielä blogi-kirjoitus, jonka perusteella laitoin aikoinaan omat lasit tilaukseen.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
78
Tuo helpottaa hieman kun totut katsomaan aina keskelle ja kohdistamaan silmien sijaan liikuttamalla päätä. Samalla ne laitojen reunatkaan ei tunge ihan niin paljoa silmille. Tuo sweetspotin ulkopuolinen sameus on ongelma kaikissa kuluttajapuolen laseissa, vaikka FOV olisikin isompi.
Taitaa olla kaikille VR vehkeille enemmän tai vähemmän ominaista tuo Godray vaiva.
Kannattaa muuten tarkistaa linssien puhtaus, pienikin rasvajämä (mitä vaikka silmäripsistä voi tulla) voimistaa efektiä huomattavasti.
Testailu jatkuu omalta osalta, katsotaan jos SideQuest ja VirtualDesktop toisi niin paljon lisäarvoa, että se saisi pitämään lasit...
Ehkä menee jo offtopiciksi mutta GearVR:llä ei ollut sameutta ulkoreunoilla, sweetspot on valtava, eikä fresnel renkaita tai muitakaan valkoinen teksti mustalla -ongelmia. En ymmärrä miksi vastaavia linssejä ei käytetä enää. Q2 fov on vain hieman isompi kuin GearVR:ssä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110

Fresnelit on paaaljon halvempia ja kevyempiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
370
Jos jollain muulla vielä käytössä Quest 1 ja ei ole saanut V23 päivitystä (edelleen V20 oli tähän asti), niin esim. tämän videon ohjeilla onnistuu päivitys manuaalisesti. Meni itellä täysin näin kuin videolla näytettiin ja hyvin skulaa sen jälkeen (videon kuvauksessa linkki Redditiin, josta Quest1 päivityspaketin saa ladattua ekasta kommentista).

Eroa aiempaan kuvan tarkkuudessa on vaikea objektiivisesti todeta, isosta erosta ei ole kyse, mutta omasta mielestäni kuva on terävämpi. Ja pienet viilaukset UIhin, saa mm. liikuteltua valikkoa raahaamalla.

Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
Tuo codekin muuttaminen ei oikein vaikuttanut encode aikaan. Mutta sen sijaan eri peleissä on eri ajat, esimerkiksi Alyxia pelaillessa Encoding on todella matala, kun taas Beat Saberissa se oli reilu tuplat tuosta.
Minullekkin muuten tuli tuonne Oculus storeen tuo -30% seuraavasta ostoksesta vaikka en ole mitään ostanut reiluun 3 viikkoon. Eli voipi olla että tulee kaikille. En katsonut että käykö tuo Quest storeen, mutta jos ei käy niin kannattaa varmaan joku crossplay peli sitten ostaa.

Minulla GTX 1080 ja game yli 20ms, yhteensä ~60 ms :hmm: Muut latenssit samaa luokkaa ja grafiikat medium. Kevyemmällä pelillä näyttää arvot kuvan mukaisilta, Alyxin kanssa ei todella. Välillä oudoissa kohdissa framerate laskee kuudenkympin kantturoille, 72Hz pelailin.

E: Kannattaako tuolta Oculuksen sovelluksesta laittaa se automaattinen resoluutio vai aina 1.0 vai mikä? Aika korkealta näytti automaattisesti asetetut, 1.2 ja 1.1 arvot oli muistaakseni.
 
Ei auta kuin laskea resoa tai pelin asetuksia, jossei pyöri. Alle 1.0 voi myös mennä, vaikka se voi alkaa näkymään pehmentymisenä resossa.
 
Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
650
Minulla GTX 1080 ja game yli 20ms, yhteensä ~60 ms :hmm: Muut latenssit samaa luokkaa ja grafiikat medium. Kevyemmällä pelillä näyttää arvot kuvan mukaisilta, Alyxin kanssa ei todella. Välillä oudoissa kohdissa framerate laskee kuudenkympin kantturoille, 72Hz pelailin.

E: Kannattaako tuolta Oculuksen sovelluksesta laittaa se automaattinen resoluutio vai aina 1.0 vai mikä? Aika korkealta näytti automaattisesti asetetut, 1.2 ja 1.1 arvot oli muistaakseni.
Ei tuo gtx1080 nyt pitäisi kauhean nuhapumppu olla, mutta en tiedä miten paljon CPU tai muistinnopeus vaikuttaa. Jos tehot ei riitä, helpointa lienee laskea 72hz, laittaa medium asetus VD:stä ja hakea pelistä sellaiset että 72fps pyörisi ja näin ilmeisesti olet tehnytkin. Nuo oculus sovelluksen asetukset eivät vaikuta VD:hen.

Oculus sovelluksesta kannattaa antaa olla 1.0 ja pitää sekin vaikka 72hz jos ei meinaa jaksaa pyöriä. Noin lähtökohtaisesti Linkin kanssa pelien asetukset voi olla selvästi korkeammalla mitä VD:n kanssa.

Vertailun vuoksi, mun 2070 super pyörittää VD:llä asgards wrathia nippanappa 72hz kun asetukset on VD medium ja pelissä medium. Kun taas Linkillä voin laittaa 90hz, resoksi 1.3x ja pelistä High. Mulle tuo 1.0x tuntuu Linkissä turhan suttuiselta, joten olen mieluummin pitänyt sitä 1.3x:ssä. Peleissä voi joutua välillä downgrademaan sen takia asetuksia.
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
R5 3600 ja 16 gigaa 3200 Mhz DDR4. Tuossa katsoin Digital Foundryn videon jossa GTX 1060 pyöritteli lähes yhtä hyvin kuin minulla. Pitänee asennella ajurit uusiksi ja testailla illalla.

Pelissä low-high ei mitään vaikutusta.

Ihan tuo kuitenkin on täysin pelattava ja on kyllä aivan helvetin hieno peli!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Huoh... Ei kyllä lupaa hyvää tuon tp-link AX50 firmiskorjausten suhteen.

Eli eivät saa ongelmaa toistettua kehitysyksikössään. Veikkaan ettei heillä ole käytössä Q2 ja testaajat nostavat kädet pystyyn kun simuloitu liikenne ei saa bugia esiin.
 
Palautteen perusteela tässä mallissa olisi ongelmia myös gigabitin lanin kanssa ja wifi AC nopeudet ei parhaita. En usko että on paras valinta VD:n kaveriksi.

Pikainen googlaus näyttäisi aika paljon ongelmia:
 
Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
650
Pitkällisten kokeilujen jälkeen sain Falloutin pyörimään - pientä fps laskua välillä - pääsääntöisesti 72 fps hujakoilla. Lagia on kyllä paljon, mutta ei sitä pelissä niin ajattele. 2070 superilla pyörittelen.
 
Liitteet

Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
No niin, Linkillä rullaa Alyx täydellisesti. Eli GTX ei varmaan osaa sitä täydellisesti lähettää VD:n kautta tai jotain. Pitää vielä VD:n asetuksia tutkailla joskus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Tuossa vähän testailin kikkailla Population Onen grafiikka asetusten kanssa SideQuestin avulla ja päädyin kokeiluissani seuraaviin. Pelin pitäisi edelleen pyöriä ihan hyvin 72Hz, mutta olla kohtalaisen tarkka. Super sampling on luokkaa 1.11 suhteessa paneelin natiivi resoon, tai jopa 1.4 jos verrataan perusresoon joka on alisamplattu. Nämä siis saa päälle kun ajaa erikseen SideQuestin "Run ADB Command" toiminnolla:

Koodi:
adb shell setprop debug.oculus.cpuLevel 3
adb shell setprop debug.oculus.gpuLevel 4
adb shell setprop debug.oculus.foveation.level 3
adb shell setprop debug.oculus.textureWidth 2040
adb shell setprop debug.oculus.textureHeight 2138
Voipi jaksaa muissakin peleissä pyörittää tuota resoa tai sitten ei. Lisätehoja on kaivettu pakottamalla GPU leveli täysille ja foveated renderin toisiksi kovimmalle tasolle (ei sitä kyllä pelissä vielä huomaa). Jos näitä kokeilee niin akku varmasti tyhjenee vauhdikkaammin, eli varavirtaa taskuihin. Jos sattuu huomaamaan jotain nykimistä niin noita resoja voi tiputtaa ihan vaan numeroita pienentämällä, suht samassa suhteessa (korkeus isompi kuin leveys).

Edit: Ainiin, nämä lähtee pois päältä joka kerta kun laitteen reboottaa. Pelkkä näytön sulkeminen lähinnä ottaa käyttöön uudet annetut arvot, varmuuden vuoksi voi käynnistää pelin myös uudestaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 336
Pitkällisten kokeilujen jälkeen sain Falloutin pyörimään - pientä fps laskua välillä - pääsääntöisesti 72 fps hujakoilla. Lagia on kyllä paljon, mutta ei sitä pelissä niin ajattele. 2070 superilla pyörittelen.
Kysyin tätä jo aiemmin, mutta en löydä vastausta tästä enkä VR-ketjusta eli uudestaan: mistä tämän infopalkin sai näkyviin?
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
En nyt niin hemmottelusta tiiä, kun eikös tuo ole PCVR only? Pelkällä Kyöstillä ei vielä pelaamaan päästä kuin ehkä joskus tulevaisuudessa jos jaksavat tuon portaita.
Ainakin tavoitteena on portata Questille.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Ainakin tavoitteena on portata Questille.

Voi olla että moninpelin kannalta voi olla pakkokin portata (kuvittelisin steam julkaisunkin olevan pelkästään tämän takia). Mielenkiintoista myös nähdä tuleeko tuosta ensimmäinen Quest2 only moninpeli. Eka Kyösti voi olla liian vaikea pala purra moninpelin kannalta, ilman massiivisia downgradeja. Varmaan kuitenkin ensimmäiset kuukaudet menee ihan PC pelaajapoolillakin koska tuo on uusin ison profiilin peli vähään aikaan sinne, mutta Kyöstien kautta tulisi iso lauma lisää (esim Pop1 vaihtelua kaipaavat).
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
494
Onko kukaan saanut Virtual Desktop striimausta toimimaan kunnolla Elisan Zyxel-modeemilla/reitittimellä?
Tässä laiteessa on oma verkkonsa 5GHz-nopeudelle ja VD antaa täyden 855Mbps kaistan.

Itselläni pelien striimaus toimii joskus n. 8-9ms verkkolatenssilla, eikä pätkimistä esiinny.
Satunnaisesti kuitenkin seuraavalla kerralla yhdistäessä latenssi on 10-14ms ja pelit pätkii melko pahasti. Verkkolatenssi piikkeilee ilkeästi, ja tätä tapahtuu useita kertoja minuutissa.
Esim beat saber on täysin pelikelvoton.
Joskus latenssi menee 30ms tienoille ja kuva "katkeaa" esim. päätä käännellessä. Tämä korjaantui viimeksi resetoimalla reititin tehdasasetuksille.

Kokeilin asettaa kanavan vapaimmalle mahdolliselle puhelimen wifi-analyzer sovelluksen avulla, mutta tällä ei juurikaan ole merkitystä.
Kanavaa vaihtamalla reitittimena asennuksesta asetus näkyy kyllä selaimessa, mutta wifi-analyzer näyttää tämän jälkeenkin edellistä kanavaa myös uudelleenyhdistämisen jälkeen.
 
Varmista nyt ainakin ettei muut laitteet ole siinä 5GHz verkossa huutelemassa, eli kaikki muut laitteet sinne 2.4GHz puolelle. Voi olla myös syytä varmistella ettei muut laitteet suorita siellä 2.4GHz puolella mitään massiivisia latauksia silloin kun on tarkoitus VD:llä pelailla. Koska voihan sekin kuormittaa sitä purkkia itessään, ja silloin sakkaa sen 5GHz käsittelykin (onko se sitten purkin lämmöistä vai cpu kuormast vai mistä kiinni). Purkki mahdollisimman lähelle Kyöstiä ettei minkään muunkaan sähkölaitteen aiheuttamat häiriöt pääse häiritsemään yhteyttä.
 
On varmistettu nuokin. 5Ghz verkossa on ainoastaan puhelin kiinni, mutta sammutan wifin siitä kyöstiä yhdistäessä.

Muita laitteita ei ole myöskään päällä reititintä kuormittamassa. PC on langallisena kiinni.

Reititin on pelialueen vieressä. Toki sijainti oli puoliksi TV:n takana, siirsin sen nyt kaiuttimen päälle jotta on täysin suora linja pelialueelle. Mutta tuosta sitä ei voi siirtää johtojen siujoittelun takia enää muualle.
 
Toivottavasti tuo sijoittelu auttaa. Sitten voi myös kokeilla kytkeä salausta pois päältä tai keventää sitä. En tiedä voiko tuossa purkissa olla jotain muuta kuormittavaa mitä voisi ottaa vain pois päältä (ja millä olisi merkitystä)
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 348
On varmistettu nuokin. 5Ghz verkossa on ainoastaan puhelin kiinni, mutta sammutan wifin siitä kyöstiä yhdistäessä.

Muita laitteita ei ole myöskään päällä reititintä kuormittamassa. PC on langallisena kiinni.

Reititin on pelialueen vieressä. Toki sijainti oli puoliksi TV:n takana, siirsin sen nyt kaiuttimen päälle jotta on täysin suora linja pelialueelle. Mutta tuosta sitä ei voi siirtää johtojen siujoittelun takia enää muualle.
Jos kaikki kivet oot kääntänyt ja et millään saa toimimaan niin jos sulla sattuisi olemaan joku vanhempi wifi reititin joka tukee 5ghz (näitä saa gigantistakin uutena ~30€), niin sellaisen kun lyöt piuhalla kiinni sun Zyxeliin, laitat AP moodiin ja jätät vain 5Ghz wifin päälle, niin voisi olla helppo ratkaisu. Itsellänikin on sellainen viritys kuin PC -> reititin 1 -> reititin 2 (tämä AP moodissa) -> Quest2 ja toimii loistavasti nettiviiveen ollessa 4-10ms pelistä riippuen.
 
Eikös tuon AP reitittimen (eli siis sen joka juttelee kyöstin kanssa) kannata olla suoraa siinä pc:ssä kiinni? Vähemmän solmuja välissä.
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
230
Onko kukaan saanut Virtual Desktop striimausta toimimaan kunnolla Elisan Zyxel-modeemilla/reitittimellä?
Tässä laiteessa on oma verkkonsa 5GHz-nopeudelle ja VD antaa täyden 855Mbps kaistan.

Itselläni pelien striimaus toimii joskus n. 8-9ms verkkolatenssilla, eikä pätkimistä esiinny.
Satunnaisesti kuitenkin seuraavalla kerralla yhdistäessä latenssi on 10-14ms ja pelit pätkii melko pahasti. Verkkolatenssi piikkeilee ilkeästi, ja tätä tapahtuu useita kertoja minuutissa.
Esim beat saber on täysin pelikelvoton.
Joskus latenssi menee 30ms tienoille ja kuva "katkeaa" esim. päätä käännellessä. Tämä korjaantui viimeksi resetoimalla reititin tehdasasetuksille.

Kokeilin asettaa kanavan vapaimmalle mahdolliselle puhelimen wifi-analyzer sovelluksen avulla, mutta tällä ei juurikaan ole merkitystä.
Kanavaa vaihtamalla reitittimena asennuksesta asetus näkyy kyllä selaimessa, mutta wifi-analyzer näyttää tämän jälkeenkin edellistä kanavaa myös uudelleenyhdistämisen jälkeen.

Mulla varmaan sama Elisan ZyXEL. Jokaisella pelikerralla tulee muuttaa modeemin asetuksista channel vaikka se aina näyttää sen olevan viimeksi tallennettu. Jos ei tätä tee, oireet ovat samat mullakin. Cahannellin päivitettyä pelaaminen onnistuu eikä oireita tule vasta kuin seuraavalla kerralla. Ilmeisesti koneen sammuttaminen tai joku aikakatkaisutyyppinen ongelma. Semiärsyttävää, mutta samalla sen tekee kun kirjautuu Steamiin ja vetää VDstreamerin päälle, joten vielä olen jaksanut.

Ps. Oiskos jollakin heittää hyvästä n. 100 e purkista suositus (löydyttävä gigantista, koska lahjakortteja), jotta tuo ongelma ratkeisi. Samalla auttaisi yläkerran wifiin lasten huoneeseen. Nyt tulee läpi yläkertaan 10mg ja se ihan riittävä heille vaikka alin palkki vain kuvakkeessa näkyykin.
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
Itsellä oli vanha Asuksen purkki joka nyt toimii dedikoituna ihan tähän hommaan. Luulen että hyvä ratkaisu moneen ongelmaan.

Omistaako kukaan halo strapin ja PSVR:n? Tekeekö halo strap Questista lähellekään noin miellyttävän kuin PSVR? Katsoin että PSVR painaa yli 600 grammaa, olisin tuntumasta päätellyt että vain kolmasosan Kyöstistä.
 
Meathead

NOSTO
Liittynyt
24.11.2020
Viestejä
11
Että on kesken työpäivän hauska nykästä setti päähän ja hävitä hetkeks ihan johonkin muualle, piristää paremmin kuin lounaalla käynti tai biliksen peluu taukohuoneessa, jos ei olis korona time tilaisin välittömästi viis headsettiä virkistyskäyttöön.
 
Liittynyt
27.05.2019
Viestejä
411
Mun reititin on kokonaan suljetun ikea laatikoston sisällä ja toimii täysillä... Ei se wifi signaali nyt mitään infrapunaa ole. Vasta alakertaan mennessä wifi analysaattori huomasi jotain
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
494
Juu näköjään tuon zyxelin kanssa joutuu pelleilemään joka pelikerta.

Ei tuollaista kikkailua jaksa, joten erillinen reititin questia varten siis hankintaan. TP-linkkien kanssa oli täällä mainittu olevan AX-moodissa ongelmia ja Asukset maksaa mansikoita. Eikä viitsisi viittäkymppiä maksaa AC-reitittimestä.

Tilasin sitten saksan amazonista Honor 3 Wifi 6 reitittimen, jonka on kehuttu sopivan hyvin VD-striimaukseen.

Hintakin oli tällä hetkellä vain 55€ toimitettuna:
https://www.amazon.de/-/en/HONOR-Ro...onor+3+wifi&qid=1607023681&s=computers&sr=1-3
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 348
Eikös tuon AP reitittimen (eli siis sen joka juttelee kyöstin kanssa) kannata olla suoraa siinä pc:ssä kiinni? Vähemmän solmuja välissä.
Tottakai paras olisi PC <- kaapeli -> reititin <- wifi -> Quest2 mutta kysyjän tapauksessa kun kyseessä on modeemi, joka on pidettävä mukana tässä, mutta koska wifi on huono, niin erillinen AP tarvitaan.
Omassa tapauksessa taas minulla on VR huone toisessa kerroksessa kuin peli PC ja talon sisäisellä kaapelilla yläkerran reititin on yhdistetty alakerran reitittimeen joka sijaitsee VR huoneessa.
 
No siis eikös se Kyöstille dedikoitu purkki voi vaan päästää liikenteen läpi sille internetsiin kytketylle? Lähinnä vaan eri päin ne purkit siinä ketjussa, mutta Kyöstille on lyhyempi matka.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Juu näköjään tuon zyxelin kanssa joutuu pelleilemään joka pelikerta.

Ei tuollaista kikkailua jaksa, joten erillinen reititin questia varten siis hankintaan. TP-linkkien kanssa oli täällä mainittu olevan AX-moodissa ongelmia ja Asukset maksaa mansikoita. Eikä viitsisi viittäkymppiä maksaa AC-reitittimestä.

Tilasin sitten saksan amazonista Honor 3 Wifi 6 reitittimen, jonka on kehuttu sopivan hyvin VD-striimaukseen.

Hintakin oli tällä hetkellä vain 55€ toimitettuna:
https://www.amazon.de/-/en/HONOR-Ro...onor+3+wifi&qid=1607023681&s=computers&sr=1-3
Laitahan tuosta kokemukset sitten. Tuo TP-Link AX50 tuli eilen, ja jonku tunnin sen kanssa askartelin eikä se kovin hyvältä vaikuta. Yhteys on kyllä 1200Mbps mutta lägipiikkejä esintyy tasaisen satunnaisesti, pilaten koko homman. En huomannut juurikaan eroa mitä yhteyslaatua käytti, mutta VD ilmoitteli stutteroidessa että network viive kasvoi aina satunnaisesti. Vielä hetken aikaa jaksan askarrella ja kokeilla vaikka eri firmikset läpi, mutta sitten lähtee palautukseen.

Myös Honor 3 vaikuttaisi sopivasti hinnoitellun tähän hommaan.
 
Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
650
Laitahan tuosta kokemukset sitten. Tuo TP-Link AX50 tuli eilen, ja jonku tunnin sen kanssa askartelin eikä se kovin hyvältä vaikuta. Yhteys on kyllä 1200Mbps mutta lägipiikkejä esintyy tasaisen satunnaisesti, pilaten koko homman. En huomannut juurikaan eroa mitä yhteyslaatua käytti, mutta VD ilmoitteli stutteroidessa että network viive kasvoi aina satunnaisesti. Vielä hetken aikaa jaksan askarrella ja kokeilla vaikka eri firmikset läpi, mutta sitten lähtee palautukseen.
Jep, muistelin omasta kappaleestanikin että lagipiikkejä oli, mutta kun en ihan satavarmasti muistanut niin muotoilin varovasti. Vaihdoin, kun liki samaan BF hintaan sai, tuon Asus ac66u b1 purkkiin ja siinäkin näkyy steam overlayssa välillä niitä lagipiikkejä mutta paljon harvemmin mitä silloin kun käytän huawein 4G routeria. Yhteyskin tuntuu pitävän 7-9ms viiveen varsin tasaisesti. Molemmat olivat muistaakseni huonommalla tolalla TX50:ssä.

Eiköhän noita purkkeja saa taas alesta kohta jollei yli satasta halua maksaa, jimmsin joulukalenterissakin näytti asuksen nimi olevan useammassa paikkaa. Nettikommentien perusteella eniten tyytyväisiä tuntuu olevan Asuksen ja Netgearin käyttäjissä.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
722
Laitahan tuosta kokemukset sitten. Tuo TP-Link AX50 tuli eilen, ja jonku tunnin sen kanssa askartelin eikä se kovin hyvältä vaikuta. Yhteys on kyllä 1200Mbps mutta lägipiikkejä esintyy tasaisen satunnaisesti, pilaten koko homman. En huomannut juurikaan eroa mitä yhteyslaatua käytti, mutta VD ilmoitteli stutteroidessa että network viive kasvoi aina satunnaisesti. Vielä hetken aikaa jaksan askarrella ja kokeilla vaikka eri firmikset läpi, mutta sitten lähtee palautukseen.
Oletko kokeillut disabloida 802.11ax-yhteyden ja käyttää ainoastaan 802.11ac-yhteyttä? Itselläni on AX10 purkki ja pikaisella testaamisella 802.11ac-yhteys tuntuu toimivan ihan hienosti. Toki se on "tyhmää" ostaa 802.11ax-purkki ja tiputtaa yhteys pykälää huonommalle.

Ongelma on valmistajan tiedossa ja kai ne siihen yrittää jotain firmispäivitystä epätoivoisesti koodata, mutta en välttämättä pidättäisi hengitystä tätä odotellessa. Asus RT-AX86U on ilmeisen luotettava purkki, mutta myös hinta on sen mukainen. Omasta AX10 purkista maksoin 20 euroa ja se saa nyt ainakin toistaiseksi ajaa asian.

Näköjään juuri joku oli todennut seuraavaa AX50 purkista:

"Issue [VR game streaming stuttering] was resolved when using AC (this is the solution to the issue for me at this point)"

Liittynyt
14.11.2018
Viestejä
11
Quest 2 pukin konttiin jo hommattu. Mietiskelin tässä jo valmiiksi että mikä olisi paras tapa pelata Beat Saberia ko. laitteella? Peliä on pelattu aiemmin pleikkarilla ja poika toivonut mahdollisuutta pelata custom kappaleita. Olenko ymmärtänyt oikein että tietokoneen Beat Saber-versiossa tämä olisi helpompaa verrattuna standaloneen? Mietityttää vaan tuo Virtual Desktopin toimivuus. Näyttäisi olevan jonkun verran ongelmia käyttäjillä sen kanssa. Käytössäni on DNA:n valokuitu plus-modeemi F@st 3686 v2 (DNA Netti 400M-liittymällä) joka tukee 5ghz verkkoyhteyttä. Kenelläkään kokemusta tästä purkista Virtual Desktopin kanssa? Langattomuus olisi kuitenkin se ykkösprioriteetti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 458
Viestejä
4 162 682
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom