Minun kiinnostus tämän pelin suhteen kuoli juuri tämän takia. Kuulun pelaajaryhmään joka pelaa melkein poikkeuksetta vaikeimmalla tai toiseksi vaikeimmalla pelin kuin pelin. Haaste on se polttoaine mikä saa minut pysymään kiinnostuneena pelaamisessa: Oli se moninpeli tai yksinpeli, oma suoritukseni on ylitettävä ja voitto ei ole minkään arvoinen ellen koe tehneeni sen eteen kaiken minkä pystyn.
Minun kymmenet tunnit NMS pelaamista eivät olleet yksinäistä, tuttujen ja turvallisten pelitoverieni kanssa tätä tahkottiin siihen pisteeseen asti, kunnes todettiin että tämä peli antaa sinulle kaiken kun vain tiedät mistä ottaa. Minkään eteen ei juurikaan tarvitse tehdä mitään ja taistelut on helppoutensa takia yhdentekeviä (sekä itseään toistavia). Uuden, paremman tai arvokkaamman asian eteen toistuu myös sama looppi: Aloita kymmenettä kertaa kulutettu grind-kaava uudestaan, tismalleen samoin askelin kuin edellisilläkin kerroilla. Tavoiteltu asia ei tuo juurikaan (yleensä ollenkaan) pelaajalle mitään tulevaa suoritusta parantavaa lisäarvoa, se on yleensä täysin sentimentaalinen objekti, jonka arvo pelaajalle on tieto sen omistamisesta. Muutamana poikkeuksena voit grindaamisellasi saavuttaa asian, joka jatkossa hieman tehostaa tulevaa grindaamistasi, sen jälkeistä grindaamisprojektia silmälläpitäen.
Pelin savuverhona toimii illuusio tekemisen paljoudesta. Käyttäisin englantilaista sanaa "overwhelmed" kuvaamaan sitä alkutaipaleen tunnetta, kun pyörittelee ajatuksissa kaiken saavuttamisesta ja kokemisesta. Pelin mekaniikat kun ovat tulleet tutuksi, näkee savuverhon taakse kirkkain silmin: Kaikki on pelaajalle kuin hopeatarjottimella, kun vaan tiedät oikean paikan missä ojentaa virtuaalista avaruuspukukättä. Hieman kun on laittanut ensimmäistä omaa materiaalikoneistoa rullaamaan, olet saavuttanut jo melkein kaiken pelissä saavutettavan: Pitää vain valita mistä haluaa aloittaa. Jäljelle jää farmaus ja grindaus.
Kaveripelaaminen on myös lätkästy updatena sen verran myöhään pelin kylkeen ettei se tuo soolopelaamiseen verrattuna mitään lisäarvoa. Itseasiassa päinvastoin, soolona kaikki on nopeampaa ja multiplayer-ominaisuudet rajoittuu lähinnä toisten näkemiseen, joten mitään hauskaa tiimissä etenemistä ei pääse edes kokemaan.
Viestini pettynyt sävy on ihan perusteltu: Peli oli todella lupaava aluksi, se on kaunis, ajatus mielenkiintoinen ja halusin pitää siitä satoja tunteja yhdessä sekä erikseen. Haasteen puute kaikessa söi valitettavasti ilon täysin, sekä pelin kehitysversioiden liitännäisten lätkiminen toisiensa päälle vailla minkäänlaista keskitettyä ydintä tai edes toisiinsa liittämistä kokonaisuudeksi sai minut lopettamaan NMS pelaamisen. Edes jonkinlainen progressiosysteemi olisi tehnyt jo paljon, mutta sen puute muiden jatkeena laittoi näkemään ettei tälle kulutetut tunnit tuo mitään jo tähän asti annettua enempää vaikka pelituntimittaria kuinka pyörittäisi. Sääli.
Uskon kuitenkin tämän pelin tarjoavan paljon rennommalle/casuaalimmalle pelaajalle, joka nauttii asioiden haalimisesta, kevyestä rakentelusta ja pelimaisemien (jotka ovat upeat!) ihailusta, eikä viikkotasolla istu pelin parissa älyttömän montaa tuntia, varsinkaan putkeen. Valitettavasti en itse sovi tähän muottiin. Kampanja on kertasuorituksena yksin pelattuna ihan viihdyttävä, lyhyehkö kylläkin.