En ole kaikkia kennoja mittaillut, mutta muutaman kyllä testasin, eikä niissä ollut oikeastaan mitään eroa uusiin. Eikös NiMhejä nimenomaan ylistetty siitä, että niissä ei ole muisti-ilmiötä ja sen vuoksi ei tarvitse miettiä milloin latailee. Missään ohjeissakaan ei ole muistaakseni tullut vastaan kehotusta siitä, että pitäisi välttää osittaisia purkusyklejä.Kapasiteetti, sekä purkuvirtakin pysynyt hyvinä, vaikka latailtu miten sattuu?
Ajoneuvokäyttöön tuskin LSD-akkuja kaytetään, kuten myös mihinkään muuhunkaan isoon pakettiin.
No tietysti paskat laturit keittävät kennot, mutta se ei sinänsä liity mitenkään NiMh kennojen paskuuteen. Asiallisia latureita saa nykyään ihan edullisesti. Ainakin oma laturini näyttää osaavan homman, sillä se ei jää keittämään kennoja tuntikausiksi, jos tyrkkään lataukseen lähes täyden kennon. Muotoillaanpa asia toisin: onko hyvällä laturilla ongelmallista ladata osittain purettuja NiMh kennoja? Ei ainakaan pikaisella googletuksella löytynyt mitään viitteitä siihen, että NiMh kennot pitäisi aina käyttää välissä tyhjäksi..Kyllä sitä samaa ilmiötä on jonkin verran myös nimhheissä. Tosin niiden vikaantumismekanismi on yleensä kuivuminen. Jos laturi on tyhmä pientä vakiohkoa virtaa tuuppaava, on hankala arvioida aika kennoille, jos eivät ole täysin tyjiä. Toinen tyhmä laturi on ajastinpohjainen; tuuppaa suurehkoa, vakiohkoa virtaa tietyn ajan.
Älyttömipiä latureita ovat esim. BC-700 ja 900. Antavat pulssilla kolmea ampeeria per kenno. AAA-kennot ainakin varmasti kiittävät Eivätkä nuo ikinä tunnista kennon tulleen täydeksi; joko lataavat hetken, tai sitten grillaavat kennot paskaksi...
Ihan rohkeasti vaan dyykkaamaan, sehän on kierrätystä parhaimmillaan. Itsekin olen jo monen tonnin edestä tavaraa dyykannut SER-lootasta, muunmuassa muutaman UPSin joissa ei ollut muuta vikaa kuin akut happamat, 8x8 audiomatriisin/DSP:n jossa flekti finaalissa ja täysin ehjän 4x240W PA-päätteen. Sekalaisia vähän käytettyjä eri laitteiden akkujakin olisi ollut mutta niille ei ole itsellä ollut juuri nyt käyttöä, otetaan niitä sitten kun tarvis tulee kun niitä kuitenkin melko säännöllisesti "jäteakkulaarista" löytyy.Meillä ainakin menee ihan jäätävä määrä käyttökelpoista it-rompetta suoraan serriin. Harvoin vaan kehtaa dyykkailla sieltä pöntöstä, kun työkaverit katsovat oudolla ilmeellä
Pitää vilkaista niistä isommista keräyspahvilaatikoista, jos sieltä löytyisi.Niitä nimeltä mainitsemattoman operaattorin värisiä patterikeräyslootia on vähän joka kaupassa. Jos löytyy myös pienelektroniikkakeräys ja/tai lamppukeräys, niin niitäkin voi vilkaista.
Tosin eipä uudet laatukennotkaan paljoa maksa, esim.: 18650 Sony US18650VTC4 LiMn-akkukenno 3,6V - Super tehokas 30A purku! - Ei suojapiiriä - Flat-top
Juu, kyllähän sieltä on tullut otettua varsinkin läppärin virtalähteitä ja laitetuulettimia eri projekteihin. Yritän tosin vähän hillitä himojani tuon bonkin haalimisen suhteen, ettei koti täyty tarpeettomasta tavarasta.Ihan rohkeasti vaan dyykkaamaan, sehän on kierrätystä parhaimmillaan. Itsekin olen jo monen tonnin edestä tavaraa dyykannut SER-lootasta, muunmuassa muutaman UPSin joissa ei ollut muuta vikaa kuin akut happamat, 8x8 audiomatriisin/DSP:n jossa flekti finaalissa ja täysin ehjän 4x240W PA-päätteen. Sekalaisia vähän käytettyjä eri laitteiden akkujakin olisi ollut mutta niille ei ole itsellä ollut juuri nyt käyttöä, otetaan niitä sitten kun tarvis tulee kun niitä kuitenkin melko säännöllisesti "jäteakkulaarista" löytyy.
Yhden tapauksen olen todistanut missä softa meni sekaisin ja laturi grillasi akut pulleaksi sekä kotelo hieman suli.Ei mulla ole mennyt jumiin ysisatasen softa koskaan.
Ainoa ärsyttävä piirre vain, että ei lähde lataamaan liian tyhjiä nikkelimetallisotkuja, että ne pitää herätellä muulla laturilla.
Noitakin näyttää olevan ainakin kahta sorttia ja hieman ristiriitaista tietoa, että kumpi on parempi.Ne lidlin uudemmat LSD tronicit ovat tosiaan ihan kelvollisia hintaansa nähden, vaikka eivät toki pärjää eneloopeille.
Onkohan muuten jotain helppoa ratkaisua, jos haluan ladata litiumkennoja vain n. 4.1V tasolle pidemmän käyttöiän toivossa? Optimaalinen olisi joku halpa tp4056 -tyylinen mokkula, jonka voisi integroida suoraan laitteeseen. Pystyisiköhän tuota tp-mokkulaa modaamaan helposti latausjännitteen pudottamiseksi?
Ei vaikuttaisi olevan. Yksi tuossa paskoontui sellainen LSD Tronic 2100, että kapasiteettiä oli vain neljäsosa. Ehkä ne Ikean akut on parempia samoissa hinnoissa. Kapasiteetitkin ollut alikanttiin Troniceissa jo ihan uutena(uusimmat..siis sellainen hyvin pitkälti metallin väriset). Sitä aikaisemmissa ei ollut vastaavaa ongelmaa. Tulokset taitaapi näkyä tämän triidin alkupäässä.Ne lidlin uudemmat LSD tronicit ovat tosiaan ihan kelvollisia hintaansa nähden, vaikka eivät toki pärjää eneloopeille.
Punaiset Tronicit taitavat olla perinteisiä "ei-LSD" kennoja.Noitakin näyttää olevan ainakin kahta sorttia ja hieman ristiriitaista tietoa, että kumpi on parempi.
Viimeisin paketti oli niitä "punaisia" eli pakkauksessa on punaista ja akussa punainen raita ym. punaista. Noita en ole juurikaan käyttänyt, mutta ihan toimivilta tuntuvat. Jossain sanottiin, että "punaiset" ovat aivan paskoja, mutta liekö sitten niin, että ensin myytin "punaisia" ja sitten "vihreitä" (Jotka ovat minulla toimineet ok) ja sitten taas näitä punaisia.
Esim. vihreä AAA on speksattu 950 mAh:ksi ja uudet punaiset 900 mAh:ksi. Jälkimmäinen kuulostaa paremmalta ja uskottavammalta, jos noita tykkää raiskata övereillä purkuvirroilla, mutta onhan sekin mahdollista ja aika todennäköistäkin, että kyseessä on täysin sama tuote eri painatuksilla.
Et kertonut, että lataatko irrallisia akkuja vai meinasitko modata jonkin valmiin tuotteen latamaan 4,1 volttiin, mutta ainakin iMax-kopioilla homma onnistuu halvalla, jos kyseessä on irtoakut.
iMAX B6 AC Digital LCD RC Lipo NiMh NiCD Battery Balance Charger Power Adapter | eBay
Luonnollisesti myös litiumin varastointilataus onnistuu, eli se suositeltu 3,7 volttia (Tuskin ovat softaa huonontaneet noissa uudemmissa versioissa?). Ja lataahan tuolla tietenkin muitakin kemioita.
Itse syötän tuota vanhalla ilmaisella läppärilaturilla (15V 8A), joten halvaksi tuli laturi vaikka aikoinaan tuosta joutui maksamaan jopa reilut 20 euroa.
Väsäilin hiljattain neljällä 500F superkonkalla ja mosfeteilla toimivan pistehitsauskojeen. Konkat 2S2P setupissa. Liipaisu tapahtuu ihan manuaalisesti, eli ei mitään hienoja ajastimia tms. Muutaman koehitsauksen ehdin sillä jo tehdä ja tuntuisi toimivan. Kaapelit pitäisi vaihtaa vielä järeämpiin, vaikka nykyisetkin ovat suht järeää kuparia. Virtaa tuntuisi riittävän, kun kaapelit lämpenevät nopeasti...@velleri Onkos muut piste hitsaillut omia akku kenno virityksiä. Löytyi mielenkiintoinen akulla toimiva juotin/piste hitsaus vehje ja pitihän se laittaa korean pojalta tilaukseen.
아두이노 스폿 화면 바꾸어보았습니다. ^^;
Niin muuten taitaa ollakin. En ostaessani lukenut pakkausta sen tarkemmin, kun oletin noiden tietenkin olevan niitä perus LSD-akkuja, koska kaikki aikaisemmin ostamanikin olivat. Tai ei noissa ainakaan lue sitä maagista ready to use-tekstiä.Punaiset Tronicit taitavat olla perinteisiä "ei-LSD" kennoja.
Schottky tuli itselläkin mieleen, voihan tuota kokeilla. Sen joko pitäisi olla pieni, jotta kynnysjännite olisi matala kuuman lastun takia. Tai sitten suuri, jolloin suhteessa virta on matala, joka voisi johtaa pieneen tiputukseen. Mutta varmaankin molemmilla pääsee n. 4,0 volttiin. Jos se riittää, niin ok.Ja toki noilla kunnon akkulatureilla onnistuu 4.1V, mutta etsin siis laitteeseen sisäänrakennettavaa pientä, halpaa mokkulaa, tyyliin tp4056. Olisi monessa käytössä fiksumpaa ladata akku vain 90% tasolle ja moninkertaistaa sitä myötä sen elinkaari.
Varmaan tyhmä kysymys, mutta mitä tapahtuisi, jos laittaisin TP4056 laturin ja akun välille vaikka diodin pudottamaan hieman akulle menevää jännitettä? Veikkaan, ettei ole hyvä idea, mutta kysytään nyt viisaammilta
Laita videota testihitseistä kun saat omasi. Ei näyttänyt koreanpojalla sellaisia videoita löytyvän, jossa lirpaketta oltaisiin laitettu kiinni?@velleri Onkos muut piste hitsaillut omia akku kenno virityksiä. Löytyi mielenkiintoinen akulla toimiva juotin/piste hitsaus vehje ja pitihän se laittaa korean pojalta tilaukseen.
아두이노 스폿 화면 바꾸어보았습니다. ^^;
Tuolla ainakin on parempaa revikkaa ja videoita samalla laitteella. Myös kuparia jotkut tuolla hitsaillut. Endless-sphere.com • View topic - BOSS LEVEL CUSTOM SPOT WELDERLaita videota testihitseistä kun saat omasi. Ei näyttänyt koreanpojalla sellaisia videoita löytyvän, jossa lirpaketta oltaisiin laitettu kiinni?
Ilmeisesti mahdollisimman suuri hetkellinen purkuvirta tuossa tärkein ja isompi jännite sitten polttaa jo reiän ja laitteen ja sulat metalli roiskeet jo käyttäjälle vaarallisia. Suositus ~12v jännitettä käyttää ja jossain oli että jos kupari liuskoja välttämättä haluaa tuolla hitsata niin sitten 4s akkua. Mutta joo kai tuo normi auton akullakin pelaisi. itse ostin tälläsen akun tuohon kaveriksi joka antaa hetkellisesti 780A Turnigy Graphene 6000mAh 3S 65C Lipo Pack w/XT90Miksiköhän tuo korostaa Li-Po akkujen käyttöä koko ajan? Luulisi kahden sarjaan kytketyn autonakun (24 V) tms. käyvän yhtä hyvin? Toki kannettavuus ei ole samaa luokkaa.
Elikkä tuossa 2 vehjettä samassa eli tina kolvi ja piste hitsi. Piste hitsille Lipo 3S suositus ja tinakolville 19-35v. Itsellä meininki laittaa makitan akku tuohon tinaus puolelle tai jos pöydässä tinailee niin vaikka sitten tuo 19v läppärin virtis.Ei tuolle vehkeelle kyllä mitään "12 V" jännitettä suositeltu vaan enemmän. Tais olla 19 V.
Autonakusta kyllä lähtee "käskyä" satoja ampeereita siitäkin, tuskin se siitä voi kiinni olla?
Ok, kiitos oikaisusta, enpä ollut tuota seikkaa huomannut. No siinä tapauksessa yksi kappale auton 13,2 Voltin lyijyakkuja riittää hitsaukseen.Elikkä tuossa 2 vehjettä samassa eli tina kolvi ja piste hitsi. Piste hitsille Lipo 3S suositus ja tinakolville 19-35v. Itsellä meininki laittaa makitan akku tuohon tinaus puolelle tai jos pöydässä tinailee niin vaikka sitten tuo 19v läppärin virtis.
Kyllä pitäisi ihan yhtälailla pelata. Toki koko tuossa raahattava mutta jos joku irto akku löytyy niin miksei sitä kannata käyttää. Itse nyt tuli hommattua riittävän järeä lipo akku kun voihan sitä käyttää sitten vaikka talvella auton jump startterina kun webasto imee akun tyhjäksi.Ok, kiitos oikaisusta, enpä ollut tuota seikkaa huomannut. No siinä tapauksessa yksi kappale auton 13,2 Voltin lyijyakkuja riittää hitsaukseen.
Jos auton 12 voltin akussa on huoneenlämmössä 13,2 volttia, voi se olla aika kuivakka... Lepojänönä täydessä voisi joku 12,9V olla lähempänä totuutta. Satojen ampeerien kuormalla sitten joku 6-9V...
Kovassa pakkasessa ei ole mitenkään erikoista, vaikka löytyisi reilusti yli 13 volttiakin. Silloin ei pahemmin akusta tule mitään, jos siinä on vain 12V, koska se on jäässä...
Niin no kyseinen asia on tässäkin ketjussa kerrottu jo lukuisia kertoja. Tuo siis ei toimi "edes jotenkin", vaan on erinomainen laite.No mutta sehän on hyvä, että edes joku loodare toimii edes jotenkin...
Mitä tekee älyttömillä kommenteillasi, jollei sinulla ole käyttökokemuksia kyseisestä kemiasta ja itse on siihen tyytyväinen. Miksi ostat halpaa paskaa ja purat täällä patoumiasi? Sama meininki monen muunkin aiheen kohdalla.Mitä tekee erinomaisella laturilla, kun akut kuitenkin omaavat erittäin paskan kemian?
aliexpressistä löytyy noita joka lähtöön.Mietimpä jos rakentelun kannalta laittaisi tuohon electroluxin rikkaimuriin lion akut. (3x 18650 .. alkuperäinen 10x 1.2 c kennoja).
Onkohan mitään valmiita piirilevyjä suojaksi/hallinnoimaan latausta tuolle 3s pakalle? Ei oikein tällä hetkellä olis aikaa lähteä itse suunnittelemaan tai piirtelemään alusta asti. Kiinasta toki löytyy 1dollarilla kaikenlaisia, tiedä vaan yhtään miten mahtavat hoitaa hommansa toisekseen menee näin joulun lähestyessä pahimmillaan 2kk että sieltä saa jotain
Ehdotuksia otetaan vastaan. Fyysisesti 18650 ja protection piirilevy näyttäis mahtuvan mukavasti kyllä rungon sisälle.