Nettitreffit + Tinder

Niin itse en käy katsomassa verotoimistossa toisten tietoja ja olen sitä mieltä että niitä tietoja ei pitäisi olla edes julkisesti saatavilla. Jotkut kuitenkin niin tekevät.

En tiedä mitään nykyisen kumppanin tuloista, en ole kysynyt. Siinä menee itselläni raja että kumpikin vastaa omista menoistaan.

Rahahan tulee kuvioon vasta jos on menty naimisiin ja alkaa ongelmat. Sitten voi joutuakin maksamaan älyttömiä tasinkoja ja siihen vielä mahdolliset elatusmaksut:

Eli olkaa nyt varovaisia Tinderissä ja miksei muutenkin.

Rupesin lukemaan tuota eikä ihan heti tullut sellaista "muijja vei rahat, lapset ja talon", mitä odotin. Pikemminkin ekan tapauksen äijä vaikutti täysin vastenmieliseltä laittaessaan avioliitossa rahaa piiloon ja kusettaessaan vielä omilta lapsiltaankin osuudet.
 
Kyllä niitä avioeroihin liittyviä kohtuuttomuuksia tapahtuu ja erityisesti lasten tapaamisoikeuksiin liittyvät asiat päättyy usein miesten tappioksi. Pelkkä maksajan rooli.

Avioehtokaan ei ole 100% suoja, oikeus voi niitä omin mielin "kohtuullistaa".
 
Uutena tän foorumin käyttäjänä en kauheen montaa sivua jaksanut kahlata taaksepäin, joten sori jos menee kommentti nyt jotenkin sivuun aiheesta tai asiaa jo käsitelty.
Facebookissa on keväällä pystyyn polkastu ryhmä "Korona-ajan Sinkut eli KoSi" missä on nyt 6500 jäsentä ja pääasiassa daamivoittoista porukkaa. Oon siellä nyt jonkinaikaa pörränny ja täytyy rehellisesti sanoo että on ollut varsinainen super oppitunti naisten sielunelämästä. Käykäähän katsomassa. Paljon siellä on myös parinmuodostusta tapahtunut ja jos Tinderiin vertaa niin sanosin että hakkaa kyllä 6-0.
 
Hieno mainos
 
Muutenkin vois keskustelufoorumin hengessä vähän avata, siteerata oleellista tjsp. Ei viitsi liittyä sinkkuryhmiin omalla nimellään vain nähdäkseen, että mikä oli kirjoittajan pointti.
 
En ole siellä mikään admin, aktiivi tai perustaja joten mainokseksi ei ollut tarkoitettu. Copypastaa ryhmän kuvauksesta:

"Jäsenten tavoitteet ryhmässä olemiseen ovat erilaisia: osa on ryhmässä hakeakseen seuraa tai löytääkseen potentiaalisen kumppanin, osa jakamassa ajatuksia ja saamassa vertaistukea koronakriisin keskellä. Kunnioitamme jokaisen henkilökohtaista lähtökohtaa ryhmässä olemiseen. Erilaisuus on rikkaus.
KoSi koostuu erilaisista ja eri-ikäisistä ihmisistä ympäri Suomen. Tämä on ryhmän valtava rikkaus ja arvo. Jokainen ryhmän jäsen ymmärtää, että tällaisessa joukossa mielipiteitä on monenlaisia. Kunnioitamme toisiamme ja toisten mielipiteitä, vaikka ne olisivat erilaiset kuin omamme. Asioista saa olla eri mieltä, mutta henkilökohtaisuuksiin meno ei ole asiallista."

Ihmisiä on ikähaarukasta 18-80 ja joka puolelta Suomea. Keskustelu on todella vilkasta ympäri vuorokauden ja monille vaikuttaa olevan sellanen vertaistukipaikka missä pohditaan sinkkuuden syntyjä syviä ja vähän katellaankin jos löytyis samanhenkistä kumppania. Siis ei varsinaisesti mikään deittisivusto vaan lähinnä ajatustenvaihtoo. Kukin voi - halutessaan - tehdä ittestään esittelyn kuvan kera, mutta jutskailua voi seurata täysin passiivisestikin. Ryhmätapaamisiakin ovat järkänneet ja varmaan järkkäävät lisää kun coronarajotukset poistuu. Iltalehdessä oli vähän aikaa sitten tämmönen artikkeli: Vastaveto Tinderille! Maija perusti ryhmän korona-ajan sinkuille – nyt monet ovat löytäneet rakkauden uudella tavalla
 
Aika erikoisia tapauksia tulee välillä vastaan. Nyt on keskustelu käynnissä google kääntäjän avulla. Ei aina satu käännös ihan just kohdalleen, niin tulee hassuja tilanteita. Toisaalta jos on Suomessa ilman suomenkielen tai englanninkielen taitoa, niin täytyy vähän joustaa vaatimuksista.
 
Tohon tulotaso juttuun. Siinä vaiheessa kun ei haeta enää sitä jonka kanssa kasvetaan yhdessä persaukisesta opiskelijasta työelämään ja on jo oma 'elämä' niin mieluusti kumppanilta toivoisi tulotasoa mikä mene yksiin omien suunnitelmien kanssa. Ei se kyllä mulle mikään red fälki ole jos tienaa tonnin pari vähempi, mutta ymmärrän jos jollekulle on.

Jääkö monella tinderi ilmoitukset välistä välillä? En oo kauheen aktiivinen sovelluksen kanssa niin tulee omasta puolesta vähän liian pitkiä taukoja keskusteluissa.

Muuten kyllä kohta viikon käytön jälkeen sanoisin mainetta paremmaksi. Kovin olin skeptinen koko appiin. Ero suoli24 on tälle kyllä 100/0. Enkä yhtään ihmettele kun joskus luin, että naiset käyttää tätä vaan boostatakseen itsetuntoa.

Entä miten etenette jos tulee tykkäystä joltakulta ketä vaikuttaa out off my legue. Viestiä vaan perään ja oma tylsä itsensä ja kattoo tuleeko mitään.
 
Mainos on kyllä tuokin :smoke: Erityisesti kohta "kaivataan lisää miehiä" on suunnilleen yhtä uskottava kuin pornosivujen mainokset panosivuista jotka "kaipaa lisää miehiä". "Vittu suomalainen nainen! Ei hevonpaska! Ei luottokortti!"

Liityin, heti jouduin jonku suomi24/vauva.fi naisen kans taisteluuun, iha normaalilla kommentilla aloitin ja yhtäkkiä flametti minkä ehti. Mitä tahansa vastas, nii pikkusen siirsi maalitolppaa ja oli pakko vastata, että en vaikuta iha kusipäältä. Taidanpa jättää vastaisuudessa väliin :D
 
Voitko vähän avata? Sanoit "Moi, mitä kuuluu" ja sai raivarit?
 
Mainos on kyllä tuokin :smoke: Erityisesti kohta "kaivataan lisää miehiä" on suunnilleen yhtä uskottava kuin pornosivujen mainokset panosivuista jotka "kaipaa lisää miehiä". "Vittu suomalainen nainen! Ei hevonpaska! Ei luottokortti!"
Eikun tuolla ei riitä että iskee vehkeenkuvan kehiin, vaan pitäisi osata keskustella. Itse olen tuolla ryhmässä ja kyllä siellä useasti ääneen kaipaillaan lisää miehiä keskusteluun. Vaikuttaisi, että aktiivisista keskustelijoista 30-40% on miehiä. Sitä en tiedä, että mikä on jakauma ryhmän jäsenissä. Itsekin kommentoin tuolla vain harvoin, tosin en olekaan aktiivisesti haku päällä nyt.
 
Kävin itse kääntymässä kyseisessä ryhmässä ja kyllä siellä todellakin taisi enemmän naaraita olla tai sitten ne oli vaan äänekkäämpiä.
Ei ollut meitsin pala kakkua kuitenkaan vaikka muutamat hyvät keskustelut saikin aikaiseksi. Pysyn tässä Tinderissä nyt vaan toistaiseksi.
 
Mainos on kyllä tuokin :smoke: Erityisesti kohta "kaivataan lisää miehiä" on suunnilleen yhtä uskottava kuin pornosivujen mainokset panosivuista jotka "kaipaa lisää miehiä". "Vittu suomalainen nainen! Ei hevonpaska! Ei luottokortti!"
Ikinä en ole itse käynnyt, niin en teidä. Kiitos, että avasit. Vaikuttaa kuitenkin melkein samlta e-kontaktissa tulevilta viesteiltä. Kyllä ne venäläiset naiset jaksaa olla aktiivisia ainakin, ei käy kiistäminen.
 
Viime aikojen kokemuksia Tinderistä. Mikähän siinä voisi olla, että itsellä ei nyt ole oikein suhteet edenneet yhtä tapaamista pidemmälle viime aikoina? Aikanaan pidemmästä suhteesta erotessa peittoa heilutettiin joskus montakin kertaa viikossa ja yksi jos toinenkin halusi suhteeseen, mutta nyt "vähän järkiintyneenä ja aikuistuneena" nämä samat naaraat tuntuvat sitten kuitenkin katselevan parempia jahtimaita. Mätsejä kyllä tulee ja keskustelut menee ihan mukavasti ja treffit järjestyy. Yksi syy saattaa olla, että edelleen haen jotenkin epävakaata porukkaa (vanhat suhteet oli monesti melkoisen kaoottisia). Tuntuu, että käytös ylipäänsä on ikävän huonoa nykyään. Jos sovitaan treffeistä viikon päähän eri kaupunkiin niin nainen päivittää tinderprofiiliaan joka päivä ja treffipäivänä ilmoittaa olevansa jo toisessa suhteessa. Itse pyrin nykyään keskittymään siihen yhteen juttuun kerrallaan mutta näyttää siltä että muut eivät usein näin tee ja se on harmi.

Mainitaan vielä että en naisia mitenkään yleisesti syyttele vaan jokainen on yksilö ja koetan löytää syytä miksi itse ajaudun juuri näiden huonotapaisten yksilöiden seuraan.
 
Tuntuu, että käytös ylipäänsä on ikävän huonoa nykyään. Jos sovitaan treffeistä viikon päähän eri kaupunkiin niin nainen päivittää tinderprofiiliaan joka päivä ja treffipäivänä ilmoittaa olevansa jo toisessa suhteessa. Itse pyrin nykyään keskittymään siihen yhteen juttuun kerrallaan mutta näyttää siltä että muut eivät usein näin tee ja se on harmi.

Ei tuossa ole mitään uutta. Ja jos ottaa huomioon, että suurin osa mätseistä, treffeistä jne. on huteja niin noin se homma kannattaakin hoitaa. Ennen ensitreffejä ei ole käytännössä mitään.
 
Itse pyrin nykyään keskittymään siihen yhteen juttuun kerrallaan mutta näyttää siltä että muut eivät usein näin tee ja se on harmi.

Mainitaan vielä että en naisia mitenkään yleisesti syyttele vaan jokainen on yksilö ja koetan löytää syytä miksi itse ajaudun juuri näiden huonotapaisten yksilöiden seuraan.

Tuohon se Tinder perustuu, lähinnä huomion ja tykkäysten hakemiseen. Kuten tuossa aikaisemmin todettiin, ei siellä näitä rationaalisia insinöörityyppejä juuri ole. Harva tuosta sovelluksesta mitään sielunkumppania löytää, on enemmän sellainen nuorten aikuisten "haetaan vähän sutinaa" alusta.

Oletko yrittänyt löytää seuraa palvelun ulkopuolelta? Jos se käyttäytyminen olisi oikeassa elämässä erilaista.
 
Olen jonkun verran, mutta kun ei ole pokkaa mennä puhumaan kadulla tuntemattomille niin menestys ei kovin huimaa ole. Jos on jotain hyviä vinkkejä tapaamispaikoista tai harrastuksista, joissa pääsee jonkun verran jutulle naisväen (ikäluokka n. 28-35) kanssa IRL niin vinkkejä saa laittaa. Vaikka sieltä Stadista. :)
 
Stadihan on täynnä esim. ravintoloita ja kahviloita. Kyllä sieltä löytyy seuraa ainakin viikonloppuisin loppuillasta. Jos ei asiakaskunnasta, niin esim. henkilökunnasta. Palvelualalla on paljon mainitsemasta ikäluokasta paljon porukkaa töissä. Juttelet niitä näitä ja siitä se lähtee.

Harrastuksista en osaa sanoa, yleensä ne valitaan muilla perusteilla kun seuranhakumahdollisuudet. Itse harrastan esim. veneilyä näin kesäisin ja yllättävän paljon siinäkin tutustuu esim. satamissa jne.

Ei kadulla vastaantulevia kannata pysäyttää, mutta esim. stadissa jos tulee näitä feissareita kyselemään, niin jos on joku järkevän oloinen tapaus, ala juttelemaan niille.
 
Jos sattuu olemaan (esim @kasa ) se rationaalinen insinööri, jonka on tärkeää löytää samanlainen niin mitenkäs työkuviot, opiskelupiirit ja opiskelukaverien kaverit jne.?

Baareissa (siis sellaisissa, joissa on luontevaa pokailla) olevat naiset eivät yleensä ole sitä. Ja jos on ujo/introvertti niin voi tulla naama kipeäksi pakkeja vastaanottaessa jo kauan ennen kuin lähestyy edes yhtä, joka sellainen insinööri sattuisi olemaan.
 
Stadihan on täynnä esim. ravintoloita ja kahviloita. Kyllä sieltä löytyy seuraa ainakin viikonloppuisin loppuillasta. Jos ei asiakaskunnasta, niin esim. henkilökunnasta. Palvelualalla on paljon mainitsemasta ikäluokasta paljon porukkaa töissä. Juttelet niitä näitä ja siitä se lähtee.

Harrastuksista en osaa sanoa, yleensä ne valitaan muilla perusteilla kun seuranhakumahdollisuudet. Itse harrastan esim. veneilyä näin kesäisin ja yllättävän paljon siinäkin tutustuu esim. satamissa jne.

Ei kadulla vastaantulevia kannata pysäyttää, mutta esim. stadissa jos tulee näitä feissareita kyselemään, niin jos on joku järkevän oloinen tapaus, ala juttelemaan niille.

Kiitos vinkeistä. Etsiskelen myös uusia harrastuksia, viime vuodet on ollut itselle aika kovaa kasvun aikaa ja entinen rajumman puoleinen elämä (extreme-urheilu ja juhliminen esim.) ei enää niin paljon vedä puoleensa. Sitten on mennyt siinä samalla kaveripiirikin uusiksi. Kyllä silti joskus baarissa tulee välillä käytyä mutta ehkä enemmän niinä alkuillan tunteina sitten. Nyt aion kokeilla uusia harrastuksia avoimin mielin, ehkä sieltä joku daami löytyisi tai ainakin jos löytyisi itselle mukava puuha. Joku tuollainen rauhallinen harrastus kuullostaisi kyllä mukavalta, vaikka en ole sellaiseen tottunut. Opiskeluhommat on osaltani pääosin ohitse (olin silloin pitkässä suhteessa..), mutta ehkä voisin johonkin avoimen kurssille mennä istumaan.
 
Tanssikurssi voisi olla erinomainen löytää uusia tuttavuuksia. Myös erilaisten soittimien kurssit voisivat luodat paljon päitä yhteen. Toisinsanoen sellaisia harrastuksia, joissa saa ihmiskontaktia ja niistä nauttisi sekä olisi jollain tapaa myös hyötyä.

En kuitenkaan poissulkisi neittideittejä. Sivustoja on todella paljon ja sen reaalimaailman ohella on varsin järkevää pallotella netissäkin.

Itsellänikin (suomalaisilla ylipäätä) on vaikeuksia ottaa sitä kontaktia muihin kovin rennosti. Maistissa helpompaa. Toki paljon vaikuttaa se, että onko minkälainen ihminen vastassa. Täällä suomessa jotenkin tuntuu olevan se kulttuuri niin syvällä hanurissa, että jo lähtökohtaisesti ahdistaa puhua muille kun vastaanotto on usein aika negatiivista. Jenkeissä sai hyvin rupateltua ihmisten kanssa eikä se ahdistanut lainkaan.

Baarit/klubit ovat sitten sellaisia joista on turha lähteä kumppania hakemaan, ellei elämänarvot kohtaa siellä ravaamisen osalta.. Yhden illan huumaa tai muuta panokaveria voikin sieltä sitten metsästää. Toki erikseen sitten festarit tai keikat.
 
En kuitenkaan poissulkisi neittideittejä. Sivustoja on todella paljon ja sen reaalimaailman ohella on varsin järkevää pallotella netissäkin.

Itsellänikin (suomalaisilla ylipäätä) on vaikeuksia ottaa sitä kontaktia muihin kovin rennosti. Maistissa helpompaa. Toki paljon vaikuttaa se, että onko minkälainen ihminen vastassa. Täällä suomessa jotenkin tuntuu olevan se kulttuuri niin syvällä hanurissa, että jo lähtökohtaisesti ahdistaa puhua muille kun vastaanotto on usein aika negatiivista. Jenkeissä sai hyvin rupateltua ihmisten kanssa eikä se ahdistanut lainkaan.

Hyvin tiivistit tuossa nuo kulttuuri/maakohtaiset erot, ne ovat yllättävän isoja. Suomessa ollaan tosiaan nihkeänä normaalille läpän heitolle ja muutenkin maa on mielestäni menossa Japanin tielle.

Alkoholi tosiaan avaa monissa erilaisia estoja ja missä sitä käytetään kohtuudella, niin on ihan toimiva tapa. Esim. festareilla ja vastaavissa jos sellaisia harrastaa.

Se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella ja päinvastoin.

Ei sitä Tinderiä ja erilaisia sivustoja tarvitse kokonaan sivuuttaa, mutta niissä on vain tietty toimintalogiikka. Käyttäytyminen on siellä erilaista kuin reaalimaailmassa.
 
Tanssikursseille menoa suosittelen minäkin kun sen jälkeen avautuu uusi paikka laskee verkot vesille. Tarkotan tässä lavatansseja. Aika kova suksee miehillä jotka osaa tangon taikaa tai humpan huumaa. Tänä kesänä vaan pandemia tais pitää kesälavat suljettuna mut aikasemmilta vuosilta itellä kokemusta esim Helsinki Pavilta ja We Love Helsingin järkkäämistä tapahtumista. Kaveripiirissä parikin vaimonsa maaseudun lavatansseista löytänyttä.
 
Tuossakin on se, että mitä tykkää tehdä. Itse tykkään yökerhossa tanssimisesta, eli diskohumppa uppoaa. Joskus olen käynyt näiden perinteisten tanssien tanssikurssilla, mutta ei toiminut, kun se musiikki vain on mielestäni niin kammottavaa. Harmi sinänsä, sillä yökerhoissa en tykkää jutella muiden kuin tuttujen kanssa, kun taas tutustumisen puolesta lavatanssit olisivat varmasti parempi paikka.
 
Joo itekkin mielummin jotian muuta kuin niitä kansantansseja ja varsinkin humppa on suoraan saatanasta mutta jossain pitää vaan joustaa. Mulla yks kaveri suostu kerran lähtee lavalle mukaan seuraksi vaikka ei osaa mitään paritanssia mutta koko ajan mimmit pörräs hänen kimpussa. Mies selosti sitten rehellisesti tanssitaidottomuuttaan niin ei se kyllä menoo haitannut yhtään kun juttuseuraa riitti koko illaksi.
 
Tuntuu, että käytös ylipäänsä on ikävän huonoa nykyään. Jos sovitaan treffeistä viikon päähän eri kaupunkiin niin nainen päivittää tinderprofiiliaan joka päivä ja treffipäivänä ilmoittaa olevansa jo toisessa suhteessa. Itse pyrin nykyään keskittymään siihen yhteen juttuun kerrallaan mutta näyttää siltä että muut eivät usein näin tee ja se on harmi.

Well join the club. Itsellänikin oli nimittäin aikalailla samanlainen tapaus tässä, jossa viestittely näytti sujuvan ihan mukavasti, mutta ennen juhannusta ei ehtinyt tavata, ja nyt kun kaikki juhannusmatkustukset ynnä muut olivat ohi ja ehdotin taas tapaamista nainen oli, että kiitos mutta ei kiitos. :zoom: Tähän toki voi olla useampiakin syitä, mutta vähän kanssa epäilen että mahdollisesti löysi sitten jonkun itseäni kiinnostavamman tapauksen.

Ei tuossa ole mitään uutta. Ja jos ottaa huomioon, että suurin osa mätseistä, treffeistä jne. on huteja niin noin se homma kannattaakin hoitaa. Ennen ensitreffejä ei ole käytännössä mitään.

Eikä niiden ensitreffienkään jälkeen ole vielä välttämättä mitään. Useita kertoja nimittäin ainakin itse olen käynyt ensimmäisillä treffeillä ja homma on mielestäni vaikuttanut menevän ihan mukavasti, mutta sitten ei olekaan muijasta enää koskaan kuulunut mitään. Paras oli tapaus jossa muija itse ensin ensitreffien lopuksi puhui jo uudesta tapaamisesta, mutta sitten kun muutaman päivän jälkeen otin yhteyttä niin ei vastausta tullutkaan enää koskaan.

Ja näihin kahteen ylempään liittyen välillä kyllä ottaa päähän myös näissä treffiketjuissa, kun kerrot tuollaisia rehellisiä kokemuksiasi nettitreffien/Tinderin maailmasta ja sitten vähän ajan päästä jostain kaivautuu vähintään se yksi nettiritari puolustamaan kaikkien naisten kunniaa ja kertomaan kuinka ei ole taaskaan mahdollista että täydellinen naisolento olisi noin voinut koskaan käyttäytyä ja kuinka varmasti teit taas jotakin väärin. Toki sinänsä itsensä kehittämiseen, saralla kuin saralla, kehottamisessa ei ole vikaa, mutta välillä kyllä ihmetyttää että mistä näitä nettiritareita oikein sikiää? Ja onko heidän naiskuvansa kuten itselläni joskus teini-iässä joku täysin virheetön superolento vai tulevatko vain pätemään, kun itse ovat löytäneet niitä kumppaneita helposti aina jostain kaveri/opiskelijapiiristään tai sitten nettitreffeillä on käynyt tuuri ja se vuosien kumppani on löytynyt jostain ensimmäisestä tai toisesta treffikumppanista ja nyt siis olettavat homman olevan aina ja kaikille yhtä helppoa?
 
Welcome to the club. Kyllä se taitaa niin olla että me ollaan jääty soittamaan sitä toista viulua. No onneks meressä riittää kaloja, että eiköhän se vielä tästä kun laitetaan uutta täkyä onkeen. Tai ehkä tässä pitää alkaa vetää nuottaa. Mutta itselläni on se fiilis, että se Suomenlahden makein vonkale ei vielä oo käynyt kokeilemassa täkyä. Ja se tulee vielä. :cool:
 
Eikä niiden ensitreffienkään jälkeen ole vielä välttämättä mitään. Useita kertoja nimittäin ainakin itse olen käynyt ensimmäisillä treffeillä ja homma on mielestäni vaikuttanut menevän ihan mukavasti, mutta sitten ei olekaan muijasta enää koskaan kuulunut mitään. Paras oli tapaus jossa muija itse ensin ensitreffien lopuksi puhui jo uudesta tapaamisesta, mutta sitten kun muutaman päivän jälkeen otin yhteyttä niin ei vastausta tullutkaan enää koskaan.

Ja näihin kahteen ylempään liittyen välillä kyllä ottaa päähän myös näissä treffiketjuissa, kun kerrot tuollaisia rehellisiä kokemuksiasi nettitreffien/Tinderin maailmasta ja sitten vähän ajan päästä jostain kaivautuu vähintään se yksi nettiritari puolustamaan kaikkien naisten kunniaa ja kertomaan kuinka ei ole taaskaan mahdollista että täydellinen naisolento olisi noin voinut koskaan käyttäytyä ja kuinka varmasti teit taas jotakin väärin. Toki sinänsä itsensä kehittämiseen, saralla kuin saralla, kehottamisessa ei ole vikaa, mutta välillä kyllä ihmetyttää että mistä näitä nettiritareita oikein sikiää? Ja onko heidän naiskuvansa kuten itselläni joskus teini-iässä joku täysin virheetön superolento vai tulevatko vain pätemään, kun itse ovat löytäneet niitä kumppaneita helposti aina jostain kaveri/opiskelijapiiristään tai sitten nettitreffeillä on käynyt tuuri ja se vuosien kumppani on löytynyt jostain ensimmäisestä tai toisesta treffikumppanista ja nyt siis olettavat homman olevan aina ja kaikille yhtä helppoa?

No on kyllä taas katkerot päällä. Kaikki siellä on etsimnässä sitä parasta mahdollista itselleen ja jos joku löytää paremman ensin vaikka sulle oli treffit sovittu niin tuskin se on kummankaan vika tai väärin tekeminen. Vai meinaatko, että itelläsi on joku jonokuri, että joo, oot kyl just täydellinen mulle mut toi toinen sopi treffit eka joten mun pitää nyt antaa sille tilaisuus?

Ei ihan turhaan painoteta sitä, että mahdollisimman nopeasti ne treffit ja turha lätinä seis. Sitten voit olla itse se parempi, joka löydettiin ensin kun toinen jäi haarukoimaan viikkojen päähän kalenteristaan aikaa.
 
Mahtaakohan tälläsellä pikkukylällä tinder naiset tehdä niin, että laittaa näkymään vaan niille joista tykänneet? Tosin toi tais olla gold juttu. Kun heitän 0-20km niin nollat taulussa. Populaa kuitenkin alueella joku 20k, mutta ei sitten ketään tinderissä välillä 25 -45v... 80km:llä saan 2 isoa kaupunkia haarukkaan niin tuleekin jo reilusti tavaraa ruutuun, mutta taitaa noista suurin osa pitää rangen aika matalana.

Pisimmälle näyttää nyt etenevän tää 'it tyttö' jonka vissiin tykkäsin vahingossa vaikka ei pitänyt tykätä tyhjistä profiileista :P Ja kun sieltä tuli vasta mätsi aika nopeesti niin ilmeisesti hällä oli sama taktiikka kun mulla, että poimii niistä rusinat pullasta. Viikko vaihdettu ajatuksia aika harvakseltaan suoraan sanottuna ja aattelin tänään, että kai se pitää sitten kysästä ulos kun ei todellakaan etene kirjottamalla yhtään mihinkään. Säät ei helli suppailua vaihtoehtoa, jotta luontopolulle varmaankin. Huomenna pitäs tulla varmistus mikä päivä sopii.

Muuten nyt reilun viikon saldona 41 tykkäystä, joista 3 mätsäsin. Aloiteen tein jokaisessa. Yksi ei vastannut. Yksi vastasi, mutta ei paluu viestiin enää laittanut mitään. Ja vikan mätsäsin vasta tänään ilalla. Vastasi, mutta vielä ei tiedä jääkö siihen. Joku kyssäri pitää yrittää aina leipoa mukaan pitämään keskustelua yllä. Sitten tuo ainut swaippailu mätsi jonka kanssa toivottavasti deitti. Alun jälkeen todella harvassa uudet tykkäykset. Vois kokeilla heittää testinä omaa profiilia johonkin isompien kaupunkien keskustaan. Mulle riittäis hyvin katsoa nää vedossa olevaa korttia loppuun, mutta onhan toi ihan mielenkiintosita kerätä noita tykkäyksiä ihan huvikseenkin :D

Aika ulkonäköpainotteinen ihminen tässä kyllä itsestäkin kuoriutuu kun tarjontaa tulee enempi saataville. Tossa tykkäys määrässä on useampia sen näkösiä naisia joiden kanssa olisin lähtenyt ihan mielellään aiemmin ulos jos olisivat pistäneet viestiä suoli24:n kautta kun siellä oli profiili. Nyt jos kerran tulee kauniimmiltakin niin kait se pitää niitä yrittää XD. Mulla on profiilissa vielä mainittu tietokone ja introvertti, yrittän kuitenkin jollain tasolla olla rehellinen siitä mitä on oli se hyvä tai huono asia... Tosin epäilen ettei niitä moni edes jaksa lukea :hmm:.

Avoimin mielin kohti uusia kokemuksia ja pettymyksiä!
 
Itsekkin lähes 30k kylästä ja todella harvoin tulee alle 10km sisällä ehdokkaita. Tuo 10km säde kyllä sisältää koko kylän.
 
No on kyllä taas katkerot päällä. Kaikki siellä on etsimnässä sitä parasta mahdollista itselleen ja jos joku löytää paremman ensin vaikka sulle oli treffit sovittu niin tuskin se on kummankaan vika tai väärin tekeminen. Vai meinaatko, että itelläsi on joku jonokuri, että joo, oot kyl just täydellinen mulle mut toi toinen sopi treffit eka joten mun pitää nyt antaa sille tilaisuus?

Ei ihan turhaan painoteta sitä, että mahdollisimman nopeasti ne treffit ja turha lätinä seis. Sitten voit olla itse se parempi, joka löydettiin ensin kun toinen jäi haarukoimaan viikkojen päähän kalenteristaan aikaa.

Lähinnä katkerot on päällä juuri tälläistä turhaa pätemistä ja joidenkin random äijien nettivalitusta kohtaan, kun kerrot omia vähemmän hyviä kokemuksiasi nettitreffien maailmasta. Ihan niin kuin miehillä ei tällaisia kokemuksia voisi ollakaan. (Huonommat kokemukset joku naisten yksinoikeus?) :rolleyes:

Ja muutenkin, vaikka sen olen myös jo vuosien varrella oppinut, ettei noista treffihommista kannata niin kovia ennakko-odotuksia ottaa, niin kyllä se silti aina vähän kirpaisee kun kerrankin löytää lupaavalta vaikuttavan profiilin eikä homma etene edes siihen näkemiseen asti. Kaikki profiilit kun eivät todellakaan ole tasaisen lupaavia ja ainakin itselleni ne todella lupaavat tapaukset ovat suht harvassa.
 
Viimeksi muokattu:
Kait se on pakko itsekkin avautua. Tullut nyt enemmän ja vähemmän soudettua ja huovattua työkaveri asian kanssa. Pariin otteeseen antanut enemmän tilaa kun olisin halunnut, "huonoja puolia tullut vastaan muutamia" esim "reissaamisen painotus" ei tunnu ns oikeelta omalle kohdalle. Ajattelin silti, et katotaan nyt tää kortti. Nähtäväks jää minkälaiset ekat "treffit" saan suunnitella ja hän suostuu vielä lähtemään mukaan..
 
Toi reissaaminen on kyllä varmaan sellanen mitä tuntuu pitävän suurin osa naisista tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Itselle sarjassa kivaa, mutta ei pakollista. Imho viihdykkeet ja ympäristö himassa pitää saada siihen kuosiin että ei ole pakottavaa tarvetta aina lähteä johonkin. Ei niin sanotusti eletä sitä seuraavaa reissua varten vaan arjesta pitää lyötyä tarpeeksi motivaatiota, jotta elämä tuntuu mieluiselta. Ennemmin asettaa jotain yhteisiä pitempiä haaveita/tavotteita vaikka meren/järvenranta talosta, mökistä, purjeveneestä, pitemmästä reppureissuta tai roadtripistä, mutta ei sitä, että joka viikonloppua pakko päästä pois himasta tai seinät kaatuu päälle jos ei pääse latailemaan someen uusimpia matkapäivityksiä.

En tiedä onko toi enemmän koodattu ominaisuus naisiin vai onko se nykypäivän somen tuomaa sosiaalista painetta kun joka tuutista tulee kavereiden päivityksiä millon mistäkin ja jos ei itse pysy tuossa mukana niin tippuu sosiaalisessa hierarkiassa alemmas. Ihmiset kuitenkin pääsääntöisesti yrittää kasvattaa sosiaalista asemaansa tiedostamattakin...
 
Ei kai sitä reissaamista ole pakko harrastaa yhdessä, ainakaan joka reissua? Jos toinen tykkää matkustella enemmän, niin menee kavereiden kanssa tai yksinään. Ei nyt niiin ehdoton voi olla (tai ainakaan ei kannattaisi), että kaikkien kiinnostuksen kohteiden pitäisi kiinnostaa toista.

Toki sitten jos vartavasten etsitään kumppania, jonka kanssa voisi matksutaa paljon, niin kannattanee skipata.

En kyllä tiedä yhtään naista, joka ei tykkäisi välillä käydä jossain ulkomailla. Mutta volyymin määrä vaihtelee paljon riippuen yksilöstä. Itselle riittää kerta vuodessa, ja olen matkustanut pääasiassa yksin.
 
Reissaaminenkaan ei ole mikään sellainen asia joka pysyy samanlaisena koko elämän, vaan se varmaan melkein kaikilla vaihtelee. Minulla oli sellainen noin 5 vuoden ajanjakso, jolloin käytin kaikki lomapäivät (kirjaimellisesti) Euroopan ulkopuolella, eli siinä ei edes ollut kyse mistään pelkästä itsensä viihdyttämisestä (toki sekin tuli siinä sivussa, mutta edellytti vähän mukavuusalueen ulkopuolelle heittäytymistä) vaan oikeastaan itsensä kehittämisestä joka muokkasi paljon ihmisenä parempaan suuntaan. Sittemmin kun on elämäntilanteet muuttuneet vähemmän sellaiseksi missä voi vaan varata reissuja sinne sun tänne kun huvittaa, niin reissujen luonnekin on muuttunut siten että ei tarvitse samalla tavalla nähdä maailmaa ja eksotiikkaa, vaan voi itse luoda asioita ja olla yhdessä paikassa läsnä.

Joten niistä treffikumppaneiden matkustelustakin voi koittaa yrittää jutella ja tulkita että onko kyse vaan siitä instagram-huorauksesta (eli dopamiinin douppaamisesta) ja kilpailuasetelmasta muiden naisten kanssa, vai onko siinä sellaisiakin motiiveja mukana joissa oma ego jätetään sivuun. Ja toki jos elämäntilanne sallii, niin sellainen perus city-hopping on (ennen koronaa) ollut hyvinkin simppeli harrastus muiden joukossa. Sitä ei todellakaan ole mikään pakko tehdä kahdestaan. Ja jos nainen kokee haluavansa vauvaa 30+ iässä, niin siinä 20-ja-risat iässä reissaaminen on kyllä tosi loogista ja mielekästä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sid
Ei kai sitä reissaamista ole pakko harrastaa yhdessä, ainakaan joka reissua? Jos toinen tykkää matkustella enemmän, niin menee kavereiden kanssa tai yksinään. Ei nyt niiin ehdoton voi olla (tai ainakaan ei kannattaisi), että kaikkien kiinnostuksen kohteiden pitäisi kiinnostaa toista.

Toki sitten jos vartavasten etsitään kumppania, jonka kanssa voisi matksutaa paljon, niin kannattanee skipata.

En kyllä tiedä yhtään naista, joka ei tykkäisi välillä käydä jossain ulkomailla. Mutta volyymin määrä vaihtelee paljon riippuen yksilöstä. Itselle riittää kerta vuodessa, ja olen matkustanut pääasiassa yksin.

Tää on kyllä hemmetin hyvä pointti että eipä sitä mikään pakko ole raahata sita kumppania kaikkiin haluamiinsa kissanristiäisiin. Edellisen perusteella en ollenkaan osannut edes ajatella tuollaista vaihtoehtoa o_O Sitten vaan molempien pitäisi olla samalla ajatuksen tasolla tosta asiasta. Ehkä suurin osa onkin, mutta päällepäin tuota on aika paha sanoa tai lyhyen keskustelunkaan perusteella. Kait se jossain vaiheessa tähdentyy mitkä on ehdottomia ja mitkä ehdollisia vaatimuksia :D.
 
Olen samaa mieltä, mutta jos nainen etsii matkakumppania ja haluaa sellaisen, ei kotona ja mökillä / luonnossa vihtyvä mies tyydytä sitä tarvetta. Toki jos minä taas haluaisin matkaseuraa vaikka repovedelle tai kolille ja toinen pakkaa laukut puoleksivuodeksi eurooppaan, voisi _yhteiset jutut jäädä aika vähiin_ ja kumpikaan ei saisi mitä haluaisi. Siksi ajattelin keskustella asiasta ja kysyä mielummin kun itse jarrutella moisen takia. Liian monta yhteistä asiaa, jotta haluaisi jättää kortit katsomatta. Jopa se on positiivista, että hänkin haluaa omaa aikaa ja pärjää ilman kädestä kiinnipitämistä, mutta joku (naisellinen) selitys on sillekkin, että mielenkiinto vain lopahtaa kirjoittelemalla ja palaa vasta sitten kun seuraavan kerran näemme. Johonkin se raja on kuitenkin vedettävä senkin osalta, koska minun on vain osattava luovuttaa.

Myöskään sitä en täysin ymmärtänyt, vaikka naarasystäviä olenkin konsultoinut, että miten joku kehtaa vain jättää vastaamatta, mutta sitten kuitenkin palata vastaamaan kiinnostuneena? En minäkään vastaa välttämättä edes samana päivänä itse "kysymykseen", mutta saatan sanoa kuitenkin, että vastaan kun töiltä kerkeän tms. Semisti on sellainen hätävara olo, vaikka vahvasti antoi ymmärtää, ettei siitä ole kyse.
 
Tää on kyllä hemmetin hyvä pointti että eipä sitä mikään pakko ole raahata sita kumppania kaikkiin haluamiinsa kissanristiäisiin. Edellisen perusteella en ollenkaan osannut edes ajatella tuollaista vaihtoehtoa o_O Sitten vaan molempien pitäisi olla samalla ajatuksen tasolla tosta asiasta. Ehkä suurin osa onkin, mutta päällepäin tuota on aika paha sanoa tai lyhyen keskustelunkaan perusteella. Kait se jossain vaiheessa tähdentyy mitkä on ehdottomia ja mitkä ehdollisia vaatimuksia :D.

Kyllähän jotkut on sellaisia, että kaikki pitäisi tehdä ja kokea yhdessä. En tiedä. Minä ehkä pitäisin vähän huolestuttavana, jos kovin ehdottomasti vaadittaisiin, että joka reissu on tehtävä yhdessä, jos siis toisella on tiedossa, että kumppani ei ole yhtä innostunut matkustaja.
 
Mitä näitä nettikeskusteluja seurannut niin "matkustelu" on ihan hyvä indikaattori enkä ihmettelisi, jos sitä profiileihinkin laitettaisiin vain siksi, että se pitää sen tietyn porukan etäällä.
 
Ehkä hänelläkin mieli vain muuttuu kuin wandererilla profiilikuva :rolleyes: Pakko kyllä silti myöntää, että Jurppii on harvinaisen oikeassa, että netissä on turha tehdä mitään syvällisempää seulomista ja pitkään kirjoittelu on jotain illuusion luomista. Paljon parempi vain pyytää ulos nopeasti ja katsoa ne kortit paikanpäällä, ettei mitään särkyvää illuusiota pääse muodostumaan...

Matkustelu on hyvä indikaattori mistä? Siitä, että kun työn puolesta on 180-240pv pois suomesta, ei halua lähteä etelään pakettimatkalle vaan koittaa rentoutua omalla mökillä tai kotona?
 
Kyllähän jotkut on sellaisia, että kaikki pitäisi tehdä ja kokea yhdessä. En tiedä. Minä ehkä pitäisin vähän huolestuttavana, jos kovin ehdottomasti vaadittaisiin, että joka reissu on tehtävä yhdessä, jos siis toisella on tiedossa, että kumppani ei ole yhtä innostunut matkustaja.

No olihan se huolestuttavaa ja kyllä nähtävissä sillon heti alussa. Mutta mitä siinä nuorena kollina tajuaa tollasia läheisriippuvaisen ihmisen ongelmia ja mitä ne tulevaisuudessa poikii. Ainut hyvä siinä oli se, että pelin loppuessa oli aivan varma, että uusi on tiedossa kun ei voisi siirtyä tyhjän päälle. Edellisen deitin kohdalla tuli vähän samoja kiinnittäytymisen piirteitä heti alussa mitkä veti jarrut päälle aivan täysin ja puoleksi vuodeksi pois 'markkinoilta' :).
 
Matkustelu on hyvä indikaattori mistä? Siitä, että kun työn puolesta on 180-240pv pois suomesta, ei halua lähteä etelään pakettimatkalle vaan koittaa rentoutua omalla mökillä tai kotona?

Indikaattori enemmän siinä mielessä kuin joku indikaattoripaperi, joka testissä mahdollisesti värjäytyy punaiseksi ja tässä tapauksessa sillä multidodgettaa helposti ison kasan luoteja.

Mainitset vähän matkustelusta niin normaali kotosallakin viihtyvä ehkä miettii hetken ja arvioi kokonaistilannetta yms. mutta se tietty tapaus vetää pienet raget ja pyyhkäisee vasemmalle kun "kaikki naiset on somehuoraavia live laugh love tyhjäpäitä, jotka pitää viinistä, matkustelusta, eläimistä ja kivoista asioista perkele" ;)
 
Voi olla. En kuitenkaan näe, että jos mainostan itseäni aidoksi ja rehelliseksi, niin matkustamisen luukuttaminen olis varmaan vähän väärin :rolleyes: Kun itseäni ei ainakaan "lomamatkustaminen kiinnosta" vaan ennemmin tutustuminen uusiin asioihin sillä poikkeuksella, että tutustuminen lähemmin islamistisiin maihin ei kiinnosta enkä nyt afrikkaankaan lähtis saaliiksi. Toinen on varmaan se tapa matkustaan. Voisin vieläkin ajaa vaikka autolla/pärrällä, mutta ei oikein napostelis lennellä ja yöpyä huippuhotelleissa ja esittää rikasta kun samalla pitäis säästää remppaan ja toivottavasti tulevaisuudessa kämpän rakentamiseen jne. Eli pitäis toden totta vain tietää, mitä hän haluaa/kaipaa reissaamiselta.
 
Niin, luulen että jos nainen pitää matkustelusta niin sulle se on enemmän "ihan ok, toisinaan" eikä mikään suuri ongelma. Osalle nämä kourallinen normaaleita ja mukavia asioita tuntuisi sen sijaan olevan ihan totaalinen punainen vaate.
 
Mahtaakohan tälläsellä pikkukylällä tinder naiset tehdä niin, että laittaa näkymään vaan niille joista tykänneet? Tosin toi tais olla gold juttu. Kun heitän 0-20km niin nollat taulussa. Populaa kuitenkin alueella joku 20k, mutta ei sitten ketään tinderissä välillä 25 -45v... 80km:llä saan 2 isoa kaupunkia haarukkaan niin tuleekin jo reilusti tavaraa ruutuun, mutta taitaa noista suurin osa pitää rangen aika matalana.

Tuollaista se on pienessä Suomessa. Koko maan tarjonta on selattu muutamassa päivässä. Sijoita itsesi esim. Pietariin tai vastaavaan metropoliin, niin puhelin kilahtaa jatkuvasti. Ei lopu selattava ihan heti kesken. Osa osaa englantia, toiset ei, mutta seuraa löytyy varmasti.
 
Vahvistuu kyllä, että ei nää lue edes sitä muutamaa sataa merkkiä mitä profiiliin kirjotettu. Ymmärrän jos ei jaksa lukea kun swaippailee, mutta luulis, että mätsin jälkeen kattois mikä tapaus tuli. Toki ei voi yleistää... Mulla lukee, että minkä ikäset lapset löytyy, mutta kysyi kuitenkin :). Hällä ei ollut omia ja mun lapset ei oo punanen lippu. Ikää reilu 30, jotta vähän epäilen, että jos homma jatkuu pitempään niin sieltä tulee kysymys onko kiintiö täynnä. Muuten oliskin ihan kiva ettei tulis kenenkään muun lapsia mukana varsinkin jos on full time yh eikä mikään viikko/viikko systeemi.

Tämänkin kanssa vois yrittä pitää keskustelu kipinän yllä ja kalastella deittiä jossain vaiheessa. Enempään ei taida pystyä ennenkuin jompi kumpi tai molemmat noista alkaa ghostaamaan mua :D
 
Hällä ei ollut omia ja mun lapset ei oo punanen lippu. Ikää reilu 30, jotta vähän epäilen, että jos homma jatkuu pitempään niin sieltä tulee kysymys onko kiintiö täynnä. Muuten oliskin ihan kiva ettei tulis kenenkään muun lapsia mukana

Tall order, sanos jenkki tähän väliin.
 
Tall order, sanos jenkki tähän väliin.

Jep kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Mutta kyllä mä tälläsiäkin pareja tiedän, jossa uudelle naiselle on riitänyt miehen vanhat. Sellasen löytyminen tinderistä on varmaan kyllä vielä harvinaisempaa. Kolmevitosena tässä on vielä nykymittapuulla vasta lastenteko iässä, mutta vähän tuntuu, että se juna on mennyt jo. Se on kuitenkin about sellaset 5-6v elämästä ennenkuin niistä kasvaa ihmiseen rinnastettavia otuksia. Sitten tulee kaikki elarikuviot yms. jos tässä taas pikakelaa jonkun lapsikuumeisen ihmisen ajatuksia jolla kiire päästä parisuhteeseen vauvan kuvat silmissä ja herääminen tapahtuu sitten 2-3v päästä kun kaikki on paskaa. No joo ehkä mä taas kelaan vähän liikaa etukäteen asioita. Nyt pitäs lähettää puskista viesti: "Pidä vauvas saatana!" ROFL XD
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 919
Viestejä
4 893 736
Jäsenet
78 895
Uusin jäsen
jannerse

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom